Umami muualla Facebook

Julkaistu 13. 2. 2014 Teksti Artikkelit Ei kommentteja Ajankohtaista

Suomi aktivoituu kansainvälisellä luomukentällä

Luomuliiton edustaja Aira Sevón valittiin luomun kattojärjestö IFOAMin EU-ryhmän hallitukseen. Kokous oli tiistaina maailman suurimman luomutapahtuman BioFachin yhteydessä Saksassa.

IFOAM on keskeinen vaikuttaja siinä, miten luomun kriteerejä kehitetään. Ekologisuuden ja eettisyyden tasoa pyritään jatkuvasti nostamaan. Tuottajat ja kuluttajat keskustelevat järjestöjen avulla siitä, mikä on kestävän kehityksen kannalta olennaista ja toisaalta, kuinka tiukkoja säädöksiä on mahdollista laittaa tuotantokustannuksien ja investointimahdollisuuksien rajoissa. EU-tasolla viedään parhaillaan läpi luomusäädöksien kokonaisuudistusta.

EU:n luomumerkki on kaikissa alueen luomutuotteissa. EU:n luomusäädöksiin vaikuttaa myös esimerkiksi maa- ja metsätalousministeriö, mutta IFOAM pystyy käymään keskustelua muutoksista varhaisemmassa vaiheessa.

– Eurooppalaisen yhteistyön avulla pystymme paitsi kunnianhimoisesti kehittämään luomutuotantoa, myös haastamaan tavanomaista tuotantoa, jotta se ei esimerkiksi torjunta-aineiden käytöllä ja muuntogeenisten kasvien viljelyllä pilaa ympäristöä, kertoo Aira Sevón, joka on juristi sekä luomutilan emäntä Myrskylästä.

Hän pääsi läpi tiukasta valintaprosessista. IFOAM EU-ryhmän hallituksessa on nyt edustettuna valtiot eri puolelta Eurooppaa ja Sevón toimii Suomen ja muiden Pohjoismaiden edustajana. Luomuliitto toimii suomalaisten tuottajien ja kuluttajien yhteistyöjärjestönä, johon kuuluu 14 alueellista luomuyhdistystä.

www.ifoam-eu.org
www.biofach.de/entasapainoisesti

 

Kuva: Tiia Koskimies


Aiheet: , ,

Kirjoita kommentti