Umami muualla Facebook

Julkaistu 31. 1. 2015 Teksti Tiedotteet Ei kommentteja Ajankohtaista

Elämä teknologian rinnalla

On kiehtovaa miettiä, kuinka paljon teknologia on muuttanut ihmiselämää parin viime vuosikymmenen aikana. Internetin myötä teknologiasta on tullut osa lähes kaikkea, mitä teemme – shoppailusta ihmissuhteisiin.

Vaikka muutokset ovat olleet pääosin hyviä, ja uusi teknologia tarjoaa meille jatkuvasti enemmän tietoa, on hyvä muistaa, että koska suuri osa kommunikaatiostamme tapahtuu nykyisin digiympäristössä, ihmissuhteiden ylläpitäminenkin tapahtuu eri tavoin.

Kirjallinen kommunikointi

Yhä useampi kommunikoi ystäviensä ja läheistensä kanssa erilaisten laitteiden avulla, minkä on väitetty tyrehdyttäneen verbaalisen kanssakäymisen. Suosituimmista sosiaalisen median kanavistakin Twitter  rajoittaa kielen 140 merkin pituisiin pätkiin, ja Instagram  yksinkertaisesti pelkkiin kuviin. Lienee siis selvää, että kommunikointitapamme ovat murroksessa.

Kannattaa myös pitää mielessä, että pelkän tekstin avulla kommunikoiminen saattaa usein johtaa väärinymmärryksiin – onhan verbaalisen kommunikoinnin väitetty olevan vain seitsemän prosenttia kaikesta kanssakäymisestämme. Tämä varmasti selittää myös riitojen valtavan määrän nettiforumeilla ja Facebookissa!

Muutokset ihmissuhteissa

Couple_01

Ihmissuhteiden muutoksia on ollut mielenkiintoista seurata digimaailman vaikutuksen kasvaessa. Kielenkäyttömme on sopeutunut lukuisiin kirjoittamattomiin sääntöihin niin työsähköposteja kirjoittaessa kuin omalle rakkaalle tekstatessakin.

Suuri osa-alue on tietenkin nettideittailu. Viimeaikaiset tilastot kertovat, että noin 10 miljoonaa amerikkalaisparia on tähän mennessä tavannut toisensa netin kautta. Vaikka nettideittailu helpottaa sopivan kumppanin löytämistä, liittyy siihen myös riski siitä, ettei täydelliseltä vaikuttava tyyppi olekaan sitä, mitä väittää olevansa, ja toki tuntemattomia tavatessa kannattaa aina olla varuillaan – nettiin kun pääsevät myös aidosti vaaralliset ihmiset.

Myös muiden vapaa-ajan harrastusten sosiaalinen puoli on muuttunut. Netin pelimaailma, joka aiemmin oli lähinnä teinipoikien harrastus, on auennut suuremmalle ja vanhemmalle yleisölle. Ei ole enää lainkaan harvinaista, että kavereiden kanssa tavataan verkossa ja pelataan yhdessä tietokonepeliä. Perinteisten tietokonepelien lisäksi kasinopelit ovat saatavilla netissä. Vaikka nettikasinot ovat vähemmän seurallisia pelipaikkoja, pelataan netissä yhä useammin perinteisempiä kolikkopelejä – vain ilman muiden pelaajien läsnäoloa ja oikean kasinon jännittävää tunnelmaa. Tietyissä tilanteissa nettikasino voi olla pakopaikka ilman seurallisuuden ja ulkomaailman vaatimuksia eikä vuoroaan ei tarvitse odottaa.

Kommunikaation tulevaisuus

13944710577_a127b108ba_b

On vaikea ennustaa, minne jatkuva teknologian kehitys lopulta johtaa. Suositut kännykkäsovellukset kuten WhatsApp  ja Snapchat  mainostavat viikottain uusia, nopeampia tapoja kommunikoida.

Parempien viiveettömien virtuaalimaailmoihin perustuvien laitteiden, kuten Oculus Riftin, synty näyttää todistavan, että olemme hämmästyttävän ja jännittävän tulevaisuuden kynnyksellä!


Kirjoita kommentti