Umami muualla Facebook

Julkaistu 27. 11. 2015 Teksti Tiedotteet, kuvat Kauppakeskus Itis Ei kommentteja Ajankohtaista

Itiksessä avautuu Hopen Hyvän Mielen Joululounge

Kauppakeskus Itiksessä avautuu Hopen Hyvän Mielen Joululounge. Lahjoitettu paketti konkretisoi monen lapsen jouluilon.

Itiksessä avataan 28.11. hyväntekeväisyysjärjestö Hope – Yhdessä & Yhteisesti ry:n Hyvän Mielen Joululounge, jossa voi käydä toteuttamassa vähävaraisten perheiden lasten ja nuorten joulutoiveen. Toiseen adventtisunnuntaihin kestävän tempauksen tavoitteena on lahjoittaa Hopen kautta tuhannelle lapselle ja nuorelle heidän toiveidensa mukainen joululahja. Lahjapaketti voi olla saajalleen joulun suurin ilo.

Hyvän Mielen Joululoungen ideana on antaa kauppakeskuksessa asioiville helppo ja vaivaton tapa jakaa joulumieltä myös niille perheille, joilla ei ole taloudellisia mahdollisuuksia lahjatoiveiden täyttämiseen.

‒ Olemme koonneet lasten ja nuorten lahjatoiveita elokuusta saakka. Esimerkiksi 6-vuotias poika toivoo Afrikan tähti -peliä, 15-vuotias tyttö taas kampaajakäyntiä. Jokainen joulupaketti menee lapselle tai nuorelle, jolle lahja on erityisen tärkeä ja usein tarpeellinenkin, kertoo Hope – Yhdessä & Yhteisesti ry:n pääkaupunkiseudun tiiminvetäjä Nora Virtanen.

Pienten ja isompien lasten toiveet joulukorteissa

Kauppakeskuksen ensimmäisessä kerroksessa sijaitsevaan Hyvän Mielen Joululoungeen on koottu pienempien ja isompien lasten joulukortteihin kirjattuja lahjatoiveita. Niistä voi valita toteutettavan lahjatoiveen, käydä hankkimassa sen ja tuoda paketin Joululoungeen. Lahjan antaja voi halutessaan kirjoittaa joulukorttiin tervehdyksensä lahjan saajalle. Hope toimittaa joulumuistamisen sitä toivoneelle lapselle tai nuorelle.

– Hope tekee arvokasta työtä perheiden hyvinvoinnin eteen ja iloitsen mahdollisuudesta tukea heidän toimintaansa. Yhteistyö mahdollistaa Hopelle luontevan mukanaolon Itiksessä, missä ihmiset miettivät joululahjaostoksia. Hopen toimiminen tiloissamme tekee myös helpoksi Itiksen liikkeille osallistua yhteiseen hyväntekeväisyysponnistukseen. Olemme asettaneet tavoitteeksi jakaa tuhannelle lapselle jouluiloa paketin myötä, toteaa markkinointipäällikkö Anna Homén Itikseltä.

Työpanos hyväntekeväisyytenä

Joululounge toimii 28.11.‒13.12. pääasiassa Hopen vapaaehtoistyöntekijöiden voimin. Lisäksi kauppakeskuksen toimiston koko henkilökunta antaa oman työpanoksensa loungessa.

Hyvää mieltä välittävä joulutempaus on saanut jo Itiksen kauppiaat liikkeelle. Anna Homénin mukana esimerkiksi kaikille kampaamotoiveille on löytynyt kauppakeskuksen kampaamoista toteuttajat. Itis antaa kampanjaan kauppakeskuslahjakortteja, jotka käyvät kaikkiin Itiksen myymälöihin ja useat liikkeet ovat lähteneet mukaan omilla lahjakorteillaan. Nuoret ovat toivoneet paljon juuri lahjakortteja, sillä vaikkapa vaatteita ja kosmetiikkaa on lahjan saajan hauska päästä itse valitsemaan. Myymälät ovat myös haastaneet henkilökuntansa osallistumaan ja BR Lelut antaa lisäksi 10 prosenttia alennusta kaikista hyväntekeväisyyteen hankittavista tuotteista.

‒ Tämä Hyvän Mielen kampanja koskettaa, ja olemme halunneet olla mukana tuomassa jouluun iloa ja yhdessäoloa mm. lahjoittamalla pelikonsolin ja pelejä. Lahjaan on kääritty mukaan se hyvä mieli, joka on tullut osallistumisestamme, sanoo Gigantin tavaratalopäällikkö Sami Lehmus.

Hyvän Mielen Joululounge sijaitsee Kauppakeskus Itiksen ensimmäisessä kerroksessa Stockmannin päädyssä ja on avoinna arkisin klo 14-20, la 10-16 ja su 12-16. Joululoungen ollessa suljettu voi pyytää lahjatoiveen Itiksen Infosta ja tuoda paketin Infoon.

Lasten ja nuorten lahjatoiveisiin voi tutustua Itiksen verkkosivuilla. Lahjan voi hankkia myös nimeämättömälle vastaanottajalle top-10 lahjatoivelistan mukaan.

1. Legot sekä tytöille että pojille
2. Leffaliput
3. Lahjakortit vaatekauppoihin
4. Taikahiekka
5. Askartelutarvikkeet
6. Meikkejä ja kosmetiikkaa nuorille
7. Eläinlelut, etenkin Shleich-eläimet
8. Littlest Petshop -lelut
9. Nerf-aseet
10. Nukke- ja kotileikkilelu

Itis2

Kuva: Kauppakeskus Itikseen avautuu 28.11. Hope – Yhdessä & Yhteisesti ry:n Hyvän Mielen Joululounge, jonka tavoitteena on lahjoittaa Hopen kautta tuhannelle lapselle ja nuorelle heidän toiveidensa mukainen joululahja.


Aiheet: , , ,

Kirjoita kommentti