Umami muualla Facebook

Julkaistu 5. 12. 2012 Teksti Tiedotteet Ei kommentteja Ajankohtaista

Ruotsinsuomalaisille omat Kauneimmat joululaulut

Kauneimpia joululauluja lauletaan Ruotsin kirkossa tänäkin vuonna mutta ensimmäistä kertaa vihkosta, joka on koottu Ruotsissa. Vihkosta on otettu 30 000 kappaleen painos.

–  Ruotsinsuomalaiset saavat nyt omat Kauneimmat joululaulut. Ruotsinsuomalainen työ on tänä päivänä hyvin jäsentynyt Ruotsin kirkkoon. On luonnollista, että joululauluperinne sovitetaan ruotsinsuomalaiseen todellisuuteen, johon kuuluu kaksikielisyys. Kauneimmat joululaulut ovat vihkossa samalla numerolla rinnakkain suomeksi ja ruotsiksi, Tomi Valjus Kirkkokansliasta kertoo.

Kuva: Linda Mickellsson

– Kauneimmat joululaulut on vakiintunut  jouluperinne, joka Ruotsissakin on siirtynyt seuraavaan sukupolveen, Valjus toteaa.

40-vuotinen perinne

Kauneimpia joululauluja on laulettu Ruotsissa jo 40 vuotta, yhtä kauan kuin Suomessa. Suomen Lähetysseura aloitti Suomessa perinteen, josta on kehittynyt yksi suosituimmista joulunajan kirkollisista tapahtumista. Myös Ruotsissa kirkot täyttyvät ruotsinsuomalaisista, jotka kokoontuvat laulamaan tuttuja suomalaisia joululauluja.

Ruotsin kirkon Kauneimmat joululaulut -vihkosen lauluvalikoimasta vastaavat tänä vuonna hiippakuntappi Mikko Peltola ja komministeri Anne Simonson, Upsalasta. Vihkosen ovat toimittaneet jumalanpalveluselämän työalasihteeri Tomi Valjus ja tiedottaja Sigurdur Hafthorsson Kirkkokansliasta.

Vihko sisältää kaikkein tunnetuimmat suomalaiset joululaulut kuten ”Sylvian joululaulu”, ”En etsi valtaa loistoa” vanhoilla sanoilla, ”Joulukirkkoon”, ”Kello löi jo viisi”, ”Joulupuu on rakennettu” ja ”Joulun kellot”. Vihkossa on  yksi joululaulu vain ruotsiksi – Jul, jul, strålande jul. Tunnettu ruotsalainen joululaulu ”Gläns över sjö och strand” on vihkossa nimellä: Kirkkaus yllä maan.

Kauneimmat joululaulu -tilaisuudet Ruotsin kirkossa tukevat kirkon kansainvälisen työn joulukeräystä: ”Lahjoita lapselle turvallinen tulevaisuus”. Sen kohteena ovat sodasta ja väkivaltaisuuksista kärsivät lapset.

Ruotsin kirkon uutishuone:
http://www.mynewsdesk.com/fi/pressroom/svenska_kyrkan


Aiheet: , , ,

Kirjoita kommentti