Artikkelit sivu 3
-
Lifestylehenkinen sisustusliike kutsuu kirkonmäelle
Hannas on saanut alkunsa valokuvakehyksistä ja se on laajentunut melkoisesti vuosien varrella. Hannas tekee edelleenkin ihania valokuvakehyksiä, joilla on jälleenmyyjiä Suomessa ja ulkomailla.
-
Pääsiäisen kattaus on väri-iloittelua
Leikkokukkien tilalta halusin ruukkuun istutetun modernin asetelman.
-
Rohkea morsian valitsee pinkin hääkimpun
Jokainen hääkimppu on uniikki työ ja vaatii siten tekijältään taiteellista silmää.
-
Kareksen konsertti tuo uudenlaisella sykkeellä oopperaa Raumalle
Haluamme innostaa kaikkia mukaan nauttimaan klassisesta musiikista. Saksalaisen oopperakulttuurin tänne tuominen on minulle itselleni tärkeää. Siellähän ooppera on kaikkien harrastus, ja lippujen hinnat pidetään alhaisina, kertoo Mika Kares.
-
Pariisilais-tunnelmaa keskellä Raumaa Arvottu
Halusin tuoda Raumalle jotain sellaista, josta ihmiset puhuvat ja se voisi olla yksi pieni osa Rauman viehättävää kulttuuria. Paikkana tämä on ainutlaatuinen, Vanhan Rauman sydän.
-
Basso Mika Kares konsertoi Raumalla maaliskuussa Arvottu
Tällä viikolla on Karekselle vahvistunut huippusopimus Valencian Oopperaan keväälle 2010 Verdin La Traviataan Dr. Grenvilin rooliin. Valencian oopperatalo on merkittävä.
-
Pilkahdus auringonsäteistä
Kuvissa voit aistia pysähtyneisyyden, hiljaisuuden ja maiseman koskemattomuuden.
-
Onnellista Uutta vuotta 2010
Vuosi 2010 vaihtuu
-
Juhlakattaus kutsuu herkuttelemaan
Leikittely on sallittua luovassa kattauksessa. Panosta ainakin yhteen juhla-astiastoon. Kattauksen ilmettä voit sitten vaihdella erilaisilla laseilla, liinoilla ja koristeilla.
-
Hyvää joulua kaikille
Hyvää joulua kaikille!



