Umami muualla Facebook

Julkaistu 16. 9. 2010 Teksti Umami Ei kommentteja jooBLOgi

Aurinkotervehdys 2010

Syyskuun alku, auringon vielä lämmittäessä facebook-statukset kertovat alkavasta syksystä. Huokaukset saattavat unelmakesän menneisyyteen. Mieli haluaa lämmitellä valoisissa hetkissä, yrittää välttää vääjäämättömän pimeän. Päivissä jo kuulas muistutus pidemmästä arjesta. Aistit alkavat vetäytyä.

Tuoksut vähenevät muutamiin. Värit purskahtavat vielä kerran kuin pitkässä Lintsin lopetusjuhlassa, muuten sävykartta haalistuu, sateella mukulakivet loistavat toki edelleen erilaisina. Linnut levittävät siipensä, tutut jäävät seuraksi, hanhet jääköön nimikkomaahansa. Iho tuntee vaatteiden painon, ei enää ilmavirtaa, ei uimisen pisaroita. Maistamme kesän pitkälle talveen, sylki uuttaa auringon marjoista ja maan antimista. Vaikka vaistoamme kaiken virtaavan, mieli rakentaa patoja, irtautuminen riipaisee. Koemme läsnäolon syysmuuton talvihorrokseen.

Kesä hengästyttää. Elämme kuin henkeä pidättäen hetken valossa, koemme enemmän. Vuoden uurastus joogamatolla palkitaan. Olemme sukeltaneet itseemme, keskittyneet, pitäneet rutiinit turvana. Kesällä voimme päästää irti. Elämme hetken pellossa, vesillä kellumme. Kaikkien luonteelle se ei sovi, vaan joku puskee myös kesän mielen bandhat tiukkoina, ehkä lomatkin. Luonnon ajattomuudessa annamme periksi, hengitämme riemuiten, oivallamme vuosien harjoittelun entistä syvemmin. Nauramme toistemme silmiin, kierähdämme laiturilta mereen. Syömme hyvin, tai huonosti, sama se. Annamme aistien säkenöidä aivokerroksista sydämeen. Tipahdamme tai nousemme tiiviiseen läsnäoloon. Samaa, jota koemme joogassa. Lomaa mielelle.

Paitsi Mielelle. Linon kanssa vietimme viikon merenrantapiknikin Viron Paatsalussa. Paljain jaloin tsimmareissa koko ajan, mitä nyt toisinaan lungi lanteilla. Meri lämpeni silmissä, vähän liikaakin. Pulahdus ei virkistänyt, kasteli vain, hauskaa sekin. Asuminen Linon hirsimökissä tiivisti  kuulumista la famiglia astangaan. Näyttää se kasvavan maestrolla muutenkin lokakuisen vauvan myötä. Meidän perheessä ei tarvita verivaloja, hiki riittää luottamukseen. Meitä olikin dream-team avustamassa höyryisessä salissa. Magnus sai tuta Frankin kuvanveistäjän kädet ja perhe Terje&Jocken yhteisyrityksen 2. sarjan ensimmäisessä, pasasanassa. Lino kohotteli kulmiaan hymyillen. Jos nauru rentouttaa, niin olimme aika lötköjä koko viikon, vaikka aamiaisella osa imaisikin espressokoneesta överit. Hekotusta se tuskin vähensi.

Ennen vuoden ehkä tärkeintä läsnäoloa, purjehdusta, taisin lipsauttaa Virossa toiselle astangaseilaajalle, etten joogaa veneessä, koska olen siellä läsnä muutenkin. Muka. Tajusin, miten hölmöltä se kuulosti, vaikka osa siitä onkin totta. Pääsyy lienee saarten kaltevat kalliot (ehkä joskus), satamalaitureilla ei viitsi harjoitella punasilmäisten naapureiden tuijottaessa (kokeiltu…molempia), vaikka ehkä olinkin hereillä aiemmin (harvoin). Veneen kannella voisi toki tasapainoilla, jos keinuisi samoilla jalansijoilla. Venemessuilla tuli todettua, ettei isommassakaan paatissa mahtuisi mattoa auki. Paitsi sitten 45+- jalkaisen lämpimällä tiikkikannella.

Mereenpulahdus toimikin herättävinä asanoina (joo, lämmintä) ja muutaman kerran istuin aurinkoisella kalliolla aaltojen liplattaessa pranan jammausta. Toimiihan se. Myönnän, että harjoitus syventää luonnostaan vahvaa kokemusta. Ainakin isopurjeen kakkosreivillä parimetrisissä aalloissa tehdyt nopeuskuohut laajensivat sydäntä ja hymyjä entisestään. Tulipa myös tarkkailtua mielen vaahtoja selkeämmin, kun viimeisen yön ukkosmyräkässä kello 2 yritin estää peräankkurin irtoamisen tuulen painaessa venettä poikittain kohti kalliota. Sateen salamoidessa, todellisen läsnäolevaa. Rauhoittele siinä sitten peiton alta pilkistävää silmäparia läpimärkänä kädet täristen. Taisi mennä toisin päin. Syksyllä voi rauhallisemmin keskittyä silmien lisäksi koko kehoon. Kaikin aistein.


Aiheet: , ,

Kirjoita kommentti