Umami muualla Facebook

Julkaistu 18. 6. 2010 Teksti Umami 2 kommenttia jooBLOgi

Kirjanamaskara ABC

Jooga on prosenttiliike. Iso osa ajasta kuluu hengittäen, hieman kylkeä venyttäen. Osa aikaa toivutaan, nauretaan. Jos hyvin käy, niin ajatellaan vain vähän.

Suurimmalle osalle meistä kaikki alkaa toisinpäin. Sehän mielen tehtävä on – urautua toistuviin sattumanvaraisiin ajatuksiin. Säännöllisen joogan myötä mieli liukastuu ajoittain tutuilta poluilta, tuiskahtaa läsnäolon ajattomuuteen, kokee jotain sanointavoittamatonta ennen tömähdystä arjen määrittelyverkkoon. Siinä sitten rimpuilemme juuri koettua muistellen, joskus takertuen. Onneksi hengitämme joka päivä. Sen onnistumisprosentit ovat huippuluokkaa.

Pattabhi Joisin mukaan astangajooga on 99% harjoitusta ja 1%:n verran teoriaa. Voimme lukea joogatekstejä, miettiä jalan asentoa ja tankata intopiukeina jännesäikeiden venymistä. Kuitenkin kokemus avaa sydämen ymmärtämään ilman sanoja. Alamme luottaa hengityksemme viisauteen, kykyymme aistia, mikä on meille hyväksi. Kuuntelemme hiljaisuutta sisällämme. Mieli yrittää (aikuis)lapsen tavoin kiukutella, jos se jää huomiotta. Kärsivällisesti keho odottaa vuoroaan lohduttaessamme mielen kimpoilua. Välillä tuuditamme ajatuksemme kirjaviisaudessa. Saatamme jopa inspiroitua unohtaen kuitenkin nopeasti, jollemme kylvä aistimaamme hengityksen muhevaan multaan.

Muistan, kuinka astangan alkukiihdytyksessä lainasin kirjastosta parikymmentä joogakirjaa. Selasin ja tavasin niitä. Ehkä oivalsin jotain. Ymmärsin kuitenkin jo aiempien keskittymisten kautta kokemuksen merkityksen. Oikotietä ei ollut. Oli hengitettävä, herättävä järkyttävän aikaisin, oltava lempeän sinnikäs, välillä vain härkäpäinen. Kuitenkaan en muista monenkaan joogatekstin säkenöineen. Yoganandan Autobiography of a yogi säväytti. Sitä lukiessani oivalsin kerettiläisesti, kuinka Jeesuksen ihmeteot olivat valaistuneen ihmisen kykyä vaikuttaa fyysiseen todellisuuteen universumin värähtelyä muokkaamalla. Rouvaherran uskollinen palvelija kun oli. Gurujin Yoga Mala on monelle perusteos, minulle enemmän kiinnostava luotaus joogaperinteeseen, jota Lino tarkasti dokumentoi ennen Petrin yksityiskohtaisia kirjoja. Hyviä inspiraation lähteitä, mutta eivät janon sammuttajia.

17 vuotta sitten luin Hessen Siddhartan leijuessani muutamassa kilometrissä Himalajan kirkkaudessa. Ehkä ohut vuoristoilma tai muut henkoset avasivat sydäntä jollekin korkeammalle. Tunnen vieläkin kahdeksan kilometrin vuorien hiljaisuuden soivan ympärilläni. Yötaivaalla aikuisten oikea sydänmuotoinen tähtikuvio. Ei siinä kirjoja tarvittu, mutta muutamakin sana painui syvälle. Törmäsin samaan kokemukseen lukiessani Peter Matthiessenin Snow Leopardia, jossa hän kuunteli hiljaisuuden kristallista sointia Tiibetin ylängöillä. Tunnistan tuon kauniisti resonoivan avaruuden. Löysin sen ennen astangahurahdusta myös Sogyal Rinpochen upeasta kirjasta Tiibetiläinen kirja elämästä ja kuolemasta, jota luimme tyttöystäväni kanssa ääneen. Hän rauhoittui lahjakkaasti uneen asti, kun itse jäin valveen ja nukahduksen bardo-välitilaan. Sydän muljahteli tyynyn ja universumin välillä.

Buddhan tarina johdatti luonnollisesti Dalai-Laman kauniisiin ajatuksiin. Oslossa ja Helsingissä  myös kuulin ne sydämen höristellessä kammioitaan. Harvoin kukaan vaikuttaa niin syvästi. Samoin buddhalaisuuden ja länsimaisen tieteen edustajien vuoropuhelu on värisyttänyt tuntosarvia, kun jo pitkään olen hakenut yhdistäviä tekijöitä. Meditaatioharjoitus näkyy selkeästi jenkkiterapeuttien Mark Epsteinin Going to pieces without falling apart ja Jack Kornfieldin A Path with heart– ja After the ecstasy, the laundry -kirjojen näkemyksessä tietoisen tyhjyyden merkityksestä henkilökohtaisten varjojen kohtaamisessa ja henkisen tien ansojen välttämisessä. Samoin David Bohmin kvanttifyysiset keskustelut Jiddu Krishnamurtin kanssa sinkauttivat mielen kosmiseen kaikkeuteen.

Joogahengityksen suuria sydäntahdistajia ovat olleet Lynne Mctaggartin Field ja Valerie Huntin Infinite Mind. Niissä tieteentekijät sukeltavat mitattavien energiakenttien kautta tietoisuuden vaikutukseen fysikaaliseen todellisuuteen. Tuttua tarinaa Secret- ja What the bleeb do we know? -leffojen taustalla. Joillekin tutkijoille vanhan materialistisen paradigman selitykset sotivat laajenevan tietoisuuden kirkastuvaa vaistoa vastaan. Samaa mitä voimme kokea hengityksen myötä arjessa, kun todellisuus ympärillämme tuntuu usein käpertyvän mukatyytyväisen tyytymisen tiukkenevaan solmuun. Ehkäpä Tollen Power of Now on monille tätä umpeutumista viiltävä terä.

Perimmäisten kysymysten äärellä hikoilin Pariisin kesässä 2006. Tartuin Charleyn kämpässä Conversation with God -kirjaan ja jatkoin tulevan älyllisen guruni Ken Wilberin A Theory of Everything -visioihin. Helteinen Luxembourgin puisto tuntui säteilevän kirkkaammin ja tuskin huomasin santarmin kohteliasta huomautusta paidattomuudestani: ”Monsieur, tämä ei ole ranta vaan puisto?”. Mantelicroissanttien vahvistamina tajuntani laajeni hetkiin ennen ja jälkeen alkuräjähdyksen. Siihen kuinka rakkauden sysäys tiivistyi isoon pamaukseen, jonka kosmisessa keitoksessa materia kiteytyi tukemaan elämän kehittymistä, jotta tietoisuus voisi laajentua luomaan korkeammin värähtelevää elämää. Monen Wilberin teoksen jälkeen tajuan hänen uiskentelevan valasmaisen majesteettisesti kosmisilla valtamerillä imien sisäänsä kaiken silliparvimaisen tiedon ja purskautten ilmaan maailmankaikkeuden väreissä sädehtivän käsityksensä tietoisuuden loputtomasta evoluutiosta. Sitä hengitän syvään kesäkallioilla aaltomantrojen tahtiin muistaakseni tehtäväni täällä.


Aiheet: , , , , , ,

2 kommenttia

  1. Vau, jo alkoi

    Vau, jo alkoi sanat soljua ja tajunta laajentua. Tarpeeksi vetävä vaihde on nyt löytynyt. Paina kaasua vaan!!!!!!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Magnus

    19. 6. 2010 21.02

  2. Vau myös täältä!

    Vau myös täältä!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Maria

    24. 6. 2010 13.51

Kirjoita kommentti