Uuden sisustuksen avulla ideat lentämään
Kun muutin nykyiseen asuntooni, tarvitsin aikaa ja rauhaa ajatella. Alitajuisesti sisustin kämppäni valkoiseksi. Tarvitsin selkeitä linjoja ja yhtenäisyyttä. Astrologinikin sanoi heti ovenraossa, että sinullapa on ollut sekavaa viimme aikoina. Niinpä, tämä aikuiseksi kasvaminen ei näköjään ole mitään päivän selvää hommaa. Tähän asti päämääräni on aina ollut selvä, mutta kun saavutin sen ja uusia ei ilmestynytkään kulman takana niin tuli tyhjä olo. Nyt olen miettinyt asioita. Kaikki näkökulmat on käyty läpi. Päivät ja yöt on mennyt tulevaisuuden ja prioriteettien järjestelyyn. Ja bussissa Turusta tunsin, että nyt on aika vaihtaa sisustusta.
Telkkari on ollut kotini keskipiste aina. Osittain siksi että olen aina tykännyt katsoa telkkaria, osittain siksi, että ammatissani haluan olla ajan tasalla ja nähdä mitä muut tekee. Olen jo pidemmän aikaa tuntenut, että tuo purkki vie minulta ihan liikaa aikaa. Se sekoittaa pään ja ajankulun. Sen takia en pääse illalla aikaisin sänkyyn, ja sen vuoksi aivoni ei saa rauhaa. Luovuuteen kun tarvitsee sitä aikaa. Aikaa vaan olla. Ihmetellä. Katsella ympärilleen ja miettiä mitä seuraavaksi, vai tekisikö yhtään mitään. Hah, poikaystäväni soitti juuri. Sanoin, että en ole tavoitettavissa, minulla on tämä kesken, ja minua ei saa nyt keskeyttää. Puhelinkin voisi välillä olla pois päältä, että saisi tuntea ajankulun.

Tv-taso ja ylimääräiset vehkeet ja vempaimet vaihdetaan kahteen hienoon 50-luvun nojatuoliin!
Parin päivän sisällä olen lukenut monta kiinnostavaa artikkelia ajankulusta. Esimerkiksi Olivia -lehdessä oli montaa asiasta kertovaa juttua. Näköjään en ole ainoa joka tuntee, että informaatio joka koko ajan tulvii joka puolelta, on rasittavaa ja luovuudelle haitallista. Tänä päivänä on niin helppo eksyä ihan kummallisille teille. Yhtäkkiä tavoitteet ja määränpäät eivät ole ollenkaan yhtä oman elämänkatsomuksensa tai persoonan kanssa. Siinäpä meille kaikille työn sarkaa. Ensinnäkin löytää se oikea minä, ja sitten olla sille koko ajan uskollinen.
On siis tullut aika sisustaa kotini niin, että se inspiroi ja tukee luovaan ajatteluun ja tekemiseen. Pelottaako? No tottakai, mutta jotain on tehtävä. Telkkari ei vielä lennä ulos asti mutta luultavasti keittiöön, missä illalla ei tee mieli loikoilla. Sohva ja tv-kaluste lentää ulos ja niin myös dvd:t ja VHS. Ruokapöytä saa muuttaa isoon huoneeseen niin, että se kutsuu ihmisiä keskustelemaan, piirtämään, leipomaan, ompelemaan… Sohvan sijaan haussa on kaksi vanhaa nojatuolia jotka saa olla elämän nähneitä mutta niin mukavia, että niissä tekee mieli lukea tai soittaa kitaraa. Tietonkoneen saan useammin piilottaa tietokonelaukkuun, ja viikonloppusin puhelin saa viettää lomaa.
Sitten aika ja hullut ideat saavat taas lentää vapaasti.

Kun pöytä joutaa olohuoneeseen keittiöstä tulee avara ja keittiön perintösohva pääsee paraatipaikalle.

Keittiönpöytä tuoleineen muuttaa tänne ikkunan eteen ja sohva lentää ulos.
