Umami muualla Facebook

Julkaistu 20. 12. 2009 Teksti Paula, kuvat Paula Niittynen 863 kommenttia Paula Niittynen

Ajantaiassa viime hetken lahjaideoita Arvottu

Pääsemme nyt tutustumaan raumalaisen sisustusalan ammattilaisen omaan jouluiseen kotiin. Koti on täynnä kauniita yksityiskohtia ja tarkkaan harkittuja elementtejä sekä designlasia. Vanhassa Raumassa sijaitsevan Ajantaika -liikkeen omistaja Erja Paulasaari edustaa mm. muotoilija Markku Salon lasitaidetta. Kotinsa Erja on niin ikään sisustanut taiteilijan uuniikeilla sekä sarjatuotantona valmistetuilla lasiteoksilla.

Kurkistus sisustusalan ammattilaisen jouluiseen kotiin

Erjan eteinen

Heti eteisaulassa minua odottaa henkeäsalpaava näky lempivärejäni, punaista ja valkoista. Kaunis hopeanhohtoinen seinätapetti ja kristallikruunu antavat tilalle upeat ja valoisat puitteet. Erjalla on aulassa näyttävä lasivitriini, jossa on kauniisti esillä mm. Salon lasitaidetta.

Erjan Inaripullo

Katseeni kiinnittyy valkoiseen Inari-pulloon. Itselläni on omassa kodissani kyseinen teos grafiitin harmaana. Valkoisen pullon vierelle sopii kullan hohtoinen Tuhat ja yksi yötä -lasipullo.

Erjan Savanni

Kierros kauniissa kodissa kertoo, että lasitaidetta löytyy melkein joka huoneesta. Kuvassa vasemmalla teos Saari auringossa, joka on valmistunut  syksyllä 2009. Oikealla puolella on ” Ambhora”.

Erjan Makea lasti

Antiikkisen astiakaapin päältä löydän Makea lasti -teoksen, joka on vuodelta 1996. Vasemmanpuolisen uniikin teoksen nimi on Ristinsä kullakin.

Jouluisia sisustuideoita

Päädymme Erjan kodikkaaseen keittiöön. Talon emäntä on kattanut pöydän jouluisilla herkuilla. Tässä on monelle oivia sisustusideoita omaan jälkiruokapöytään.

Erjan kakkupöytä2

Kynttilät voi upottaa merisuolalla täytettyyn astiaan.

Erjan kynttilät

Viime hetken lahjavinkki – Salon lasitaide ja käyttölasit

Muotoilija Markku Salon piensarjatuotannossa yhdistyvät käytännöllisyys, persoonallisuus ja kauneus. Salo tunnetaan taiteellisesti vahvana ja teknisesti monipuolisena muotoilijana. Tuotteissaan hän käyttää perinteisiä lasinvalmistusmenetelmiä ja uusia tekniikoita. Hänen työhuoneensa sijaitsee Nuutajärvellä Suomen vanhimman Lasikylän sydämessä, josta löytyy myös Galleria Markku Salo. Käyttölasien ohella Salo luo lasista myös taidetta.

Huutoja ja kuiskauksia -kirjassa (Vammalan Kirjapaino 2008) on mielenkiintoinen kuvaus Salon suhteesta lasitaiteeseen. “Minun sukupolveni lapsia kiellettiin ankarasti leikkimästä ruoalla, koska se häpäisi ruoan antajaa, Jumalaa. Melkein yhtä vakava rike taiteen saralla on ollut leikkiä niillä periaatteilla, jotka kiteytyivät kansainvälisten voittojen siivittämiksi kansalliseksi modernismiksi. Onneksi modernismiin jumala taipui lopulta siihen, että leikki sallittiin. Tämän muutoksen yhtenä tekijänä Markku Salon rooli on mittava.”

Raumalaisessa Ajantaika -liikkeessä pääset tutustumaan Markku Salon laajaan tuotantoon. Käynti Vanhassa Raumassa Kauppakadulla  sijaitsevaan liikkeeseen on minun viime hetken lahjavinkki kaikille niille, jotka hakevat jotain persoonallista lahjaa.

Erjan Diivalasit

Kuvassa Diiva-laseja.

Arvonta:

Arvomme 22.1.2010 mennessä kaikkien kommentoineiden kesken Aarikan Helmi sarjan leviteveitsen ja leikkelehaarukan (arvo 32€). Kysymys: Kummasta  pidät enemmän Makea lasti- vai Tuhat ja yksi yötä -lasitaideteoksesta?

Voittaja

Arvonnassa voitti Katleena. Onnittelut hänelle ja kiitokset muille osallistuneille!

Lisätiedot:

www.ajantaika.fi

www.markkusalo.com

Aiheet: , , , , , ,

863 kommenttia

  1. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sisaruus

    21. 12. 2009 12.48

  2. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Villeroinen

    21. 12. 2009 13.38

  3. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sirkkuli

    21. 12. 2009 15.43

  4. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    orvokki

    21. 12. 2009 16.20

  5. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Alli

    21. 12. 2009 17.07

  6. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Roope

    21. 12. 2009 17.56

  7. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Nelli

    21. 12. 2009 17.56

  8. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Nelli

    21. 12. 2009 17.56

  9. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sami

    21. 12. 2009 17.57

  10. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Heli

    21. 12. 2009 17.57

  11. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä on suosikkini.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Hemppa

    21. 12. 2009 19.46

  12. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä on kaunis, tuo toinen puolestaan…..

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    benkku

    21. 12. 2009 19.58

  13. Makea lasti ei

    Makea lasti ei oikein avaudu minulle, tuhat ja yksi yötä on taasen kaunis esine.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    osku

    21. 12. 2009 19.59

  14. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    menna

    21. 12. 2009 20.00

  15. Komppaan muita; tuhat

    Komppaan muita; tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kaius

    21. 12. 2009 20.00

  16. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    nikolai

    21. 12. 2009 20.01

  17. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä on ihan kaunis lasiesine, tuo makea lasti ei ole minun makuuni.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tiiti66

    21. 12. 2009 20.01

  18. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä (Inarikin on kaunis) mutta nuo diiva-lasit ovat myös ihania.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ensu

    21. 12. 2009 20.02

  19. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä on artikkelin lasiesineistä kaunein.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    eevu

    21. 12. 2009 20.03

  20. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä (ja kyllä Inarikin on kaunis)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    pipsa

    21. 12. 2009 20.39

  21. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä on minun makuuni!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Marlena

    21. 12. 2009 20.41

  22. tuhat ja yksi

    tuhat ja yksi yota

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    SM

    21. 12. 2009 20.44

  23. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    TARU-09

    21. 12. 2009 20.45

  24. tuhat ja yksi

    tuhat ja yksi

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sitruuna

    21. 12. 2009 20.45

  25. tuhat ja yksi

    tuhat ja yksi yötä oli parempi

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pirre

    21. 12. 2009 20.47

  26. Makea lasti

    Makea lasti

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Lusse

    21. 12. 2009 20.50

  27. Tyhat ja yksi

    Tyhat ja yksi yötä on minun makuuni

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    vallu

    21. 12. 2009 20.54

  28. Tuhat ja yksi.

    Tuhat ja yksi. En näköjään ole ainoa joka on tuon valinnut.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kippo

    21. 12. 2009 20.55

  29. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tutu

    21. 12. 2009 21.00

  30. makeasta lastista pidin

    makeasta lastista pidin enemmän

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mappe

    21. 12. 2009 21.04

  31. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    eki

    21. 12. 2009 21.05

  32. Makea lasti

    Makea lasti

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pate

    21. 12. 2009 21.07

  33. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    merenkävijä

    21. 12. 2009 21.08

  34. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    pim

    21. 12. 2009 21.08

  35. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mandariini

    21. 12. 2009 21.08

  36. Makea lasti

    Makea lasti

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    muikku

    21. 12. 2009 21.12

  37. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Assu

    21. 12. 2009 21.18

  38. Makea lasti

    Makea lasti

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Johanna

    21. 12. 2009 21.23

  39. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä, ehdottomasti hienompi.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Anni

    21. 12. 2009 21.29

  40. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mary

    21. 12. 2009 21.35

  41. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Emmi

    21. 12. 2009 21.35

  42. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kaisa

    21. 12. 2009 21.43

  43. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ve-Ha

    21. 12. 2009 21.48

  44. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    helikaa

    21. 12. 2009 21.57

  45. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    keljuk

    21. 12. 2009 21.59

  46. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jossu

    21. 12. 2009 21.59

  47. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Henna

    21. 12. 2009 22.04

  48. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä. Nimikin on niin ihana ja mielikuvitusta herättävä. : )

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Manta

    21. 12. 2009 22.07

  49. makeasta lastista pidän

    makeasta lastista pidän eniten

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tyttönen

    21. 12. 2009 22.12

  50. Sanonpa vastaiskuksi makea

    Sanonpa vastaiskuksi makea lasti. Tyylikäs omalla tavallaan ja ihanan vanhanaikaista antiikkista tunnelmaa kuvassa, juuri sellaista mistä minä pidän.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Antsqqqqqqq

    21. 12. 2009 22.26

  51. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    heidi

    21. 12. 2009 22.27

  52. näistä kahdesta makea

    näistä kahdesta makea lasti, vaikkakaan ei sekään ole kauhean mieluinen minun makuuni

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    leena

    21. 12. 2009 22.29

  53. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jennika

    21. 12. 2009 22.29

  54. makea lasti ehkä

    makea lasti ehkä sittenkin,jos ny joku valittava.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tiina

    21. 12. 2009 22.34

  55. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    syystakiton

    21. 12. 2009 22.36

  56. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    MJM

    21. 12. 2009 22.36

  57. tuhat ja yksi

    tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mari

    21. 12. 2009 22.42

  58. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tiikeri

    21. 12. 2009 22.46

  59. makea lasti

    makea lasti

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    pekk rauma pläkä

    21. 12. 2009 22.46

  60. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    skibi

    21. 12. 2009 23.16

  61. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Maiju

    21. 12. 2009 23.18

  62. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ninja

    21. 12. 2009 23.20

  63. tuhat jayksi yötä

    tuhat jayksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sirkka

    21. 12. 2009 23.20

  64. Makea lasti on

    Makea lasti on aika persoonallinen

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Timo

    21. 12. 2009 23.24

  65. tuhat ja yksi

    tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    puukir

    21. 12. 2009 23.31

  66. tuhat ja yksi

    tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    lissu

    21. 12. 2009 23.42

  67. tuhat ja yksi

    tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jugi

    21. 12. 2009 23.43

  68. tuhat ja yksi

    tuhat ja yksi yötä on kivempi ja kauniimpi

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    pias

    21. 12. 2009 23.43

  69. tuhat ja yksi

    tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jorkki

    21. 12. 2009 23.44

  70. pidän enemmän tuhat

    pidän enemmän tuhat ja yksi yötä – pullosta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hedda

    21. 12. 2009 23.46

  71. tuhat ja yksi

    tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    as

    21. 12. 2009 23.47

  72. Ei olut oikein

    Ei olut oikein kumpikaan minun makuuni, mutta jos valita täytyy, niin Makea lasti.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    pertta

    21. 12. 2009 23.50

  73. Kumpikaan väri ei

    Kumpikaan väri ei miellytä, mutta hienompi on tuo Tuhat ja yksi yötä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    violetti

    21. 12. 2009 23.51

  74. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä on kauniimpi.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hotpot

    21. 12. 2009 23.52

  75. Makea lasti.

    Makea lasti.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    poppari

    21. 12. 2009 23.53

  76. Makea lasti on

    Makea lasti on ovelan näköinen.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ella

    21. 12. 2009 23.54

  77. makea lasti

    makea lasti

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ippe

    21. 12. 2009 23.55

  78. tuhat ja yksi

    tuhat ja yksi

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mikko

    22. 12. 2009 0.06

  79. tuhat ja yksi

    tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jepa

    22. 12. 2009 0.07

  80. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tonnari

    22. 12. 2009 0.13

  81. Makea lasti

    Makea lasti

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Annu

    22. 12. 2009 0.22

  82. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    anu

    22. 12. 2009 0.32

  83. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jansku

    22. 12. 2009 0.32

  84. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    pasi

    22. 12. 2009 0.32

  85. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ommi

    22. 12. 2009 0.33

  86. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tonza

    22. 12. 2009 0.33

  87. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    siru64

    22. 12. 2009 0.33

  88. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Miulimauli

    22. 12. 2009 0.43

  89. tuhat ja yksi

    tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    intsu

    22. 12. 2009 0.58

  90. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    m-liisa

    22. 12. 2009 1.02

  91. tuhat ja yksi

    tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    päkä

    22. 12. 2009 1.04

  92. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Dora

    22. 12. 2009 1.47

  93. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Maryp

    22. 12. 2009 2.02

  94. MAKEA LASTI-SIINÄ ON

    MAKEA LASTI-SIINÄ ON JOTAIN MIKÄ……..

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    PIETU

    22. 12. 2009 2.33

  95. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    konnis

    22. 12. 2009 3.19

  96. tuhat ja yksi

    tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tupu

    22. 12. 2009 3.41

  97. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mielenrauhaa

    22. 12. 2009 3.44

  98. tuhat ja yksi

    tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    riitta uygun

    22. 12. 2009 4.00

  99. ajan taika

    ajan taika

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tanko

    22. 12. 2009 4.41

  100. Makea lasti

    Makea lasti

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    KJ

    22. 12. 2009 5.30

  101. tuhat ja yksi

    tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Safira

    22. 12. 2009 5.41

  102. tuhat ja yksi

    tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    MERVIK

    22. 12. 2009 5.45

  103. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    KeljuK

    22. 12. 2009 6.04

  104. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Merja

    22. 12. 2009 6.55

  105. makea lasti

    makea lasti

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jyrki

    22. 12. 2009 7.03

  106. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Aava

    22. 12. 2009 7.08

  107. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    maikku

    22. 12. 2009 7.31

  108. Makea lasti

    Makea lasti

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mari

    22. 12. 2009 7.33

  109. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kettu

    22. 12. 2009 7.43

  110. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Susu

    22. 12. 2009 8.02

  111. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    marme

    22. 12. 2009 8.04

  112. makea lasti

    makea lasti

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    fani

    22. 12. 2009 8.06

  113. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä on kyllä selkeästi enemmän minun makuuni.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tarleena

    22. 12. 2009 8.09

  114. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä .

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    orvokki

    22. 12. 2009 8.18

  115. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ev

    22. 12. 2009 8.24

  116. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    marjo66

    22. 12. 2009 8.29

  117. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mete

    22. 12. 2009 8.30

  118. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä( paras lasilintu)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Siru

    22. 12. 2009 8.35

  119. Makea lasti

    Makea lasti

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    MiaS

    22. 12. 2009 8.37

  120. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    LilliPii

    22. 12. 2009 8.46

  121. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Nanu

    22. 12. 2009 8.50

  122. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tero

    22. 12. 2009 8.52

  123. Kyllä Tuhat ja

    Kyllä Tuhat ja yksi yötä viehättää enemmän.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tiina

    22. 12. 2009 9.01

  124. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    chara

    22. 12. 2009 9.02

  125. makea lasti

    makea lasti

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Niina

    22. 12. 2009 9.09

  126. Makea lasti

    Makea lasti

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Herotes

    22. 12. 2009 9.13

  127. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    007

    22. 12. 2009 9.29

  128. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    peku

    22. 12. 2009 9.29

  129. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    abc-1

    22. 12. 2009 9.29

  130. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kata

    22. 12. 2009 9.29

  131. tuhat ja yksi

    tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    japi

    22. 12. 2009 9.45

  132. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Anu

    22. 12. 2009 9.45

  133. Makea lasti

    Makea lasti

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    eija

    22. 12. 2009 9.48

  134. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    M

    22. 12. 2009 9.55

  135. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ruby

    22. 12. 2009 9.56

  136. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pariisi

    22. 12. 2009 9.57

  137. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    slk

    22. 12. 2009 9.58

  138. makea lasti

    makea lasti

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ghita

    22. 12. 2009 10.02

  139. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    AR

    22. 12. 2009 10.04

  140. en tiiä

    en tiiä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    pete

    22. 12. 2009 10.09

  141. Makea lasti on

    Makea lasti on aika veikeän näköinen

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sirkku

    22. 12. 2009 10.21

  142. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä <3

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    plop

    22. 12. 2009 10.32

  143. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ricardo

    22. 12. 2009 10.43

  144. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    dugu

    22. 12. 2009 10.43

  145. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Rippostiina

    22. 12. 2009 10.47

  146. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Raiku

    22. 12. 2009 10.50

  147. tuhat ja yksi

    tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    nuppu

    22. 12. 2009 11.05

  148. tuhat ja yksi

    tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    anja

    22. 12. 2009 11.10

  149. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    juska

    22. 12. 2009 11.13

  150. tuhat ja yksi

    tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tapsa

    22. 12. 2009 11.13

  151. tuhat ja yksi

    tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jussi

    22. 12. 2009 11.14

  152. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Leenamaija

    22. 12. 2009 11.19

  153. tuhat yötä

    tuhat yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    lena

    22. 12. 2009 11.32

  154. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sarituulikki

    22. 12. 2009 11.33

  155. tuhat ja yksi

    tuhat ja yksi yötä .

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jin

    22. 12. 2009 11.37

  156. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Eeva

    22. 12. 2009 11.44

  157. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    antti

    22. 12. 2009 11.49

  158. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä on kauniimpi.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    MJS

    22. 12. 2009 12.04

  159. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Black Dog

    22. 12. 2009 12.07

  160. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mervi

    22. 12. 2009 12.20

  161. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mari M.

    22. 12. 2009 12.20

  162. TUHAT JA YKSI

    TUHAT JA YKSI

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    MABU

    22. 12. 2009 12.25

  163. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    rattata

    22. 12. 2009 12.34

  164. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    untitledD

    22. 12. 2009 12.39

  165. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Soikka

    22. 12. 2009 12.46

  166. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Skeppo

    22. 12. 2009 12.46

  167. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Irmeliina

    22. 12. 2009 12.47

  168. Makea lasti

    Makea lasti

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mai

    22. 12. 2009 12.53

  169. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä on parempi ja kauniimpi.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mark4

    22. 12. 2009 12.58

  170. Oikein tunnelmallisen näköistä

    Oikein tunnelmallisen näköistä on :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Malija

    22. 12. 2009 13.02

  171. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Onslow

    22. 12. 2009 13.27

  172. tuhat ja yksi

    tuhat ja yksi yötä on minusta kauniimpi.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ripe

    22. 12. 2009 13.28

  173. makea lasi,itekkin keräilen

    makea lasi,itekkin keräilen kauniita lasi pulloja.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    chr

    22. 12. 2009 13.30

  174. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    elina

    22. 12. 2009 13.47

  175. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ailuska

    22. 12. 2009 14.00

  176. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    lili

    22. 12. 2009 14.07

  177. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tara

    22. 12. 2009 14.12

  178. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    nameless

    22. 12. 2009 14.44

  179. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Lenda

    22. 12. 2009 14.50

  180. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä kertoo omistajastaan.
    Samalla niin viato ja pyhä.Nämä sanat jolahtavat heti mieleeni niitä katsellessani.
    Kyllä on upeaa kun ihmiset keksivät mitä upeampia ideoita meidän kansalaisten ostettavaksi,kotiamme koristamaan ja viihdyttämään…

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    perhonen78

    22. 12. 2009 14.56

  181. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tuuli

    22. 12. 2009 14.59

  182. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Elvi

    22. 12. 2009 15.39

  183. 1000 ja 1

    1000 ja 1 yötä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Keppi

    22. 12. 2009 15.56

  184. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Marikki

    22. 12. 2009 16.03

  185. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    snibu

    22. 12. 2009 16.19

  186. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    norppa

    22. 12. 2009 16.21

  187. tuhat ja yksi

    tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Villamyssy

    22. 12. 2009 16.59

  188. tuhat ja yksi

    tuhat ja yksi

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    masa

    22. 12. 2009 17.06

  189. Makea lasti.

    Makea lasti.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Meevu

    22. 12. 2009 17.58

  190. TUHAT JA YKSI

    TUHAT JA YKSI YÖTÄ

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    VESA

    22. 12. 2009 18.01

  191. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä on tarpeeksi eksoottinen.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    marjuska

    22. 12. 2009 18.12

  192. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Marja

    22. 12. 2009 18.36

  193. Aivan ehdottomasti 1001

    Aivan ehdottomasti 1001 yötä!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tuula

    22. 12. 2009 18.39

  194. Aivan ehdottomasti 1001

    Aivan ehdottomasti 1001 yötä!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tuula

    22. 12. 2009 18.39

  195. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä on suosikkini

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Usram

    22. 12. 2009 18.49

  196. nam

    nam

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hp

    22. 12. 2009 18.52

  197. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Paula

    22. 12. 2009 18.53

  198. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Peeii

    22. 12. 2009 19.01

  199. Makea lasti

    Makea lasti

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    lauriina

    22. 12. 2009 20.07

  200. -

    -

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    pat

    22. 12. 2009 20.15

  201. tuhat ja yksi.

    tuhat ja yksi.
    tuhat ja yksi yötä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ulpu

    22. 12. 2009 20.18

  202. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä, se on hieno ja hauska.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Szz

    22. 12. 2009 20.20

  203. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    saki

    22. 12. 2009 20.29

  204. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Janelle

    22. 12. 2009 20.31

  205. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mape

    22. 12. 2009 20.45

  206. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kiti

    22. 12. 2009 20.45

  207. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    marko

    22. 12. 2009 20.45

  208. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    minni

    22. 12. 2009 20.46

  209. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ansu88

    22. 12. 2009 21.00

  210. tuhat ja yksi

    tuhat ja yksi yö

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kirsikka

    22. 12. 2009 21.11

  211. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ari

    22. 12. 2009 21.11

  212. Makea lasti.

    Makea lasti.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kahvijänö

    22. 12. 2009 21.22

  213. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Milla

    22. 12. 2009 21.25

  214. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ile

    22. 12. 2009 21.30

  215. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    125

    22. 12. 2009 21.30

  216. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    toope

    22. 12. 2009 21.30

  217. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    eve

    22. 12. 2009 21.31

  218. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    eva

    22. 12. 2009 21.31

  219. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ritu

    22. 12. 2009 21.47

  220. tuhat ja yksi

    tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    suvi

    22. 12. 2009 21.47

  221. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä. Se on jotenkin parempi.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Megabass

    22. 12. 2009 22.01

  222. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    karpalo

    22. 12. 2009 22.14

  223. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pirkko

    22. 12. 2009 22.20

  224. Tuhat ja Yksi

    Tuhat ja Yksi Yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sanne

    22. 12. 2009 23.36

  225. makea lasti

    makea lasti

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jamppa

    22. 12. 2009 23.37

  226. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Liekki

    22. 12. 2009 23.53

  227. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Emppu

    23. 12. 2009 1.08

  228. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Henski

    23. 12. 2009 5.12

  229. tuhat ja yksi

    tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hei

    23. 12. 2009 10.24

  230. tuhat ja yksiyöta-taideteos

    tuhat ja yksiyöta-taideteos oli parempi. itse ostan viimehetkellä lahjakortteja jos en ole parempaa lahjaa keksinyt…

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    pipa

    23. 12. 2009 10.57

  231. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hese

    23. 12. 2009 13.40

  232. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kape

    23. 12. 2009 14.49

  233. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä ehdottomasti-se toinen ei tod. ole mun makuuni…

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Olga

    23. 12. 2009 15.27

  234. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä on hieno, tosin pidän enemmän hyödyllisistä lasiteoksista. :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pierrotte

    23. 12. 2009 16.56

  235. Tuhannesta ja yhdestä

    Tuhannesta ja yhdestä yöstä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    POSsu1949

    23. 12. 2009 17.15

  236. tuhat ja yksi

    tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    maiggi56

    23. 12. 2009 17.22

  237. tuhat ja yksi

    tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    pirre

    23. 12. 2009 17.23

  238. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Lene

    23. 12. 2009 17.26

  239. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jass

    23. 12. 2009 18.50

  240. Makea lasti

    Makea lasti

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kaisa

    23. 12. 2009 19.11

  241. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kynttilä

    23. 12. 2009 19.15

  242. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mandylor

    23. 12. 2009 22.49

  243. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mappe

    24. 12. 2009 0.50

  244. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    vannu

    24. 12. 2009 9.26

  245. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Levitronix

    24. 12. 2009 19.09

  246. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä, yksinkertaisempi ja siksi kauniimpi.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kizzu

    24. 12. 2009 20.07

  247. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Anneli

    25. 12. 2009 0.09

  248. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    pipa

    25. 12. 2009 9.35

  249. Makea lasti

    Makea lasti

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kava

    25. 12. 2009 10.42

  250. Makea lasti

    Makea lasti

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jussi67

    25. 12. 2009 10.43

  251. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    siiseli

    25. 12. 2009 10.44

  252. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    taruliini

    25. 12. 2009 10.45

  253. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kati

    25. 12. 2009 11.22

  254. Makea lasti..

    Makea lasti..

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kirsikka

    25. 12. 2009 11.36

  255. Makea lasti.

    Makea lasti.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kapu

    25. 12. 2009 12.18

  256. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä miellyttää enemmän.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    antsu

    25. 12. 2009 13.31

  257. Makea lasti.

    Makea lasti.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tinttinen

    25. 12. 2009 14.52

  258. Makea lasti

    Makea lasti

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    JummiJammi

    25. 12. 2009 14.52

  259. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Inkeri

    25. 12. 2009 14.53

  260. Makea lasti.

    Makea lasti.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    natsa

    25. 12. 2009 14.53

  261. Makea lasti,,,

    Makea lasti,,,

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    roopetti

    25. 12. 2009 14.53

  262. Makea lasti on

    Makea lasti on parempi

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    aksu

    25. 12. 2009 14.54

  263. tuhat ja 1

    tuhat ja 1 yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    wepe

    25. 12. 2009 14.54

  264. aika yksimielistä porukkaa;

    aika yksimielistä porukkaa; Tuhat ja yksi yötä on minustakin parempi.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sari

    25. 12. 2009 15.05

  265. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä – kaunis!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tamara

    25. 12. 2009 16.01

  266. Makea lasti

    Makea lasti

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    porkkana

    25. 12. 2009 16.41

  267. tuhat ja yksi

    tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    heini

    25. 12. 2009 19.26

  268. tuhat ja yksi

    tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    delta

    25. 12. 2009 19.26

  269. tuhat ja yksi

    tuhat ja yksi

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mmm

    25. 12. 2009 19.34

  270. tuhat ja yksi

    tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    lintu23

    25. 12. 2009 22.46

  271. Makea lasti oli

    Makea lasti oli kiinnostavampi ja ajatuksia herättävämpi, mutta meidän sisustukseen sopisi paremmin Tuhat ja yksi yötä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    JaVe

    26. 12. 2009 9.16

  272. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä – upean näköinen.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ande

    26. 12. 2009 9.18

  273. 1001

    1001

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Topsu

    26. 12. 2009 9.18

  274. tuhat ja yksi

    tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Piitu

    26. 12. 2009 10.56

  275. kivempi tuo tuhat

    kivempi tuo tuhat ja yksi yötä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tuomo

    26. 12. 2009 11.46

  276. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mormor

    26. 12. 2009 13.49

  277. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Piiku58

    26. 12. 2009 14.23

  278. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Blondi93

    26. 12. 2009 14.47

  279. tuhat ja yksi

    tuhat ja yksi yötä on minulle mieluisampi

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hani

    26. 12. 2009 20.28

  280. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tiiu

    26. 12. 2009 20.51

  281. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    millaliini

    26. 12. 2009 22.30

  282. tuhat ja yksi

    tuhat ja yksi yötä on parempi!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Aila

    26. 12. 2009 23.16

  283. Makea lasti

    Makea lasti

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ramses

    27. 12. 2009 10.50

  284. Makea lasti

    Makea lasti

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sarita

    27. 12. 2009 11.06

  285. Ehdottomasti Tuhat ja

    Ehdottomasti Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pippa

    27. 12. 2009 16.45

  286. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Knopfler

    27. 12. 2009 19.34

  287. 1000 ja yksi

    1000 ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mikko

    27. 12. 2009 21.27

  288. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä on kauniimpi. Taide- ja koriste-esineiden tulee mielestäni olla nimenomaan kaunista.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tiiti

    28. 12. 2009 14.17

  289. Makea lasti

    Makea lasti

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Leena

    28. 12. 2009 16.18

  290. Makea lasti

    Makea lasti

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ninni

    28. 12. 2009 19.46

  291. Tuhannesta ja yhdestä

    Tuhannesta ja yhdestä yöstä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sepi

    28. 12. 2009 21.33

  292. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jokke

    28. 12. 2009 23.41

  293. makea lasti

    makea lasti

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sand

    29. 12. 2009 9.42

  294. Makea lasti

    Makea lasti

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    annilauri

    29. 12. 2009 9.48

  295. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    karkkuli

    29. 12. 2009 9.49

  296. En taitaisi haluta

    En taitaisi haluta kumpaakaan.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jetset

    29. 12. 2009 9.50

  297. makea lasti

    makea lasti

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    caksu

    29. 12. 2009 9.55

  298. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä ehdottomasti…

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tiinu

    29. 12. 2009 9.57

  299. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tk

    29. 12. 2009 10.04

  300. 1000 ja yksi

    1000 ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    MiKi

    29. 12. 2009 10.06

  301. Makealasti.

    Makealasti.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Heidi.i

    29. 12. 2009 10.09

  302. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jute

    29. 12. 2009 10.10

  303. 1000 ja yksi

    1000 ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    IILE

    29. 12. 2009 10.12

  304. 1000 ja yksi

    1000 ja yksi yötä on kyllä hienompi

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tamias

    29. 12. 2009 10.14

  305. tuhat ja yksi

    tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kiruska

    29. 12. 2009 10.15

  306. Ehdottomasti 1000 ja

    Ehdottomasti 1000 ja yksi yötä on kauniimpi

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Viiru

    29. 12. 2009 10.17

  307. Poikkean valtavirrasta ja

    Poikkean valtavirrasta ja sanon Makea lasi. Moderni, tyylikäs, voimakas esine.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    iamam

    29. 12. 2009 10.18

  308. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tapu

    29. 12. 2009 10.19

  309. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä on kauniimpi.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pipsa 49

    29. 12. 2009 10.21

  310. tuhat ja yksi

    tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mimma

    29. 12. 2009 10.39

  311. Makea lasti!

    Makea lasti!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sk

    29. 12. 2009 10.44

  312. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    eerika

    29. 12. 2009 10.45

  313. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jarno

    29. 12. 2009 10.45

  314. tuhat ja yksi

    tuhat ja yksi yötä vähemmän kamala…

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    anselmi71

    29. 12. 2009 10.48

  315. tuhat ja yksi

    tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    takkuinen

    29. 12. 2009 10.49

  316. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Riku62

    29. 12. 2009 10.52

  317. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    pia

    29. 12. 2009 10.54

  318. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kati

    29. 12. 2009 10.55

  319. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä -lasitaideteoksesta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Riikka19

    29. 12. 2009 10.59

  320. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Hartsa

    29. 12. 2009 10.59

  321. Makea lasti on

    Makea lasti on enemmän minun mieleeni.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jonsa

    29. 12. 2009 11.18

  322. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Anne

    29. 12. 2009 11.22

  323. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Juhis

    29. 12. 2009 11.26

  324. 1000 ja 1

    1000 ja 1 yötä oli parempi
    –siis 1001 yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    toinen vain

    29. 12. 2009 11.27

  325. 1000 ja Yksi

    1000 ja Yksi Yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Järvis

    29. 12. 2009 11.30

  326. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä -lasitaideteoksesta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    n

    29. 12. 2009 11.33

  327. makea lasti kelpais

    makea lasti kelpais

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    merja

    29. 12. 2009 11.33

  328. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Nikke1

    29. 12. 2009 11.34

  329. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Leppis

    29. 12. 2009 11.35

  330. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sude

    29. 12. 2009 11.36

  331. Makea lasti

    Makea lasti

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Taati

    29. 12. 2009 11.38

  332. tuhat ja yksi

    tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    vk

    29. 12. 2009 11.38

  333. tuhat ja yksi

    tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kirsti

    29. 12. 2009 11.39

  334. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Supernaut

    29. 12. 2009 11.41

  335. makea lasti.on erillainen

    makea lasti.on erillainen näkemys.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    viivin

    29. 12. 2009 11.49

  336. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Polkka

    29. 12. 2009 11.49

  337. Pidän enemmän Tuhat

    Pidän enemmän Tuhat ja yksi yötä pullosta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    LEN

    29. 12. 2009 11.50

  338. tuhat ja yksi

    tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sxx

    29. 12. 2009 12.04

  339. tuhat ja yksi

    tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    satu

    29. 12. 2009 12.05

  340. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Hande

    29. 12. 2009 12.07

  341. tuhat ja yksi

    tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Emppu78

    29. 12. 2009 12.08

  342. tuhat ja yksi

    tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Immortal

    29. 12. 2009 12.14

  343. tuhat ja yksi

    tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Nettifretti

    29. 12. 2009 12.14

  344. tuhat ja yksi

    tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ippe

    29. 12. 2009 12.16

  345. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Hannah

    29. 12. 2009 12.21

  346. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jenni

    29. 12. 2009 12.23

  347. Makea lasti

    Makea lasti

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Atti

    29. 12. 2009 12.23

  348. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mallu

    29. 12. 2009 12.29

  349. Pidän enemmän kait

    Pidän enemmän kait Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kati

    29. 12. 2009 12.34

  350. Näistä kahdesta... tuhat

    Näistä kahdesta… tuhat ja yksi yötä, eivät kyllä kummatkaan ole omaan silmään erityisen kauniita…

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Marianne_

    29. 12. 2009 12.36

  351. tuhat ja yksi

    tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sari

    29. 12. 2009 13.07

  352. Makea lasti

    Makea lasti

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    BiiBii

    29. 12. 2009 13.11

  353. Makea lasti

    Makea lasti

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kolmas leipä

    29. 12. 2009 13.34

  354. tuhat ja yksi

    tuhat ja yksi yötä :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    larsbe

    29. 12. 2009 13.42

  355. Nätimpi tuo Tuhat

    Nätimpi tuo Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    inka

    29. 12. 2009 13.44

  356. Makea lasti.

    Makea lasti.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Marjatta

    29. 12. 2009 13.48

  357. makea lasi

    makea lasi

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    minävain

    29. 12. 2009 13.54

  358. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ninni

    29. 12. 2009 14.03

  359. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kaneli30

    29. 12. 2009 14.11

  360. Makeasta lastista

    Makeasta lastista

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jarmo

    29. 12. 2009 14.14

  361. tuhat ja yksi

    tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    johanna

    29. 12. 2009 14.14

  362. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Selma

    29. 12. 2009 14.23

  363. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sinipiika

    29. 12. 2009 14.26

  364. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tepi

    29. 12. 2009 14.29

  365. Tuhat ja Yksi

    Tuhat ja Yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kävijä

    29. 12. 2009 14.30

  366. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tz

    29. 12. 2009 14.42

  367. Makea lasti, värit

    Makea lasti, värit säväyttivät!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Annu

    29. 12. 2009 14.44

  368. Mielummin tuo Tuhat

    Mielummin tuo Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ira

    29. 12. 2009 14.44

  369. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    juups

    29. 12. 2009 14.47

  370. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä on huomattavasti hienompi, ja myös nimi on osuva. Vieressä oleva valkoinen pullokin on upea.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mika

    29. 12. 2009 14.52

  371. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tre

    29. 12. 2009 15.04

  372. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Helmi

    29. 12. 2009 15.12

  373. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä -lasipullosta pidän enemmän

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Martina

    29. 12. 2009 15.20

  374. tuhat ja yksi

    tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Saunamies

    29. 12. 2009 15.30

  375. Makea lasti.

    Makea lasti.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    VAV

    29. 12. 2009 15.31

  376. makea lasti

    makea lasti

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    pim

    29. 12. 2009 15.36

  377. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    MollaM

    29. 12. 2009 15.49

  378. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    marika

    29. 12. 2009 16.04

  379. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä -lasitaideteoksesta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jozzu87

    29. 12. 2009 16.05

  380. tuhat ja yksi

    tuhat ja yksi yötä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    karjis

    29. 12. 2009 16.06

  381. tuhat ja yksi

    tuhat ja yksi yö

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    dave

    29. 12. 2009 16.06

  382. Makea lasti

    Makea lasti

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    West84

    29. 12. 2009 16.09

  383. TUHAT JA YKSI

    TUHAT JA YKSI YÖ.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    VIENO HAJU

    29. 12. 2009 16.14

  384. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    outi

    29. 12. 2009 16.27

  385. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Moppi

    29. 12. 2009 16.27

  386. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä, minun mielestä parempi

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hanna

    29. 12. 2009 16.34

  387. tuhat ja yksi

    tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jemsku

    29. 12. 2009 16.52

  388. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä näyttää vain hienommalta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Add

    29. 12. 2009 17.02

  389. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mok

    29. 12. 2009 17.07

  390. tuhat ja yksi

    tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    pulu

    29. 12. 2009 17.08

  391. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kipsu

    29. 12. 2009 17.16

  392. tuhat ja yksi

    tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sipuli

    29. 12. 2009 17.17

  393. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hanna

    29. 12. 2009 17.20

  394. Makea lasti

    Makea lasti

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    pola

    29. 12. 2009 17.41

  395. makeaa sen olla

    makeaa sen olla pitää

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    nasumasu

    29. 12. 2009 17.47

  396. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Nikol

    29. 12. 2009 17.53

  397. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sepi 2

    29. 12. 2009 17.59

  398. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Maija

    29. 12. 2009 18.02

  399. kaunis koti, paljon

    kaunis koti, paljon keräilyesineitä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    maija leena

    29. 12. 2009 18.21

  400. tuhat ja yksi

    tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    maija leena

    29. 12. 2009 18.22

  401. tuhat ja yksi

    tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tuan

    29. 12. 2009 18.28

  402. tuhat ja yksi

    tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sr

    29. 12. 2009 18.29

  403. Makea lasti

    Makea lasti

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    elliida

    29. 12. 2009 18.46

  404. tuhat ja yksi

    tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pau

    29. 12. 2009 18.50

  405. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Maarit

    29. 12. 2009 18.58

  406. tuhat ja yksi

    tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kaarin

    29. 12. 2009 18.59

  407. Tuha ja yksi

    Tuha ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Miia

    29. 12. 2009 19.00

  408. tuhat ja 1

    tuhat ja 1 yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    pupu

    29. 12. 2009 19.21

  409. tuhat ja 1

    tuhat ja 1 yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    miia

    29. 12. 2009 19.21

  410. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    maria

    29. 12. 2009 19.22

  411. tuhat ja yksi

    tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mml

    29. 12. 2009 19.22

  412. tuha ja yksi

    tuha ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ninni28

    29. 12. 2009 19.29

  413. TUHAT JA YKSI

    TUHAT JA YKSI YÖTÄ

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Nimetön

    29. 12. 2009 19.36

  414. TUHAT JA YKSI

    TUHAT JA YKSI YÖTÄ

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    KAROLIINA HILJANEN

    29. 12. 2009 19.36

  415. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Osallistuja

    29. 12. 2009 19.49

  416. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kirjoittaja

    29. 12. 2009 19.50

  417. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jk

    29. 12. 2009 19.51

  418. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Maaru

    29. 12. 2009 19.54

  419. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Karra

    29. 12. 2009 19.55

  420. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    naaaaa

    29. 12. 2009 19.59

  421. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Miusskis

    29. 12. 2009 20.17

  422. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Henni*

    29. 12. 2009 20.55

  423. tuhat ja yksi

    tuhat ja yksi yötä on kivempi

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sehirvi

    29. 12. 2009 21.00

  424. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    TH

    29. 12. 2009 21.08

  425. 1000+1 on parempi.

    1000+1 on parempi.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Janne

    29. 12. 2009 21.14

  426. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä kiinnostaa enemmän.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sari

    29. 12. 2009 21.14

  427. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Stoge

    29. 12. 2009 21.23

  428. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pedro

    29. 12. 2009 21.25

  429. TUHAT JA YKSI

    TUHAT JA YKSI YÖTÄ

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    CATCAT

    29. 12. 2009 21.28

  430. tuhat ja yksi

    tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    masja

    29. 12. 2009 21.40

  431. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä. Se on kaunis eikä liian hyökkäävä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Arwen

    29. 12. 2009 21.50

  432. kyllä se on

    kyllä se on tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tasse

    29. 12. 2009 21.55

  433. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sa

    29. 12. 2009 21.57

  434. Makea lasti

    Makea lasti

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jarimv

    29. 12. 2009 21.59

  435. no eivät kyllä

    no eivät kyllä kumpikaan minun makuuni mutta …no tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    maaruska

    29. 12. 2009 21.59

  436. tuhat ja yksi

    tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sirkka

    29. 12. 2009 22.04

  437. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä -lasitaideteoksesta?

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mira

    29. 12. 2009 22.09

  438. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Masa

    29. 12. 2009 22.24

  439. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Marre

    29. 12. 2009 22.25

  440. tuhat ja yksi

    tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    smirre

    29. 12. 2009 22.26

  441. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Hane

    29. 12. 2009 22.26

  442. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jasmin

    29. 12. 2009 22.26

  443. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tinde66

    29. 12. 2009 22.39

  444. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    asdfgh

    29. 12. 2009 22.47

  445. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jonis

    29. 12. 2009 22.57

  446. tuhat ja yksi

    tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tuiskis

    29. 12. 2009 22.57

  447. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Giglio

    29. 12. 2009 23.17

  448. Makea lasti

    Makea lasti

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Susan

    29. 12. 2009 23.22

  449. tuhat ja yksi

    tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    aksu

    29. 12. 2009 23.38

  450. tuhat ja yksi

    tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    iidee

    30. 12. 2009 1.32

  451. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Arhippa

    30. 12. 2009 2.42

  452. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    KCP

    30. 12. 2009 2.42

  453. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sampsam

    30. 12. 2009 2.42

  454. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Malaika

    30. 12. 2009 2.43

  455. Makea lasti näyttää

    Makea lasti näyttää paremmalta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    nasu

    30. 12. 2009 7.00

  456. maken lasti

    maken lasti

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    master82

    30. 12. 2009 7.33

  457. En erityisemmin ihastunut

    En erityisemmin ihastunut kumpaankaan, mutta ehkä tuo Tuhat ja yksi yötä on piirun verran miellyttävämpi.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sumi

    30. 12. 2009 7.53

  458. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä suosikkini.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tartsa

    30. 12. 2009 7.55

  459. ajan taika

    ajan taika

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    HL

    30. 12. 2009 8.59

  460. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä ehdottomasti!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pia

    30. 12. 2009 9.14

  461. makea lasti.

    makea lasti.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    nasu

    30. 12. 2009 9.16

  462. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä on hienompi

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    heidi

    30. 12. 2009 9.40

  463. tuhat ja yksi

    tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    H3IDi

    30. 12. 2009 9.58

  464. hyvä

    hyvä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    leap

    30. 12. 2009 10.24

  465. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jyri

    30. 12. 2009 10.44

  466. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Temppu

    30. 12. 2009 11.25

  467. tuhat ja yksi

    tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    matti pääkkönen

    30. 12. 2009 11.28

  468. tuhat ja yksi

    tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    gina

    30. 12. 2009 11.32

  469. tuhat ja yksi

    tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jellona

    30. 12. 2009 11.32

  470. tuhat ja yksi

    tuhat ja yksi

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    anna

    30. 12. 2009 11.50

  471. tuhat ja yksi

    tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    miisu

    30. 12. 2009 11.57

  472. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä jos pitää valita, en oikein pitänyt kummastakaan..

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Fammu

    30. 12. 2009 12.07

  473. tuhat ja yksi

    tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    nasuliini

    30. 12. 2009 12.23

  474. makea lasti.

    makea lasti.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    reppana

    30. 12. 2009 12.29

  475. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    eela

    30. 12. 2009 13.01

  476. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    heemi

    30. 12. 2009 13.02

  477. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    weeks

    30. 12. 2009 13.02

  478. kivat sivut

    kivat sivut

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    suanna jämsén

    30. 12. 2009 14.52

  479. En ole varma

    En ole varma

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Underground Stara

    30. 12. 2009 14.54

  480. tuhat ja yksi

    tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    rainer

    30. 12. 2009 15.04

  481. tuhat ja yksi

    tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    viivi

    30. 12. 2009 15.05

  482. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    äSkoo

    30. 12. 2009 15.17

  483. tuhat ja yksi

    tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    nea

    30. 12. 2009 16.39

  484. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Siri

    30. 12. 2009 16.43

  485. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Oulutar

    30. 12. 2009 16.53

  486. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä ja sitten jos se särkyy yksi yö tuhansiksi sirpaleiksi niin lohtuna on makea lasti.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Komisario

    30. 12. 2009 17.02

  487. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä on mielestäni hienoin!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Loli81

    30. 12. 2009 17.51

  488. kiva

    kiva

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tanjus

    30. 12. 2009 18.32

  489. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä selkeämpi ja kauniinpi

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Allu

    30. 12. 2009 18.38

  490. makea lasti

    makea lasti

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    lipfert

    30. 12. 2009 19.03

  491. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kyllikki

    30. 12. 2009 19.16

  492. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sarikox

    30. 12. 2009 20.05

  493. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä on mielestäni yksinkertaisen tyylikäs.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mammuli

    30. 12. 2009 20.34

  494. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Päivi

    30. 12. 2009 20.42

  495. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä -lasitaideteoksesta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sonsku

    30. 12. 2009 21.28

  496. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä -lasitaideteoksesta!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kati

    30. 12. 2009 21.35

  497. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    erru

    30. 12. 2009 22.26

  498. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä on suosikkini

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Miia

    30. 12. 2009 22.40

  499. sama kuin edellisilläkin

    sama kuin edellisilläkin

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    MaRy

    30. 12. 2009 23.22

  500. tuhat ja yksi

    tuhat ja yksi yötä :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    heli

    31. 12. 2009 1.09

  501. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ellu66

    31. 12. 2009 1.49

  502. tuhat ja yksi

    tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    zara

    31. 12. 2009 7.10

  503. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kata

    31. 12. 2009 7.32

  504. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    abc-1

    31. 12. 2009 7.33

  505. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    peku

    31. 12. 2009 7.33

  506. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    007

    31. 12. 2009 7.34

  507. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sandra

    31. 12. 2009 7.34

  508. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ansku

    31. 12. 2009 7.34

  509. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Simo

    31. 12. 2009 7.35

  510. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    unema

    31. 12. 2009 7.35

  511. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    JREwing

    31. 12. 2009 7.44

  512. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä -lasitaideteoksesta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Minna

    31. 12. 2009 7.49

  513. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Marsa

    31. 12. 2009 8.56

  514. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ig

    31. 12. 2009 9.22

  515. makea lasti

    makea lasti

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    RiikkaK

    31. 12. 2009 9.53

  516. tuhat ja yksi

    tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    the

    31. 12. 2009 10.08

  517. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tintti

    31. 12. 2009 10.24

  518. tuhat ja yksi

    tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    riti

    31. 12. 2009 10.53

  519. tUHAT JA YKSI

    tUHAT JA YKSI YÖTÄ LASITEOS OLI PAREMPI

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sally

    31. 12. 2009 11.31

  520. Makea lasti

    Makea lasti

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Hellu63

    31. 12. 2009 11.31

  521. tuhat ja yksi

    tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jassa

    31. 12. 2009 12.39

  522. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    RSK

    31. 12. 2009 13.15

  523. Makea lasti

    Makea lasti

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Lars

    31. 12. 2009 15.30

  524. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä on näistä kahdesta suosikkini: siinä yhdistyy eri maanläheiset elementit saumattomaksi ja käytännölliseksi kokonaisuudeksi.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Reijo S

    31. 12. 2009 16.41

  525. tuhat ja yksi

    tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kaya

    31. 12. 2009 16.42

  526. makea lasti

    makea lasti

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    apriqoosi

    31. 12. 2009 22.04

  527. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    T. I. Ira

    31. 12. 2009 22.05

  528. tuhat ja yksi

    tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    lilli

    31. 12. 2009 22.15

  529. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mahoton

    31. 12. 2009 22.38

  530. 1000 ja 1

    1000 ja 1 yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    anni409

    31. 12. 2009 22.43

  531. 1000 ja 1

    1000 ja 1 yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    delected

    31. 12. 2009 22.43

  532. tuhat ja yksi

    tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    risto

    1. 1. 2010 0.13

  533. tuhat ja yksi

    tuhat ja yksi yötä miellytti enemmän

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    minttupastilli

    1. 1. 2010 0.44

  534. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Katis

    1. 1. 2010 2.13

  535. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    koovee

    1. 1. 2010 3.22

  536. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä ehdottomasti

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tiina

    1. 1. 2010 3.29

  537. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tantta

    1. 1. 2010 5.12

  538. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    minicat

    1. 1. 2010 8.57

  539. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    murr

    1. 1. 2010 10.47

  540. Tyhat ja yksi

    Tyhat ja yksi yö ja tuhmat tytöt

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    piki

    1. 1. 2010 11.47

  541. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä ja pidin myös Inari pullosta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kasi

    1. 1. 2010 13.03

  542. tuhat ja yksi

    tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    fffr

    1. 1. 2010 13.29

  543. tuhat ja yksi

    tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Paku

    1. 1. 2010 15.03

  544. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    keikkana

    1. 1. 2010 17.21

  545. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sniffe

    1. 1. 2010 18.57

  546. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    rr

    1. 1. 2010 19.44

  547. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tuhat ja yksi yötä

    1. 1. 2010 20.07

  548. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Päisky

    1. 1. 2010 20.38

  549. 1000 ja 1

    1000 ja 1 yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    nasnas

    1. 1. 2010 20.40

  550. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yöt

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    repukka

    1. 1. 2010 22.07

  551. tuhat ja yksi

    tuhat ja yksi

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ritu

    1. 1. 2010 22.08

  552. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    villem

    1. 1. 2010 22.08

  553. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    pinja

    1. 1. 2010 22.09

  554. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tiinuska23

    1. 1. 2010 22.11

  555. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    makela32

    1. 1. 2010 22.12

  556. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hoitsu55

    1. 1. 2010 22.14

  557. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mosse

    1. 1. 2010 22.15

  558. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    aatu

    1. 1. 2010 22.23

  559. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    vallatonpoika

    1. 1. 2010 22.24

  560. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    inka

    1. 1. 2010 22.25

  561. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jontukka

    1. 1. 2010 22.27

  562. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tauno

    1. 1. 2010 22.33

  563. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tapio

    1. 1. 2010 22.34

  564. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä miellyttää enempi,

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ulla

    1. 1. 2010 22.37

  565. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Timo

    1. 1. 2010 22.37

  566. ´Tuhat ja yksi

    ´Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Hannu

    1. 1. 2010 22.38

  567. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Hanne

    1. 1. 2010 22.39

  568. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ulla-Maija

    1. 1. 2010 22.39

  569. 1000+1 yötä

    1000+1 yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hilleri

    1. 1. 2010 23.47

  570. tuhat ja yksi

    tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    japsu

    1. 1. 2010 23.48

  571. Tuhaat ja yksi

    Tuhaat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Joona

    2. 1. 2010 0.58

  572. hienoo on

    hienoo on

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ann

    2. 1. 2010 0.59

  573. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä-lasitaideteoksesta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    salla90

    2. 1. 2010 3.00

  574. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Andrea Wikström

    2. 1. 2010 3.50

  575. Pidän enemmän tuhat

    Pidän enemmän tuhat ja yksi yötä- lasitaideteoksesta. Teoksen värit miellyttävät minua enemmän. Ihanan harmoninen ja tyylikäs.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sarielina

    2. 1. 2010 9.56

  576. tuhat ja yksi

    tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tiin44

    2. 1. 2010 12.31

  577. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    elraimo

    2. 1. 2010 13.11

  578. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    pupujussi

    2. 1. 2010 13.18

  579. tuhat ja yksi

    tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    stiinuska

    2. 1. 2010 15.46

  580. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    nassu

    2. 1. 2010 16.07

  581. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    repa

    2. 1. 2010 18.22

  582. Tuhannesta ja yhdestä

    Tuhannesta ja yhdestä yöstä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Daisy

    2. 1. 2010 19.39

  583. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jonttu

    2. 1. 2010 22.53

  584. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä miellyttää enemmän

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ami

    2. 1. 2010 23.18

  585. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Piusku

    3. 1. 2010 0.27

  586. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    maza

    3. 1. 2010 9.27

  587. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    masax

    3. 1. 2010 9.28

  588. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    setu

    3. 1. 2010 9.28

  589. Makea lasti

    Makea lasti

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    piitsu

    3. 1. 2010 9.29

  590. Makea lasti

    Makea lasti

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    päty

    3. 1. 2010 9.29

  591. tuhant ja yksi

    tuhant ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tanja

    3. 1. 2010 11.35

  592. kiva

    kiva

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ts

    3. 1. 2010 12.54

  593. tuhat ja yksi

    tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Syksy

    3. 1. 2010 15.22

  594. upea!

    upea!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Syksy

    3. 1. 2010 15.23

  595. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä -lasitaideteoksesta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    NuNu

    3. 1. 2010 19.16

  596. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jonsku

    3. 1. 2010 19.17

  597. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Satsa

    3. 1. 2010 19.38

  598. tuhat ja yksi

    tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ek

    3. 1. 2010 20.27

  599. tuhat ja yksi

    tuhat ja yksi yötä on kiva

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hanhi

    3. 1. 2010 20.48

  600. tuhat ja yksi

    tuhat ja yksi yötä on nätti

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    iines

    3. 1. 2010 20.49

  601. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä -lasipullo

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hmph

    3. 1. 2010 21.59

  602. tuhat ja yksi

    tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sonja

    3. 1. 2010 22.31

  603. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tii

    3. 1. 2010 23.48

  604. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    r

    4. 1. 2010 1.00

  605. tuhat ja yksi

    tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mahi

    4. 1. 2010 9.42

  606. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    JKO

    4. 1. 2010 15.22

  607. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä on parempi

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jonttu

    4. 1. 2010 15.26

  608. makea

    makea

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    nipe

    4. 1. 2010 15.53

  609. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä on nätimpi omaan silmääni.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Anni

    4. 1. 2010 16.18

  610. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä kauniimpi.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Janitu

    4. 1. 2010 19.19

  611. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä on kauniimpi

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    riitta

    4. 1. 2010 19.44

  612. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Laura

    4. 1. 2010 22.00

  613. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jaska

    4. 1. 2010 22.01

  614. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mirkku

    4. 1. 2010 22.01

  615. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mattis

    4. 1. 2010 22.01

  616. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pale

    4. 1. 2010 22.02

  617. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä, en osaa arvostaa ollenkaan sitä toista.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sonja

    4. 1. 2010 23.04

  618. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Anita

    4. 1. 2010 23.07

  619. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä on mielestäni kauniimpi

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mirkku

    5. 1. 2010 5.31

  620. Ehdottomasti Tuhat ja

    Ehdottomasti
    Tuhat ja yksi yötä on kauniimpi

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sakke

    5. 1. 2010 5.32

  621. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    saru

    5. 1. 2010 5.32

  622. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä kauniimpi mielestäni

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jatta45

    5. 1. 2010 5.33

  623. Makea lasti

    Makea lasti

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hannah

    5. 1. 2010 5.35

  624. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    joNi

    5. 1. 2010 5.36

  625. Makea lasti

    Makea lasti

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    senia

    5. 1. 2010 5.36

  626. Makea lasti

    Makea lasti

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    MariL

    5. 1. 2010 5.37

  627. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kerttu

    5. 1. 2010 5.38

  628. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    monsu

    5. 1. 2010 14.36

  629. Pidän enemmän teoksesta

    Pidän enemmän teoksesta Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jenni

    5. 1. 2010 16.47

  630. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kati

    5. 1. 2010 16.51

  631. Makea lasti

    Makea lasti

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    m

    5. 1. 2010 18.06

  632. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    patez

    5. 1. 2010 18.28

  633. --

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sg

    5. 1. 2010 19.07

  634. eos

    eos

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    r

    5. 1. 2010 19.15

  635. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jossu82

    5. 1. 2010 22.20

  636. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä -lasitaideteoksesta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hannamanna

    6. 1. 2010 13.27

  637. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    JoPet

    6. 1. 2010 20.07

  638. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä on paree

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Nanu

    6. 1. 2010 20.08

  639. Mieleeni on tuhat

    Mieleeni on tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Lyydia

    6. 1. 2010 20.09

  640. tuhat ja yksi

    tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    aakoo

    6. 1. 2010 20.27

  641. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sukovi

    7. 1. 2010 9.35

  642. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Emuda

    7. 1. 2010 9.36

  643. Makea lasti.

    Makea lasti.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Rihanne

    7. 1. 2010 9.38

  644. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tulsku

    7. 1. 2010 9.38

  645. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kirsi

    7. 1. 2010 10.39

  646. makea lasti

    makea lasti

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jenni

    7. 1. 2010 10.43

  647. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tutka

    7. 1. 2010 12.25

  648. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä on parempi

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jonsku

    7. 1. 2010 12.35

  649. makea lasti

    makea lasti

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ellusca

    7. 1. 2010 15.33

  650. tuhat ja yksi

    tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mirkkumol

    7. 1. 2010 19.17

  651. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Nina

    7. 1. 2010 20.26

  652. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    saru29

    7. 1. 2010 20.31

  653. Makea lasti

    Makea lasti

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mita

    7. 1. 2010 20.45

  654. Makea lasti

    Makea lasti

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    JohannaK

    7. 1. 2010 21.20

  655. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    junnu

    7. 1. 2010 22.28

  656. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    BrandonClare

    8. 1. 2010 3.13

  657. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Hanna

    8. 1. 2010 13.07

  658. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kemu

    8. 1. 2010 13.21

  659. tuhat ja yksi

    tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kotka

    8. 1. 2010 13.40

  660. tuhat ja yksi

    tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    MTH80

    8. 1. 2010 18.20

  661. tuhat ja yksi

    tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    huitukka

    8. 1. 2010 19.18

  662. 1001

    1001

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    M

    9. 1. 2010 19.38

  663. tuhat ja yksi

    tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Milja

    9. 1. 2010 23.44

  664. Kyllä tuo Makea

    Kyllä tuo Makea lasi vie voiton

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mari

    10. 1. 2010 4.41

  665. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pöke

    10. 1. 2010 14.57

  666. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pirkko

    10. 1. 2010 17.35

  667. Makea lasti-

    Makea lasti-

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Minnihiiri

    10. 1. 2010 18.38

  668. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Legato

    10. 1. 2010 22.27

  669. tuhat ja yksi

    tuhat ja yksi yötä on taiteellisempi.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    anniina ilmasti

    10. 1. 2010 22.46

  670. tuhat ja yksi

    tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    pikku myy

    11. 1. 2010 8.23

  671. tuhat ja yksi

    tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Maipe

    11. 1. 2010 8.29

  672. tuhat ja yksi

    tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mummeli

    11. 1. 2010 8.40

  673. tuhat ja yksi

    tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kopoti

    11. 1. 2010 9.08

  674. tuhat ja yksi

    tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    anskuli g

    11. 1. 2010 11.11

  675. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Riitta56

    11. 1. 2010 11.13

  676. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hl

    11. 1. 2010 11.50

  677. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä, jollain tapaa vaan miellyttää silmää enemmän.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pikkumiska

    11. 1. 2010 12.00

  678. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ellu

    11. 1. 2010 12.11

  679. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Masu

    11. 1. 2010 12.42

  680. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pia_M

    11. 1. 2010 12.45

  681. tuhat ja yksi

    tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    marianne

    11. 1. 2010 12.55

  682. kaunis on koti!

    kaunis on koti!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    pirita

    11. 1. 2010 14.05

  683. Pidän enemmän Tuhat

    Pidän enemmän Tuhat ja yksi yötä -lasitaideteoksesta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tp66

    11. 1. 2010 21.11

  684. Makea lasti

    Makea lasti

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Gaz

    11. 1. 2010 23.38

  685. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    lara

    12. 1. 2010 10.26

  686. Makea lasti

    Makea lasti

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tikka

    12. 1. 2010 10.29

  687. Makea lasti

    Makea lasti

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ris

    12. 1. 2010 11.03

  688. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sami

    12. 1. 2010 13.16

  689. tuhat ja yksi

    tuhat ja yksi yötä!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kdo

    12. 1. 2010 15.48

  690. Tuhat ja yksi

    Tuhat ja yksi yötä , enkä perustele

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Bemy

    12. 1. 2010 18.51

  691. tuhat ja yksi

    tuhat ja yksi yötä tietysti

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    karoliina

    12. 1. 2010 18.52