Kaisa Raittila: Hiljaisuuden Helsinki (Kirjapaja 2010) Arvottu
Näemmekö Helsingistä vain kiireen ja ihmispaljouden? Unohdammeko luonnonkauneuden ja sen antaman tyyneyden sielullemme? ”Nähdäkseen uutta ei tarvitse matkustaa kauas. Joskus matka omaan sisimpään riittää.” Näin filosofoi Kaisa Raittila uusimmassa kirjassaan, jossa Helsingissä koettuja kauniita hetkiä ja rauhallisia sijainteja on kuvattu ja kuvailtu unenomaisesti.
Oman kotiseudun tuntemus avaa silmät
Kirja syntyi kirjailijan hitaista kaupunkikävelyistä ja pienistä havainnoista ympäristöstä. Yhdeksän vuotiaana Helsinkiin muuttanut Raittila halusi selvästi aikaa itselleen ja kysymyksilleen. Kysymyksiin “Mitä muistoa minä varjelen? ja tukahduttaako se vai kerääkö huomiseen voimaa, ei kirjailija vastaa omalta kohdaltaan. Ehkä hän halusikin haastaa lukijan pohtimaan omia muistojaan.
Kirjan rakenne on onnistunut, kuvatut paikat on jaoteltu selkeästi. Matkalle hiljaiseen Helsinkiin pääsee puistojen, metsien, rantojen, pyhättöjen ja pihojen kautta. Valokuvaaja Esko Jämsän kauniit kesä- ja talvikuvat vuorottelevat luontevasti. Kuinkahan pitkän ajanjakson aikana aineisto oli kerätty?
Kiinnitin Raittilan kirjassa huomion erinomaisesti toteutettuihin sijaintikarttoihin. Kuvatut paikat ovat esitetty kahdella eri kartalla. Ensimmäiseen karttaan on sijoitettu Kanta-Helsingin paikat, jälkimmäiseen pääkaupunkiseutu laajemmin. Viimeksi mainittuun olisin tosin kaivannut kuntarajoja sekä mittakaavaa tuomaan käsitystä välimatkoista.
Leppoistavat tilat
Koska olen itse asunut Helsingissä Kruununhaassa, Herttoniemenrannassa ja Tammisalossa, olen täysin samaa mieltä Raittilan väitteen ”Ei ole nähnyt Helsinkiä, jos ei ole nähnyt merta” kanssa. Meillä näyttää olevan kirjailijan kanssa hyvin yhtenevät mielenmaisemat hiljaisesta Helsingistä, kuten kalliot ja värimaailma. Itsekin olen suunnannut useasti kulkuni, joko kävellen tai juosten, Kivinokkaan, Kruununhaan Tervasaareen tai Vanhaankaupunkiin. Hietaniemen hautausmaahan sain tutustua mieheni vietyä minut sinne ensimmäisillä treffeillä (!). Olisin listaan lisännyt vain Vuosaaren Skattan tilan ympäristöineen ja Tammisalon rannat.
Yhdellä silmäyksellä huomaa, että sijaintikartassa on eniten kuvauskohteita Kruununhaasta. Mutta missä sijaitsee kirjailijan oma lapsuudenkoti Katajanokalla?
Kirkot hiljennettyinä vyöhykkeinä
Monella taholla on mietitty hiljaisia alueita ja hiljennettyjä urbaaneja vyöhykkeitä, ja tulevaisuudessa ihmisten suhde ääniympäristöön onkin yhä merkittävämpi elämänlaadullinen haaste.
Erityisiä hiljaisia tiloja puutarhojen rinnalla ovat kirkot. Sakraalitila, enemmän tai vähemmän pyhäksi koettuna, saattaa tarjota hiljaisuuden saarekkeen keskellä kulutuksen merta. Kirkkoarkkitehtuuri tarjoaa ihmisille ainutkertaisia ja -laatuisia rauhallisuuden kokemuksia.
Raittila pohtii kirjassaan, että ”Tässä kaupungissa on paljon niitä, jotka kävelevät päivittäin kirkon ohi. Niitä, jotka astuvat kirkkoon sisään, on vähemmän. Molemmille kirkko on suojamuuri. Kun tulee hätä, kolkutetaan kirkon ovea. Hyvä, jos se silloin on auki.”
Uspenskin katedraali on kirjassa keskeisessä osassa. Myös Suomenlinnan kirkkoa käsitellään. Mutta kuinka moni muistaa, että Suomenlinnan kirkko on ollut alunperin ortodoksinen kirkko ja että vasta Suomen itsenäistymisen myötä se muutettiin ulkoasultaankin luterilaiseksi?
Lisätietoja:
Arvonta ja keskustelu
Mitkä ovat sinun hiljaisia, mielipaikkojasi Helsingissä? Perustele ja keskustele aiheesta. Arvomme kaikkien syyskuun puoleenväliin 2010 mennessä keskusteluun osallistuneiden kesken yhden Hiljaisuuden Helsinki -kirjan.
Voittaja
Arvonnan voitti nimimerkki Lady W. Lämpimät onnittelut hänelle ja kiitokset kaikille muille osallistuneille!








merenranta
merenranta
intsu
9. 8. 2010 20.22
Uutela oli kauan
Uutela oli kauan sitten hiljainen ja rauhallinen, mutta luontoa on myös kerrostalon pihassa.
Kiy
9. 8. 2010 22.52
Aivan, Skattan tilan
Aivan, Skattan tilan viereinen alue on Uutela. Olen ollut viimeksi siellä juoksulenkillä v. 2004. Silloin oli vielä rauhallista.
Paula
9. 8. 2010 23.03
Suomenlinnas armeijan rakennusten
Suomenlinnas armeijan rakennusten takaa löytyy rauhallinen rantakallio
marjo66
10. 8. 2010 7.36
Hietaniemen hautausmaa. Rauhallinen
Hietaniemen hautausmaa. Rauhallinen ja juhlava paikka.
Niina
10. 8. 2010 9.03
Ateneum ja Tuomiokirkon
Ateneum ja Tuomiokirkon portaat aamuvarhaisella.
Accordion
10. 8. 2010 9.25
temppeliaukion kirkko
temppeliaukion kirkko
pikku myy
10. 8. 2010 9.34
En osaa sanoa.
En osaa sanoa. :(
Kippo
10. 8. 2010 9.39
temppeliaukion kirkko
temppeliaukion kirkko
ak
10. 8. 2010 10.16
Tullisaari on paikka
Tullisaari on paikka kun haluan olla rauhassa
mabu
10. 8. 2010 10.22
En tiedä
En tiedä
Irmeliina
10. 8. 2010 10.23
Vaikea sanoa
Vaikea sanoa
skeppo
10. 8. 2010 10.25
en tiedä
en tiedä
ippe
10. 8. 2010 10.39
Helsingistä ei löydä
Helsingistä ei löydä rauhallista paikkaa tällaiselle koko ikänsä maalla asuneelle.
teeri
10. 8. 2010 11.17
Mitä haluat rauhalliselta
Mitä haluat rauhalliselta paikalta? Mitä elementtejä siinä on?
Paula
10. 8. 2010 11.58
Kruunuvuori Laajasalossa.
Kruunuvuori Laajasalossa.
Mirja-Leena Leskinen
10. 8. 2010 11.48
Tuon unohdin ja
Tuon unohdin ja lisäisin sen omaan listaani. Kiitos.
Paula
10. 8. 2010 11.59
Vaikea sanoa
Vaikea sanoa
Mari.M
10. 8. 2010 12.00
meren rannalla
meren rannalla
pekk rauma pläkä
10. 8. 2010 12.14
Merenranta.
Merenranta.
namelesS
10. 8. 2010 12.24
Oi Helsinki, ihana
Oi Helsinki, ihana Helsinki.
Elämä vie, ja se on vienyt minut pois Helsingistä jo liki 15 vuotta sitten. Yhä edelleen Helsinki, sen kadut ja kapakat, kotoisasti kolisevat ratikat, kiireiset korot sateisella asvaltilla.. liikkuvat öisin unissani – usein juuri rauhan ja hyvänolon paikkoina.
Kauneinta ja ihaninta Helsingissä on juhannus, aamuyöllä, aivan ydinkeskustan kaduilla, kun aurinko nousee talojen välistä ja voi kellohelma hulmuten tanssia ratikkakiskoilla hiljaisessa, helteisessä, kauniissa Helsingissä!
Uranus
10. 8. 2010 12.38
Kauniisti kuvailtu sinun
Kauniisti kuvailtu sinun rauhan ja hyvänolon Helsinki. Tosiaan hiljainen ja seesteinen Helsinki voi pitää sisällään erilaisia äänimaisemia, kuten ratikan kolinan ja korkojen kopinan. Tutut ja mieluisat äänimaisemat tuovat turvallisuutta ja viihtyisyyttä.
Itse olen saanut viettää yhden juhannuksen Katajannokan sisäpihalla ja sen rannoilla. Värimaailma ja tunnelma…
Paula
10. 8. 2010 13.01
En tiedä.
En tiedä.
Assu
10. 8. 2010 12.41
Mustavuori vielä nyt,
Mustavuori vielä nyt, kun sinne ei ole rakennettu ja toivottavasti se saa myös säilyä luonnontilassa.
Karin
10. 8. 2010 12.45
merenranta
merenranta
anja
10. 8. 2010 13.18
merihaan ranta
merihaan ranta
Sartsu
10. 8. 2010 13.28
Kaikki sellaiset paikat
Kaikki sellaiset paikat liittyvät jollain tapaa meren äärelle!?
KeljuK
10. 8. 2010 13.35
hietalahden hautausmaa -
hietalahden hautausmaa – nähtävää ja niiiiin rauhallista.
maarit
10. 8. 2010 13.43
Merenranta
Merenranta
jenppa
10. 8. 2010 14.05
Kirkot yleensäkin ovat
Kirkot yleensäkin ovat miellyttäviä paikkoja ja lisäksi pidän lenkkipoluista ja pururadoista joita kaupungissa on runsaasti. Hautausmaat ovat myös rauhoittavia paikkoja.
Olga
10. 8. 2010 14.22
merenranta
merenranta
Tuuli
10. 8. 2010 16.35
Minulla on moniakin
Minulla on moniakin “omia” levähtämis- ja mietiskelypaikkoja: Seurasaaren rantakalliot, Vantaanjoen kuohujen katselu Pitkäkoskella, Annalan ihana puutarha, talvella Kasvitieteellisen puutarhan lummehuone ja Pasilan kirjaston lehtienlukusali, muutamia mainitakseni.
mustis
10. 8. 2010 17.06
Kiitos, että jait
Kiitos, että jait kanssamme esim. nuo Kasvitieteellisen puutarhan ja lehtilukusalin. Pitäisit varmasti Turun uuden kirjaston lehtilukusalista, jos siellä päin liikut. Itse nautin suuresti sen tunnelmasta ja arkkitehtuurista.
Muistin juuri, että Korkeasaaren trooppisessa talossa olen usein hiljentynyt.
Paula
10. 8. 2010 17.19
Hietaniemen hautausmaa ja
Hietaniemen hautausmaa ja meren ranta
mirkku
10. 8. 2010 18.46
Suomenlinna ja sen
Suomenlinna ja sen kaunis ympäristö
saritta
10. 8. 2010 18.47
Katajanokka ja meriympäristö
Katajanokka ja meriympäristö siellä
sake
10. 8. 2010 18.48
Kaivopuisto ympäristöineen kaunis
Kaivopuisto ympäristöineen kaunis
joanna
10. 8. 2010 18.50
Kruunuhaka ja katajanokka
Kruunuhaka ja katajanokka
marile
10. 8. 2010 18.52
Helsingin kirkot ja
Helsingin kirkot ja hautausmaat
katy
10. 8. 2010 18.53
Malmin hautausmaa
Malmin hautausmaa
Lyydia
10. 8. 2010 18.57
enpä oikein tunne
enpä oikein tunne helsinkiä…
puukir
10. 8. 2010 20.56
täyysin hiljaista ei
täyysin hiljaista ei löydy…
tina
10. 8. 2010 22.30
kallio. miellyttävän rauhaisaa
kallio. miellyttävän rauhaisaa ja iloisia kulttuuri kohteita.
jagge
10. 8. 2010 22.43
Helsingin saarien rannat
Helsingin saarien rannat kesäisenä päivänä viileän merituulen puhaltaessa. Ei kuitenkaan uimarannat :)
kizzu
10. 8. 2010 22.45
Uutela
Uutela
mappe
11. 8. 2010 2.50
Vaikea löytää Helsingistä,
Vaikea löytää Helsingistä, ehkä vartiosaari.
eki
11. 8. 2010 2.51
Länsitoukki
Länsitoukki
pate
11. 8. 2010 2.56
Päntäri
Päntäri
Merenkävijä
11. 8. 2010 3.00
Riippuu vuorokaudenajasta. Helsinki
Riippuu vuorokaudenajasta. Helsinki on aina hyvä paikka.
annilauri
11. 8. 2010 8.01
Hietaniemen hautausmaa.
Hietaniemen hautausmaa.
Legato
11. 8. 2010 8.03
meren ranta
meren ranta
mahi
11. 8. 2010 8.36
Näin vieraspaikkakuntalaisena Kasvitieteellinen
Näin vieraspaikkakuntalaisena Kasvitieteellinen puutarha
koovee
11. 8. 2010 8.37
Ei hiljainen paikka,
Ei hiljainen paikka, mutta lintsi on kiva =)
Immortal
11. 8. 2010 8.40
Kallion puistot
Kallion puistot
Nettifretti
11. 8. 2010 8.40
Hautausmaat
Hautausmaat
Moppi
11. 8. 2010 8.50
Viikin Arboretum
Viikin Arboretum
Atti
11. 8. 2010 8.57
Hyvä lisäys tuo
Hyvä lisäys tuo Viikki.
Paula
11. 8. 2010 9.32
Helsingissä parasta on
Helsingissä parasta on kasvitieteellinen puutarha, se on todellinen keidas keskellä kaupunkia.
Polkka
11. 8. 2010 8.59
Suomenlinna.
Suomenlinna.
- K -
11. 8. 2010 9.08
Suomenlinna, meren äärellä,
Suomenlinna, meren äärellä, mielipaikkani Helsingissä.
Pirkko
11. 8. 2010 9.09
niin vähän olen
niin vähän olen Helsingissä käynyt ettei hiljaiseen paikkaan siellä ole törmännyt. Kiire ja töykeys on enimmäkseen jäänyt mieleen. Tokihan sieltä jotain kaunista ja hiljaistakin saattaa löytyä..
SATU
11. 8. 2010 9.15
Tämä kirja kannattaa
Tämä kirja kannattaa siis sinun lukea ja katsella. Varmasti avaa silmät huomaamaan, että Helsingistä löytyy todella paljon rauhallisia paikkoja.
Paula
11. 8. 2010 10.09
satama
satama
Turo
11. 8. 2010 9.25
satama
satama
HLL
11. 8. 2010 9.28
ihana merellinen fiilis
ihana merellinen fiilis
mä
11. 8. 2010 9.29
Saaret, kirkot, hautausmaa.
Saaret, kirkot, hautausmaa.
Tartsa
11. 8. 2010 9.32
Katajanokka
Katajanokka
slk
11. 8. 2010 9.39
suomenlinna syksyisin.
suomenlinna syksyisin.
puhi
11. 8. 2010 9.42
Suomenlinna
Suomenlinna
Meeza
11. 8. 2010 9.55
merenranta
merenranta
zorro
11. 8. 2010 9.56
merenrannat
merenrannat
AR
11. 8. 2010 9.56
en osaa sanoa
en osaa sanoa kun en ole helsingissä käynyt, mutta ajattelisin että merenranta
maaruska
11. 8. 2010 10.23
Merenrantakalliot
Merenrantakalliot
LEN
11. 8. 2010 10.42
en tiedä
en tiedä
sepi
11. 8. 2010 10.44
kirkot, Tiekirkot
kirkot, Tiekirkot
Heli 63
11. 8. 2010 10.45
katajannokka
katajannokka
sami
11. 8. 2010 11.02
suomenlinna
suomenlinna
ippe
11. 8. 2010 11.19
suomenlinna
suomenlinna
tipe
11. 8. 2010 11.29
suomenlinna, seurasaari, töölönlahti....syksyisin
suomenlinna, seurasaari, töölönlahti….syksyisin ja iltaisin
tarppa
11. 8. 2010 11.34
ei ole
ei ole
heli
11. 8. 2010 11.38
Tykkään istua kalliolla
Tykkään istua kalliolla ja katsella merta.
Daisy
11. 8. 2010 11.55
Missä tahansa merenrannalla.
Missä tahansa merenrannalla.
Liinu
11. 8. 2010 12.03
En osaa sanoa.
En osaa sanoa.
Hande
11. 8. 2010 12.12
Suomenlinna
Suomenlinna
Luna
11. 8. 2010 13.32
Suomenlinna on ihana!
Suomenlinna on ihana!
Jonsetti
11. 8. 2010 14.45
en tiedä
en tiedä
Maija
11. 8. 2010 15.09
ertghjk
ertghjk
asdf
11. 8. 2010 15.12
Ehdottomasti Suomenlinna, upea
Ehdottomasti Suomenlinna, upea paikka
Nikke1
11. 8. 2010 15.17
Suomenlinna.
Suomenlinna.
Lotta
11. 8. 2010 15.17
Suomenlinna. Historiaa, kulttuuria,
Suomenlinna. Historiaa, kulttuuria, luonnon kauneutta, rauhaa.
km
11. 8. 2010 15.19
Suomenlinna!!
Suomenlinna!!
asdf
11. 8. 2010 15.19
Temppelinaukion kirkko
Temppelinaukion kirkko
Male
11. 8. 2010 15.21
Suomenlinna
Suomenlinna
JUHIS
11. 8. 2010 15.23
merenranta
merenranta
jasmin
11. 8. 2010 15.42
Hautausmaat
Hautausmaat
Tuuli
11. 8. 2010 15.55
Olen vasta muuttanut
Olen vasta muuttanut Helsinkiin, en osaa vielä nimetä lempipaikkojani. Suosikit muodostuvat varmaan ajan myötä. Kirja voisi auttaa niiden paikallistamisessa.
0rkidea
11. 8. 2010 15.58
Uskoisin näin. Kirjassa
Uskoisin näin. Kirjassa tosiaan on kaksi hyvää karttaa, joiden avulla paikat varmasti löytyvät. Ja aina kannattaa kysyä tarvittaessa.
Paula
11. 8. 2010 16.25
Merenranta.
Merenranta.
Norsu
11. 8. 2010 15.59
Ei ole tullut
Ei ole tullut vastaan… Liikaa meteliä ja haisua. Kiva käydä, ei kiva jäädä.
Szz
11. 8. 2010 16.21
Suomenlinna ja korkeasaari
Suomenlinna ja korkeasaari
laura
11. 8. 2010 16.43
Hietaniemen hautausmaa
Hietaniemen hautausmaa
Knopfler
11. 8. 2010 16.49
jaa-a, paha sanoa
jaa-a, paha sanoa
kaisa
11. 8. 2010 17.07
Lauttasaaren eteläkärki
Lauttasaaren eteläkärki
Kuntsi
11. 8. 2010 17.17
Lauttasaari , siellä
Lauttasaari , siellä viihtyy.
Olli
11. 8. 2010 18.02
Uspeskin kadedraali,kävin siellä
Uspeskin kadedraali,kävin siellä nyt kesällä,siellä oli rauhallista
pola
11. 8. 2010 18.38
Suomenlinna, siellä saa
Suomenlinna, siellä saa useinkin olla yllättävän rauhassa.
Mok
11. 8. 2010 18.45
Merenranta
Merenranta
Tre
11. 8. 2010 18.46
onkohan helsingissä mitään
onkohan helsingissä mitään hiljaista paikkaa ollenkaan. :D
taitaa joka paikkaan kuulua ääniä.
Itse varmasti menisin jonnekkin varastoon piiloon
Megabass
11. 8. 2010 18.48
uspenskin katedraali.
uspenskin katedraali.
marjuska
11. 8. 2010 18.52
ydinkeskustan varhainen aamu,
ydinkeskustan varhainen aamu, kun kaupunki vasta alkaa heräilemään, jokaisella vuodenajalla oma tunnelmansa
maria
11. 8. 2010 19.11
Mikä siitä varhaisesta
Mikä siitä varhaisesta aamusta tekee mielestäsi erityisen ihanan? Joku tuoksu, ääni tai väri?
Paula
11. 8. 2010 20.24
Merenranta
Merenranta
Janelle
11. 8. 2010 19.38
Suomenlinna
Suomenlinna
Stoge
11. 8. 2010 19.41
Meri on kyllä
Meri on kyllä ehdottomasti parasta pääkaupungissa.
joku
11. 8. 2010 20.18
En ole Helsingistä,
En ole Helsingistä, mutta siellä on aivan ihana viherpuutarha (?) vai talvipuutarhakohan se on niemltään…?
minä
11. 8. 2010 20.18
Suomenlinna
Suomenlinna
West84
11. 8. 2010 20.18
En tunne Helsinkiä,
En tunne Helsinkiä, olen käynyt vain lyhyesti muutaman kerran. Arkkitehtuuri on pääosin rumaa, liian nuori kaupunki ollakseen kiehtova.
Kahvijänö
11. 8. 2010 20.24
Kun en ole
Kun en ole paikallisia niin vastaan että Suomenlinna kun se on lapsesta asti ollut suosikkipaikkani kun siellä tulee käytyä
MiKi
11. 8. 2010 20.43
En ole hesalainen,
En ole hesalainen, mutta sanotaan vaikka että jossain kirkossa
Viiru
11. 8. 2010 20.58
Merenranta
Merenranta
Tamias
11. 8. 2010 21.00
En osaa Helsingistä
En osaa Helsingistä sanoa, kun en asu siellä
Jozzu87
11. 8. 2010 21.01
merenranta
merenranta
KAROLIINA
11. 8. 2010 21.03
Suomenlinna
Suomenlinna
IILE
11. 8. 2010 21.05
Suomenlinna
Suomenlinna
Ninni
11. 8. 2010 22.05
En asu Helsingissä,
En asu Helsingissä, mutta voin sanoa, että viihdyn ainakin helsinkiläisissä kaupoissa, vaikka eivät olekaan mitään hiljaisia paikkoja=)
Ellu66
12. 8. 2010 0.03
merenranta paras paikka.
merenranta paras paikka.
aksu
12. 8. 2010 0.40
Tuomiokirkko
Tuomiokirkko
Emppu
12. 8. 2010 1.31
Kansallismuseo
Kansallismuseo
Jokke
12. 8. 2010 1.31
Kansalliskirjasto
Kansalliskirjasto
Mappe
12. 8. 2010 1.35
Suomenlinna.
Suomenlinna.
Miimii
12. 8. 2010 2.38
Näin toispaikkakuntalaisena Suomenlinna
Näin toispaikkakuntalaisena Suomenlinna ja Kaivopuisto ovat olleet hiljaisuuden paikkoja.
tiinu
12. 8. 2010 7.03
Hietaniemen hautausmaa
Hietaniemen hautausmaa
NuNu
12. 8. 2010 7.41
voita
voita
moti
12. 8. 2010 9.20
Empä tiedä
Empä tiedä
sariko
12. 8. 2010 10.45
en tunne helsinkiä
en tunne helsinkiä
iu
12. 8. 2010 10.47
Merenranta
Merenranta
Pontus
12. 8. 2010 10.56
En ole helsingistä,en
En ole helsingistä,en osaa sanoa…
Marre
12. 8. 2010 11.09
en osaa sanoa..
en osaa sanoa..
Minna
12. 8. 2010 12.28
Aika vähän olen
Aika vähän olen Helsingissä liikkunut, tuntuu ettei missään ole hiljaista ja rauhallista. Mieluiten olen siis viettänyt aikaa kavereidena asunnoilla.
r
12. 8. 2010 14.08
kotona poissa keskustan
kotona poissa keskustan vilskeestä
heidi
12. 8. 2010 15.36
Keskuspuistossa löytyy paljon
Keskuspuistossa löytyy paljon rauhallisia paikkoja
stiinuska
12. 8. 2010 15.45
Merenranta on rentouttava
Merenranta on rentouttava paikka.
33TU
12. 8. 2010 17.43
Uspenskin katedraali, Suomenlinna,
Uspenskin katedraali, Suomenlinna, Hietsu… Monta ihanaa paikkaa!
omppu
12. 8. 2010 18.04
Merenranta tai Kaivopuisto.
Merenranta tai Kaivopuisto.
Loli81
12. 8. 2010 19.31
Merenranta.
Merenranta.
HCML
12. 8. 2010 19.48
haltiala
haltiala
asf
12. 8. 2010 19.57
Meren rannat....
Meren rannat….
jussi
12. 8. 2010 19.58
töölön lahden ranta:)
töölön lahden ranta:)
Lady W
12. 8. 2010 20.48
Hietaniemen hautausmaa meren
Hietaniemen hautausmaa meren äärellä. Helsingissä kun viettää lähinnä vaan ma-pe töiden takia, mieleen ei jää oikein muuta kuin se kiire ja kova liikenne… Olisi mielenkiintoista lukea hiljaisesta Helsingistä nyt, kun se on uusi kotikaupunkini.
Johanna
12. 8. 2010 20.59
Sisämaan asujalle meri
Sisämaan asujalle meri on kiehtova elementti ja sieltä löytyy myös rauha.
mk
12. 8. 2010 21.32
Seurasaari.
Seurasaari.
Susse
13. 8. 2010 0.12
meri,korkeasaari,...
meri,korkeasaari,…
M
13. 8. 2010 7.22
meri
meri
moti
13. 8. 2010 8.34
korkeasaari aamutuimaan silloin
korkeasaari aamutuimaan silloin kun ei ole vielä lapsiperheitä liikenteessä.
taija
13. 8. 2010 9.26
Suomenlinna
Suomenlinna
ommi
13. 8. 2010 9.53
Aikaisin aamulla rantatiet.
Aikaisin aamulla rantatiet.
kava
13. 8. 2010 10.22
Suomenlinna ehdottomasti.
Suomenlinna ehdottomasti.
Virva
13. 8. 2010 13.56
Hietaniemen hautausmaa. siellä
Hietaniemen hautausmaa.
siellä hiljentyy.
hautausmaa....
13. 8. 2010 14.26
Harvoin käyn, mutta
Harvoin käyn, mutta Lauttasaaren maisemiin ihastuin.
eijuu
13. 8. 2010 15.10
Ei Helsingissä ole
Ei Helsingissä ole ainakaan hirveän hiljaisia paikkoja missään… riippuu ajoituksestakin xP
Ori
13. 8. 2010 17.55
Punavuoren öiset kadut,
Punavuoren öiset kadut, kyllä sielläkin hiljaisia hetkiä löytää.
M
13. 8. 2010 19.52
Merenranta
Merenranta
elraimo
13. 8. 2010 22.02
Pihlajasaari
Pihlajasaari
Riikka
13. 8. 2010 22.42
Tervasaari.
Tervasaari.
baabaa
14. 8. 2010 6.08
Uutela on ihana,
Uutela on ihana, samoin Kaivopuiston ranta ja Suomenlinna.Ne hiljaiset paikat, joista kuitenkin aistii kaupungin läheisyyden hiljaisuudesta huolimatta, ovat jotenkin kiehtovia.
Sarituulikki
14. 8. 2010 9.06
Hienosti kuvailtu. Voisiko
Hienosti kuvailtu. Voisiko sitä kutsua vaikka city-hiljaisuudeksi tai sykkiväksi hiljaisuudeksi?
Paula
14. 8. 2010 9.57
Viimeksi kun kävin
Viimeksi kun kävin Helsingissä niin tuomiokirkossa oli aika rauhallista. Jotain matkamuistokamaa sieläkin myytiin. Olisi varmaan pitänyt mennä nukkumaan urkujen taakse.
oiarmoKsi
14. 8. 2010 13.11
Hietsun ranta ja
Hietsun ranta ja töölönranta aamuvarhain
Jenni
14. 8. 2010 14.37
Merenranta rauhoittaa aina.
Merenranta rauhoittaa aina. Meilahdessa merenrannalla on hienot kalliot, siellä tulee toisinaan istuskeltua.
Suvi
14. 8. 2010 15.04
Meren rannat, kauppatori,
Meren rannat, kauppatori, suomenlinna, kaupungin lukuisat puistot, keskuspuisto
Lipfert
14. 8. 2010 16.46
Eiran ranta on
Eiran ranta on mukava, samoin töölön puisto
risto
14. 8. 2010 20.45
Vuosaaren Uutelan alueella
Vuosaaren Uutelan alueella olevat paikat, kun löytää rauhallisen kalliopaikan, jolla oleskella.
Olli
14. 8. 2010 21.09
En ole helsingistä,vaikea
En ole helsingistä,vaikea sanoa..
Masa
14. 8. 2010 23.11
Lauttasaaren rantakivikko
Lauttasaaren rantakivikko
Äiskä
15. 8. 2010 2.40
meren ranta, laineiden
meren ranta, laineiden liplatus
hanna
15. 8. 2010 8.15
Laineiden ja veden
Laineiden ja veden äänet ylipäätään ovat rauhoittavia. Yksi kauneimmista äänistä minusta. Tämä on yksi syy miksi olen aina asunut veden (meren) äärellä vaikka paikka on vaihtunut.
Paula
15. 8. 2010 10.39
linnanmäki
linnanmäki
h
15. 8. 2010 10.01
linnanmläki
linnanmläki
j
15. 8. 2010 10.09
töölö
töölö
memmu33
15. 8. 2010 14.16
stadin hands
stadin hands
raate
15. 8. 2010 14.16
lintsi
lintsi
maisa
15. 8. 2010 14.17
lauttasaari
lauttasaari
hAimO
15. 8. 2010 14.17
linnanmäki
linnanmäki
renkomis
15. 8. 2010 14.17
kallio
kallio
minttu
15. 8. 2010 14.18
kait se o
kait se o linnanmäki
nipsu
15. 8. 2010 14.18
kallio
kallio
maius
15. 8. 2010 14.18
Suomenlinna
Suomenlinna
Sa
15. 8. 2010 15.04
Ateneumin taidemuseo
Ateneumin taidemuseo
työläisnainen
15. 8. 2010 17.01
Mielipaikkani helsingissä on
Mielipaikkani helsingissä on suomenlinna.Se on rauhallinen paikka,kuuluu paljolti meren kohinaa.Aivan keskustassa kirkot ovat rauhallisia ja mukaviakin paikkoja.Myös koti on mahdollista olla helsingissä rauhallinen.Luulisin,mitä ylempi kerros,sitä rauhallisempi.Mutta tosiaan suomenlinna sisältää eniten luonnonrauhaa,sanoisin ei-helsinkiläisenä.
Jakke-81
15. 8. 2010 18.42
ehdottomasti Temppeliaukion kirkko
ehdottomasti Temppeliaukion kirkko
riti
15. 8. 2010 21.58
Ehdottomasti suomenlinna
Ehdottomasti suomenlinna
piude
15. 8. 2010 22.38
Vaikea sanoa kun
Vaikea sanoa kun ei kovin paljoa ole tullut Helsingissä käytyä.
Italo
16. 8. 2010 14.58
Suomenlinna on kaunis
Suomenlinna on kaunis paikka.
Ceri
16. 8. 2010 15.00
??
??
rr
16. 8. 2010 15.50
hautausmaat,varsinkin hietaniemen hautausmaa
hautausmaat,varsinkin hietaniemen hautausmaa
Emppu78
16. 8. 2010 18.48
hautausmaat, varsinkin hietaniemen
hautausmaat, varsinkin hietaniemen hautausmaa
Emppu78
16. 8. 2010 18.49
Varmaan oma koti
Varmaan oma koti täällä Malmilla. Voin olla oma itseni tuttujen seinien sisällä.
Sonsku
16. 8. 2010 21.42
suomenlinna
suomenlinna
Jontey
16. 8. 2010 23.45
Oma parveke
Oma parveke
H3IDI
17. 8. 2010 9.03
En osaa sanoa
En osaa sanoa sellaista paikkaa Helsingissä. Edellisestä käynnistä on jo ainakin 15 vuotta enkä muutenkaan ole matkaillut Helsingissä kuin pari kertaa.
Piitu
17. 8. 2010 11.04
Helsinki on minulle
Helsinki on minulle melko vieras kaupunki, mielelläni tutustuisin tarkemmin. Pidän Korkeasaaresta ja Suomenlinnasta.
Kirsi
17. 8. 2010 12.41
Stockmann
Stockmann
hei
17. 8. 2010 13.37
Rauhallinen merenlahti
Rauhallinen merenlahti
Brunette55
17. 8. 2010 20.08
enpä oikein tunne
enpä oikein tunne helsinkiä…
Paku
17. 8. 2010 20.27
En osaa sanoa.
En osaa sanoa. Olen vain kerran käynyt Helsingissä ja silloinkin niissä ei niin hiljaisissa paikoissa kuten Linnanmäellä.
Tiiu
18. 8. 2010 0.08
merenranta
merenranta
sand
18. 8. 2010 9.35
Oma lenkkipolku Mellunmäen
Oma lenkkipolku Mellunmäen takametsissä.
piaS
18. 8. 2010 14.39
ranta
ranta
anna
18. 8. 2010 20.27
Eteläisen helsingit kadut
Eteläisen helsingit kadut vanhoine taloineen
Emm
18. 8. 2010 20.58
en tunne helsinkiä
en tunne helsinkiä
essukka
18. 8. 2010 21.40
Taivaskallio ja Vanhan
Taivaskallio ja Vanhan Kaupungin lahti.
Rauha.
mahoton
19. 8. 2010 1.53
Pidän Kappeli-kahvilasta.
Pidän Kappeli-kahvilasta.
sini
19. 8. 2010 12.00
Ei ole suosikkipaikkaa.
Ei ole suosikkipaikkaa.
Keppi
19. 8. 2010 14.51
Arabianranta
Arabianranta
kanervikko
19. 8. 2010 15.37
Suomenlinna
Suomenlinna
elliida
20. 8. 2010 10.29
Merenranta, erityisesti Suomenlinna
Merenranta, erityisesti Suomenlinna
Pumpkin
20. 8. 2010 13.10
tyttären perheen koti
tyttären perheen koti etelä-haagassa
lissu
20. 8. 2010 21.05
korkeasaari aamutuimaan
korkeasaari aamutuimaan
sipi
21. 8. 2010 14.15
Suomenlinnassa, vaikka siellä
Suomenlinnassa, vaikka siellä on turisteja melko paljon. Mutta kyllä sieltä aina jonkin sopukan löytää.
Giglio
21. 8. 2010 17.13
Ei ole
Ei ole
m
21. 8. 2010 22.08
en ole käynyt
en ole käynyt helsingissä
sepi
22. 8. 2010 10.47
Suomenlinna
Suomenlinna
samsam
22. 8. 2010 12.30
kalliot, Suomenlinna, Seurasaari,
kalliot, Suomenlinna, Seurasaari, Kasvititeellinen
Arhippa
22. 8. 2010 12.31
meren ranta ja
meren ranta ja Alppilan kalliot
Kartsu
22. 8. 2010 12.32
Töölönlahden rannat ja
Töölönlahden rannat ja meren ranta, Suomenlinna ja Seurasaari
Malaika
22. 8. 2010 12.33
Meren ranta, Linnunlaulun
Meren ranta, Linnunlaulun kalliot
Ruusu
22. 8. 2010 12.33
saaret ja Kauppatorin
saaret ja Kauppatorin ranta aamun varhaisina tunteina
Mariamaria
22. 8. 2010 12.34
Meren rannat, monet
Meren rannat, monet puistot ja kalliot, varsinkin myöhään illalla
KristaP
22. 8. 2010 12.35
Suomenlinnassa riittää hiljaisia
Suomenlinnassa riittää hiljaisia nurkkia
Maukkuti
22. 8. 2010 12.35
Linnunlaulun kalliot, Seurasaari,
Linnunlaulun kalliot, Seurasaari, ulkoilusaaret
Kattimatti
22. 8. 2010 12.36
Suomenlinna, Kasvitieteellinen puutarha,
Suomenlinna, Kasvitieteellinen puutarha, Seurasaari iltasella, Munkkiniemen rannat
Repets
22. 8. 2010 12.38
kalliot, joilla katsella
kalliot, joilla katsella auringonlaskua, merenranta, hautuumaa
Mice
22. 8. 2010 12.38
Temppeliaukion kirkko on
Temppeliaukion kirkko on hyvä paikka hiljentyä vaikken uskovainen olekaan
Palelee
22. 8. 2010 12.39
minua kutsuu eniten
minua kutsuu eniten kiviset rannat
Cristo
22. 8. 2010 12.40
herttoniemen rannat
herttoniemen rannat
Azlak
22. 8. 2010 12.42
Suomenlinna
Suomenlinna
Hanne
22. 8. 2010 22.10
Korkeasaari
Korkeasaari
Hannu
22. 8. 2010 22.11
kasvitieteellinen puutarha
kasvitieteellinen puutarha
Ulla
22. 8. 2010 22.12
temppeliaukion kirkko
temppeliaukion kirkko
Tapio
22. 8. 2010 22.14
temppeliaukion kirkko ja
temppeliaukion kirkko ja yleensä kirkot
Tapio
22. 8. 2010 22.14
lauttasaari
lauttasaari
Tapio
22. 8. 2010 22.15
Käyn mielelläni kirkoissa
Käyn mielelläni kirkoissa
Timo
22. 8. 2010 22.16
Suomenlinna
Suomenlinna
Oulutar
22. 8. 2010 23.32
Toukoranta
Toukoranta
eräpirkko
23. 8. 2010 10.14
Suomenlinnan kalliot ovat
Suomenlinnan kalliot ovat viimeaikoina houkutelleet.
.
23. 8. 2010 12.56
Hautausmaa
Hautausmaa
Piiku58
23. 8. 2010 20.24
Oulunkylässä oleva kotimme
Oulunkylässä oleva kotimme on ihanin paikka. Se on kuin maaseutu kaupungin keskellä. Sielä tosiaan tuntee rentoutuvansa ja nauttii luonnosta.
Lailaaaa
24. 8. 2010 11.07
Suomenlinna
Suomenlinna
Tinde
24. 8. 2010 23.33
En tunne Helsinkiä,
En tunne Helsinkiä, joten en osaa vastata.
enne
29. 8. 2010 15.38
Aika vähän tunnen
Aika vähän tunnen ei mitään erityistä ole jäänyt mieleen
repa
29. 8. 2010 21.47
Näinkin täysin uskonnottomana
Näinkin täysin uskonnottomana ihmisenä Uspenskin katedraalissa on kaunis tunnelma ja rauha. Ihmisen täytyy näkyä, silloin tuntuu rauha.
Herme
31. 8. 2010 14.13
Merenrannat
Merenrannat
marissa
31. 8. 2010 17.25
Suomenlinna ja kaivopuisto
Suomenlinna ja kaivopuisto
lady
1. 9. 2010 4.33
Uspenskin katedraali
Uspenskin katedraali
katjukka
1. 9. 2010 4.34
Kirkot ja merenranta
Kirkot ja merenranta
sake
1. 9. 2010 4.35
Hietalahti hautausmaa
Hietalahti hautausmaa
marica
1. 9. 2010 4.37
Eira ja sen
Eira ja sen merenranta.
Soil
2. 9. 2010 20.12
Tykkään kävellä Puu-Vallilan
Tykkään kävellä Puu-Vallilan kaduilla kaikkina vuorokauden aikoina ja kaikkina vuoden aikoina. Kurkkia porttien ja aitojen yli. Vallilan siirtolapuutarha antaa samaa iloa. Aamuöiset Kallion kadut sykähdyttävät. Arabian rantaa pitkin pääsee Vanhankaupunginlahdelle sekä -koskelle. Lammassaari on seikkailu. Lauttasaaren rannassa menee mielenkiintoinen polku keskellä kaislikkoa. Mustikkamaalla pitäisi käydä pitkästä aikaa. Työväenasuntomuseo pysäytti ajan hetkeksi.
Stansta
2. 9. 2010 22.38
Hienoja oivalluksia!!
Hienoja oivalluksia!!
Paula
4. 9. 2010 19.11
Ihastuin käpylään viime
Ihastuin käpylään viime kesänä tyttäreni siellä asuessa! Mikä rauha ja idyllisyys!! Ei uskoisi olevan kaupungin lähelläkään!!Ja mitkä ihanat talot kauniine puutarhoineen!!
liisukka
3. 9. 2010 21.54
Suomenlinnan kalliot.
Suomenlinnan kalliot.
benkku
4. 9. 2010 7.22
Hietaniemen hautausmaa.
Hietaniemen hautausmaa.
kaius
4. 9. 2010 7.24
Hietsun ranta syksyllä
Hietsun ranta syksyllä ja kolealla ilmalla, kun siellä on hiljaista ja tyhjää.
nikolai
4. 9. 2010 7.24
Suomenlinnan jylhillä kallioilla
Suomenlinnan jylhillä kallioilla katsoen aavaa merta auringon laskiessa. Mietiskellen rauhallista iltaa ja rauhan aikaa. Takanani kauempana vanhaa sotakalustoa, jota jo pois nukkuneet isämme ja pappamme tehokkaasti käyttivät saavuttaakseen tuleville lapsilleen ja sukupolvilleen tämän kauniin ja kunnioitettavan rauhan.
unttis
6. 9. 2010 0.06
Puu-Vallila on minusta
Puu-Vallila on minusta ihanaa seutua.
ensu
6. 9. 2010 15.58
tunnen helsinkiä niin
tunnen helsinkiä niin päällisin puolin, etten tiedä kuin “turistipaikoista”, mutta Suomenlinna on Helsingin helmi.
tiiti66
6. 9. 2010 15.59
Suomenlinna, kauniit maisemat.
Suomenlinna, kauniit maisemat.
kaasu
7. 9. 2010 11.50
suomenlinna, kauniit maisemat
suomenlinna, kauniit maisemat
kaasu
7. 9. 2010 11.51
hautausmaa on jonkun
hautausmaa on jonkun mielestä kolkko paikka. minulle siellä on tilaa rauhoittumiselle.
timo
7. 9. 2010 12.36
merenrannat
merenrannat
Tintti
7. 9. 2010 15.37
Olen käynyt yhden
Olen käynyt yhden kerran pentuna Helsingissä, ja siitäkin aika hämärät muistikuvat. Että aika vaikea sanoa!!
mins
7. 9. 2010 19.48
Malmin hautausmaa on
Malmin hautausmaa on todella hiljainen paikka. Siellä voi hyvin kävellä hiljakseen tai vain istuskella ja nauttia oravien hyppelystä.
huikki
8. 9. 2010 11.24
Munkkiniemen ranta syksyisin.
Munkkiniemen ranta syksyisin. Kaunis maisema, jossa silmä lepää eikä ketään missään.
Poikkelis
8. 9. 2010 11.28
olen löytänyt rauhallisia
olen löytänyt rauhallisia miellyttäviä hetkiä korkeasaaressa!
timo
8. 9. 2010 12.25
Katajannokan hiljaiset kadut
Katajannokan hiljaiset kadut ja kauniit talot, parasta Helsinkiä.
sanna
8. 9. 2010 12.37
Eipä ole sielläpäin
Eipä ole sielläpäin paljoakaan aikaa tullut vietettyä.
Nono
8. 9. 2010 14.16
nyt jo asun
nyt jo asun muualla, mutta Sturenkadun opiskelupaikkamme sisäpiha/terassi- puiden takana oli kuin ei olisi ollutkaan lähellä vilkasliikenteistä katua. Siellä oli hyvä levähtää.
Päkä
8. 9. 2010 19.54
en tunne tarpeeksi
en tunne tarpeeksi helsinkia, mutta esim tädin mökki tuusulassa on aivan maalla
meeri
9. 9. 2010 8.32
Suomenlinnassa on aivan
Suomenlinnassa on aivan ihana rauhoittua.Myös meri tekee sen hyvän olon.
Hessutyttö
9. 9. 2010 10.08
Vuosaaren pohjoispuolella oleva
Vuosaaren pohjoispuolella oleva metsä
Nelilehti
9. 9. 2010 14.36
Suomenlinnassa on muutamia
Suomenlinnassa on muutamia pieniä kolkkia, joissa on kiva käydä piknikillä, koska sinne ei eksy kovinkaan usein muita ihmisiä.
jonsku
9. 9. 2010 20.39
Hietalahden hautausmaa on
Hietalahden hautausmaa on kyllä hiljainen, mutta itse suosin lähellä sijaitsevan entisen Lapinlahden sairaalan pihamaita ja etenkin rantakallioita. Käydään siellä koirulin kanssa.
Naene
10. 9. 2010 7.58
Hietasaaren ranta
Hietasaaren ranta
satu
10. 9. 2010 12.45
Ei mitään hajua
Ei mitään hajua
Tz
10. 9. 2010 15.22
Malminkartanon huippu, Helsingin
Malminkartanon huippu, Helsingin korkein kohta. Sieltä näkee merelle ja metsiin, eikä liikenne häiritse.
stadilainen
10. 9. 2010 18.45
Helsinki on pop!!!!
Helsinki on pop!!!! Kuten myös Raittilan ja Jämsän kirjakin! Upeita molemmat.
nygård marjo
10. 9. 2010 21.29
Länteen viettävä ikkunalauta.
Länteen viettävä ikkunalauta. Näkymät ovat surkeat, mutta tunnelma mitä rauhallisin.
iamam
10. 9. 2010 22.04
merihakaa on mukava
merihakaa on mukava katella lintulahdesta
Nathan
11. 9. 2010 10.22
Hmmm... Useassa leikkauksessa
Hmmm… Useassa leikkauksessa oleena, ei helsinkiläisenä, täytyy vastata että helsingin yö klo.4…olen tupakalla töölön sairaalan pihalla, hiljaista, kaunista, kaupunki nukkuu, savuke palaa, ja se tunne, että elämä kuitenkin voittaa. Se antaa voimaa.
Piia
11. 9. 2010 12.34
Helsingin Rautatieasema on
Helsingin Rautatieasema on paras…
HCML
11. 9. 2010 15.31
Kirkot. Ulkopuolella saattaa
Kirkot. Ulkopuolella saattaa olla kova puheen sorina mutta sisälle kirkkoon astuttaessa ääni hiljenee tai loppuu tyystin.
Myös hautausmaalla on hiljaista mutta siellä voi keskustella eikä se häiritse koska ne ovat yleensä hyvin laajat alueet.
Tellervo
11. 9. 2010 18.42
En tunne Helsinkiä
En tunne Helsinkiä ja vaikea olisi kuvitella, että sieltä rauhaa löytää tai sen kummemmin oikeaa/aitoa luonnon läheisyyttä.
Sonja
11. 9. 2010 19.22
En tunne Helsinkiä
En tunne Helsinkiä ja vaikea olisi kuvitella, että sieltä rauhaa löytää tai sen kummemmin oikeaa/aitoa luonnon läheisyyttä.
Tuula
11. 9. 2010 19.22
En tunne Helsinkiä
En tunne Helsinkiä ja vaikea olisi kuvitella, että sieltä rauhaa löytää tai sen kummemmin oikeaa/aitoa luonnon läheisyyttä.
Tanja
11. 9. 2010 19.23
En tunne Helsinkiä
En tunne Helsinkiä ja vaikea olisi kuvitella, että sieltä rauhaa löytää tai sen kummemmin oikeaa/aitoa luonnon läheisyyttä.
Aki
11. 9. 2010 19.23
En tunne Helsinkiä
En tunne Helsinkiä ja vaikea olisi kuvitella, että sieltä rauhaa löytää tai sen kummemmin oikeaa/aitoa luonnon läheisyyttä.
Anu
11. 9. 2010 19.23
En tunne Helsinkiä
En tunne Helsinkiä ja vaikea olisi kuvitella, että sieltä rauhaa löytää tai sen kummemmin oikeaa/aitoa luonnon läheisyyttä.
Niko
11. 9. 2010 19.23
En tunne Helsinkiä
En tunne Helsinkiä ja vaikea olisi kuvitella, että sieltä rauhaa löytää tai sen kummemmin oikeaa/aitoa luonnon läheisyyttä.
Jere
11. 9. 2010 19.24
En tunne Helsinkiä
En tunne Helsinkiä ja vaikea olisi kuvitella, että sieltä rauhaa löytää tai sen kummemmin oikeaa/aitoa luonnon läheisyyttä.
Emmi
11. 9. 2010 19.24
Hietsun hautausmaa
Hietsun hautausmaa
takso
11. 9. 2010 19.33
Kyllä se on
Kyllä se on merenranta.
Q
11. 9. 2010 23.03
Seurasaaressa nautin aamuisin
Seurasaaressa nautin aamuisin hiljaisuudesta
hoitsu55
12. 9. 2010 6.50
Käyn niin harvoin
Käyn niin harvoin Helsingissä, joten olen nähnyt siellä vain hulinaa ja vilskettä. Olen pienestä kaupungista kotoisin.
Tanjuli
12. 9. 2010 15.33
En tunne Helsinkiä
En tunne Helsinkiä niin hyvin.
jasi
12. 9. 2010 15.58
.
.
Kyynikko
12. 9. 2010 18.36
Meri...
Meri…
BisaNte
13. 9. 2010 2.47
Helsingin Tuomiokirkko, siellä
Helsingin Tuomiokirkko, siellä on avaruudellista, taivaallista hiljaisuutta keskellä Helsinkiä
rose
13. 9. 2010 2.53
En tunne Helsinkiä,
En tunne Helsinkiä, aika kiireinen paikka mitä olen siellä pyörähtänyt.
loré
13. 9. 2010 8.43
Kohta 20 vuotta
Kohta 20 vuotta viimeisesti käynnistä ja silloin jo tuntui, että kaikilla on kiire. Varmasti Helsingissä on hiljaisiakin paikkoja, en vain tiedä missä- siksi kirja olisi mielenkiintoinen
sis
13. 9. 2010 10.23
Pari kertaa Helsingissä
Pari kertaa Helsingissä käyneenä olen kokenut lähinnä sen hälyisän puolen. Olisi mielenkiintoista tutustua kirjaan joka kertoisi kaupungin toisenlaisesta ulottuvuudesta.
Johanna
13. 9. 2010 20.52
Lempipaikkojani ovat ehdottomasti
Lempipaikkojani ovat ehdottomasti kaikki sellaiset, mistä näkee merelle ja kuulen meren äänen ja joissa ympäristö on siistin näköinen eikä siivoton. Myös monet puistopaikat viehättävät.
Driidor
13. 9. 2010 22.30
En tiedä
En tiedä
Hans
14. 9. 2010 9.09
Kuniita kuvia kaikkineen.
Kuniita kuvia kaikkineen.
TH
14. 9. 2010 10.54
Ehdottomasti Helsingissä on
Ehdottomasti Helsingissä on parasta merenrannat ja maisemat. :)
Tovi
14. 9. 2010 13.19
ei mitään tietoa..
ei mitään tietoa.. kerran oon helsingissä käyny ja siitäki on jo 4vuotta :D
ezemees
14. 9. 2010 17.05
Merenranta.
Merenranta.
Pia_M
14. 9. 2010 17.23
Suomenlinna on ulkopaikkakuntalaiselle
Suomenlinna on ulkopaikkakuntalaiselle rauhoittumispaikka
mmm
14. 9. 2010 19.48
Korkeasaari
Korkeasaari
JJJ
14. 9. 2010 19.49
Ehdottomasti Seurasaari
Ehdottomasti Seurasaari
Mirja
15. 9. 2010 7.46
Stadi on niin
Stadi on niin snadi että ettei siellä hiljaista paikkaa olekaan, parempi häipyä Kainuun korpiin.
- K -
15. 9. 2010 13.15
Hautausmaat.
Hautausmaat.
Sofi
15. 9. 2010 13.25
Skatanniemi
Skatanniemi
Kede
15. 9. 2010 21.37
Kasvitieteellinen puutarhaa,luonto, kasvillisuus,
Kasvitieteellinen puutarhaa,luonto, kasvillisuus, tilaa haaveille ja suunnitelmille
unelmoija
16. 9. 2010 0.46