Umami muualla Facebook

Julkaistu 18. 10. 2009 Teksti Paula, kuvat Paula Niittynen Ei kommentteja Blogit Paula Niittynen

Voi veljet mikä ravintola

Turun Aurajoen rannalle on lokakuussa avattu upea ravintolakokonaisuus Smör. Ravintolan tiloihin sisältyy kirjastokorttelin rakennuskannan vanhinta kellaritilaa, joiden alkuperä on Turun paloa edeltäneeltä ajalta. Pääosa tiloista on vanhan sähkölaitoksen, sittemmin puhelinlaitoksen kellareita 1800 – 1900 lukujen vaihteesta.

Kiinnostuin itse kokemaan erilaiseksi kehutun ravintolan. Istahdan vastapäiseen pöytään Smörin osakkaan Mika Lövgrenin kanssa. Keskustelu lähtee heti intensiivisesti liikkeelle. Puhumme kuin yhdestä suusta ja kuvailemme paikkaa: rosoisuus on jätetty kaunistelematta esille. Rikkonaisia kohtia ei ole lähdetty turhaan paikkailemaan. Mikan mielestä paikassa on yksi selkeä pointti.

smor-oviTila ja toteutus tekevät ravintolasta makean, toteaa Mika pieni ansaittu ylpeys äänessään.

Kellaritila oli vielä 1,5 vuotta sitten roskia ja mutaa täynnä.

Paikalliset nimet esillä

VoiVeljet Oy:n neljän osakkaan kanssa Smöriä suunniteltiin puolitoista vuotta. Ravintolan sisustuksessa on haluttu yhdistellä uutta ja vanhaa sulassa sovussa. Mika kertoo, että he ovat pyrkineet toteutuksessa kunnioittamaan talon perinteitä. Esille on jätetty mm. puhelinlaitoksesta kertovaa tarinaa.

Katseeni kiinnittyy ruokasalin peräseinällä olevaan maisematapettiin. Kompromisseja on jouduttu myös tekemään sisustuksen osalta.

Kuva on Olympiastadionilta, Helsingin vuoden -52 kisojen avajaisista, jossa Nurmi kantaa soihtua. Itse olisin aluksi laittanut kaasutakkaa ympäröivän seinän täysin valkoiseksi. Pidän silti lopputuloksesta, myöntää Mika.

smor-takaseina

Kun pyörähdämme ravintolan sisätiloissa, selviää, että Turku ja olympiaurheilija kulkevat teemassa muuallakin mukana. Kabinettitilat ovat nimetty niiden kaupunkien mukaan, joissa Nurmi voitti olympiamitalinsa. Miesten huoneessa teräksisiin oviin on puolestaan painettu vanhoja Turun Sanomien urheiluaukeamia.

Naistenhuoneeseen mentäessä Mika suorastaan nappaa minua hihasta kiinni ja silmät innosta palaen esittelee hyvin erikoisen tilan. Peilin taustaseinällä on jätetty näkyviin rakennuksen elementtejä ja tiiliseinää. Huone on hengästyttävän upea. Metallinhohtoisen laatan kanssa yhdistelmä toimii.

smor-vessa2

smor-vessa

smor-nurkkausRavintolan huonekalut ovat teetetty Smöriä varten. Alunperin Artekin Aino Aallon suunniteleman Tuoli 615:n kokonahkainen satulavyötuoli räätälöitiin ravintolalle. Tila oli haasteellinen sisustaa, koska kaikki jouduttiin räätälöimään ja tilaustyönä teetättämään, Mika kertoo.

Olemme halunneet käyttää mahdollisimman pitkälle paikallisia toimittajia ravintolan sisustamisessa.

New York -tunnelma

Ravintola on saanut asiakaskunnalta kahden kuukauden aikana hurjan hyvää palautetta. Sitä kehutaan erilaiseksi. HUOM! Pöytävaraus on syytä tehdä, sillä ravintola on täynnä iltaisin.

Täällä on tiivis tunnelma ja tilan täyttää puheensorina. Mielestäni meillä on ihan New York- tunnelma, hehkuttaa Mika.

Värikkäät Jenny Saaren maalaukset Mika mainitsee ainoana esimerkkinä ristiriitaisesta palautteesta. Taulujen valinta on herättänyt keskustelua.

jenny-saaren-taulu

Elämyksiä myös itse kokemassa

Mikalla on hyvä asenne työtään ja ravintolabisnestä kohtaan. Hän kertoo intoa puhkuen, että vuoden 2010 lopussa ravintolan perälle avataan viiniravintola.

Tää ei jää tähän…, kertoo Mika salaperäisesti.

Mika haluaa antaa elämyksiä asiakkailleen. Hän haluaa niitä myös itse, omistajat tekevät suorittavaa työtä, heistä kukaan ei ole pelkästään konttorissa viihtyviä.

Tämä on ennen kaikkea elämäntapa, kiteyttää Mika.

Vivahteita eri keittiöistä

Siirrymme puhumaan vihdoin itse ruoasta. Mika kertoo, että heillä on klassinen ranskalainen keittiö skandinaavisin vivahtein. Nopea vilkaisu listaan todistaa asian olevan näin. Tilaan itselleni tässä vaiheessa paahdettua kuhaa ja simpukkarisottoa.

Ensimmäinen suupala vahvistaa paikan nimen olevan osuva. Simpukkarisotto on erittäin maukas, voin maku tulee maukkaasti esille. Voi veljet mikä makuelämys!

smor-kuha

Smör sijaitsee Turun saneeratussa kirjastokorttelissa. Kuvat: Paula Niittynen

Smör sijaitsee Turun saneeratussa kirjastokorttelissa. Kuvat: Paula Niittynen

Lisätietoja:

www.smor.fi

www.artek.fi

Näytä Ravintola Smör suuremmalla kartalla


Aiheet: , , , , , ,

Kirjoita kommentti