John Irving: Kunnes löydän sinut (Tammi 2009) Arvottu
Kunpa pääsisi filmitähdeksi, saisi miljoonatulot ja kävisi naisten keskuudessa mieletön flaksi. Siinä yleinen miehinen toive, jota vastaan John Irving käy polemisoimaan kirjassaan Kunnes löydän sinut.
Paksun tiiliskiven ensimmäinen osa tapahtuu Pohjan- ja Itämeren satamakaupungeissa kun Jack, 4v, äitinsä kera etsii isää. Kyseisen reissun kuvaus tuntui pinnalliselta ja keinotekoiselta. Ajattelin jo, että miten kirjan lainkaan jaksaa lukea loppuun, jos taso on tämä seuraavat 800 sivua.
Sitten siirryttiin onneksi Jackin kouluvuosiin Torontossa. Irving oli heti elementissään, lasten ihanuus ja julmuus toisiaan kohtaan kuvattiin tavalla, joka ei jättänyt kylmäksi. Ei tiennyt itkeäkö vai nauraa. Lisämausteen virkaa teki se, että Jackin äiti oli onnistunut saamaan poikansa tyttökouluun, jossa äiti toivoi herkän poikansa pääsevän helpommalla, kun ei olisi isoja poikia kiusaamassa. Toisin kävi. Suloinen ja kaunis Jack ainoana poikana tyttökoulussa isompien tyttöjen (ja näiden hormonien) armoilla! Vartuttuaan ja vaihdettuaan poikien sisäoppilaitokseen elämä helpottui: tyttökoulun jälkeen kovis-poikien yhteisö tuntui suorastaan viihtyisältä lepokodilta.
Koulun teatterikerhot olivat läpi kasvuvuosien Jackille henki ja elämä. Aikuisena hänestä tulikin filmitähti ja jopa Oscar-voittaja. Jack ratsasti kultaisen menestyksen aallonharjalla, maailma oli hänen edessään hopeatarjottimella. Irving maalailee menestyksen ja hulvattoman Hollywood-elämän esiin erittäin taidokkaasti. Sisältö ja tekstin muoto tähtäävät samaan: ulkopuolisuuden, tunteettomuuden ja pinnallisuuden masentavaan cocktailiin. Mikään ei tunnu miltään, ja Jack ja hänen ympäristönsä ovat hukassa. Ennen kaikkea itseltään.
Kirjan viimeinen neljännes kertoo, miten Jack löytää itsensä. Hän tekee yksin sen saman kiertomatkan kuin pikkulapsena äitinsä kanssa. Tässä kohdin tuo lapsuuden matka saa lisämerkitystä ja ottaa luontevasti paikkansa kirjan kokonaisuudessa. Irving saa siis ensimmäisestä sadasta sivustaan synninpäästön.
Kirjan loppuosa tuo jotenkin mieleen MTV3:n Kadonneen jäljillä –sarjan. Perhesiteet nousevat arvoonsa, ja ensimmäistä kertaa elämässään Jack on oikeasti onnellinen ja sitä kautta aito. Ammatillisesti se merkitsee riskiä, sillä Jack huomaa, kuinka ennen niin vaivattomasti käynyt näytteleminen muuttuukin vaikeaksi. Hän ymmärtää, että on näytellyt elämänsä ensimmäiset 40 vuotta koko ajan. Siis myös siviilissä, ei vain valkokankaalla ja näyttämöllä. Se on ollut alitajuinen keino piilottaa itsensä.
Irving keksii, kehittelee ja kuvaa yksikohtaisesti eri teatteri-kappaleiden ja elokuvakäsikirjoitusten muunneltuja versioita. Ne ovat tylsyydessään kirjan huonointa antia. Muuten kirja on onnistunut. Lukija pääsee tutustumaan elävästi myös kolmeen harvinaiseen alakulttuuriin: tatuoinnin-, urkumusiikin- ja painin maailmaan. En tiedä kuinka hyvinä kuvauksina oikeat tatuoitsijat, urkurit tai painijat niitä pitäisivät, mutta minuun ne upposivat hyvin.
Lisätietoja:
www.tammi.fi
Arvonta
Arvomme helmikuun loppuun mennessä kaikkien kommentoineiden kesken yhden John Irvingin Kunnes löydän sinut -kirjan.
Minkä kuvion sinä ottaisit tatuoinniksi? Vai ottaisitko lainkaan?
Voittaja
Arvonnan voitti Mark4. Onnittelut voittajalle ja kiitokset muille osallistuneille!

Jää kyllä ottamatta
Jää kyllä ottamatta
Timo
5. 2. 2010 19.37
En ole harkinnut
En ole harkinnut asiaa.
Jukka
27. 2. 2010 19.07
Ihan luomuna mennään!
Ihan luomuna mennään!
Piia
27. 2. 2010 19.08
Ristin, ihan vaan
Ristin, ihan vaan pojan syntymän kunniaksi
snibu
5. 2. 2010 19.39
En ota mitään
En ota mitään tatuointia
Ulla
21. 2. 2010 19.18
Yksi saa nyt
Yksi saa nyt riittää
norppa
5. 2. 2010 19.40
En ottaisi, koska
En ottaisi, koska se voisi ruveta kaduttamaan.
MJS
5. 2. 2010 19.40
ei kiitos
ei kiitos
tupu
5. 2. 2010 19.41
Kerran oli lootuksenkukka
Kerran oli lootuksenkukka lähellä, mutta pidän sen mielessäni, herkkä nahkani saa säästyä tatuoinneilta
Accordion
5. 2. 2010 19.42
minulla on jo
minulla on jo yksi tatuointi ja harkitsen toisen ottamista kunhan vaan saan päätettyä mikä siitä tulee.
antsu
5. 2. 2010 19.45
En ottaisi mitään.
En ottaisi mitään.
Mari M.
5. 2. 2010 19.45
En ota mitään.
En ota mitään.
mervi
5. 2. 2010 19.46
en ota tatuointeja.
en ota tatuointeja.
Mark4
5. 2. 2010 19.48
ottaisin seuraavaksi tribaali
ottaisin seuraavaksi tribaali suden, mulla on jo tribaali kotka ollut vuosia ja tatuoinneilla on oltava joku merkitys itselleni.
sari
5. 2. 2010 19.49
Enpä ottaisi lainkaan!
Enpä ottaisi lainkaan!
pktp
5. 2. 2010 20.00
Ei tatuointeja, kiitos.
Ei tatuointeja, kiitos.
pingwiini
5. 2. 2010 20.01
Tatuoinnit eivät ole
Tatuoinnit eivät ole minua varten.
mp
5. 2. 2010 20.01
jos jonkun ottaisin,
jos jonkun ottaisin, sitä miettisin kyllä kauan ja hartaasti
puukir
5. 2. 2010 20.05
En ota mitään
En ota mitään
Aakoo
5. 2. 2010 20.05
Enkelin, JOS ottaisin.
Enkelin, JOS ottaisin.
Kaisa
5. 2. 2010 20.12
On ollut jo
On ollut jo vuosia jokunen kuva, tuskin teetän lisää.
Kahvijänö
5. 2. 2010 20.14
2Pacin kuvan!
2Pacin kuvan!
Kippo
5. 2. 2010 20.19
Minulla on jo.
Minulla on jo. Kliseinen ehkä, mutta lohikäärme. Jatkoa seuraa.
Nina
5. 2. 2010 20.23
en ota mitään
en ota mitään
ippe
5. 2. 2010 20.33
61 vuotiaalle naiselle
61 vuotiaalle naiselle tatutointi. Surkuhupaisaa.
Sippe
5. 2. 2010 20.48
61 vuotiaalle naiselle
61 vuotiaalle naiselle tatuointi. Surkuhupaisaa!
Sippe
5. 2. 2010 20.51
vaikka olen ollut
vaikka olen ollut ammattimerimiehenä koko ikäni,ei ole tullut mieleenkään ottaa tatuointia..luojan kiitos !
pekk rauma pläkä
5. 2. 2010 20.51
Olen jo ottanut,
Olen jo ottanut, n. 15 vuotta sitten, toista kuvaa harkitsen, tai tiedän, että otan, mutta en ole saanut vielä aikaiseksi. Toinen kuva ei tule esittämään varsinaisesti mitään.
Lene
5. 2. 2010 21.04
just otin liskon
just otin liskon lapaan, monivuotinen unelma toteutui. Nyt ei muuta (vielä)mielessä.
meeri
5. 2. 2010 21.05
ottaisin hevosen pään,koska
ottaisin hevosen pään,koska olen aloittanut ratsastuksen
mara69
5. 2. 2010 21.27
En ottaisi. Iho
En ottaisi. Iho on niin kaunis sellaisenaa, iästä riippumatta.
Elvi
5. 2. 2010 21.29
En ottaisi.
En ottaisi.
Tara
5. 2. 2010 21.40
Ottaisin pienen kissahahmon
Ottaisin pienen kissahahmon niskaan tai muuhun suojaiseen paikkaan.
Liekki
5. 2. 2010 21.41
En mitään
En mitään
Pontus
5. 2. 2010 21.59
En ota.
En ota.
kk
5. 2. 2010 22.01
En ota.
En ota.
Peeii
5. 2. 2010 22.02
En ottaisi
En ottaisi
repa
5. 2. 2010 22.05
en pidä tatuoinnista
en pidä tatuoinnista
riitta uygun
5. 2. 2010 22.12
minulla on ollut
minulla on ollut jo yli kymmenen vuotta kyynelruusu ja perhonen. seuraavaksi otan taas jonkun pienen ja taas paikkaan josta eivät vieraat sitä näe.
Ritu
5. 2. 2010 22.20
En ottaisi mitään
En ottaisi mitään tatuointia.
Pariisi
5. 2. 2010 22.39
Ei tatuointeja minulle.
Ei tatuointeja minulle.
Ruby
5. 2. 2010 22.41
En halua tatuointeja.
En halua tatuointeja.
M
5. 2. 2010 22.42
En ota
En ota
Somebody
5. 2. 2010 22.49
En ottaisi
En ottaisi
Kere
5. 2. 2010 23.04
olen jo ottanut
olen jo ottanut kiinalaisen merkin joka tarkoittaa äitiä, mutta joskus tekisi mieli ottaa vielä jokin kuva ihan sievä
masja
5. 2. 2010 23.58
En ottaisi.
En ottaisi.
m-liisa
6. 2. 2010 0.35
en ottaisi lainkaan.
en ottaisi lainkaan.
mappe
6. 2. 2010 1.56
en ottaisi
en ottaisi
eki
6. 2. 2010 1.58
En ottaisi tatuointia
En ottaisi tatuointia
Pate
6. 2. 2010 2.01
En ota
En ota
merenkävijä
6. 2. 2010 2.04
En taitaisi ottaan
En taitaisi ottaan minkäänlaista, mutta JOS ottaisin, ottaisin pienen jäniksen tai linnun.
pias
6. 2. 2010 3.14
Jos jonkun ottaisin
Jos jonkun ottaisin niin ehkä sydämmen tai ruusun.
Santtu
6. 2. 2010 3.29
En ota tatuointia.
En ota tatuointia.
Tusen
6. 2. 2010 3.39
En ottaisi missään
En ottaisi missään nimessä, elämä jättää meihin jokaiseen omat tatkansa.
Kepsu
6. 2. 2010 4.40
Kotka tai laiva
Kotka tai laiva
KeljuK
6. 2. 2010 5.02
En ottaisi tatuointia
En ottaisi tatuointia lainkaan
sirkkuli
6. 2. 2010 6.36
ei kiitos
ei kiitos
intsu
6. 2. 2010 7.08
Ei koskaan tatuointeja
Ei koskaan tatuointeja itselleni.
Aava
6. 2. 2010 7.30
Ei todellakaan mitään
Ei todellakaan mitään tatskuja
lissukka
6. 2. 2010 8.15
En halua itselleni
En halua itselleni tatuointia. Periaatteessa en suosi koko ideaa, mutta pakko myöntää, että joillekin tatuointi vain sopii. Itse en ikinä tottuisi siihen.
iamam
6. 2. 2010 8.47
en ottaisi
en ottaisi
anja
6. 2. 2010 9.09
En missään nimessä
En missään nimessä ottaisi tautointia! Olen miettinyt näitä nuoria (etenkin naisia), jotka nyt ottavat tatuoinnin – ihan kivaa varmaan nyt, mutta mitä mieltähän he ovat 60-vuotiaina tautoinnistaan?
Arvoisa toimittaja: Älä ikinä enää kirjaesittelyissäsi kerro kirjan juonta! Minua oikein harmitti.
Mormor
6. 2. 2010 9.10
En ottaisi lainkaan.
En ottaisi lainkaan.
kava
6. 2. 2010 9.33
En mitään.
En mitään.
Daisy
6. 2. 2010 9.33
Korut on ihania,
Korut on ihania, tatuointi jää ottamatta.
mape
6. 2. 2010 9.34
Ei kiitos tatuoinneille.
Ei kiitos tatuoinneille.
mk
6. 2. 2010 9.35
Muut saa ottaa
Muut saa ottaa vapaasti mitä tahtoo, minä en ota.
jussi67
6. 2. 2010 9.36
en ottaisi..
en ottaisi..
Kirsikka
6. 2. 2010 9.48
En ottaisi tatuointia
En ottaisi tatuointia laisinkaan
Skeppo
6. 2. 2010 9.51
Viivin ja Wagnerin
Viivin ja Wagnerin
Irmeliina
6. 2. 2010 9.51
yksi on jo
yksi on jo ja ehkä 2 vielä haluaisin,mutta ei viel oo päässä et minkälaisia kuvia haluisin.
chr
6. 2. 2010 9.59
En taitais ottaa
En taitais ottaa tatskaa
henna
6. 2. 2010 10.05
Ei ole tatuointia,
Ei ole tatuointia, mutta jos olisin nuorempi, niin varmasti ottaisin. Haaveilin nuorena tatuoinnista ja kasvolävistyksestä, mutta en ikinä uskaltanut hankkia, koska ei niitä silloin ollut muillakaan. En tiedä millaisen tatuoinnin ottaisin, ehkä jonkun tribaalikuvion tai japanilaisen merkin.
P.S. Kertokaa vaan jatkossakin kirjoista juonineen, olen esittelyn kautta kiinnostunut parista kirjasta joita muuten en olisi löytänyt!
Tiina
6. 2. 2010 10.06
Kiitos ei tatskoille.
Kiitos ei tatskoille.
*orvokki*
6. 2. 2010 10.07
En ottaisi tatuointia.
En ottaisi tatuointia.
vorraaja
6. 2. 2010 10.14
en ottaisi tatuointia
en ottaisi tatuointia
pikku myy
6. 2. 2010 10.17
Keijun tai käärmeen.
Keijun tai käärmeen. Tatuoinnit on ihan ok.
Tuuli
6. 2. 2010 10.20
Perhosen tai kolibrin
Perhosen tai kolibrin
hese
6. 2. 2010 10.22
ei, ei tatuointia
ei, ei tatuointia minulle :) -
ässä
6. 2. 2010 10.34
pari vuotta sitten
pari vuotta sitten otin gekkon olkavarteen, sillä on minulle tietty merkitys. Voisin harkita lisääkin, pieniä sieviä.
Sari
6. 2. 2010 11.00
Mutsilla on tatska,
Mutsilla on tatska, itse en halua.
tuomo
6. 2. 2010 11.01
on muutama tribaali
on muutama tribaali ollut vuosia,mut nyt vanhemmiten kaduttaa hieman…
kirja-arvostelut ovat hyviä teillä täällä.
tiina
6. 2. 2010 11.04
En ottaisi mitään.
En ottaisi mitään.
Nanu
6. 2. 2010 11.10
en ottaisi, eikös
en ottaisi, eikös nyt ole muotia olla ilman tatuointia?
annem
6. 2. 2010 11.17
Jos ottaisin niin
Jos ottaisin niin voisin ottaa jonkun pienen sydämen tms tai sitten tyyliteltynä lapseni nimen
Usram
6. 2. 2010 11.17
En ehkä ollenkaan
En ehkä ollenkaan
Lasse
6. 2. 2010 11.28
En ehkä ottais...
En ehkä ottais… ikuinen
Lasse
6. 2. 2010 11.28
En ottaisi tatuointia
En ottaisi tatuointia
Knopfler
6. 2. 2010 11.33
lintu
lintu
mimmi
6. 2. 2010 11.36
Tykkään ihailla (ja
Tykkään ihailla (ja kauhistella) muiden tatuointeja, mutta itselleni en ole oikeastaan koskaan halunnut mitään kuviota.
jass
6. 2. 2010 12.02
tatuoinnit ovat kauniita
tatuoinnit ovat kauniita – muiden iholla.
itselleni en ottaisi !
tiina
6. 2. 2010 12.06
Tatuointi? Ei kodskaan.
Tatuointi? Ei kodskaan.
Keppi
6. 2. 2010 12.19
En ota tatskaa.
En ota tatskaa. Ihollani on riittävästi arpia, joista minut tunnistaa. Kamalaa ajatella, miltä tatskainen iho näyttää ihmisen vanhetessa.
mandariini
6. 2. 2010 12.22
en ottaisi rumennusta
en ottaisi rumennusta iholleni
kyykäärme
6. 2. 2010 13.11
Jonkun pienen perhosen
Jonkun pienen perhosen tai muun ötökän.
Frida
6. 2. 2010 13.34
En varmaankaan ottaisi
En varmaankaan ottaisi mitään kuviota.
untitledD
6. 2. 2010 13.49
Jos ottaisin tatuoinnin,
Jos ottaisin tatuoinnin, ikuistaisin ihooni kissani kuvan :)
Marja
6. 2. 2010 14.46
tribaali
tribaali
Lilliputti
6. 2. 2010 15.50
Jos ottaisin tatuoinnin,
Jos ottaisin tatuoinnin, haluaisin jonkun “omannäköisen” kuvion. Vielä en ole keksinyt millainen kuvio olisi.
Marikki
6. 2. 2010 15.55
en halua tatuointia
en halua tatuointia
Ruusu
6. 2. 2010 16.17
en ottaisi
en ottaisi
Kattis
6. 2. 2010 16.18
tatskat eivät ole
tatskat eivät ole minua varten
KCP
6. 2. 2010 16.19
en tiedä ottaisinko
en tiedä ottaisinko
Johanna
6. 2. 2010 16.27
En ottaisi mitään
En ottaisi mitään
Piitu
6. 2. 2010 16.28
saattaisin ottaa jonkun
saattaisin ottaa jonkun kuvion, tribaalin tms
Repetti
6. 2. 2010 16.35
minulla on hauiksessa
minulla on hauiksessa tribaali
KristaP
6. 2. 2010 16.45
ei kiitos tatuoinneille
ei kiitos tatuoinneille
Malaika
6. 2. 2010 17.07
Ei kiitos minulle!
Ei kiitos minulle!
Tuuli
6. 2. 2010 17.20
En ymmärrä tatuointeja
En ymmärrä tatuointeja ollenkaan
Sirkku
6. 2. 2010 17.40
Ottaisin rakkaani lempinimen
Ottaisin rakkaani lempinimen
Temppu
6. 2. 2010 18.01
Jos joskus ottaisin,
Jos joskus ottaisin, niin ehkä jonkin tribaalin.
Hemppa
6. 2. 2010 18.13
Tribaalin tai kiinalaisen
Tribaalin tai kiinalaisen merkin voisin harkita ottavani
tp66
6. 2. 2010 18.35
En minkäänlaista
En minkäänlaista
Kairis
6. 2. 2010 19.10
mulla on jo.
mulla on jo. ja hankin seuraavaksi tyttäreni nimen
heidi
6. 2. 2010 19.27
Itse ottaisin tatuoinniksi
Itse ottaisin tatuoinniksi vanhanaikaisen kompassinuolen (sellaisin, joita löytyy vanhoista kartoista) osoittamaan minne mennä ja kertomaan mistä olen tulossa.
Annie Mee
6. 2. 2010 19.49
En ottaisi tatuointia.
En ottaisi tatuointia.
lauriina
6. 2. 2010 22.30
Sen verran vanhoillinen
Sen verran vanhoillinen olen että tatuointi jäisi ottamatta
Ramses
6. 2. 2010 22.36
Tatuoinnit ei innosta
Tatuoinnit ei innosta
mariamaria
7. 2. 2010 1.13
En ottaisi tatuointia.
En ottaisi tatuointia. Koristautua voi muullakin tavoin.
Pia
7. 2. 2010 6.24
666
666
ville
7. 2. 2010 11.18
Ottaisin käärmeen kierämään
Ottaisin käärmeen kierämään säärtä.
kizzu
7. 2. 2010 11.58
Ottaisin jonkinlaisen kissatatuoinnin.
Ottaisin jonkinlaisen kissatatuoinnin.
Riikka19
7. 2. 2010 14.36
En mitään. AInakaan
En mitään. AInakaan vielä ei ole tullut mieleenkään ottaa pysyvää tatuointia
Tiiu
7. 2. 2010 15.56
Ei varmasti!
Ei varmasti!
mm
7. 2. 2010 16.00
Minulla on yksi
Minulla on yksi tatuointi ja se riittää.
Assu
7. 2. 2010 16.45
En ottaisi ,koska
En ottaisi ,koska ne eivät ole edes kauniita.
arja
7. 2. 2010 17.17
Sydän se pitää
Sydän se pitää olla
Piiku58
7. 2. 2010 17.26
En mitään ...
En mitään …
MMMMM
7. 2. 2010 17.36
jää ottamatta
jää ottamatta
tero
7. 2. 2010 19.40
En vielä tiedä.
En vielä tiedä. Korkeintaan jonkun pienen .
ansu88
7. 2. 2010 19.56
Voisin oottaa, joo.
Voisin oottaa, joo. Mutta kuvaa en ole vielä päättänyt. Varmaan tribaalin t.m.s
Eeva
7. 2. 2010 20.48
En mistään hinnasta!
En mistään hinnasta!
annilauri
7. 2. 2010 21.20
En ottaisi tatuointia.
En ottaisi tatuointia.
Heli
7. 2. 2010 21.46
en ottaisi minkäänlaista
en ottaisi minkäänlaista tatuointia
maaruska
7. 2. 2010 21.48
en ottaisi
en ottaisi
heli
7. 2. 2010 22.01
Minulla on jo
Minulla on jo malli valmiina ja se on ystäväni minulle piirtämä kuva joka symboloi uutta alkua..
murmur
7. 2. 2010 22.08
En luultavasti ottaisi
En luultavasti ottaisi tatuointia.
Jenni
7. 2. 2010 22.10
Ei tatuointia minulle.
Ei tatuointia minulle.
Susse
7. 2. 2010 22.12
joku viikinki aihe
joku viikinki aihe
erru
7. 2. 2010 22.14
Ristin
Ristin
Blondi93
7. 2. 2010 22.35
on jo neljä
on jo neljä kappaletta, mm. lohikäärme.
Immortal
7. 2. 2010 22.37
En taida ottaa,
En taida ottaa, miehelläni on useita
Nettifretti
7. 2. 2010 22.37
En ottaisi mitään.
En ottaisi mitään.
Sa
7. 2. 2010 22.41
en ottaisi mitään
en ottaisi mitään
Tiikeri
7. 2. 2010 23.03
Täytyis olla joku
Täytyis olla joku pieni ja kaunis
mimmi
7. 2. 2010 23.20
Lapsen nimen ja
Lapsen nimen ja syntymäajan
tiikeri80
7. 2. 2010 23.43
Joku tribaalikuvio.
Joku tribaalikuvio.
aksu
8. 2. 2010 0.29
Ehkä lohikäärmen tai
Ehkä lohikäärmen tai leijonan
heddu
8. 2. 2010 1.25
En ottaisi.
En ottaisi.
Janne
8. 2. 2010 2.36
Mieheni nimen.
Mieheni nimen.
Sari
8. 2. 2010 2.36
En ottaisi mitään.
En ottaisi mitään.
jasmin
8. 2. 2010 6.00
en ottaisi
en ottaisi
zara
8. 2. 2010 7.50
En ottaisi tatuointia,
En ottaisi tatuointia, kulunut juttu jo.
Jussi
8. 2. 2010 7.51
Suunnitteilla on ollut
Suunnitteilla on ollut tatuointi jo muutaman vuoden. Kuvion sijaan aidon ottaa tekstin, ainakin nyt aluksi :)
satu
8. 2. 2010 7.54
En ota tatuointia.
En ota tatuointia.
JREwing
8. 2. 2010 7.55
kukkasen
kukkasen
jassa
8. 2. 2010 8.00
Ei ole tatuointia
Ei ole tatuointia enkä myöskään ota.
Korut on minun koristamista varten ja niitä voi vaihdella.
Kristiina
8. 2. 2010 8.14
ruusun
ruusun
HL
8. 2. 2010 8.17
En mitään
En mitään
Viiru
8. 2. 2010 8.32
Tuskin ottaisin mitään
Tuskin ottaisin mitään
MiKi
8. 2. 2010 8.35
Ei tatuointeja, kiitos!!
Ei tatuointeja, kiitos!!
IILE
8. 2. 2010 8.39
EI kiitos
EI kiitos
Tamias
8. 2. 2010 8.43
En ottaisi
En ottaisi
Mummo
8. 2. 2010 8.43
en ottaisi
en ottaisi
jontukka
8. 2. 2010 8.50
nuorille käy,ei vanhemmille
nuorille käy,ei vanhemmille
hoitsu55
8. 2. 2010 8.50
lapsieni nimet olen
lapsieni nimet olen ottanut
katjani
8. 2. 2010 8.50
no en ottaisi
no en ottaisi
vaari
8. 2. 2010 8.51
vanhassa nahkassa ei
vanhassa nahkassa ei ole kaunis
repukka
8. 2. 2010 8.51
Otan ensi kuussa
Otan ensi kuussa kalan nilkkaan.
Polkka
8. 2. 2010 8.58
en ikinä, tatuoinnit
en ikinä, tatuoinnit ovat rumia
heli
8. 2. 2010 8.59
Yksi löytyy, kolme
Yksi löytyy, kolme tärkeää kirjainta
Tomi
8. 2. 2010 9.10
En ottaisi
En ottaisi
Sarita
8. 2. 2010 9.22
En ottaisi
En ottaisi
slk
8. 2. 2010 9.22
minulla on 6
minulla on 6 tatuointia enkä kadu koskaan että olen ne ottanut
hannamanna
8. 2. 2010 9.30
Pääasiassa olen sillä
Pääasiassa olen sillä linjalla, että en tule ikinä ottamaan tatuointia. Nykyään tatuoimaton keho on melkeinpä originellimpi kuin tatuoitu. Mutta jos joskus mieli muuttuu niin ainut kuva minkä voisin ottaa olisi jotenkin hienosti/erikoisesti piirretty pieni leppäkerttu äitini kunniaksi.
Eeva
8. 2. 2010 9.48
joskus nuorena haavelin
joskus nuorena haavelin tatuoinnista, onneksi en ottanut. Nykyåän niin yleistä ja aika rumia ovat!
SATU
8. 2. 2010 9.48
Ehkä jonkun tyylikkään
Ehkä jonkun tyylikkään ja pienen kuvion jos ottaisin, mutta haluaisin harkita todella tarkkaan.
tinttinen
8. 2. 2010 9.49
Hankin tatuoinnin joskus
Hankin tatuoinnin joskus tulevaisuudessa
tre
8. 2. 2010 9.56
tyylikkään kiemuran
tyylikkään kiemuran
mahi
8. 2. 2010 10.10
en ota
en ota
anna
8. 2. 2010 10.11
En ole niin
En ole niin pöljä että ottaisin mitään
Sepi2
8. 2. 2010 10.16
Uskonto kieltää tatuoinnit,
Uskonto kieltää tatuoinnit, mutta voisin harktia tikku-ukkosarjaa; pyhimys, piru ja enkeli.
w1zard
8. 2. 2010 10.17
Haluaisin pienen nilkkaan.
Haluaisin pienen nilkkaan. On vain aina jäänyt ottamatta.
mamma
8. 2. 2010 10.24
en mitään allergioiden
en mitään allergioiden pelossa enkä muillekaan suosittele
Hellu63
8. 2. 2010 10.35
Haluaisin jonkun symbolin,
Haluaisin jonkun symbolin, jolla on minulle merkitystä.
BisaNte
8. 2. 2010 10.36
En ottaisi tautointia
En ottaisi tautointia – en ymmärrä kuinka ihmisen kaunis iho pitäisi pilata kuvioilla.
Tutu
8. 2. 2010 10.40
Delfiinin
Delfiinin
Iines
8. 2. 2010 10.41
Tuskin ottaisin lainkaan,
Tuskin ottaisin lainkaan, mutta tiukan paikan tullen kyyhkyn voisin laittaa.
mary
8. 2. 2010 10.42
perhonen
perhonen
mita
8. 2. 2010 10.55
Voisin ottaa jonkun
Voisin ottaa jonkun ihan pienen, sydän tms.
Janelle
8. 2. 2010 11.28
tribaalikuvio
tribaalikuvio
Kalle69
8. 2. 2010 11.29
en mitään
en mitään
anu
8. 2. 2010 11.36
jotain intiaani aiheista
jotain intiaani aiheista
jussi
8. 2. 2010 11.37
no mulla on
no mulla on kyl jo useampi tatuointi, toki voisin ottaa jonkun “unieläimen”
Kati
8. 2. 2010 11.39
Jos ottaisin, niin
Jos ottaisin, niin siistin kotkan olkapäähän. Sellaisen jonka saa siististi piiloon hihan alle , jos tarve vaatii.
elgaE
8. 2. 2010 11.45
En mitään
En mitään
Juhis
8. 2. 2010 11.48
EI tatuointeija, kiitos
EI tatuointeija, kiitos vaan
Järvis
8. 2. 2010 11.57
Joskus meinasin ottaa,
Joskus meinasin ottaa, mutta en sitten osannut päättää mitä ja minne, niin jäi ottamatta. Nyt se aika on mennyt ohi.
Piusku
8. 2. 2010 12.06
haluaisin tatuoinnin, jossa
haluaisin tatuoinnin, jossa on usko, toivo ja rakkaus symboli. olen etisinyt oikeanlaista kuvaa, mutta en ole vielä löytänyt.
nipe
8. 2. 2010 12.07
en ottaisi
en ottaisi
maria
8. 2. 2010 12.07
Kyllä jää ottamatta
Kyllä jää ottamatta
Matti55
8. 2. 2010 12.10
musta pantteri (hyvin
musta pantteri (hyvin pieni) toiseen lapaluuhun
Martina
8. 2. 2010 12.11
EI kiitos
EI kiitos
Nikke1
8. 2. 2010 12.16
en ottaisi
en ottaisi
Seija
8. 2. 2010 13.01
en ottaisi
en ottaisi
sami
8. 2. 2010 13.12
En ottaisi tatuointia.
En ottaisi tatuointia.
Tiraam
8. 2. 2010 13.14
en ottaisi mielelläni,
en ottaisi mielelläni, mutta jos pakko olisi niin ristin.
BloxX
8. 2. 2010 13.18
Pataässän
Pataässän
Anne.L
8. 2. 2010 13.21
ei kiitos
ei kiitos
helmi
8. 2. 2010 13.30
Ottaisin jotain pientä
Ottaisin jotain pientä jossa jollakin tavalla näkyisi lasteni nimet tai syntymäajat. Ehkä kaksi pientä tähteä?
Tuikkelis
8. 2. 2010 13.33
En mtään.
En mtään.
Keppi
8. 2. 2010 13.53
En ota tatuointeja.
En ota tatuointeja.
Jute
8. 2. 2010 13.58
En ottaisi ollenkaan
En ottaisi ollenkaan
helianthus
8. 2. 2010 14.26
Voisin ottaa jonkun
Voisin ottaa jonkun pienen tatuoinnin huomaamattomaan paikkaan
Miia
8. 2. 2010 14.35
Voisin ottaa koiran
Voisin ottaa koiran tassun jäljet kulkemaan niskaani pitkin.
Jonsetti
8. 2. 2010 14.43
En ottaisi
En ottaisi
Add
8. 2. 2010 14.52
En ottaisi mitään.
En ottaisi mitään.
Pipsa 49
8. 2. 2010 14.56
Ottaisin skorpioni-tatuoinnin.
Ottaisin skorpioni-tatuoinnin.
Mirgrith
8. 2. 2010 14.59
Yksi tatuointi on
Yksi tatuointi on jo ja sitä mietittiin pitkään ja hartaasti. Olen ajatellut toisen ottamista mutta en vielä osaa sanoa mikä se olisi ja minne sen ottaisin…
Olga
8. 2. 2010 15.20
Voisin ottaaa horoskooppimerkkini
Voisin ottaaa horoskooppimerkkini nilkkaan
tapu
8. 2. 2010 15.28
Jos ottaisin niin
Jos ottaisin niin pitäisi kyllä pitkään harkita
Mok
8. 2. 2010 15.30
En ottaisi, kun
En ottaisi, kun olen tähänkin asti ilman selvinnyt.
Vinkka
8. 2. 2010 16.04
en ottaisi mitään
en ottaisi mitään
caksu
8. 2. 2010 16.31
Laajoja kokonaisuuksia. Ei
Laajoja kokonaisuuksia. Ei mitään kärpäsen kakan kokoista läiskää enkä myöskään näitä yleisimpiä, vaan ihan omanlaiseni.
Kkk
8. 2. 2010 17.22
ei ole löytynyt
ei ole löytynyt sopivaa kuvaa, jonka ehdottomasti haluaisin.
aj
8. 2. 2010 17.34
En kyllä ottaisi
En kyllä ottaisi lainkaan.
kyyria
8. 2. 2010 17.34
Bändilogo.
Bändilogo.
mie
8. 2. 2010 17.39
Tribaalin ottaisin.
Tribaalin ottaisin.
TH
8. 2. 2010 17.54
en nyt olisi
en nyt olisi kovin innostunut tatuoinnista juuri nyt, ehkä muutaman vuoden päästä sitten…
Ira
8. 2. 2010 18.02
Otin aikoinani auringon.
Otin aikoinani auringon.
NuNu
8. 2. 2010 18.32
Voisin ottaa tatuoinnin,
Voisin ottaa tatuoinnin, mutta kuvion pitäisi olla sellainen että sitä jaksaa katsella lopun elämäänsä.
sumi
8. 2. 2010 18.41
En ottaisi
En ottaisi
mikko
8. 2. 2010 18.53
Olen arvoiltani liian
Olen arvoiltani liian konservatiivinen edes harkitaksemaan tatuoinnin hankkimista.
Mika
8. 2. 2010 19.28
en ottaisi
en ottaisi
A.R.
8. 2. 2010 19.36
En ole miettinyt
En ole miettinyt sen tarkemmin, koska tuskin tulen koskaan ottamaan tatuointi mahdollisen kivun takia. Joku sormus-kuvio sormeen voisi olla mahdollinen vaikkakaan se ei olisi kovin henkilökohtainen.
r
8. 2. 2010 20.06
ottaisin ja aion
ottaisin ja aion seuraavaksi ottaa käärme tatuoinnin johon tulee kaikkien 4 lapsen etukirjaimet
satu
8. 2. 2010 20.07
Yhden tatuoinnin olen
Yhden tatuoinnin olen hankkinut enkä ole enempää halunnut.
Taiska
8. 2. 2010 20.09
En ottaisi ollenkaan
En ottaisi ollenkaan
jonis
8. 2. 2010 20.53
En ottaisi tatuointia.
En ottaisi tatuointia.
Tinde66
8. 2. 2010 22.20
En ottaisi tatuointia
En ottaisi tatuointia missään tapauksessa.
Hanna
8. 2. 2010 23.09
En ottaisi
En ottaisi
Jokke
9. 2. 2010 0.41
en ottaisi itselleni
en ottaisi itselleni tatuointia.
Susanna
9. 2. 2010 5.53
Voisin ottaa tatuointeja
Voisin ottaa tatuointeja lisääkin. Joku teksti olisi kiva
Ripa
9. 2. 2010 9.01
mustan kissan
mustan kissan
wiivin
9. 2. 2010 9.09
Olen miettinyt enkeliä,
Olen miettinyt enkeliä, tosin mieheni ei ole samoilla linjoilla kanssani tatuoinnista.
Nipsu
9. 2. 2010 10.30
en varmasti ottaisi
en varmasti ottaisi minkäänlaista tatuointia…
pikku
9. 2. 2010 10.42
En halua tatuointia.
En halua tatuointia.
Tintti
9. 2. 2010 11.33
en enää ottaisi
en enää ottaisi tatuointia
äSkoo
9. 2. 2010 11.45
Ottaisin jonkun pienen
Ottaisin jonkun pienen ruusun lehtineen nilkkaan, jos uskaltaisin….
jake
9. 2. 2010 12.29
Olen kyllä miettinyt
Olen kyllä miettinyt mutta tarpeeksi hienoa kuvaa ei ole vielä tuulut mieleen
sepi
9. 2. 2010 12.53
Otan oitis tatuoinnin
Otan oitis tatuoinnin kunhan löydän/saan suunniteltua sen “täydellisen”kuvan.
Emppu78
9. 2. 2010 13.10
keijukaisista olen haaveillut
keijukaisista olen haaveillut jo pitkään
H3IDI
9. 2. 2010 13.20
no en välitä
no en välitä tatuoinneista itselläni, muilla ne on toki komeita
Harri
9. 2. 2010 13.36
koirani tassunjälki ois
koirani tassunjälki ois kiva
Anne
9. 2. 2010 13.39
olisi kiva ottaa
olisi kiva ottaa tauointina lasten nimet ja/tai syntymäajat
Hejdy
9. 2. 2010 13.49
En mitään
En mitään
Atti
9. 2. 2010 14.37
Kyllä jätän tatuoinnit
Kyllä jätän tatuoinnit suosiolla toisille, ottaa kuitenkin kipeetä ja muutaman vuoden päästä ruma
marjo66
9. 2. 2010 15.56
Olen joskus harkinnut
Olen joskus harkinnut vakavastikin mutta enpä taida sittenkään ottaa, voisi alkaa ottaa pattiin jos kuvaan kyllästyisi ja se vaan aina olisi siinä
Rulla
9. 2. 2010 16.16
Ei tatuointeja minulle!
Ei tatuointeja minulle!
Ellu66
9. 2. 2010 17.20
Joku pieni ja
Joku pieni ja selkeä, en pidä isoista tatuoinneista, joissa on suttuiset reunat. Ideoita on paljon aiheeksi, mutta ehdottomasti olisi joku uniikki, ei esim. ruusu, piikkilanka tai kiinalainen kuvio.
Szz
9. 2. 2010 17.31
Jos ottaisin tatuoinnin,
Jos ottaisin tatuoinnin, ottaisin punaisen sydämen olkapäälihaksen kohdalle.
Olli Korhonen
9. 2. 2010 17.56
Ottaisin leijonan,olen horoskoopiltani
Ottaisin leijonan,olen horoskoopiltani leijona.
pola
9. 2. 2010 18.19
tribaalikuvio tai lohikäärme
tribaalikuvio tai lohikäärme
Paku
9. 2. 2010 19.21
voisin ottaa tatuoinnin
voisin ottaa tatuoinnin jonkin siron pienen kuvan esim. ruusun
Henna
9. 2. 2010 19.35
Minulla on juuri
Minulla on juuri minulle muokattu kuvio nilkassa. Harkitsin tatuoinnin ottamista monta vuotta, ennenkuin toteutin haaveeni.
Nyt tekee mieli toista, ajatus siitä mikä se on on muotoutunut nähtyäni kuvion alan ohjelmasssa.
Vanniilliinni
9. 2. 2010 19.57
Ottaisin. Suomi leijonan,
Ottaisin. Suomi leijonan, kotkan ja kiinalaisia merkkejä
West84
9. 2. 2010 20.06
Kolme tatskaa on
Kolme tatskaa on jo ennestään ja neljättä olen miettinyt jo kovasti. Se tulee olemaan jonkinlainen susi.
Ninni
9. 2. 2010 20.59
Tuskin otan tatuointia,
Tuskin otan tatuointia, mutta jos… se olisi pieni perhonen
CATCAT
9. 2. 2010 21.35
Ottaisin varmaan jonkin
Ottaisin varmaan jonkin pienen kuvion, merihevonen nilkkaan olisi hieno.
Giglio
9. 2. 2010 23.10
Haluaisin jonkin pienen
Haluaisin jonkin pienen kuvion, lilja tai merihevonen nilkkaan olisi hieno.
Giglio
9. 2. 2010 23.11
ei lika pilkkuja
ei lika pilkkuja iholle
keikkana
9. 2. 2010 23.37
Niskaan/alaselkään suunnittelin leopardikuviointia.
Niskaan/alaselkään suunnittelin leopardikuviointia. Tatuoinnit kertovat kantajastaan!
heaben
10. 2. 2010 8.23
Olen ottanut tatuointeja
Olen ottanut tatuointeja ja lisää otan,seuraava kuva on kaunis perhonen jossa on nättiä köynnöstä
susa
10. 2. 2010 9.56
en ottaisi mitään
en ottaisi mitään enkä aijo ikinä ottaa!! uskon että vanhana on hienoa kun kaikilla muilla on tatska ja minulla ei.
sannukka
10. 2. 2010 10.50
kissan ja tribaalin
kissan ja tribaalin
Jozzu87
10. 2. 2010 11.02
En ottaisi tatuointia,
En ottaisi tatuointia, en ole koskaan edes harkinnut sellaista.
piia24
10. 2. 2010 13.34
en pidä tatuoinneista-
en pidä tatuoinneista- joten en mitään
sisko
10. 2. 2010 14.33
Luultavimmin en ottaisi
Luultavimmin en ottaisi mitään. Mutta jos ottaisin oikeastaan ainoat jotka haluaisin olisivat lapseni nimet.
Nono02
10. 2. 2010 15.26
John Irving rokkaa
John Irving rokkaa !
Noora
10. 2. 2010 16.58
en ota
en ota
vdj
10. 2. 2010 18.55
ei missään tapauksessa
ei missään tapauksessa
h
10. 2. 2010 18.59
Ei
Ei
ommi
10. 2. 2010 21.16
Ehkä joku lohikäärme,
Ehkä joku lohikäärme, en kyllä tiedä vielä ottaisinko mitään sittenkään. nmnmnm
Megabass
10. 2. 2010 21.20
ei kiitos
ei kiitos
pupujussi
10. 2. 2010 21.59
En taitaisi ottaa
En taitaisi ottaa tatuointia
koovee
10. 2. 2010 22.54
En ottaisi, ei
En ottaisi, ei vain ole minun juttuni
jabadabaduu
11. 2. 2010 0.53
Jonkin pienen ornamentin,
Jonkin pienen ornamentin, mutta en kyllä ottaisi ikinä
Emppu
11. 2. 2010 2.00
Ei innosta
Ei innosta
marja
11. 2. 2010 7.15
en ottaisi lainkaan.
en ottaisi lainkaan.
eevu
11. 2. 2010 8.40
ei ole tatuoinnit
ei ole tatuoinnit minun juttuni lainkaan.
… John Irwingin kirjoista: vaikka mielestäni uudet eivät olekaan olleet ihan vanhojen tasolla, niin silti edelleen ylivertainen suosikkini, jonka uutuus täytyy ehdottomasti hankkia käsiin mahdollisimman pikaisesti. Irwingin kirjat ovat aina kirjavuoden merkkitapaus minulle.
tiiti66
11. 2. 2010 8.42
Tatuointien merkitys elämäntavan
Tatuointien merkitys elämäntavan tai -tyylin kuvaajana on kadonnut jonnekin massaan jo aikapäiviä sitten!! Harmi niille, jotka ottivat tatuointinsa silloin, kun ne vielä symbolisoivat tietynlaista luonnetta ja tyyliä.
benkku
11. 2. 2010 8.44
en ottaisi ollenkaan
en ottaisi ollenkaan
elliida
11. 2. 2010 11.57
En ota tatuointeja.
En ota tatuointeja.
Tartsa
11. 2. 2010 12.29
Taitaa jäädä tatuoinnit
Taitaa jäädä tatuoinnit ottamatta.
JohannaK
11. 2. 2010 13.57
En ottaisi tatuointia.
En ottaisi tatuointia.
MollaM
11. 2. 2010 13.59
Luultavasti ottaisin lohikäärmeen
Luultavasti ottaisin lohikäärmeen
jarimv
11. 2. 2010 19.44
en ottaisi
en ottaisi
sinipiika
11. 2. 2010 21.57
en ottaisi
en ottaisi
tantta
12. 2. 2010 8.17
Ei kiitos, kohta
Ei kiitos, kohta jo nahka kurtistuu ja tatskakin olisi melko näköinen.
mutsikka
12. 2. 2010 14.34
Yksi on jo
Yksi on jo leijona ja riittää toistaiseksi
Jontey
12. 2. 2010 17.42
pieni ruusu
pieni ruusu
reppu
12. 2. 2010 22.59
En ottaisi, on
En ottaisi, on yksilöllisempää olla ilman kun tatuointeja on kaikilla
pasi
13. 2. 2010 1.34
En mitään
En mitään
Mappe
13. 2. 2010 1.45
jonkin kiinalaisen merkin
jonkin kiinalaisen merkin
hanna
13. 2. 2010 8.15
ei kiinnosta tatuoinnin
ei kiinnosta tatuoinnin ottaminen
cranberry
13. 2. 2010 15.45
Pienen ruusun
Pienen ruusun
ninnu
13. 2. 2010 20.34
en ottaisi mitään
en ottaisi mitään
sxx
13. 2. 2010 21.07
En pidä tatuoinneista.
En pidä tatuoinneista.
Anneli
13. 2. 2010 21.32
Haluaisin kyllä tatuoinnin,
Haluaisin kyllä tatuoinnin, mutta kuvion päättämisvaikeus on toistaiseksi estänyt tatuoinnin ottamisen. Tiedän haluavani jonkin nätin pienen mustan tatuoinnin, joka sopii minkä ikäiselle tahansa. Ehkä jokin eläin tai symboli.
-
14. 2. 2010 11.14
Perhonen
Perhonen
Moppi
14. 2. 2010 11.51
en ottaisi mitään
en ottaisi mitään tatuointia, en pidä niistä lainkaan.
nuppu
14. 2. 2010 16.22
Saattaisin ottaakin
Saattaisin ottaakin
Stoge
14. 2. 2010 19.14
pienen kuvion voisin
pienen kuvion voisin ottaa olkapäähän tai lapaluun seutuun
stiinuska
14. 2. 2010 19.36
Enpä ottaisi
Enpä ottaisi
Satsa
14. 2. 2010 19.54
Käytän paljon koruja,mutta
Käytän paljon koruja,mutta tatuointeja en ottaisi.
Sippe
14. 2. 2010 21.47
tribaalikuvion
tribaalikuvion
Pia
14. 2. 2010 22.29
Jos ottaisin tatuoinnin,
Jos ottaisin tatuoinnin, sen pitäisi olla todella pieni ja peitettävässä paikassa. Ei missään nimessä ainakaan mitään nilkan ympärille; ne näyttävät aina jotenkin makkaralla olevalta sukalta ja paksuntavat nilkkaa….
ensu
15. 2. 2010 6.36
en osaa kuvitella
en osaa kuvitella ottavani missään tilanteessa.
kaius
15. 2. 2010 6.37
Ei mitään tatuointeja!
Ei mitään tatuointeja!
Liinu
15. 2. 2010 7.15
taitaa jäädä tatuointi
taitaa jäädä tatuointi ottamatta…
pp
15. 2. 2010 10.05
Ei mun työssä
Ei mun työssä tatuointeja oteta.
Sloaneranger
15. 2. 2010 21.42
ei missään tapauksessa
ei missään tapauksessa tatuointeja.
unelma
15. 2. 2010 21.57
En ottaisi tatuointia
En ottaisi tatuointia
MiNi
15. 2. 2010 22.03
Tiukka ei tatuoinnille.
Tiukka ei tatuoinnille.
MikMat
15. 2. 2010 22.14
Voisin hyvinkin ottaa,
Voisin hyvinkin ottaa, en vaan ole miettinyt millaista. Käsivarsi olis aika hyvä paikka
Jepu
15. 2. 2010 22.20
Ottaisin rintaan, nilkkaan,
Ottaisin rintaan, nilkkaan, niskaan, käsivarteen tai selkään. Joku hauska itämäinen kuvio esim.
Jing/Jang
Juppe
15. 2. 2010 22.29
Voisin ottaa jonkun
Voisin ottaa jonkun pienen tatuoinnin vaikka nilkkaan
Ninah
15. 2. 2010 23.38
Voisin ottaa tatuoinnin,
Voisin ottaa tatuoinnin, mutta ne ovat aika kalliita. Ajattatomat tatuoinnit ovat hienoja, klassikot ja itämaiset. Jos lompakko ja nahka kestäisi ottaisin ison lohikäärmetatuoinnin selkään.
Pai
16. 2. 2010 12.41
En usko, että
En usko, että koskaan ottaisin tatuointia, mutta jos olisi “pakko”, niin ehkä joku pieni ruusu tai itämainen kuvio.
Kirsi
16. 2. 2010 13.22
Pienen kissin voisin
Pienen kissin voisin ehkä ottaa, tai sellaisen jännän tähtikuvion.
Tz
16. 2. 2010 14.47
En ottaisi tatuointia.
En ottaisi tatuointia. Luulen että monet tatuoinnit ottaneet katuvat myöhemmin.
Kaiza
16. 2. 2010 16.00
Ei tatuointeja minulle.
Ei tatuointeja minulle. Myönnän kyllä että jotkut tatuoinnit ovat kauniitakin.
saru
16. 2. 2010 16.02
En usko että
En usko että ottaisin tatuointeja
sakar
16. 2. 2010 16.03
Ei tatuointeja
Ei tatuointeja
jonne
16. 2. 2010 16.04
En halua enkä
En halua enkä ota tatuointeja
AH
16. 2. 2010 16.05
Ei mitään tatuointeja
Ei mitään tatuointeja
mira
16. 2. 2010 16.06
Ei tatuointeja,en edes
Ei tatuointeja,en edes harkitse
uniikki
16. 2. 2010 16.07
Ehkä joku pieni
Ehkä joku pieni kaunis kuvio
paivi
16. 2. 2010 16.08
en ottaisi ollenkaan
en ottaisi ollenkaan
pulu
16. 2. 2010 22.33
en
en
Nimetön
17. 2. 2010 12.46
en
en
ok
17. 2. 2010 12.47
En ottaisi tatuoinnin.
En ottaisi tatuoinnin. Huominen ei ole tänään enkä tiedä mitä asiasta ajattelisin huomenna.
kroko
17. 2. 2010 15.54
ei kiitos tatuointia.
ei kiitos tatuointia.
ei
17. 2. 2010 16.33
en tule koskaan
en tule koskaan ottamaan tatuointia… mutta jos pakko jokin olis iholle laittaa niin lasten nimet siihen sisällyttäisin jollain tapaa
hk
18. 2. 2010 14.36
musta flying v
musta flying v kitara hauikseen
lipfert
18. 2. 2010 21.13
En ainakaan mitään
En ainakaan mitään suurta ottaisi. Ehkä pienen kyyhkysen nilkkaan.
jonsku
18. 2. 2010 21.19
En ottaisi mitään
En ottaisi mitään tatuointia.
Suvi
19. 2. 2010 3.08
olen harkinnut
olen harkinnut
Jakke 69
19. 2. 2010 8.28
En ottaisi tatuointia.
En ottaisi tatuointia. Joskus haaveilin ottavani pienen koppakuoriaisen, mutta onneksi jäi ottamatta.
spicy
19. 2. 2010 10.45
en ottisi tatuointia
en ottisi tatuointia
helmi
19. 2. 2010 13.14
Tribaalin
Tribaalin
Supu
19. 2. 2010 13.25
En ottaisi.
En ottaisi.
Jasse
19. 2. 2010 14.42
en ikinä ota
en ikinä ota tatuointia
yki
19. 2. 2010 16.53
En ottaisi mitään
En ottaisi mitään
Kuntsi
19. 2. 2010 17.41
olen ottanut ja
olen ottanut ja otan varmaan lisääkin
hanna
19. 2. 2010 18.32
Kuulun niihin miljoonaan
Kuulun niihin miljoonaan suomalaiseen, joilla EI ole tatuointia :D
Anu
19. 2. 2010 18.36
risti
risti
antti
19. 2. 2010 19.18
Tähtiä ja kukkasia.
Tähtiä ja kukkasia.
Maija
19. 2. 2010 19.34
Kuvia on jo
Kuvia on jo ihossa, tällä hetkellä ei suunnitteilla uutta.
kirsh
20. 2. 2010 0.22
Ei tulisi mieleenkään
Ei tulisi mieleenkään ottaa
Kere
20. 2. 2010 8.47
Kompassin tai timantin
Kompassin tai timantin
Gaz
20. 2. 2010 9.54
En ottaisi. Ei
En ottaisi. Ei kiinnosta ja on jo melkeinpä erikoisempaa olla ilman tatuointeja.
Mirkkux
20. 2. 2010 14.23
ruusu reiteen olis
ruusu reiteen olis jännä
marjuska
20. 2. 2010 18.43
voisin ottaa tribaalitatuoinnin
voisin ottaa tribaalitatuoinnin alaselkään. nätti mielestäni. =)
kky
20. 2. 2010 22.00
en ottaisi
en ottaisi
tietysti
20. 2. 2010 23.00
Skorppionin
Skorppionin
elraimo
21. 2. 2010 10.00
Rakastan tatuointeja,minulla on
Rakastan tatuointeja,minulla on jo 7.Seuraavaksi ehkä kirsikkapuu
Viper69
21. 2. 2010 10.20
minulla on tatuointejaihan
minulla on tatuointejaihan liiaksi asti,kumpa pääsisi eroon entisistäkin
jorma koivisto
21. 2. 2010 15.13
tatuointeja minulla on
tatuointeja minulla on vaikka toisille jakaa,pääsis vaan eroon niistä.
jorma koivisto
21. 2. 2010 15.17
Aion ottaa kissatatuoinnin
Aion ottaa kissatatuoinnin käteen
Blondi
21. 2. 2010 16.41
En osaa sanoa.
En osaa sanoa. Päättäisin sen, kun asia olisi ajankohtainen.
Lotta
21. 2. 2010 19.38
ottaisin, mutta ei
ottaisin, mutta ei vielä kuva valmis
sulo69
21. 2. 2010 20.34
EN OTTAISI, KORKEITAAN
EN OTTAISI, KORKEITAAN POJAN NIMIKIRJAIMET TAI SYNTYMÄAJAN
nasumasu
22. 2. 2010 10.40
en ottaisi tatuointia
en ottaisi tatuointia
Simale
22. 2. 2010 11.00
Jos ottaisin tatuoinnin,
Jos ottaisin tatuoinnin, ottaisin kuvan pienestä viekkaasta ketusta. Mutta tuskinpa koskaan otan.
Liisa
22. 2. 2010 19.05
Haluaisin tatuoida lasteni
Haluaisin tatuoida lasteni nimet tai työhön liittyvän symbolin.
Chris
22. 2. 2010 20.25
Ei kiitos, olisi
Ei kiitos, olisi vanhemmiten aika äklö “veltossa” ihossa…. Tullut nähtyä kyseisiä
Tipitii
22. 2. 2010 20.36
En ottaisi tatuointia
En ottaisi tatuointia ollenkaan.
menna
22. 2. 2010 22.31
en mitään
en mitään
intsu
23. 2. 2010 9.09
Hilma ottaisi pata-ässä
Hilma ottaisi pata-ässä kuvion pohkeeseen.
Hilma
23. 2. 2010 11.54
En ottaisi lainkaan.
En ottaisi lainkaan.
mrsmo
23. 2. 2010 12.09
en mitään, tatuointi
en mitään, tatuointi on turhaa
ris
23. 2. 2010 15.20
En osaisi päättää
En osaisi päättää mitä ottaisin
ossi
23. 2. 2010 18.00
koiran
koiran
ilu
24. 2. 2010 23.11
En ottaisi.
En ottaisi.
Tulsku
25. 2. 2010 9.59
Ei kiitos.
Ei kiitos.
Emuda
25. 2. 2010 9.59
Jos ottaisin tatuoinnin,
Jos ottaisin tatuoinnin, niin hyvin pienen johonkin näkymättömään paikkaan.
Rihanne
25. 2. 2010 10.02
En ottaisi, koska
En ottaisi, koska pelkään kipua.
suzku
25. 2. 2010 10.04
Ei ole minun
Ei ole minun juttu.
Herotes
25. 2. 2010 10.05
Jokin persoonallinen kuva
Jokin persoonallinen kuva persoonallisessa paikassa voisi olla ainoa vaihtoehto. Jokin, jolla on oikeasti merkitystä minulle.
jenni
25. 2. 2010 19.44
tatuoinnit-kauheita!
tatuoinnit-kauheita!
takso
25. 2. 2010 22.09
en ottaisi mitään
en ottaisi mitään mihinkään…
nikolai
26. 2. 2010 12.37
en itse ottaisi
en itse ottaisi tatuointia, mutta ymmärrän pienet ja kauniit kuviot jotenkin
osku
26. 2. 2010 12.38
sydämen jonka sisällä
sydämen jonka sisällä lasten nimet
fisunen
26. 2. 2010 14.17
En ottaisi lainkaan,
En ottaisi lainkaan, koska se on lopullinen päätös
Lerttu
26. 2. 2010 18.06
en mitään
en mitään
jontukka
26. 2. 2010 20.36
en mitään.
en mitään.
hippa
26. 2. 2010 23.13
Tatuoinnit voivat olla
Tatuoinnit voivat olla kauniita ja mielenkiintoisia, muodikkaita ne ainakin nyt ovat. Itse en sitä ottaisi, sillä en halua katsella loppuikääni samaa kuviota.
Tarleena
27. 2. 2010 10.22
sydämmen kuvan
sydämmen kuvan
riti
27. 2. 2010 17.28
ei tatuointia
ei tatuointia
node
27. 2. 2010 19.45
Olen jo ottanut
Olen jo ottanut elämäni aikana kaksi tatuointia, spiraali ja aurinko. Ne ovat minulle kuin koruja ja liittyvät myös symbolisesti elämääni. Voisin ottaa lisääkin.
omppu
27. 2. 2010 21.07
ottaisin tatuoinniksi pienen
ottaisin tatuoinniksi pienen käpälänjäljen jonnekkin.
ezemees
27. 2. 2010 22.54
en ottaisi
en ottaisi
merja
28. 2. 2010 10.32
en ota
en ota
iitu
28. 2. 2010 10.55
En ottaisi tatuointia
En ottaisi tatuointia
Mattis
28. 2. 2010 12.06
En ota tatuointia
En ota tatuointia
Laura
28. 2. 2010 12.07
En ottaisi
En ottaisi
Mirkku
28. 2. 2010 12.07
Ei missään nimessä
Ei missään nimessä
Sami
28. 2. 2010 12.49
En tykkää. Joskus
En tykkää. Joskus olisin ehkä ottanut, mutta onneksi järki sanoi ettei kannata. Makuni muuttuu niin usein, että olisi vaikea löytää sellainen mitä kantaisi lopun elämää…
Heli
28. 2. 2010 12.50
En ottaisi
En ottaisi
maya
28. 2. 2010 15.18
Otan, kun löydän
Otan, kun löydän täydellisen kuvan
Meeri
28. 2. 2010 15.18
Tribaalikuvioita löytyy jo
Tribaalikuvioita löytyy jo pari
JJ
28. 2. 2010 15.19
En ole vielä
En ole vielä löytänyt kuvaa, jota haluaisin katsella loppuelämäni
mmm
28. 2. 2010 15.19
Ei minun juttuni
Ei minun juttuni
kaima
28. 2. 2010 16.11
en ottaisi lainkaan
en ottaisi lainkaan
mahoton
28. 2. 2010 16.31
ei tatuointia
ei tatuointia
esa eriksson
28. 2. 2010 16.52
En kyllä ottaisi
En kyllä ottaisi tatuointia lainkaan
P49
28. 2. 2010 18.13
en ottaisi tatuointia
en ottaisi tatuointia lainkaan
Anne
28. 2. 2010 18.34
ehkä jonkin pienen
ehkä jonkin pienen vauvaani liittyen
mie123
28. 2. 2010 19.30
Lumihiutaleita nilkkaan
Lumihiutaleita nilkkaan
Adelie
28. 2. 2010 22.57
Jos jossain vaiheessa
Jos jossain vaiheessa elämää tulee vastaan sellainen asia jonka ehdottomasti tahdon ikuistaa iholleni, teen sen. Eli mahdottomana en pidä tatuoinnin ottamista.
Purri
28. 2. 2010 23.11
Kiinalaisen merkin
Kiinalaisen merkin
katinka
1. 3. 2010 0.11
Tribalin varmaankin, pienen.
Tribalin varmaankin, pienen.
tuulia
1. 3. 2010 0.12
Pienen delfiinin..?
Pienen delfiinin..?
delfin
1. 3. 2010 0.13
Jos ottaisin, niin
Jos ottaisin, niin karppia olen ajatellut.
atla
1. 3. 2010 0.14
En ole ollenkaan
En ole ollenkaan innostunut tatuoinneista enkä varmasti ota ikinä.
Merja
1. 3. 2010 14.55
haluaisin tähtiä lapaluuhuni,
haluaisin tähtiä lapaluuhuni, jotka tulen todennäköisesti ottemaan jossain vaiheessa.
mimma
1. 3. 2010 16.00