Orhan Pamuk: Viattomuuden museo (Tammi 2010) Arvottu
Minulla oli suuri kiusaus kuitata tämä muhkea taideteos kertomukseksi pakkomielteisestä ja sairaasta nuoresta miehestä. Orhan Pamuk toisti ja kiisti kuitenkin kirjan sivuilla monta kertaa päähenkilö Kemalin pakkomielteisyyden. Aivan vakuuttuneeksi en tosin tullut mutta kunnioitettakoon nyt kuitenkin tätä kirjailijan tavoitetta ja analysoidaan kirjaa ja sen päähenkilöä muista näkökulmista.
Kolmekymppinen Kemal on rikkaan perheen poika, hän kuuluu Istanbulin seurapiireihin, elää kepeää ja mukavaa elämää 1970-luvun talouskasvun vuosina. Kaunis ja fiksu morsian on samanlainen, kultalusikka suussa syntynyt rikkaan perheen lapsi. Suhteen vakaudesta kertoo se, että kun Kemal hullaantuu toiseen naiseen, yrittävät molemmat kärsivällisesti, rakkaudellisesti ja ymmärtävästi pelastaa avioliiton.
Kemalin hullaantuminen ei kuitenkaan hellitä. Kuulin helatorstaina H.J.Nortamon runon Rakkaus, jonka kuulut riimit kuvaavat osuvasti Kemalin tilannetta: ”Se kiertä, kaarta ja kaeva, se o rakkaus näättäk ko vaeva”. Ja toden totta, Kemalin hullaantuminen kaukaiseen 18-vuotiaaseen sukulaiseensa, köyhään Füsuniin, muuttuu rakkaudeksi, joka kiertää ja kaivaa. Kaivaa niin kovin, että rakkaus muuttuu fyysiseksi kivuksi, tuskaksi, ruokahaluttomuudeksi, apatiaksi kaiken muun elämään kuuluvan edessä. Samanlaista tuhoavaa jälkeä monen elämässä saavat aikaan huumeet tai alkoholit.
Onko vaikea rakkaus siis Kemalille vain koukuttava päihde? Voihan myös työstä, seksistä, uskonnosta, rahasta, ruuasta, vallasta jne. muodostua ihmiselle päihde. Miksei rakkaudestakin?
Vai sisältääkö Kemalin helppo elämä liian vähän haastetta, ponnistusta ja sisältöä? Ehkä hän ei yksinkertaisesti halua sen kaltaista pinnallista elämää itselleen, jota hänen perheensä on hänen varalleen suunnitellut. Varsinkin 1960-luvulla jotkut karkasivat vanhempiensa yltäkylläisestä maailmasta kommuuniasumiseen ja vaihtoehtoiseen hippimaailmaan. Miksei Kemal saisi paeta romanttiseen rakkauden maailmaansa?
Myös yhteiskunnalliset ja kulttuurilliset epäkohdat ovat Viattomuuden museossa vahvasti esillä. Se mikä miehille tai rikkaille on sukupuolisuhteissa sallittua, on naisille tai köyhille kiellettyä. Myös voimistuva länsimaisuus ja perinteinen islamilainen kulttuuri kietoutuvat kirjassa kiinnostavasti yhteen. Hieman absurdi rakkaustarina on käyttökelpoinen tapa kuvata sitä.
Välillä kirjaa vaivasi pitkäveteisyys. Kemal ruoti liiankin yksityiskohtaisesti museoonsa keräämiä mitättömän arkisia esineitä, Füsunin mielenliikkeitä ja heidän suhteensa yksityiskohtia. Kirjan lopussa Orhan Pamuk astuu itse kirjan henkilögalleriaan. Tämä kerronnallinen ja rakenteellinen muutos oli kirjailijalta hieno idea, jota ei voinut muuta kuin ihailla. Perusvire kirjassa oli koko ajan jotenkin alakuloinen ja Kemalin pakkomielteisyys kieltämättä ahdisti minua. Jäin hämmennyksen valtaan. Kirjan loppu ja viimeinen lause liikuttivat.
Arvonta
Mikä on romanttisin lukemasi kirja? Kaikkien kesäkuun puoleen väliin mennessä vastanneiden kesken arvomme yhden Pamukin Viattomuuden museo kirjan.
Voittaja
Arvonnan voitti Jore. Lämpimät onnittelut hänelle ja kiitokset kaikille muille osallistuneille!

Hiljaiset sillat
Hiljaiset sillat
pajuko
19. 5. 2010 22.08
liekki ja kukka,
liekki ja kukka, Kathleen E. Woodiwiss
tina
20. 5. 2010 6.54
Tuulen viemää
Tuulen viemää
sirkkuli
20. 5. 2010 7.10
englantilainen potilas
englantilainen potilas
pikku myy
20. 5. 2010 7.20
Rakas Mikael.
Rakas Mikael.
Suvi
20. 5. 2010 7.35
Tuulen viemää
Tuulen viemää
MABU
20. 5. 2010 7.56
Kultaa ja Kimallusta
Kultaa ja Kimallusta
japi
20. 5. 2010 8.12
sexin aakkoset tietty...tyhmä
sexin aakkoset tietty…tyhmä kyssäri…
jyrki
20. 5. 2010 8.22
rakkaus
rakkaus
ghita
20. 5. 2010 8.39
Tuulen viemää
Tuulen viemää
ev
20. 5. 2010 9.49
TUULEN VIEMÄÄ
TUULEN VIEMÄÄ
tupu
20. 5. 2010 9.50
Todella hankala kysymys
Todella hankala kysymys kun en lue romanttista kirjallisuutta…
Olga
20. 5. 2010 9.50
En harrasta romanttista
En harrasta romanttista kirjallisuutta
skeppo
20. 5. 2010 9.55
En muista
En muista
Irmeliina
20. 5. 2010 9.56
Tuulen viemää.
Tuulen viemää.
namelesS
20. 5. 2010 9.58
Leski vuoden verran
Leski vuoden verran
mary
20. 5. 2010 10.07
Lienee vielä lukematta...
Lienee vielä lukematta…
ulla
20. 5. 2010 10.15
tuulen viemää
tuulen viemää
ippe
20. 5. 2010 10.30
On vielä hakusessa!?
On vielä hakusessa!?
KeljuK
20. 5. 2010 10.37
varmaan vielä lukematta..sekin
varmaan vielä lukematta..sekin
pekk rauma pläkä
20. 5. 2010 10.43
Love story tietenkin!
Love story tietenkin!
Heta
20. 5. 2010 10.46
Tuulen viemää
Tuulen viemää
hoitsu55
20. 5. 2010 11.21
Okalinnut
Okalinnut
katjani
20. 5. 2010 11.22
Tuulen viemää.
Tuulen viemää.
Jekku
20. 5. 2010 11.25
hiljaiset sillat
hiljaiset sillat
intsu
20. 5. 2010 12.10
tuulen viemää
tuulen viemää
laura
20. 5. 2010 12.16
Erica Jong: Laskuvarjoja
Erica Jong: Laskuvarjoja ja suudelmia
vappumoonika
20. 5. 2010 13.10
En osaa sanoa.
En osaa sanoa.
Tiina
20. 5. 2010 13.36
Tuulenviemää
Tuulenviemää
ommi
20. 5. 2010 13.41
Okalinnut
Okalinnut
Tiikeri
20. 5. 2010 14.20
Romantiikka ilmenee mielestäni
Romantiikka ilmenee mielestäni parhaiten vaikeissa tai yllättävissä tilanteissa – niin myös kirjoissa joiden “genreä” ei luokitella romantiikaksi.
Rakkauden olemus on saippuankaltainen, vaikeasti pideltävä asia. Ja olenkin (vuosien ja vuosikymmenten myötä) löytänyt rakkaudesta jotain, jota pidän hyvin yksityisenä, jopa yksinäisenä.
Rakkaus on kyky rakastaa odottamatta vastarakkautta. Se on kesäaamu kun yhtäkkiä elämän arvoitus on aivan silmien edessä, valtaisa riemuntunne. Silmänräpäyksessä – mutta se riittää.
Rakkaus paljastuu usein rujoissa tilanteissa. Odottamatta.
Kirja? En kuolemaksenikaan muista yhtään “romanttista” kirjaa, kohtauksia kylläkin. Lukemattomia. Tai siis luettuja.
Sanotaan vaikka “Tuulen varjo” -kirjassa oli kohtaus jossa poika katseli vanhaa isäänsä. Se oli rakkautta ja toi kyyneleet silmiin.
Ihania kesäaamuja sinulle ja kaikille!
Uranus
20. 5. 2010 14.49
Love story
Love story
HL
20. 5. 2010 15.04
Siis tähän ei
Siis tähän ei kyllä ole yksittäistä vastausta kun niitä on niin paljon ja hyviä kaikki.
Santtu
20. 5. 2010 15.07
Pidän sen salaisuutena,
Pidän sen salaisuutena, mutta esim. Korkeassa Veisussa ei ole mitään vikaa.
Accordion
20. 5. 2010 15.09
oliskohan..Leski vuoden verran
oliskohan..Leski vuoden verran
aakoo
20. 5. 2010 15.36
juoksuhaudantie:hotakainen kari -
juoksuhaudantie:hotakainen kari – suomalaista romantiikkaa
juha
20. 5. 2010 15.47
tuulenviemää
tuulenviemää
esa
20. 5. 2010 16.48
tuulen viemää
tuulen viemää
tg
20. 5. 2010 16.54
Ei nyt tule
Ei nyt tule mitään mieleen, vaikka nuorempana luin paljonkin romanttisia teoksia.
Lusse
20. 5. 2010 17.48
En muista.
En muista.
Kippo
20. 5. 2010 18.10
en muista
en muista
sirkka
20. 5. 2010 18.27
teos on hyvä
teos on hyvä
xx
20. 5. 2010 18.33
Jane Austenin Ylpeys
Jane Austenin Ylpeys ja ennakkoluulo.
Fridaliina
20. 5. 2010 18.36
Romanttisin on John
Romanttisin on John Fowlesin Ranskalaisen luutnantin nainen.
Liekki
20. 5. 2010 18.57
Tuulen viemää.
Tuulen viemää.
Assu
20. 5. 2010 19.08
Romanttisin lukemani kirja
Romanttisin lukemani kirja on klassikko Tuulen Viemää! Aina ja ikuisesti se vaan on jäänyt mieleeni!
suvi
20. 5. 2010 19.13
En juurikaan lue
En juurikaan lue romanttista kirjallisuutta.
Marikki
20. 5. 2010 19.29
Tuulen viemää.
Tuulen viemää.
Kahvijänö
20. 5. 2010 20.14
Humiseva harju
Humiseva harju
Kaisa
20. 5. 2010 20.14
En ole tainnut
En ole tainnut lukea kovin romanttisia kirjoja ikinä. Harry Potteri vaikka romanttiseksi. heh
Megabass
20. 5. 2010 20.31
Humiseva harju
Humiseva harju
kikka
20. 5. 2010 20.57
Kathleen E. Woodiwiss:Shanna
Kathleen E. Woodiwiss:Shanna
ninnu
20. 5. 2010 21.29
Monet kirjat hyviä
Monet kirjat hyviä mutta jos yksi on nimettävä niin Tuulen viemää.
kukkanen
20. 5. 2010 21.46
Tuija Lehtisen Mirkka-sarja.
Tuija Lehtisen Mirkka-sarja. Jäänyt mieleen teiniajan viaton romantiikka.
marjukka
20. 5. 2010 22.25
Tuulen viemää, Ylpeys
Tuulen viemää, Ylpeys ja ennakkoluulo ja Anna Karenina tulivat ensin mieleen.
Jass
20. 5. 2010 22.25
Tuulen viemää
Tuulen viemää
hese
20. 5. 2010 22.47
Marguerite Duras; Rakastaja
Marguerite Duras; Rakastaja
luna
20. 5. 2010 23.19
ei tule luettua
ei tule luettua
sami
20. 5. 2010 23.24
Okalinnut.
Okalinnut.
aksu
20. 5. 2010 23.55
Ilkka Remes: 6/12
Ilkka Remes: 6/12
Immortal
21. 5. 2010 0.09
Taavi Soininvaara: Ebola
Taavi Soininvaara: Ebola Helsinki
Nettifretti
21. 5. 2010 0.09
Tuulen viemää
Tuulen viemää
Mari M.
21. 5. 2010 0.15
Tuulen viemää
Tuulen viemää
mervi
21. 5. 2010 0.16
Hiljaiset sillat.
Hiljaiset sillat.
Heidi
21. 5. 2010 0.17
Epäilys (Stephenie Meyer)
Epäilys (Stephenie Meyer)
mimi
21. 5. 2010 0.33
hiljaiset sillat
hiljaiset sillat
sip
21. 5. 2010 0.39
Idiootti
Idiootti
Janne
21. 5. 2010 3.51
Kaari Utrion romaanit.
Kaari Utrion romaanit. Historiaa ja romantiikkaa.
pp
21. 5. 2010 4.01
Kultahattu, ehdottomasti!
Kultahattu, ehdottomasti!
tiina
21. 5. 2010 6.07
Tuulen viemää
Tuulen viemää
maria
21. 5. 2010 6.25
En muista
En muista
jasmin
21. 5. 2010 6.35
Eipä ole tainnut
Eipä ole tainnut pahemmin mitään romanttisia kirjoja luettua. Tai ainakaan ne eivät ole mieleen jääneet…
Eeva
21. 5. 2010 7.30
En muista
En muista
tre
21. 5. 2010 7.33
Tuulen viemää-kirjalle ei
Tuulen viemää-kirjalle ei mikään vedä vertoja..
Leppis
21. 5. 2010 7.48
Ylpeys ja ennakkoluulo
Ylpeys ja ennakkoluulo
Polkka
21. 5. 2010 8.08
prinsessa
prinsessa
H3IDI
21. 5. 2010 8.51
Humiseva harju
Humiseva harju
mahi
21. 5. 2010 8.55
Tuulen viemää
Tuulen viemää
Pirkko
21. 5. 2010 9.11
Vaikkapa Shakespearen Romeo
Vaikkapa Shakespearen Romeo ja Julia.
Iines
21. 5. 2010 9.28
harvemmin tulee romantista
harvemmin tulee romantista kirjallisuutta luettua
kere
21. 5. 2010 10.13
okalinnut on yksi
okalinnut on yksi mieleen jäänyt mutta paljon muitakin löytyy
maaruska
21. 5. 2010 10.32
Romanttisin lukemani kirja
Romanttisin lukemani kirja on Elina Hirvosen Että hän muistaisi saman.
Herme
21. 5. 2010 10.34
tuulen viemää
tuulen viemää
riti
21. 5. 2010 11.08
Tuulen viemää on
Tuulen viemää on yksi ,kyllä monia muitakin on samalla viivalla tosin.
solmu
21. 5. 2010 11.11
Emily Bronte Humiseva
Emily Bronte Humiseva harju nyt ensimmäisenä tulee mieleen.
Anna
21. 5. 2010 11.23
HILJAISET SILLAT Kirjoittaja:
HILJAISET SILLAT
Kirjoittaja: Robert James Waller
kava
21. 5. 2010 11.37
Hevoskuiskaaja
Hevoskuiskaaja
sumi
21. 5. 2010 11.48
Victoria Holtin kirjat.
Victoria Holtin kirjat.
ok
21. 5. 2010 11.57
Okalinnut; niin romanttinen
Okalinnut; niin romanttinen että teki jo pahaa…
tiiti66
21. 5. 2010 11.59
Pieni suklaapuoti. Tosin
Pieni suklaapuoti. Tosin elokuva oli kyllä parempi.
ensu
21. 5. 2010 11.59
Tuulen viemää on
Tuulen viemää on romanttinen olematta imelä. Parhaiten romantiikka sopiikin historiallisesti menneisyydessä liikkuviin kirjoihin.
eevu
21. 5. 2010 12.02
ihan mahdoton sanoa,
ihan mahdoton sanoa, niitä on niin monta
puukir
21. 5. 2010 12.40
Humiseva Harju
Humiseva Harju
Susse
21. 5. 2010 12.42
tuulen viemää
tuulen viemää
juh
21. 5. 2010 12.48
tuulen viemää
tuulen viemää
h
21. 5. 2010 12.51
En kyllä muista.
En kyllä muista.
pauha
21. 5. 2010 13.40
Anna Karenina
Anna Karenina
Vinkka
21. 5. 2010 14.36
Täytyy myöntää, että
Täytyy myöntää, että Twilight-sarjan teiniromantiikka uppoaa näin vähän vanhempaankin naiseen :D
r
21. 5. 2010 14.51
tuulen viemää
tuulen viemää
heli
21. 5. 2010 15.15
Viesti mereltä oli
Viesti mereltä oli ihana surullisen romanttinen kirja!
niiskuneiti
21. 5. 2010 15.27
Tuulen Viemää
Tuulen Viemää
Miia
21. 5. 2010 16.05
Tuulen viemää
Tuulen viemää
äitikkä
21. 5. 2010 16.07
Humiseva harju.
Humiseva harju.
Anneli
21. 5. 2010 16.11
Hiljaiset sillat
Hiljaiset sillat
mape
21. 5. 2010 16.24
tuulen viemää
tuulen viemää
Susanna
21. 5. 2010 16.36
Humiseva harju.
Humiseva harju.
Mormor
21. 5. 2010 17.04
upea lukukokemus kirjastossa
upea lukukokemus kirjastossa : =)
Merkku
21. 5. 2010 17.46
Kotiopettajattaren romaani
Kotiopettajattaren romaani
Ninni
21. 5. 2010 17.59
Okalinnut
Okalinnut
elraimo
21. 5. 2010 18.15
Ylpeys ja ennakkoluuloa
Ylpeys ja ennakkoluuloa on paras, mutta kyllä muutkin Jane Austinin kirjat ovat ihanan romanttisia.
Tarleena
21. 5. 2010 18.54
Tuulen viemää :)
Tuulen viemää :)
untitledD
21. 5. 2010 19.30
okalinnut
okalinnut
sari
21. 5. 2010 19.54
Danielle Steel: Ikuisesti
Danielle Steel: Ikuisesti sinun
Peeii
21. 5. 2010 20.27
Victoria Holtin kirjat
Victoria Holtin kirjat sekä Charlotte Bronten sekä Jane Austenin romaanit.
Ruby
21. 5. 2010 21.40
En ole lukenut
En ole lukenut romanttisia kirjoja.
M
21. 5. 2010 21.41
Ylpeys ja ennakkoluulo
Ylpeys ja ennakkoluulo
Nora
21. 5. 2010 22.19
En ole romantiikkaa
En ole romantiikkaa lukenut.
West84
21. 5. 2010 22.26
Love Story
Love Story
Gretchen
21. 5. 2010 22.31
Sinuhe
Sinuhe
Katja
22. 5. 2010 7.55
En ole lukenut
En ole lukenut romanttisia kirjoja
koovee
22. 5. 2010 10.49
Pieni suklaapuoti
Pieni suklaapuoti
Giglio
22. 5. 2010 11.13
En lue romantisia
En lue romantisia kirjoja tai kirjoja ylipäätään.
Napo_
22. 5. 2010 11.31
Jane Austenin Ylpeys
Jane Austenin Ylpeys ja ennakkoluulo.
tinjami
22. 5. 2010 11.53
Emily Bronten "Humiseva
Emily Bronten “Humiseva Harju” on romanttisin lukemani kirja!
Marja
22. 5. 2010 12.23
Love Story
Love Story
Plus
22. 5. 2010 12.32
Tuulen viemää
Tuulen viemää
Janelle
22. 5. 2010 14.26
Kazuo Ishiguro: Pitkän
Kazuo Ishiguro: Pitkän päivän ilta
drella
22. 5. 2010 14.44
En muista lukeneeni
En muista lukeneeni romanttisia kirjoja.
milla
22. 5. 2010 14.47
rakkaus
rakkaus
Paku
22. 5. 2010 14.49
Vaikea sanoa, mutta
Vaikea sanoa, mutta yksi hyvä on “Inconceivable”.
annilauri
22. 5. 2010 18.45
Kotiopettajattaren romaani.
Kotiopettajattaren romaani.
Jeera
22. 5. 2010 19.37
en muista et
en muista et olisin lukenut kovin romanttisia kirjoja
met
22. 5. 2010 20.08
en ole varmaan
en ole varmaan koskaan lukenut yhtäkään romanttista opusta.
heidi
22. 5. 2010 20.12
Sesse Koivisto:Kätkössä rastaanmuna
Sesse Koivisto:Kätkössä rastaanmuna
Jakke-81
22. 5. 2010 20.45
Anna Karenina
Anna Karenina
Riikka
22. 5. 2010 20.54
Heh. Romanttisin nykyisen
Heh.
Romanttisin nykyisen arkikielenkäytön vai kirjallisuudenhistoriallisessa merkityksessä?
Ensimmäistä sorttia varmaan Jane Austenin Ylpeys ja ennakkoluulo.
Jälkimmäistä on vaikeampi valita. Jos runouden jättää laskuista, varmaankin Nuoren Wertherin kärsimykset tai joku Edgar Allan Poen teksti. Tietysti Moby Dick – valkoinen valaskin on oiva kirja.
Snow
22. 5. 2010 21.11
Tähän en osaa
Tähän en osaa kyllä vastata mitään. Yksi kirja oli mielessä, mutta kun en muista sen nimeä :/
Szz
22. 5. 2010 21.56
?
?
rr
22. 5. 2010 22.05
tuulen viemää...
tuulen viemää…
hannamanna
22. 5. 2010 22.43
Ei tule luettua
Ei tule luettua
Stoge
22. 5. 2010 22.44
Ehkä tuulen viemää
Ehkä tuulen viemää
Marre
22. 5. 2010 23.09
ei muista juuri
ei muista juuri nyt
Tomi
22. 5. 2010 23.42
pyrin välttämään romanttista
pyrin välttämään romanttista kirjallisuutta, mutta varmaan jokin toiseen maailmansotaan liittyvä kaunokirjallinen tarina.
osku
23. 5. 2010 7.59
okalinnut
okalinnut
bebe
23. 5. 2010 8.00
tuulen viemää on
tuulen viemää on ainoa jonka muistan romanttisena kirjana lukeneeni.
kaius
23. 5. 2010 8.01
pieni lankakauppa
pieni lankakauppa
ö
23. 5. 2010 13.05
Kerran
Kerran
mahoton
23. 5. 2010 13.40
Mitään suosikkia ei
Mitään suosikkia ei ole. Taidanpa ottaa lukuvinkkejä muilta mielipiteen antajilta.
Pia
23. 5. 2010 15.09
En osaa sanoa,
En osaa sanoa, niitä on monia
Atti
23. 5. 2010 17.53
Häräntappoase
Häräntappoase
82
23. 5. 2010 17.55
Jane Austen: Ylpeys
Jane Austen: Ylpeys ja ennakkoluulo. Lisäksi se on vieläpä hauska.
Jane
23. 5. 2010 18.15
Tuulen viemää
Tuulen viemää
fia-ellen
23. 5. 2010 18.35
Ei tule yhtään
Ei tule yhtään romanttista kirjaa mieleen :D Pamukin kirjoja olen kyllä lukenut.
Mok
23. 5. 2010 18.40
Kotiopettajattaren romaani
Kotiopettajattaren romaani
tiinuska23
23. 5. 2010 19.17
Luin joskus harlequin
Luin joskus harlequin kirjoja. Ne on ihan ehkä jopa yltiöromanttisia!
Tanjuli
23. 5. 2010 19.21
Tuulenviemää nuorempana, aikuisempana
Tuulenviemää nuorempana, aikuisempana Sinuhe.
sopu
23. 5. 2010 19.22
Rakkautta on...
Rakkautta on…
lipfert
23. 5. 2010 19.27
Vähemmän tulee romatiikkaa
Vähemmän tulee romatiikkaa luettua. EOS
Jukka
23. 5. 2010 19.45
Klassikko: Tuulen viemää
Klassikko: Tuulen viemää
Piia
23. 5. 2010 19.45
Tuulen viemää ehdottomasti!
Tuulen viemää ehdottomasti! Upea :)
pauliinaz
23. 5. 2010 19.47
Love Story, joka
Love Story, joka on samalla myös surullisin.
Heli
23. 5. 2010 21.13
Tuulen Viemää maailman
Tuulen Viemää maailman paras!!!
toffe
23. 5. 2010 21.58
Tuulenviemää romanttinen.
Tuulenviemää romanttinen.
yks
23. 5. 2010 22.12
Yhtä ainoaa kirjaa
Yhtä ainoaa kirjaa on kyllä mahdoton nimetä! Romantikoillekin voi kuitenkin suositella esimerkiksi Aale Tynnin suomentamaa maailman runojen kokoelmaa Tuhat laulujen vuotta. Siinä on upeaa runoutta- romanttista ja muuta.
Inna
23. 5. 2010 22.51
Juhanan ja Margetan
Juhanan ja Margetan avioliitto
Emppu
24. 5. 2010 1.13
Pakko tunnustaa, että
Pakko tunnustaa, että ainoita lukemiani romanttisia kirjoja taitavat olla Twilight -sarjan kirjat.
Monet kommenteissa olevat kirjat olen katsonut elokuvina kylläkin.
av
24. 5. 2010 1.46
Kaihoisin rakkaustarina oli
Kaihoisin rakkaustarina oli kauan sitten nuoruudessani lukema `Love story`, jossa voiton vie tytön kuolema…
Masi
24. 5. 2010 8.04
En edes muista.
En edes muista.
nike01
24. 5. 2010 9.54
Cecelia Ahern: yllätysvieras
Cecelia Ahern: yllätysvieras
Emmi
24. 5. 2010 11.28
Cecilia Ahern: P.S.
Cecilia Ahern: P.S. I Love You
Zilk
24. 5. 2010 12.04
Niitä on monia.
Niitä on monia. Ensimmäisenä mieleen tulee Tuulen viemää.
shil
24. 5. 2010 12.14
tuulen viemää
tuulen viemää
sand
24. 5. 2010 12.27
tuulen viemää
tuulen viemää
hanna
24. 5. 2010 13.46
Pieni suklaapuoti
Pieni suklaapuoti
stiinuska
24. 5. 2010 15.26
Pelle Miljoonan romaani
Pelle Miljoonan romaani Buddha Blues
Anne.L
24. 5. 2010 15.58
Pelle Miljoona esikoisromaani
Pelle Miljoona esikoisromaani Buddha Blues
Anne.L
24. 5. 2010 15.59
Ei tule mitään
Ei tule mitään kovin romanttista kirjaa mieleen, jonka olisin lukenut.
meeri
24. 5. 2010 16.39
Tuulen Viemää
Tuulen Viemää
Olli
24. 5. 2010 18.02
en tiedä,en lue
en tiedä,en lue romanttisia
sht
24. 5. 2010 18.26
Diana Gabaldonin kirjasarja
Diana Gabaldonin kirjasarja
Jozzu87
24. 5. 2010 20.40
en muista
en muista
anna
24. 5. 2010 20.50
Bronte: ylpeys ja
Bronte: ylpeys ja ennakkoluulo
Tanjus
24. 5. 2010 21.15
Vaikea kysymys, ehkäpä
Vaikea kysymys, ehkäpä se oli tuulen viemää
Emppu78
24. 5. 2010 21.17
En kyllä muista.
En kyllä muista.
perde
25. 5. 2010 0.12
Kotiopettajattaren romaani
Kotiopettajattaren romaani
sude
25. 5. 2010 0.53
En lue romanttisia
En lue romanttisia kirjoja
MiKi
25. 5. 2010 12.04
Hiljaiset sillat
Hiljaiset sillat
Viiru
25. 5. 2010 12.06
Jahas, enpä tiedä
Jahas, enpä tiedä
Tamias
25. 5. 2010 12.08
Tuulen viemää
Tuulen viemää
IILE
25. 5. 2010 12.13
Love Story
Love Story
Järvis
25. 5. 2010 12.16
En lue
En lue
Juhis
25. 5. 2010 12.18
Hiljaiset sillat, mutta
Hiljaiset sillat, mutta elokuvana ei niin hyvä. Samalta kirjailijalta myös Rajamusiikkia oli hyvä.
Sari
25. 5. 2010 20.17
En ole lukenut
En ole lukenut yhtään romanttista kirjaa
sepi
25. 5. 2010 20.59
Tuulen viemää
Tuulen viemää
leidi
25. 5. 2010 23.18
Kotiopettajattaren romaani
Kotiopettajattaren romaani
kaiju
25. 5. 2010 23.19
Hiljaiset sillat
Hiljaiset sillat
AH
25. 5. 2010 23.19
Tuulen viemää
Tuulen viemää
sarri
25. 5. 2010 23.20
Okalinnut
Okalinnut
jonna
25. 5. 2010 23.21
Ylpeys ja ennakkoluulo
Ylpeys ja ennakkoluulo
SS
25. 5. 2010 23.23
Sinuhe
Sinuhe
Jore
25. 5. 2010 23.27
Täällä pohjan tähden
Täällä pohjan tähden alla
mappe2
25. 5. 2010 23.39
Rakkautta koleran aikaan
Rakkautta koleran aikaan
eki
25. 5. 2010 23.42
Aleksis Kivi:Kihlaus
Aleksis Kivi:Kihlaus
Pate
25. 5. 2010 23.43
Pappilan neidot
Pappilan neidot
Merenkävijä
25. 5. 2010 23.45
En muista.
En muista.
ella
26. 5. 2010 1.44
Tuulen viemää.
Tuulen viemää.
Tartsa
26. 5. 2010 8.30
Ensimmäisenä tulee mieleen
Ensimmäisenä tulee mieleen Diana Gabaldonin Muukalainen.
Noora
26. 5. 2010 11.45
P.s - I
P.s – I love you
Piia
26. 5. 2010 13.04
Viiniä keittiössä /
Viiniä keittiössä / Anna Gavalda
Kirsi
26. 5. 2010 13.59
Tuulen viemää
Tuulen viemää
Hei
26. 5. 2010 14.36
Ei tule nyt
Ei tule nyt mieleen.. olenkohan edes koskaan lukenut mitään kovin romanttista kirjaa..
humppa
26. 5. 2010 15.40
Okalinnut.
Okalinnut.
Tuulia
26. 5. 2010 17.52
Danielle Steelin Lahja
Danielle Steelin Lahja
jonsku
26. 5. 2010 18.20
hiljaiset sillat
hiljaiset sillat
yx vaan
26. 5. 2010 19.55
Ei ole tullut
Ei ole tullut mitään romanttista luettua.
Jasso
27. 5. 2010 13.40
Ylpeys ja ennakkoluulo
Ylpeys ja ennakkoluulo
Arhippa
27. 5. 2010 13.46
on vielä lukematta
on vielä lukematta
kcp
27. 5. 2010 13.46
jaa, en ole
jaa, en ole moisia oikein lukenut, Harry Potterit varmaan :D
samsam
27. 5. 2010 13.46
humiseva harju
humiseva harju
Lilliputti
27. 5. 2010 13.47
Kotiopettajattaren romaani
Kotiopettajattaren romaani
KristaP
27. 5. 2010 13.47
Anna Karenina, ja
Anna Karenina, ja samalla myös tylsin
Repets
27. 5. 2010 13.48
Ylpeys ja ennakkoluulo
Ylpeys ja ennakkoluulo
Ruusu
27. 5. 2010 13.48
Anna Karenina, tosin
Anna Karenina, tosin tarinan olisi voinut lyhentää puolella, ja mikään happy endhän tämä ei ole
Malaika
27. 5. 2010 13.49
Ylepys ja ennakkoluulo
Ylepys ja ennakkoluulo
Maukku
27. 5. 2010 13.50
en osaa nyt
en osaa nyt sanoa, luen lähinnä jännäreitä
Nella
27. 5. 2010 13.51
Ylypeys ja ennakkoluulopa
Ylypeys ja ennakkoluulopa se taitaapi olla
PC
27. 5. 2010 13.53
Kamelianainen
Kamelianainen
cristo
27. 5. 2010 14.00
tuulen viemää ja
tuulen viemää ja kotiopettajattaren romaani
ulla
28. 5. 2010 9.37
Tuulen viemää
Tuulen viemää
Jonsetti
28. 5. 2010 11.31
Henkien talo
Henkien talo
Knopfler
28. 5. 2010 13.40
Kyllä ne ovat
Kyllä ne ovat nämä Harlequin kirjat ja Lääkäri -romaanit, miksei myös Anni Polvan kirjat…
sis
28. 5. 2010 21.39
Orhan Pamuk: Nimeni
Orhan Pamuk: Nimeni on Punainen
matilda
28. 5. 2010 21.40
Vaikea sanoa kun
Vaikea sanoa kun romantiikka kirjallisuudessa on juuri sitä Romantiikkaa.. Jane Austenin tuotanto jos klassikkoja haetaan, Harlekiinit sitten kioskikirjallisuudesta.
kizzu
29. 5. 2010 11.31
Jokin Hilja Valtosen
Jokin Hilja Valtosen kirjoista.
jöbö
29. 5. 2010 15.12
En osaa sanoa.
En osaa sanoa.
Keppi
29. 5. 2010 16.24
en osaa sanoa
en osaa sanoa
Piitu
29. 5. 2010 16.42
Tuulen viemää
Tuulen viemää
jontey
29. 5. 2010 20.12
Kyllä se romanttisin
Kyllä se romanttisin lukemani kirja on Okalinnut.
vorraaja
30. 5. 2010 10.24
Kyllä se Piano
Kyllä se Piano on, tai Hiljaiset sillat.
piia
30. 5. 2010 13.28
en osaa sanoa
en osaa sanoa
repukka
30. 5. 2010 13.59
Jane Austenin tuotanto
Jane Austenin tuotanto
Liinu
30. 5. 2010 17.29
En ole lukenut
En ole lukenut romanttista kirjallisuutta
mikko
30. 5. 2010 20.01
Ylpeys ja ennakkoluulo
Ylpeys ja ennakkoluulo
Maija
30. 5. 2010 20.34
Tuulen viemää
Tuulen viemää
Sarita
30. 5. 2010 21.59
Ehkäpä Kotiopettajattaren romaani
Ehkäpä Kotiopettajattaren romaani
Tiiu
31. 5. 2010 20.07
en osaa sanoa
en osaa sanoa olenko edes lukenut yhtäkään romanttista kirjaa
ansu88
31. 5. 2010 22.25
Yksi romanttisimmista lienee
Yksi romanttisimmista lienee Pikku Naisia.
Laura
1. 6. 2010 9.01
Pikku prinssi.
Pikku prinssi.
TH
1. 6. 2010 16.42
tuulen viemää
tuulen viemää
Tiiu
1. 6. 2010 17.15
Hiljaiset sillat, ehdottomasti
Hiljaiset sillat, ehdottomasti
NuNu
2. 6. 2010 9.41
Gabaldonin kirjat
Gabaldonin kirjat
Mira
2. 6. 2010 14.37
Romanttisin? Tarzan.
Romanttisin?
Tarzan.
LukuMies
2. 6. 2010 19.20
Cecilia Ahernin P.S.
Cecilia Ahernin P.S. I Love You
Sa
2. 6. 2010 19.31
Tuulen viemää
Tuulen viemää
Ellu66
3. 6. 2010 0.21
en ole lukenut
en ole lukenut vielä yhtäkään
jossu82
3. 6. 2010 4.38
Jääkansan tarina kokonaisuudessaan.
Jääkansan tarina kokonaisuudessaan. Kioskikirjallisuutta, mutta älä annan sen hämätä! Aivan uskomaton historiallinen ja myyttien/fantasiahahmojen täyttämä kirjasarja. Uskomattomia romanttisia tarinoita, miltä tuntuisi esim. rakastua Tamliniin, yön ja painajaisten demoniin – kelpais mulle ainakin ;)
Sanna
3. 6. 2010 5.00
En osaa sanoa
En osaa sanoa
Hande
3. 6. 2010 9.51
Raamattu
Raamattu
Turo
3. 6. 2010 9.56
Ylpeys ja ennakkoluulo
Ylpeys ja ennakkoluulo
Tintti
3. 6. 2010 11.46
En osaa sanoa.
En osaa sanoa. En ole lukenut sellaista.
Lotta
3. 6. 2010 14.24
tuulen viemää
tuulen viemää
marjuska
3. 6. 2010 20.39
Tullen viemän voittanutta
Tullen viemän voittanutta ei ole, eikä tule.
Sirkka
3. 6. 2010 22.13
Mika Waltarin Tanssi
Mika Waltarin Tanssi yli hautojen
kaneliomena
3. 6. 2010 23.31
En lue romantista
En lue romantista kirjallisuutta, ellei mangaa lasketa ;)
Tero
4. 6. 2010 1.54
En lue romanttista
En lue romanttista kirjallisuutta, ellei mangaa lasketa ;)
Tero
4. 6. 2010 1.54
Valkoinen Masai
Valkoinen Masai
Lellu52
4. 6. 2010 11.05
Lähellä
Lähellä
mahoton
4. 6. 2010 16.41
tuulen viemää ehdottomasti
tuulen viemää ehdottomasti
hanna
4. 6. 2010 22.12
Austenin kirjat, Leski
Austenin kirjat, Leski vuoden verran…
kirsh
4. 6. 2010 23.11
sheldonin kirjat on
sheldonin kirjat on mahtavia
hanna
4. 6. 2010 23.11
McKinley Tamara: Matildan
McKinley Tamara:
Matildan viimeinen valssi
marjo66
5. 6. 2010 20.25
McKinley Tamara: Matildan
McKinley Tamara: Matildan viimeinen valssi
marjo66
5. 6. 2010 20.27
Anni Polvat
Anni Polvat
marjo66
5. 6. 2010 20.31
Aivan mahdotonta sanoa
Aivan mahdotonta sanoa yhtä parhaaksi.
retsinainen
5. 6. 2010 21.26
On vielä lukematta.....
On vielä lukematta…..
karpalo
6. 6. 2010 7.26
Hiljaiset sillat
Hiljaiset sillat
Mirkkux
6. 6. 2010 13.19
??
??
rr
6. 6. 2010 21.22
En ole viel
En ole viel sellaista lukenut.
sissix
6. 6. 2010 22.35
Törkytehdas
Törkytehdas
vesku
7. 6. 2010 13.31
En ole lukenut
En ole lukenut sellaista
Blondi93
7. 6. 2010 15.12
P.S rakastan sinua
P.S rakastan sinua
takso
7. 6. 2010 20.02
Pelastava ritari
Pelastava ritari
mahonia
7. 6. 2010 22.28
Lukeminen on kiva
Lukeminen on kiva harrastus :D
tanja78
7. 6. 2010 23.11
en ole lukenut
en ole lukenut romanttisia kirjoja
kelso
8. 6. 2010 8.00
bram stokerin dracula.
bram stokerin dracula. Tarina on aivan uskomaton ja Minan rakkaus Draculaa kohtaan niin ehdotonta.
viper69
8. 6. 2010 14.18
Humiseva harju
Humiseva harju
Mirva
8. 6. 2010 18.51
Ei tule mieleen
Ei tule mieleen mitään sellaista.
tinttinen
9. 6. 2010 13.59
Kaari Utrion Vendela.
Kaari Utrion Vendela.
Durum
9. 6. 2010 15.22
Twilight Houkutus
Twilight Houkutus
Tuittu
9. 6. 2010 17.00
Kyllähän se on
Kyllähän se on Tuulen viemää
Murmeli
10. 6. 2010 6.10
Brida
Brida
brida
10. 6. 2010 8.51
Harlequinin kirjoista löytyy
Harlequinin kirjoista löytyy romantiikkaa :)
Mira
10. 6. 2010 12.42
en ole lukenut
en ole lukenut
heidi
10. 6. 2010 14.26
Tuulen viemää
Tuulen viemää
Emuda
11. 6. 2010 9.33
Sinuhe egyptilöinen
Sinuhe egyptilöinen
Sukovi
11. 6. 2010 9.35
Humiseva harju
Humiseva harju
Tulsku
11. 6. 2010 9.36
Tuulen viemää
Tuulen viemää
Rihanne
11. 6. 2010 9.36
En lue romanttisia
En lue romanttisia kirjoja.
Herotes
11. 6. 2010 9.37
En ole lukenut
En ole lukenut romanttisia kirjoja.
Tz
11. 6. 2010 13.05
Tuntematon Sotilas.
Tuntematon Sotilas.
JREwing
11. 6. 2010 14.19
tuulenviemää
tuulenviemää
Lady W
11. 6. 2010 15.03
Houkutus tai Uusikuu
Houkutus tai Uusikuu
malgraA
11. 6. 2010 20.44
Romeo ja Julia
Romeo ja Julia
Neo
12. 6. 2010 16.18
Okalinnut, Tuulen Viemää
Okalinnut, Tuulen Viemää
TR
12. 6. 2010 19.44
romanttisin lukemani kirja
romanttisin lukemani kirja on “Pompeiji”
juhannusmies
13. 6. 2010 10.43
Tuulen viemää
Tuulen viemää
Anne
13. 6. 2010 18.26
Yksi romanttisimmista on
Yksi romanttisimmista on ehdottomasti Ylpeys ja ennakkoluulo. :)
jenni
13. 6. 2010 19.35
Douglas Kennedy: Pursuit
Douglas Kennedy: Pursuit on Happiness <3
Naene
13. 6. 2010 22.15
Douglas Kennedy: Pursuit
Douglas Kennedy: Pursuit of Happiness <3
Naene
13. 6. 2010 22.16
Anna Karenina, vaikka
Anna Karenina, vaikka siinä on enemmän tuskaa kuin romantiikkaa
Tipitii
14. 6. 2010 8.55
Anna Ricen Veren
Anna Ricen Veren vangit
Siinä romantiikka ei ollut ehkä ilmiselväää, mutta kun sen löytää, tietää todellakin löytäneensä aidosti romanttisen tarinan!
Aya
14. 6. 2010 9.21
En ole lukenut
En ole lukenut
Nikke1
14. 6. 2010 9.53
En lue kirjoja.
En lue kirjoja.
Matti55
14. 6. 2010 10.12
Tuulen viemää <3(:
Tuulen viemää <3(:
Sinski
14. 6. 2010 12.58
Jostain syystä pidän
Jostain syystä pidän “Saatana saapuu Moskovaan” hyvin romanttisena teoksena.
NoWomanJack
14. 6. 2010 13.13
Tuulen viemää
Tuulen viemää
Minnihiiri
14. 6. 2010 16.57
Kimpassa
Kimpassa
LEN
14. 6. 2010 17.38
Vesipuutarhat
Vesipuutarhat
muru
14. 6. 2010 21.36
Hiljaiset sillat
Hiljaiset sillat
Tintti
14. 6. 2010 22.40
Romanttisin kirjani :
Romanttisin kirjani : Tamara McKinley,Matildan viimeinen valssi
minna pirskanen
15. 6. 2010 6.59
Okalinnut ja Tuulen
Okalinnut ja Tuulen viemää
Ellu
15. 6. 2010 7.42
Rakas Mikael.
Rakas Mikael.
Iitu
15. 6. 2010 9.33
Ystävänpäivä
Ystävänpäivä
tj
15. 6. 2010 12.07
tuulen viemää
tuulen viemää
mita
15. 6. 2010 12.47
Humiseva harju
Humiseva harju
aivis
15. 6. 2010 14.06
en osaa sanoa
en osaa sanoa
kaisa
15. 6. 2010 15.25
KIMPASSA
KIMPASSA
VESA
15. 6. 2010 16.34
Jane Austinin: Ylpeys
Jane Austinin: Ylpeys ja Ennakkoluulo
Hiccori
15. 6. 2010 18.01
Houkutus, monissa muissakin
Houkutus, monissa muissakin vampyyriaiheisissa kirjoissa on uskomattoman hienostunutta ja väreilevää romantiikkaa!
Tradiella
15. 6. 2010 18.05
Tuulen viemää
Tuulen viemää
Murmeli
15. 6. 2010 20.14
Jane Austen: Ylpeys
Jane Austen: Ylpeys ja Ennakkoluulo.
Ei tule juuri luettua romanttista kirjallisuutta
lara
15. 6. 2010 20.50
niitä on useita
niitä on useita
pipari
15. 6. 2010 22.07