Umami muualla Facebook

Julkaistu 4. 8. 2015 Teksti Hannele Eklund, kuvat /kuva Mervi Melasniemi Ei kommentteja Blogit

Hei, kiitos ja anteeksi!

Käytöstavat ovat jollain kummallisella tavalla intohimoja herättävä aihe. Kohteliaisuus ilahduttaa, mutta etiketistä puhumista pidetään hienosteluna. Hyvät peruskäytöstavat ja erilaisiin tilaisuuksiin liittyvä etiketti ovat kommunikointivälineitä ihmisten välisessä kanssakäymisessä.

Suomalainen kauhistelee kaikenlaista pönötystä. Klassinen musiikki on pönötystä, koska pitää pukeutua ja olla hiljaa. Ooppera on pönötystä, koska pitää pukeutua ja olla pitempään hiljaa. Jääkiekko ei ole pönötystä, vaikka valmentajat kaukaloiden reunoilla ovat tarkemmin tummissa puvuissa ja kravateissa, kuin kukaan sinfoniaorkesterin kausikortin haltija.

Tangomarkkinat menevät jääkiekon kanssa samaan kategoriaan. Naurettavuuksiin asti kiharretut, sliipatut ja kimaltelevat esiintyjät ovat vaivaannuttavalla tavalla ”hienoja”, mutta pönöttämiseksi sen tunnustaa vain päivälehden kriitikko. Yleisölle pukeutumiskoodi kaikissa esimerkkitapauksissa on sama. Pönötyksen pelko kertoo paljon suhtautumisestamme tapakulttuuriin, joka kovin herkästi nähdään vain kiristävänä kravattina ja synonyymina elitismille ja pikkusormen jäykistelylle.

Kirjahyllyni ylivoimaisesti kuluneimman opuksen, Käytöksen kultaisen kirjan kirjoittaja Sirkka Lassila toteaa etiketistä, että on kevyempi liikkua ja seurustella, kun tietää. Silloin ei hermostu eikä jännitä. Lassila viittaa erilaisten juhlien ja tilaisuuksien omaan protokollaan, jonka tunteminen toki helpottaa elämää. Etiketti kumisee kuitenkin tyhjyyttään, jos sen perustana ei ole lähtökohtaisesti toiset huomioon ottava käytös.

Aikamme ilmiö ovat oman elämänsä tähdet, joiden navigointikyvytön lähipiiri ei löydä ihaniin elämyshäihin ilman ympäri tienoota ripoteltuja sydänkylttejä. Enemmän tosi-tv:stä kuin huomaavaisuutta korostavista lähdeteoksista kopioidun etiketin uskottavuus murenee viimeistään silloin, kun kutsussa kerrotaan erikseen, minkälainen asu ei kelpaa. Tällaisissa bileissä kulissiksi kyykytetyt vieraat larppaavat ”hääparin ehdoilla”. Oikea ja oikein käytetty etiketti on paitsi selkeää operaatiologistiikkaa, myös kohtelias apuväline vieraille. Pukuvalinnassaan vieras kääntää katseensa omasta navastaan kohti tilaisuuden aihetta, eikä mene frakkijuhliin smokissa. Ei, vaikka se olisi miten hieno ja kallis. Vastaavasti kutsujan tulee ymmärtää, että koodi velvoittaa myös isäntiä, eikä tarkoita pelkkää pukeutumista.

Toisten ihmisten huomioon ottaminen on käytöstapojen ydin. Annamari Sipilän Helsingin Sanomissa (HS 27.7.2015) haastattelema brittiäiti toteaa, että tapakasvatus on jatkuvaa työtä, jota ei voi aloittaa liian aikaisin. Se on ensisijaisesti perheiden vastuulla, eikä toisten huomioonottaminen ole yhteiskuntaluokasta tai syntyperästä kiinni. Epäkohteliaisuutta pidetään Britanniassa sosiaalisesti tuomittavana. Kun käytöksen perusta on kunnossa, sen päälle opeteltu etiketti toimii luontevana tiekarttana erilaisissa tilaisuuksissa.

Toisten ihmisten huomioon ottamisessa on kyse kunnioituksesta ja tasavertaisesta kohtelusta. Kun 80-luvulla tuli muotiin mitä mielikuvituksellisimmat etunimet, joiden ajateltiin tasoittavan lapsen tietä kansainvälistyvässä maailmassa, olisiko viimeistään nyt aika palauttaa vanhanaikaiset hyvät tavat kunniaan samasta syystä? Hymy, hei, kiitos ja anteeksi ovat globaalia arvotavaraa, jota lapsi hankkii vaivattomimmin vanhempiensa esimerkkiä seuraamalla. Käytös muokkaa yksilön brändiä, kauniit tavat omaava erottuu, sillä huomaavaisuus on kaikkialla kovaa valuuttaa.

Kuuntele Hannele Eklundin blogiteksti täältä:


Aiheet: , , , , , , , , ,

Kirjoita kommentti