Umami muualla Facebook

Julkaistu 17. 6. 2013 Teksti Liisa Wilska Ei kommentteja Näyttelyt

Kuriton kaunosielu

EMMAssa avautuu kesän kynnyksellä laaja Birger Kaipiaisen (1915–1988) taidetta esittelevä näyttely, joka sekoittaa kategorioita ja herättää kysymyksiä. Kaipiainen loi puolen vuosisadan mittaisen uran Arabian tehtaalla, mutta sai toteuttaa visioitaan irrallaan teollisesta tuotannosta, sen tavoitteista piittaamatta.

(Vasemmalla koristevati, 1970-luku. Kyösti Kakkosen kokoelmat, kuva: Niclas Warius)

Kaipiainen oli oman tiensä kulkija. Hänen omintakeinen, salaperäinen kuvafantasiansa ihastutti jo aikalaisia, mutta toisaalta modernin muotoilun taholla pidäkkeettömän runsasta kuvakieltä myös vieroksuttiin. Kuvataidepiireissä yletöntä koristeellisuutta ihmeteltiin.

Aikansa outo lintu näyttäytyy tänä päivänä toisessa valossa: persoonallisena kuvantekijänä ja rajoista piittaamattomana visionäärinä, joka toteutti fantasiansa keraamiseen materiaaliin.

Kolme sulotarta, seinälaatta, n. 1964. Kyösti Kakkosen kokoelmat, kuva: Niclas Warius

Kaksi kukkapuuta, Kyösti Kakkosen kokoelmat, kuva: Niclas Warius

Helmikuovi

Näyttelyn on koonnut dosentti Harri Kalha ja sen teokset ovat uniikkitöitä Kyösti Kakkosen, Designmuseon, Ateneumin sekä yksityisistä kokoelmista. Näyttelyarkkitehtuurista vastaa Ilkka Suppanen. Näyttelyn yhteydessä julkaistaan Kalhan kirjoittama, laajasti kuvitettu kirja – ensimmäinen syväluotaus Birger Kaipiaisen taiteeseen.

KURITON KAUNOSIELU / BIRGER KAIPIAISEN KERAAMISIA FANTASIOITA

19.06.2013 – 12.01.2014

EMMA – ESPOON MODERNIN TAITEEN MUSEO
NÄYTTELYKESKUS WEEGEE, AHERTAJANTIE 5, TAPIOLA
PL 6661, 02070 ESPOON KAUPUNKI
09 8165 7512, INFO@EMMA.MUSEUM

AVOINNA TI, TO, PE 11-18, KE 11-20 (ILMAINEN 18-20), LA-SU 11-17.

Seinävati, 1980-luku, Kyösti Kakkosen kokoelmat, kuva: Niclas Warius

Kuka oli Birger Kaipiainen?

Birger Kaipiainen. Kuva: Kansallisbiografia

Birger Kaipiainen oli Suomen kansainvälisesti menestyneimpiä ja tunnetuimpia keramiikkataiteilijoita; hänen työnsä oli osa Suomen modernin taideteollisuuden maailmanvalloitusta. Kaipiaisen muotokieleksi vakiintui kolmiulotteisuus, jota hän toteutti kokoamalla reliefejä keramiikanpalasista tai -helmistä.

Birger Kaipiainen syntyi 1915 Porissa seitsenlapsisen perheen kuopuksena. Jo vuoden kuluttua rautatievirkailijan perhe muutti kuitenkin Helsinkiin Fredrikinkadulle. 1920-luvun puolivälissä Birger lähetettiin kesiksi Laatokan Sortavalaan Baranovskin perheen hoitoon, lapsettoman emigranttipariskunnan värikkääseen kulttuurikotiin. Helen Baranovski oli käynyt Pietarissa taidekoulun, ja perheen lähipiiri avasi nuorelle romantikolle näkymän kansainväliseen tapakulttuuriin.

Varhaiskypsä taiteilijasielu ahmi kaunokirjallisuutta ja piirteli, mutta koulunkäynnistä, etenkään matematiikasta, ei tahtonut tulla mitään. Birgerin äiti otti lopulta yhteyttä Arttu Brummeriin ja kertoi huolestuneena pojasta, joka vain juoksenteli pelloilla perhosten perässä ja syventyi kukkien katseluun. Brummer otti teini-ikäisen pojan suojelukseensa Ateneumin taideteollisuuskeskuskouluun. Kaipiaisen opinnot ajoittuvat funktionalismin vuosiin, jolloin taidekäsityöstä pyrittiin riisumaan kaikki sentimentaalisuus ja koristeellisuus. Hän tarrautui kuitenkin itsepäisesti, ja ymmärtävien opettajiensa kannustamana, runolliseen kuvamaailmaansa.

Birger Kaipiainen kutsuttiin 1937 Arabian tehtaan taideosastolle, joka oli tuolloin profiloitumassa vapaan taidekäsityön lippulaivaksi. Hän erottui heti omaperäisellä aihemaailmallaan muutenkin erikoisesta taiteilijajoukosta. Taiteen tekeminen oli kuitenkin katketa heti alkuunsa, kun Kaipiainen sairastui polioon, jonka parantuminen hidastui virhediagnoosin takia. Vaikea sairaus jätti nuoreen taiteilijaan pysyvän jälkensä; oikean raajan tukena oli vastedes kävelykeppi.

Kaipiaisen yksilöllisesti tulkitsema romantiikka sai vastakaikua myös yleisössä, etenkin 1940-luvulla. Vuodenvaihteessa 1949 Kaipiainen sai mahdollisuuden työskennellä Italiassa. Italian-matka päätti lopullisesti Kaipiaisen varhaisrenessanssiin haikailevan tyylivaiheen pastellisävyisine unelmineen. Rakas naisaihe toki säilyi, mutta aihetta leimasi tämän jälkeen voimakkaampi tyylittely ja frontaalinen ilmaisu.

Suomen taideteollisuudessa 1950-luku oli vapaan luovuuden ja kokeilujen aikaa. Mikään ei tunnu pidätelleen Kaipiaisen mielikuvitusta. Vuosikymmenen alussa hän alkoi irtaantua ”fajanssimaalauksesta” kolmiulotteiseen muotokieleen: tuloksena oli keramiikkapalasista tai -helmistä koottuja reliefejä, vapaana seisovia keilamaisia naishahmoja tai pitkiä harkkomaisia seinäfiguureja. Kaipiainen suunnitteli myös suositut, edelleen tuotannossa olevat tapettimallit Kiurujen yö sekä Ken kiuruista kaunein Pihlgren & Ritolalle.

Kaipiainen muutti 1954 Ruotsiin, Rörstrandin taiteilijaksi. Linköpingin kaupunki oli kulttuuritarjonnaltaan rajoittunut, mutta Kaipiaisen tärkeinä tukijoina ja ystävinä olivat intendentti Fredrik Wehtje sekä kreivitär Lillemor Mannerheim-Klingspor, joka oli aiemmin toiminut keraamikkoharjoittelijana Arabian tehtaalla. Rörstrandissa työskentely oli Kaipiaiselle vapauttavaa aikaa, mikä näkyi myös teoksissa: tyylittelyssä näkyi ujostelematon maneeri, värit olivat dramaattisia, ja aiheisiin tuli vahva surrealistinen lataus.

Vuoden 1958 lopulla palattuaan Linköpingistä Suomeen Kaipiainen matkusti Ranskaan ekonomi Margit (Maggi) Halosen kanssa, johon hän oli tutustunut ystävänsä Armi Ratian kautta. Pariskunta vihittiin jouluaattona Suomen suurlähetystössä Pariisissa. Kaipiaisella oli kuitenkin jälleen edessään katkera luopuminen: avioliitto päättyi puolison äkilliseen sairastumiseen ja kuolemaan 1966. Lyhyeksi jääneen avioliiton onnea siivitti vilkas seuraelämä Helsingissä. Legendaarisia juhlia vietettiin Armi Ratian Bökarsissa, jossa Kaipiaisella oli oma ”punainen huoneensa”. Elettiin Marimekon kulta-aikaa. Seurapiiriin kuuluivat muun muassa Tarmo Manni ja Cyril Szalkiewicz.

Kaipiaisen taide oli osa Suomen modernin taideteollisuuden maailmanvalloitusta. Romanttisena taiteilijasieluna Kaipiainen jättäytyi sosiaalisesti suuntautuneen muotoilun ulkopuolelle. Arabian tehtaanjohdon pyynnöstä hän suostui lopulta suunnittelemaan joitakin malleja tuotantoon. Tapetti-kuparipainokoriste oli tuotannossa 1953 – 1962, ja 1960-luvun lopulla syntyi rehevään hedelmä- ja kukkaornamenttiin puettu Paratiisi-astiasto. Astiaston valmistus lopetettiin 1970-luvun puolivälissä, mutta sittemmin se on pienin muutoksin tullut uudelleen tuotantoon. Nykyään sitä pidetään yhtenä suomalaisen muotoilun klassikoista.

Kaipiaiselle myönnettiin 1977 professorin arvo ja 1981 taiteilijaeläke. Hän jatkoi eläkkeelle jäätyään työtään freelancepohjalta, mutta saapui silti edelleen lähes päivittäin Arabian tehtaalle. Birger Kaipiainen kuoli työpäivän päätteeksi heinäkuussa 1988.

(Lähde: Kansallisbiografia, Harri Kalhan artikkeli)


Aiheet: , , , , , , , , , , , ,

Kirjoita kommentti