Umami muualla Facebook

Julkaistu 31. 5. 2018 Teksti Mervi Hannele Sandbacka, kuvat Mervi Melasniemi Ei kommentteja Ajankohtaista

Älä suorita lomaa, vaan nauti laiskottelusta

Joillakin alkaa jo loma, useimmilla heinä-elokuussa. Lomalla mökkeillään, sukuloidaan ja matkustellaan joko kotimaassa tai lähdetään sadetta pakoon aurinkoisempiin maisemiin.

Loma ladataan monin suunnitelmin ja odotuksin. Lomalla sitten luen kaikki kirjat, joita en ole ehtinyt vuoden mittaan lukea, lomalla siivoan komerot, lomalla kerään ja säilön marjoja, lomalla menen tapaamaan sukulaisia ja kutsun ystäviä mökille, teen tätä ja tuota eli aikataulutetaan koko loma. Suoritetaan lomaa hampaat irvessä. Ja päreet palaa, jos kaikki ei mene suunnitelmien mukaan tai, jos ei vaikka kumppani hypi samaan tahtiin, kuin tahtipuikkoa heilutat!

Entäs lepo ja rentoutuminen, akkujen lataus? Jätänkö aikaa olla tekemättä yhtään mitään? Italialaiset sanovat hienosti ”Dolce far niente” – ”ihanaa olla tekemättä mitään” ja he osaavat sen. On ihanaa vain olla, tehdä jotain, jos huvittaa, mutta ilman pakkoa ja aikatauluja. On virkistävää vain laiskotella kaikessa rauhassa, olitpa sitten korvessa tai kaupungissa. Luovuus vaatii laiskuutta, siinä oiva viisaus. Opetellaan vain olemaan, ilman kiirettä mihinkään. Se on lomaa parhaasta päästä!

Nautitaan kesästä ja sen ihanasta sadosta. Napostellaan herneitä ja marjoja. Grillaillaan ja chillaillaan. Joillekin erilaiset kesätapahtumat ovat loman kohokohtia. Kun tehdään vain mieluisia asioita, istutaan vaikka rantakalliolla tuijottamassa merelle tai järvelle, soudellaan ja kuunnellaan lintuja, katsellaan luontoa, saunotaan, vihdotaan, uidaan, ulkoillaan ja nukutaan paljon, loman jälkeen akut ovat taas täynnä ja virtaa piisaa!

Nautinnollista kesää ja lomaa kaikille Umamin ystäville!

Toivottaa Umami.fi


Aiheet: , , ,

Kirjoita kommentti