Julkaistu 9. 2. 2010 Teksti Mervi Melasniemi Ei kommentteja Hyvinvointi

Asetaldehydi on luonnossa esiintyvä tuttu aine


Professori Mikko Salaspuron asetaldehyditutkimuksen uutisointi antaa tarpeettomasti huolestuttavan kuvan elintarvikkeiden terveellisyydestä.

Asetaldehydi on luonnossa esiintyvä, monille hedelmille kypsymisessä muodostuva ainesosa, joka on maultaan ja tuoksultaan hedelmäinen. Kyse ei siis ole tutkijoille tuntemattomasta uudesta aineesta, eikä se aiheuta elintarvikkeissa uutta riskiä ihmisille.

Asetaldehydin saantikanavia on useita. Asetaldehydiä syntyy luontaisesti suuria määriä ihmisen elimistössä alkoholin palamisen seurauksena. Näin syntynyt asetaldehydi muuttuu terveillä elimistössä nopeasti vaarattomaan muotoon.

Elimistössä voi syntyä pieniä määriä asetaldehydiä myös suussa olevien mikrobien aiheuttamassa käymisessä tai entsyymitoiminnassa. Huono suuhygienia lisää asetaldehydin muodostusta. Asetaldehydiä syntyy myös suolistossa. Tällöin aineen syntyy vaikuttaa ruokavalio ja paksusuolessa vallitseva mikrobifloora. Elintarvikkeisiin asetaldehydiä voi tulla esimerkiksi maitohappobakteerien ja hiivojen käymisprosessin aikana. Kuumakäsittelyssä kuten paistaessa osa siitä haihtuu jo alhaisessa 20 asteen lämpötilassa.

Professori Mikko Salaspuron tutkimuksessa yhtenä saantilähteenä korostuvat turhaan lastenruoat. Lastenruokien valmistuksessa käytetään puhtaita tutkittuja raaka-aineita. Valmistuksessa ei käytetä käymisprosesseja eikä asetaldehydiä aromiaineena. Hedelmäsoseissa oleva asetaldehydi on hedelmien luontaisesti sisältämää. Halutessa soseenkin voi lämmittää, siirtää lautaselle ja jäähdyttää sekoittamalla ennen tarjoamista.

Toisessa Salaspuron tutkimuksessa tarpeettomasti esille nostetussa elintarvikeryhmässä, jogurteissa, oleva asetaldehydi puolestaan on hapatebakteerien aineenvaihdunnasta ja osin hedelmäjogurtteihin lisätystä hedelmästä. Tässäkään tapauksessa kyse ei ole uudesta ilmiöstä, sillä maitotuotteiden valmistuksessa on vuosisatoja käytetty hapattamista.

Asetaldehydin mahdolliset haitat liitetään ennen kaikkea tupakansavusta ja alkoholin suurkulutuksesta tulevaan altistukseen. Elintarvikkeiden sisältämän asetaldehydin ja syövän välille ei ole esitetty syy-seuraussuhdetta.

Elintarviketeollisuus seuraa kansainvälisen tutkimustiedon kertymistä ja korostaa, että monipuolinen ruokavalio on tulevaisuudessakin terveellinen.

Elintarviketeollisuusliitto luo jäsenyrityksilleen kilpailukykyiset toimintaedellytykset Suomessa. Liiton 300 jäsenyritystä ja kaksi järjestöjäsentä kattaa yli 90 prosenttia elintarviketeollisuuden tuotannosta Suomessa. Elintarviketeollisuus on Euroopan suurin teollisuudenala. Suomessa elintarviketeollisuus on suurin kulutustavaroiden valmistaja ja neljänneksi suurin teollisuudenala työllistäen 35 000 henkeä.

Tiedote ETL.

Aiheet: , ,

Kirjoita kommentti