Umami muualla Facebook

Julkaistu 29. 3. 2017 Teksti Mervi Melasniemi, kuvat /kuva Gummerus Ei kommentteja Kirjallisuus

David Baldacci: Murtunut mies

Amerikan ykköstrilleristin David Baldaccin helmikuussa ilmestynyt Murtunut mies (Gummerus) vie lukijan mukanaan hirvittävän sarjamurhaajan jahtiin. Kirja aloittaa uuden Amos Decker -dekkarisarjan. Baldacci ei petä nytkään, lähes 600-sivuinen kirja pitää jännityksessä alusta loppuun.

Amos Decker on rikosetsivä, lahjakas sellainen, joka on selvittänyt lähes kaikki kohdalleen sattuvat rikokset parinsa Mary Lancasterin kanssa. Decker on niin sanottu savant-ihminen, harvinaisuus, joka päähän saadun kovan tällin jälkeen on saanut uusia kykyjä. Hän ei pysty unohtamaan mitään ja hän näkee asioita väreissä. Näistä kyvyistä on ollut suurta hyötyä rikosten selvittelyssä.

Yhtenä iltana kotiin palattuaan, hän löytää lankonsa, vaimonsa ja lähes 10-vuotiaan tyttärensä raa’asti murhattuina. Decker soittaa hätäkeskukseen ja aikoo sitten ampua itsensä, mutta pian paikalle saapuvat kollegat saavat hänet luopumaan aikeestaan.

Kun johtolankoja ei löydy, rikos jää toistaiseksi selvittämättä ja Decker ajautuu alamäkeen, menettää talonsa, jää pois työstään ja joutuu yömajaan ja sen lopetettua toimintansa, päätyy lopulta asumaan kadulle.

Sitten tapahtuu järkyttävä kouluammunta, jossa kuolee oppilaita ja opettajia. Samaan aikaan eräs Sebastian Leopold -niminen mies tunnustaa Deckerin perheen murhat. Decker käy salaa tapaamassa Leoboldia miehen sellissä, ja tulee kuulustelunsa perusteella siihen tulokseen, ettei mies ole voinut tehdä murhia.

Deckerin entinen esimies ylikomisario MacKenzie Miller pyytää nyt Deckeriä tutkimaan kouluammuntaa, koska apuun tarvitaan kaikki resurssit. Decker harkitsee ja suostuu pitkin hampain lopulta. Jossain vaiheessa alkaa selvitä, että Deckerin perheen murhat ja kouluammunta ovat mahdollisesti saman tekijän tai tekijöiden aikaansaannosta. Liittyykö Sebastian Leobold sittenkin murhiin vai ei. Mies päästettiin vapaaksi, ja hän hävisi saman tien kuin tuhka tuuleen.

Mutta nyt annan kirjan lukijoiden itse ottaa lopusta selvää. Sanonpa vain, että Baldacci on mestarillinen juonten kehittelijä ja viihdyin dekkarin parissa paremmin kuin hyvin.

Kustantaja kertoo kirjailijasta:

David Baldacci on amerikkalainen rikoskirjailija, joka on syntynyt vuonna 1960 Richmondissa Virginiassa. Hän valmistui lakimieheksi 1986 ja työskenteli sen jälkeen juristina Washingtonissa kolmen eri lakitoimiston palveluksessa.

Nykyään David Baldacci on päätoiminen kirjailija ja Yhdysvaltain myydyin trilleristi. Hänen teoksiaan on käännetty yli 45 kielelle ja myyty maailmanlaajuisesti yli 80 miljoonaa kappaletta. Baldaccin trillerit ovat tuttu näky New York Timesin bestsellerlistan kärjessä, ja ne ovat olleet myös kansainvälisiä menestyksiä.

Kirjan tiedot

David Baldacci
Murtunut mies
Alkuteos Memory Man
Suomentaja Antti Autio
Gummerus kustannus, helmikuu 2017
Sivumäärä 571
Kirjastoluokka 84.2
ISBN 9789512405787
Kirjamuodot Kirja, E-kirja


Aiheet: , , , , , ,

Kirjoita kommentti