Umami muualla Facebook

Julkaistu 16. 7. 2016 Teksti Mervi Sandbacka Ei kommentteja Kirjallisuus

Johanna Tuomola: Valheiden vangit

Minulle entuudestaan aivan tuntemattoman kirjailijan Johanna Tuomolan trilogian avausdekkari Valheiden vangit teki minuun vahvan ja myönteisen vaikutuksen. Suomessa on monta tasokasta dekkaristia, joihin Johanna Tuomola näyttää lukemani perusteella ehdottoman suvereenisti lukeutuvan.

Trilogian ensimmäisessä osassa päähenkilö Julia Takalo, kolmikymppinen poliisista potkut saanut, omaperäinen ja omapäinen yksityisetsivä on taloudellisesti ahtaalla, ja toivoo saavansa pian jotain alan työtä.

Työnsaanti mielessään Julia on poliisitalon hississä matkalla tapaamaan entisiä kollegoitaan, kun hissiin astuu murhatun, veneveistämön toimitusjohtajan Erkki Hiidenrannan leski Susanna Hiidenranta. Hän on menossa tapaamaan murhatutkintaa johtavaa ylikomisario Tuomista. Hissi juuttuu kerrosten väliin, Susanna alkaa panikoitua. Itseään rauhoittaakseen hän alkaa jutella hissin lattialla istuvan juronnäköisen Julian kanssa. Juttelun lomassa käy muun muassa ilmi, että Julia on saanut poliisista potkut jouduttuaan napit vastakkain esimiestensä kanssa. Julia on ollut työssään hyvin tehokas, mutta säännöistä piittaamaton ja keinoja kaihtamaton. Julia kertoo perustaneensa oman etsivätoimiston.

Kun hissi on saatu korjattua ja saapuu perille tilattuun kerrokseen, hissiä vastassa on jutun tutkimuksesta vastaava ylikomisario Tuominen, joka heti pidättää Susanna Hiidenrannan epäiltynä aviomiehensä murhasta.

Juliaa kohtaa oikea onnenpotku, kun Susanna soittaa Julialle ja pyytää tätä selvittämään, kuka murhasi hänen miehensä. Palkkio tulisi olemaan ruhtinaallinen.

Julia asuu isoäitinsä kanssa, joka pitää huolta Juliasta, joka kärsii kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä. Kun Julia pääsee vauhtiin tutkinnassa, hän jättää jossain vaiheessa lääkkeensä ottamatta ja joutuu manian valtaan. Julia penkoo kuumeisesti murhatun Hiidenrannan elämää, josta paljastuu ikäviä asioita. Hän alkaa saada vainun murhaajasta, mutta selville alkaa tulla paljon muutakin, joka on viedä Julialta jopa hengen.

Jännittävät juonenkäänteet pitivät lukijan tehokkaasti hereillä. Varmasti tulen lukemaan myös jatko-osat, joista seuraava, Kun eilinen oli toinen, ilmestyy kevät-kesällä 2017 ja trilogian päätösosa, Muurien sorruttua, julkaistaan kevät-kesällä 2018.

Jtuomola-001

Johanna Tiomola, kuva Lohjan Suomalainen Kirjakauppa/Tiina Mykkänen.

Wikipedia kertoo kirjailijasta:

Johanna Tuomola (s. 1961 Helsinki) on kirjoittanut sekä lasten- ja nuortenkirjoja että dekkareita aikuisille.

Ennen uraansa kirjailijana Tuomola työskenteli hevosten parissa. 1990-luvulla hän kirjoitti Kariston kustantaman kahdeksanosaisen Kati-hevoskirjasarjan. 2000-luvulla Tuomola on kirjoittanut helppolukuista lasten dekkarisarjaa.[2]

Tuomolan ensimmäinen aikuisille suunnattu jännitysromaani Tummissa vesissä ilmestyi vuonna 2009 Myllylahden kustantamana. Dekkareissa rikoksia selvittää lohjalainen poliisi Noora Nurkka.

Lisätietoa kirjailijasta ja hänen tuotannostaan: www.johannatuomola.com


Aiheet: , , , , ,

Kirjoita kommentti