Umami muualla Facebook

Julkaistu 12. 2. 2016 Teksti Mervi Hannele Sandbacka, kuvat Otava Ei kommentteja Kirjallisuus

Ota lomalle mukaan hyvää lukemista!

Hiihto- tai kevätlomat, ja pääsiäislomakin, ovat tulossa ennen kuin huomaammekaan. Itselleni lomaan kuuluu aina myös lukeminen. Laatudekkari on juuri silloin paikallaan.

Ohessa neljä todella hyvää ja kutkuttavan jännää dekkaria, joista mikä hyvänsä kannattaa sujauttaa kassiin, kun olet lähdössä lomalle joko nyt tai myöhemmin keväällä. Mutta viihtyy näiden kirjojen parissa ihan muutenkin, vaikka lomaa ei tiedossa olisikaan.







Henning Mankell Ruotsalaiset saappaat

Henning Mankellin viimeiseksi jäänyt kirja Ruotsalaiset saappaat oli monella tavalla vaikuttava, voimakkaan tunteen lukukokemukseen toi tietenkin kirjailijan syksyinen kuolema. Kirja oli ikäänkuin hänen jäähyväisteoksensa. Lukijana jään syvästi kaipaamaan sympaattista Henning Mankellia.

Ruotsalaiset saappaat oli tavallaan  jatkoa Mankellin Italialaiset kengät -kirjalle, eikä kuitenkaan, sillä kirjat ovat itsenäisiä teoksia, vaikka molemmissa kirjoissa on samoja henkilöhahmoja. Isovanhemmiltaan perittyyn saareen eläkkeellä vetäytynyt, erakkomainen, 7-kymppinen, uraansa ja elämäänsä pettynyt kirurgi tutustuu lopulta paremmin aikuiseen tyttäreensä, jonka olemassaolo selvisi Italialaisissa kengissä, ja hän myös rakastuu itseään huomattavasti nuorempaan naiseen. Eräänä yönä mies herää isovanhempiensa vanhassa talossa, nykyisessä kodissaan,  kovaan kuumuuteen ja pelastautuu viime hetkellä tulipalosta. Talo palaa poroksi. Mies siirtyy asumaan saarella olevaan tyttärensä asuntovaunuun. Pyromaaniko saaristossa riehuu, koska muitakin taloja palaa vähän ajan sisällä. No, asia selviää lopulta, mutta kirjan koskettavin anti on vanhan miehen tuntojen luotaamisessa. Pettynyt, kovia kokenut mies löytää sisimmästään paljon elämäänsä elähdyttävää  rakkautta,  ystävyyttä ja välittämistä.

Kustantaja kertoo:

Henning Mankell oli ruotsalainen kirjailija, joka syntyi 3. helmikuuta 1948 ja kuoli viime vuonna 5. lokakuuta 2015. Hän oli yksi suosituimmista kirjailijoista Ruotsissa ja hyvin suosittu muuallakin maailmassa, myös meillä Suomessa. Mankellin laaja kirjallinen tuotanto sisältää romaaneja ja lasten- ja nuortenkirjoja. Hän kirjoitti myös näytelmiä, kuunnelmia, elokuva- ja tv-käsikirjoituksia. Mankellin kirjoja on käännetty yli 40 kielelle ja niitä on myyty maailmanlaajuisesti yli 30 miljoonaa kappaletta. Hänet tunnettiin erityisesti Wallander-dekkareistaan, joiden kautta hän peilasi ruotsalaista yhteiskuntaa ja sen ongelmia. Mankellin sydäntä lähellä olivat myös lasten oikeudet sekä Afrikka. Mankellin teokset ovat saaneet lukuisia kirjallisuuspalkintoja.

Mankell työskenteli Ruotsissa eri teattereissa ohjaajana, dramaturgina ja teatterinjohtajana. Hän asui parikymmentä vuotta puoleksi Ruotsissa, puoleksi Mosambikissa, Maputossa, jossa hän työskenteli Teatro Avenidan johtajana.

Kuva Otava.

Marklund Rautaveri

Liza Marklund Rautaveri

Olen aina ollut ihastunut Liza Marklundin kirjoitustyyliin. Ruotsalaisen kirjailijan naisnäkemys käy suoraan pohjoismaisen naisen sydämeen. Marklundin rikosromaanien päähenkilöön, Kvällspressenin toimittajaan Annika Bengtzoniin on naislukijan helppo samaistua. Annika on vaativassa työssään viihtyvä, vaikeasta avioliitostaan lähtenyt nainen, joka löysi uuden, onnellisemman parisuhteen. Neljän lapsen uusperheessä arki ei suju aina mallikkaasti, ja exäkin heittää kapuloita rattaisiin.  Nykynaisen elämää siis ja hyvin todellisesti kuvattuna. Lisäksi Kvällspressenin paperipainos lopetetaan ja lehti siirtyy kokonaan nettiin – sekin nykyaikaa, jos mikä! Annika Bengtzon -henkilöhahmo on varmasti ollut  suurin syy sarjan suureen suosioon.

Tähän jo yhdenteentoista Annika Bengtzon -dekkariin sarja päättyy. Annika selvittää sisarensa katoamista ja joutuu kohtaamaan lapsuuteensa liittyviä vaikeita muistoja. Sarjan viimeisessäkin osassa käsitellään kaiken muun ohessa (mielestäni tarpeettoman) raakoja rikoksia, joten kihelmöivää jännitystä luvassa dekkareista pitäville.

Liza Marklund on yksi kuuluisimmista ja suosituimmista pohjoismaisista jännityskirjailijoista, jonka tuotanto käsittää Annika Bengtzon -sarjan lisäksi ison joukon muitakin dekkareita. Hän on voittanut lukuisia kirjallisuuspalkintoja, ja hänen teoksiaan on käännetty 25 kielelle.

Mielenkiintoista nähdä, mitä Liza Marklund julkaisee seuraavaksi. Onkohan uusi sarja tulossa?

Kuva Otava.

Pakkanen Helle

Outi Pakkanen Helle

Outi Pakkanen on oman maamme dekkaristikärkeä. Hänen kirjansa sijoittuvat Helsinkiin, uusin Töölöön ja Hesperianpuiston sekä Taivallahden tienoille. Pakkasen dekkarien päähenkilö Anna Laine on hieman vanhapiikamainen graafinen suunnittelija, pienen mäyräkoiran pitkä, laiha ja tummatukkainen emäntä. Tähän asti lukija on tavannut Anna Laineen hänen Eerikinkadulla sijaitsevassa asunnossaan ja sen ympäristössä koiralenkeillä, mutta nyt Anna saa juhannuksena ystävättärensä mökille tiedon asuntonsa vesivahingosta. Seuraa kiireinen paluu kaupunkiin ja evakkous ystävän vanhan tädin tyhjillään olevassa, kissanpissanhajuisessa asunnossa, joka on melkein vastapäätä ravintola Eliteä.

Anna Laine tutustuu pian naapureihinsa, sehän on helppoa koiranomistajalle, kuten tiedetään. Ja yllätys, yllätys myös komea adonis astuu kuvioihin. Anna menee pyörälle päästään, lukija saa huomata. Vaikka hillitty Anna Laine, tuo herkutteleva hedonisti, on lukijalle jo vanhastaan tuttu, hänen hillitön intohimonsa on uutta. Tässä kirjassa tie miehen sydämeen käy vatsan kautta, eikä romantiikkaa puutu. Leppoisa ja viihdyttävä lukukokemus, vaikka tässäkään dekkarissa murhatta ei tietenkään selvitä. Jatkoa sarjaan odotellaan!

Outi Pakkanen on ahkera kirjailija. Lukuisten dekkareiden lisäksi hän on kirjoittanut muun muassa elämänkertoja sekä keittokirjan ja kääntänyt kirjallisuutta suomeksi. Hän on saanut useita tunnustuksia eri tahoilta, ja hänet on valittu Stadin friiduksi.

Kuva Otava.

Cornwell Samaa verta

Patricia Cornwell Samaa verta

Kuolinsyyntutkija, tohtori Kay Scarpetta selvittää toinen toistaan kammottavampia rikoksia, usein sarjamurhia. Hän panee ruumiit kertomaan, ja konnat joutuvat ennemmin tai myöhemmin kiven sisään.

Tällä kertaa Scarpetta ja hänen miehensä Benton selvittävät kumpikin tahoillaan ja yhdessäkin tarkka-ampujan tapausta. Jollakin on huippukivääri, jolla saa osuman pitkän matkan päästä, eikä tiedetä, mistä laukaus ammuttiin. Tarkka-ampuja napsii uhrin toisensa jälkeen. Välillä haukutaan ns. väärää puuta, mutta selvittelyn edetessä alkaa näyttää siltä, että joku on noussut kuolleista. Scarpetta joutuu lopulta sukelluksissa lähitaisteluun sarjamurhaajan kanssa, ja silloin selviää, kenestä on kysymys. Lukijalle jää vaikutelma, että kirjaan tullee jatkoa.

Kuva Otava.


Aiheet: , , , , , , , , , ,

Kirjoita kommentti