Umami muualla Facebook

Julkaistu 16. 10. 2013 Teksti Mervi Sandbacka, kuvat /kansikuva Gummerus/Matias Koskimies 2 kommenttia Kirjallisuus

Pohjoisen herkut – Traditional Tastes of the North

Tiia Koskimiehen toimittama Pohjoisen herkut – Traditional Tastes of the North -kirja on julkaistu tänään 16.10.2013. Kirjassa on Saariselällä toimivan, suositun pitopalveluemännän Lyyli Huhtamellan parhaimpia Lapin ja Karjalan juhlaruokaohjeita ja näihin ruokiin liittyviä perinteitä. Kirjan upeat ruokakuvat ovat Matias Koskimiehen kuvaamia.

Juhlaruokaan liittyviä perinteitä on syytä vaalia, se on tärkeä osa suomalaista identiteettiä. Globalisoituminen on aiheuttanut monien perinteisten ruokien lähes katoamisen ruokakulttuuristamme. Olemme liian vaatimattomia omien perinneruokiemme suhteen. On hienoa, että Pohjoisen herkut -kirja tuo ansiokkaasti esille perinteisiä ruokiamme ja ruokakulttuuriamme, joista me suomalaiset voimme olla ylpeitä.

Kirja etenee uudesta vuodesta jouluun. Monet kirjan ruokaohjeista ovat Lyyli Huhtamellan asiakkaiden lempiruoista. Ohjeita on noin 50 ja kaikista on hyvät kuvat. Kirjassa on lisäksi menuehdotuksia juhlapyhiin.

Kirjan toimittanut ohjaaja, kirjailija, ruokatoimittaja Tiia Koskimies kertoi, että hän sai idean kirjan toimittamiseen jo muutamia vuosia sitten. Tiia ohjasi 90-luvulla suosittua Bon Appétit -ruokaohjelmaa, ja kävi tuolloin ohjelman tiimoilta pariinkin otteeseen Saariselällä Lyyli Huhtamellaa tapaamassa. Lyylistä ja Tiiasta tuli nopeasti hyvät ystävät. Molemmilla kun on sitä paitsi karjalaisia sukujuuria, mikä tietenkin myös lähensi. Kirjan tekeminen Lyylin mahtavan makuisista ja suosituista ruoista muhi siis tosi pitkään Tiian mielessä. Noin vuosi sitten idea pääsi toteutumaan, kun Gummerus kiinnostui kirjan aiheesta. Kirjalle oli niin sanotusti tilaus olemassa ja siitä tehtiin kaksikielinen (suomi-englanti), jolloin kirja toimii myös hyvänä lahjakirjana niin yritysten kuin muidenkin ulkomaisille vieraille ja ystäville sekä turisteille, jotka haluavat tietää ruokakulttuuristamme. Vastaavaa kirjaa ei kirjakaupoissa tällä hetkellä ole.

Tiia Koskimies kertoo, että Lyyli Huhtamellan makoisat ruoat ovat maistuneet Saariselällä juhlapyhiä ja lomiaan viettäville yritysjohtajille ja koti- sekä ulkomaisille silmäätekeville, joille hän on vuosien mittaan järjestänyt lukuisat hyvät ja runsaat tarjoilut. Lyylin Saariselän pitopalvelussa työskentelee kokkina myös hänen poikansa Marko Tiainen, joka teki kirjaan kuvatut annokset. Tiia sanoo, että Lyylin sydäntä lähellä ovat niin karjalaiset perinneruoat kuin lappilaiset raaka-aineet. Näitä perinteikkäitä ruokia haluavat myös hänen vieraansa – he eivät tule Lappiin syömään trendiruokia. Lyyli tekee ruokansa perinteisin menetelmin ja hänen padoissaan riekot kypsyvät läpikypsiksi ja mureiksi, hänen näppärissä hyppysissään on rypytetty lukemattomat, ohutkuoriset karjalanpiiraat, pyöritelty ruisleivät ja valmistuneet monet makunystyröitä kutkuttavat herkkuruoat.

Kangasselkämys ja paksu mattapaperi tuovat kirjaan juhlavuutta, joka sopii hyvin arvokkaan sisällön henkeen.

Lyyli Huhtamella, Tiia Koskimies, Marko Tiainen
Pohjoisen herkut – Traditional Tastes of the North
128 sivua
Gummerus Kustannus, lokakuu 2013
www.gummerus.fi


Aiheet: , , , , , , , , ,

2 kommenttia

  1. Oi ihana, nyt

    Oi ihana, nyt tiedän millä ratkaisen englantilaisen lahjaongelman! Pitänee varmaan liittää kylkeen kunnon ruisjauhoja pussi…

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pippa

    17. 10. 2013 15.12

  2. Kirja täytyy ehdottomasti

    Kirja täytyy ehdottomasti lainata kun kirjastoon tulee…

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    lissukka

    21. 10. 2013 7.55

Kirjoita kommentti