Umami muualla Facebook

Julkaistu 5. 6. 2020 Teksti Mervi Hannele Sandbacka, kuvat Tammi Ei kommentteja Kirjallisuus

Ta-Nehisi Coates: Vesitanssija

Nyt, kun mustat osoittavat oikeutetusti mieltään ikuisesti jatkuvaa rotusortoa vastaan USA:n suurkaupunkien kaduilla, ei voisi olla ajankohtaisempaa lukemista kuin yhdysvaltalaisen kirjailijan Ta-Nehisi Coatesin romaani Vesitanssija, joka kertoo orjien hirvittävistä kärsimyksistä Virginian isoilla plantaaseilla valkoisen mielivallan armoilla. Tuntuu siltä, että mustien amerikkalaisten elämässä mikään ei olisi muuttunut.

Kirja kertoo Hiramista, orjanaisen ja plantaasin isännän pojasta, jonka äidin pojan isä, plantaasin isäntä julmasti myy pojan ollessa viisivuotias. Poika löytää sijaisäidin leskeksi jääneestä orjanaisesta, jolta oli riistetty lapset myytäväksi. Hiram pääsee lopulta orjantöihin leski-isänsä kartanoon, jossa hänellä on velipuoli. Hiram saa opetusta velipuolensa opettajalta. Älykkyytensä ja hyvän muistinsa ansiosta Hiram oppii nopeasti kaiken, kun taas laiskaa velipuolta oppiminen ei kiinnosta.


Plantaasilla viljellään tupakkaa, maissia, viljaa ja hedelmiä. Kun maa on ryöstöviljelty, se ei enää tuota juuri mitään. Tilalliset saavat silti rahaa myymällä orjiaan. Tilat kurjistuvat ja monet plantaasinomistajat muuttavat muualle. Hiramin mielessä alkaa itää ajatus karkaamisesta, minkä hän tekeekin, mutta hänet saadaan kiinni. Julmien kärsimysten kautta hän pääsee osalliseksi maanalaiseen orjien vapauttamista ajavaan yhteisöön. Hiramilla on salaperäinen kanavointikyky, joka voi auttaa häntä pelastamaan muita vapaaksi haluavia orjia.

Kirja on järisyttävä lukukokemus, jossa raaka todellisuus ja näyt kietoutuvat mystisellä tavalla yhteen taustasykkeenä mustien hypnoottinen tanssinpoljento ja pelloilta kuuluva orjien laulu.

Ta-Nehisi Coatesia (s. 1975) on verrattu toiseen suureen mustaan kertojaan, kirjailija Toni Morrisoniin (s. 18.2.1931, k. 5.8.2019), joka sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 1993 ensimmäisenä mustana naisena ja mustana amerikkalaisena.

Julkaisija Tammen keltainen kirjasto: Ta-Nehisi Coates on kirjailija, esseisti ja toimittaja, joka lukeutuu tämän hetken johtaviin ajattelijoihin ja yhteiskuntakriitikoihin. Hän on ollut töissä The Atlantic -lehdessä. Hän opettaa kirjoittamista New York Universityn Arthur L. Carter Journalism Institutessa. Hän on kirjoittanut useita romaaneja, joista Between The World And Me hän voitti National Book Awardin vuonna 2015. Coates kirjoittaa Marvel Comicsille Black Pantheria ja Captain Americaa.

Kustantaja: Tammi


Aiheet: , , , , , ,

Kirjoita kommentti