Julkaistu 22. 1. 2012 Teksti Uutiset Ei kommentteja Näyttelyt

Enemmän funkista, Reino!

Enemmän funkista, Reino! -näyttely johdattaa Helsingissä 1930–60-luvulla kuvattujen elokuvien visuaaliseen maailmaan. Näyttely avautuu Helsingin kaupunginmuseon päärakennuksessa Sofiankatu 4:ssä 15.2.2012.

Muotoilu ja arkkitehtuuri vaikuttivat vahvasti elokuvien ilmeeseen luoden erilaisia mielikuvia kaupunkikulttuurista. Elokuviin suunnitellut asut, kuvitteelliset kodit ja ympäristöt kommentoivat todellisuutta, liioittelivat ajan ilmiöitä ja luotasivat tulevaisuutta mielikuvituksen keinoin. Näyttely nostaa esiin myös kotimaisten elokuvien vähemmän tunnetut tekijät, lavastajat ja tähtien glamourin luoneet pukusuunnittelijat. Samalla tutustutaan designammattilaisten arkeen Helsingin suurilla elokuvastudioilla.

Tiedon ja kauneuselämysten lisäksi “Enemmän funkista, Reino!”  tarjoaa hilpeän nostalgiaretken menneeseen Helsinkiin. Valokuvien, esineiden ja pukujen ohella elävä kuva on monimuotoisesti esillä. Näyttelyä täydentää oheisohjelma kaikenikäisille.

“Enemmän funkista, Reino” – design Helsinki-elokuvissa
Avoinna 15.2.2012–13.1.2013
Helsingin kaupunginmuseon päärakennus 
Sofiankatu 4

Puh. (09) 3103 6630

Museokauppa 
ma–pe 9–17 
la–su 11–17
VAPAA PÄÄSY

KAVA:n elokuvateatteri Orion esittää näyttelyyn liittyviä elokuvia koko vuoden

Uutuuttaan hohtavan funkis-Töölön linjakkaat näkymät taltioituivat tuoreeltaan Valentin Vaalan Mieheke-komediaan syksyllä 1936. Ossi Elstelän suunnittelemat upeat art déco -henkiset lavasteet rakennettiin Suomi-Filmin elokuvastudionaan tuolloin käyttämän Haagan Työväentalon saliin.

Valentin Vaala: Mieheke (1936). Tuulikki Paananen kauniina sihteerinä.

Erkki Karun Syntipukin (1935) tapahtumat sijoittuvat tavaratalo “Sampoon”. Elokuvan kuvauspaikaksi valikoitui itsestäänselvästi Pohjoismaiden suurin uusi tavaratalo, arkkitehti Sigurd Frosteruksen suunnittelema Stockmann Aleksanterinkadulla. Hissitytöt ja rullaportaat olivat modernin liikepalatsin ihmeitä.

Erkki Karu: Syntipukki (1935). Tavaratalo Sampon konttori.

Kulkurin valssin (1941) tuottaja-ohjaaja Toivo Särkkä valitsi työtovereikseen varsinaisen dream teamin: käsikirjoittaja Waltarin, kuvaaja Forsmanin, lavastaja Lemisen ja pukusuunnittelija Litoniuksen. Kreivitär Helenan (Ansa Ikonen) kotikartanoksi valittiin Herttoniemi ja Vesterkullan kartano sai esittää vapaaherraksi paljastuvan kulkuri-Arnoldin (Tauno Palo) kotia. Isommankin romantiikannälän tyy­dyttävät kartanointeriöörit rakennettiin SF:n Kampin stu­dioille.

Tauno Palo esiintyi Kulkurin valssissa kulisseissa, jotka edustavat yltäkylläistä 1800-luvun kertaustyyliä.

Vuokrasulhasessa (Valentin Vaala, 1945) sisustus­arkkitehti Meeri Holvi (Lea Joutseno) myy pääomaansa – aistikkaan kotiympäristön luomisen kykyä – varakkaille asiakkailleen. Meeri auttaa pontevasti vaativia asiakkaitaan valitsemaan muodinmukaiset kodintekstiilit ja edusta­vat valaisimet, mutta itse hän epäröi – kiinnostavien miesten välillä.

Valentin Vaala: Vuokrasulhanen (1945). Kuvassa Lea Joutseno ja Tapio Nurkka.

Dynamiittitytön (Valentin Vaala, 1944) päähenkilön, johtaja Reijosen Marja-tyttären (Lea Joutseno) elämänpiiri sijoittuu ylelliseen, merelliseen Helsinkiin – Kulosaaren kasinolta Kuusisaaren hulppealle huvilalle.

Matti Kassila: Isän vanha ja uusi (1955)

Arkkitehti Mauri Pekanpää (Tauno Palo), Matti Kassilan Isän vanha ja uusi -elokuvan (1955) päähenkilö, on jättänyt vanhan vaimonsa töölöläiskotiin perintöhuonekalujen keskelle ja muuttanut uuden blondivaimonsa kanssa Kaivopuistoon, kotiin, jota hallitsevat baarikaappi ja moderni sisustus. Arkkitehdin taide-, sisustus- ja naismaku paljastuvat lopulta kuitenkin yllättävänkin konservatiivisiksi…

Rikkaan Rygseckin suvun arvohuvilaksi sopiva rakennus Komisario Palmun erehdyk­seen (1960) löytyi Eirasta, Engelinaukio 8:sta. Lavastaja Aarre Koivisto suunnitteli huvilan sisätilat SF:n Liisankadun studioille monitasoiseksi, ylelliseksi labyrintiksi, josta ei loppukohtauksen ahdingossa tunnu olevan ulospääsyä.

Aarne Ervin suunnittelema Perhon talo (Perhonkatu 11, 1957) valittiin epäilemättä Kaasua, komisario Palmu! -elokuvan (1961) taiteilija Kurt Kuurnan (Pentti Siimes) asuin- ja ateljeetaloksi upean, kuin ilmassa leijuvan vaalean kierreportaikkonsa takia. Lavastaja Ensio Suomisen näkemys ateljeen design-uutuuk­silla silatuksi boheemiksi interiööriksi pystytettiin Fennada-Filmin Kulosaaren stu­dioille.

Kaasua, komisario Palmu -elokuvassa nähdään muun muassa Harry Bertoian Diamond- ja Bird-tuolit.

“Vanha Helsinki katoaa, pian on minun vuoroni”, toteaa komisario Palmu apeasti katsoessaan Alvar Aallon suunnittelemaa Enso-Gutzeitin taloa Katajanokan rannassa. Elokuvassa Tähdet kertovat, komisario Palmu (Matti Kassila, 1962) uuden vuosikymmenen muotoilu näkyy Senaatintorin poliisilaitoksellakin: muo­dikkaasen pukuun sonnustautunut, esimieheksi kohonnut Virta (Matti Ranin) käskyttää alaisiaan sisäpuhelimella ja jopa työhuoneen vaihtuneet ikkunaverhot julistavat uuden ajan alkaneen.

Maunu Kurkvaaran Yksityisalueen (1962) päähenkilö, keski-ikäinen arkkitehti Toivo Koski (Kalervo Nissilä) joutuu

Jörn Donner: Täällä alkaa seikkailu (1965). Kuvassa Matti Oravisto.

epätoivon valtaan keinottelevien gryndereiden hallitsemalla alalla, keskellä kiireen ja tuottavuuden kasvun vaatimuksia. “Mitä muuta nuo ovat kuin slummeja?” hän pohtii katsoessaan Kallion Castrénin­kadun uusia kerrostaloja.

Arkkitehti Toivo Pajunen haluaa luoda “maailman, yhtä kauniin ja puhtaan kuin Alvar Aallon työt…” Tämä Jörn Donnerin Täällä alkaa seikkailu (1965) -elokuvan päähenkilö (Matti Oravisto) asuu ja työskentelee elokuvassa kuitenkin arkkitehti Aarne Ervin itselleen suunnittelemassa Villa Ervissä (Kuusisaarentie 5).

Tältä näyttää vuosi 2012 – ainakin Risto Jarvan elokuvassa Ruusujen aika (1969): tutkijan koti on sisustettu aikansa huippumuotoilulla: läpinäkyvillä puhallettavilla muovi-istuimilla (italialaiset Blow-tuolit vuodelta 1967) ja Maija Isolan uusimmilla, suurikuvioisilla Marimekko-kuoseilla.

Risto Jarva: Ruusujen aika (1969)

Risto Jarva: Onnenpeli (1965). Kuvassa Jaakko Pakkasvirta ja Eija Pokkinen.

Jarvan Onnenpelissä (1965) pohdittiin jo ankarasti, miten Helsinkiä pitäisi tulevaisuudessa kehittää. Pää­henkilöt, nuoret ystäväpariskunnat, haaveilevat pikku putiikkien ja kahviloiden elävöittämistä vireistä keskustakortteleista – kuulostaako tutulta?

Minna Santakari

Lisätietoja elokuvanäytöksistä: http://www.kava.fi/esitykset/kevat-2012/design-helsinki