Umami muualla Facebook

Julkaistu 19. 3. 2013 Teksti Tony Dunderfelt, kuvat /kuva Daniel Dunderfelt Ei kommentteja Parisuhde

Seksuaalisuus nykyaikana

Nykyään lähes kaikki ihmiset haluavat kokea hyvää ja syvää seksuaalista läheisyyttä rakastamansa ihmisen kanssa. Sitä pidetään parisuhteen kannalta lähes itsestään selvänä. Näin ei kuitenkaan ole ollut koskaan aikaisemmin ihmiskunnan historiassa.

Ajatellaan vaikka olosuhteita 5 000 – 10 000 vuotta sitten. Kovin usein ei päästy viettämään edes kahdenkeskeisiä helliä hetkiä rakastamansa ihmisen kanssa! Miehet metsästivät ja puolustivat heimoa, naiset hoitivat loputtomia kodin askareita ja lapsia. Asuttiin yhdessä sukulaisten ja klaanin jäsenten kanssa vieri vieressä hyvin alkeellisissa oloissa. Asumusten lämpötilaa oli vaikea säädellä, talot olivat hataria ja likaisia. Elämä pyöri ravinnon saamisen ja suojautumisen ympärillä.

Sukupuolten väliset kontaktit olivat monissa kulttuureissa tarkoin säädeltyjä ja säännösteltyjä. ”Seurustelu” ja intiimi yhdessäolo tapahtui koko ajan ryhmän valvovan katseen alla.

Tämän lisäksi naisilla on ollut yleisesti kuukautisiin liittyviä puhtaussäädöksiä, jotka ovat estäneet heidän kosketuksensa miehiin useina päivinä kuukaudessa. Sairaudet, sosiaaliset velvollisuudet ja uskonnolliset tabut rajoittivat yhdessäoloa.  Romantiikka ei ollut kovin paljon tarjolla.

Tilanne ei ollut merkittävästi muuttunut vaikkapa 1500-luvulle tultaessa. Miehet ja naiset tosin tapasivat toisiaan hieman erilaisessa kulttuurisessa ympäristössä. Enää ei tavattu primitiivisissä majoissa tai viidakossa, vaan kaupunkien kaduilla, erilaisissa juhlissa ja mukavilla sohvilla toisten kodeissa.

Nykyajan romantiikasta ei silloin vielä laajoilla ihmisryhmillä ollut tietoakaan. Ei ollut televisiota, ei elokuvia, ei romanttisia kertomuksia eikä parisuhdeneuvoja naistenlehdissä. Eikä ollut mainoskampanjoita, jotka loihtivat mielikuvia täydellisestä rakkaudesta, joka toteutuu palmujen katveessa hiekkarannalla drinkkejä siemaillen. Arkipäivä oli alkukantaista raatamista toimeentulon ja turvallisuuden puolesta.

Nyt 2000-luvulla tilanne on todella historiallisesti ainutlaatuinen. Meillä on enemmän vapaa-aikaa kuin milloinkaan ennen. Turvallisuutemme ja terveydentilamme ovat aivan eri luokkaa. Tekniset apuvälineet tekevät elämämme hyvin helpoksi verrattuna esi-isiemme kuluttavaan raadantaan. Aikaa jää rakkaudelle.

Itsenäiset länsimaiset ihmiset haluavat, että parisuhde perustuu rakkauteen ja kahden yksilön tekemään ratkaisuun, suvusta ja perinteistä piittaamatta. Kun riittävän pitkään on ollut rakkautta ja kiihkeää vetovoimaa luotettavan kumppanin kanssa, voidaan harkita lapsen ”tekemistä”.

Elämän suunnittelu ehkäisyvälineiden avulla vapauttaa sekä miehen että naisen kehittämään omaa yksilöllisyyttään. Myös kulttuurimme tukee yksilöitymistä, mikä on hyvä asia. Harvoin kuitenkin oivalletaan, miten paljon tämä vaikuttaa moderniin parisuhteeseen. Yksilöityminen, perinteiden pakkopaidasta irrottautuminen ja vapaa-ajan lisääntyminen vapauttaa sekä miehen että naisen kokemaan rakkautta ja seksuaalisuutta aivan eri tavalla kuin koskaan aikaisemmin.

Mies on kautta aikojen voinut seurata naista helpommin vetovoiman kutsua ja toimia seksuaalisesti, miten itse parhaaksi on nähnyt. Miehillä on ollut kaikissa yhteiskunnissa ja kaikkina aikoina mahdollisuus purkaa seksuaalista energiaansa vakiintuneen parisuhteen ulkopuolella. Vasta aivan viime vuosikymmeninä nainen on alkanut ”omistaa kehonsa” ja vapautunut tekemään sitä, mikä tuntuu häneltä parhaimmalta.

Nyt naisella on suuremmissa asutuskeskuksissa varaa valita. Pienikin kaupungilla tai baarissa annettu vinkki riittää, jotta illan ilot on varmistettu. Eikä kukaan oikeastaan tätä paheksu, varsinkin jos nainen on sinkku. Miehetkin suorastaan nauttivat siitä, että saavat tulla ”hyväksikäytetyksi” yhden illan aikana, eikä heidän tarvitse aloittaa energiaa sitovaa vaivalloista suhdetta!

Sekä miehet että naiset valitsevat nykyisin pitkäaikaisen parisuhdekumppaninsa katsastamalla monta vaihtoehtoa tarkemmin ja harkitummin kuin koskaan aikaisemmin ihmiskunnan historian aikana. Tämä tarkoittaa samalla, että valitun kumppanin päälle kasataan enemmän ja suurempia odotuksia kuin koskaan ennen. Tarpeet ja odotukset ovat ennen kaikkea psykologisia ja jopa henkisiä.


Aiheet: , , , , ,

Kirjoita kommentti