Umami muualla Facebook

Julkaistu 11. 7. 2018 Teksti Ville Niittynen, kuvat /kuva Tammi Yksi kommentti Ville Niittynen

José Saramago: Ricardo Reisin viimeinen vuosi (Tammi 2012)

Arkiston aarre vuodelta 2014: Kirja alkaa siitä, kun valtamerilaiva saapuu Lissaboniin. Lääkäri Ricardo Reis palaa kotimaahansa Portugaliin Brasiliasta. On vuosi 1935, hän on ollut poissa 16 vuotta.

Ricardo Reisin tausta ja aikaisemmat elämän vaiheet jäävät pääosin hämärän peittoon. Onko hän joutunut lähtemään aikoinaan Brasiliaan ja sieltä nyt palaamaan poliittisen aktiivisuutensa vuoksi? Tämän suuntaisia vihjeitä lukijalle annetaan. Vallanvaihdoksiahan tapahtui Portugalissa vuonna 1919 ja nyt Brasiliassa vuonna 1935.

Reis on selvästikin palannut pysyvästi Portugaliin. Hän on myynyt omaisuutensa ja on varoissaan. Siksi hän asettuu tasokkaaseen hotelliin ja asuu siellä pitkän ajan.

Hotelli on kodikas ja palvelu on ensiluokkaista. Aluksi Reis viihtyy erinomaisesti. Voisipa sanoa, että hän melkein laitostuu: hotellin ulkopuolinen, ”oikea” maailma ahdistaa, ja oman pysyvän paikan löytäminen yhteiskunnassa ei tunnu hänestä kiireiseltä asialta.

Pian Reis löytää kerrossiivoojasta, nimeltään Livia, itselleen salarakkaan. Henkisellä tasolla hän sen sijaan rakastuu erääseen nuoreen hotellivieraaseen, tyttöön joka käy säännöllisesti Lissabonissa saamassa hoitoa halvaantuneeseen käteensä.

Muutot vuosina 1919 ja 1935 herättävät Portugalin salaisen poliisin huomion. Reis kutsutaan kuulusteltavaksi. Kuulustelu jää yhteen kertaan ja siitä ei seuraa poliisin taholta sen kummempaa. Ainoana seurauksena on se, että Reis joutuu hotellissaan erilaisten epäluulojen kohteeksi. Eikä julkinen salaisuus, suhde kerrossiivoojaan, mitenkään paranna hänen mainettaan hotellin väen silmissä.

Mielestäni Saramago pyrkii kuvaamaan vuoden 1935 fasistista portugalilaista yhteiskuntaa hotellin ilmapiirin, sen henkilökunnan ja vieraiden käytöksen avulla ja kautta: Pintapuolisesti kaikki on kunnossa, suorastaan erinomaisesti, kaikki on hyvää, puhdasta ja hymyilevää. Kauniin julkisivun takana on kuitenkin toinen maailma. Paljoa ei tarvitse rapsuttaa, kun pinnan kauneuden alta tuijottaa takaisin pelottava irvistys. Tämä sama pätee myös fasistiseen Portugaliin: komeat paraatit, suuret julkiset rakennushankkeet, iloinen isänmaallisuus, elintason nousu, isot valtiovetoiset hyväntekeväisyys-projektit tuomassa hyvinvointia köyhille… Fasistisen järjestelmän saavuttamien edistysaskelten alla piilottelee kuitenkin myös salainen poliisi, sensuuri ja kansalaisvapauksien rajoittaminen.

Jollain tasolla kaipasin fasistisen järjestelmän kuvaukseen enemmän harmaan sävyjä. Saramagon kuva on perinteiseen tapaan jyrkän mustavalkoinen. Parhaat viime vuosina lukemani totalitarismin kuvaukset ovat olleet monipuolisia ja monitasoisia. Niissä hyvyys ja pahuus ovat sekoittuneet, eivät Hollywood-tyyppisesti lokeroituneet.

Ricardo Reis jää kirjassa loppujen lopuksikin arvoitukseksi. Kuka hän on, miksi hän toimii niin kuin toimii? Nykytermein kuvattuna hän vaikuttaa vähintäänkin masentuneelta. Vaikka hän lopulta jättää hotellin, menee töihin ja hankkii oman asunnon, niin jonkinlainen alakulo ja tahdottomuus tuntuvat hallitsevan hänen elämäänsä. Tavanomainen perhe-elämä ei ole häntä varten. Lukijasta ainakin tuntuisi siltä, että onni Livian kanssa olisi käden ulottuvilla.

Oudolta tuntuu myös halveksivasti kaikkeen konservatiiviseen suhtautuvan Reisin oma elitistisyys. Livian alhainen sosiaalinen status tuntuu olevan hänelle korkeakin kynnys. Keskustelut kuolleen runoilijan kanssa ja haaveilu kymmeniä vuosia nuoremman ramman tytön perään saavat Reisin vaikuttamaan todellisuuspakoiselta.

Ehkä Saramagon kertoo Ricardo Reis avulla jostakin suuremmasta ilmiöstä? Ehkä tämä on symboli taiteelle, taitelijalle, runoudelle, idealismille – tai 1930-luvun Portugalille ja Euroopalle? Miksei jopa nykypäivän Portugalille tai Euroopan Unionille?


Aiheet: , , , , , , ,

Yksi kommentti

  1. Luin Ricardo Reisin

    Luin Ricardo Reisin nyt kesällä ja yksinkertaisesti rakastin sitä.
    Kirja oli niin monitasoinen, että varmasti eri lukijat kokevat eri asiat merkittävinä. Sinä olit hienosti nostanut esille hotellisymboliikan.
    Reisin hahmosta ajattelen, että hän oli tietoisesti valju. Koska hänhän ei ollut ihan oikea ihminen vaan sivupersoona. Ehkä siinä katoaa osa inhimillisyydestä ;)
    Pessoan-Reisin hahmot edustivat minusta – kuten ilmeisesti sinustakin – mennetty maailmaa, kaunosieluja, esteetikkoja, jotka fasismi söi kitaansa. Ajattelen, että tämä oli yksi kirjan teemoista.
    Itse koin myös kirjan kautta fasismin ja massojen hulluuden vahvasti näinkin käsiteltynä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    @susar / Keltainen kirjasto

    7. 8. 2015 12.08

Kirjoita kommentti