Disneyn paluu käsinpiirrettyyn animaatioon
Disneyn uusi koko perheen animaatiomusikaali Prinsessa ja sammakko on studion paluu perinteiseen käsinpiirrettyyn 2D-animaatioon.
Elokuvan on ohjannut käsinpiirretyn animaation mestarikaksikko John Musker ja Ron Clements (mm. Aladdin ja Pieni merenneito). Animaation svengaavasta musiikista vastaa elokuvamusiikin konkari, Oscar-voittaja Randy Newman.
Disneyn Prinsessa ja sammakko -elokuva saa Suomen ensi-iltansa 19.2.2010.
Tässa New Orleansiin sijoittuvassa riemukkaassa musikaalissa seikkaillaan läpi Louisianan salaperäisten rämeiden. Pääosissa nähdään kaunis tyttö nimeltä Tiana (Laura Voutilainen), sammakkoprinssi (Reino Nordin), joka haluaa takaisin ihmiseksi sekä kohtalokas suudelma, joka muuttaa kaikkien kohtalon. Ennen kuin prinssi saa prinsessansa joudutaan mukaan jännittäviin juonenkäänteisiin ja tavataan uusia, uskomattomia hahmoja kuten ilkeämielinen Tohtori Facilier (Veeti Kallio), trumpettia soittava alligaattori Louis (Sasu Moilanen) ja lemmenkipeä tulikärpänen Ray (Puntti Valtonen). Lusikkansa soppaan –kirjaimellisesti- laittaa myös rämeiden ikinuori noita Mama Odie (Ritva Oksanen).
Alla linkit ja koodit kolmeen eri making of -dokumenttiin, joissa esitellään käsinpiirrettyä animaatiota eri näkökulmista. Alinna linkki elokuvan suomenkieliseen traileriin.
UUDEN DISNEY-PRINSESSAN SYNTY
URL: http://www.youtube.com/watch?v=f7mcpcXvVNM
Embed: <object width=”560″ height=”340″><param name=”movie” value=”http://www.youtube.com/v/f7mcpcXvVNM&hl=en_GB&fs=1&“></param><param name=”allowFullScreen” value=”true”></param><param name=”allowscriptaccess” value=”always”></param><embed src=”http://www.youtube.com/v/f7mcpcXvVNM&hl=en_GB&fs=1&” type=”application/x-shockwave-flash” allowscriptaccess=”always” allowfullscreen=”true” width=”560″ height=”340″></embed></object>
PALUU KÄSINPIIRRETTYYN ANIMAATIOON
URL: http://www.youtube.com/watch?v=FuKwIdRX8nI
Embed: <object width=”560″ height=”340″><param name=”movie” value=”http://www.youtube.com/v/FuKwIdRX8nI&hl=en_GB&fs=1&“></param><param name=”allowFullScreen” value=”true”></param><param name=”allowscriptaccess” value=”always”></param><embed src=”http://www.youtube.com/v/FuKwIdRX8nI&hl=en_GB&fs=1&” type=”application/x-shockwave-flash” allowscriptaccess=”always” allowfullscreen=”true” width=”560″ height=”340″></embed></object>
PAHIKSEN SYNTY
URL: http://www.youtube.com/watch?v=FxxQ0M3FZSM
Embed: <object width=”560″ height=”340″><param name=”movie” value=”http://www.youtube.com/v/FxxQ0M3FZSM&hl=en_GB&fs=1&“></param><param name=”allowFullScreen” value=”true”></param><param name=”allowscriptaccess” value=”always”></param><embed src=”http://www.youtube.com/v/FxxQ0M3FZSM&hl=en_GB&fs=1&” type=”application/x-shockwave-flash” allowscriptaccess=”always” allowfullscreen=”true” width=”560″ height=”340″></embed></object>
ELOKUVAN SUOMENKIELINEN TRAILERI
URL: http://www.youtube.com/watch?v=TBcE9j9VOZ4
Embed: <object width=”560″ height=”340″><param name=”movie” value=”http://www.youtube.com/v/TBcE9j9VOZ4&hl=en_GB&fs=1&“></param><param name=”allowFullScreen” value=”true”></param><param name=”allowscriptaccess” value=”always”></param><embed src=”http://www.youtube.com/v/TBcE9j9VOZ4&hl=en_GB&fs=1&” type=”application/x-shockwave-flash” allowscriptaccess=”always” allowfullscreen=”true” width=”560″ height=”340″></embed></object>
Artikkeli: Walt Disney Studios Motion Pictures Finland
