Sydämen asialla nyt myös DVD boksina Arvottu
Suositun brittiläisen draamasarjan Heartbeat – Sydämen asialla faneja hemmotellaan Suomessa oikein kunnolla, sillä televisiosarjan jaksoja saa myös DVD-boksina.
Ensimmäinen tuotantokausi julkaistiin meillä 13.11.2009 ensimmäisenä maailmassa. Samaa herkkua on luvassa myös lisää, kun sarjan toinen tuotantokausi julkaistaan DVD-boksina maaliskuussa 2010.
Tässäpä hyvä lahjaidea sarjasta pitävälle! Huolella tehdyt jaksot kestävät kyllä useammankin katselukerran.


Draamasarja on Suomessa suosittu, sillä ensimmäisen tuotantokauden julkaisu myi ensimmäisen kuukauden aikana yli 5 000 kappaletta eli rikkoi heti kultaBOXin rajan. Tällä hetkellä bokseja on myyty jo 7 000 kappaletta.
Heartbeat – Sydämen asialla kertoo elämästä 1960-luvulla kuvitteellisessa Ashfordlyn pikkukaupungissa Yorkshiressa. Sarjan pääosassa ovat kaupungin poliisiaseman poliisit sekä samaan alueeseen kuuluvan Aidensfieldin kylän ihmiset. Sarjan hahmot selvittelevät rikosten lisäksi myös omaa rakkauselämäänsä.

Draamasarjaa seurataan ahkerasti muuallakin kuin sen kotimaassa, ja sitä on myyty yli 30 maahan. Suomen lisäksi katsojia löytyy muun muassa Norjasta ja Australiasta, joissa sarja on jatkuvasti katsotuimpien joukossa. Yleisön suosion lisäksi sarja on kerännyt myös useita palkintoja.
- Itse olen ollut koukussa tähän tv-sarjaan jo pitkään. Aluksi se tuli joka päivä kello 17.10. Silloin “putosivat palikat” käsistä ja pidin tunnin verran taukoa siitä mikä sillä hetkellä milloinkin oli meneillään. Ertyisen koukuttavaa tässä sarjassa on se, että se on taitavasti nykyajan keinoin sijoitettu aikakauteen. Ihana 60-luku näkyy ja kuuluu kautta sarjan. On mukava seurata montaa asiaa, maisemia, lavastusta, loistavia näyttelijäsuorituksia, tyyppejä ja tietysti juonta. Itseasiassa aika montaa päällekkäistä juonenkulkua. Ei voi kuin taas kerran ihailla brittien taitoa tehdä tasokasta tv-sarjaa. Juoneen nivoutuu niin poliisisarjaa, lääkärisarjaa kuin romantiikkaakin. On mukava vierailla niin köyhissä maalaistaloissa kuin herraskartanoissa, laukka- tai koirakilpailuissa. Joukkokohtauksissakaan ei ole pihtailtu. Joskus ihmetyttää miten väkivaltainen piskuinen Aidensfiedin kylä on. Moni päähenkilö on siellä räjähtänyt kappaleiksi! Kun tehdään huolella ja hyvin, ei voi seurata muuta kuin menestystä. Oma suosikkini on David, jonka roolityö on kerrassaan loistava.
Uutisen ja kuvat välitti Deski.
Arvonta:
Kuka Aidensfieldin asukkaista on oma suosikkisi ja mikä parasta Sydämen asialla sarjassa? Vastaa meille tammikuun puoleen väliin mennessä. Arvomme vastanneiden kesken 3 ensimmäisen tuotantokauden DVD-pakettia.
Voittajat:
Arvonnassa voittivat pim, yx vaan ja RR. Onnittelut voittajille ja kiitokset muille osallistuneille!

Ventres.
Ventres.
mary
29. 12. 2009 14.44
Aiempina tuotantokausina Mr
Aiempina tuotantokausina Mr Greengrass; nykyään David.
Fridaliina
29. 12. 2009 14.45
David
David
Ulla
14. 1. 2010 19.58
Bernie Scripps.
Bernie Scripps.
mv
29. 12. 2009 14.46
David
David
tupu
29. 12. 2009 14.48
david
david
intsu
29. 12. 2009 14.53
David. Niin aliarvostettu
David. Niin aliarvostettu mutta usein yllättävä.
Nina
29. 12. 2009 14.54
Ehdottomasti David
Ehdottomasti David
kere
29. 12. 2009 14.56
Ehdottomasti David
Ehdottomasti David
Mapi
29. 12. 2009 14.58
Sarja on mieliohjelmani,
Sarja on mieliohjelmani, loistavat näyttelijät
pim
29. 12. 2009 14.58
David, kuten moni
David, kuten moni muukin näköjään sanonut :D
Saara
29. 12. 2009 15.00
David,symppis heppu
David,symppis heppu
Jani
29. 12. 2009 15.02
David
David
sirkkuli
29. 12. 2009 15.04
David
David
Assu
29. 12. 2009 15.05
David
David
Somebody
29. 12. 2009 15.06
Pubin naistarjoilija. Nimi
Pubin naistarjoilija. Nimi ?
Timo
29. 12. 2009 15.08
greengrass,
greengrass,
mmäää
29. 12. 2009 15.08
GINA
GINA
kake
29. 12. 2009 15.15
David
David
Pontus
29. 12. 2009 15.18
David.
David.
Mark4
29. 12. 2009 15.31
Ehdottomasti David, Kerrassaan
Ehdottomasti David, Kerrassaan uskottavaa työtä!
Wenla
29. 12. 2009 15.34
David, tekee symppikseksi
David, tekee symppikseksi etenkin hänen eläinrakkautensa ja epäitsekkyytensä.
July
29. 12. 2009 15.34
Suosikkini on myös
Suosikkini on myös David.
Aava
29. 12. 2009 15.36
gina
gina
jyrki
29. 12. 2009 15.40
Gina
Gina
jass
29. 12. 2009 15.43
David
David
aakoo
29. 12. 2009 15.45
Kaikki ovat hyviä
Kaikki ovat hyviä ei ketään ylitse muiden.
Santtu
29. 12. 2009 15.50
vaihtuvat poliisit..
vaihtuvat poliisit..
Kirsikka
29. 12. 2009 15.53
David. Sarja saa
David. Sarja saa hyvälle tuulelle.
Marjatta
29. 12. 2009 15.54
David
David
Matilda
29. 12. 2009 15.55
Ventres ja Gina
Ventres ja Gina
Susa
29. 12. 2009 15.59
gina
gina
ippe
29. 12. 2009 16.05
Suosikki näyttelijäni on
Suosikki näyttelijäni on David
Parasta sarjassa on ihmisläheisyys ja ilot ja surut jaetaan pidetään läheisistä huolta.
Lisbet
29. 12. 2009 16.05
Greengrass on parasta
Greengrass on parasta koko ohjelmassa,se antaa oman tunnelmansa koko ohjelmalle.
sipe65
29. 12. 2009 16.09
gina on suosikkini
gina on suosikkini
riitta pekonen
29. 12. 2009 16.24
niin on
niin on
riitta pekonen
29. 12. 2009 16.25
Ehdoton suosikkini on
Ehdoton suosikkini on David, sarjan nimen mukaan hänellä on aina sydän mukana.
Marja Manninen
29. 12. 2009 16.29
Tietysti Gina
Tietysti Gina
KeljuK
29. 12. 2009 16.33
david. Sarja tosi
david. Sarja tosi lämminhenkinen katsottava.
Tutu
29. 12. 2009 16.37
greengrass
greengrass
tiina
29. 12. 2009 16.38
Gina
Gina
kirsikka
29. 12. 2009 16.39
Tykkään kaikista yhtä
Tykkään kaikista yhtä paljon. :)
Kippo
29. 12. 2009 16.40
David
David
aikanainen
29. 12. 2009 16.51
Eipä ole yhtä
Eipä ole yhtä yli muiden
dugu
29. 12. 2009 16.52
David
David
karpalo
29. 12. 2009 17.02
En ole seurannut
En ole seurannut kyseistä sarjaa, niin en osaa vastata.
Riikka19
29. 12. 2009 17.03
David voisi olla
David voisi olla
Skibi
29. 12. 2009 17.03
suosikkini on ehdottomasti
suosikkini on ehdottomasti Peggy.
Sehirvi
29. 12. 2009 17.06
En tiedä asukkaiden
En tiedä asukkaiden nimiä, vaikka olen seurannut sarjaa joskus vilaukselta
Johanna
29. 12. 2009 17.07
David
David
Mapo
29. 12. 2009 17.20
David
David
japi
29. 12. 2009 17.20
David
David
Timo
29. 12. 2009 17.24
Beggy
Beggy
ghita
29. 12. 2009 17.33
DAVID
DAVID
Levitronix
29. 12. 2009 17.45
Gina tai David
Gina tai David
Heli
29. 12. 2009 17.48
David on minun
David on minun suosikkini. Sarja on hyvin tehty, hieno sen ajan kuvaus
Mirkku
29. 12. 2009 18.00
David on paras
David on paras ja sit myös se poliisi nimeä en nyt muista mut se joka sillä pyörällä ajelee.
EN
29. 12. 2009 18.05
peggy
peggy
Mummo9
29. 12. 2009 18.07
Kyllä se on
Kyllä se on David. Hän on niin söpö.
ailuska
29. 12. 2009 18.11
David. Pidän sarjasta,
David. Pidän sarjasta, koska siinä on perinteinen juoni yleisen meluamisen ja remuamisen sijaan.
Annu
29. 12. 2009 18.12
David on paras!
David on paras! Osaa aidoiten eläytyä rooliinsa!!
saki
29. 12. 2009 18.14
Ehdottomasti David.
Ehdottomasti David.
fia-ellen
29. 12. 2009 18.16
David on suosikkini,
David on suosikkini, sarja on mielestäni mielenkiintoinen.
Lusse
29. 12. 2009 18.17
VENTRES JA GINA
VENTRES JA GINA
VESA
29. 12. 2009 18.36
David tottakai!
David tottakai!
tinttara
29. 12. 2009 18.44
Se vanha resuinen
Se vanha resuinen mies milla oli koira, katsoin nuorempana tiiviisti sarjaa mutta sitten se vain jäi.
mimma
29. 12. 2009 18.51
Carol Cassidy. Sarjassa
Carol Cassidy. Sarjassa parasta on takavuosikym-
menten atmosfääri.
Martamm
29. 12. 2009 18.55
Suosikkini on tuo
Suosikkini on tuo alkuaikojen Nick Rowan, sympaattinen kaveri jonka kainaloon voisin itsekin käpertyä..
Usram
29. 12. 2009 19.04
Glaude Greengrass oli
Glaude Greengrass oli aivan paras mutta tämänhetkinen tähti on tietysti David
hanhi
29. 12. 2009 19.05
David ja Gina.Sarja
David ja Gina.Sarja on ihastuttavan maalaishenkinen
tuan
29. 12. 2009 19.06
David on paras
David on paras !
sr
29. 12. 2009 19.07
David on ihanan
David on ihanan lutunen ja symppis tyyppi.Aiemmin sarjassa näytellyt Glaude Greengrassin olemus ja silmävilkutus vei voiton.Sarja maisemat ja “elämä” kiinnostaa.
iines
29. 12. 2009 19.09
David,ihana sarja muutenkin
David,ihana sarja muutenkin
SM
29. 12. 2009 19.18
David
David
?
29. 12. 2009 19.33
Tuntematon sarja minulle.
Tuntematon sarja minulle.
Peeii
29. 12. 2009 19.34
Gina
Gina
eela
29. 12. 2009 19.40
gina
gina
heemi
29. 12. 2009 19.41
gina
gina
jaana
29. 12. 2009 19.41
en muista nimiä.
en muista nimiä. Niin vähän sarjaa nähnyt
weeks
29. 12. 2009 19.41
Gina
Gina
64
29. 12. 2009 19.48
David
David
mari
29. 12. 2009 19.50
David
David
ommi
29. 12. 2009 20.00
Gina
Gina
siru64
29. 12. 2009 20.02
Gina
Gina
jansku
29. 12. 2009 20.02
David
David
anu
29. 12. 2009 20.03
David
David
tonza
29. 12. 2009 20.03
David
David
Rocky
29. 12. 2009 20.05
David. Sympaattinen ohjelma.
David.
Sympaattinen ohjelma. Aitoa välittämistä hyvässä ja pahassa.
Agnes
29. 12. 2009 20.15
ois kiva nähdä,
ois kiva nähdä, katsoa
sitruuna
29. 12. 2009 20.29
david
david
ponno
29. 12. 2009 20.35
David. Pidän sarjasta
David. Pidän sarjasta paljon, ja kaikki ovat suosikkejani omalla tavallaan.
pirre
29. 12. 2009 20.43
David paras.Kaikki muutkin
David paras.Kaikki muutkin hyviä.Hieno sarja.Hienot maisemat,kivoja vanhoja autoja.
kipsu
29. 12. 2009 20.51
vernon scripps
vernon scripps
Jepa
29. 12. 2009 21.04
Phil Bellamy
Phil Bellamy
Ansku
29. 12. 2009 21.12
David ja Gina,
David ja Gina, mutta kaikki muutkin ovat hyviä näyttelijöitä. Ihastuttava sarja, ainut jota seuraan.
Sirmeli
29. 12. 2009 21.19
David
David
julle
29. 12. 2009 21.25
Greengrass onnistuiko hänellä
Greengrass onnistuiko hänellä mikään hauska tyyppi
repa
29. 12. 2009 21.26
David
David
Päivi
29. 12. 2009 21.34
Entinen poliisi, bubin
Entinen poliisi, bubin pitäjä, sarja on lempiohjelmani,hyvää viihdettä.
riitta uygun
29. 12. 2009 21.38
HYvät näyttelijät.
HYvät näyttelijät.
Marjatta
29. 12. 2009 21.43
Aiempina tuotantokausina Mr
Aiempina tuotantokausina Mr Greengrass; nykyään Gina
eija
29. 12. 2009 21.44
Se eka "outsider"
Se eka “outsider” poliisi
Ricardo
29. 12. 2009 21.49
Yksi entinen poliisi,
Yksi entinen poliisi, olikohan Mike-niminen, oli pitkään suosikkini, mutta hän taisi lähteä Lontooseen poliisiksi.
Tiina
29. 12. 2009 22.04
ehdoottomasti david
ehdoottomasti david
masja
29. 12. 2009 22.08
gina
gina
arska
29. 12. 2009 22.09
kaikki on kivoja
kaikki on kivoja
henna
29. 12. 2009 22.09
david on paras
david on paras
neea
29. 12. 2009 22.10
kaikki on kivoja
kaikki on kivoja
jantsa
29. 12. 2009 22.10
kaikki poliisit on
kaikki poliisit on kivoja
jartsa
29. 12. 2009 22.10
David on liikuttavan
David on liikuttavan vilpitön.
Tiikeri
29. 12. 2009 22.43
Joe Mason. Parasta
Joe Mason.
Parasta aikakauden kuvaus.
Lene
29. 12. 2009 23.11
David
David
Marre
29. 12. 2009 23.13
en muista nimeä,
en muista nimeä, se vähän hölmön oloinen mies
puukir
29. 12. 2009 23.32
Sympaattinen, hyväsydäminen ja
Sympaattinen, hyväsydäminen ja hieman hölmö Peggy-tädin tossun alla oleva David Stockwell on ehdoton lempparini!
murmur
29. 12. 2009 23.38
David
David
Mappe
29. 12. 2009 23.59
Oscas Blaketon
Oscas Blaketon
Ile
30. 12. 2009 0.20
Gina
Gina
Eki
30. 12. 2009 0.22
En katso
En katso
kape
30. 12. 2009 0.29
Poliisikonstaapeli on paras
Poliisikonstaapeli on paras
Nostalginen ajan kuva on sarjan paras anti
Kookoo
30. 12. 2009 0.45
David Stockwell
David Stockwell
Pate
30. 12. 2009 0.50
Gina
Gina
Merenkävijä
30. 12. 2009 1.35
David Stockwell
David Stockwell
kaiju
30. 12. 2009 2.27
Gina
Gina
sakuli
30. 12. 2009 2.28
David paras, erittäin
David paras, erittäin hyvä sarja
sarit
30. 12. 2009 2.29
Gina
Gina
jomppe
30. 12. 2009 2.30
David Stockwell
David Stockwell
AH
30. 12. 2009 2.31
David Stockwell
David Stockwell
joanna
30. 12. 2009 2.31
Gina
Gina
seppe
30. 12. 2009 2.32
David
David
Miomio
30. 12. 2009 2.33
David ja Gina,
David ja Gina, sarjaa tulee seurattua koska on niin hyvät näyttelijät siinä
senia
30. 12. 2009 2.34
Parasta sarjaviihdettä, ehdottomasti
Parasta sarjaviihdettä, ehdottomasti David ja Gina suosikkejani
pälvi
30. 12. 2009 2.37
David Stockwell
David Stockwell
mirccu
30. 12. 2009 2.38
Pidän kaikista sarjan
Pidän kaikista sarjan näyttelijöistä paras on David
mariela
30. 12. 2009 2.40
Gina ja David
Gina ja David
kerttu
30. 12. 2009 2.41
David
David
Arhippa
30. 12. 2009 2.49
David
David
PaleC
30. 12. 2009 3.11
koko sarja on
koko sarja on ihmistä lähellä,ja näyttelijät ovat hyviä
Rippe
30. 12. 2009 7.01
David!!
David!!
minni
30. 12. 2009 7.15
kiva sarja kaikin
kiva sarja kaikin puolin, ei sen kummempaa suosikkia
marko
30. 12. 2009 7.16
Vaikkapa Gina
Vaikkapa Gina
mk
30. 12. 2009 7.16
Sarja pääsi alkamaan
Sarja pääsi alkamaan “salassa”, olen joskus jonkun jakson katsonut ja harmittelin, etten ollut aiemmin huomannut. Kesken en sitten päässyt kärryille missä mennään joten en alkanu seuraamaan.
Boxilta pääsisin hyvin mukaan.
marjo66
30. 12. 2009 7.31
David, ihanan hyväntahtoinen,
David, ihanan hyväntahtoinen, mutta niin simppeli
arg
30. 12. 2009 7.53
Greengras oli ehdottomasti
Greengras oli ehdottomasti paras, nyt varmaankin David. Niin yksinkertainen, mutta sydämellinen. Sarja on niin hyvin tehty, etten osaa sanoa, mikä siinä on parasta. Miljöö ja musiikki ovat tietysti myös hienoja. Suomalaiset ohjelmantekijät tuskin koskaan pääsevät samalle tasolle. Huippusarja, jonka ei toivoisi loppuvan koskaan!
Ikifani
30. 12. 2009 8.27
Gina!
Gina!
Tepu
30. 12. 2009 8.51
Ihmisläheinen. Todellisuutta ja
Ihmisläheinen. Todellisuutta ja huumoria sopivassa suhteessa!
POSsu1949
30. 12. 2009 9.19
Se nuori poliisi,
Se nuori poliisi, oliko Phil…
Ouska
30. 12. 2009 9.28
Hiukan höhlä taksikuski
Hiukan höhlä taksikuski on hauska
hkw
30. 12. 2009 9.49
Ehdottomasti Claude Jeremiah
Ehdottomasti Claude Jeremiah Greengrass Alfred-koiransa kanssa on parasta mitä tämä sarja on tarjonnut.
Myy
30. 12. 2009 10.05
David ehdottomasti.
David ehdottomasti.
Maija
30. 12. 2009 10.23
Vaikea valita, väkikin
Vaikea valita, väkikin vaihtuu säännöllisesti, mutta sanotaan Gina.
Fani
30. 12. 2009 10.36
gina. lämminhenkisyys parasta
gina. lämminhenkisyys parasta – ja musiikki!
pikku myy
30. 12. 2009 10.42
En ole seurannut
En ole seurannut koko sarjaa
Skeppo
30. 12. 2009 11.20
Ohi on mennyt
Ohi on mennyt minultakin tää sarja
Irmeliina
30. 12. 2009 11.20
David
David
mike
30. 12. 2009 11.42
David:
David:
Keppi
30. 12. 2009 11.50
ehdottomasti David
ehdottomasti David
miisu
30. 12. 2009 11.50
Ihana sarja, kiva
Ihana sarja, kiva kun saadaan boxikin…
Anne
30. 12. 2009 11.58
David on niin
David on niin symppis. Minusta sarja on hyvää vaihtelua muille tv:stä tuleville sarjoille. Eiköhän tv:stä tule ihan tarpeeksi erilaisia poliisisarjoja, joten tämä on hyvä vaihtoehto.
Muumi
30. 12. 2009 12.29
david, lämminhenkisyys
david, lämminhenkisyys
nasuliini
30. 12. 2009 12.36
Greengrass. Parasta sarjassa
Greengrass. Parasta sarjassa on pikkukylän elämänmeno
Piitu
30. 12. 2009 13.04
Gina :)
Gina :)
untitledD
30. 12. 2009 13.19
David.
David.
Liekki
30. 12. 2009 13.52
David. Sarja on
David. Sarja on niin aidon tuntuinen.
M
30. 12. 2009 14.28
Greengrass oli paras.
Greengrass oli paras. Maisemat ja musiikki parasta.
Ruby
30. 12. 2009 14.35
Ehdottomasti Greengrass. Ihanan
Ehdottomasti Greengrass. Ihanan nostalginen sarja ja hyvät näyttelijät.
Pariisi
30. 12. 2009 14.37
vaikea nimetä vain
vaikea nimetä vain yhtä, kaikki näyttelijät todella hyviä rooleissaan. Ihana sarja muutenkin, jää hyvä mieli sen katsottuaan..
Sartsu
30. 12. 2009 15.43
tietysti Gina
tietysti Gina
gina
30. 12. 2009 16.02
David
David
Sirkku
30. 12. 2009 16.02
Suosikkini on poliisinuoripari,jossa
Suosikkini on poliisinuoripari,jossa on pääroolissa näyttelevä tuossa kuvassa miehen nimi oli Nick-poliisi,ihastuin niin komeaan mieheen ja romanssiakin lääkärivaimon kanssa kivaa katsoa.
Muut näyttelijät ovat myös hyviä.
TITU
30. 12. 2009 16.03
David
David
piipana
30. 12. 2009 16.08
tosi hieno sarja,ois
tosi hieno sarja,ois kyllä mieleinen palkinto.hyviä näyttelijöitä kaikki.
misa
30. 12. 2009 16.19
Nick Rowan ja
Nick Rowan ja poliisimopo
liisi
30. 12. 2009 17.46
minunkin suosikkini on
minunkin suosikkini on David. Harmi, että sarja tulee niin aikaisin, tahtoo jäädä katsomatta aina silloin tällöin.
antsu
30. 12. 2009 17.51
Gina on suosikkini.
Gina on suosikkini. Varsin sympaattinen sarja.
Sari
30. 12. 2009 17.57
Iki-ihana Gina, joka
Iki-ihana Gina, joka kokee kovia ja pitää aina kyläläisten puolta, vaikka onkin “suuresta maailmasta”. Sarja henkii täydellisesti mennen ajan henkeä, etenkin musiikkivalinnat ovat mitä parhaimpia! Olemmekin brittireissuilla metsästäneet sarjan sound trackeja vinot pinot alennuksista.
Pippa
30. 12. 2009 18.32
Enpä ole tuota
Enpä ole tuota sarjaa tullut katsoneeksi, joten enpä osaa vastakaan.
T. I. Ira
30. 12. 2009 18.45
David :)
David :)
Milla
30. 12. 2009 19.03
David the miesten
David the miesten mies. :D
Megabass
30. 12. 2009 19.35
David on paras!
David on paras!
sp79
30. 12. 2009 19.53
David
David
Atte
30. 12. 2009 20.07
David
David
Mari M.
30. 12. 2009 20.31
David.
David.
mervi
30. 12. 2009 20.31
Gina - Emmerdale
Gina – Emmerdale on toinen hyvä sarja!
maavai
30. 12. 2009 21.18
Hienoa kuvausta (aika,
Hienoa kuvausta (aika, henkilöt yms.), kaiken kaikkiaan laadukas kokonaisuus musiikin ryhdittämänä.
Sarjaa innokkaasti seuraava
30. 12. 2009 21.24
katson niin vähän
katson niin vähän telkkaria etten ole jaksoakaan tästä nähnyt. olisi mielenkiintoista tutustua siihen joten onnea itselleni arvonnassa :)
Ritu
30. 12. 2009 22.31
Musiikki on parasta
Musiikki on parasta
Sarina
30. 12. 2009 22.57
Greengrass
Greengrass
Tomi
31. 12. 2009 1.15
David on paras!
David on paras!
unema
31. 12. 2009 8.17
David
David
ansku
31. 12. 2009 8.17
David on paras!
David on paras!
Simo
31. 12. 2009 8.17
ehdottomasti David
ehdottomasti David
sandra
31. 12. 2009 8.18
David
David
peku
31. 12. 2009 8.19
David
David
abc-1
31. 12. 2009 8.19
David
David
kata
31. 12. 2009 8.19
David
David
007
31. 12. 2009 8.20
Peggy-täti! Se brittienglanti..."Keep
Peggy-täti! Se brittienglanti…”Keep your cuckoos in the clock…” ;)
w1zard
31. 12. 2009 8.21
phil bellamy
phil bellamy
jacko
31. 12. 2009 8.47
Gina on suosikkini.
Gina on suosikkini. Realistisen tuntuinen sarja, tykkään katsoa.
tuomo
31. 12. 2009 9.02
Peggy ja David
Peggy ja David
Mali
31. 12. 2009 9.16
David
David
Reiska
31. 12. 2009 9.27
David. Pidän kovasti
David. Pidän kovasti sarjan tavallisen oloisista ihmisistä.
Hytsi
31. 12. 2009 10.21
Davidpä hyvinkin :)
Davidpä hyvinkin :)
kizzu
31. 12. 2009 12.19
david
david
mmäää
31. 12. 2009 12.46
David
David
kari
31. 12. 2009 13.25
David on ihana!
David on ihana!
Knopfler
31. 12. 2009 13.25
Bernie Scripps. Parasta
Bernie Scripps. Parasta on lämminhenkisyys.
Tiiu
31. 12. 2009 14.19
En ole seurannut
En ole seurannut sarjaa.
Marik
31. 12. 2009 17.13
Greengrass.
Greengrass.
walde
31. 12. 2009 17.57
En osaa sanoa
En osaa sanoa suosikkia, mutta pidän sarjan brittiläisyydestä.
jorge
1. 1. 2010 2.55
Tykkään monistakin henkilöistä,
Tykkään monistakin henkilöistä, mutta parasta sarjassa on sen miljöö.
pias
1. 1. 2010 2.56
David on ihana,
David on ihana, mutta tykkään myös Ginasta ja muistakin.
Hedda
1. 1. 2010 2.58
En ole katsonut
En ole katsonut kuin pari jaksoa, mutta sisko rakastaa tätä sarjaa.
Ade
1. 1. 2010 2.58
greengrass oli paras,nyt
greengrass oli paras,nyt jäljellä david
chr
1. 1. 2010 12.12
suosikkini on greengrass
suosikkini on greengrass
jarimv
1. 1. 2010 12.27
Minulla ei ole
Minulla ei ole suosikkia- katson välillä, usein jää myös katsomatta
kasi
1. 1. 2010 12.35
David
David
Jaska
1. 1. 2010 13.17
En ole seurannut
En ole seurannut sarjaa riittävästi, joten en osaa sanoa.
Laura
1. 1. 2010 13.17
En osaa sanoa.
En osaa sanoa.
Mirkku
1. 1. 2010 13.18
David
David
Mattis
1. 1. 2010 13.18
David, mahtava näyttelijä.
David, mahtava näyttelijä. Hän on niin symppis ja eläinrakas. Muutenkin Englantilaiset sarjat ovat ihania, koska niissä ei väkivaltaa esitetä niin rajuna.
Suvi
1. 1. 2010 13.46
David. Parasta sarjassa
David. Parasta sarjassa on osuvasti kuvattu ajankuva ja musiikki.
Tonnari
1. 1. 2010 16.01
Koukussa ollaan! David
Koukussa ollaan! David on ihana, samoin sarjasta jo poistunut Greengrass.
Alli
1. 1. 2010 16.11
David, sarjassa aina
David, sarjassa aina sattuu ja tapahtuu joka jaksossa.
murmelo
1. 1. 2010 16.47
todella empaattinen sarja
todella empaattinen sarja
ann
1. 1. 2010 23.51
David. Ihastuin myös
David. Ihastuin myös sarjan kera siihen, että musa oli orginaalia eikä coveria. Nyttemmin en valitettavasti ole voinut niin tarkasti seurata.
Miru
2. 1. 2010 0.29
En ole katsonut,
En ole katsonut, joten en osaa sanoa
Emppu
2. 1. 2010 0.42
David
David
juice
2. 1. 2010 10.26
Oscar on suosikkini
Oscar on suosikkini koska hän on niin omaperäisen salamyhkäinen mutta usein oikeassa asioista.
aikku
2. 1. 2010 10.59
David koska hän
David koska hän rakastaa eläimiä.
peter
2. 1. 2010 11.00
Gina, hän on
Gina, hän on niin kaunis ja hyvä. Sarja on mukavaa katsottavaa.
Jenniin
2. 1. 2010 11.02
Peg on hauska,
Peg on hauska, niin on ahne rahalle mutta harvoin onnistuu aikeissaan. Parasta katsottavaa perjantai illalla.
Pikkuinen
2. 1. 2010 11.08
Hyvä näyttelijä on
Hyvä näyttelijä on David, kaikki ovat suosikkejani paitsi se uusin poliisi.
purjahtija
2. 1. 2010 11.09
Alf Ventress ja
Alf Ventress ja sarja on niin hyvä autojen ja vaihtelevuuden takia
firenza
2. 1. 2010 12.25
Ihana sarja, paras
Ihana sarja, paras on david
Minnihiiri
2. 1. 2010 15.55
Gina
Gina
norppa
2. 1. 2010 16.37
David
David
snibu
2. 1. 2010 16.37
En ole vielä
En ole vielä katsonut sarjaa.
Daisy
2. 1. 2010 19.33
david
david
Anni
2. 1. 2010 20.47
Entisistä hahmoista konstaapeli
Entisistä hahmoista konstaapeli Rob Walker oli aika näpsäkkä. Nykyisistä Joe Mason. Muutkin hahmot ovat hyviä kaikki, Ginasta tosin en ole niinkään ikinä pitänyt jostain syystä. Sarjan ‘taikaa’ en tiedä, ehkä se tulee hyvästä musiikista, hyvistä ja koskettavista hahmoista, hienoista maisemista ja monesta muusta jutusta. sarja on täynnä yllätyksiä, draamaa ja komiikkaa. Ihan paras!
Szz
2. 1. 2010 22.08
oii,Daivid tietysti kun
oii,Daivid tietysti kun se on symppis ja “rehellinen”
sajopa
2. 1. 2010 22.13
david on niin
david on niin suloinen .
mmm
2. 1. 2010 23.21
Ventress on aika
Ventress on aika hyvä mies poliisiksi ja muutenkin sarja on hauska ja siinä tapahtuukin aina.
Peppinen
3. 1. 2010 8.22
Monta hyvää näyttelijää
Monta hyvää näyttelijää mutta Gina sanoisin, hän auttaa aina muita ja laittaa oman etunsa toiselle sijalle. Hyvä sarja jossa ei mässäillä väkivallalla eikä pornolla.
leijonanainen
3. 1. 2010 8.28
David on niin
David on niin lutunen ja kiltti. Sarjaa olen seurannut kaikki jaksot ja toivonkin sarjan jatkuvan.
Nassepossu
3. 1. 2010 8.30
Mr. Scripss on
Mr. Scripss on niin selkeän hyvä mies. Sydämem asialla on kiva ja mukava aloitus aina viikonlopulle saunasta tultuani alan katsoa sitä.
Noormoir
3. 1. 2010 8.34
Ehdottomasti David, ihanan
Ehdottomasti David, ihanan symppis kaveri
kepa
3. 1. 2010 11.20
Ventres
Ventres
maza
3. 1. 2010 13.03
Gina
Gina
setu
3. 1. 2010 13.04
David
David
piitsu
3. 1. 2010 13.05
David
David
päty
3. 1. 2010 13.05
En ole aktiivisesti
En ole aktiivisesti seurannut sarjaa, mutta vanhempani istuvat kyllä aika kun tatit töllön edessä kun ohjelma tulee.
Tii
3. 1. 2010 17.04
Nick Rowan
Nick Rowan
Black Dog
3. 1. 2010 18.16
david
david
sonja
3. 1. 2010 21.49
david
david
emi
4. 1. 2010 15.41
Ihana sarja ja
Ihana sarja ja näyttelijät kaikki yhtä viehättäviä ja osaavia
Pirkko
4. 1. 2010 20.09
pidän sarjasta.näyttelijät niin
pidän sarjasta.näyttelijät niin tavallisia ihmisiä,ei mitään kauniita ja rohkeita.
hippa
4. 1. 2010 23.07
David
David
Anita
4. 1. 2010 23.11
David
David
sepi
5. 1. 2010 9.57
david
david
tytti
5. 1. 2010 11.28
Peggy Armstrong (Gwen
Peggy Armstrong (Gwen Taylor)
gifu
5. 1. 2010 12.56
sarja oli hyvä:)
sarja oli hyvä:)
taitsu
5. 1. 2010 17.47
David!
David!
kuu
5. 1. 2010 18.36
Nick Roman oli
Nick Roman oli niin hyvä ja hänen lääkärirouvansa, seuraan joka jakson ja nyt kun luin artikkelin niin aion ostaa kaikki dvd.t.
FaniOOn
5. 1. 2010 22.20
David on hyvä
David on hyvä tyyppi ja myös Gina, hyvä sarja ja sopii näin meikäläiselle joka rakastaa toimintaa muttei raakoja otteita sarjoissa.
Kääk
5. 1. 2010 22.22
Kyllä se on
Kyllä se on Venttress on se hahmo parhain, hyvä sarja ja katson aina sen koska jännitystä ja dramatiikkaa löytyyy.
Petri
5. 1. 2010 22.25
En ole seurannut
En ole seurannut sarjaa, mutta sen tunnusmusiikki on jäänyt mieleen, sillä eräs perheenjäsen seuraa sarjaa.
Marikki
6. 1. 2010 0.36
David on paras.
David on paras.
Tulsku
6. 1. 2010 11.51
Greengrass on kaikkien
Greengrass on kaikkien aikojen paras, nykyään David.
Herotes
6. 1. 2010 11.53
Bernie.
Bernie.
Emuda
6. 1. 2010 11.54
Paras on David,
Paras on David, hänen touhujaan on mukava seurata.
Rihanne
6. 1. 2010 11.57
Alf Ventres.
Alf Ventres.
Sukovi
6. 1. 2010 11.59
Joe Mason
Joe Mason
T3
6. 1. 2010 15.50
Laatunäyttelijöitä kaikki tyynni
Laatunäyttelijöitä kaikki tyynni
Lyydia
6. 1. 2010 19.43
Kaikki he tekevät
Kaikki he tekevät ihanan laadukkaan kokonaisuuden.
Nanu
6. 1. 2010 19.44
En ole seurannut
En ole seurannut sarjaa.
Johanna
6. 1. 2010 20.17
se rokonarpinen poliisi
se rokonarpinen poliisi
otto
6. 1. 2010 23.17
Gina. Sarjan leppoisuus
Gina. Sarjan leppoisuus parasta.
Kirsi
7. 1. 2010 10.17
Parasta vaikea valita..
Parasta vaikea valita..
Jenni
7. 1. 2010 10.37
Ventres
Ventres
jk
7. 1. 2010 13.14
Mr Greengrass, loistava
Mr Greengrass, loistava sarja.
kaius
7. 1. 2010 17.09
alf ventres on
alf ventres on hyvä hahmo, mutta niin kaikki muutkin. Laatusarja.
nikolai
7. 1. 2010 17.10
Oscar Blaketon on
Oscar Blaketon on minun suosikkihahmoni. Ja nyt entistä parempi “uudessa” roolissaan.
osku
7. 1. 2010 17.11
alf ventresin asenne
alf ventresin asenne elämiseen on minun makuuni, siksi annan ääneni hänelle.
benkku
7. 1. 2010 17.12
Peggy!
Peggy!
tiiti66
7. 1. 2010 17.13
Blaketon on sarjan
Blaketon on sarjan kantavia voimia.
ensu
7. 1. 2010 17.14
Alf Ventress, on
Alf Ventress, on suosikkihahmoni. Sarja todellakin kestää aikaa ja useampia katsontakertoja. Tätä voisi hyvinkin katsella myös DVD:ltä.
eevu
7. 1. 2010 17.15
blaketon
blaketon
kari
7. 1. 2010 22.45
David
David
koovee
7. 1. 2010 23.50
David
David
jasmin
8. 1. 2010 6.33
Ei yhtä erityistä
Ei yhtä erityistä suosikkia.
annilauri
8. 1. 2010 6.39
David-niin sympaattinen
David-niin sympaattinen
villem
8. 1. 2010 7.45
David on paras
David on paras ja sarjassa parasta on brittiläisen elämänmenon ja maalaiselämän kuvaaminen.
Leppis
8. 1. 2010 7.46
Alf Ventress
Alf Ventress
hoitsu55
8. 1. 2010 7.46
Mr Greengrass rules
Mr Greengrass rules
repukka
8. 1. 2010 7.46
Peggy ja parasta
Peggy ja parasta sarjan hyvätahtoisuus, ei kieroilua.
mahi
8. 1. 2010 7.53
Gina
Gina
hanna
8. 1. 2010 8.25
David
David
HL
8. 1. 2010 8.33
En ole vielä
En ole vielä katsonut kyseistä sarjaa
MiKi
8. 1. 2010 8.45
David, sarja on
David, sarja on lämminhenkinen
IILE
8. 1. 2010 8.47
David
David
Merja
8. 1. 2010 8.49
Kivoja tyyppejä kaikki,
Kivoja tyyppejä kaikki, sarja on elokuvien hissimuzakkia, ei tarvi pinnistellä kun katsoo
Tamias
8. 1. 2010 8.53
Sympaattiset henkilöt, ei
Sympaattiset henkilöt, ei “kauniita ja rohkeita”, vaan oikeantuntuisia ihmisiä. Musiikki.
Anselo
8. 1. 2010 8.55
David, kiva sarja
David, kiva sarja
Viiru
8. 1. 2010 8.58
Mukavia henkilöitä pidän
Mukavia henkilöitä pidän kaikista.
Lahja
8. 1. 2010 8.59
David on minun
David on minun suosikki, vaikka sarjaa tulee katsottua harvoin.
Jonsa
8. 1. 2010 9.01
David, hyväsydäminen
David, hyväsydäminen
Onslow
8. 1. 2010 9.04
David :)
David :)
Susanna
8. 1. 2010 9.04
Geoffrey "Geoff" Younger
Geoffrey “Geoff” Younger
kava
8. 1. 2010 9.12
David tietenkin :)
David tietenkin :)
suskoo
8. 1. 2010 9.23
Greengrass on paras,
Greengrass on paras, myös David on ihana hahmo!
Polkka
8. 1. 2010 9.27
Pubbendaalin naispuolinen tarjoilija
Pubbendaalin naispuolinen tarjoilija on hyvä!
Tiina
8. 1. 2010 9.31
David
David
slk
8. 1. 2010 9.31
Pidän sarjasta, sääli
Pidän sarjasta, sääli jäi alku katsomatta. David
kati
8. 1. 2010 9.37
Gina
Gina
jj
8. 1. 2010 9.39
En ole seurannut
En ole seurannut sarjaa.
Tz
8. 1. 2010 9.39
Gina
Gina
tre
8. 1. 2010 9.48
Ehdottomasti Greengrass, heppu
Ehdottomasti Greengrass, heppu on aivan mainio, Ja hänen ilmeensä ovat aivan ihania. Sarja tempaa mukaansa pienessä kylässä tapahtuu niin paljon. Eikä sarja ole mitenkään väkivaltainen.
tapu
8. 1. 2010 9.53
David. lämminhenkinen sarja,
David. lämminhenkinen sarja, mukavaa katsottavaa kaiken väkivaltaviihteen keskellä
maaruska
8. 1. 2010 9.59
Greengrass on ehdottomasti
Greengrass on ehdottomasti suosikkini, hauska heppu!
ersu
8. 1. 2010 10.00
David on suosikkini!
David on suosikkini!
sk
8. 1. 2010 10.01
Gina
Gina
Sepi 2
8. 1. 2010 10.12
David ja muutkin,
David ja muutkin, kivoja hahmoja, kiva katsella
Hellu63
8. 1. 2010 10.19
David
David
Sami
8. 1. 2010 10.24
Greengras
Greengras
veke
8. 1. 2010 10.25
Ole katsonut sarjaa
Ole katsonut sarjaa alusta asti Greengrass oli mieleepainuvin hahmo.Valitettavasti uusissa jaksoissa häntä ei ole.Samoin alkujaksoissa pääosassa nähty poliisi,jonka vaimo kuoli.
Uusimmissa jaksoissa on hauskaa katsella Davidin ja Peggyn elämänmenoa.
viivin
8. 1. 2010 10.27
david
david
ippe
8. 1. 2010 10.51
en ole seurannut
en ole seurannut sarjaa
A.R.
8. 1. 2010 11.12
Peggy Armstrong on
Peggy Armstrong on suosikkini. Sarja on täynnä loistavaa näyttelyä ja lavasteita.
Käpy8
8. 1. 2010 11.15
David.
David.
marika
8. 1. 2010 11.17
Päällekkäiset juonikuviot ovat
Päällekkäiset juonikuviot ovat kiinnostavia. Suosikkini on Gina.
kaarinen
8. 1. 2010 11.17
Vanhanaikainen George Miller
Vanhanaikainen George Miller on hauska! Hienot maisemat ja juoni.
Zerreh
8. 1. 2010 11.19
Alf Ventress laiskan
Alf Ventress laiskan pohdiskeleva, mutta aikaansaava elämäntapa viehättää ja hänellähän on eräs maailman kultaisimmista vaimoista Rva Ventress.
Sarjassa viehättää aitous sekä rehellisyys jota hieman toisinaan kylläkin omaksi tai yhteisön eduksi oiotaan. Mutta sehän vain tuo elämään sykettä–Heartbeat’tia.
Goathland
8. 1. 2010 11.25
Ei voi valita
Ei voi valita yhtä suosikkia, kun koko sarja on niin loistava. Pidän englantilaisista sarjoista niiden tavanomaisuuden takia. Voittaa amerikkalaiset 6-0.
NuNu
8. 1. 2010 11.29
Peggy on paras.
Peggy on paras. Sarjassa viehättää sen tavallisuus, hienot lavastukset ja juoni.
uuneli
8. 1. 2010 11.32
alf ventress,kessu käryää
alf ventress,kessu käryää ja ei turhia hötkyile.
juppe
8. 1. 2010 11.33
Suosikki on Gina.
Suosikki on Gina. Sarja on kokonaisuudessaan mainio erilaisine hahmoineen ja juonineen.
heelminauha
8. 1. 2010 11.34
nickin jälkeen ei
nickin jälkeen ei sarjaa enää viitsinyt katsoa
anselmi71
8. 1. 2010 11.35
Alf Ventress, jossa
Alf Ventress, jossa on tyyliä. Sarja on helppo seurattava ja todella koukuttava, henkilöhahmot kiinnostavia.
ajovalo
8. 1. 2010 11.37
Gina
Gina
Iines
8. 1. 2010 11.38
Mr Greengrass
Mr Greengrass
henna
8. 1. 2010 11.40
Mr Greengrass
Mr Greengrass
sami
8. 1. 2010 11.50
Greengras on hyvä
Greengras on hyvä tyyppi.
Giglio
8. 1. 2010 11.55
david, ehdottomasti
david, ehdottomasti
martzu
8. 1. 2010 12.02
David
David
Hande
8. 1. 2010 12.04
Ehkäpä David, parasta
Ehkäpä David, parasta sarjassa on sen sydämellisyys!
jonttu
8. 1. 2010 12.23
Gina
Gina
Orvokki
8. 1. 2010 12.31
Gina
Gina
Supernaut
8. 1. 2010 12.33
David
David
RiikkaK
8. 1. 2010 12.35
David. Hyviä on
David. Hyviä on muutkin.
Tartsa
8. 1. 2010 12.39
David on paras!
David on paras!
Janelle
8. 1. 2010 12.45
david :)
david :)
Hemuli
8. 1. 2010 13.03
David. Muistan sarjan
David. Muistan sarjan lapsuudesta kun äiti katseli sitä. Siinä oli koskettavia hetkiä, muistot nousevat mieleen.
Jonsku
8. 1. 2010 13.08
David on minun
David on minun
David on minun suosikkini. Sarja on hyvin tehty, hieno sen ajan kuvaus
West84
8. 1. 2010 13.17
En ole seurannut
En ole seurannut sarjaa.
ritu
8. 1. 2010 13.38
David
David
pia
8. 1. 2010 13.39
David
David
kati
8. 1. 2010 13.40
David. Parasta sarjassa
David. Parasta sarjassa on hienot maisemat sekä hyvä musiikki ja tietysti loistavat näyttelijäsuoritukset.
Mirkkux
8. 1. 2010 13.51
David
David
mita
8. 1. 2010 13.59
David. Aivan loistava
David.
Aivan loistava sarja kuten monet Englantilaiset.
Amerikkaiset ovat taas tekemällä tehtyjä yleensä.
Tosin Amerikkalaisissa sarjoissa on poikkeuksia sit mitä katson.
Jute
8. 1. 2010 14.06
Greengrass aikasemmissa jaksoissa,
Greengrass aikasemmissa jaksoissa, Ventress hyvänä kakkosena.
Andrea Wikström
8. 1. 2010 14.32
ehdottomasti Greengrass
ehdottomasti Greengrass
Olli Korhonen
8. 1. 2010 14.36
Monta hyvää, Peggy,
Monta hyvää, Peggy, Ventress, Oscar, Gina ja ne ihanat poliisit… ehkä kuitenkin David on ylitse muiden, hän on hiukan hidas mutta ah niin kultainen. Ja se laulu!!
Parasta sarjassa on monipuolisuus, siinä on niin monenlaisia aineksia että sitä jaksaa katsoa vuodesta toiseen. Joskus olen kyllä ihmetellyt miten noin rauhaisan oloisessa kylässä sattuu niin kauheasti rikoksia… Huumoria, lääkärisarjaa, nostalgista ajankuvausta, rikoksia ja romantiikkaa juuri oikeanlaisessa paketissa!
Rulla
8. 1. 2010 14.38
Aiemmin Greengrass, nyttemmin
Aiemmin Greengrass, nyttemmin Bernie Scripps
kroko
8. 1. 2010 14.41
David ehkäpä
David ehkäpä
Add
8. 1. 2010 14.53
David
David
elraimo
8. 1. 2010 15.00
En seuraa sarjaa
En seuraa sarjaa ;(
Mok
8. 1. 2010 15.00
David ihastuttaa. Lämminhenkinen
David ihastuttaa. Lämminhenkinen sarja.
Petrus
8. 1. 2010 15.09
Ei varsinaista suosikkia,
Ei varsinaista suosikkia, enkä ole edes alusta asti seurannut.
hannele
8. 1. 2010 15.10
David on hassu
David on hassu :)
piata
8. 1. 2010 15.13
Greengrass
Greengrass
kroko
8. 1. 2010 15.14
Ei suosikkia, kaikkia
Ei suosikkia, kaikkia katselee mielellään, sarja jossa tapahtuu ja juonia riittää.
Eevi
8. 1. 2010 15.14
Greengrass on lempparini.
Greengrass on lempparini. Loistavat näyttelijät tekevät siitä hyvän
naaaaa
8. 1. 2010 15.15
Greengrass on velmu
Greengrass on velmu veikko.
Vinkka
8. 1. 2010 15.23
Kuulostaa hyvältä sarjalta.
Kuulostaa hyvältä sarjalta.
hippo
8. 1. 2010 15.25
Gina on kupliva
Gina on kupliva hyvän olon tuoja.
Dora
8. 1. 2010 15.42
Gina
Gina
Emppu78
8. 1. 2010 15.43
En seuraa sarjaa
En seuraa sarjaa
Jozzu87
8. 1. 2010 15.45
Kuulostaa hyvältä tv-sarjalta,
Kuulostaa hyvältä tv-sarjalta, harmi kun en ole seurannut.
retu
8. 1. 2010 15.46
Gina. Muutkin hyviä
Gina. Muutkin hyviä
Hane
8. 1. 2010 15.49
gina
gina
sulo69
8. 1. 2010 15.53
David hyvää viihdettä
David hyvää viihdettä
master82
8. 1. 2010 15.58
David.
David.
Janne
8. 1. 2010 16.11
David ehdottomasti
David ehdottomasti
Sari
8. 1. 2010 16.11
pidän peggyn tyylistä
pidän peggyn tyylistä
yx vaan
8. 1. 2010 16.15
joskus tulee katottua,hyviä
joskus tulee katottua,hyviä on kaikki ,niin luonnollisia..
jepa
8. 1. 2010 16.19
gina ehkä,monta hyvää.
gina ehkä,monta hyvää.
hippa
8. 1. 2010 16.27
itse en seuraa.-muut
itse en seuraa.-muut kyllä.
mikko
8. 1. 2010 16.30
David. Paljon miellyttävämpi
David. Paljon miellyttävämpi sarja kuin amerikkalaiset sellaiset.
Tutu
8. 1. 2010 16.45
En ole seurannut,
En ole seurannut, mutta vaikuttaa hyvältä sarjalta
Tiinu
8. 1. 2010 16.49
Hyvä sarja, hyvät
Hyvä sarja, hyvät tyypit
mallu
8. 1. 2010 16.52
Ite en oo
Ite en oo kattonu, mutta eukon mielestä Greengrass on paras.
TH
8. 1. 2010 16.54
David
David
Stoge
8. 1. 2010 17.01
Ventress.nykyisin david
Ventress.nykyisin david
kity
8. 1. 2010 18.32
David
David
Laura
8. 1. 2010 18.32
?
?
rr
8. 1. 2010 18.58
David!
David!
Jenni
8. 1. 2010 19.00
gina
gina
tk
8. 1. 2010 19.06
David
David
lili
8. 1. 2010 19.11
Ei ole suosikkia
Ei ole suosikkia erikseen, parasta huvittavat tapahtumat.
tinttinen
8. 1. 2010 19.36
David on ihan
David on ihan symppis kaveri. Sarja on hauskaa ajanvietettä itsessään.
natsa
8. 1. 2010 19.36
Katson vain silloin
Katson vain silloin tällöin kun muistan, ei ole suosikkia… sarjassa parasta pikkukylän meno
Inkeri
8. 1. 2010 19.37
pikkukylässä tapahtuvat juonet
pikkukylässä tapahtuvat juonet ovat parasta sarjassa. suosikkinäyttelijää mulla ei ole tästä
JummiJammi
8. 1. 2010 19.39
En ole seurannut
En ole seurannut sarjaa lainkaan, joten vaikea sanoa. Nythän olisi tilaisuus hyvällä tuurilla yksi tuotantokausi katsoa =)
wepe
8. 1. 2010 19.39
en osaa sanoa
en osaa sanoa suosikkia, katson joskus harvoin vain
aksu
8. 1. 2010 19.40
david on paras
david on paras ja pikkukylän tapahtumat parasta
roopetti
8. 1. 2010 19.40
ei erityistä suosikkia
ei erityistä suosikkia
maria
8. 1. 2010 20.03
hyvä ohjelma, ihaninta
hyvä ohjelma, ihaninta on se niin erilainen kylämiljöö ja maisemat ! TIET!!
maari
8. 1. 2010 20.14
suosikki henkilö sarjassa
suosikki henkilö sarjassa Nick Berry.
Sarjassa parasta musiikki ja maisemat ja itse henkilöt.
Virpi
8. 1. 2010 20.24
Miller, jämäkkä ja
Miller, jämäkkä ja suoraselkäinen poliisipäällikkö.
Ierapetra
8. 1. 2010 20.29
david
david
Vastaaja
8. 1. 2010 21.01
david
david
Katsoja
8. 1. 2010 21.02
Pidin Nick Rowananista,
Pidin Nick Rowananista, joka ol poliisina sarjan alussa. Sarja on hyvin tehty.
Katja
8. 1. 2010 21.02
Eniten pidän Ginasta.
Eniten pidän Ginasta. Sarja on tehty taiten.
Immortal
8. 1. 2010 21.09
Suosikkini on David.
Suosikkini on David. Sarja on hauska ja erilainen.
Nettifretti
8. 1. 2010 21.09
Hyvin tehty sarja
Hyvin tehty sarja ja suosikkini on Gina
H
8. 1. 2010 21.25
Sarjassa ontosi hyviä
Sarjassa ontosi hyviä hahmoja paljon, ei niistä voi sanoo kuka on paras. Tulee seurattua muitakin englantilaisia sarjoja, ne on paljon parempia kuin amerikkalaiset.
Sari
8. 1. 2010 21.30
Hyvä sarja!
Hyvä sarja!
Tuula
8. 1. 2010 22.15
David, parasta on
David, parasta on sarjan lämminhenkisyys.
Sa
8. 1. 2010 22.36
gina
gina
erru
8. 1. 2010 22.37
Rob Walker, joka
Rob Walker, joka oli pitkään poliisina
Fani
8. 1. 2010 22.49
Ihana sarja :)
Ihana sarja :)
Suvi Lehtiniemi
8. 1. 2010 23.01
Greengrass
Greengrass
VAV
8. 1. 2010 23.04
En seuraa sarjaa,
En seuraa sarjaa, mutta lähipiiristä löytyy sitä katsova.
Maija
8. 1. 2010 23.42
David.
David.
aksu
9. 1. 2010 0.47
En ole katsonut
En ole katsonut
Mappe
9. 1. 2010 0.47
david ja se
david ja se koira, yhtä söpöläisiä koheltajia
miksa
9. 1. 2010 1.00
En osaa sanoa.
En osaa sanoa. En ole seuraillut sarjaa
lara
9. 1. 2010 7.14
David
David
Moppi
9. 1. 2010 9.19
En ole katsonut
En ole katsonut sarjaa, joten en osaa sanoa.
jummijammi
9. 1. 2010 10.31
EN omista televisiota
EN omista televisiota
Juhis
9. 1. 2010 10.40
Tuntematon sarja minulle
Tuntematon sarja minulle
Järvis
9. 1. 2010 10.42
David on paras,
David on paras, hieno sarja
Nikke1
9. 1. 2010 10.46
David
David
sdfsdf
9. 1. 2010 11.10
Gina ja David
Gina ja David
äitikkä
9. 1. 2010 11.29
David, loistava roolisuoritus.
David, loistava roolisuoritus.
lena
9. 1. 2010 11.57
David. Seuraan tosin
David. Seuraan tosin sarjaa vain satunnaisesti.
mika
9. 1. 2010 12.04
David.
David.
Päivi
9. 1. 2010 12.41
david
david
jassa
9. 1. 2010 12.46
David
David
idamaria
9. 1. 2010 13.02
Konstaapeli Geoff Younger.
Konstaapeli Geoff Younger. Sarja on tosi sympaattinen.
kyyria
9. 1. 2010 15.17
David on paras
David on paras
mimi
9. 1. 2010 16.15
Ei ole suosikkia,
Ei ole suosikkia, en ole seurannut sarjaa pitkään aikaan.
sumi
9. 1. 2010 16.55
greengrass ja david
greengrass ja david
Tiitsi
9. 1. 2010 17.43
david on suosikkini
david on suosikkini katson joka jakson sarja on ihana ei liikaa väkivaltaa eikä seksiä henkilöt ovat ihania
vilperi
9. 1. 2010 17.50
David on suosikkini,
David on suosikkini, parasta sarjassa ovat upeat maisemat ja ihanat pikkukoirat
Pipsa
9. 1. 2010 19.02
David. Sympaattinen ja
David. Sympaattinen ja maanläheinen sarja.
naomi
9. 1. 2010 19.31
Greengrass on suosikkini.
Greengrass on suosikkini. Parasta sarjassa ovat maisemat ja englantilaisen pikkukylän elämänmeno.
Kaisa
9. 1. 2010 19.36
david on paras
david on paras sarja on sympaattinen ihana
tarina pikkukylästä iloineen ja murheineen
tuisku
9. 1. 2010 20.21
david ehdottomasia sympaattinen
david ehdottomasia sympaattinen viaton sarja pikkukylns elämästä
esukka
9. 1. 2010 20.25
Paras oli greengrass,
Paras oli greengrass, ei kyllä hirveän aktiivisesti ole tullut sarjaa seurattua
Osku
9. 1. 2010 20.29
David
David
äSkoo
9. 1. 2010 20.38
Geoff Younger, vähän
Geoff Younger, vähän erilainen “tv-poliisi”. David on kyllä myös hyvä. Aika samantyyppisiä hahmoja molemmat.
Parasta sarjassa juuri nämä “tavalliset” ihmiset.
Ilimo
9. 1. 2010 21.05
Nick
Nick
Hanna
9. 1. 2010 21.55
Gina
Gina
ano
9. 1. 2010 22.43
David
David
ae
9. 1. 2010 22.44
David
David
tikka
9. 1. 2010 22.45
David
David
pasi
9. 1. 2010 23.03
Ei suosikkia, mutta
Ei suosikkia, mutta sarja vei mukanaan sympaattisilla hahmoillaan ja yksinkertaisella tarinankerronnallaan.. jäin koukkuun heti.
pietu80
9. 1. 2010 23.08
Sarjan viehätys piilee
Sarjan viehätys piilee varmasti sen ihmisläheisyydessä, elämisen hitaudessa, pienen yhteisön siteistä, jotka lopulta ovat ihmisen suurin turvallisuuden tae – jokaisen.
Uranus
9. 1. 2010 23.23
david
david
ek
9. 1. 2010 23.23
David on paras..Sarja
David on paras..Sarja on harmiton,jännittävä ,sekä hyvällä huumorilla höystetty
Marja
10. 1. 2010 0.35
Suosikkini on David.
Suosikkini on David.
Tinde66
10. 1. 2010 0.56
Greengrass
Greengrass
ansu88
10. 1. 2010 9.58
David. Parasta sarjassa
David. Parasta sarjassa on jouni ja upeat näyttelijät
Piusku
10. 1. 2010 11.44
david on paras,
david on paras,
sydämen asialla on ihana sarja, jota ilman ei voi olla, tavallisen pienen kylän arkea, ihan niinkuin missä minä asun, samanlaista on täälläkin, voisi vaikka tv-sarjan tehdä
piia
10. 1. 2010 11.47
voiko kun boksin
voiko kun boksin saisin
onnellinen oisin
voisin sarjaa katsoa,
silloin kuin haluan
ei olisi mitään estettä
saisin kunnolla seurata
david on ihana mies kunnollinen
hänen kanssaan oisin onnellinen
susan
10. 1. 2010 11.49
david on parasta
david on parasta koko sarjasta.
Äiti haluaa tämän voittaa,
koska se kertoo tavallisesta kylästä
heka
10. 1. 2010 11.51
David.
David.
Nina
10. 1. 2010 12.02
david
david
jussi
10. 1. 2010 13.10
Greengrass on minun
Greengrass on minun suosikkini
keikkana
10. 1. 2010 13.11
DAvid tottakai
DAvid tottakai
aby
10. 1. 2010 13.11
David on ihana
David on ihana ja hyväsydäminen. Mutta kyllä Ventress on minun mieleeni enemmän. Hän on niin rauhallinen ja tietää loppujen lopuksi asioista paljon
aimo
10. 1. 2010 18.05
Lienee david, vaikka
Lienee david, vaikka kaikki ne on hyviä hahmoja. Sarja on todella sympaattinen
lillamyy81
10. 1. 2010 14.14
Gina on suosikkini
Gina on suosikkini
ninnu
10. 1. 2010 14.25
en voi sietää
en voi sietää koko sarjaa
Ninni28
10. 1. 2010 15.40
Et ole tainnut
Et ole tainnut koko sarjaa edes seurata. Siinä on oma viehätyksensä ko alkaa vahtaamaan ja siihen rakastuu. Suosikkini on Bellamy, se on aika söpö
riisi
10. 1. 2010 18.03
David
David
Paku
10. 1. 2010 15.48
david, on hyvä
david, on hyvä sydäminen
anni409
10. 1. 2010 16.21
Kyllä David on
Kyllä David on hyväsydäminen, mutta niin taisi olla hänen alkuperäinen ystävä Greegrass myös. joka keksi aina pikku kepposia
ripe
10. 1. 2010 17.59
greengrass, sarja on
greengrass, sarja on mukavaa kevyttä katsottavaa
kike
10. 1. 2010 16.22
david
david
heli
10. 1. 2010 16.44
Tieteskin David
Tieteskin David
Timo
10. 1. 2010 17.50
Olen lapsesta asti
Olen lapsesta asti ollut ihan hullu Sydämen asialla fani. Katsoin silloin jo, kun tuli ekaa kertaa televisiossa. Voi, kun olisin elänyt nuoruuteni 60-luvulla silloin osattiin pukeutua ihanasti ja kuunnella mahtavaa musiikkia. Ehottomasti rakkaimat hahmoni olivat Nick ja Kate Rowan. Ainoa kerta, kun olen televisio sarjan/elokuvan takia itkenyt, oli se jakso, jolloin Kate kuoli. Se on hirveä jakso.
kate
10. 1. 2010 17.58
david
david
jk
10. 1. 2010 18.15
David on paras
David on paras
hanna
10. 1. 2010 18.16
en tiedä
en tiedä
gb
10. 1. 2010 18.38
en tiä
en tiä
vjfh
10. 1. 2010 18.39
Greengrass. Jotenkin se
Greengrass. Jotenkin se mukavan tunnelmallinen kyläyhteisö.
kikka-likka
10. 1. 2010 19.39
Ehdoton suosikkini on
Ehdoton suosikkini on David,mahtava tyyppi!!
Unelma olisi päästä sarjan kuvauspaikalle…
tupu
10. 1. 2010 19.51
David!!!
David!!!
hanne
10. 1. 2010 20.18
David on suosikkini
David on suosikkini sarjassa
luotu hahmo on hauska piriste sarjassa
eikä liian teennäinen
Seuraan sarjaa koska siinä on sopivasti huumoria mukana, siinä pysyy mukana vaikka muutama jakso jää väliin. Tosin kaikki tapahtumat ovat hyvin ennalta arvattavia eli jännitys jää vähiin
AnSa
10. 1. 2010 20.22
David
David
Ellu66
10. 1. 2010 20.42
David
David
eva
10. 1. 2010 20.56
david
david
Tanjus
10. 1. 2010 21.09
Katsoin joskus pari
Katsoin joskus pari jaksoa, mutta vastaan silti Greengrass.
Ne5
10. 1. 2010 22.58
Bernie Scripps
Bernie Scripps
inka
10. 1. 2010 23.04
David
David
villem
10. 1. 2010 23.04
David
David
jontukka
10. 1. 2010 23.05
David,ehdottomasti!!
David,ehdottomasti!!
Masa
10. 1. 2010 23.33
Greengrass.
Greengrass.
JREwing
11. 1. 2010 7.21
gina
gina
iidee
11. 1. 2010 8.42
David on oma
David on oma suosikkini. Tähän sarjaan on vain jäänyt koukkuun ja jos työeste perjantaina niin talletin tallentaa..
Iitu
11. 1. 2010 8.59
David
David
Mette
11. 1. 2010 10.49
David
David
Globetrotter
11. 1. 2010 12.03
gina
gina
anskuli
11. 1. 2010 12.38
en seuraa
en seuraa
iguh
11. 1. 2010 13.58
David minullakin niin
David minullakin niin kuin muillakin.
Oloneuvos
11. 1. 2010 14.08
david
david
Mervi
11. 1. 2010 14.27
Gina.
Gina.
Tuomo
11. 1. 2010 14.28
David
David
Oulutar
11. 1. 2010 20.28
David
David
sr
11. 1. 2010 21.16
David
David
Joona
11. 1. 2010 23.56
David:)
David:)
BisaNte
12. 1. 2010 0.58
Sarjaa seuraan, olen
Sarjaa seuraan, olen katsonut varmaan kaikki nämä vanhemmat jaksot. Ventress on hyvä sekä monet muut. 60- luku kiehtoo minua ja musiikki.
mies44v
12. 1. 2010 6.22
Oscar on suosikkini
Oscar on suosikkini mm.ssa ja Gina. Sarjassa on vain hyviä puolia, ei ole seksiä eikä väkivaltaa liikaa.
Inkeri
12. 1. 2010 6.24
1960 luvun muodin
1960 luvun muodin ja musiikin takia katson. Sarjassa on kaikki hyviä näyttelijöitä mutta David on suosikkini koska hänen sydämensä on suuri ja lämmin.
HelinäKeiju
12. 1. 2010 6.26
Sarjahan on hyvä!
Sarjahan on hyvä! Katson ja odotan jo perjantaita. David ja Younger ovat niin hellyyttäviä.
Sugarbabylove
12. 1. 2010 6.28
david.se on vaan
david.se on vaan niin mukava ohjelma
heippu
12. 1. 2010 11.18
ei ole suosikkia
ei ole suosikkia
ris
12. 1. 2010 11.40
Alf Ventress on
Alf Ventress on aika hyvä mies ja Oscar. Sarjassa ei olekaan mitään huonoa vaan oikein leppoisaa 60 lukua.
Monday morning
12. 1. 2010 12.09
David on söpö
David on söpö ja kiltti. Greengrass oli myös aikamoinen näyttelijä aikoinaan. Englantilainen hyvä sarja katsoa koko perheelle.
Nobless
12. 1. 2010 12.11
dave
dave
heidi
12. 1. 2010 12.50
Olikohan se Nick
Olikohan se Nick Rowan sen erään poliisin nimi ja hänen suloinen lääkärivaimo oli hieno pari.
airikka
12. 1. 2010 14.38
Paras on ehdottomasti
Paras on ehdottomasti David, ja sydämen asialla on siksi hyvä, ettäsiinä on joka jaksossa jotakin hauskaa ja jännittävää.
Ida
12. 1. 2010 16.26
Ennen tuli katsottua
Ennen tuli katsottua aina “lällällää” eli sydämen asialla. On vaan harmi, että kaikki mielenkiintoiset hahmot ovat poistuneet sarjasta. Tällä hetkellä paras on David.
Bemy
12. 1. 2010 18.28
Porukka tekee hyvän
Porukka tekee hyvän kokonaisuuden ei yksittäinen henkilö.
Tåpias
12. 1. 2010 19.06
Ei aavistustakaan, en
Ei aavistustakaan, en ole koskaan nähnyt yhtään jaksoa. Ystävät ovat kyllä sarjaa kehuneet.
MiNi
12. 1. 2010 19.13
En ole katsonut,
En ole katsonut, joten nyt voisi sitten kerralla katsoa itselle sopivaan aikaan.
MikMat
12. 1. 2010 19.22
Muutaman jakson olen
Muutaman jakson olen nähnyt, mutta en osaa nimetä suosikkiani
Jepu
12. 1. 2010 19.31
En ole koskaan
En ole koskaan katsonut.
Juppe
12. 1. 2010 19.44
se blondi
se blondi
Jeff
12. 1. 2010 19.54
David on paras
David on paras ja parasta sarjassa on aikakausi johon sarja perustuu.
Supu
12. 1. 2010 20.45
gina ja greengrass
gina ja greengrass
pupujussi
12. 1. 2010 20.49
david on parasta
david on parasta
ja sarja on hyväntuulinen
sitä katsoo iloiten
ellen
12. 1. 2010 20.53
David on paras
David on paras ja sarja on suosikkini koska siinä ei ole väkivaltaa liikaa.
Noisette
12. 1. 2010 21.08
Tämä sarja on
Tämä sarja on aikas hyvä ja katson jos en ole töissä. Gina on kaunis ja muodikas.
LadyGaGa
12. 1. 2010 21.10
David,symppis heppu
David,symppis heppu
noni
12. 1. 2010 21.28
David,symppis heppu
David,symppis heppu
humbold
12. 1. 2010 21.29
David,symppis heppu
David,symppis heppu
metu
12. 1. 2010 21.29
david
david
mira
12. 1. 2010 21.30
Ei ole tuttu
Ei ole tuttu sarja.
Ninah
12. 1. 2010 21.58
Suosikkini on Peggy,
Suosikkini on Peggy, parasta on rauhallinen elämänmeno
mmm
12. 1. 2010 22.16
Sarjassa on hyvää
Sarjassa on hyvää lämmin ja todenmukainen ilmapiiri, suosikkihahmoni on Nick
JJ
12. 1. 2010 22.17
Aika vähän olen
Aika vähän olen sarjaa ehtinyt seuraamaan, mutta Bernien muistan
Meeri
12. 1. 2010 22.19
Olen seurannut niin
Olen seurannut niin vähän valitettavasti, ettei kukaan hahmo ole jäänyt erityisesti mieleen
maya
12. 1. 2010 22.20
En tunne koko
En tunne koko ohjelmaa, joten ei suosikkia
Teijo
12. 1. 2010 23.02
Younger, siinä vasta
Younger, siinä vasta toheloinen ja hyväuskoinen poliisi. Sarjassa huumori parasta.
Siiri-muori
13. 1. 2010 6.17
Bernie, hauska ja
Bernie, hauska ja mukava. Sarjan 60-luku kiehtoo.
Saapasjalkakissa
13. 1. 2010 6.19
Alf Ventress on
Alf Ventress on ok mm.ssa. Hyvä sarja joka saa minut tv.n ääreen aina perjantaisin klo 19.10.
Rautakoura
13. 1. 2010 6.20
David, hassu ja
David, hassu ja hyväsydäminen mies joka vetäisee äkkiä lakin päästä kun puhuttelee naista.
Tikankontti
13. 1. 2010 8.07
Lord Ashfordly kuulostaa
Lord Ashfordly kuulostaa hauskalle.
tj
13. 1. 2010 10.13
ei tuttu sarja...
ei tuttu sarja… vielä ;)
kka1968
13. 1. 2010 10.28
ei tuttu sarja...
ei tuttu sarja… vielä ;)
anne69
13. 1. 2010 10.28
ei tuttu sarja...
ei tuttu sarja… vielä ;)
iiro90
13. 1. 2010 10.29
ei tuttu sarja...
ei tuttu sarja… vielä ;)
ilari92
13. 1. 2010 10.29
ei tuttu sarja...
ei tuttu sarja… vielä ;)
veera95
13. 1. 2010 10.29
ei tuttu sarja...
ei tuttu sarja… vielä ;)
vilma97
13. 1. 2010 10.30
David,kerrassaan ihana hahmo!
David,kerrassaan ihana hahmo!
Viper69
13. 1. 2010 10.39
Bernie Scripps on
Bernie Scripps on suosikki
vaikka sarjan muutkin hahmot ovat hauskoja ja sympaattisia
Aija
13. 1. 2010 11.07
Ehottomasti David
Ehottomasti David
Hessutyttö
13. 1. 2010 12.23
David ja Gina
David ja Gina ovat kivoja. Myös edesmennyt Phil Bellamy joka oli Ginan mies ja hänen tulevan vauvan isä, harmi kun ammuttiin poliisin tehtävissä.
Yustina
13. 1. 2010 12.28
David
David
kk
13. 1. 2010 12.30
ventres
ventres
ossi
13. 1. 2010 12.32
Miller, siinä on
Miller, siinä on jämäkkä poliisipäällikkö tai mikähän hän onkaan.
Elma Alma Ulmanen
13. 1. 2010 12.35
Lordi on hyvä,
Lordi on hyvä, kuin oikea kartanonherra. Juoni on joka kerta erilainen ja siksi pidän.
Kirkkoherra
13. 1. 2010 12.37
En osaa sanoa
En osaa sanoa
Jokke
13. 1. 2010 13.39
David
David
tttt
13. 1. 2010 15.07
en tiedä
en tiedä
Ninax
13. 1. 2010 18.51
David
David
takso
13. 1. 2010 20.05
Ventress, Alf se
Ventress, Alf se vanhempi poliisi. Hauska ja jännä sarja.
Peppinen
13. 1. 2010 21.43
bernie scripps
bernie scripps
reppu
13. 1. 2010 22.03
Mr Greengrass
Mr Greengrass
miksu
13. 1. 2010 22.11
David
David
Olli
13. 1. 2010 23.44
Greengrass on mainio
Greengrass on mainio heppu, viirit salkoon ja juhlat alkakoon.
hansu
14. 1. 2010 0.12
En ole seurannut
En ole seurannut sarjaa. Muutaman jakson katsonut vain niin en muista hahmojen nimiä.
r
14. 1. 2010 0.22
Suosikkini on Gina.
Suosikkini on Gina. Sarja on hyvä siksi että se on niin “pehmo” ja siinä on ihanan nostalginen musiikki.
annami
14. 1. 2010 1.32
Suosikkini on Gina,
Suosikkini on Gina, kiva ja iloinen. Koko sarja kuvaa mukavasti ‘mennyttä’ aikaa ja se tuo mukavia muistoja mieleeni.
RR
14. 1. 2010 5.54
Monta hyvää näyttelijää.
Monta hyvää näyttelijää. Ehkä David on suosikkini koska hän rakastaa eläimiä ja auttaa muita kanssa ihmisiään. Sarja on hyvä kuvaus 60-lukua, joskus vaan häiritsee nuorten naisten vääränläinen hiustyyli.
Jalopeura
14. 1. 2010 8.36
David
David
Jörö
14. 1. 2010 10.27
Hyvä sarja. Alkupää
Hyvä sarja. Alkupää jäi katsomatta, mutta nyt pahasti koukussa.
herraelmeri
14. 1. 2010 10.42
jäi alkuosat katsomatta!
jäi alkuosat katsomatta!
Neli
14. 1. 2010 10.49
greengrass,se on huippu
greengrass,se on huippu
jari.s
14. 1. 2010 11.02
pc mike bradley
pc mike bradley ehdottomasti paras. sarjassa parasta leppoisa tunnelma ilman jatkuvaa juonittelua ja ilkeilyä
ansu
14. 1. 2010 12.21
Greengrass
Greengrass
tt
14. 1. 2010 13.13
David =D
David =D
Temppu
14. 1. 2010 13.29
Kate
Kate
Gaz
14. 1. 2010 14.21
Greengrass
Greengrass
N
14. 1. 2010 14.25
En osaa sanoa.
En osaa sanoa.
Lotta
14. 1. 2010 16.00
Gina, aina iloinen.
Gina, aina iloinen.
Kuntsi
14. 1. 2010 16.01
David on paras
David on paras ja mister crips oli sarjan suola
pate2
14. 1. 2010 16.07
david on symppis
david on symppis
marjuska
14. 1. 2010 18.14
entinen poliisipäällikkö
entinen poliisipäällikkö
mahoton
14. 1. 2010 18.30
Ehdottomasti David.
Ehdottomasti David.
VIENO HAJU
14. 1. 2010 18.51
Kaikki ovat tosi
Kaikki ovat tosi hyviä mutta David on paras
Masu
14. 1. 2010 19.16
En pysty osoittamaan
En pysty osoittamaan vain yhtä suosikkia
Tipitii
14. 1. 2010 20.11
tietysty david
tietysty david
karoliina
14. 1. 2010 20.29
DAVID
DAVID
satu
14. 1. 2010 20.51
tietenkin David
tietenkin David
Anne
14. 1. 2010 21.02
David
David
Katja P.
14. 1. 2010 21.42
en tiedä, koska
en tiedä, koska en ole katsonut sarjaa vielä! Äiti katsoo sitä aina, eli kai sen on pakko olla hyvä :)
Riikka
14. 1. 2010 22.10
en muista enää
en muista enää hahmojen nimiä..
Adelie
14. 1. 2010 23.30
Aito sarja, jota
Aito sarja, jota katsoessa tulee hyvälle tuulelle, parhaita oli ensimmäisten kausien näyttelijät, jotka jo poistuneet sarjasta…
kirsh
14. 1. 2010 23.35
Koko sarja on
Koko sarja on ihan paras!!!
Jontey
15. 1. 2010 0.07
Greengrass, hauska tyyppi
Greengrass, hauska tyyppi ja ei onnistunut oikein mikään. Hyvät näyttelijät ja kauniit maisemat.
perjantai
15. 1. 2010 8.30
no mie olen
no mie olen vastaan oolut kaikkia saippuasarjoja ja varsinkin sitä kauniit ja rohkeat sarjaa mulla paloi aina päree kun joku siittä kertoi kuin oikeesta elämästä, no olin ruoka tunnilla aikoinaan ja syrjäsilmällä kavereiden raatin sivusta kuuntelin ruokalan tellua ja siinä minun ruokatunti vähän venähti pitkäksi ja sen jälkeen aina + sitten illalla.ei se varmaankaan paras ohjelma ole mutta kyllä se pitää katsoa maksoi mitä maksoi.Se tunnelma ja musiikki siinä sitä on jo ah gina oi joi,,,,ventress,osgar greengrass siinä on jo jotain aivan kuin meidän perältä mutta ei ,daividista puhumattakaan ,”ei isot miehet itke;!”
sanoi ISÄ aikoinaan no mie en kyllä itkeskele vaikka turpiin tulee,vaimo ei kato mutta mie katon ja itkeskelen,nauran ko mielipuoli,seuraan ja nautin se SIIS SE OHJELMA ON JÄRJETTÖMÄN HYVÄ JA LADATTU TÄYTEEN TUNTEELLA JA TAIDOLLA KOOTTUJA PIENIÄ KULTAHIPPUJA JOTKA ON SIDOTTU YHTEEN OHUELLA HOPEALANGALLA. (en saa katsoa sitä enään,kuulema kun k, kotielämä kärsii)
no se olen mie
15. 1. 2010 8.32
David on paras
David on paras koko sarjassa!
Hannu
15. 1. 2010 10.23
Suosikkini on Nick
Suosikkini on Nick Berry. Sarja viehättää ajankuvansa ja hyväntahtoisuutensa vuoksi.
Laura
15. 1. 2010 11.04
David on paras.
David on paras. Toki sarjassa on paljon hienoja näyttelijöitä.
Nanu
15. 1. 2010 12.00
David on paras
David on paras koko sarjassa!
hannamanna
15. 1. 2010 12.13
Gina
Gina
oona
15. 1. 2010 15.18
En tiedä, sillä
En tiedä, sillä en ole katsonut sarjaa, mutta se vaikuttaa hyvältä.
Pia_M
15. 1. 2010 16.28
David.
David.
Taru
15. 1. 2010 17.50
David ja Peg
David ja Peg kaksikko ovat hyviä mutta niin ovat kaikki muutkin näyttelijäsuoritukset. Upea ja loistava kuvaus pikkukylästä 1960 luvulla.
Pikku-Inku
15. 1. 2010 18.17
Alf Ventress on
Alf Ventress on mies paikallaan, musiikki on hyvää ja maisemat kauniita.
P. Johannes
15. 1. 2010 18.19
Oikein mainio on
Oikein mainio on David. Pidän sarjasta kaikkineen, se on hyvä.
Silkyhand
15. 1. 2010 18.20
David. Leppoisa sarja
David.
Leppoisa sarja ilman seksiä ja väkivaltaa.
Sally
15. 1. 2010 18.25
David ilman muuta.
David ilman muuta.
Mammuli
15. 1. 2010 19.19
david ehdottomasti.Tosi symppis
david ehdottomasti.Tosi symppis tyyppi !
katja
15. 1. 2010 19.45
David tietenkin! Jos
David tietenkin! Jos mr. Greengrass olisi vielä sarjassa, olisi hän valintani.
klumm
15. 1. 2010 21.16
David. englannin aksentti
David.
englannin aksentti ja tän ohjelman juoni kiehtoo!
sanski
15. 1. 2010 22.06
David mutta ei
David mutta ei hänkään yksinään hyvää sarjaa pysty tekemään.
Paappa
15. 1. 2010 22.38
David
David
JäBä
15. 1. 2010 23.02
David..Hän on todella
David..Hän on todella sympaattinen tyyppi
Marja
15. 1. 2010 23.04
David meidän perheen
David meidän perheen suosikki =)
Tuittu
15. 1. 2010 23.54
Peg on suosikkini,
Peg on suosikkini, katson sarjaa ja maisemat ovat kauniit. Menen ensi kesänä käymään englannin maassa.
Aikku
16. 1. 2010 12.04
David
David
tammi
22. 1. 2010 14.50
paras !
paras !
david
31. 1. 2010 23.25
david
david
meter
31. 1. 2010 23.27
David on paras!
David on paras!
Tapsa
13. 2. 2010 17.23