Umami muualla Facebook

Julkaistu 10. 3. 2010 Teksti Kari Hynninen Ei kommentteja Kulttuuri

Kings of Leon valmistelee viidettä studioalbumia

Maailman suosituimpien rock-yhtyeiden joukkoon noussut Kings Of Leon päättää keikkatauon ja palaa keikkalavoille. Kesätapahtumien yksi toivotuimmista esiintyjistä nousee Bonnaroo-festivaalin lavalle kesäkuussa, jonka lisäksi yhtye tekee uransa isoimman keikan pääesiintyjänä Lontoon Hyde Parkissa 30. kesäkuuta.

Yhtyeen suursuosiosta kertoo, että keikan 65 000 lippua myytiin loppuun alle kahdessa minuutissa.

Kings Of Leon on Only By The Night –albumin julkaisun jälkeen hallinnut niin single-kuin albumilistoja ympäri maailmaa ja kiertänyt esiintymässä ympäri Eurooppaa, Yhdysvaltoja ja Australiaa. Valtavan suosion siivittämän yhtyeen seuraavaa levyä odottaa innokas joukko faneja ympäri maailmaa. Kotikaupungissaan Nashvillessa tällä hetkellä uutta albumia valmisteleva yhtye pitää Hyde Parkissa esiintymistä suurena kunniana.

“On suuri kunnia saada soittaa Hyde Parkissa. Se on jotain mistä kaikki yhtyeet unelmoivat – päästä siihen joukkoon artisteja, jotka ovat aiemmin esiintyneet siellä. –Tuokaa aurinkorasvaa ja korvatulpat mukananne.” lähettää viidennen albumin äänityksiin valmistautuva Jared Followill terveisiä faneille.

Helmikuussa järjestetyssä Grammy-gaalassa Kings Of Leon pokkasi kolme Grammyä. Yhtyeen Use Somebody –kappale palkittiin 52. kertaa järjestetyssä gaalassa mm. Vuoden paras rock-kappale – sekä Vuoden paras äänite –kategorioissa. Lisäksi yhtye voitti toista vuotta putkeen palkinnon kategoriassa Best Rock Performance by a Duo or Group with Vocals – viime vuonna Sex On Fire –kappaleella ja tänä vuonna palkinnon toi Use Somebody -kappale.

Kings Of Leon on viimeisten kahden vuoden aikana hallinnut niin albumi-kuin singlelistoja ympäri maailmaa, esiintynyt kymmenille miljoonille ihmisille sekä pokannut lukemattomia palkintoja eri gaaloissa. Vuoden 2008 syyskuussa julkaistu Only By The Night –albumi on myynyt maailmanlaajuisesti yli 6,2 miljoonaa kappaletta ja Suomessa yhtyeen järjestyksessään neljäs albumi ylitti kultarajan maaliskuussa 2009. Kriitikoiden ja yleisön ylistämä albumi nousi Yhdysvalloissa viime syyskuussa Billboard Top200-listan neljännelle sijalle sekä Billboard Top Rock Albums –listan kärkisijalle, jotka ovat yhtyeen korkeimmat listasijoitukset kotimaassaan.

www.kingsofleon.com/
www.myspace.com/kingsofleon

video: http://www.youtube.com/watch?v=WuQiBrBD2JE

Aiheet: , , , ,

Kirjoita kommentti