The 69 Eyes aloittaa Suomen kiertueen Video
The 69 Eyes on palannut viiden viikon Pohjois-Amerikan kiertueelta ja nyt edessä on joulukuun loppuun asti kestävä Suomen kiertue. Ensimmäinen keikka nähdään Helsingin Nosturissa keskiviikkona 18.11. ja viimeiset keikat vedetään akustisena Tavastian Helldone-festivaaleilla vuoden lopussa.
Vuosi 2010 jatkuu bändillä keikkailun merkeissä, jolloin vuorossa ovat Keski-Eurooppa sekä Englanti.
Amerikan kiertue
The 69 Eyes kiersi loka-marraskuussa Pohjois-Amerikkaa ja heitti yhteensä 23 keikkaa. Keikkojen yhteydessä The 69 Eyes teki runsaasti promootiota uuden Back In Blood -albumin tiimoilta. Albumi debytoi Billboardin Heatseekers-listan sijalla 14. Bändin nokkahahmo Jyrki Linnankivi vieraili mm. Fox News-kanavan “Red Eye with Greg Gutfield”- sekä CNN-kanavan “BackStory” -ohjelmissa. Lisäksi yhtye nauhoitti livenä New Yorkissa niin ikään Fox-kanavan Fearless TV-musiikkiohjelmaa varten kappaleitaan.
Bändi kuvasi myös uuden singlensä “Dead N’ Gone” -videon kiertueen alussa San Franciscossa Bam Margeran toimiessa jälleen ohjaajana. Videon ensi-ilta on marraskuussa.
“Amerikanpiiras maistuu aina, nyt Halloween-kuukauden aikana päästiin vihdoinkin käsiksi myös kurpitsapiiraaseen!”, hehkuttaa rumpali Jussi 69 tuttuun rock’n'roll-tyyliinsä.
Keikkakalenteri: http://www.69eyes.com/tour
The 69 Eyes / Lost Boys
CNN: http://www.youtube.com/watch?v=xigagPK0cHk
FOX NEWS: http://www.foxnews.com/search-results/m/26977978/jyrki-69.htm
FERALESS TV: http://www.youtube.com/watch?v=44b3On2O5Cg
EMI MusicFinland
