Äiti ja tytär keittävät
Kirjasta piti alkujaan tulla toisenlainen. Siitä kehkeytyi kuitenkin tukeva teos, joka sisältää äidille ja tyttärelle mieluisia raaka-aineita. Kirjassa on seitsemäntoista lukua alkaen yrteistä, tomaateista ja avokadosta päätyen suklaaseen, sitruksiin ja kardemummaan.
Kirja on syntynyt pähkinäpuun katveessa maaseutukodin inspiroivassa ilmapiirissä. Siitä nimi. Anna Bergenström jatkaa Dagens Nyheterissä äitinsä maineikkaan Pernillan jalanjälkiä ja Fanny-tytär on valokuvaaja.
Yhteistyö tuottaa kaunista ja herkullista hedelmää. Raaka-aineet esitellään huolella ja niitä elävöitetään omilla havainnoilla ja kokemuksilla. Ohjeet eivät tunne rajoja, ne liikkuvat sulavasti monen maan keittiössä ja herättävät halun lähteä seikkailemaan gastronomian maailmaan.
Pieni persoonallinen johdanto avaa ohjeet ja herättää luottamusta. On helppo havaita, että kokemus puhuu. Suosikkiyrttien joukosta löytyy italialainen klassikko, Saltimbocca, jonka mausteisiin kuuluu salvia. Kaksin kerroin taitetun ohuen vasikanlihaviipaleen sisältä löytyy parmankinkkua ja salviaa. Kastikkeen hienouksiin kuuluu marsalaviini.
Crema catalana espanjalaiseen tapaan on melkein kuin ranskalainen crème brûlée, mutta se maustetaan sitruunalla tai appelsiinilla ja ripauksella kanelia.
Kirjassa on sesonkiin sopiva ohje chilillä maustetuista bataateista, jotka kuoritaan, lohkotaan ja kypsennetään uunissa puolitettujen valkosipulinkynsien, punasipuliveneiden ja chilisuikaleiden kera. Oliiviöljy, timjami, rosmariini ja sormisuola viimeistelevät annoksen ennen uuniin panoa. Sopii possullekin!
Kirja vie kielen ja kiehtoo mielen. Siihen on pakko palata.
Anna Bergenström ja Fanny Bergenström:
Makuja ja tuoksuja pähkinäpuun alla
Suomentanut Riitta Mustonen
Sivuja 429
Hinta 44 euroa
Otava 2009
Painopaikka Printer, Trento 2009
www.otava.fi

Varmaan oppisi tekemään
Varmaan oppisi tekemään uusia ja erilaisia ruokia jos voittaisi tuon kirjan.
Merja
8. 1. 2010 11.53