Umami muualla Facebook

Julkaistu 5. 7. 2012 Teksti Mervi Melasniemi 292 kommenttia Kirjallisuus

Kesäkalenteri: Kaksi rakkautta Arvottu

Mitäpä olisi kesäloma ilman hyviä kirjoja! Olitpa kotona, mökillä tai matkoilla, hyvä kirja pitää olla aina mukana. Kerran eräs silloinen, ihan akateemisesti sivistynyt ystäväni kysyi, miksi pitäisi lukea – mitä ihmettä siinä kaunokirjallisuudessa oikein on. Olin suoraan sanoen sanaton. Itselleni kirjat olivat aina lapsuudesta asti merkinneet todella paljon, enkä voinut ymmärtää asian tärkeyden kyseenalaistamista.

Tietokirjat ovat oma lukunsa, niistä saa tarpeellista tietoa alasta kuin alasta, kaunokirjallisuus taas avaa uusia maailmoja ja näköaloja. Kun lukee kaunokirjallista teosta, mielikuvitus luo sanojen kautta aivan oman todellisuuden, auttaa ymmärtämään elämää, viihdyttää, liikuttaa, auttaa tuntemaan myötätuntoa, itkettää, kauhistuttaa…ja koko tunteiden kirjon aina kirjan aiheesta ja kirjoittajasta riippuen.

Paula Havaste on kirjoittanut romaanin Kaksi rakkautta, joka on jatkosodan aikaan sijoittuva romaani kaipuusta ja intohimosta.

Kirjan päähenkilö Anna ei vielä aavista, ettei sotaa kestäisi kuin seuraavaan kesään. Tuntuu, että näin on ollut aina, ja elämä kotirintamalla on kovin ankeaa. Tähänkö nuoruus meni, eikö koskaan enää ole niin kevyttä ja hauskaa kuin ennen? Mies on rintamalla, ystävät Helsingissä, lapset talkoissaan ja kerhoissaan. Pieneen kylään muuttaneella nuorella perheenäidillä ei ole muuta tekemistä kuin tenttiä viimeisiä yliopisto-opintojaan.

Silloin kuvaan astuu hurmaava Tuji-serkku, joka on oikea filmitähti ja melkoinen hurmuri. Annan polvet notkahtavat, ja hädissään hän heittäytyy suin päin rakastumisen huumaan. Miten siitä voi selvitä? Miten arkeen voi palata sen jälkeen, kun koko iho hehkuu polttavana Tujin kosketuksesta?

Jatkosodan viime kuukausiin sijoittuva kiihkeä tarina kertoo rakastumisesta, kaipuusta ja hehkusta, naiseuden ja äitiyden yhteen sovittamisesta. Se ei ollut helppoa sota-ajan naiselle, eikä se ole helppoa nykyäänkään. Moni voi löytää tarinasta itsensä tai ystävänsä, tuttuja paikkoja, tapahtumia ja tuttuja tunteita. Miten huikeaa onkaan heittäytyä rakastumiseen.

Historiallisista romaaneistaan kiitetty Paula Havaste avaa lukijoidensa ulottuville kokonaisen aikakauden. Kaksi rakkautta on väkevä lukukokemus.

Kirjasta sanottua

“Kaksi rakkautta on koskettava ja yllättävä romaani, välillä viiltävän surullinen, välillä täynnä raastavaa intohimoa. Sota-ajan arki ja suuret tunteet muodostavat hienon kontrastin…”
- Me Naiset

“Havasteen historiallisia romaaneja on rakastettu. Kaksi rakkautta ei ehkä ota valtaansa samalla tenholla kuin keskiajan kuvaukset, mutta se on sitäkin intensiivisempi, terävämpi ja tarkkanäköisempi.”
- Keskisuomalainen

Kirjan tiedot

Paula Havaste
Kaksi rakkautta
355 sivua
Kannen suunnittelu Sanna-Reeta Meilahti
Gummerus Kustannus, kesäkuu 2012
www.gummerus.fi

Arvonta

Arvomme elokuun alussa kaikkien kommentoineiden kesken yhden Paula Havasteen Kaksi rakkautta -kirjan pokkariversion.

Mitä kirjallisuus merkitsee sinulle. Millaisista kirjoista pidät, ja mitä olet viimeksi lukenut?

Arvonnan voitti Minttu. Lämpimät onnittelut!

Aiheet: , ,

292 kommenttia

  1. Luen monenlaista kirjallisuutta.

    Luen monenlaista kirjallisuutta. Sota ja Scifi eivät minua kiinnosta. Mika Waltari on minulle ykkönen. Nyt luen vuosien tauon jälkeen Birgit Th. Sparren Diana-sarjaa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sirhe

    5. 7. 2012 7.17

  2. Pidän kirjoista jotka

    Pidän kirjoista jotka on sidottu vahvasti johonkin aikaan. Esimerkiksi maailmansotien välinen aika on yleensä kiinnostava ympäristö ja ajankohta. SUosikkejani tältä vuodelta ovat esim. Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville ja Paluu Rivertoniin.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tiiti66

    5. 7. 2012 7.39

  3. Kirjat ovat minulle

    Kirjat ovat minulle tärkeitä. Luen monenlaista: romaaneja, tietokirjoja, runoja, novelleja, sarjakuvia, ajatelmia, dekkareita… Viimeksi olen lukenut Juhani Lompolon Viisautta vuodeksi- haiku joka päivälle. Näin kesäaikaan selaan harva se päivä Euroopan hyönteisopasta sekä muita luontokirjoja etsiessäni oikeaa lajinmääritystä näkemilleni ötököille.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mandariini

    5. 7. 2012 9.41

  4. Oleellinen osa elämääni

    Oleellinen osa elämääni :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pirkko

    5. 7. 2012 9.58

  5. Viihdyn kirjojen parissa

    Viihdyn kirjojen parissa ja siten kirjat kuuluvat oleellisena osana elämääni.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pia

    5. 7. 2012 10.34

  6. ruoka-ja romantiikkakirjat

    ruoka-ja romantiikkakirjat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    intsu

    5. 7. 2012 10.56

  7. Kirjat ovat tärkeitä

    Kirjat ovat tärkeitä ja rakkaita. Luen laidasta laitaan kaikenlaista, mutta viimeeksi luin kesälukemiseksi iki-ihanaa Anni Polvaa!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    maikki

    5. 7. 2012 12.25

  8. Pidän dekkareista ja

    Pidän dekkareista ja romaaneista ja tietokirjallisuudesta. Luen joka päivä, vähintäänkin aina julkisissa ja ennen nukkumaanmenoa. Viimeksi luin uudelleen Sofi Oksasen Baby Janen ja nyt on työn olla Psykopaattitesti-niminen teos, en muista kirjoittajaa mutta sama kaveri jonka päästä on lähtenyt Vuohia tuijottavat miehet….

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Olga

    5. 7. 2012 12.30

  9. Kirjat ja lukeminen

    Kirjat ja lukeminen on äärimmäisen tärkeää, jos menee päiviä, ettei ole ehtinyt / voinut lukea mitään kaunokirjallista, niin kyllä sitä alkaa kaivata. Luen vaihtelevasti kaikenlaista uudenpaa kirjallisuutta, scifi ja kauhu eivät oikein uppoa. Viimeksi luin Krokotiilin keltaiset silmät (en suosittele; aikamoista huttua 600 sivua..)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ensu

    5. 7. 2012 14.40

  10. Lukeminen on henkireikä

    Lukeminen on henkireikä ja luen kausiluontoisest eli silloin, kun on aikaa. Tällä hetkellä luen ruokatuntien aikana The Kite Runner -kirjaa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Annikki

    5. 7. 2012 15.59

  11. Pidän eniten dekkareista.

    Pidän eniten dekkareista. Viimeksi luin kuitenkin ihan muuta, taisi olla Tasapainoilua, joogasalin naiset

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pamina

    5. 7. 2012 16.22

  12. Lukeminen on tärkeää

    Lukeminen on tärkeää minulle ja lähes kaikki käy mielialasta riipuen

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sirkka

    5. 7. 2012 16.39

  13. Pidän monenlaisista kirjoista,

    Pidän monenlaisista kirjoista, lomalla tulee luettua helppoja dekkareita.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tomi

    5. 7. 2012 18.56

  14. Rauhaa...lukea.

    Rauhaa…lukea.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kissa

    5. 7. 2012 20.10

  15. Kirjat on ihania,

    Kirjat on ihania, mutta nykyään ehdin niiden pariin liian harvoin, tosin ammattikirjallisuutta joutuu lukemaan liikaakin. Viimeisin ihana lukunautintoni oli Eve Hietamiehen Tarhapäivä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    maigu

    5. 7. 2012 21.35

  16. :)

    :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    KatLi

    6. 7. 2012 5.13

  17. Luin viimeksi Nora

    Luin viimeksi Nora ja Alicia -romaanin, joka oli todella koskettava – ja hyvä käännös.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    annilauri

    6. 7. 2012 5.22

  18. Kirjallisuus merkitsee sivistystä

    Kirjallisuus merkitsee sivistystä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    KeljuK

    6. 7. 2012 5.26

  19. mukavia lukuhetkiä.

    mukavia lukuhetkiä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    poju

    6. 7. 2012 5.38

  20. Kirjallisuus merkitsee minulle

    Kirjallisuus merkitsee minulle omaa aikaa ja rauhaa. Viimeksi luin Juha Vuorisen tuotantoa monta kirjaa putkeen.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Heli

    6. 7. 2012 6.12

  21. Kirjat ja lukeminen

    Kirjat ja lukeminen kuuluu kesään ja varsinkin sadepäivään

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    japi

    6. 7. 2012 6.13

  22. merkitseehän se!

    merkitseehän se!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    e99

    6. 7. 2012 6.18

  23. Kivahan se on

    Kivahan se on lukea.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Yanne

    6. 7. 2012 6.33

  24. En lue mitään.

    En lue mitään.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Zarus

    6. 7. 2012 6.33

  25. Kaikenlainen kirjallisuus kiinnostaa,

    Kaikenlainen kirjallisuus kiinnostaa, ja sen huomaa omasta kirjahyllystä, kun on kertynyt paljon kirjoja, nyt jo lapsenikin on alkanut kerätä kirjoja.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    slk

    6. 7. 2012 6.34

  26. Kirjallisuus kiinnostaa ja

    Kirjallisuus kiinnostaa ja luen kaikenlaista historiasta harrastekirjallisuuteen ja lähes kaikkea mitä käsiini saan. Yhden Päätalon teoksen luettuani, luin kaikki alusta alkaen aikajärjesetyksessä ja viimeisin lukemani on Digijärkkäri-kirja. Myös kirjailijatapaamiset kiinnostavat, joissa he kertovat teoksistaan ja näitä tapaamisia on ollut usena vuoden ajan kuukausittain Stoassa Itä-Helsingissä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Rica

    6. 7. 2012 6.57

  27. Lukeminen on mukavaa

    Lukeminen on mukavaa ajanvietettä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Päde

    6. 7. 2012 7.25

  28. lukeminen rentouttaa

    lukeminen rentouttaa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    HLL

    6. 7. 2012 7.32

  29. kirjat kuuluvat aina

    kirjat kuuluvat aina seuraani

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ghita

    6. 7. 2012 7.39

  30. luen extempore sillointällöin

    luen extempore sillointällöin jonkun kirjan

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sami

    6. 7. 2012 7.46

  31. Tämä kirja vaikuttaa

    Tämä kirja vaikuttaa todella kiinnostavalta! Onneksi kohta on loma ja aikaa lukea!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sanna

    6. 7. 2012 7.47

  32. rakastan lukemista

    rakastan lukemista

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tina

    6. 7. 2012 7.47

  33. scifi ja fantasia

    scifi ja fantasia

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    antti

    6. 7. 2012 7.53

  34. Rakastan kirjoja ja

    Rakastan kirjoja ja kirjallisuutta. Kirjakaupat ovat pahin viholliseni, tuskin koskaan pääsen ulos kaupasta ilman ostoksia ja sen huomaa kirjahyllystäkin, johon opukseni eivät ole enää pitkään aikaan kaikki kauniisti mahtuneet vaan kirjoja lojuu siellä, täällä ja tuolla epämääräisinä kasoina. Kirjastossakin tulee käytyä vähintään kerran viikossa.
    Laukussa minulla on aina kaksi kirjaa mukana, ettei käy niin että aamulla töihin mennessä saa edellisen kirjan luettua ja kotiin tulomatkalle ei sitten enää olisikaan lukemista.

    “Kirjamakuni” on laaja, luen mm. fantasiaa, dekkareita, elämänkertoja, historiaa… mikä milloinkin tuntuu mukavimmalta ja mielekkäimmältä. Rakkaushömmäromaanit ovat kyllä sellaisia että niitä luen todella harvoin, oikeastaan silloin vain jos satun sellaisen saamaan lahjaksi.

    Tällä hetkellä luen Hunger games trilogian ensimmäistä osaa (silloin kun kaipaan vähän kevyempää luettavaa, esim. raskaan työpäivän jälkeen) ja Lähi-idän historiasta kertovaa kirjaa .

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sanna

    6. 7. 2012 8.00

  35. Lukeminen rentouttaa ja

    Lukeminen rentouttaa ja antaa uusia ajatuksia. Mieluiten luen dekkareita ja historiallisia romaaneja. Viimeiseksi luin mökillä Peter Hoegin Lumen tajun, se oli aika hyvä ja jäi mietityttämään moneksi päiväksi.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sari

    6. 7. 2012 8.07

  36. Lukeminen on tärkeää

    Lukeminen on tärkeää ja olisi outoa kuvitella tilanne missä ei olisi mitään lukemista saatavilla.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Maija

    6. 7. 2012 8.12

  37. luen kaikentyyppisiä kirjoja

    luen kaikentyyppisiä kirjoja

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kyynel

    6. 7. 2012 8.13

  38. Rentoutumista arjen kiireiden

    Rentoutumista arjen kiireiden keskellä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Nipsu

    6. 7. 2012 8.14

  39. kirjoissa aika katoaa,kaukopartiokijat

    kirjoissa aika katoaa,kaukopartiokijat mielenkiintoisimpia.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hassu

    6. 7. 2012 8.24

  40. Paljon, jännäreistä enimmäkseen

    Paljon, jännäreistä enimmäkseen

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Viiru

    6. 7. 2012 8.33

  41. Olen aina lukenut

    Olen aina lukenut paljon kirjoja joskin viime vuosina ajan puutteen takia jäänyt vähemmälle.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tara

    6. 7. 2012 8.48

  42. Kirjat merkitsevät mukavaa

    Kirjat merkitsevät mukavaa ajanvietettä, rentoutumista, viihtymistä, unelmoimista ja omien asioiden unohtamista. Viimeksi luin Riiikka Pulkkisen “Totta”, suosittelen

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    nuppu

    6. 7. 2012 8.51

  43. Irrottautumista päivän rutiineista.

    Irrottautumista päivän rutiineista. Hyvää ajankulua. Keittokirja on ollut kovassa käytössä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Li-Ha

    6. 7. 2012 8.54

  44. kesällä luen aika

    kesällä luen aika paljon pokkareita, saa olla vaikka vähän romantiikkakin. Talvisin luen matkakertomuksia sekä elämänkertoja. Viimeksi luin kirjan Piiat, josta on tehty myös elokuva. Ilman kirjoja en voisi kuvitellakaan elämää. Olen lukenut 5-vuotiaasta lähtien.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    klaara

    6. 7. 2012 8.55

  45. elämyksiä, oppimista, ajanvietettä;

    elämyksiä, oppimista, ajanvietettä; mitä milloinkin

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mary

    6. 7. 2012 9.07

  46. luen paljon pokkareita

    luen paljon pokkareita

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tai

    6. 7. 2012 9.18

  47. Lukeminen ja kirjallisuus

    Lukeminen ja kirjallisuus on tärkeää. Dekkarit on lempihelmiä :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Immortal

    6. 7. 2012 9.28

  48. lukeminen poistaa tressia

    lukeminen poistaa tressia ja rauhoittaa mieltä.tykkään lukea kaikenlaisia kirjoja.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    puhi

    6. 7. 2012 9.29

  49. Kyllä kirjat ovat

    Kyllä kirjat ovat hyvä vastine telkkarille ym. mediahömpötyksille. Elämänkerrat kiinnostavat.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Nettifretti

    6. 7. 2012 9.29

  50. Kirjat merkitsevät minulle

    Kirjat merkitsevät minulle rentoutumista arjen kiireiden keskellä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jasmin

    6. 7. 2012 9.31

  51. Luen lähes pelkästään

    Luen lähes pelkästään tietokirjallisuutta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Helena

    6. 7. 2012 9.34

  52. kiva rentoutumishetki arjessa

    kiva rentoutumishetki arjessa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    riti

    6. 7. 2012 9.50

  53. oleellinen osa elämää,

    oleellinen osa elämää, rentouttaa…laidasta laitaan kirjallisuutta, mediahuora viimeisin,

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    aakoo

    6. 7. 2012 10.10

  54. Kirjallisuus yleensä ja

    Kirjallisuus yleensä ja kirjat on hieno asia. Kirjat ovat ikuisia, niitä voi lukea aina uudelleen ja uudelleen. Tänäänhän on Eino Leinon päivä, runon ja suven päivä, runojen lukeminen kuuluisi ihan asiaan :) Laittaisin lipun liehumaan jos minulla olisi lipputanko.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Merja

    6. 7. 2012 10.31

  55. En lue paljon

    En lue paljon kaunokirjallisuutta. Joudun opiskellessani lukemaan niin paljon, että haluan vapaa-ajallani tehdä jotain muuta kuin lukea. Lapsena ja nuorempana olen kuitenkin lukenut jonkin verran. Viimeeksi luin Taru sormusten herrasta -trilogian. Kirjallisuus ei merkitse minulle kovin paljon. Tykkään tosin lukea hyvää kirjaa, mikäli sellainen eteen joskus sattuu.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Faasi

    6. 7. 2012 10.36

  56. rakastan kirjoja ja

    rakastan kirjoja ja lukemista. eniten pidän fantasiakirjallisuudesta ja dekkareista

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    heidi

    6. 7. 2012 10.37

  57. Silloin luen kun

    Silloin luen kun rentoudun rakkaushömppää.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Assu

    6. 7. 2012 10.52

  58. Ennen tuli luettua

    Ennen tuli luettua enemmän kuin nykyisin, mutta hyviä kirjoja on aina mukava lukea:)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pipsa

    6. 7. 2012 10.59

  59. Olen kirjojenystävä. Luen

    Olen kirjojenystävä. Luen viidestä seitsemään kirjaa viikossa. Dekkareista pidän eniten.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kahvijänö

    6. 7. 2012 11.04

  60. dekkareita tulee luettua

    dekkareita tulee luettua

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mirva

    6. 7. 2012 11.06

  61. rauhaa

    rauhaa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tupu

    6. 7. 2012 11.08

  62. Pidän dekkareista. Syytön,

    Pidän dekkareista. Syytön, Tess Gerritsen.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    lena

    6. 7. 2012 11.12

  63. Yöpöydällä on aina

    Yöpöydällä on aina lukemattomien kirjojen pino odottamassa. Jos en aiemmin päivällä ehdi, niin viimiestään sängyssä luen. Ja kieli vaihtuu suomesta englantiin ja ruotsista saksaan ja ranskaan. Rakastan kirjoja! Luen kaikkea mahdollista, elämäkertoja, runoja, dekkareita.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    manta

    6. 7. 2012 11.17

  64. Rakastan kirjoja. Omistan

    Rakastan kirjoja. Omistan niitä monta hyllymetriä. Elämä olisi tylsää ilman kirjoja.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Katriina H.

    6. 7. 2012 11.18

  65. Dekkareita ja tietokirjoja.

    Dekkareita ja tietokirjoja.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ok

    6. 7. 2012 11.19

  66. En osaisi olla

    En osaisi olla ilman kirjoja, mieluummin olisin ilman televisiota tai tietokonetta! Luen kirjoja laidasta laitaan, dekkareita, tietokirjallisuutta, elämänkertoja, keittokirjoja, ym, ym. Viimeksi luin Chris Cleaven Little Been tarinan.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tintti

    6. 7. 2012 11.24

  67. Kirjojen lukeminen on

    Kirjojen lukeminen on hyvää ja kehittävää ajanvietettä. Luen enimmäkseen scifiä ja muusikoiden elämänkertoja.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Brewer

    6. 7. 2012 11.27

  68. Lukeminen on paras

    Lukeminen on paras harrastukseni. Olen liki kaikkiruokainen lukemisessa, viimeksi luin “Täällä pohjantähden alla” – trilogian, kuvitettuna laitoksena.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Päivi

    6. 7. 2012 11.48

  69. Luen aika ajoin

    Luen aika ajoin romaaneja laidasta laitaan, viimeisimmät lukemani kirjat ovat P.s. Rakasta sinua ja Ei, kiitos. Kumpikin olivat ihan positiivisia lukukokemuksia :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    niiskuneiti

    6. 7. 2012 12.30

  70. luen romaaneja runsaasti

    luen romaaneja runsaasti etenkin rakkausromaaneja

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    aikku

    6. 7. 2012 12.32

  71. Lukeminen merkitsee rentoutumista

    Lukeminen merkitsee rentoutumista ja arjesta irtiottoa. Pidän monenlaisista kirjoista, varsinkin dekkareista. Viimeksi olen lukenut Johan Theorinin Verikallion.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ansu

    6. 7. 2012 12.35

  72. Lukeminen on minulle

    Lukeminen on minulle tapa rentoutua ja irtautua arjesta, eli “paeta” todellisuutta. Suosikki lukemistani on fantasia ja toisena tulee kauhu. Viimeisin kirja jonka olen lukenut on Stephen Kingin Painajainen.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Asta

    6. 7. 2012 12.41

  73. Kivaa ajan kulua

    Kivaa ajan kulua

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tamias

    6. 7. 2012 12.50

  74. Kirjallisuus on tärkeää.

    Kirjallisuus on tärkeää. Luen dekkareita, elämäkertoja ja ulkomaista käännöskirjallisuutta aina kun ehdin. Työn alla nytkin 2 kirjaa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Marke

    6. 7. 2012 12.56

  75. Harvemmin tulee luettua,

    Harvemmin tulee luettua, yleensä jos joku suosittelee niin saatan lukaista :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    naaaaaaa

    6. 7. 2012 14.02

  76. Luen jatkuvasti jotakin

    Luen jatkuvasti jotakin ja yleensä vielä monta kirjaa kesken yhtäaikaa.

    Tähän ikään mennessä no tullut luettua kaikki genret kartanoromaaneista (11-12 vuotiaana) – elämänkertoihin ja sotaromaaneihin.

    Nyt on menossa lukukokemus “Kuiskauksia kaikkeudesta”.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    book

    6. 7. 2012 14.12

  77. Luen noin 4-7

    Luen noin 4-7 kirjaa viikossa suurinosa nyt on ollut dekkareita ja elämänkertoja ..myös muutamia hyviä palkittuja kaunokirjallisuuden helmiä luen..minulle on lukeminen sellainen eurofonian tila joka päihittää elokuvat, netin ja muut harrastukset.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Marita

    6. 7. 2012 14.23

  78. Luen paljon. Viimeksi

    Luen paljon. Viimeksi Mary Higgins Glarkin Kaksoset.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    fia

    6. 7. 2012 14.24

  79. Kirjallisuus on mahdollisuus.

    Kirjallisuus on mahdollisuus. Se mahdollistaa mielen matkan vaikka maailman ympäri.
    Luen todella laajaa kirjoa kirjoja.
    Viimeisimmäksi olen lukenut Black dagger brotherhood-sarjaa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Meri

    6. 7. 2012 14.39

  80. Lukeminen on tärkeä

    Lukeminen on tärkeä osa elämää, sitä ilman ei voi olla.
    Viimeisin: Sonderkommando.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ahaa

    6. 7. 2012 14.44

  81. Enimmäkseen käytän kirjoja

    Enimmäkseen käytän kirjoja viihdytykseen. Joskus myös oppimiseen…

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Elina

    6. 7. 2012 14.51

  82. Hengitän tarinoiden kautta!

    Hengitän tarinoiden kautta!
    En voisi kuvittellakaan elämää ilman kirjoja, tarinoita, uusia maailmoja. Matkantekoa tuntemattomaan.
    Luen valtavasti – kaiken minkä käsiini saan. Viime yönä luin Liuksen romaanin Härkäjuoksu, joka toi mieleen Mäen Vares-kirjat. Näppärää, hauskaa, osuvaa kuvausta elämästä, jännityksen ohella.
    Kunpa kaikki ihmiset lukisivat! Osaisivat, saisivat, ehtisivät LUKEA – maailma olisi varmasti parempi paikka elää.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Uranus

    6. 7. 2012 14.52

  83. Luen joka päivä,

    Luen joka päivä, olen aina pitänyt kirjoista ja lukemisesta. Suosikkejani ovat hyvät dekkarit ja elämäkerrat.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Polkka

    6. 7. 2012 15.00

  84. luen aina joskus

    luen aina joskus kaunokirjallisuutta, saa ajatukset lentämään

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Hellu63

    6. 7. 2012 15.04

  85. Nykyään, kun aika

    Nykyään, kun aika ei tunnu riittävän kaikkeen luen vain valikoidusti muistelmia, elämänkertoja, enimmäkseen kotimaista kirjallisuutta. Nuorempana kun oli aikaa lukea kahlasin läpi kaikentyyppisen kirjallisuuden lajit. Lukeminen on minulle tärkeä osa elämääni.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    "Kiireinen"

    6. 7. 2012 15.12

  86. Kirjat merkitsevät pakoa

    Kirjat merkitsevät pakoa arjesta, retkiä erilaisiin ja eri aikakauden maailmoihin. Tällä hetkellä luen kirjaa, jonka nimi ön Marssi.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sikurina

    6. 7. 2012 15.16

  87. tietokirjallisuus

    tietokirjallisuus

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jj

    6. 7. 2012 15.24

  88. dekkarit

    dekkarit

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hhh

    6. 7. 2012 15.25

  89. Kesäaikaan luen etupäässä

    Kesäaikaan luen etupäässä hyviä dekkareita, nyt menossa Henning Mankelin Viides nainen. Syksyn pimetessä runokirjat kaivetaan esiin, elämänkerrat ja uutuuskirjat myös. Suomessa on aivan loistavia nuoria kirjailijoita, joita ilokseen lukee.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    maria

    6. 7. 2012 15.40

  90. KIRJAT OVAT MULLE

    KIRJAT OVAT MULLE AJANVIIHDE. LUEN ROMAANEJA JA DEKKAREITA

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mabu

    6. 7. 2012 15.56

  91. Luen kirjoja etenkin

    Luen kirjoja etenkin syksy- ja talvi-iltoina. Myös kesälomalla tulee muutanma romaani kahlattua läpi. Viimeisin lukemani kirja oli Liksomin Hytti numero 6.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Naomi

    6. 7. 2012 16.08

  92. kyllä tulee luettua

    kyllä tulee luettua paljon kirjoja

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    siru.k

    6. 7. 2012 16.10

  93. dekkarit etenkin kesällä

    dekkarit etenkin kesällä ja jooga, pilates ja hieronta kirjat aina mukana

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    lissukka

    6. 7. 2012 16.14

  94. dekkareita

    dekkareita

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    e

    6. 7. 2012 16.27

  95. Lukeminen on elämän

    Lukeminen on elämän suolaa. Luen pääasiassa romaaneja ja dekkareita.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tuuli

    6. 7. 2012 16.39

  96. Kirjat ovat elämäni

    Kirjat ovat elämäni suola. Lukeminen antaa minulle sellaista sydämen sivistystä, jolla on todellista merkitystä elämässä. Kirjojen avulla matkustan ympäri maailmaa, opin eri kulttuureista, opin tuntemaan ihmiselämän kaikki ulottuvuudet, voin paeta hetkeksi omia ongelmiani, voin rentoutua …. Luen kaikenlaista kirjallisuutta. Eniten nautin hyvin kirjoitetuista omaelämäkerroista ja kunnon romaaneista. Luen paljon myös dekkareita ja runoja. Alkuviikosta luin mainion kirjan: Sue Monk Kidd: mehiläisten salaisuudet. Toissapäivänä aloin lukea Seppo JOkisen kirjaa Ajomies. Seuraavaksi tartun Stephen Fryn kirjaan nimeltä Virtahepo.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    pikku myy

    6. 7. 2012 16.59

  97. Luen paljon erilaisia

    Luen paljon erilaisia kirjoja. Joskus on mukava lukea jotain ihanaa rakkaushömppää ja taas toisinaan vähän vakavampaa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    lufica

    6. 7. 2012 17.06

  98. Kirjallisuus ja kirjat

    Kirjallisuus ja kirjat ovat tärkeä osa elämääni. Pidän kaikenlaisista kirjoista! Luin viimeksi Reijo Mäen Vares-sarjan kirjan Sukkanauhakäärme.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    MJS

    6. 7. 2012 17.15

  99. Eniten tulee luettua

    Eniten tulee luettua ammattikirjallisuutta tai sitä sivuavia kirjoja.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ninni

    6. 7. 2012 17.29

  100. Kirjat kuuluvat jokapäiväiseen

    Kirjat kuuluvat jokapäiväiseen elämääni. Dekkarit kuuluvat kesääni.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Leijonaemo

    6. 7. 2012 17.29

  101. Ilman kirjoja en

    Ilman kirjoja en tulisi edes toimeen. Luen kaikkea mahdollista.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Lusse

    6. 7. 2012 17.32

  102. Olen täysin koukussa

    Olen täysin koukussa pokkareihin, ilman niitä kesästä ei tulisi kyllä yhtään mitään.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Erika

    6. 7. 2012 17.36

  103. Kesällä ilman kirjoja

    Kesällä ilman kirjoja ei pärjää

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    MiKi

    6. 7. 2012 17.47

  104. Kirjallisuus on sekä

    Kirjallisuus on sekä viihdettä että faktaa, viimeksi luin Steve Jobsin elämänkerran.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sa

    6. 7. 2012 17.58

  105. Kirjallisuus on elintärkeää

    Kirjallisuus on elintärkeää minulle. Luen aina kun se on mahdollista. Mieluiten luen suomalaista kirjallisuutta, rakkausromaaneja ja dekkareita.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Hemppa

    6. 7. 2012 17.59

  106. Minulla on koko

    Minulla on koko ajan joku kirja työn alla, kirjallisuus on merkittävä osa elämääni. Luen klassikkoja ja nykykirjallisuutta, dekkareita ja runoja. Nyt on työn alla Kauko Röyhkän Kaksi aurinkoa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Zerbiina

    6. 7. 2012 18.24

  107. Mukavaa ajankulua. Pidän

    Mukavaa ajankulua. Pidän eniten elämänkerroista ja draamasta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ninni

    6. 7. 2012 18.33

  108. Kirjat ovat merkinneet

    Kirjat ovat merkinneet todella paljon, nyttemmin lukeminen vähentynyt monesta eri syystä, yhtenä kirjastojen kiireistyminen ja kaupallistuminen, yksityistämisen ilmapiiri. Viimeksi lukenut lintukirjaa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Accordion

    6. 7. 2012 18.47

  109. luen kirjaa joka

    luen kirjaa joka päivä, romantikkaa, jännitystä, viihdettä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    miia

    6. 7. 2012 18.47

  110. luen kirjoja varsinkin

    luen kirjoja varsinkin kesälomalla rannalla,niihin jää koukkuun,viimeksi olen lukenut laila hirvisaaren Sonja sarjaa vielä on pari kirjaa sarjasta lukematta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    pola

    6. 7. 2012 18.51

  111. viimeksi ostin Siwasta

    viimeksi ostin Siwasta pokkarin kesäloma lukemiseksi. ja sitä ennen ostin reijo mäen kirjoja kirjakaupasta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jonin äiti

    6. 7. 2012 19.49

  112. Kirjallisuus on minulle

    Kirjallisuus on minulle ihan henki ja elämä, luen nytkin pariakin kirjaa yhtä aikaa. Kesälukemisena juuri esim. historialliset romaanit ovat nannaa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Omppu

    6. 7. 2012 20.21

  113. En osaisi elää

    En osaisi elää ilman kirjoja. Viimeksi luin Henning Mankelin dekkarin.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tarleena

    6. 7. 2012 20.22

  114. Luen kaikkea mitä

    Luen kaikkea mitä käsiini saan, viimeksi luin erittäin upean kirjasarjan joka kertoo Amerikkaan siirtolaisina lähteneen perheen elämästä 1850 ja siitä eteenpäin .Wilhelm Moberg ja kirjasarja alkaa teoksella Maastamuuttajat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tuan

    6. 7. 2012 20.33

  115. en ehdi lukea

    en ehdi lukea

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ippe

    6. 7. 2012 21.27

  116. En paljonkaan lue...

    En paljonkaan lue… matkakertomukset kiinnostavat.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tutu

    6. 7. 2012 21.45

  117. Luen joka päivä.Viimeksi

    Luen joka päivä.Viimeksi luin Anna-Leena Härkösen Avoimien ovien päivän.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kalpa

    6. 7. 2012 21.46

  118. Laidasta laitaan.Paula Havaste

    Laidasta laitaan.Paula Havaste on yksi suosikkikirjailijoistani,

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    minttu66

    6. 7. 2012 21.50

  119. Luen kirjoja päivittäin.

    Luen kirjoja päivittäin. Viimeisin tuttavuus Aki Raatikaisen Kristallikuningas.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Melissa

    6. 7. 2012 22.18

  120. Nykyisin harvemmin ehdin

    Nykyisin harvemmin ehdin kirjaa lukemaan,en edes muista mitä viimeksi luin.Joku hyvä kirja kyllä tekisi mieli välillä käteen ottaa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Marre

    6. 7. 2012 23.09

  121. Olen satunnainen lukija.

    Olen satunnainen lukija. eniten kiinnostaa runot/ värssyt.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    aksu

    6. 7. 2012 23.21

  122. Merkitsee paljon, luen

    Merkitsee paljon, luen paljon, hyvää kirjallisuutta, genrellä ei niin väliä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Esko

    7. 7. 2012 1.18

  123. Luen eniten tietokirjallisuutta

    Luen eniten tietokirjallisuutta ja elämäkertoja.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mare

    7. 7. 2012 1.35

  124. rokkikirjat uppoo

    rokkikirjat uppoo

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jyrki

    7. 7. 2012 4.38

  125. Itse tykkään jännitys

    Itse tykkään jännitys kirjoista. poliisi tyyppisistä, murhia ja sitten salaperäisiä tarinoita

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Megabass

    7. 7. 2012 6.32

  126. Luen dekkareita. Tess

    Luen dekkareita. Tess Gerritsenin ja Sidney Sheldonin kirjat ovat niitä parhaita.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Nanu

    7. 7. 2012 6.49

  127. Luen ainakun ehdin.

    Luen ainakun ehdin. Tällä hetkellä Toren Haydenin Viattomia.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    lauriina

    7. 7. 2012 9.07

  128. olen todellinen himolukija!

    olen todellinen himolukija! rakastan uppoutua kirjojen kiehtovaan maailmaan.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    N30

    7. 7. 2012 9.35

  129. Kirjat ovat aina

    Kirjat ovat aina olleet minulle tärkeitä. Luen joka päivä. Sähköisiin kirjoihin suhtaudun ennakkoluuloisesti ja epäillen, mutta täytyypä niitäkin vielä kokeilla. Pidän erityisesti sukuromaaneista ja elämäkerroista, mutta luen toki muutakin, romantiikkaa ja dekkareita, mutta en scifi-kirjoja. Viimeksi luin Antti Tuurin kirjan Matkalla Euroopassa. Pöydällä odottaa Kari Hotakaisen Jumalan sana.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mormor

    7. 7. 2012 10.05

  130. Minulle lukeminen merkitsee

    Minulle lukeminen merkitsee rentoutumista! Viimeksi luin Khaled Hosseinin Tuhat loistavaa aurinkoa :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Helene

    7. 7. 2012 10.12

  131. luen pokkareita

    luen pokkareita

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    esko

    7. 7. 2012 11.15

  132. Kirjat ovat aivojen

    Kirjat ovat aivojen nollaamista ja rentoutumista. Genrellä ei ole väliä. Terry Pratchetin Nation.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Satu

    7. 7. 2012 11.47

  133. Dekkareita tulee luettua

    Dekkareita tulee luettua eniten. Ovat sopivan kevyttä lukemista kiireisen elämän keskellä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jam

    7. 7. 2012 12.08

  134. Romantiikkaa ja ihmissuhdekiemuroita.

    Romantiikkaa ja ihmissuhdekiemuroita. Lukisin paljon enemmän jos ehtisin.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Peeii

    7. 7. 2012 15.01

  135. Kirjojen lukeminen on

    Kirjojen lukeminen on mukavaa ajanvietettä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Atti

    7. 7. 2012 15.25

  136. Kirjallisuus on minulle

    Kirjallisuus on minulle lähinnä tietolähde,ei niinkään viihdettä tai ajankulua.
    Kotikirjastostani löytyy eniten asiatietoa ja oppaita eri elämän alueilta, mutta sokerina pohjalla, myös koskettavia romaaneja.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tirlittan

    7. 7. 2012 16.09

  137. Pidän rentouttavista romaaneista

    Pidän rentouttavista romaaneista mutta myöskin tositarinoista.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hese

    7. 7. 2012 17.17

  138. hyvä juttu

    hyvä juttu

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hio

    7. 7. 2012 18.07

  139. romaaneista

    romaaneista

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kimmo roininen

    7. 7. 2012 18.53

  140. Kirjojen lukeminen rentouttaa

    Kirjojen lukeminen rentouttaa – saa pois arjesta omaksi maailmakseen. Luen dekkareita + romantiikka sekä elämäkertoja.
    Viimeksi Ingrid Bergmanin elämäkerran “Muistelmat”

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    vm

    7. 7. 2012 19.06

  141. Draamasta pidän esim

    Draamasta pidän esim Danielle Steelen kirjoista. Okalinnut oli myös hyvä kirjana että tv-sarjana

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Anneli

    7. 7. 2012 20.39

  142. Kirjallisuus on erilaisia

    Kirjallisuus on erilaisia tulkintoja erilaisista asioista. Pidän tietopuolisista kirjoista ja olen lukenut viimeksi Leena Hietamiehen Onnen Murut -kirjaa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    brynolf1

    7. 7. 2012 20.49

  143. olen juuri lukemassa

    olen juuri lukemassa tätä Havasteen uusinta. Sitten onkin kaikki hänen kirjansa luettu. Aina pitää olla jokin kirja meneillään.Ilman kirjoja ei voi elää.olisipa vain aikaa lukea kaikki kirjat jotka haluaisi lukea.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    maaruska

    7. 7. 2012 22.48

  144. Kaikki käy.

    Kaikki käy.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    JREwing

    7. 7. 2012 23.08

  145. Mukavaa ajanvietettä, en

    Mukavaa ajanvietettä, en ole himolukija mutta se on hyvä harrastus muiden joukossa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mini

    8. 7. 2012 0.33

  146. Olen lapsesta asti

    Olen lapsesta asti lukenut paljon. Nykyään kausiluontoisesti, välillä useamman kirjan viikossa ja sitten muutama “kuiva” viikko välissä. Viimeksi olen lukenut Roope Lipastin: Pihalla.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Elkka

    8. 7. 2012 0.53

  147. Kirjat tuovat sisältöä

    Kirjat tuovat sisältöä ja viihdettä elämääni. Viimeksi luin keittokirjoja.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kartsa

    8. 7. 2012 9.18

  148. Nuoren tuli luettua

    Nuoren tuli luettua paljon enemmän ja se vähän harmittaakin. Suosin paljon suomalaisia kirjailijoita ja draama ja rakkausjutut kiehtovat eniten. Nuorena luin kaikki Anni Polvan kirjat ja olen joskus lainannut kesälukemiseksi myös niitä nykyisinkin.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Helena65

    8. 7. 2012 10.14

  149. tykkään lukea rockin

    tykkään lukea rockin ympärille punoutuvia kirjoja – elämäkertoja yms.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    meeri

    8. 7. 2012 10.50

  150. Dekkareita ja romantiikkaa.

    Dekkareita ja romantiikkaa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    A.R.

    8. 7. 2012 11.12

  151. Luen aika kevytta

    Luen aika kevytta kirjallisuutta. Koulussa tuli luettua laajemminkin kaikkea, mutta nyt opiskelu- ja tyokiireilta ei tahdo oikein ehtia.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Myy

    8. 7. 2012 11.28

  152. Kirjallisuus merkitsee kylla

    Kirjallisuus merkitsee kylla paljon. Luen mielellani dekkareita ja aika kevytta homppakirjallisuutta, mutta myos vakavammat kirjat menevat. Nykyisin pienten lasten aitina aikaa ei tahdo lukemiselle aina loytya ja se kylla harmittaa. Ennen luin todella paljon!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mini

    8. 7. 2012 11.29

  153. Lukeminen on rakkain

    Lukeminen on rakkain harrastukseni, ja luen melkeinpä mitä tahansa laatukirjallisuutta genrestä riippumatta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Liekki

    8. 7. 2012 12.00

  154. Kirjallisuus on tärkeää,

    Kirjallisuus on tärkeää, en tulisi toimeen ilman kirjoja. Kirja on toinen todellisuus. Kesälukemisena tällä hetkellä scifiä ja dekkareita. Olen kaikkiruokainen.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Annuliini

    8. 7. 2012 14.01

  155. Luen kaunokirjallisuutta, rakkaushömppää

    Luen kaunokirjallisuutta, rakkaushömppää ja sellaista ;) Nykyään tulee valitettavasti aika harvoin luettua mitään, viimeksi olen varmaankin lukenut viime kesänä jonkun romantiikkakirjan (niitä pikkuisia joita myydään markettien kassoilla). Ostin juuri kirpparilta pari sellaista romantiikka-hömppäkirjaa, mutta ne odottaa vielä yöpöydän laatikossa :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mmtk

    8. 7. 2012 14.18

  156. Romantiikasta ja elämäkerroista.

    Romantiikasta ja elämäkerroista.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    vm

    8. 7. 2012 15.43

  157. tykkään lukea tositapahtumiin

    tykkään lukea tositapahtumiin perustuvia kirjoja

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hanna

    8. 7. 2012 17.43

  158. Paljolti kaikkiruokainen, uppoaa

    Paljolti kaikkiruokainen, uppoaa kaunokirjallisuus, dekkarit, elämänkerrat. Viimeksi luin kirjan Hengityskeinu, ja oli melko rankka kokemus, järkyttävintä eläytyä jatkuvaan nälän tuskaan kokoama/työleirillä olevien nuorten elämässä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    eemari

    8. 7. 2012 19.17

  159. ei ole kyll

    ei ole kyll tullut luettua muuta kuin koulukirjoja viime vuosina

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    so

    8. 7. 2012 21.08

  160. Kirjat merkitsee minulle

    Kirjat merkitsee minulle paljon.
    Luen tositapahtumiin kertovia kirjoja,ja myös paljon muuta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    elli

    8. 7. 2012 22.09

  161. Tykkään kirjoista, jotka

    Tykkään kirjoista, jotka sijoittuvat aikaan ennen tietokoneita ja kännyköitä… Viimeksi luin Diane Setterfieldin kirjan Kolmastoista kertomus. Suosittelen! :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    siriri

    8. 7. 2012 22.41

  162. Pidän pääosin lastenkirjoista,

    Pidän pääosin lastenkirjoista, mutta aikuistenkin sadut kelpaavat. Murha laitumella oli viimeksi yöpöydällä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tkk

    8. 7. 2012 22.51

  163. Nykyisin luen enimmäkseen

    Nykyisin luen enimmäkseen vain dekkareita ja elämänkertoja.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sus

    9. 7. 2012 0.22

  164. Kirjat merkitsevät paljon.

    Kirjat merkitsevät paljon. Luen mielelläni elämänkertoja, runoja ja sotakirjallisuutta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    saku

    9. 7. 2012 1.12

  165. Luen monipuolisesti kirjoja.

    Luen monipuolisesti kirjoja. Näin kesäaikaan dekkareita ja romanttisia kirjoja.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sarissa

    9. 7. 2012 1.14

  166. Tietokirjallisuutta ja suomalaisia

    Tietokirjallisuutta ja suomalaisia uutuuskirjoja mahdollisuuksien mukaan.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    katju

    9. 7. 2012 1.15

  167. Romantiikasta, runoista ja

    Romantiikasta, runoista ja elämänkerroista pidän.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    AM

    9. 7. 2012 1.18

  168. Kaunokirjallisuus ja tietokirjat

    Kaunokirjallisuus ja tietokirjat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jonna

    9. 7. 2012 1.19

  169. Olen innokas lukija

    Olen innokas lukija kautta vuoden.Kaunokirjallisuus ja
    historialliset kirjat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jore

    9. 7. 2012 1.20

  170. Dekkarit ja elämänkerrat

    Dekkarit ja elämänkerrat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    aileen

    9. 7. 2012 1.22

  171. Olen himolukija. Dekkarit,

    Olen himolukija. Dekkarit, matkailuaiheiset kirjat, kaunokirjallisuus ja keittokirjat.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    miriam

    9. 7. 2012 1.25

  172. Luen kanokirjallisuutta, selailen

    Luen kanokirjallisuutta, selailen ja luen mielelläni kauniita taidekirjoja ja hyviä keittokirjoja.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    paivi

    9. 7. 2012 1.27

  173. Kotimainen kirjallisuus lämmittää

    Kotimainen kirjallisuus lämmittää aina mieltä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Greekaz

    9. 7. 2012 8.50

  174. Pidän sivistävistä kirjoista:

    Pidän sivistävistä kirjoista: opi tänään jotain uutta. Kirjallisuus on aarre!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ärrä

    9. 7. 2012 9.57

  175. luen lähinnä käännöskirjallisuutta.

    luen lähinnä käännöskirjallisuutta. Viimeksi Nora Roberts puutarhatrilogin

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mimde

    9. 7. 2012 10.14

  176. Rentoutumista ja uuden

    Rentoutumista ja uuden oppimista.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ja

    9. 7. 2012 10.20

  177. kirjallisuus ei tule

    kirjallisuus ei tule koskaan katoamaan

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jaakko

    9. 7. 2012 11.11

  178. Kirjallisuus on iso

    Kirjallisuus on iso osa elämääni. Lukeminen rentouttaa, tuo ajanvietettä, pistää ajattelemaan yms. Välillä on aikoja, jolloin en ehdi tai viitsi tarttua kirjaan, mutta hetken kuluttua tilanne on taas toinen. Siitä asti kun opin 5-vuotiaana lukemaan, olen ollut lukutoukka :) Ja jo sitä ennen rakastin iltasatuhetkiä yli kaiken..

    Pidän monenlaisista kirjoista, tämänhetkiset suosikkini ovat dekkarit.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    lilaaa

    9. 7. 2012 11.11

  179. elämänfilosofia, dekkarit suosikkejani

    elämänfilosofia, dekkarit suosikkejani

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    eijuu

    9. 7. 2012 11.17

  180. Luen eri tyylisiä

    Luen eri tyylisiä kirjoja. Tällä hetkellä valloittaja – veljessota.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Vim

    9. 7. 2012 11.33

  181. Melko kaikkiruokainen lukuunottamatta

    Melko kaikkiruokainen lukuunottamatta romantiikka.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kaprika

    9. 7. 2012 11.36

  182. Kirjat ovat minulle

    Kirjat ovat minulle tie toisiin maailmoihin, matka keskellä arkea. PIdän todella monentyylisestä kirjallisuudesta, mutta rakkaustarinat vetoavat minuun. Viimeisen vuoden ajan olen pystynyt lukemaan vain koulukirjoja gradunteon vuoksi, mutta toivottavasti parin kuukauden päästä helpottaa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jonsku

    9. 7. 2012 11.42

  183. romantiikka ja dekkarit

    romantiikka ja dekkarit

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Annika

    9. 7. 2012 11.47

  184. Kirjallisuus on tärkeää

    Kirjallisuus on tärkeää ajanvietettä. Viimeisin kirja jonka luin oli Jules Vernen Maailman ympäri 80 päivässä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Knopfler

    9. 7. 2012 12.09

  185. Lähinnä skandidekkareihin olen

    Lähinnä skandidekkareihin olen jäänyt kiikkiin..

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kere

    9. 7. 2012 12.45

  186. Fantasiakirjat ovat olleet

    Fantasiakirjat ovat olleet suosiossani viime aikoina. Sopivat hyvin mielestäni kesäluettavaksi riippumatossa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    JP

    9. 7. 2012 14.31

  187. Pidän positiivisista kirjoista

    Pidän positiivisista kirjoista

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Anastasia

    9. 7. 2012 14.35

  188. Kirjallisuus on paitsi

    Kirjallisuus on paitsi tietoa myös tunteita. Maailmankuva avartuu ja mielikuvitus kasvaa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Elina

    9. 7. 2012 15.49

  189. Rentoutumiskeino, luen monenlaisia

    Rentoutumiskeino, luen monenlaisia kirjoja

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tytttö

    9. 7. 2012 16.22

  190. Lukeminen on ihanaa.

    Lukeminen on ihanaa. Kun ottaa kirjan käteen, voi jättää hetkeksi bussin ikkunoiden takana vilisevät maisemat ja keskittyä täysin juuri sillä hetkellä menossa olevaan dekkariin. Viimeksi luin Kathy Reichin viimeisimmän kirjan.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kertte

    9. 7. 2012 16.48

  191. olen kaikkiruokainen kirjojen

    olen kaikkiruokainen kirjojen suhteen,viimeksi lukenut taas laila hirvisaarta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    marjuska

    9. 7. 2012 17.47

  192. Kirjallisuus on minulle

    Kirjallisuus on minulle tärkein ajanviete. Luen kirjoja laidasta laitaan. Viimeksi luin uudestaan Yrjö Kokon Pessi ja Illusia.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Rippa

    9. 7. 2012 18.10

  193. Luen monenlaista kirjallisuutta.

    Luen monenlaista kirjallisuutta. Rentoutukseen ym.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Niisku

    9. 7. 2012 19.45

  194. Enpä ole lukenut

    Enpä ole lukenut

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tapio

    9. 7. 2012 19.57

  195. Silloin ei ole

    Silloin ei ole koskaan yksin. Luen paljon ja kirjoja yhtäaikaa. Tällä hetkellä luen lapsuudeteni ihastuttamaa Lotta-sarjaa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    shil

    9. 7. 2012 20.27

  196. luen pääasiassa kaikenlaisia

    luen pääasiassa kaikenlaisia jättikirjoja esim. valittujen palojen kirjoja, viimeksi luin kirjan titanicista

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    marjaana

    9. 7. 2012 22.43

  197. Lukisin mielelläni enemmän

    Lukisin mielelläni enemmän kirjoja, jos olisi aikaa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Merenkävijä

    10. 7. 2012 1.18

  198. Kirjallisuus on tärkeää

    Kirjallisuus on tärkeää sillä siitä oppii ja siitä hyötyy monella tavalla

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Emppu

    10. 7. 2012 1.26

  199. Viihdyttävä kirjallisuus on

    Viihdyttävä kirjallisuus on tärkeä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jokke

    10. 7. 2012 1.29

  200. luen mielelläni hyviä

    luen mielelläni hyviä ja laadukkaita dekkareita

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    maija

    10. 7. 2012 1.29

  201. Pidän rakkaus,kauhu-,draama jne.pidän

    Pidän rakkaus,kauhu-,draama jne.pidän oikeestaan kaikista dekkareista.luen aina kun on vaan aikaa ja ennen kun menen nukkumaan. Sängyssä on hyvä lukea kun siihen voi nukahtaa vaikka kesken lukua.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Hekzu89

    10. 7. 2012 9.08

  202. Kirjalllisuus merkitsee rentoutusta

    Kirjalllisuus merkitsee rentoutusta ja jonkinlaista pakoa arjesta. Myöskin oppimista ja iloa. Viimeksi luin erääseen suomalaiseen kartanoon liittyvän kirjan.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kaarina

    10. 7. 2012 10.49

  203. rakastan kirjallisuutta. rakastan

    rakastan kirjallisuutta. rakastan lukea, rakastan kirjoittaa. tällä hetkellä on albert camuksen kirja menossa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    anu

    10. 7. 2012 12.54

  204. Tämän antaisin lahjaksi.

    Tämän antaisin lahjaksi. Itse haluan uuden Zafonin.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    juolevi

    10. 7. 2012 19.33

  205. Kirjat ovat minulle

    Kirjat ovat minulle elämysmatka.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Aino

    10. 7. 2012 22.26

  206. Pidän juonivetoisista kirjoista.

    Pidän juonivetoisista kirjoista. Nyt kesän aikana on mennyt useampi ruotsalainen dekkari / jännityskirja.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    lentoemo

    11. 7. 2012 6.45

  207. Luen yleensäkin kaiken

    Luen yleensäkin kaiken mitä käsiini saan

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Emu

    11. 7. 2012 10.48

  208. Luen romaaneja ja

    Luen romaaneja ja elämänkertoja

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ellu

    11. 7. 2012 11.45

  209. Luen kirjoja laidasta

    Luen kirjoja laidasta laitaan runoja, rakkausromaaneja, tosielämänkertoja yms.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Annika Jokinen

    11. 7. 2012 15.03

  210. Kirjat ovat ajankulua

    Kirjat ovat ajankulua ja rentouttavaa viihdettä. Viimeksi luin Harlekiineja lomareissulla.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    PKi

    11. 7. 2012 17.09

  211. Kirjat ovat loistavaa

    Kirjat ovat loistavaa ajankulua

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tre

    11. 7. 2012 17.14

  212. Luen sotakirjoja ja

    Luen sotakirjoja ja dekkareita enimmäkseen

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    timppa68

    11. 7. 2012 19.32

  213. Kirjat ovat ajankulua

    Kirjat ovat ajankulua minulle. Tykkään lukea rempseitä romaaneja joissa on jännitystä… =)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Heli

    11. 7. 2012 21.49

  214. Tykkään lukea, enimmäkseen

    Tykkään lukea, enimmäkseen jännitystä ja romantiikkaa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tutka

    11. 7. 2012 23.42

  215. Lomilla tulee luettua

    Lomilla tulee luettua paljon, muuten ei juurikaan. Luen kaikenlaisia kirjoja dekkareista rakkausromaaneihin.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    nipee

    12. 7. 2012 0.14

  216. Hyvä ajanviete.

    Hyvä ajanviete.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Päde

    12. 7. 2012 8.00

  217. Kirjallisuus merkitsee minulle

    Kirjallisuus merkitsee minulle keinoa rentoutua

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Giglio

    12. 7. 2012 9.46

  218. Elämän suola. Viimeksi

    Elämän suola. Viimeksi luin Lincoln Chilldin uutuuden. Tällä hetkellä menossa T & The Tigersin tarina

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Twist

    12. 7. 2012 10.24

  219. Kirjat ovat hyvää

    Kirjat ovat hyvää ajankulua ja viihdettä silloin kun ulkona sataa tai on muuten kurja ilma. Ne ovat myös henkireikä pois stressaavasta arjesta aivan toiseen maailmaan.
    Kyllä heti luopuisin televisiosta jos vaihtoehtona olisi kirjat!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kizzu

    12. 7. 2012 11.21

  220. Kirjat ovat parasta

    Kirjat ovat parasta ajanvietettä. Ne avartavat maailmankatsomustani, ja olenooppinut paljon empaattisemmaksi ihmiseksi kirjojen avulla. Niiden avulla voi unohtaa kaiken turhan ja saa pienen miniloman arjesta.
    Luen kaikenlaisia kirjoja tärkeintä on että kirja vie mukanaan.
    Tällä hetkellä luen Ei kenenkään äiti – kirjaa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ellu

    12. 7. 2012 18.00

  221. Kirjallisuus on minulle

    Kirjallisuus on minulle olennainen osa elämää. Luenkin kirjoja laidasta laitaan aina dekkareista tietokirjoihin viihdehömpästä klassikoihin sekä lastenkirjoista fantasiaan. Viimeksi olen lukenut Agatha Christien dekkarin.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tintti

    12. 7. 2012 18.56

  222. Se on harrastus,

    Se on harrastus, rentouttavaa olemisia, osa elämääni, ihana ilo.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kepsu

    13. 7. 2012 7.52

  223. Harry Potterit menossa

    Harry Potterit menossa jo toista kertaa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    stiinuska

    13. 7. 2012 21.31

  224. Minulle ovat kirjat

    Minulle ovat kirjat merkinneet todella paljon lapsuudesta lähtien. Meillä kotona opetettiin suhtautumaan kirjoihin kunnioittavasti, eikä niitä saanut käsitellä huolimattomasti. Lukemaan opin jo viisi-vuotiaana. Olin aivan intohimoinen lukija. isäni osti minulle syntymäpäivinä ja jouluina kirjoja lahjoiksi.
    Kun lapseni olivat pieniä yritin lukea aina kun se oli mahdollista, jopa ruokaa tehdessäni.
    Nyt en ole pariin vuoteeen pystynyt keskittymään lukemiseen, koska sain aivovamman jäätyäni auton alle.
    Sitä ennen ehdin kirjoittaa kuitenkin itse yhden kirjan, jonka olin halunnut tehdä, ja löysin sille kustantajan. Lapsilleni olin aikaisemmin kirjoittanut muutamia satukirjoja omakustannuksena.
    Jos nyt saisin valita luettavan kirjan, olisi se luultavasti jotain ihan “hömpänpömppää”, tai joku omaelämäkerta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    emma

    14. 7. 2012 1.34

  225. mukavia lukuhetkiä hyvien

    mukavia lukuhetkiä hyvien kirjojen parissa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    poju

    14. 7. 2012 15.41

  226. Luen paljon kirjoja.

    Luen paljon kirjoja. Erityisesti rakastan Anni Polvan aikuistenromaaneja, joita kirjahyllyssä on jo mukavasti. Koko tuotanto olisi tarkoitus kerätä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sonja

    14. 7. 2012 18.07

  227. Nukkumaan mennessä pitää

    Nukkumaan mennessä pitää aina lukea tai uni ei tule. Lukeminen rauhoittaa, vaikkakin tykkään dekkareista :D Kauhukirjoista pidän myös, mutta niitä en viitsi lukea illalla enää :) Huumori uppoaisi myös, mutta harvoin löydän kirjoista sellaista huumoria, mikä naurattaisi tai edes kiinnostaisi.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Szz

    15. 7. 2012 11.59

  228. Elämää. Klassikoista.

    Elämää.
    Klassikoista.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mahoton12

    15. 7. 2012 15.12

  229. Kirjallisuus on mukavaa

    Kirjallisuus on mukavaa ajanvietettä, uuden oppimista, pakoa todellisuudesta… Luen tällä hetkellä Lemony Snicketin Surkeiden sattumusten sarjaa (vaikka olenkin jo aikuinen).

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sumi

    15. 7. 2012 16.28

  230. Jos puhtaus on

    Jos puhtaus on puoli ruokaa niin kirjat ovat sielun ravintoa.
    Luen kaikenlaisia kirjoja. Elämänkerrat koskettavat syvältä sisintäni.Psykologiset kirjat ja ihmismielen henkinen kasvu taas kehittää itsetuntemusta ja vuorovaikutustaitoja. Rakkausromaanit ja rikostarinat puhdistavat mieltä kaikelta arkipäivän murheilta. Työhön liittyvät hoitoalan ammattikirjallisuus antaa motivaatiota työhön ja pitää hoitajan ajan hermolla.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Yönkuningatar

    15. 7. 2012 19.20

  231. Kirjallisuus on todella

    Kirjallisuus on todella hyvää ajanvietettä ja hyödyllistä myös. Pidän tositarinoista ja seikkailuromaneista. Nyt viimemmäksi lomalla on tullut lueskeltua vain lehtiä, semmosta mukavaa kevyttä luettavaa…

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Janelle

    15. 7. 2012 20.22

  232. Luen dekkareita. Viimeksi

    Luen dekkareita. Viimeksi luin “saastat”

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jonsetti

    15. 7. 2012 21.48

  233. Luen paljon ja

    Luen paljon ja monenlaista kirjallisuutta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jaana

    16. 7. 2012 15.23

  234. "Ainakos sinä vaan

    “Ainakos sinä vaan luet?”
    “Aina aina” minä sanoin ja käänsin sivua
    ja se nukahti uudestaan.

    Maila Pylkkönen

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    noyvei

    16. 7. 2012 23.06

  235. Kesä ja kirjat

    Kesä ja kirjat kuuluvat yhteen. Lehtiä luen paljon. Viimeksi luin Härkosen uusimman kirjan adoptiosta. Hyvä!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tinttara

    17. 7. 2012 8.24

  236. Tällä hetkellä ennätän

    Tällä hetkellä ennätän lukea vain ammattikirjallisuutta, mutta lomalla tulee luettua hömppäpokkareita, ovat mukavaa ajanvietettä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Anne

    17. 7. 2012 13.22

  237. Olen oikea lukutoukka

    Olen oikea lukutoukka ja yleensä minulla onkin samaan aikaan muutama eri tyylinen (kauhua, draamaa, dekkareita, elämänkertoja, psykologiaa ym.) kirja kesken. Näitä jatkan vuorotellen sujuvasti päivän mielialasta ja tunnelmasta riippuen. Pidän erityisesti venäläisestä ja englantilaisesta kirjoitustyylistä, mutta muutaman suomalaisenkin lempikirjailijan olen löytänyt. Ostan ajoittain paljonkin kirjoja, mutta osan myyn luettuani pois ja osa jää hyllyyn odottamaan uutta lukukertaa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Anna

    17. 7. 2012 13.25

  238. hyvää ajanvietettä ludlum,

    hyvää ajanvietettä ludlum, l`amour, clancy, cussler

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    roope

    19. 7. 2012 4.43

  239. morgan kane, jerry

    morgan kane, jerry cotton ym älykästä lukemista

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    rick whalroos

    19. 7. 2012 4.45

  240. luen aina kun

    luen aina kun on aikaa kaikki käy

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    riku ruoho

    19. 7. 2012 4.45

  241. Pidän historiaan sijoittuvista

    Pidän historiaan sijoittuvista tarinoista.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mimmu02

    19. 7. 2012 13.20

  242. kirjallisuus merkitsee tietoa

    kirjallisuus merkitsee tietoa ja ajanvietettä. Luen monipuolisesti kaikenlaisia kirjoja

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    marita

    19. 7. 2012 18.27

  243. luen tosi harvoin

    luen tosi harvoin en muista mikä viimex

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    eekku

    19. 7. 2012 22.37

  244. Olen vähän kaikkirokainen,

    Olen vähän kaikkirokainen, mutta jännitysromaanit kiinnostavat erityisesti.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    unttis

    20. 7. 2012 1.20

  245. Dekkareita.

    Dekkareita.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Marle

    20. 7. 2012 8.37

  246. en lue juurikaan

    en lue juurikaan kirjallisuutta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jape

    20. 7. 2012 12.52

  247. Dekkarit

    Dekkarit

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    nanna

    20. 7. 2012 12.54

  248. historialliset romaanit ovat

    historialliset romaanit ovat suosikkini

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    julius

    20. 7. 2012 15.09

  249. olen kaikkiruokainen kirjojen

    olen kaikkiruokainen kirjojen suhteen

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    elli

    20. 7. 2012 15.11

  250. kalle päätalo on

    kalle päätalo on paras

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    väne

    20. 7. 2012 15.15

  251. kirjat ovat tärkeitä

    kirjat ovat tärkeitä minulle

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    larissa

    20. 7. 2012 15.16

  252. Luen paljon. Viimeksi

    Luen paljon. Viimeksi luin Suomen sisällissodasta kertovan kirjan Susinartut ja pikkuimmet, tällä hetkellä lukemisen alla on Tuomas Kyrön Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Anne.L

    20. 7. 2012 19.47

  253. dekkareita kesällä

    dekkareita kesällä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    m

    20. 7. 2012 22.36

  254. luen mielelläni jos

    luen mielelläni jos mahdollista.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    merja

    21. 7. 2012 19.02

  255. Se on merkinnyt

    Se on merkinnyt jo lapsesta asti hyvin paljon. Pakoa arjesta!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Elina

    22. 7. 2012 15.03

  256. Kirjallisuus merkitsee sitä,

    Kirjallisuus merkitsee sitä, että voi laajentaa kokemuksiaan, lukemalla asioista joita ei itse koe. Voi oppia toisten elämästä ja saada uusia ajatuksia. Luen mieluiten omaelämäkerrallisia teoksia.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Minttu

    22. 7. 2012 15.52

  257. Huono olen aloittamaan

    Huono olen aloittamaan kirjan lukemista, mutta kun vauhtiin pääsen niin luen parissa kolmessa päivässä. Kaikenlaisia tulee lueskeltua, elämänkerrat ovat mielenkiintoisia.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ellukka

    23. 7. 2012 19.41

  258. luin viimeksi miika

    luin viimeksi miika nousiaisen loistavan kirjan metsäjätti

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tss

    24. 7. 2012 9.58

  259. Dekkareista mutta kyllä

    Dekkareista mutta kyllä muukin käy.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tåpias

    24. 7. 2012 11.46

  260. pidän lähes kaikista

    pidän lähes kaikista kirjoista, mutta pitää olla vähän toimintaa että uppoaa. :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    33tu

    24. 7. 2012 12.17

  261. Olen innokas lukija.

    Olen innokas lukija. Tykkään erityisesti keveästä kaunokirjallisuudesta, dekkareista ja elämänkerroista. Luin viimeksi Elina Tanskasen Jetlagissa – Yhdellä kädellä kirjoitettu opas vauvavuoteen.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kirsi

    24. 7. 2012 14.40

  262. Olen lukenut lähinnä

    Olen lukenut lähinnä oppikirjoja viimeaikoina :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jjo

    25. 7. 2012 7.19

  263. Lukeminen on tärkeä,

    Lukeminen on tärkeä, sillä se on aivojen ruokaa.
    Pidän kirjoista, joissa teksti soljuu hyvin ja tarina oikein nappaa mukaansa. Elämänkerrat ovat usein hyviä, myös historialliset tarinat kiinnostavat.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Aya

    25. 7. 2012 11.17

  264. elämänkerrat ovat suosikkejani

    elämänkerrat ovat suosikkejani

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    wiipi

    25. 7. 2012 18.37

  265. Kirjallisuus on elämänsuola

    Kirjallisuus on elämänsuola

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mummeli

    26. 7. 2012 8.55

  266. luen ajanvietteeksi, etenkin

    luen ajanvietteeksi, etenkin kesäisin kiva lukea ulkona auringonalla.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kieppi

    26. 7. 2012 16.30

  267. Kirjallisuus on henkireikä.

    Kirjallisuus on henkireikä. Luen kaikenlaista, nyt juuri kevyesti sulateltavaa, sillä rahkeet ei riitä muuhun. Jos nyt Fatiman käsi kirjaa voi pitää kovin kevyenä lukemisena…

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Arhippa

    27. 7. 2012 2.57

  268. Kirjat ovat minulle

    Kirjat ovat minulle pako todellisuudesta. Pidän kirjoista joissa voi oppia elämästä. Viimeksi luin Tove Janssonin Taikatalvi kirjan.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Rinyana

    27. 7. 2012 18.14

  269. Kirjat ovat minulle

    Kirjat ovat minulle kuin rakkaus.rakastan lukemista

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Hekzu89

    28. 7. 2012 6.54

  270. Luen aika vähän;

    Luen aika vähän; pääasiassa sarjakuvia ja tietokirjallisuutta. Pitäisi….

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kiiu

    29. 7. 2012 5.33

  271. Luen kielitaidon ylläpitämiseksi

    Luen kielitaidon ylläpitämiseksi enimmäkseen ruotsiksi tai englanniksi: dekkarit, elämäkerrat, draamalliset romaanit… Kirjan mukana pääsee toiseen maailmaan pois arjesta:)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tipitii

    29. 7. 2012 18.50

  272. dekkarit ovat parhaita.

    dekkarit ovat parhaita.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    eetuu-

    30. 7. 2012 0.33

  273. Erityisesti kesällä lukeminen

    Erityisesti kesällä lukeminen saa olla kevyttä ja hauskaa, esimerkkinä vaikka Roope Lipastin kirjat.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    benque

    30. 7. 2012 6.56

  274. Kesällä on mukava

    Kesällä on mukava lukea :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kit

    30. 7. 2012 7.22

  275. Luen paljon ja

    Luen paljon ja olen kaikkiruokainen kirjojen suhteen. Nyt olen ihastunut Camilla Läckbergin dekkareihin, joita olen ahminut lukunälkääni.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mirkkux

    30. 7. 2012 9.06

  276. Kirjallisuus on tärkeää

    Kirjallisuus on tärkeää minulle. Tällä hetkellä luen henkilökohtaista kasvua ja kehitystä käsitteleviä kirjoja, sekä psykologiaa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    BisaNte

    30. 7. 2012 9.47

  277. Hyvää kirjaa lukiessaan

    Hyvää kirjaa lukiessaan rentoutuu tempaa itsensä irti arjen kiireistä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jomä

    30. 7. 2012 13.55

  278. Luen tosi paljon,

    Luen tosi paljon, lähinnä dekkareita, askartelu- ja sisustuskirjoja. Uni ei tule, jos ei illalla lue vähän aikaa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tarleena

    30. 7. 2012 19.35

  279. Lyhyet novellit.

    Lyhyet novellit.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    TH

    30. 7. 2012 20.55

  280. Kirjat ovat ajanvietettä,

    Kirjat ovat ajanvietettä, mutta sellaisina tärkeitä. Luen pääosin dekkareita, tänä kesänä on mennyt useampikin ruotsalaisen kirjailijan dekkari / jännityskirja.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    nikoladeus

    31. 7. 2012 6.21

  281. hyvin vähän ehdin

    hyvin vähän ehdin lukea

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    helsi

    31. 7. 2012 11.36

  282. kauhukirjallisuutta lueskelen

    kauhukirjallisuutta lueskelen

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    rene66

    31. 7. 2012 11.42

  283. Luin Jouni Hynysen

    Luin Jouni Hynysen kirjat putkeen. Kepeää kesälukemista.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    takso

    31. 7. 2012 16.31

  284. mukavaa rentoutumista..luen yleensä

    mukavaa rentoutumista..luen yleensä kirjoja laidasta laitaan…

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Anne

    31. 7. 2012 19.43

  285. Kirjallisuus merkitsee minulle

    Kirjallisuus merkitsee minulle rauhoittumista ja rentoutumista. Viimeisin lukemani kirja on “Minä, Ozzy (Ozzy Osbourne)”. Suosittelen lukemaan!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    cmyk

    31. 7. 2012 21.12

  286. Hyvin vähän tulee

    Hyvin vähän tulee luettua.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mansu

    31. 7. 2012 22.51

  287. Romaaneita tulee luettua

    Romaaneita tulee luettua

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    liisa

    31. 7. 2012 22.51

  288. Pidän paksuista, juonivetoisista

    Pidän paksuista, juonivetoisista lukuromaaneista. Viimeksi tuli luettua Krokotiilin keltaiset silmät; siinä kyllä riitti sivuja ja juonenkäänteitä. Tosin osa juonenkäänteistä oli niin epäuskottavia, että lukukokemus kärsi..

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ahle

    1. 8. 2012 5.48

  289. Harvoin ehdin lukemaan,

    Harvoin ehdin lukemaan, mutta tykkään viihdyttävistä kirjoista.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    natsa

    1. 8. 2012 6.49

  290. Luen aika harvoin,

    Luen aika harvoin, koska aikaa ei tahdo riittää. Hyvä harrastus olisi.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jukkal

    1. 8. 2012 15.18

  291. Luen mielelläni "veijariromaaneja".

    Luen mielelläni “veijariromaaneja”. Viimeksi luin Mielensäpahoittajan.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Piia

    1. 8. 2012 15.20

  292. Luen enimmäkseen tietokirjoja,

    Luen enimmäkseen tietokirjoja, jännäreitä ja keveitä pokkareita. Kirjallisuus merkitsee minulle sivistystä ja viihdettä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Oona

    1. 8. 2012 21.27

Kirjoita kommentti