Umami muualla Facebook

Julkaistu 6. 3. 2010 Teksti Mervi Melasniemi, kuvat /Minervakustannus Oy 348 kommenttia Kirjallisuus

Serdar Özkan: Kadonnut ruusu Arvottu

Serdar Özkanin Kadonnut ruusu on 30 kielelle käännetty menestysromaani. Nyt pokkarina!

Romaani on kiehtova yhdistelmä elämänfilosofiaa, seikkaulua, mystiikkaa, etsintää – ja löytämistä.

Kertomus alkaa, kun San Franciscossa asuvan nuoren naisen Dianan äiti kuolee ja jättää jälkeensä kirjeen, jossa hän kertoo Dianan kadonneesta kaksoissisaresta Mariasta. Sisartaan etsiessään Diana päätyy matkalle, joka vie hänet kokonaan uusiin maisemiin ja maailmoihin. Matka johtaa myös syvälle hänen omaan elämäänsä, ennen kuin selviää, mistä kaikesta lopulta on kyse.

Serdar Özkan syntyi Turkissa vuonna 1975 ja opiskeli Yhdysvalloissa. Myöhemmin hän jatkoi psykologian opintojaan Istanbulissa. Vuodesta 2002 lähtien Özkan on omistautunut kirjoittamiselle. Kadonnut ruusu on hänen esikoisteoksensa, ja se on tehnyt hänestä yhden Turkin kaikkien aikojen käännetyimmistä kirjailijoista.

”Jos pidit sellaisista kirjoista kuin Alkemisti ja Pikku prinssi – vähän mystiikkaa, vähän satua ja vähän psykologiaa –, rakastat Kadonnutta ruusua.”

– Time Out

Kirjan tiedot

Serdar Özkan
Kadonnut ruusu
Sivuja 192, pokkari
Hinta 9,90 euroa
Minervakustannus Oy 2010
www.minervakustannus.fi

Arvonta

Arvomme maaliskuun lopussa yhden Kadonnut ruusu -romaanin kaikkien kommentoineiden kesken.

Olisitko kiinnostunut lukemaan tämän kirjan? Kerro, mikä sai sinut kiinnostumaan.

Voittaja

Arvonnan voitti nimimerkki Fridaliina. Lämpimät onnittelut hänelle ja kiitoksia kommenteista muille osallistuneille!

Aiheet: ,

348 kommenttia

  1. kyllä ehdottomasti

    kyllä ehdottomasti

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    intsu

    7. 3. 2010 8.03

  2. Kiiinnostaisi lukea

    Kiiinnostaisi lukea

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sirkkuli

    7. 3. 2010 8.19

  3. Kuulostaa mielenkiintoiselta, ja

    Kuulostaa mielenkiintoiselta, ja tuo viittaus Pikku Prinssiin… juuri jotain vastaavaa löytämistä odottaisin tältä kirjalta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mape

    7. 3. 2010 8.43

  4. Kolme sanaa esittelyssä

    Kolme sanaa esittelyssä herätti kiinnostukseni: elämänfilosofia,etsiminen ja löytäminen. Olisi varmasti lukemisen arvoinen kirja.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    vorraaja

    7. 3. 2010 8.50

  5. Tämä kirja ponnahtaa

    Tämä kirja ponnahtaa esiin tämän tästä. Olen lukenut arvosteluja ja ystäkin on puhunut jostakin ruusu-kirjasta. Ehkäpä nyt olisi oikea aika lukea tämä kirja, jota joka käänteessä kehutaan.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    outi

    7. 3. 2010 10.50

  6. Pikku prinssi on

    Pikku prinssi on ihana kirja, pieni satu piristää ihmeesti arkea. Kuulostaa hyvältä kirjalta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    iamam

    7. 3. 2010 12.40

  7. Kiinnostaa kovasti

    Kiinnostaa kovasti

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tomi

    7. 3. 2010 13.03

  8. Luen paljon joten

    Luen paljon joten uudet tuttavuudet ovat aina tervetulleita…

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Olga

    7. 3. 2010 13.58

  9. Varmasti luettava ja

    Varmasti luettava ja hyvä kirja.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Lene

    7. 3. 2010 14.46

  10. aivan varmasti

    aivan varmasti

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tupu

    7. 3. 2010 14.51

  11. varmasti haluan lukea:

    varmasti haluan lukea: Kaikki uus kiinostaa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jussukka

    7. 3. 2010 14.54

  12. Tuntuu tosi kiinnostavalta.

    Tuntuu tosi kiinnostavalta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tuuli

    7. 3. 2010 14.55

  13. Tuntuu tosi kiinnostavalta.

    Tuntuu tosi kiinnostavalta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tutu

    7. 3. 2010 14.58

  14. jo vain lukisin.mielenkiintoinen

    jo vain lukisin.mielenkiintoinen aihe

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    pekk rauma pläkä

    7. 3. 2010 15.14

  15. Kyllä, kirja kuulostaa

    Kyllä, kirja kuulostaa mielenkiintoiselta ja on varmasti kiehtovaa luettavaa :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    untitledD

    7. 3. 2010 15.20

  16. Olen lukenut sekä

    Olen lukenut sekä Alkemistin että Pikku Prinssin – siitä pohjautuu kiinnostukseni myös tähän kirjaan.
    Noissa molemmissa edellämainituissa “leijuu” mystiikan ja elämään rohkeasti ja pelotta heittäytymisen suloinen tuntu.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Satu Riekkinen

    7. 3. 2010 15.39

  17. voisin vaikka lueakin

    voisin vaikka lueakin tämän kirjan. Kuulostaa ihan jees tarinalta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mark4

    7. 3. 2010 15.41

  18. Vähän mystiikkaa vähän

    Vähän mystiikkaa vähän satua ja vähän psykologiaa kuulostaa mielenkiintoiselta! Lukisin mielelläni!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Marlena

    7. 3. 2010 15.43

  19. kyllä kuullostaa mielenkiintoiselta

    kyllä kuullostaa mielenkiintoiselta ja muutenkin tykkään lukea paljon niin miksi en sitten tätäkin.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Santtu

    7. 3. 2010 15.45

  20. Jos kirja on

    Jos kirja on käännetty 30 kielelle, sen täytyy olla erityinen! Luultavasti tulen lukemaan kirjan ennemmin tai myöhemmin.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Fridaliina

    7. 3. 2010 15.46

  21. voisi kokeilla

    voisi kokeilla

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ippe

    7. 3. 2010 15.49

  22. Kyllä

    Kyllä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Norppa

    7. 3. 2010 15.51

  23. Kansi on kaunis

    Kansi on kaunis ja viittaa eksoottiseen sisältöön

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Seregi

    7. 3. 2010 15.52

  24. kyllä kiinnostaa,,,viittaus pikku

    kyllä kiinnostaa,,,viittaus pikku prinssiin herättää mielenkiinnon.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    aakoo

    7. 3. 2010 15.54

  25. Olen kiinnostunut kaikenlaisista

    Olen kiinnostunut kaikenlaisista kirjoista, voisin ihan mielenkiinnosta lukea sen

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mabu

    7. 3. 2010 16.07

  26. Kiinnostaa erittäin paljon.

    Kiinnostaa erittäin paljon. On aina jännittävää lukea kirjoja jotka ovat omalla kulttuurialueellaan suosittuja.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Elvi

    7. 3. 2010 16.14

  27. Kadonneen sisaren etsiminen

    Kadonneen sisaren etsiminen kiinnostaa, tottakai.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    PiaSsss

    7. 3. 2010 16.15

  28. Toki olisin kiinnostunut

    Toki olisin kiinnostunut lukemaan

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mari

    7. 3. 2010 16.22

  29. Elämänfilosofia kiehtoo aina,

    Elämänfilosofia kiehtoo aina, olisin kiinnostunut lukemaan, jos kirja eteeni osuisi.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Bea

    7. 3. 2010 16.34

  30. Olen kiinnostunut lukemaan

    Olen kiinnostunut lukemaan kirjan. Kirjailija vaikuttaa mielenkiintoiselta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    MJS

    7. 3. 2010 16.38

  31. Filosofinen ja mystinen

    Filosofinen ja mystinen aspekti vähän kiinnostaisivatkin…

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    T. I. Ira

    7. 3. 2010 16.38

  32. Kirjalijan syntyperä saa

    Kirjalijan syntyperä saa aina erityishuomion

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    timo

    7. 3. 2010 16.42

  33. kyllä lukisin ,

    kyllä lukisin , jos lahjaksi saisin?

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    KeljuK

    7. 3. 2010 16.54

  34. Voisin lukea. Tuo

    Voisin lukea. Tuo omaan elämään uudelleen tutustuminen kuulostaa mielenkiintoiselta. Uusia näkökulmia tiedossa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Nina

    7. 3. 2010 17.10

  35. Kiinnostaa jonkun verran

    Kiinnostaa jonkun verran

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tiiu

    7. 3. 2010 17.19

  36. Luen paljon erilaista

    Luen paljon erilaista kirjallisuutta, tämäkin saattaisi tarttua mukaan

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tintti

    7. 3. 2010 17.24

  37. pidän mystiikasta joten

    pidän mystiikasta joten joo,kiinnostuin.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    chr

    7. 3. 2010 17.33

  38. muijalle antasin...mua ei

    muijalle antasin…mua ei kiehdo

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jyrki

    7. 3. 2010 17.40

  39. Turkkilainen kirjailija, jonka

    Turkkilainen kirjailija, jonka esikoisteoksesta tuli menestys – kuulostaa kyllä mielenkiintoiselta. Esittelyn perusteella kyllä kiinnostaa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mormor

    7. 3. 2010 17.45

  40. Eipä paljoa kiinnosta,

    Eipä paljoa kiinnosta, liian surumielinen, toiset taas varmasti pitävät, mutta en minä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jaakoppi

    7. 3. 2010 17.45

  41. Vaikea sanoa tuon

    Vaikea sanoa tuon perusteella kiinnostuinko… Mutta lukisin, jos käsiini eksyisi.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Szz

    7. 3. 2010 17.48

  42. Itselle tuntemattomien uusien

    Itselle tuntemattomien uusien kirjailijoiden kirjoja on aina ihana lukea. Ehdottomasti lukisin jos osuisi kohdalle.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Nimetön

    7. 3. 2010 18.07

  43. en usko että

    en usko että lukisin, vaikka saisin lahjaksi

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    rupikonna

    7. 3. 2010 18.29

  44. Hyvä vai ei...pakko

    Hyvä vai ei…pakko lukea…

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mm

    7. 3. 2010 18.31

  45. Olisin kiinostunut.

    Olisin kiinostunut.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Assu

    7. 3. 2010 18.46

  46. Toki olisin kiinnostunut

    Toki olisin kiinnostunut lukemaan.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sloaneranger

    7. 3. 2010 18.47

  47. seikkailu kiinnostaa

    seikkailu kiinnostaa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Johanna

    7. 3. 2010 18.56

  48. kyllä kiinnostaisi lukea,

    kyllä kiinnostaisi lukea, seikkailua ja mystiikkaa saa aina olla.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    antsu

    7. 3. 2010 18.58

  49. Oiskohan kaunis nimi

    Oiskohan kaunis nimi

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Accordion

    7. 3. 2010 19.00

  50. Olisin kiinostunut.

    Olisin kiinostunut.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mervi

    7. 3. 2010 19.35

  51. Olisin kiinostunut.

    Olisin kiinostunut.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mari M.

    7. 3. 2010 19.35

  52. ehkä

    ehkä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Richard Herneoja

    7. 3. 2010 20.05

  53. Vaikuttaa kyllä kiinnostavalta

    Vaikuttaa kyllä kiinnostavalta kirjalta, erityisesti seikkailu kiinnostaa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Marikki

    7. 3. 2010 20.14

  54. Turkkilainen kirjailija.

    Turkkilainen kirjailija.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Marjatta

    7. 3. 2010 20.17

  55. Kiinnostaa. Kiinnostaa melkein

    Kiinnostaa. Kiinnostaa melkein kaikki kirjat ja erityisesti jos on vieraita kulttuureita.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    millam

    7. 3. 2010 21.21

  56. Olisin, vaikuttaa mielenkiintoiselta

    Olisin, vaikuttaa mielenkiintoiselta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mary

    7. 3. 2010 21.45

  57. esittely oli aika

    esittely oli aika lyhyt, mutta ihan kiinnostava

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    puukir

    7. 3. 2010 22.02

  58. Vaikuttaa mielenkiintoiselta kirjaesittelyltä.

    Vaikuttaa mielenkiintoiselta kirjaesittelyltä. Luen kirjoja laidasta laitaan. Tämä voisi olla teos, johon olisi mukava paneutua ajan kanssa. Kirjaston uutuuskirjat on aina luettava nopeasti, koska niissä on lyhyempi lainausaika kovan kysynnän vuoksi.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    skibi

    7. 3. 2010 23.07

  59. Alkemisti ja Pikku

    Alkemisti ja Pikku Prinssi ovat jo sellaisia referenssejä, että tämä kirja on lisättävä “lue pian” -listalle. Tarinan alkuasetelma ei ole mitenkään uusi, mutta toisaalta parhaat tarinat tuntuvat aina versoavan juuri siitä mitä ihmiselle on tapahtunut lapsuudessa. Varhaiset kokemukset taitavat lopulta tehdä meistä kustakin sitä mitä me nyt olemme, vaikka niin moni meistä haluaa uskoa Omaan Tahtoon.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Uranus

    7. 3. 2010 23.43

  60. Kirja kiinnostaa.

    Kirja kiinnostaa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pia

    8. 3. 2010 4.22

  61. Totta Mooses. Kuinka

    Totta Mooses. Kuinka siinä oikein käykään.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kepsu

    8. 3. 2010 7.41

  62. kiinnostaa kovasti

    kiinnostaa kovasti

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    pikku myy

    8. 3. 2010 7.52

  63. Haluaisin lukea tämän

    Haluaisin lukea tämän kirjan, koska se vaikuttaa ihan mielenkiintoiselta. Viittaukset Alkemistiin ja Pikku Prinssiin saivat minut innostumaan tästä kirjasta!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tuuli

    8. 3. 2010 8.07

  64. Saattaisin lukeakin...

    Saattaisin lukeakin…

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    M

    8. 3. 2010 8.16

  65. Kiinnostaisi kyllä lukea.

    Kiinnostaisi kyllä lukea.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ruby

    8. 3. 2010 8.17

  66. Kirja vaikuttaa kiehtovalta,

    Kirja vaikuttaa kiehtovalta, ja koska pidän myös Pikku Prinssistä ja Alkemistista, voisi tämä toimia kohdallani.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Liekki

    8. 3. 2010 8.45

  67. ehdottomasti kiinnostava..

    ehdottomasti kiinnostava..

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kirsikka

    8. 3. 2010 9.09

  68. ehdottomasti

    ehdottomasti

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tero

    8. 3. 2010 9.12

  69. mikä ettei

    mikä ettei

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    elina

    8. 3. 2010 9.14

  70. Tahtoisin lukea, vaikutti

    Tahtoisin lukea, vaikutti mielenkiintoiselta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    pirre

    8. 3. 2010 9.26

  71. Ihan mielenkiintoisen tuntuinen,

    Ihan mielenkiintoisen tuntuinen, voisin kyllä lukea.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hese

    8. 3. 2010 9.55

  72. Kyllä kiinnostaa

    Kyllä kiinnostaa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Irmeliina

    8. 3. 2010 10.38

  73. Kiinnostaisi

    Kiinnostaisi

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Skeppo

    8. 3. 2010 10.39

  74. Kyllä kiinnostuin, minua

    Kyllä kiinnostuin, minua kiehtoo elämänfilosofia, seikkailu ja mystiikka.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kava

    8. 3. 2010 10.55

  75. tuntuu kiinnostavalta

    tuntuu kiinnostavalta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ok

    8. 3. 2010 11.04

  76. tyylikäs kansi kirjassa

    tyylikäs kansi kirjassa ,voin lukea kyllä .

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jin

    8. 3. 2010 11.46

  77. voisin kokeilun halusta

    voisin kokeilun halusta lukaista =)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    nasuliini

    8. 3. 2010 12.39

  78. En ole koskaan

    En ole koskaan lukenut mitään turkkilaisen kirjailijan teosta. Voisi olla mielenkiintoinen kirja.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sarituulikki

    8. 3. 2010 13.02

  79. Kuulostaa kiinnostavalta

    Kuulostaa kiinnostavalta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tiikeri

    8. 3. 2010 13.16

  80. Kiinnostuin, koska pidin

    Kiinnostuin, koska pidin Alkemististä ja edellä kerrottiin, että myös tästä voisin pitää. Hienoa kun tulee uusia kirjailijatuttavuuksia.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    klaara

    8. 3. 2010 13.27

  81. Kaunis nimi ja

    Kaunis nimi ja kirjan sisältö kuulostaa houkuttelevalta. Elämässä pitää olla joskus hieman sadun hohtoa ja unelmia

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pita

    8. 3. 2010 13.40

  82. Vaikuttaa mielenkiintoiselta.

    Vaikuttaa mielenkiintoiselta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Anneli

    8. 3. 2010 13.53

  83. jos pikku prinssi

    jos pikku prinssi oli mielestäni hyvä niin sitten on varmaan tämäkin

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    heidi

    8. 3. 2010 16.36

  84. Lukisin mielelläni, salaisuudet

    Lukisin mielelläni, salaisuudet ovat aina kiinnostavia.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Lusse

    8. 3. 2010 18.15

  85. Kyllä haluaisin lukea,

    Kyllä haluaisin lukea, varsinkin vertaus Pikku prinssiin jutun lopussa sai kiinnostumaan vielä enemmän.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kizzu

    8. 3. 2010 18.32

  86. Romaani vaikuttaa kuvauksen

    Romaani vaikuttaa kuvauksen perusteella kiehtovalta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tuuli

    8. 3. 2010 19.23

  87. Lukeminen kannattaa aina.

    Lukeminen kannattaa aina. eli kyllä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mutsikka

    8. 3. 2010 19.55

  88. Lukisin mielelläni tämän

    Lukisin mielelläni tämän kirjan, jo romaanin nimikin on niin kiinnostava.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Peeii

    8. 3. 2010 20.30

  89. -Mystiikka , elämänfilosofia

    -Mystiikka , elämänfilosofia ja seikkailu. Ne saivat minua kiinnostumaan tästä kirjasta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Liina-Lotta

    8. 3. 2010 22.11

  90. Vaikuttaa erikoiselta,on joko

    Vaikuttaa erikoiselta,on joko tosi hyvä tai sitten todellista ******..

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pontus

    8. 3. 2010 22.19

  91. Olisin kiinnostunut lukemaan

    Olisin kiinnostunut lukemaan

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Marre

    8. 3. 2010 22.30

  92. Kuulostaa ihanalta kirjalta,

    Kuulostaa ihanalta kirjalta, lukisin mielelläni!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tiina

    8. 3. 2010 22.30

  93. Ehkä, erilaisuus.

    Ehkä, erilaisuus.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mappe

    9. 3. 2010 1.25

  94. Kiinnostuin. Kadonneen sisaren

    Kiinnostuin. Kadonneen sisaren vuoksi.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    eki

    9. 3. 2010 1.27

  95. Kiinnostuin.

    Kiinnostuin.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pate

    9. 3. 2010 1.29

  96. Vaikuttaa kiinnostavalta, eksoottisissa

    Vaikuttaa kiinnostavalta, eksoottisissa maissa kirjoitetut kirjat kiinnostavat.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Merenkävijä

    9. 3. 2010 1.31

  97. Kiinnostuin, eksoottisissa maissa

    Kiinnostuin, eksoottisissa maissa kirjoitetut kirjat kiinnostavat.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Merenkävijä

    9. 3. 2010 1.32

  98. Kiinnostuin, koska on

    Kiinnostuin, koska on kirjoitettu eksoottisessa maassa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Merenkävijä

    9. 3. 2010 1.32

  99. Voisin lukeakkin

    Voisin lukeakkin

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sepi 2

    9. 3. 2010 6.46

  100. Kiinnostava kirja :)

    Kiinnostava kirja :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    annilauri

    9. 3. 2010 6.51

  101. Kyllä olisin.

    Kyllä olisin.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sari

    9. 3. 2010 6.57

  102. Kyllä

    Kyllä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Janne

    9. 3. 2010 6.58

  103. Voisin lukeakin, vaikuttaa

    Voisin lukeakin, vaikuttaa kiinnostavalta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Polkka

    9. 3. 2010 7.43

  104. Kaunis kansi kirjassa,

    Kaunis kansi kirjassa, se jo riittää herättämään mielenkiinnon kirjaa kohtaan!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Leppis

    9. 3. 2010 8.02

  105. kyllähän tuon voisi

    kyllähän tuon voisi lukea

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pia

    9. 3. 2010 8.18

  106. tod.näk. lukisin kirjan

    tod.näk. lukisin kirjan

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    A.R.

    9. 3. 2010 8.20

  107. voisi olla mielenkiintoinen

    voisi olla mielenkiintoinen =D

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sari

    9. 3. 2010 8.27

  108. Jokainen kirja on

    Jokainen kirja on uusi seikkailu.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Lukematon ovi

    9. 3. 2010 8.29

  109. Kyllä

    Kyllä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Moppi

    9. 3. 2010 8.29

  110. Kiinnostava kirja

    Kiinnostava kirja

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    slk

    9. 3. 2010 8.36

  111. Kuvauksen perusteella kirja

    Kuvauksen perusteella kirja vaikuttaa kiinnostavalta: mystiikkaa ja seikkailua! Ennen lopullisen lukupäätöksen tekemistä haluaisin kuitenkin tietää, mihin maailmanaikaan tapahtumat sijoittuvat, koska se vaikuttaa suuresti siihen, mikä on mystiikkaa ja mikä seikkailua.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mia

    9. 3. 2010 8.49

  112. kiinnostuin

    kiinnostuin

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    HL

    9. 3. 2010 8.49

  113. Kiinnostaa.

    Kiinnostaa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    JREwing

    9. 3. 2010 9.03

  114. jaa, tuskinpa

    jaa, tuskinpa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Nikke1

    9. 3. 2010 9.18

  115. EI ole oikein

    EI ole oikein minun suosikkilukemista

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    JUHIS

    9. 3. 2010 9.20

  116. Mikä ettei, oikein

    Mikä ettei, oikein mielenkiintoisen oloinen tarina

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Järvis

    9. 3. 2010 9.25

  117. olen kiinnostunut

    olen kiinnostunut

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    heli

    9. 3. 2010 9.27

  118. Erittäin kiinnostunut lukemaan

    Erittäin kiinnostunut lukemaan kirjan. Etenkin mystiikka kiehtoo. Kirja vaikuttaa siltä, että sen seurassa pääsee toiseen maailmaan, jota opiskeleva 4v lapsen yh tarvitsee!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    takkuinen

    9. 3. 2010 9.42

  119. ihan ok

    ihan ok

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tipe

    9. 3. 2010 9.43

  120. Pikku prinssi on

    Pikku prinssi on aivan loistava kirja ja jos sanotaan, että Kadonnut ruusu on saman tyylinen niin kiinnostaa lukea.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Eeva

    9. 3. 2010 9.44

  121. kiinnostaisi

    kiinnostaisi

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    otto

    9. 3. 2010 9.50

  122. Milenkiintoinen. Alkemiaa ja

    Milenkiintoinen. Alkemiaa ja ihmissuhteita.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Iines

    9. 3. 2010 10.06

  123. Kiinnostaa. En osaa

    Kiinnostaa.
    En osaa eritellä sen kummempia syitä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jute

    9. 3. 2010 10.18

  124. Täytyy lukea jossain

    Täytyy lukea jossain vaiheessa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Susse

    9. 3. 2010 10.37

  125. Olisin kyllä.

    Olisin kyllä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Piitu

    9. 3. 2010 10.48

  126. kiinnostaa

    kiinnostaa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Hellu63

    9. 3. 2010 10.50

  127. Kiinnostaisi lukea.

    Kiinnostaisi lukea.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Päivi

    9. 3. 2010 11.14

  128. Ehdottomasti haluaisin lukea,

    Ehdottomasti haluaisin lukea, koska tässä viitattiin Pikku prinssiin, joka on lempikirjani. Vaikuttaa mielenkiintoiselta tarinalta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kirsi

    9. 3. 2010 11.40

  129. Vaikutti kyllä mielenkiintoiselta,

    Vaikutti kyllä mielenkiintoiselta, olinkin jo aiemmin lukenut siitä arvosteluja.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Giglio

    9. 3. 2010 11.45

  130. Kiinnostaa kovasti

    Kiinnostaa kovasti

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    West84

    9. 3. 2010 11.55

  131. Joo, San Francisco

    Joo, San Francisco kiinnostaa tapahtumapaikkana

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Immortal

    9. 3. 2010 12.00

  132. Kyllä, juoni kiinnostaa...

    Kyllä, juoni kiinnostaa…

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Nettifretti

    9. 3. 2010 12.00

  133. on mielenkiintoinen ,olen

    on mielenkiintoinen ,olen kuullut hänen kirjoistaan

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    erru

    9. 3. 2010 12.12

  134. Kirjan esittelyn perusteella

    Kirjan esittelyn perusteella voisin hyvinkin kuvitella lukevani kirjan.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Supu

    9. 3. 2010 12.42

  135. Voisin hyvin kuvitella

    Voisin hyvin kuvitella lukevani kirjan esittelyn perusteella.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Supu

    9. 3. 2010 12.44

  136. Varmasti hyvä

    Varmasti hyvä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    siru64

    9. 3. 2010 12.58

  137. Kiinnostavan tuntuinen

    Kiinnostavan tuntuinen

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ommi

    9. 3. 2010 12.58

  138. Kyllä kiinnostaa, kirjat

    Kyllä kiinnostaa, kirjat ovat aina mielenkiintoisia

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    maalis

    9. 3. 2010 13.17

  139. Kyllä olisin valmis

    Kyllä olisin valmis lukemaan, ainahan tuommoiset mystiikat kiinnostaa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tapu

    9. 3. 2010 13.23

  140. voisin lukea

    voisin lukea

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Johanna

    9. 3. 2010 13.37

  141. vai romaani etsimisestä

    vai romaani etsimisestä ja löytämisestä.
    mitä on kadonnut- mitä löydetään,
    vai pysyykö kateissa.
    aika halpa kirja – onneksi ei kovin paksu.
    voishan tuon lukaista..

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    joo

    9. 3. 2010 13.47

  142. kyllä heräsi kiinnostus

    kyllä heräsi kiinnostus kirjaa kohtaan.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ritu

    9. 3. 2010 13.59

  143. Vaikuttaa ainakin kiinnostavalta

    Vaikuttaa ainakin kiinnostavalta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Rippe

    9. 3. 2010 14.07

  144. kiinnostaisi lukea .

    kiinnostaisi lukea . eipä ole turkkilaisia kirjailijoita tullut luettuakaan

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    maaruska

    9. 3. 2010 14.31

  145. Kyllä, koska on

    Kyllä, koska on menestystarina

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Johanna

    9. 3. 2010 14.54

  146. Olisin kiinnostunut, koska

    Olisin kiinnostunut, koska tämä on minulle uusi tuttavuus

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Miia

    9. 3. 2010 14.55

  147. Vaikuttaa kiinnostavalta

    Vaikuttaa kiinnostavalta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Atti

    9. 3. 2010 15.13

  148. voisi olla sopivaa

    voisi olla sopivaa luettavaa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    leena

    9. 3. 2010 15.30

  149. Pidin Alkemistista, joten

    Pidin Alkemistista, joten kiinnostuin myös tästä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Selma

    9. 3. 2010 15.38

  150. Ihan mielenkiintoiselta tuo

    Ihan mielenkiintoiselta tuo vaikuttaa eli ei jäisi hyllyyn pölyyntymään.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Janelle

    9. 3. 2010 16.06

  151. kiinnostui

    kiinnostui

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    iitu

    9. 3. 2010 16.31

  152. Olen jo lukenut

    Olen jo lukenut kirjan ja se on todella hyvä. Haluaisin kirjan ehdottomasti omaan kokoelmaani.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tintti

    9. 3. 2010 17.20

  153. kyllä

    kyllä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sepi

    9. 3. 2010 17.20

  154. En ole tainnut

    En ole tainnut lukea yhtään turkkilaista kirjallisuutta, joten olisi aika. Muutenkin vaikutti mielenkiintoiselle.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Emma

    9. 3. 2010 17.22

  155. Rinnastus Pikku Prinssiin.

    Rinnastus Pikku Prinssiin. Nyt kiinnostaa lukea.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Maija

    9. 3. 2010 17.32

  156. Kyllä haluaisin lukea.

    Kyllä haluaisin lukea. Mielenkiintoinen juoni

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    naaaaa

    9. 3. 2010 17.34

  157. ei kiinnostava mut

    ei kiinnostava mut kelpaa jos voittaa sen :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    pete

    9. 3. 2010 17.55

  158. Vaikuttaa mukaansa trempaavalta,

    Vaikuttaa mukaansa trempaavalta, seikkailu-kirjalta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Nee

    9. 3. 2010 18.09

  159. Alkemisti on yksi

    Alkemisti on yksi lempikirjoistani, joten tuo kyllä vaikuttaa lupaavalta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Anu

    9. 3. 2010 18.38

  160. Vaikuttaa ihan mielenkiintoiselta

    Vaikuttaa ihan mielenkiintoiselta perustuen vertailuun muihin kirjoihin.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sa

    9. 3. 2010 19.32

  161. kiinnostaa kovasti, idän

    kiinnostaa kovasti, idän mystiikka

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    maria

    9. 3. 2010 19.34

  162. OK

    OK

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    TH

    9. 3. 2010 20.20

  163. Kyllä mielellään lukisin

    Kyllä mielellään lukisin

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jozzu87

    9. 3. 2010 20.24

  164. kyllä alkoi kiinnostaa,

    kyllä alkoi kiinnostaa, pitäisin varmasti, olisi myös kiva tutustua tämän kirjailijan tuotantoon, joka on minulle vielä toistaiseksi vieras

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sartsu

    9. 3. 2010 20.39

  165. Kirja vaikuttaa mielenkiintoiselta

    Kirja vaikuttaa mielenkiintoiselta esittely tekstin perusteella ja se että kirja on menestynyt markkinoilla myös kertoo siitä, että kirja kiehtoo monia.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    -

    9. 3. 2010 20.59

  166. Kyllä

    Kyllä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sami

    9. 3. 2010 21.18

  167. Lukisin mielelläni

    Lukisin mielelläni

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sr

    9. 3. 2010 21.19

  168. kyllä vaikuttaa mielenkiintoiselta

    kyllä vaikuttaa mielenkiintoiselta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tuan

    9. 3. 2010 21.20

  169. lukisin kyllä

    lukisin kyllä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    gebe

    9. 3. 2010 22.07

  170. voisin lukea

    voisin lukea

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    j

    9. 3. 2010 22.08

  171. Tuntuu tosi kiinnostavalta.

    Tuntuu tosi kiinnostavalta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jasmin

    9. 3. 2010 22.15

  172. Kiinnostuin. Juoni kuulostaa

    Kiinnostuin. Juoni kuulostaa mielenkiintoiselta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    TeemuV

    9. 3. 2010 22.29

  173. ehkä tuntuu kiinostavalta

    ehkä tuntuu kiinostavalta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sirkka

    9. 3. 2010 22.43

  174. Kyllä ton lukisin.

    Kyllä ton lukisin.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    aksu

    9. 3. 2010 23.58

  175. Ehkä, en osaa

    Ehkä, en osaa sanoa mikä mutta luen paljon.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mok

    10. 3. 2010 0.05

  176. Kyllä kiinnostaa

    Kyllä kiinnostaa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kere

    10. 3. 2010 0.14

  177. Todellakin olisin kiinnostunut

    Todellakin olisin kiinnostunut lukemaan tämän kirjan!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    satu

    10. 3. 2010 3.01

  178. Kyllä, kiinostava aihe.

    Kyllä, kiinostava aihe. Samalla tulisi tutuksi Turkkilainen kirjallisuus.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tartsa

    10. 3. 2010 8.54

  179. Kiinnostaa kyllä

    Kiinnostaa kyllä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mirkku

    10. 3. 2010 9.03

  180. Kyllä voisin lukea.

    Kyllä voisin lukea.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Laura

    10. 3. 2010 9.04

  181. Voisi olla kiinnostava

    Voisi olla kiinnostava kirja.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mattis

    10. 3. 2010 9.04

  182. Voisin lukea, mutta

    Voisin lukea, mutta ostamaan en lähtisi.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tinttinen

    10. 3. 2010 9.05

  183. Kiinnostaa lukea, sillä

    Kiinnostaa lukea, sillä aiheiden yhdistely kuulostaa jännittävältä!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mimi

    10. 3. 2010 11.09

  184. Totta kai

    Totta kai

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Miki

    10. 3. 2010 11.33

  185. Ilman muuta jos

    Ilman muuta jos ilmaiseksi saa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Viiru

    10. 3. 2010 11.44

  186. Ei ihan mun

    Ei ihan mun suosikkilukemista, voisin lahjoittaa jollekin

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tamias

    10. 3. 2010 11.48

  187. Mahtavaa, totta kai

    Mahtavaa, totta kai lukisin

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    IILE

    10. 3. 2010 11.52

  188. Turkki, Yhdysvallat ja

    Turkki, Yhdysvallat ja psykologia…tottakai kiinnostaa kirjailija, teos.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    epeh

    10. 3. 2010 12.03

  189. Kyllä haluaisin lukea.

    Kyllä haluaisin lukea.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Hande

    10. 3. 2010 12.05

  190. Kirjailijan synnyinmaa

    Kirjailijan synnyinmaa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    drella

    10. 3. 2010 12.44

  191. ?

    ?

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    rr

    10. 3. 2010 12.52

  192. varmasti hyvä kirja

    varmasti hyvä kirja

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Lene

    10. 3. 2010 12.57

  193. kuulostaa hieman etäiseltä

    kuulostaa hieman etäiseltä aiheelta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ansu88

    10. 3. 2010 14.53

  194. En erityisemmin

    En erityisemmin

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Knopfler

    10. 3. 2010 15.12

  195. Kyllä luulisin

    Kyllä luulisin

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mari

    10. 3. 2010 15.13

  196. Kyllä lukisin ihan

    Kyllä lukisin ihan mielelläni

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Emppu78

    10. 3. 2010 15.54

  197. Ehdottomasti kiinnostaa tämä

    Ehdottomasti kiinnostaa tämä kirja

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    pola

    10. 3. 2010 18.00

  198. Ehdottomasti kiinnostaa tämä

    Ehdottomasti kiinnostaa tämä kirja

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    pola

    10. 3. 2010 18.00

  199. kiinnostava kirja, haluaisin

    kiinnostava kirja, haluaisin lukea

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    H

    10. 3. 2010 18.55

  200. Olisin kiinnostunut. Olisi

    Olisin kiinnostunut. Olisi kiva kuulla, kuinka Diana kertoo tunteistaan, myös kirjeessä! Tälläisiä kirjoja ei kaikkialta löydykkään

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kina

    10. 3. 2010 19.34

  201. mielenkiintoista

    mielenkiintoista

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mita

    10. 3. 2010 20.24

  202. Kiinnostaa lukea. Kirjassa

    Kiinnostaa lukea. Kirjassa kaikki elementit ovat varmasti mukaansatempaavia

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    shil

    10. 3. 2010 21.09

  203. luettavalta kuullostaa

    luettavalta kuullostaa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jassa

    10. 3. 2010 21.21

  204. tottakai kiinnostaa esittely

    tottakai kiinnostaa esittely herätti siinä määrin kiinnostukseni teosta kohtaan.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    P49

    10. 3. 2010 22.03

  205. jo alkuteksti sai

    jo alkuteksti sai mielenkiinnon heräämään ja lopputekstissä tuli ne tärkeimmät… tän mä haluun lukee.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    HK

    10. 3. 2010 22.40

  206. Ihan mielenkiintoinen kirja

    Ihan mielenkiintoinen kirja

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Emppu

    10. 3. 2010 23.18

  207. Vaikuttaa tosi mielenkiintoiselta

    Vaikuttaa tosi mielenkiintoiselta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sude

    11. 3. 2010 1.11

  208. Voisin lukea, juoni

    Voisin lukea, juoni vaikuttaa mielenkiintoiselta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sumi

    11. 3. 2010 7.43

  209. voisin lukea, luen

    voisin lukea, luen paljon kaikenlaisia kirjoja

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    pupu

    11. 3. 2010 10.59

  210. kiinnostaa kyllä, luen

    kiinnostaa kyllä, luen joka päivä kirjaa…

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    miia

    11. 3. 2010 10.59

  211. kyllä kiinnostaa, aihe

    kyllä kiinnostaa, aihe on mielenkiintoinen

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    anni

    11. 3. 2010 11.19

  212. voisin jopa harkita

    voisin jopa harkita kirjan lukemista. ainakin esittelyn perusteella kiinnostuin valtavasti

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    H3IDI

    11. 3. 2010 11.22

  213. Kuulostaa vain todella

    Kuulostaa vain todella mielenkiintoiselta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ulla

    11. 3. 2010 14.16

  214. Kirja kiinnostaa, koska

    Kirja kiinnostaa, koska en ole aiemmin lukenut mitään kovin vastaavanlaista.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jenni

    11. 3. 2010 18.06

  215. Toki. Vaikuttaa Zafon-maiselta

    Toki. Vaikuttaa Zafon-maiselta kirjalta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mie

    11. 3. 2010 18.41

  216. Vaikutti kiinnostavalta

    Vaikutti kiinnostavalta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Lellu52

    11. 3. 2010 18.57

  217. vaikuttaa mielenkiintoiselta

    vaikuttaa mielenkiintoiselta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jarimv

    11. 3. 2010 19.30

  218. vaikuttaa kiinnostavalta

    vaikuttaa kiinnostavalta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    matti pääkkönen

    11. 3. 2010 20.37

  219. Aina seikkaulut kiinnostaa.

    Aina seikkaulut kiinnostaa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tipu

    11. 3. 2010 22.34

  220. olen

    olen

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mappe

    11. 3. 2010 23.44

  221. kyllä vihjeiden perusteella

    kyllä vihjeiden perusteella

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    keikkana

    11. 3. 2010 23.56

  222. Olisin kiinnostunut lukemaan,hyvä

    Olisin kiinnostunut lukemaan,hyvä aihe.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tinde66

    12. 3. 2010 1.11

  223. Kyllä, ehdottomasti!

    Kyllä, ehdottomasti!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Nono02

    12. 3. 2010 1.24

  224. yhdistelmä dekkaria ja

    yhdistelmä dekkaria ja pikku prinssiä tuntuu mielenkiintoiselta. Ehdottomasti tutustumislistalle.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    eevu

    12. 3. 2010 8.21

  225. Seikkailut kiinnostavat mutta

    Seikkailut kiinnostavat mutta myös vieraat ja hieman epätutummat kulttuurit joten… kiinnostaa kovasti.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ensu

    12. 3. 2010 8.22

  226. Sen verran kiinnostava

    Sen verran kiinnostava kirjailija, että mahdollisuus pitää tälle antaa. Toivottavasti on odotusten mukainen.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tiiti66

    12. 3. 2010 8.23

  227. todella kiinnostava

    todella kiinnostava

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    caksu

    12. 3. 2010 9.45

  228. Kyllä lukisin

    Kyllä lukisin

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Anne

    12. 3. 2010 9.48

  229. Nojaa, kirja siinä

    Nojaa, kirja siinä missä muutkin.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tz

    12. 3. 2010 11.02

  230. vaikutti luettavalta

    vaikutti luettavalta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    pupujussi

    12. 3. 2010 11.58

  231. voisin lukea

    voisin lukea

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    zara

    12. 3. 2010 12.11

  232. kyllä olen

    kyllä olen

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Piitu

    12. 3. 2010 14.11

  233. Luen paljon, joten

    Luen paljon, joten uusi kirja on aina tervetullut.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jo-Jo

    12. 3. 2010 14.44

  234. Tottakai olen kiinnostunut.

    Tottakai olen kiinnostunut.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    NuNu

    12. 3. 2010 18.24

  235. Olen kiinnostunut

    Olen kiinnostunut

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Hane

    12. 3. 2010 19.13

  236. olen kiinnostunut, tutut

    olen kiinnostunut, tutut ovat suositelleet kirjailijaa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    pulu

    12. 3. 2010 20.47

  237. kuulostaa kiinnostavalta

    kuulostaa kiinnostavalta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    janna

    12. 3. 2010 20.52

  238. romaani etsimisestä ja

    romaani etsimisestä ja löytämisestä voisi olla mielenkiintoinen

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    wiivin

    12. 3. 2010 21.23

  239. Kiinnostaa. Luen kirjoja

    Kiinnostaa. Luen kirjoja tyylilajista toiseen.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Piia

    12. 3. 2010 22.23

  240. vaikuttaa hyvältä, ainakin

    vaikuttaa hyvältä, ainakin takakannen mukaan.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    apriqoosi

    12. 3. 2010 23.18

  241. Voisin hyvinkin lukea

    Voisin hyvinkin lukea tämän kirjan, kun ystävänikin suositteli tätä ja arvostelu kuulostaa hyvältä, joten jos onni osuisi kohdalleni ehdottomasti lukin tämän. Tulen ainakin todennäköisesti lainaamaan kirja kirjastosta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Olli Korhonen

    12. 3. 2010 23.18

  242. Kyllä tämä kirja

    Kyllä tämä kirja tulisi luettua.Tämä esittelyjuttu sai minut kiinnostumaan tästä kirjasta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jakke-81

    13. 3. 2010 0.18

  243. kyllä kiinostaisi lukea

    kyllä kiinostaisi lukea

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hanna

    13. 3. 2010 8.57

  244. Kirja vaikuttaa esittelyn

    Kirja vaikuttaa esittelyn perusteella kauniilta ja kiehtovalta. Erityisesti lopussa oleva maininta ”Jos pidit sellaisista kirjoista kuin Alkemisti ja Pikku prinssi – vähän mystiikkaa, vähän satua ja vähän psykologiaa –, rakastat Kadonnutta ruusua.” sai mielenkiinnon heräämään – molemmat kirjat kun sattuvat kuulumaan lempikirjoihini.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Siiri

    13. 3. 2010 11.03

  245. Mystiikka ja elämänfilosofia

    Mystiikka ja elämänfilosofia saivat kiinnostamaan.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Eddowes

    13. 3. 2010 14.25

  246. ihan ok

    ihan ok

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    anna

    13. 3. 2010 16.13

  247. en ihmeemmin

    en ihmeemmin

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sulo69

    13. 3. 2010 18.15

  248. Haluaisin lukea

    Haluaisin lukea

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tre

    13. 3. 2010 21.07

  249. Tällaiset omaa elämää

    Tällaiset omaa elämää etsivät kirjat ovat aina mielenkiintoisia ja siksi olisikin mielenkiitnoista lukea tämä uutuus.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jonsku

    13. 3. 2010 21.17

  250. Vaikuttaa kiinnostavalta

    Vaikuttaa kiinnostavalta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sinipiika

    13. 3. 2010 21.57

  251. Kiinnostuin

    Kiinnostuin

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Stoge

    13. 3. 2010 22.57

  252. Kyllä kiinnostaa. Elämänfilosofia,

    Kyllä kiinnostaa. Elämänfilosofia, mystiikka.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    m-liisa

    13. 3. 2010 23.46

  253. Toki olisin kiinnostunut,vaikuttaa

    Toki olisin kiinnostunut,vaikuttaa hyvältä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ellu66

    14. 3. 2010 3.36

  254. En oikein tiedä,

    En oikein tiedä, kyllä tuon lukisi, taikka antaisi lahjaksi.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Megabass

    14. 3. 2010 9.43

  255. Kuvauksen perusteella kirja

    Kuvauksen perusteella kirja vaikuttaa kiinnostavalta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    reppu

    14. 3. 2010 12.27

  256. kiinnostuin, vaikutti monipuoliselta

    kiinnostuin, vaikutti monipuoliselta tarinalta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sampsam

    14. 3. 2010 13.40

  257. kiinnostuin. Mysteerit ja

    kiinnostuin. Mysteerit ja salaisuudet kiinnostavat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sarita

    14. 3. 2010 13.57

  258. Seikkailua ja mystiikkaa,

    Seikkailua ja mystiikkaa, johan tuollaien yhdistelmä kiinnostaa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    MiCe

    14. 3. 2010 14.20

  259. Alkemisti on lempikirjojani,

    Alkemisti on lempikirjojani, joten tämäkin kiinnostaa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mika

    14. 3. 2010 15.11

  260. kyllä kiinnostaa,ehdottomasti

    kyllä kiinnostaa,ehdottomasti

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Paku

    14. 3. 2010 15.42

  261. Voisin lukea

    Voisin lukea

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mikko

    14. 3. 2010 16.07

  262. Vaikuttaa mielenkiintoiselta.

    Vaikuttaa mielenkiintoiselta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jenni

    14. 3. 2010 19.54

  263. Mielenkiintoinen esittely herätti

    Mielenkiintoinen esittely herätti kiinnostukseni. Haluan lukea.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jonsetti

    14. 3. 2010 22.52

  264. Olen kiinnostunut, varsinkin

    Olen kiinnostunut, varsinkin jo viitataan kirjoihin Alkemisti ja Pikku prinssi, niin tämä kuuluu sarjaan: Must!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    MiNi

    15. 3. 2010 9.57

  265. Kyllä kiinnostaa

    Kyllä kiinnostaa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    MikMat

    15. 3. 2010 10.04

  266. Kiinnostuin ja haluan

    Kiinnostuin ja haluan ehdottomasti lukea.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jepu

    15. 3. 2010 10.09

  267. Kiinnostuin, varsinkin kun

    Kiinnostuin, varsinkin kun Alkemisti on yksi parhaimmista, mitä olen koskaan lukenut.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Juppe

    15. 3. 2010 10.16

  268. Haluan ehdottomasti lukea

    Haluan ehdottomasti lukea tämän kirjan. Kiinnostaa tosi paljon.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ninah

    15. 3. 2010 10.29

  269. Voisin lukea.

    Voisin lukea.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Piiku58

    15. 3. 2010 12.25

  270. En aio lukea.

    En aio lukea.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Matti55

    15. 3. 2010 12.50

  271. Ei kiinnosta

    Ei kiinnosta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Blondi93

    15. 3. 2010 13.26

  272. voishan tuon lukaista

    voishan tuon lukaista

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jokke

    15. 3. 2010 15.17

  273. Kuulostaa todellakin lukemisen

    Kuulostaa todellakin lukemisen arvoiselta kirjalta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Henu

    15. 3. 2010 18.20

  274. Vaikuttaa lukemisen arvoiselta

    Vaikuttaa lukemisen arvoiselta kirjalta!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Henu

    15. 3. 2010 18.25

  275. kyllä, vaikuttaa hyvältä

    kyllä, vaikuttaa hyvältä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    elliida

    15. 3. 2010 21.05

  276. Ihan taatusti haluaisin

    Ihan taatusti haluaisin lukea kirjan.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pirkko

    15. 3. 2010 21.12

  277. Ihan äkkiseltään en

    Ihan äkkiseltään en muista lukeneeni turkkilaiskirjailijan kirjoja, siksi kiinnostuin

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sisko

    16. 3. 2010 10.15

  278. vaikuttaa tosi mielenkiintoiselta

    vaikuttaa tosi mielenkiintoiselta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ute

    16. 3. 2010 13.55

  279. Lukisin kyllä.

    Lukisin kyllä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    anselmi71

    16. 3. 2010 15.55

  280. Mielenkiintoiselta vaikuttaa

    Mielenkiintoiselta vaikuttaa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    lipfert

    16. 3. 2010 20.47

  281. Haluaisin kyllä

    Haluaisin kyllä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Piia

    18. 3. 2010 17.53

  282. Toki. Vaikuttaa mielenkiintoiselta.

    Toki. Vaikuttaa mielenkiintoiselta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Neo

    18. 3. 2010 17.54

  283. Ehdottomasti. Alkemisti oli

    Ehdottomasti. Alkemisti oli loistava.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mahoton

    18. 3. 2010 18.15

  284. mystinen kirja kiinnostaa

    mystinen kirja kiinnostaa aina

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    lulu

    18. 3. 2010 19.31

  285. kyllä

    kyllä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kk

    19. 3. 2010 7.35

  286. kiinnostaa, vaikuttaa mystiseltä

    kiinnostaa, vaikuttaa mystiseltä ja jännittävältä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    pikku myy

    19. 3. 2010 9.40

  287. mielenkiintoista... ellei onnetar

    mielenkiintoista…

    ellei onnetar suosi tällä kertaa, niin kiitos hyvästä lukuvinkistä!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    eija

    19. 3. 2010 9.56

  288. Elämänfilosofia ja etsintä.

    Elämänfilosofia ja etsintä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jee

    19. 3. 2010 10.19

  289. Kyllähän sen voisi

    Kyllähän sen voisi lukea.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tutu

    19. 3. 2010 10.26

  290. Olen lukenut englanniksi

    Olen lukenut englanniksi Istanbulissa käydessäni, ja teki vaikutuksen. Kovasti tekisi mieli saada omaan hyllyyn moinen :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Rni

    19. 3. 2010 11.03

  291. Lukisin mielelläni.

    Lukisin mielelläni.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mummeli

    19. 3. 2010 12.06

  292. Kiehtova ja mystinen

    Kiehtova ja mystinen kirja, suosittelen.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Hannemaija

    19. 3. 2010 13.10

  293. totta mooses.

    totta mooses.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    yki

    19. 3. 2010 13.52

  294. Kuulostaa mielenkiintoiselta, tuon

    Kuulostaa mielenkiintoiselta, tuon Pikku Prinssiin olen lukenut ja pidin.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    LaMa

    19. 3. 2010 13.54

  295. Monenlaiset kirjat kiinnostavat

    Monenlaiset kirjat kiinnostavat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Eltsu

    19. 3. 2010 15.04

  296. Voisin tutustua. Kaikenlainen

    Voisin tutustua. Kaikenlainen elämänfilosofiaan liittyvä on mielenkiintoista.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Lotta

    19. 3. 2010 16.17

  297. Olen, tämä esittely

    Olen, tämä esittely kiinnosti

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kuntsi

    19. 3. 2010 17.57

  298. kaikki lukeminen kiinnostaa

    kaikki lukeminen kiinnostaa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    marjuska

    19. 3. 2010 18.18

  299. Mukavaa että esittelyssä

    Mukavaa että esittelyssä on jälleen jotain muuta kuin jenkkikirjallisuutta. Hieno homma ja kiinnostava kirja.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    benkku

    21. 3. 2010 9.21

  300. Kiinnostaa kovastikin tämä

    Kiinnostaa kovastikin tämä teos.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    osku

    21. 3. 2010 9.21

  301. lukisin mielelläni, varsinkin

    lukisin mielelläni, varsinkin viittaus lempikirjaani Pikku Prinssiin herätti kiinnostuksen.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Noora

    21. 3. 2010 12.17

  302. Mainos oli mielenkiintoinen.

    Mainos oli mielenkiintoinen. Haluaisin ehdottomasti lukea.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Imppa

    21. 3. 2010 15.15

  303. Kuulostaa jännittävältä

    Kuulostaa jännittävältä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Hande

    21. 3. 2010 17.54

  304. Romaani vaikuttaa kuvauksen

    Romaani vaikuttaa kuvauksen perusteella kiehtovalta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hanna

    22. 3. 2010 15.45

  305. Tottakai olisin valmis

    Tottakai olisin valmis lukemaan kirjan ja tämä lause herätti mielenkiintoni: “Romaani on kiehtova yhdistelmä elämänfilosofiaa, seikkaulua, mystiikkaa, etsintää – ja löytämistä.”

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Päivänsäde:)

    22. 3. 2010 17.31

  306. Mielelläni luen filosofisen

    Mielelläni luen filosofisen ja mystisen kirjan.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    z

    23. 3. 2010 20.01

  307. Kiinnostuin turkkilaisesta kulttuurista

    Kiinnostuin turkkilaisesta kulttuurista kesällä ollessani Turkissa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tipitii

    24. 3. 2010 18.45

  308. en ole lukenut

    en ole lukenut

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jontey

    24. 3. 2010 22.39

  309. Näin kommentin netin

    Näin kommentin netin syövereissä ja kiinnostuin.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Lilah

    25. 3. 2010 0.49

  310. Mielelläni lukisin mystisen

    Mielelläni lukisin mystisen kirjan =)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mirva

    25. 3. 2010 20.44

  311. kiinnostava kirja

    kiinnostava kirja

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    maalis

    26. 3. 2010 10.58

  312. Saattaisin lukea

    Saattaisin lukea

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Suzku

    26. 3. 2010 11.36

  313. Kiinnostuin

    Kiinnostuin

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Emuda

    26. 3. 2010 11.37

  314. Vaikuttaa mielenkiintoiselta.

    Vaikuttaa mielenkiintoiselta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Rihanne

    26. 3. 2010 11.37

  315. En lue, jos

    En lue, jos en voita.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Herotes

    26. 3. 2010 11.38

  316. Täytyypä käydä kirjästossa.

    Täytyypä käydä kirjästossa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tulsku

    26. 3. 2010 11.40

  317. Pitänee käydä kirjastossa.

    Pitänee käydä kirjastossa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tuuli

    26. 3. 2010 11.43

  318. mielenkiintoisen tuntuinen,lukisin kyllä

    mielenkiintoisen tuntuinen,lukisin kyllä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hoitsu55

    26. 3. 2010 17.18

  319. kyllä kiinnostuin

    kyllä kiinnostuin

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    katjani

    26. 3. 2010 17.18

  320. enpä usko lukevani

    enpä usko lukevani

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jontukka

    26. 3. 2010 17.19

  321. lukemisen arvoinen varmasti

    lukemisen arvoinen varmasti

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tiinuska23

    26. 3. 2010 17.19

  322. kyllä pienen esittelyn

    kyllä pienen esittelyn perusteella ehdottomasti

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    riti

    27. 3. 2010 12.02

  323. Kiinnostava esittely. Filosofia

    Kiinnostava esittely. Filosofia ja löytäminen kiinnostaa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Päivi

    27. 3. 2010 20.03

  324. Kiinnostuin, koska heräsi

    Kiinnostuin, koska heräsi mielenkiinto, löytääkö Diana kadonnutta sisartaan.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mirkkux

    28. 3. 2010 8.48

  325. Jep

    Jep

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    elraimo

    28. 3. 2010 14.55

  326. Kyllä, esittely vaikutti

    Kyllä, esittely vaikutti mielenkiintoiselta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mrsmo

    29. 3. 2010 17.21

  327. Kyllähän se kiinnosti.

    Kyllähän se kiinnosti.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    r

    29. 3. 2010 21.10

  328. Tarinan alku, se

    Tarinan alku, se mitä siitä kerrottiin, vaikutti mielenkiintoiselta, tarina kaksosista !! Itse olen kaksien kaksosten kummi.Lisäksi olen juuri löytämässä muutakin kirjallisuutta kuin anglosaksista. Pikku Prinssi on kirja , josta pidän hyvin paljon ! Olen sen lukenut monta kertaa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Masi

    29. 3. 2010 22.53

  329. Kyllä. Jokin houkuttelee.

    Kyllä. Jokin houkuttelee. Pikku Prinssi on muuten ihana.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pia_M

    30. 3. 2010 18.44

  330. kyllä

    kyllä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Minnihiiri

    30. 3. 2010 21.32

  331. Tuon kirjan haluaisin

    Tuon kirjan haluaisin lukea:)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    PikkuPupunenpörröinen

    31. 3. 2010 6.19

  332. kyllä, mielenkiintoiselta vaikuttava

    kyllä, mielenkiintoiselta vaikuttava seikkailu

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Anne

    31. 3. 2010 11.05

  333. Kiinnostaa, esittely oli

    Kiinnostaa, esittely oli jo kiehtova.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Närvätti

    31. 3. 2010 12.46

  334. Kyllä kiinnostuin, esittely

    Kyllä kiinnostuin, esittely oli lupaava.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Shagma

    31. 3. 2010 12.48

  335. kiinnostavalta kuullostaa

    kiinnostavalta kuullostaa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mmmmm

    31. 3. 2010 13.10

  336. joo lukisin mielelläni

    joo lukisin mielelläni

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tktkt

    31. 3. 2010 13.11

  337. kiinnostaa

    kiinnostaa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    svsvs

    31. 3. 2010 13.11

  338. just hyvältä kuullostaa

    just hyvältä kuullostaa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    evsev

    31. 3. 2010 13.12

  339. Moneski kiinnostava kansi

    Moneski kiinnostava kansi saa lukemaan.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tj

    31. 3. 2010 15.22

  340. Kuulostaapa mielenkiintoiselta,en ole

    Kuulostaapa mielenkiintoiselta,en ole vielä ehtinyt ostamaan ja lukemaan -ehkä sit kesälomalla!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Hessutyttö

    31. 3. 2010 19.29

  341. Eipä kiinnosta

    Eipä kiinnosta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Matti55

    31. 3. 2010 19.59

  342. kyllä esittelyn perusteella

    kyllä esittelyn perusteella lukisin

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Anne

    31. 3. 2010 20.02

  343. kaikki lukeminen kiinnostaa

    kaikki lukeminen kiinnostaa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hanna

    31. 3. 2010 21.13

  344. kyllä :)

    kyllä :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tipu

    31. 3. 2010 22.59

  345. en ole kovin

    en ole kovin kiinnostunut itse lukemaan

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ano

    31. 3. 2010 23.02

  346. mikä ettei, luen

    mikä ettei, luen kaikenlaista

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Malaika

    31. 3. 2010 23.17

  347. Vaikuttaa että kirjasta

    Vaikuttaa että kirjasta löytyy kaikki kiinnostavan kirjan perusainekset

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kattis

    31. 3. 2010 23.24

  348. Kiinnostuin, esittely oli

    Kiinnostuin, esittely oli aika kutkuttava

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Arhippa

    31. 3. 2010 23.25

Kirjoita kommentti