Umami muualla Facebook

Julkaistu 22. 2. 2010 Teksti Mervi Melasniemi 342 kommenttia Kirjallisuus

Stop Smoking -kirja ei syyllistä vaan innostaa Arvottu

Stop Smoking ei syyllistä vaan innostaa – tavoitteena uussavuton sukupolvi.

Savuton Suomi -hanke ja Helsingin kaupungin kaavailema tupakoinnin täyskielto ovat sytyttäneet tupakointikeskustelun todelliseen roihuun. Ajankohtaiseen aiheeseen ottaa kantaa yritysjohtajana ja mediavaikuttajanakin tunnetun entisen ketjupolttajan Heikki Lehmuston uutuusteos Stop Smoking – ratsasta himosi aallolla (WSOY). Kirja korostaa, että tupakoinnin lopettaminen on vaikeampaa kuin huumekoukusta irtautuminen: yhtenäistä ratkaisumallia lopettamiseen ei ole, vaan eri ryhmiä motivoivat ja auttavat aivan erityyppiset tekijät.

Miehistä polttaa neljännes, naisista viidennes

Suomalaisista miehistä polttaa lähes neljännes ja naisista viidennes. Suomessa on yli miljoona tupakoitsijaa, joista aivan tuoreen tutkimuksen (TNS/SHS 2./2009) mukaan keskimäärin 58 % haluaisi lopettaa. Päivittäin tupakoivista on 77 % miehistä ja 86 % naisista huolissaan terveydestään. Sana on siis mennyt perille, mutta kyky lopettaa on huono.

Tavoitteena uussavuton sukupolvi

”Halusin kirjoittaa sellaisen teoksen, jonka lääkäri määrä tupakoitsijalle, mutta jonka lukemalla polttaja tulee hyvälle tuulelle ja päättää, että nyt olisi aika koettaa pystynkö lopettamaan. Tavoitteeni on myös se, että syrjäytymisuhan alla oleva nuoriso, josta yli puolet jo tupakoi, tajuaisivat, että he ovat tupakkateollisuuden huijauksen uhreja. Toivon, että tuleva sukupolvi ei olisi uusavuton vaan uussavuton”, Lehmusto kertoo.

Tupakoitsijoiden keuhkoahtaumatauti lisääntyy huimasti

Viimeiset uutiset tupakan tuhovaikutuksista ovat tulleet keuhkoahtaumataudin tutkijoilta. Alan liiton mukaan tähän mennessä Suomessa paljastuneet 70 000 tapausta ovat vain kolmannes todellisesta määrästä, tautihavaintojen kokonaismäärä tulee aivan lähitulevaisuudessa ylittämään 200 000 rajan.

Tupakoinnilla ja muilla addiktioilla yhteneväisyyksiä

Lehmusto on kerännyt Stop Smoking -teokseen eri addiktioiden syy-, seuraus- ja vapautumismalleja. Hän yrittää ratkaista tupakoinnin lopettamisen ongelman paneutumalla ihmisen mielihyväkeskuksen ja aivojen toimintaan ja hakemalla ratkaisuja sekä kemiasta että psykologiasta. Tiedemaailma ja luovat kirjoittajat ovat löytäneet ilmeisiä yhteneväisyyksiä tupakoinnin, huumeriippuvuuden, alkoholismin, makeanhimon, peliriippuvuuden, extremeurheilun ja vaikkapa himoshoppailun välillä. Syyt, toimintatavat, palkitsevuus, kemialliset reaktiot ja käyttäytyminen omaavat yllättäviä yhtenäisiä piirteitä.

Tupakkateollisuus käyttää nautintokokemuksia hyväkseen

Useimpien nautintoaineiden valmistajat, eikä vähiten tupakkateollisuus, pyrkivät rakentamaan myytävien tuotteiden nautintokokemuksen sellaiseksi, että se hivelee kuluttajan mielihyväkeskusta. Kyse on ihmisen maku-, tunto- ja hajuaistien välittämistä sanomista ja siitä miten endorfiini, dopamiini ja serotoniini käyttäytyvät suhteessa ihmisen mielihyväkeskukseen: millainen jälki ja toistuva kaipaus sinne jää.

”Häikäilemättömimmissä tapauksissa tuotteisiin lisätään ammoniakkiyhdisteitä, aldehydejä tai muita vastaavia kemiallisia aineita, jotka aikaansaavat nopean fyysisen ja psyykkisen riippuvuuden nikotiinista ja sen tuomasta hyvänolon tunteesta.”

Lehmusto suomii ankarin sanoin tupakkateollisuutta, jonka piiristä eronneet tutkijat ovat tunnustaneet, että tupakkaan lisätään aineita, joiden avulla nk. vapaan nikotiinin määrä tuottaa kunnon nikotiinipotkun aivojen mielihyväkeskukseen. Tähän käytetään erilaisia ammoniakkiyhdisteitä, jotka nostavat savukkeiden alkalipitoisuutta.

Uusia näkökulmia lopettamisen avuksi

Riippuvuussuhteiden purkaminen ei ole aivan yksinkertaista ja siksi lääketeollisuus on viimeisen kymmenen vuoden aikana synnyttänyt aivan oman teollisuudenhaaran, joka pyrki ratkomaan nämä ongelmat ja auttamaan riippuvuuden uhreja himon katkaisussa. Stop Smoking käy läpi tupakan lopettamisessa käytettävät lääketieteellisen menetelmät ja kuvailee myös muita tapoja.

Lehmusto ottaa Stop Smoking -kirjassa lopettamissuunniteluun avuksi liikkeenjohdon tärkeimmät apukeinot: skenaariotekniikat, visiot, missiot, swotit ja strategiakartat. Lopettamisprosessi on tunneihmisillä täysin erilainen verrattuna rationaalisiin yksilöihin. Samoin tupakoinnin riiteissä on huomattava ero siinä, puhutaanko johtajista vai fyysistä työtä tekevistä ”duunareista”. Ruumiillista työtä tekeville ”röökiporukka” ja tupakkatauot ovat oma sosiaalinen tapahtumansa, josta voi olla huomattavan vaikea irrota jo yhteisöllisistä syistä.

Heikki Lehmusto:
Heikki Lehmusto on tunnettu televisio- ja mediajohtaja, urheilu- ja kulttuurivaikuttaja sekä hallitustyön asiantuntija. Hän on entinen ketjupolttaja, joka kokeili lähes kaikki mahdolliset avut ennen onnistumista. Hän kirjoitti kirjan, koska ei itse lopettaessaan löytänyt sellaista tietoa, oppia ja opastusta, jota yli 30 vuotta tupakoinut olisi tarvinnut. Kun Lehmuston muutama tupakointia jatkanut tuttava menehtyi syöpään, hän päätti tehdä teoksen, joka mullistaisi lopetusajattelun.

Kirjan tiedot

Heikki Lehmusto
Stop Smoking– ratsasta himosi aallolla
Sivuja 155
Hinta 19,90 euroa
WSOY
www.wsoy.fi

Arvonta

Arvomme maaliskuun puolivälissä kaikkien kommentoineiden kesken yhden Heikki Lehmuston Stop Smoking -kirjan.

Poltatko tai, oletko polttanut? Miten aiot päästä tai pääsit tupakasta eroon?

Voittaja

Arvonnassa voitti Jonna. Lämpimät onnittelut hänelle ja kiitokset kaikille muille osallistuneille!

Aiheet: ,

342 kommenttia

  1. En polta, enkä

    En polta, enkä ole koskaan polttanut.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Riikka19

    9. 2. 2010 18.16

  2. En onneksi ole

    En onneksi ole koskaan polttanut.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kahvijänö

    9. 2. 2010 19.45

  3. kyllä

    kyllä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tupu

    9. 2. 2010 19.46

  4. Tupakka ei nykyään

    Tupakka ei nykyään enää maistu hyvältä, ei edes juomisen yhteydessä. Sen sijaan olen koukussa pikkusikareihin (prkele). Yritän päästä niistä eroon, vielä toistaiseksi huonolla menestyksellä. Olen tosin ajatellut että erikoistilaisuuksissa tai juhlimassa ollessa saa polttaa. Arkipolttamisesta pitäisi siis päästä eroon. Toimi mainiosti kun olin nuorempi. Ikä nyt 31.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Antti

    9. 2. 2010 19.52

  5. POLTTANUT 17V.tAHDONVOIMAA AJATTELIN

    POLTTANUT 17V.tAHDONVOIMAA AJATTELIN KÄYTTÄÄ,TAAS..

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    MINÄ

    9. 2. 2010 20.04

  6. En ole koskaan

    En ole koskaan polttanut.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tutu

    9. 2. 2010 20.07

  7. Aion päästä eroon!

    Aion päästä eroon!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kk

    9. 2. 2010 20.13

  8. Poltin kauan sitten.

    Poltin kauan sitten. Lopetin pikkuhiljaa, lähinnä lasten takia, en halunnut altistaa heitä savulle enkä antaa huonoa esimerkkiä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mary

    9. 2. 2010 20.25

  9. Poltan mutta koskaan

    Poltan mutta koskaan en halua eroon

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Snibu

    9. 2. 2010 20.25

  10. Raskausajan olin polttamatta,

    Raskausajan olin polttamatta, mutta ikävä kyllä sen jälkeen olen taas polttanut. Eli eikun raskaaksi vaan niin sillähän se loppuu

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    norppa

    9. 2. 2010 20.26

  11. poltan tupakkaa, enkä

    poltan tupakkaa, enkä harkitse lopettamista.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    riitta uygun

    9. 2. 2010 20.36

  12. en ole polttanut

    en ole polttanut

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tipe

    9. 2. 2010 20.37

  13. Joskus tulee käytyä

    Joskus tulee käytyä hermosauhuilla.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Päivi

    9. 2. 2010 20.49

  14. En polta, en

    En polta, en ole edes kokeillut

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mape

    9. 2. 2010 20.55

  15. En polta

    En polta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kiti

    9. 2. 2010 20.55

  16. En polta, ei

    En polta, ei sovi imagoon

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    marko

    9. 2. 2010 20.56

  17. Ei maistu tupakka

    Ei maistu tupakka

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mk

    9. 2. 2010 20.56

  18. En ole koskaan

    En ole koskaan polttanut.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Assu

    9. 2. 2010 21.00

  19. en

    en

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    intsu

    9. 2. 2010 21.04

  20. En polta, joskus

    En polta, joskus nuorena olin sosiaalinen polttaja.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Peeii

    9. 2. 2010 21.09

  21. En polta, en

    En polta, en ole koskaan polttanut, enkä aio ikinä aloittaa polttamista.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Daisy

    9. 2. 2010 21.10

  22. En onneksi ole

    En onneksi ole koskaan polttanut, voisin antaa tuon kirjan tupakoivalle ystävälleni.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Liekki

    9. 2. 2010 21.25

  23. En ole koskaan

    En ole koskaan polttanut.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    vorraaja

    9. 2. 2010 21.27

  24. En ole koskaan

    En ole koskaan polttanut. Veljeni polttaa ja olisi tämän kirjan tarpeessa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    piaS

    9. 2. 2010 21.29

  25. En polta enkä

    En polta enkä ole koskaan polttanutkaan.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Janelle

    9. 2. 2010 21.31

  26. lopetin samana päivänä,kun

    lopetin samana päivänä,kun Jarno Saarinen kuoli…en sen takia,jäänyt päivä vain muuten mieleen…ehkäpä elämäni viisaimpia päätöksiä
    vaikka itse en polta,olen suvaitsevainen..kyllä ollaan menty jo liian pitkälle tupakkakielloissa…jonkunmoiset oikeudet tupakoitsijoilekkin kuuluvat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    pekk rauma pläkä

    9. 2. 2010 21.49

  27. En polta, mutta

    En polta, mutta kokeilin jo ala-asteella viemällä vanhempien askeista tupakkaa…kiinnihän siitä jäi, ja se loppui siihen. Sittemmin olen pariin otteeseen polttanut kun on ollut oikein kova stressi päällä, jokin siinä vaan kummasti (valitettavasti) helpottaa… Nyt en kuitenkaan ole useampaan vuoteen polttanut, koska mummoni kuoli syöpään. Ei ole edes pahemmin tehnyt mieli polttaa…

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kaisa

    9. 2. 2010 21.54

  28. en ole koskaan

    en ole koskaan polttanutkaan

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    leena

    9. 2. 2010 22.01

  29. Poltan...ehkä lopetan,ehkä en,

    Poltan…ehkä lopetan,ehkä en, vaikea sanoa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Aakoo

    9. 2. 2010 22.10

  30. Poltan suht vähän

    Poltan suht vähän satunnaisesti ja koko ajan koetan vähentää senkin

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Accordion

    9. 2. 2010 23.15

  31. En ole koskaan

    En ole koskaan polttanut

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tiikeri

    9. 2. 2010 23.35

  32. Poltin ja lopetin.

    Poltin ja lopetin.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jpv

    10. 2. 2010 0.00

  33. poltin 6v, lopetin

    poltin 6v, lopetin 5v sitten esikoista odottaessa, ja uudelleen en ole aloittanut.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    suskinen

    10. 2. 2010 0.02

  34. poltin ja pääsin

    poltin ja pääsin eroon tahdonvoimalla.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    pat

    10. 2. 2010 0.51

  35. En ole koskaan

    En ole koskaan maistanutkaan.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kippo

    10. 2. 2010 1.03

  36. En polta, ei

    En polta, ei vain sovi minulle

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Hanna

    10. 2. 2010 7.02

  37. Poltan ja pitäisi

    Poltan ja pitäisi lopettaa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sirkkuli

    10. 2. 2010 7.08

  38. Poltan. Olisi kivaa,

    Poltan. Olisi kivaa, jos pystyisi lopettamaan.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mormor

    10. 2. 2010 7.28

  39. Kirjasta voi olla

    Kirjasta voi olla apua tupakoinnin lopettamiseen. Tupakka on huumetta, siksi siitä on vaikea päästä eroon.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Amanda

    10. 2. 2010 7.41

  40. poltan ja en

    poltan ja en ole ajatellut että lopettaisin.poltan vain sillointällöin, päivien väli polttamisessa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tiina

    10. 2. 2010 9.02

  41. Poltan. Valitettavasti

    Poltan. Valitettavasti

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kere

    10. 2. 2010 9.04

  42. Kyllä, mutta kovasti

    Kyllä, mutta kovasti koitan pyristellä eroon.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Piitu

    10. 2. 2010 9.05

  43. Lopettanut 19 v

    Lopettanut 19 v sitten!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    KeljuK

    10. 2. 2010 9.06

  44. En ole koskaan

    En ole koskaan polttanut.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kava

    10. 2. 2010 9.08

  45. en ole polttanut,

    en ole polttanut, mitä nyt kerran mukulana kokeillut mitähän sekin mahtaa olla.. siihen onneksi jäi..

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kirsikka

    10. 2. 2010 9.32

  46. Valitettavasti lähes koko

    Valitettavasti lähes koko elämä on mennyt taistelussa tuon tupakkapirun kanssa :( Nyt taas poltan kuudetta vuotta. Sitä ennen olin 11 vuotta polttamatta. Ja sitä ennen poltin 16 vuotta, sen sain katkaistua nikotiinilaastareilla, kunnes 11 vuotta myöhemmin yhdestä tupakan maistelusta retkahdin uudelleen ja nyt 6.vuosi rööki käryää. Mikään nikotiinipurukumeista ei ole auttanut. Kävin viime viikolla apteekissa katsomassa uutuustuotetta nikotiinipilleri, johon ihastuin ja ajattelin että voisi toimia minulla, koska purukumit ei toimi. Nyt tässä kolmatta päivää mietin tupakan lopettamista….aamukahvia just juon ja tupakkahammasta jo pakottaa :( Palkintokirja tulisi tarpeeseen!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Merja

    10. 2. 2010 9.32

  47. Olen polttanut. Kiitos

    Olen polttanut. Kiitos voimista, jotka auttoivat minut tupakasta eroon.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tusen

    10. 2. 2010 9.41

  48. olen polttanut, lopetin

    olen polttanut, lopetin viitisen vuotta sitten. onnistuin ihan ilman apukeinoja, muutin vain asenteeni täysin. “tupakoitsijat on raukkoja, haisee pahalta, kuolee nuorena”. en halunnut olla sellainen,

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    puukir

    10. 2. 2010 9.48

  49. Poltin nuorena kuten

    Poltin nuorena kuten lähes kaikki ystäväni.
    Kun tein lopetuspäätöksen ja se oli siinä, enkä ole sen jälkeen polttanut, mutta minkään muun lopetuspäätös ei ole sitten ollutkaan niin helppoa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Bea

    10. 2. 2010 9.58

  50. poltan ja paljon.

    poltan ja paljon. en tiedä pääsenkö eroon kunhan vain saisin edes vähennettyä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ville

    10. 2. 2010 10.17

  51. Aion päästä eroon

    Aion päästä eroon vihalla ja masokismilla.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Lene

    10. 2. 2010 10.36

  52. en ole onneksi

    en ole onneksi koskaan aloittanut

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    laura

    10. 2. 2010 11.07

  53. Maistanut olen joten

    Maistanut olen joten tiedän miten saakelin pahaa se on.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Skeppo

    10. 2. 2010 11.22

  54. Olen lopettanut tupakoinnin

    Olen lopettanut tupakoinnin lähes 3 vuotta sitten. Eräänä aamuna yksinkertaisesti päätin lopettaa. Ja niin lopetin!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Irmeliina

    10. 2. 2010 11.23

  55. Tupakkaa poltan paljon

    Tupakkaa poltan paljon ja päreeni harvoin.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Keppi

    10. 2. 2010 12.10

  56. Poltin kaksikymmentä vuotta

    Poltin kaksikymmentä vuotta tupakkaa ja lopetin kaksi vuotta sitten. Olin yrittänyt jo aiemmin useampaankin kertaan päästä myrkystä eroon mutta jostain syystä vasta nyt oli tarpeeksi motivaatiota lopettaa…kaikki ennen savuna ilmaan menneet rahat on nyt tuolta kahdelta vuodelta säästössä ja niillä lähdetään pitkälle! Lopetusmotivaation on tultava omasta itsestään, jos ei oikeasti halua niin ei se onnistu. Itse olen kuin narkomaani tai alkoholisti tupakan suhteen, en voi polttaa vain yhtä vaan se on oltava kokonaan ilman tai muuten se on menoa…ei kaduta yhtään savuttoman elämän aloitus, oli se vaikeaa, laastari tasoitti suurimmat kiukut mutta tavasta oli vaikeampaa päästä eroon, ja vielä niin ettei sitä korvaa muulla (ruoalla). Lopetus kannattaa aina.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Olga

    10. 2. 2010 12.28

  57. lopetin helposti omalla

    lopetin helposti omalla tahdonvoimalla

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    anja

    10. 2. 2010 13.00

  58. En ole koskaan

    En ole koskaan polttanut tupakkaa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mappe

    10. 2. 2010 13.16

  59. en polta

    en polta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Johanna

    10. 2. 2010 13.47

  60. Poltin 10 vuotta,nyt

    Poltin 10 vuotta,nyt olen vuoden ollut polttamatta.Enää en aio polttaa!Täytyy ollla todellinen halu lopettaa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pontus

    10. 2. 2010 14.19

  61. en polta

    en polta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kyykäärme

    10. 2. 2010 14.26

  62. Edelleen tuprutan... Ei

    Edelleen tuprutan…
    Ei ole lakot pitäneet, koska syy on alkomahoolissa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kalle69

    10. 2. 2010 14.46

  63. en polta

    en polta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    eki

    10. 2. 2010 14.50

  64. En polta.

    En polta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    pate

    10. 2. 2010 14.52

  65. En polta tupakkaa.

    En polta tupakkaa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Merenkävijä

    10. 2. 2010 14.54

  66. Kyllä tulee poltettua,

    Kyllä tulee poltettua, mutta siitä täytyisi päästä eroon. Juuri oli 2 päivän lakko, mutta pipariksihan se meni.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Santtu

    10. 2. 2010 15.00

  67. En polta

    En polta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Somebody

    10. 2. 2010 15.19

  68. En ole koskaan

    En ole koskaan tupakoinut.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Marikki

    10. 2. 2010 15.41

  69. en polta ei

    en polta ei koskaan

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jin

    10. 2. 2010 16.29

  70. Olen tupakoinut 25-vuotiaasta

    Olen tupakoinut 25-vuotiaasta saakka, enkä aio lopettaa tupakointia,

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    antti

    10. 2. 2010 17.06

  71. Tyhmää, poltan vaikka

    Tyhmää, poltan vaikka kuolema on hipaissut parikin kertaa tupakan takia. Eroon olisi pakko päästä jos meinaa vielä hengissä pysyä!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tuuli

    10. 2. 2010 17.29

  72. never did, never

    never did, never will.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tintti

    10. 2. 2010 18.25

  73. En polta mutta

    En polta mutta ukkoni polttaa on luvannut lopettaa ajattelin että tuo kirja voisi olla avuksi.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Oloneuvos

    10. 2. 2010 21.27

  74. En polta, mutta

    En polta, mutta jos voitan kirjan, annan sen ystävälleni.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    emi

    10. 2. 2010 22.00

  75. kyllä olen tupakoinut

    kyllä olen tupakoinut tosi kauan enkä koskaan ole tosissani yrittänyt eroon päästä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ritu

    10. 2. 2010 23.29

  76. Olen polttanut hyvln

    Olen polttanut hyvln kauan. Viime vuonna olin tupakastavieroitusryhmän tuella 10 kuukautta polttamatta mutta viime joulukuussa sorruin taas polttamaan ja poltan edelleen.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    T. I. Ira

    10. 2. 2010 23.30

  77. Poltan

    Poltan

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ommi

    11. 2. 2010 0.08

  78. En polta

    En polta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jabadabaduu

    11. 2. 2010 0.40

  79. Ikinä! (paha maku!)

    Ikinä! (paha maku!)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mm

    11. 2. 2010 9.18

  80. Poltan ja olem

    Poltan ja olem yrittänyt päästä eroon, ei ole vielä onnistunut. Ajattelin jossain vaiheessa kokeilla lääkkeiden avulla.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kizzu

    11. 2. 2010 9.49

  81. Poltin nuorempana jonkin

    Poltin nuorempana jonkin aikaa mutta nyt olen ollut savuton jo kymmeniä vuosia

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Piitu

    11. 2. 2010 9.52

  82. valitettavasti kyllä. Aika-ajoin

    valitettavasti kyllä. Aika-ajoin olen ollut polttamatta laastareiden avustuksella, taas pitäisi yrittää.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    antsu

    11. 2. 2010 10.09

  83. Köh, köh, kun

    Köh, köh, kun yskittää… En polta muuta kuin passiivi-tupakoijana toisten savuja. Pelkästään tupakan uloshengitys savussa on jo 4000 eri kemikaalia. Nikotiini aiheuttaa yhtä vahvan riippuvuus-suhteen kuin heroiini joten kovilla on tupakkalakkoilija. Ennemmin suuhun nikotiini-purkkaa kuin “arkun nauloja”.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Komisario

    11. 2. 2010 14.45

  84. poltin kaaauuan sitten.

    poltin kaaauuan sitten. eräänä päivänä vain päätin että tänään lopetan ja sitten lopetin

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    heidi

    11. 2. 2010 18.26

  85. Kyllä poltan. Eroon

    Kyllä poltan. Eroon pitäisi kyllä välttämättä päästä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Lusse

    11. 2. 2010 18.48

  86. Oon ollut pari

    Oon ollut pari viikkoa ilman tupakkaa nyt ja ei tee yhtään mieli, loppui kuin seinään. Tosin en jaksa luottaa ettäkö vuoden päästä olisin vielä savuton.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tinttinen

    11. 2. 2010 19.04

  87. Kyllä

    Kyllä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mervi

    11. 2. 2010 19.43

  88. En polta

    En polta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mari M.

    11. 2. 2010 19.43

  89. Poltin yli 20

    Poltin yli 20 v pääsin eroon tahdonvoimalla

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    repa

    11. 2. 2010 20.28

  90. En polta, polttaminen

    En polta, polttaminen on dorkille

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Knopfler

    11. 2. 2010 20.50

  91. En ole polttanut

    En ole polttanut koskaan

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sepi

    11. 2. 2010 21.41

  92. Poltan,pitäisi löytää keino

    Poltan,pitäisi löytää keino jonka avulla voisi helposti lopettaa!!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Marre

    12. 2. 2010 0.13

  93. En ole koskaan

    En ole koskaan polttanut. Lähisukulaisissa on ihmisiä, joille lopettamisesta olisi hyötyä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    annilauri

    12. 2. 2010 7.02

  94. valitettavasti poltan

    valitettavasti poltan

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jussi

    12. 2. 2010 7.06

  95. Kyllä, olen luuseri

    Kyllä, olen luuseri ja poltan. Sylkekää päälleni!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    affs

    12. 2. 2010 7.07

  96. Kyllä poltan, runsaasti.

    Kyllä poltan, runsaasti. En ole pystynyt lopettamaan. Muutamia päiviä olen ollut tupakoimatta mutta taas retkahtanut.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tk

    12. 2. 2010 7.33

  97. en ole poltanut

    en ole poltanut koskaan

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mira Roininen

    12. 2. 2010 7.35

  98. Poltan ja harkitsen

    Poltan ja harkitsen lopettamista. Lääkeresepti odottaa kaapissa oikeaa motivaatiota.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    HanSu

    12. 2. 2010 8.34

  99. Poltan, lopettaa haluaisin.

    Poltan, lopettaa haluaisin.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tartsa

    12. 2. 2010 8.40

  100. En ole polttanut,

    En ole polttanut, mutta läheiset polttavat ja heille kirja olisi kyllä tarpeen…

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    natsa

    12. 2. 2010 8.45

  101. poltan silloin tällöin..

    poltan silloin tällöin.. Yritän vähentää koko ajan enemmän

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Henna

    12. 2. 2010 8.51

  102. Ennen poltin vakituiseen,

    Ennen poltin vakituiseen, viimeset 15 vuotta satunnaisesti. Olen kohtuulisen tyytyväinen nykyiseen, kun tupakka ei hallitse elämää.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Polttamatta paras

    12. 2. 2010 9.00

  103. poltan, tarkoitus päästä

    poltan, tarkoitus päästä joskus eroon vaikkapa nikotiinipurkan avulla…

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Immortal

    12. 2. 2010 9.04

  104. Poltin joskus vuosia

    Poltin joskus vuosia sitten, pääsin eroon kohtuullisen helpolla…

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Nettifretti

    12. 2. 2010 9.05

  105. Olen polttanut, mutta

    Olen polttanut, mutta en polta enää. Ilman sen kummempaa päätöstä tupakointi alkoi vaan vähetä. Ensin niin, että poltin vaan viikonloppuisin. Sitten vaan illanistujaisissa. Nyt en enää niissäkään.
    Oma ajattelutapa tupakan suhteen on sinä aikana muuttunut. Jostain syystä kokisin hieman häpeää jos polttaisin ihmisten ilmoilla. Ei sellainen savukääryle oikein minusta sovi “hienojen naisten” sormiin. Parempi ilman :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Eeva

    12. 2. 2010 9.08

  106. en polta

    en polta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mahi

    12. 2. 2010 9.18

  107. kyllä poltan,.

    kyllä poltan,.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    satu

    12. 2. 2010 9.25

  108. Tupakoin tällä hetkellä,

    Tupakoin tällä hetkellä, lopetan keväällä kun valmistun.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Polkka

    12. 2. 2010 9.26

  109. En polta

    En polta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tiiu

    12. 2. 2010 9.39

  110. en polta. Pari

    en polta. Pari kertaa tuli nuorempana kokeiltua tupakkaa mutta ei ollut mun juttuni.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Anne.L

    12. 2. 2010 9.46

  111. Poltan ja olen

    Poltan ja olen yrittänyt useammat kerrat lopettaa, mutta aina “retkahtanut”. Haluan lopettaa ja vielä siinä onnistunkin, toivottavasti.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Orvokki

    12. 2. 2010 9.48

  112. olen lopettanut

    olen lopettanut

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    HL

    12. 2. 2010 9.50

  113. En polta, jos

    En polta, jos voitan , annan kirjan ystävälleni.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Iines

    12. 2. 2010 10.25

  114. en polta

    en polta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    heli

    12. 2. 2010 10.36

  115. en polta

    en polta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ippe

    12. 2. 2010 10.59

  116. Olen polttanut. Pääsin

    Olen polttanut. Pääsin eroon helposti

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ripa

    12. 2. 2010 11.07

  117. Poltan.

    Poltan.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Janne

    12. 2. 2010 11.08

  118. Polta juu.

    Polta juu.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sari

    12. 2. 2010 11.08

  119. poltan vaikeaa päästä

    poltan vaikeaa päästä eroon

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    eva

    12. 2. 2010 11.12

  120. Poltin, mutta lopetin

    Poltin, mutta lopetin noin viisi vuotta sitten kun aloin odottamaan tytärtäni. Ei ole sitten ollut enää tarvetta ja halua aloittaa uudelleen. Mies polttaa satunnaisesti ja haluaisin, että lopettaisi kokonaan, saisi lukea kirjan jos voitan :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Piusku

    12. 2. 2010 11.24

  121. en ole polttanut

    en ole polttanut

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    joku

    12. 2. 2010 11.34

  122. sitä pahetta en

    sitä pahetta en ole onneksi koskaan tehnyt johtuen varmasti siitä että vanhempani polttivat kun olin pieni niin aina sisällä ja minusta se haju oli jo aivan järkyttävää!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sannukka

    12. 2. 2010 11.48

  123. Olen polttanut, mutta

    Olen polttanut, mutta lopettanut raskauden vuoksi.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jonsetti

    12. 2. 2010 12.58

  124. poltan noin 4

    poltan noin 4 savuketta vuodessa. En ole edes yrittänyt eroon tästä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    maarit

    12. 2. 2010 13.11

  125. poltan tupakkaa. haluiain

    poltan tupakkaa. haluiain lopettaa, mutta tuntuu, että töissä se on mahdotonta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Nimetön

    12. 2. 2010 13.52

  126. Olen lopettanut tupakoinnin,

    Olen lopettanut tupakoinnin, monta kertaa. Juuri nyt olen lopettanut tupakoinnin lopettamisen

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    annaL

    12. 2. 2010 14.16

  127. En polta, en

    En polta, en ole koskaan polttanut, niin ei ole tarvinnut eroon päästä. Stop Smoking-kirjan lahjoittaisin isälleni, joka on ollut tupakan suurkuluttaja jo useampia vuosia.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Henni*

    12. 2. 2010 14.39

  128. Kyllä, poltan ja

    Kyllä, poltan ja aika paljonkin. Olen yrittänyt päästä eroon tupaskasta mutta aina se tuppaa tulemaan kaupassa sinne ostoskoriin. Ja aina sitä vaan polttaa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    suvi_

    12. 2. 2010 14.58

  129. En polta.

    En polta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Hande

    12. 2. 2010 15.12

  130. en polta

    en polta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sami

    12. 2. 2010 15.24

  131. Poltan kun juon,

    Poltan kun juon, enkä oikeastaan edes ole yrittänyt päästä tavasta eroon.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mok

    12. 2. 2010 15.29

  132. En polta itse

    En polta itse mutta tiedän kyllä monta jolle kirjan voisi antaa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    piia24

    12. 2. 2010 15.59

  133. Yritän olla polttamatta

    Yritän olla polttamatta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Add

    12. 2. 2010 16.06

  134. en polta, eikä

    en polta, eikä tule mielenkään.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    apriqoosi

    12. 2. 2010 16.45

  135. Poltan ja liikaa

    Poltan ja liikaa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Paku

    12. 2. 2010 17.03

  136. Olen polttanut, en

    Olen polttanut, en polta enää.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ukko

    12. 2. 2010 17.07

  137. En polta.

    En polta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jjansku

    12. 2. 2010 17.07

  138. Poltan, voisin lukea

    Poltan, voisin lukea kirjan.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    TH

    12. 2. 2010 17.16

  139. En polta.

    En polta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jasmin

    12. 2. 2010 17.25

  140. En polta.

    En polta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ellu66

    12. 2. 2010 17.29

  141. en ole koskaan

    en ole koskaan polttanut

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    heikki

    12. 2. 2010 17.46

  142. En ole koskaan

    En ole koskaan polttanut, silloin tällöin maistellut.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Olli Korhonen

    12. 2. 2010 17.52

  143. poltan

    poltan

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kape

    12. 2. 2010 17.52

  144. en ole ikinä

    en ole ikinä edes kokeillut

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    elliida

    12. 2. 2010 18.16

  145. en polta nyt

    en polta nyt enkä tulevaisuudessa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jozzu87

    12. 2. 2010 18.31

  146. poltan ja en

    poltan ja en tiedä vielä miten lopetan tai pystyn siihen

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jontey

    12. 2. 2010 18.58

  147. poltan, yritän lopettaa,

    poltan, yritän lopettaa, ei meinaa onnistua

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ossi

    12. 2. 2010 19.32

  148. Liikaa.

    Liikaa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Keppi

    12. 2. 2010 19.51

  149. en polta, enkä

    en polta, enkä ole polttanut

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mita

    12. 2. 2010 20.07

  150. Olen lopettanut tupakoinnin

    Olen lopettanut tupakoinnin varmaan 20vuotta sitten. Päätin vain lopettaa ja laitoin säästyneet rahat jemmaan. Ostin niillä jotain kivaa itselleni, se kannusti kummasti!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Suss

    12. 2. 2010 20.29

  151. ?

    ?

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    rr

    12. 2. 2010 21.06

  152. Lopetin yli 3

    Lopetin yli 3 vuotta sitten

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    West84

    12. 2. 2010 21.07

  153. Poltan... Tupakasta pääsee

    Poltan… Tupakasta pääsee eroon vain hyvällä itsekurilla, joka on vielä hakusessa vähän…

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Szz

    12. 2. 2010 21.16

  154. En ole koskaan

    En ole koskaan polttanut, mitä nyt muutaman kerran maistanut teininä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ande

    12. 2. 2010 21.54

  155. Oiskohan yksi aski

    Oiskohan yksi aski tullut poltettua elämäni aikana. Joskus nuorena oli vaihe, että baarissa piti polttaa aina yksi tupakki näyttääkseen kovalta :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    JaVe

    12. 2. 2010 21.55

  156. Eipä ole kyseistä

    Eipä ole kyseistä huumetta tullut koskaan harrastettua.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Topsu

    12. 2. 2010 21.55

  157. Poltin yli 15

    Poltin yli 15 vuotta ja lopetin monen lakon jälkeen kun vain päätin.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ninni

    12. 2. 2010 22.00

  158. yksi vuosi polttamatta

    yksi vuosi polttamatta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    reppu

    12. 2. 2010 23.22

  159. en polta

    en polta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    aksu

    13. 2. 2010 0.54

  160. Poltin ja lopetin

    Poltin ja lopetin 7 kk sitten “kertaheitolla”-tekniikalla, pari päivää oli vaikeata mutta sittemmin helpotti

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    pasi

    13. 2. 2010 1.01

  161. en ole polttanut

    en ole polttanut enkä siedä savun hajuakaan, kirja menisi lahjaksi ystävälle joka aina säännöllisesti yrittää lopettaa tupakoinnin

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Arhippa

    13. 2. 2010 3.38

  162. Olen polttanut, mutta

    Olen polttanut, mutta lopettanut.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Lilliputti

    13. 2. 2010 3.39

  163. Poltan ja pitäisi

    Poltan ja pitäisi lopettaa………

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    KristaP

    13. 2. 2010 3.40

  164. en ole polttanut,

    en ole polttanut, en ymmärrä tupakointia ollenkaan

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kattis

    13. 2. 2010 3.40

  165. en ole tupakoinut

    en ole tupakoinut koskaan, enkä esim. huolisi tupakoivaa poikaystävää

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ruusu

    13. 2. 2010 3.42

  166. en ole koskaan

    en ole koskaan tupakoinut, jo haju etoo

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Malaika

    13. 2. 2010 3.42

  167. ei kuulu paheisiini,

    ei kuulu paheisiini, inhoan tupakan hajua

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kcp

    13. 2. 2010 3.43

  168. olen tupakoinut mutta

    olen tupakoinut mutta lopetin terveydellisistä syistä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mirjami

    13. 2. 2010 3.45

  169. en tupakoi, ei

    en tupakoi, ei ole koskaan edes houkutellut moinen ajatus

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sampsam

    13. 2. 2010 3.45

  170. en tupakoi, enkä

    en tupakoi, enkä aio aloittaa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mariamaria

    13. 2. 2010 3.46

  171. en tupakoi

    en tupakoi

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Repets

    13. 2. 2010 3.50

  172. tupakointi inhottaa minua

    tupakointi inhottaa minua

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Azlakki

    13. 2. 2010 3.50

  173. olen lopettanut, onneksi

    olen lopettanut, onneksi

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Nellu

    13. 2. 2010 3.51

  174. Poltan melko paljon.

    Poltan melko paljon. Lukuisista yrityksistä huolimatta en ole onnistunut pääsemään eroon tupakasta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kyyria

    13. 2. 2010 9.35

  175. Itse en ole

    Itse en ole polttanut tupakkaa, enkä haluakkaan. turhaa touhua

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Megabass

    13. 2. 2010 10.37

  176. En ole koskaan

    En ole koskaan maistanutkaan tupakkaa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    r

    13. 2. 2010 13.13

  177. en polta, kokeillut

    en polta, kokeillut olen ja tulin niin kipeäksi, että siihen jäi, parempi näin

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    maria

    13. 2. 2010 13.33

  178. En polta enkä

    En polta enkä aijo alottaakaa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sepi2

    13. 2. 2010 13.51

  179. Poltan päivittäin. Kylmä

    Poltan päivittäin. Kylmä kalkkuna on toiminut aiemmin, kun olen ollut vuosia polttamatta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Judge

    13. 2. 2010 15.44

  180. En onneksi ole

    En onneksi ole koskaan polttanut.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Emma

    13. 2. 2010 16.40

  181. En itse polta,

    En itse polta, mutta yksi perheessämme tupakoi ja toisella on astma… Toivoisin sauhuttelun loppuvan.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tata

    13. 2. 2010 17.30

  182. olen muutaman vuoden

    olen muutaman vuoden polttanut en ole vielä ajatellut lopettaa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    erru

    13. 2. 2010 17.39

  183. Poltan, ja aioin

    Poltan, ja aioin polttaa. Yritetty on lopettaa, mutta rahat eivät riitä nikotiinivalmisteisiin.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mirgrith

    13. 2. 2010 17.49

  184. Poltan, mutta aion

    Poltan, mutta aion lopettaa keväällä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mimi

    13. 2. 2010 20.07

  185. Lopetin kolme vuotta

    Lopetin kolme vuotta sitten käytin zybania

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ninnu

    13. 2. 2010 20.36

  186. En polta.

    En polta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    M

    13. 2. 2010 21.07

  187. Kokeillut olen joitakin

    Kokeillut olen joitakin kertoja, mutta ei onneksi tullut tavaksi.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ruby

    13. 2. 2010 21.09

  188. En ole koskaan

    En ole koskaan polttanut.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pariisi

    13. 2. 2010 21.11

  189. Poltan ja yrittänyt

    Poltan ja yrittänyt päästä eroon niin nikotinipurukumien kuin laastareidenkin avulla ja aivan toivotonta… :(

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pipsa

    14. 2. 2010 7.45

  190. olen juuri ollut

    olen juuri ollut 2päivää polttamatta, yritys on kova lopetuksen suhteen

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    caksu

    14. 2. 2010 9.23

  191. Olen polttanut, lopetin

    Olen polttanut, lopetin yli kymmenen vuotta sitten.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sumi

    14. 2. 2010 10.42

  192. poltan

    poltan

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    henna

    14. 2. 2010 11.01

  193. poltan ja tuntuu

    poltan ja tuntuu etten pääse siitä koskaan eroon..

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sxx

    14. 2. 2010 12.11

  194. en polta ,

    en polta , mutta ois hyvä kirja iskälle

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jassa

    14. 2. 2010 13.53

  195. En ole polttanut

    En ole polttanut

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Matti55

    14. 2. 2010 14.08

  196. En polta

    En polta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Blondi93

    14. 2. 2010 14.14

  197. Tupakka on yök

    Tupakka on yök ja hyi

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Piiku58

    14. 2. 2010 14.22

  198. Silloin tällöin, en

    Silloin tällöin, en

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    MiKi

    14. 2. 2010 16.25

  199. En polta

    En polta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Viiru

    14. 2. 2010 16.37

  200. Josku tulee tupruteltua

    Josku tulee tupruteltua

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tamias

    14. 2. 2010 16.44

  201. EN ole koskaan

    EN ole koskaan polttanut

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    IILE

    14. 2. 2010 16.49

  202. Jyp Ht -Non

    Jyp Ht -Non Smoking Team

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Nikke1

    14. 2. 2010 18.09

  203. En ole koskaan

    En ole koskaan polttanutainuttakaan tupakkaa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Järvis

    14. 2. 2010 18.14

  204. En polta

    En polta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Juhis

    14. 2. 2010 18.19

  205. en polta

    en polta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    stiinuska

    14. 2. 2010 19.08

  206. En polta.

    En polta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tinde66

    14. 2. 2010 22.17

  207. hyvä kirja- en

    hyvä kirja- en polta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    keikkana

    15. 2. 2010 1.10

  208. En polta

    En polta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Moppi

    15. 2. 2010 6.17

  209. Olen polttanut pienenä,

    Olen polttanut pienenä, mutta se loppui kun ymmärsin miten paljon haittaa tupakka ja sen savu aiheuttavat minulla sekä kanssaolijoille.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    -

    15. 2. 2010 11.26

  210. Kyllä poltan, olen

    Kyllä poltan, olen yrittänyt muutaman kerran ihan tosissaan lopettaa, yhden kerran oli jo kaksi viikkoa polttamatta mutta sitten sorruin. Ja kyllä tosiaan haluaisinkin lopettaa, muttakun se ei vaan käy noin vain.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    minsuliini

    15. 2. 2010 12.04

  211. Poltan

    Poltan

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Emppu78

    15. 2. 2010 15.26

  212. En ole koskaan

    En ole koskaan polttanut, enkä aiokaan.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kirsi

    15. 2. 2010 15.35

  213. Juu poltan. En

    Juu poltan. En ole ainakaan nyt aikeis päästä eroo

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    smoke

    15. 2. 2010 17.29

  214. En polta

    En polta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tre

    15. 2. 2010 17.46

  215. En polta, mutta

    En polta, mutta äidilleni olisi hyvä lopettaa..

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jenni

    15. 2. 2010 18.17

  216. En tod. oo

    En tod. oo polttanu.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sloaneranger

    15. 2. 2010 20.49

  217. En polta, enkä

    En polta, enkä aiokaan

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mari

    15. 2. 2010 21.28

  218. En polta.

    En polta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sa

    15. 2. 2010 22.26

  219. joo... tahdon kovasti

    joo… tahdon kovasti kyllä eroon

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    H3IDI

    16. 2. 2010 9.49

  220. Olen joskus polttanut.

    Olen joskus polttanut. Tulin raskaaksi ja lopetin polttamisen.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    porkkana

    16. 2. 2010 12.32

  221. Olen joskus polttanut

    Olen joskus polttanut baari-iltoina, mutta lopetin senkin. Samanlainen terveysriski sekin on kuin mikä muu tahansa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Chris

    16. 2. 2010 13.55

  222. En polta

    En polta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Atti

    16. 2. 2010 14.49

  223. En polta.

    En polta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tz

    16. 2. 2010 15.52

  224. en polta

    en polta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hj

    16. 2. 2010 17.38

  225. en polta koskaan

    en polta koskaan

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hjgs

    16. 2. 2010 17.47

  226. en polta. se

    en polta.

    se on vain rahanmenoa ja pilaa terveyden

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    no

    16. 2. 2010 19.33

  227. Olen polttanut ja

    Olen polttanut ja nyt jo lopettanut. En tarvitse lopettamiseen mitään kummempia konsteja, päätän vain lopettaa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ninni

    16. 2. 2010 20.45

  228. en ole koskaan

    en ole koskaan polttanut

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    repukka

    16. 2. 2010 23.30

  229. poltin 20 vuotta

    poltin 20 vuotta ja lopetin laastarin avulla

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hoitsu55

    16. 2. 2010 23.30

  230. kirja vois auttaa,

    kirja vois auttaa, olen polttanut 30 vuotta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    pupujussi

    16. 2. 2010 23.44

  231. poltan enkä ole

    poltan enkä ole päässyt eroon, yritän tahdonvoimalla

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    masja

    16. 2. 2010 23.51

  232. tosi harvoin poltan

    tosi harvoin poltan

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    katjani

    17. 2. 2010 0.54

  233. en onneksi polta

    en onneksi polta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    makela32

    17. 2. 2010 1.14

  234. Poltin 12 vuotta,

    Poltin 12 vuotta, kohta 8 vuotta polttamatta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    JREwing

    17. 2. 2010 10.20

  235. Poltin yli 30

    Poltin yli 30 vuotta. Nyt olen ollut kuukauden polttamatta lääkärin määrämillä vieroitustableteilla. Nämä tuntuvat olevan aika tehokkaita….

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Liisa

    17. 2. 2010 12.42

  236. En ole koskaan

    En ole koskaan maistanutkaan ja eikä kyllä ole tarkoituksena kokeillakkaan. Tarkoitus olisi saada toinen osapuoli lopettamaan.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Minna

    17. 2. 2010 14.34

  237. Olen elämäni aikana

    Olen elämäni aikana polttanut heikkona hetkenä kaksi savuketta. Passiivista savua lukemattomien myrkkykääryleiden verran. Puoliso polttaa sitäkin enemmän ja jos tämä kirja saisi hänet lopettamaan, se olisi maailman kahdeksas ihme.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kroko

    17. 2. 2010 16.03

  238. en ole ikinä

    en ole ikinä polttanut kuin muutaman tupakan kerrallaan, nyt on menty 10 vuotta savuttomana

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hanna

    17. 2. 2010 16.47

  239. en ole polttanut,

    en ole polttanut, kaverit polttaa kyllä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kari

    17. 2. 2010 17.30

  240. poltan

    poltan

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    anna

    18. 2. 2010 12.35

  241. Poltan tupakkaa ja

    Poltan tupakkaa ja ei ole aikomusta lopettaa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Supu

    18. 2. 2010 14.20

  242. en ole koskaan

    en ole koskaan polttanut vaikka lähipiirissä lähes kaikki polttaa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    heimo

    18. 2. 2010 15.06

  243. En ole polttanut

    En ole polttanut koskaan enkä taatusti ala. En halua pilata sillä elämääni, ja muiden läheisten.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Giglio

    18. 2. 2010 17.33

  244. En polta, enkä

    En polta, enkä aio aloittaa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    helmi

    19. 2. 2010 11.45

  245. En ole, mutta

    En ole, mutta yritän kannustaa muita kovasti lopettamaan.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Anu

    19. 2. 2010 18.28

  246. poltan ja poltan

    poltan ja poltan loppuikäni,kaikenmaailman uusavuttomat tehkööt mitä lystäävät.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    z

    20. 2. 2010 16.14

  247. lopetin mutta nyt

    lopetin mutta nyt taas lakko lipsuu

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Hejdy

    20. 2. 2010 16.50

  248. 35 vuoden jälkeen,nyt

    35 vuoden jälkeen,nyt 7viikkoa savuttomana.jees!!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    marjuska

    20. 2. 2010 18.38

  249. Poltan, aina puhuin

    Poltan, aina puhuin että lopetan kun haluan, mutta kun se halu lopettamiseen tuli niin eipä onnistunut. Mieli on heikko kun tahto on kova.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sanna

    20. 2. 2010 20.29

  250. poltan kunpa pååsisin

    poltan kunpa pååsisin eroon

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sirkka

    20. 2. 2010 20.58

  251. En polta.

    En polta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tietysti

    20. 2. 2010 23.17

  252. en polta

    en polta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Nimetön

    20. 2. 2010 23.26

  253. En polta

    En polta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    elraimo

    21. 2. 2010 10.22

  254. En polta.

    En polta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tutu

    21. 2. 2010 12.02

  255. poltin 40v sitten

    poltin 40v sitten tuli silmään melanooma,olen yrittänyt vähentää polttamista ja harkinnut kokonaan lopettamista,aika näyttää kuins äijän käy.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jorma koivisto

    21. 2. 2010 15.03

  256. Kirjasta olisi hyötyä

    Kirjasta olisi hyötyä läheisille jotka polttavat, itse olen kokeillut joskus polttamista, mutta en ole polttanut moneen vuoteen enää.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    H

    21. 2. 2010 15.13

  257. En polta enkä

    En polta enkä haluaisi myöskään seurustella tupakoitsijan kanssa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Suvi

    21. 2. 2010 15.30

  258. Olen kokeillut, mutta

    Olen kokeillut, mutta en ole varsinaisesti koskaan polttanut.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Lotta

    21. 2. 2010 19.27

  259. En ole aloittanut

    En ole aloittanut kun en kuitenkaan osaisi lopettaa, siitä esimerkkejä lähipiirissä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    pii

    21. 2. 2010 21.25

  260. Olen satunnainen tupakoitsija.

    Olen satunnainen tupakoitsija. Minulle ei tupakasta ole koskaan syntynyt riippuvuutta, ehkä sen takia, että siitä tulee usein hermostunut olo, sydämentykytystä ja muuta sellaista, jonka vuoksi pystyn helposti polttamista välttämään, vaikka mieli tekisikin.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    petu

    22. 2. 2010 12.23

  261. Poltan. En ole

    Poltan. En ole ajatellut päästä tupakasta eroon, vaikka turha tapa onkin..

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Retu

    22. 2. 2010 12.25

  262. Ei olisi pitänyt

    Ei olisi pitänyt tupakointia koskaan opetellakaan,
    mutta myöhäistähän se nyt on sanoa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hannele

    22. 2. 2010 12.26

  263. Poltan vain viihteellä

    Poltan vain viihteellä ollessa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    merita

    22. 2. 2010 12.27

  264. Joskus tulee polteltua,

    Joskus tulee polteltua, huvin vuoksi. Muiden tupakointi ei häiritse. Jokaisen oma asia!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    TheEye

    22. 2. 2010 12.31

  265. Hermosavut tarvitsee silloin

    Hermosavut tarvitsee silloin tällöin.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tiger

    22. 2. 2010 12.33

  266. poltan

    poltan

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jonis

    22. 2. 2010 14.44

  267. En polta.

    En polta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jani¤

    22. 2. 2010 16.24

  268. lopetin uudenvuoden lupauksen

    lopetin uudenvuoden lupauksen voimalla.

    paras päätös ikinä. 31v ikää.. nyt tai ei koskaan, pelissä on loppuelämä!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    paras päätös

    22. 2. 2010 16.53

  269. No enkä polta

    No enkä polta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tomi

    22. 2. 2010 21.12

  270. en polta .

    en polta . olen lopettanut ja tyytyväinen siihen.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    menna

    22. 2. 2010 22.38

  271. Poltan ikävä kyllä.

    Poltan ikävä kyllä. Monesti olen yrittänyt lopettaa, viimeksi noin 3viikkoa sitten. Muutaman pvän se sujui, mutta sitten kun teki vaan mieli niin maan penteleesti, niin pakkohan se oli polttaa, ei se ajatus olisi muuten päästä kadonnut koko pvänä. Ja kyllä, ajattelin itsekin, että itsekuria vaan ja ei vaan mene polttamaan, mutta not so easy.

    Kuitenkin, jos voittaisin niin antaisin tuon kirjan isälleni, pelkään niin, että hän saa ketjupoltostaan pian jonkun sairauden:(

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jonna

    22. 2. 2010 22.52

  272. En ole koskaan

    En ole koskaan polttanut enkä myöskään aio polttaa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Liinu

    24. 2. 2010 13.36

  273. poltan ja mieli

    poltan ja mieli tekis lopettaa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sulo69

    25. 2. 2010 13.59

  274. joskus illanvietoissa poltan

    joskus illanvietoissa poltan

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    katjani

    26. 2. 2010 20.22

  275. en ole koskaan

    en ole koskaan polttanut

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    makela32

    26. 2. 2010 20.23

  276. poltan ja paljon

    poltan ja paljon

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jontukka

    26. 2. 2010 20.25

  277. en ole koskaan

    en ole koskaan polttanut

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    riti

    27. 2. 2010 17.33

  278. En polta

    En polta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jaska

    28. 2. 2010 12.11

  279. En polta

    En polta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Laura

    28. 2. 2010 12.12

  280. Poltan ja pitäisi

    Poltan ja pitäisi lopettaa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mattis

    28. 2. 2010 12.12

  281. En ole koskaan

    En ole koskaan polttanut

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mirkku

    28. 2. 2010 12.13

  282. Joo olen polttanu

    Joo olen polttanu vuosia. Lupasin lopettaa, jos voitan Umamin kilpailussa hampaidenvalkaisulaitteen ja ihme kyllä VOITIN. Ongelma on vaan, että eipä Umami ole osannut valkaisulaitetta lähettää tähänkään päivään mennessä, ni kokeillaan josko kirjan lähettäminen onnistuisi?

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mimmu

    28. 2. 2010 19.58

  283. poltan ja enkä

    poltan ja enkä halua eroon

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hessu

    1. 3. 2010 8.42

  284. en polta ja

    en polta ja en tykkää tupakan hajusta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hanna

    1. 3. 2010 16.55

  285. en polta

    en polta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    elli

    2. 3. 2010 11.39

  286. Olen ollut vuoden

    Olen ollut vuoden polttamatta ja se aika tuntui varsin vapaalta…ei tarvinnut juosta kahvitauolla kauhealla kiireellä ulos paleltumaan yms. yms. En ymmärrä miksi aloitin tupakoinnin uudelleen =S

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Johanna

    2. 3. 2010 13.27

  287. moi, hyvä kirja

    moi,
    hyvä kirja 22v tupakoivalle pojalleni…

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    markku

    3. 3. 2010 9.10

  288. Olen polttanut. Päätin

    Olen polttanut. Päätin vain että lopetan ja sen jälkeen en ole polttanut. Olen lujatahtoinen.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    PiituBeibe

    4. 3. 2010 13.48

  289. Satunnaisesti polttelen, aika

    Satunnaisesti polttelen, aika harvoin nykyään…

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    M

    4. 3. 2010 17.57

  290. Lopetin ½ v

    Lopetin ½ v sitten, poltettuani vuosikymmeniä. Tuli vain täysi kyllästyminen siihen, paljonko rahaa poltin savuna ilmaan, miten tuhoan itseäni, miten inhottavaa seistä pakkasilla ulkona polttelemassa, miten kauhealta se haisee ja miten se hallitsee kaikkea mitä teen.
    En käyttänyt mitään lääkkeitä, valmisteita tai hypnoosia. Ihan vain lopetin.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    MiNi

    4. 3. 2010 20.28

  291. Lopetin n. pari

    Lopetin n. pari vuotta sitten nikotiini purukumin avulla

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    MikMat

    4. 3. 2010 20.39

  292. En ole koskaan

    En ole koskaan polttanut vakituisesti, silloin tällöin kaljalla ollessa voin joskus polttaa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jepu

    4. 3. 2010 20.48

  293. En ole koskaan

    En ole koskaan polttanut.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Juppe

    4. 3. 2010 20.55

  294. Poltan, ja pitää

    Poltan, ja pitää olla oma halu päästä irti.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ninah

    4. 3. 2010 20.58

  295. Poltin ja paljon,

    Poltin ja paljon, kunnes minulle annettiin kaksi vaihtoehtoa – VALITSE JALAT TAI TUPAKKA.
    35-vuotiaana olen työkyvyttömyyseläkkeellä, sairastuin parantumattomaan verisuonisairauteen Buergerin tautiin, joka johtuu tupakasta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Iitu

    4. 3. 2010 21.16

  296. Poltan, mutten osaa

    Poltan, mutten osaa jäädä koukkuun siihen. Voin polttaa kuukausia säännöllisesti ja sitten olla kuukausia polttamatta. Olen enemmänki sosiaalinen polttaja, ja tupakka on mulle sama kun joillekki suklaa :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kuko

    4. 3. 2010 22.18

  297. poltan

    poltan

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hilleri

    7. 3. 2010 5.40

  298. poltan

    poltan

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    japsu

    7. 3. 2010 5.40

  299. En polta. Nuoruudessa

    En polta. Nuoruudessa tuli joskus kokeiltua, mutta sitä ei voinut sanoa edes kunnon tupakoinniksi.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mirkkux

    7. 3. 2010 10.17

  300. olen lopettanut ainakin

    olen lopettanut ainakin 40 kertaa…

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tuulia

    7. 3. 2010 11.25

  301. en ole aloittanutkaan

    en ole aloittanutkaan :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kari

    7. 3. 2010 20.58

  302. Toinen päivä Champix-kuurilla...

    Toinen päivä Champix-kuurilla… ens maanantaina pitäis lopettaa. Toivottavasti onnistun ja joka-aamuinen keuhkojen pihalle köhiminen loppuu.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Heizou

    9. 3. 2010 10.29

  303. En polta, mutta

    En polta, mutta avomies yrittää kamppailla itseään irti onnistumatta koskaan.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Piia

    9. 3. 2010 22.02

  304. lapsena poltin,aikuisena se

    lapsena poltin,aikuisena se huono tapa jäi automaattisesti pois.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sole

    9. 3. 2010 22.36

  305. Loistava kirjan aihe!

    Loistava kirjan aihe!
    Muistan isäni tupakkalakon kun hänen kaverinsa kuoli syöpään.
    Isäni oli oli tuberkuloosissa menettänyt oikean keuhkonsa mutta silti tupakka piti häntä otteessaansa.
    Me lapset tietenkin pelkäsimme hänen terveytensä puolesta vaikka elimme silloin 70-lukua.
    No tässtä lakosta tuli lopullinen, joskin me lapset näimme sen taistelun jonka isämme kävi tupakan vieroitusoireita vastaan.
    Hän onneksi kertoi meille sen avoimesti kuinka oli taas yöllä unissaa polttanut tupakkaa. Kaverini isä ei lopettaput vaan jatkoi polttoaan yksikeuhkoisena ja kuoli 10-vuotta ennen isääni. Isäni pääsi yli 70-vuoden.
    Tiedän heti kenelle annan pari tätä kirjaa kunhan löydän sen kirjakaupasta.
    Onnea kirjantekijälle!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pekka

    10. 3. 2010 9.55

  306. Niin luonnollisesti en

    Niin luonnollisesti en polta..enkä ole polttanut!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pekka

    10. 3. 2010 9.57

  307. Poltan, en ole

    Poltan, en ole vielä suunnitellut lopettavani. On tässä elämää edessä vielä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    heaben

    10. 3. 2010 15.19

  308. en ole polttamut

    en ole polttamut

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    pea

    11. 3. 2010 9.30

  309. en polta

    en polta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tj

    11. 3. 2010 11.11

  310. Olen maistanut mutta

    Olen maistanut mutta ei se mitenkään hyvää ollut joten ei ole tarvetta polttaa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tanja ei polta

    11. 3. 2010 14.23

  311. Olen polttanut. Pääsin

    Olen polttanut. Pääsin eroon lopettamalla.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Topo

    11. 3. 2010 20.25

  312. En ole koskaan

    En ole koskaan tupakoinut, sain pienenä maistaa tupakkaa vanhemmiltani ja se jätti niin karsean muiston ja maun suuhun pitkäksi aikaa ettei sen koommin ole tehnytkään mieli maistaa….

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    laura

    12. 3. 2010 13.05

  313. edelleen, 10 vuoden

    edelleen, 10 vuoden lopettamisyrityksien jälkeen retkahdan 1-7 x vrk:ssa, pakko olla tosi kova koukuttaja, järki sanoo että hullunhommaa, kuitenkin itseltäkin salaa polttelen..

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Savutonsiru

    13. 3. 2010 8.19

  314. poltan ja yritän

    poltan ja yritän aika ajoin lopettaa, aina vaan retkahdan uudelleen.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    emtsei

    14. 3. 2010 14.11

  315. Poltan. Valitettavasti

    Poltan. Valitettavasti

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    HCML

    14. 3. 2010 16.30

  316. Kyllä nuorena tuli

    Kyllä nuorena tuli tupakoitua ja eroon pääseminen on erittäin vaikeaa kun siihen aikaan ei ollut
    mitään korevaavia tuotteita. Nyt olen ollut tupakoimatta n 30 vuotta. Kannatti. Suosittelen
    lopettamaan tupakoinnin.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Lerttu

    14. 3. 2010 16.52

  317. En polta. Kävin

    En polta.

    Kävin juuri eurooppaa kiertämässä ja kyllä ärsytti kun joka baari reissun jälkeen haisi vaatteet todella pahalle tupakalle. savuttomuus kunniaan!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    TVK

    14. 3. 2010 17.10

  318. Olen lopettanut helmikuussa

    Olen lopettanut helmikuussa 2000 keuhkokuumeen seurauksena.Olin 9 päivää sairaalassa ja sen jälkeen vain siirsin malluaskin keittiön kaappiin ja sinne se jäi.Nyt yököttääkin ajatus savusta ja siitä tulee paha olokin jos joku polttaa vaikka bussipysäkillä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Hessutyttö

    14. 3. 2010 18.15

  319. tän kirjan hankin

    tän kirjan hankin pojalleni

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    takso

    14. 3. 2010 18.58

  320. En ole koskaan

    En ole koskaan edes maistanut ja olen todella onnellinen siitä…..

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tipitii

    14. 3. 2010 21.02

  321. En polta.

    En polta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tulsku

    14. 3. 2010 21.06

  322. En polta

    En polta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Emilia

    14. 3. 2010 21.07

  323. Olen joskus yrittänyt

    Olen joskus yrittänyt aloittaa tupakoinnin, mutta maistui niin pahalle, että ei siitä mitään tullut.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Herotes

    14. 3. 2010 21.09

  324. Tupakka ei maistu

    Tupakka ei maistu minulle.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Rihanne

    14. 3. 2010 21.10

  325. En tupakoi.

    En tupakoi.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    suzku

    14. 3. 2010 21.10

  326. En polta mutta

    En polta mutta valitettavasti kavereissa löytyy.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Teodor

    15. 3. 2010 8.10

  327. Enhän mie osaa

    Enhän mie osaa savuttaa mutta sielu särkyy kun näkee toisen polttavan

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    P49

    15. 3. 2010 8.11

  328. en polta, kaikki

    en polta, kaikki savu ahtauttaa keuhkot ja nielun joten nuoruuden kokeilujen jälkeen ei ole tarvinnut polttaa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jepp

    15. 3. 2010 8.57

  329. Olen polttanut. Lopetin

    Olen polttanut. Lopetin nikotiinilaastareiden avulla kun tajusin että hengitykseni haiseeepämiellyttävältä tupakan takia.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Aya

    15. 3. 2010 9.51

  330. pitäisi kyllä lopettaa!

    pitäisi kyllä lopettaa!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    anskuli

    15. 3. 2010 11.21

  331. En polta.

    En polta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Piiku58

    15. 3. 2010 12.16

  332. Tupakoitsijoille lisää maksuja

    Tupakoitsijoille lisää maksuja ja veroja.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Matti55

    15. 3. 2010 13.00

  333. En ole ikuna

    En ole ikuna polttanut.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Blondi93

    15. 3. 2010 13.17

  334. EN POLTA

    EN POLTA

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    VESA

    15. 3. 2010 14.11

  335. Olen tupakoinut 13-14

    Olen tupakoinut 13-14 -vuotiaasta asti. Vielä en valitettavasti ole saanut kerätyksi motivaatiota lopettamiseen, yrittänyt olen muutaman kerran huonolla menestyksellä. Toivottavasti vielä joskus pääsen tästäkin huonosta tavasta eroon.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Amira

    15. 3. 2010 16.37

  336. En ole polttanut

    En ole polttanut ja aion asian näin myös pitää.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Henu

    15. 3. 2010 19.39

  337. Poltan liikaakin. Kuka

    Poltan liikaakin. Kuka kertoisi, kuinka pääsen siintä eroo.?

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sippe

    15. 3. 2010 21.06

  338. En ole vielä

    En ole vielä maistanut, enkä maista

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    lara

    15. 3. 2010 21.14

  339. Olen polttanut nuorempana,

    Olen polttanut nuorempana, lopetin kun aloin odottamaan lasta. Lapsi oli hyvä syy lopettaa, enkä ole sen jälkeen enää polttanut

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ano

    15. 3. 2010 21.26

  340. En polta. En

    En polta. En ymmärrä miksi aloittaa, jos vaan yhtään tietää riskit koukkuunjäämiselle, terveydelle, ylim. rahanmenolle ym. Toivon, että kaikki pääsevät vielä joskus tupakasta eroon, jotka sitä haluavat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ae

    15. 3. 2010 21.30

  341. Tänään Heikki Lehmusto

    Tänään Heikki Lehmusto Tuomas Enbusken ohjelmassa, jossa Philip Morriksen maajohtaja Vähämää puhuu potaskaa. Phlip Morris röyhkeästi osallistuu tupakkalain valmisteluun-törkeää!!
    Hyvä Heikki laitoit Stefan Lindforsillekin luunkurkkuun. Tupakkaa ei kannata puolustella. Se tappaa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    lääkäri

    22. 4. 2010 8.38

Kirjoita kommentti