Umami muualla Facebook

Julkaistu 6. 9. 2010 Teksti Uutiset 426 kommenttia Kirjallisuus

Liisa ihmemaassa -klassikko kuvitettuna laitoksena Arvottu

Gummerus julkaisee alkuperäisen Liisa ihmemaassa -klassikon kuvitettuna laitoksena.

Liisan seikkailut ihmemaassa & Liisan seikkailut peilimaailmassa on kenties maailman rakastetuin satu. Siitä on nähty lukemattomia versioita niin kirjoissa kuin elokuvissakin. Kaikkein ihmeellisin on kuitenkin Lewis Carrollin alkuperäinen tarina, joka kiehtoo niin suurten kuin pienten lukijoiden mielikuvitusta vuosikymmenestä toiseen.

Liisan tarina kerrottiin ensimmäisen kerran souturetkellä Thames-joella vuonna 1862, eikä se ole menettänyt hitustakaan alkuperäisestä taikavoimastaan. Valkoinen Kani johdattaa Liisan merkilliseen maailmaan, jossa kaikki on nurinpäin eikä mikään ole sitä miltä näyttää. Ihmemaassa Liisaa odottaa unohtumaton seikkailu sekä Hatuntekijä, kuningatar, Tyyris Tyllerö ja monet muut ihmemaan merkilliset olennot.

”– Omituista! Omituisimmin omituisempaa! huudahti Liisa (hän oli niin hämmästynyt, ettei osannut sillä hetkellä puhua oikein). – Minähän venyn pituutta kuin kaukoputki. Näin pitkää kaukoputkea ei ole olemassakaan. Hyvästi jalat! (Sillä jalat olivat miltei kadonneet näkyvistä, niin kaukana ne olivat.) – Oi minun jalkaraukkani, kuka nyt vetää teihin sukat ja kengät? Minä en kumminkaan, kun olen näin kamalan kaukana! Minä en voi teitä auttaa, saatte tulla toimeen omin nokkinenne!”

Kirsi Kunnaksen ja Eeva-Liisa Mannerin suomennos sekä John Tennielin alkuperäinen kuvitus tekevät Liisan tarinasta lumoavan satuklassikon, joka valloittaa niin lapset kuin aikuisetkin.

“Jos… haluaa nauraa kylkensä kipeiksi, Kunnaksen ja Mannerin suomennos on varmasti lystein.”
– Helsingin Sanomat

Lewis Carroll
Lewis Carroll, oikealta nimeltään Charles Lutwidge Dodgson, (1832-1898) oli englantilainen matemaatikko, pappi, kirjailija ja harrastelijavalokuvaaja. Parhaiten hänet tunnetaan lastenkirjoista Liisan seikkailut ihmemaassa ja Liisan seikkailut peilimaailmassa. Tarinoiden Liisa oli kirjailijan perheystävän tytär Alice Liddell. Liisan tarina kerrottiin ensimmäisen kerran Alicelle ja tämän sisarille souturetkellä Thames-joella, ja vasta Alicen hartaiden pyyntöjen jälkeen Carroll antoi julkaista sen.

Kirjan tiedot

Liisan seikkailut ihmemaassa & Liisan seikkailut peilimaailmassa
alkuteokset Alice’s Adventures in Wonderland (1865) ja Through the Looking Glass (1875)
suomentaneet Kirsi Kunnas ja Eeva-Liisa Manner
kuvitus John Tenniel
288 sivua
Ovh. 29,25 €
www.gummerus.fi

Arvonta

Arvomme lokakuun alussa kaikkien kommentoineiden kesken yhden Liisa Ihmemaassa ; Liisan seikkailut peilimaailmassa -kirjan.

Oletko lapsena lukenut Liisa Ihmemaassa -kirjan? Kenelle haluaisit lukea nyt sen?

Voittaja

Arvonnan voitti Pia. Lämpimät onnittelut hänelle ja kiitokset kaikille muille osallistuneille!

Aiheet: ,

426 kommenttia

  1. Olen lukenut lapsena

    Olen lukenut lapsena ks. kirjan. Haluan myös lukea saman tarinan joskus tuleville lapsilleni.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Minde

    6. 9. 2010 13.57

  2. en ole lukennut.

    en ole lukennut.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    esa

    6. 9. 2010 14.07

  3. luettu on.

    luettu on.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    taija

    6. 9. 2010 14.07

  4. Lapsena olen lukenut

    Lapsena olen lukenut itse ja olen lukenut ystävien lapsille.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    toukka

    6. 9. 2010 14.07

  5. Muistaakseni en ole

    Muistaakseni en ole lukenut.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Keppi

    6. 9. 2010 14.11

  6. Olen lukenut lapsena

    Olen lukenut lapsena ja voisin lukea sitä nyt kummipojalle!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Nooba

    6. 9. 2010 14.17

  7. Olen lukenut

    Olen lukenut

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sirkkuli

    6. 9. 2010 14.17

  8. Luin lapsena Liisan

    Luin lapsena Liisan ja nyt voisin lukea sen kummitytölle.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sari

    6. 9. 2010 14.18

  9. Se on luettu

    Se on luettu minulle, kun olin pieni. Nyt lukisin sen kummilapsilleni.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Anni

    6. 9. 2010 14.18

  10. Olen ja omille

    Olen ja omille lapsilleni!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Elvi

    6. 9. 2010 14.21

  11. en ole lukenut,

    en ole lukenut, mutta voisin lukea tyttärelle

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tero

    6. 9. 2010 14.25

  12. Olen lukenut. Nyt

    Olen lukenut. Nyt haluaisin lukea sitä kummipojalleni

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Seregi

    6. 9. 2010 14.30

  13. En ole

    En ole

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Irmeliina

    6. 9. 2010 14.31

  14. Olen

    Olen

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Skeppo

    6. 9. 2010 14.31

  15. Omalle lapselle ja

    Omalle lapselle ja lapsen kanssa lukisin

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    KeljuK

    6. 9. 2010 14.35

  16. olen lukenut ja

    olen lukenut ja haluaisin lukea sen sisaruksilleni, jotka ovat minua 10v nuorempia.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    dmn

    6. 9. 2010 14.35

  17. Minulle on luettu

    Minulle on luettu se lapsena ja olen lukenut omille lapsille.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kahvijänö

    6. 9. 2010 14.37

  18. En ole lukenut

    En ole lukenut kirjaa. Haluaisin lukea sen pikkuveljelleni.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    lili

    6. 9. 2010 14.44

  19. en lukenut, joten

    en lukenut, joten nyt lukisin sen itselleni

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    maarit

    6. 9. 2010 14.45

  20. luettu on

    luettu on

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tupu

    6. 9. 2010 14.46

  21. omalle lapselle

    omalle lapselle

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ippe

    6. 9. 2010 14.55

  22. En ole lukenut

    En ole lukenut kirjaa koskaan lapsena eikä sitä ole luettu minulle, mutta lukisin kirjaa mielelläni kummipojalleni.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tinja

    6. 9. 2010 15.15

  23. Tuttu on. Lukisin

    Tuttu on. Lukisin siskon lapsille

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kake

    6. 9. 2010 15.24

  24. Olen lukenut, haluaisin

    Olen lukenut, haluaisin lukea tyttärentyttärelle

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mary

    6. 9. 2010 15.33

  25. Olen lapsena lukenut

    Olen lapsena lukenut tai äitini luki minulle Liisa-Ihmemaassa sadun joka on pysyvästi jäänyt mieleeni, haluaisin lukea tämän sadun nyt omalle lapselleni! :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sun

    6. 9. 2010 15.36

  26. Kyllä olen lukenut.

    Kyllä olen lukenut. :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kippo

    6. 9. 2010 15.41

  27. olen lapsena lukenut,haluaisin

    olen lapsena lukenut,haluaisin lukea tämän sadun nyt omalle lapselleni

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jj

    6. 9. 2010 15.42

  28. Olen lukenut kirjan

    Olen lukenut kirjan lapsena. Haluaisin lukea sen kummitytölleni.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    asta

    6. 9. 2010 15.51

  29. olen lukenut, ja

    olen lukenut, ja se oli ainut satu mikä kosketti todella ;)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    johanna

    6. 9. 2010 15.52

  30. olen lukenut ja

    olen lukenut ja monta kertaa lapsena.lukisin lapsenlapselleni,jos joskus hänet näkisin.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tina

    6. 9. 2010 15.53

  31. Taisi olla niin

    Taisi olla niin että joku muu luki sen minulle kun olin lapsi..voisin lukea sitä nyt siskontytölleni.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Olga

    6. 9. 2010 15.55

  32. Olen lukenut lapsilleni

    Olen lukenut lapsilleni ja nyt haluaisin lukea lastenlapsilleni.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Assu

    6. 9. 2010 16.04

  33. Ihme kyllä, en

    Ihme kyllä, en ole lukenut lapsena teoksesta kuin pätkiä, vaikka olin ahkera lukija. Siksi haluaisinkin lukea sen itselleni.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    "mustikka"

    6. 9. 2010 16.05

  34. olen lukenut...sisaren lapsellehan

    olen lukenut…sisaren lapsellehan sen voisi lukea

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    aakoo

    6. 9. 2010 16.09

  35. Hei, olen lukenut

    Hei, olen lukenut Liisa Ihmemaassa-kirjan. Lukisin sen nyt veljen tyttärelle.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tuuli

    6. 9. 2010 16.15

  36. Olen lukenut. Lapsenlapsilleni

    Olen lukenut. Lapsenlapsilleni haluaisin sen lukea!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Marlena

    6. 9. 2010 16.16

  37. olen lukenut ja

    olen lukenut ja nyt lukisin sitä pienelle suloiselle tyttärentyttärelle

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sirkku

    6. 9. 2010 16.30

  38. Olen lukenut sen

    Olen lukenut sen lapsena ja aikuisiälläkin monta kertaa! Haluaisin lukea kirjaa kummilapselleni.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    unaja

    6. 9. 2010 16.38

  39. Olen lukenut sen

    Olen lukenut sen lapsena. Haluaisin lukea tuleville (kummi)lapsilleni.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jadelle

    6. 9. 2010 16.54

  40. en ole lukenut

    en ole lukenut joten voisin lukea sen itse

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tanja

    6. 9. 2010 16.55

  41. En ole lukenut.

    En ole lukenut.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ulla

    6. 9. 2010 17.01

  42. Olen lukenut ja

    Olen lukenut ja katsonut piirrettynä.

    Omille lapsille tietenkin.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Heli

    6. 9. 2010 17.16

  43. Vanhat tarinat avaavat

    Vanhat tarinat avaavat aikuisena luettuina
    uusia mielenkiintoisia ulottuvuuksia.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Marja-Liisa Korhonen

    6. 9. 2010 17.17

  44. olen lukenut,antaisin lahjaksi

    olen lukenut,antaisin lahjaksi

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kirsikka

    6. 9. 2010 17.20

  45. lapsena en ole

    lapsena en ole lukenut,mutta tuttuja runoja yllättäen löytyi elokuvasta aikoinaan,mistä lienevät kohdalle sattuneet,sitä en muista

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mari

    6. 9. 2010 17.28

  46. Lapsena olen lukenut

    Lapsena olen lukenut kyllä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jakke 69

    6. 9. 2010 17.32

  47. Lempikirjani lapsena

    Lempikirjani lapsena

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sarina

    6. 9. 2010 17.36

  48. Muistelen lukeneeni kirjan.

    Muistelen lukeneeni kirjan. Nyt voisin lukea sen vaikkapa siskontytölleni.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Fridaliina

    6. 9. 2010 17.49

  49. luultavasti

    luultavasti

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    japi

    6. 9. 2010 18.27

  50. varmasti

    varmasti

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ghita

    6. 9. 2010 18.31

  51. Olen lukenut. Hauska

    Olen lukenut. Hauska kirja!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    M

    6. 9. 2010 18.40

  52. Olen lukenut. Haluaisin

    Olen lukenut. Haluaisin jakaa kokemukseni kummilapsieni kanssa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Nina

    6. 9. 2010 18.43

  53. oi olen lukenut

    oi olen lukenut moneen otteeseen ja haluaisin jaata tämän kokemuksen myös omalle tyttärelleni

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    heidi

    6. 9. 2010 18.57

  54. On lapsuudesta tuttu.

    On lapsuudesta tuttu. Haluaisin lukea omille kaksospojilleni.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    JJKK

    6. 9. 2010 18.59

  55. En ole lukenut.

    En ole lukenut. Nyt vanhempana olen lukenut.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Juha

    6. 9. 2010 19.03

  56. En ole lukenut

    En ole lukenut mutta lukisin lapsilleni

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jade

    6. 9. 2010 19.17

  57. Kyllä olen

    Kyllä olen

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ommi

    6. 9. 2010 19.23

  58. Olen lukenut

    Olen lukenut

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    siru64

    6. 9. 2010 19.23

  59. Lapsille kyllä

    Lapsille kyllä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    anu

    6. 9. 2010 19.23

  60. En ole koskaan

    En ole koskaan lukenut.
    Haluaisin lukea oppilailleni tämän kirjan.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    liisukka

    6. 9. 2010 19.46

  61. En ole lukenut.

    En ole lukenut.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    lauriina

    6. 9. 2010 19.51

  62. Luen vähintään kerran

    Luen vähintään kerran vuodessa Liisan (Alicen) seikkailut, uskomattoman huikeaa verbaaliakrobatiaa. Lapsena rakastuin hulluun hatuntekijään suureellisesti.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sari

    6. 9. 2010 20.16

  63. En ole lukenut.

    En ole lukenut. Haluaisin lukea tytöilleni

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    eija

    6. 9. 2010 20.18

  64. En ole lukenut

    En ole lukenut

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    repa

    6. 9. 2010 20.34

  65. En ole tainnut

    En ole tainnut lukea kokonaan. Yleissivistyksen
    takia lukisin sen itse.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Martamm

    6. 9. 2010 20.38

  66. En ole lapsena

    En ole lapsena itse lukenut, mutta minulle on luettu sitä. Itse lukisin sitä tietysti omille pienokaisilleni.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kiko

    6. 9. 2010 20.41

  67. En ole lukenut,

    En ole lukenut, mutta haluaisin lukea sen kummitytölleni kunhan hän vähän kasvaa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hese

    6. 9. 2010 21.09

  68. En muista olenko

    En muista olenko lukenut mutta lukisin lapselleni.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pamina

    6. 9. 2010 21.28

  69. En muista onko

    En muista onko luettu, mutta voisin lukea lapselle.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Italo

    6. 9. 2010 21.30

  70. En ole lukenut,

    En ole lukenut, mikä on aika outoa! On pitkään pitänyt kyllä lukea ihan nyt aikuisiällä, eli tällä hetkellä lukisin sen itselleni. :) Parin vuoden päästä voisin lukea kummitytölleni.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kapsu

    6. 9. 2010 21.31

  71. olen lukenut; lukisin

    olen lukenut; lukisin lähipiirin muksuille

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hyvänsäänaikaan

    6. 9. 2010 21.33

  72. olen lukenut ja

    olen lukenut ja koska minulla ei vielä ole lapsiakaan lukisin varmaan kirjan itselleni ja palaisin lapsuudenmuistoihin :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    so

    6. 9. 2010 21.56

  73. En ole lukenut,

    En ole lukenut, mutta lukisin tyttärelleni.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tomi

    6. 9. 2010 22.45

  74. minulle luettiin kirja

    minulle luettiin kirja lapsena, mielestäni se oli sekava, en oikein ymmärtänyt, nyt voisin lukea omille lapsilleni ja todeta onko kirja sekava vaiko ei…

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sarituulikki

    6. 9. 2010 23.12

  75. Olen lukenut ja

    Olen lukenut ja omalle tyttärelleni sen haluasin päästä lukemaan.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Supu

    6. 9. 2010 23.22

  76. En ole,mutta olen

    En ole,mutta olen nähnyt piirretyn elokuvan.. oisi ihanaa saada lukea se omalle 1vuoden ikäiselle lapselleni

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    lilla

    6. 9. 2010 23.48

  77. Kyllä olen ja

    Kyllä olen ja nyt lukisin omalle 7v. pojalleni

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pia

    6. 9. 2010 23.52

  78. Olen itse lapsena

    Olen itse lapsena lukenut,omalle lapselleni haluaisin nyt kirjan lukea

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Marre

    7. 9. 2010 0.03

  79. Olen lukenut. Tulevalle

    Olen lukenut. Tulevalle omalle lapselleni.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    m-liisa

    7. 9. 2010 0.37

  80. En ole lukenut

    En ole lukenut alkuperäisenä. Voisin lukea kummilapsille.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Murmeli

    7. 9. 2010 5.49

  81. Tarina on tuttu

    Tarina on tuttu , joten minulle lienee luettu.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ugly Duck

    7. 9. 2010 8.09

  82. olen lukenut ja

    olen lukenut ja joskus luen sen tyttärelleni

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Laura

    7. 9. 2010 8.16

  83. Olen lukenut lapsena,

    Olen lukenut lapsena, mutta silloin en oikein tykännyt siitä, mutta myöhemmin luin sen omalle tyttärelleni ja tykkäsin enemmän. Toivottavasti saan joskus lukea sitä myös lapsenlapselleni!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tiina

    7. 9. 2010 8.22

  84. luettu

    luettu

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    intsu

    7. 9. 2010 8.41

  85. en ole lukenut,

    en ole lukenut, mutta nyt voisin lukea kummipojalle

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    pikku myy

    7. 9. 2010 8.47

  86. En ole lukenut

    En ole lukenut mutta siskon tyttö ihastuisi tähän satuun

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Anne

    7. 9. 2010 8.50

  87. tuttu on

    tuttu on

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    rali

    7. 9. 2010 8.52

  88. en ole lukenut

    en ole lukenut

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Marjatta

    7. 9. 2010 9.22

  89. En ole lukenut.

    En ole lukenut. Haluaisin lukea lapsilleni.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ev

    7. 9. 2010 9.29

  90. olen lukenut ja

    olen lukenut ja haluaisin lukea seuraavaksi siskolle

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    anna

    7. 9. 2010 9.33

  91. olen lukennut .Ei

    olen lukennut .Ei ole ketään jolle lukea

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mabu

    7. 9. 2010 9.34

  92. Liisaa ei luettu

    Liisaa ei luettu kun olin lapsi, lukisin kirjaa tyttärelleni.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    outi

    7. 9. 2010 10.06

  93. En oo lukenu,

    En oo lukenu, seuraavaksi lukisin lastenlapsille sitä tai ihan itsekseni, koska en oo lukenu sitä vielä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    marjo66

    7. 9. 2010 10.29

  94. Lapsena en ole

    Lapsena en ole lukenut. Opiskeluaikoina aloitin englanninkielisen version mutta jäi kesken…

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    - K-

    7. 9. 2010 10.55

  95. Vanhempani ovat lukeneet

    Vanhempani ovat lukeneet minulle ja nyt lukisin pojanpojilleni, kun vielä hieman kasvavat.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Riitta-Anneli

    7. 9. 2010 11.00

  96. Olen lukenut itse

    Olen lukenut itse ja olen jo lukenut omalle lapselleni ja tulen lukemaan vielä toisellekin
    :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sari

    7. 9. 2010 11.09

  97. olen lukenut. tällä

    olen lukenut. tällä hetkellä ei ole ketään jolle lukea, mutta tulevaisuudessa omille lapsille.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ripe

    7. 9. 2010 12.28

  98. en ole lukenut

    en ole lukenut mutta lukisin kyllä kirjan mielelläni kummitytölleni :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    josshu

    7. 9. 2010 12.39

  99. Lapsenlapselle, tottakai! Omille

    Lapsenlapselle, tottakai! Omille lapsille on luettu, joten lapsenlapsia odotellessa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    W1zard

    7. 9. 2010 12.49

  100. En ole lukenut.

    En ole lukenut. Haluaisin lukea sen pienille lapsille takkatulen ääressä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Luojasi tässä taas...

    7. 9. 2010 12.59

  101. En ole lukenut

    En ole lukenut

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pontus

    7. 9. 2010 13.08

  102. en ole lukenut,

    en ole lukenut, mutta voisin nyt lukea omille lapsilleni

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Johanna

    7. 9. 2010 13.12

  103. En ole lukenut,

    En ole lukenut, voisin lukea sen vaikka miehelleni iltasaduksi ;)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    niiskuneiti

    7. 9. 2010 13.56

  104. En ole lukenut

    En ole lukenut lapsena, mutta omille lapsilleni voisin lukea.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kiy

    7. 9. 2010 14.01

  105. Lapsena olen kirjaa

    Lapsena olen kirjaa lukenut. Nyt haluaisin kirjan lukea kahdelle ihanalle pikkuveljelleni sekä suloiselle siskontytölleni.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    annikamaaria

    7. 9. 2010 14.34

  106. Lapsilleni ihanille tyttösilleni

    Lapsilleni ihanille tyttösilleni

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    annax

    7. 9. 2010 14.49

  107. En ole lukenut

    En ole lukenut suomeksi vielä. Loistavaa LSD-täyteistä loogismatemaattista stuffia!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Boomhauer123

    7. 9. 2010 16.14

  108. pojan lapsille

    pojan lapsille

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    rupsahtanut ukko

    7. 9. 2010 16.14

  109. Pidin ao. kirjaa

    Pidin ao. kirjaa lapsena aina hieman outona. Haluaisin lukea sen nyt ihan yksikseni.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jennuli

    7. 9. 2010 16.16

  110. ehdottomasti lukisen sen

    ehdottomasti
    lukisen sen lapsille

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    teet

    7. 9. 2010 16.17

  111. Joo, olen lukenut

    Joo, olen lukenut kersana eri versioina Liisaa. Nyt voisin lukea ihmemaan juttuja miehelleni vaikkapa :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Szz

    7. 9. 2010 17.00

  112. En ole lukenut,

    En ole lukenut, lukisin sukulaislapsille.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Daisy

    7. 9. 2010 17.29

  113. Voi olla, että

    Voi olla, että olen lukenut, mutta elokuvana olen ainakin nähnyt.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Lotta

    7. 9. 2010 17.45

  114. JOO TULI LUETTUA.

    JOO TULI LUETTUA. VAIKKA ITSELLENI.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    VIENO HAJU

    7. 9. 2010 17.55

  115. En muista lukeneeni.

    En muista lukeneeni. Nyt lukisin kirjan lapsenlapselleni.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tuulia

    7. 9. 2010 18.00

  116. Tottahan se on

    Tottahan se on tullut luettua, lapsenlapset voisi olla kiinnostuneita.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Lusse

    7. 9. 2010 18.27

  117. On tullut luettua

    On tullut luettua ja elokuvana katsottua, nyt olisi mahtavaa saada se kirjana lapsilleni.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kipa

    7. 9. 2010 18.30

  118. lukisin sitä itselleni

    lukisin sitä itselleni

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Anne

    7. 9. 2010 19.02

  119. Olen lukenut aikuisiällä

    Olen lukenut aikuisiällä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Linda

    7. 9. 2010 19.30

  120. Hataran muistikuvan mukaan

    Hataran muistikuvan mukaan olen lukenut, tai minulle on luettu.
    Tästä kirjasta pitäisin visusti huolta. Kukaties istun jonain päivänä vaikkapa sairaalavuoteen vierellä – ja luen sitä jollekin pikkupotilaalle. Tai isommallekin.
    Kukaties joku lukee sitä vielä minulle..

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Uranus

    7. 9. 2010 19.49

  121. enpä ole lapsena

    enpä ole lapsena tätä lukenut.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    marjuska

    7. 9. 2010 19.49

  122. luettu on...toivottavasti joskus

    luettu on…toivottavasti joskus lapsenlapsille

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    pekk rauma pläkä

    7. 9. 2010 20.00

  123. en, nyt haluaisin

    en, nyt haluaisin kyllä lukea!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    puukir

    7. 9. 2010 20.08

  124. Luin kuin luinkin,

    Luin kuin luinkin, useampaankiin otteeseen ja eri versioina. Olisi ihana kirja lukea omille lapsille vaikkapa iltasatuna!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mea

    7. 9. 2010 21.20

  125. olen lukenut lapsena

    olen lukenut lapsena itse Liisan, lukenut sen omalle lapselleni ja nyt on aika lapsen lasten kuulla se myös :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ritu

    7. 9. 2010 21.37

  126. Äitini luki kirjaa

    Äitini luki kirjaa minulle ja voisin lukea sitä kummitytölleni.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kirsh

    7. 9. 2010 23.11

  127. Olen lukenut, meillä

    Olen lukenut, meillä oli joku kuvitettu painos. Itse lukisin.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mirja-Leena Leskinen

    7. 9. 2010 23.57

  128. Juuri nyt ei

    Juuri nyt ei ole ketään kenelle lukisin :(

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    annilauri

    8. 9. 2010 7.16

  129. Itse en ole

    Itse en ole kirjaa lukenut eikä sitä ole minulle lapsena luettu, mutta omille lapsilleni (joita ei vielä ole..) haluaisin sadun lukea.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Leppis

    8. 9. 2010 7.22

  130. en ole lukennut.

    en ole lukennut.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jasmin

    8. 9. 2010 7.39

  131. Olen lukenut ja

    Olen lukenut ja nyt luen sitä tyttärelle.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Piusku

    8. 9. 2010 7.58

  132. en ole lukenut

    en ole lukenut mutta katsonut kyllä elokuvan

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mahi

    8. 9. 2010 8.20

  133. En ole lukenut,

    En ole lukenut, haluaisin lukea sen nyt itse :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Polkka

    8. 9. 2010 8.20

  134. en ole

    en ole

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kimmo roininen

    8. 9. 2010 8.45

  135. Olen lukenut, ja

    Olen lukenut, ja se on luettu moneen kertaan. Tyttäreni alkaa olemaan siinä iässä, että varmasti Liisan seikkailut kiinnostaisivat. Hänelle olisi kiva lukea.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    takkuinen

    8. 9. 2010 9.08

  136. Olen lukenut

    Olen lukenut

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    slk

    8. 9. 2010 9.12

  137. olen lukenut

    olen lukenut

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    HLL

    8. 9. 2010 9.28

  138. En

    En

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Peeii

    8. 9. 2010 9.41

  139. kyllä olen lukenut

    kyllä olen lukenut ja haluaisin lukea sen nyt kummipojalleni

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    piude

    8. 9. 2010 9.43

  140. En muista itse

    En muista itse lapsena lukeneeni kirjaa, mutta nykyään tulee kyllä luettua omille lapsille aina silloin tällöin.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pilvi

    8. 9. 2010 9.43

  141. Minulle on luettu

    Minulle on luettu lapsena, lukisin lapsille sekä lainaisin kirjan muille vanhemmille.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kroko

    8. 9. 2010 9.48

  142. Olen lukenut ja

    Olen lukenut ja nyt lukisin lapselleni.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ninni

    8. 9. 2010 10.08

  143. En ole lukenut,

    En ole lukenut, nyt voisi olla aika.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Emm

    8. 9. 2010 10.10

  144. en ole

    en ole

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    pete

    8. 9. 2010 10.18

  145. olen lukenut mutta

    olen lukenut mutta omille lapsilleni muistaakseni vain jokin lyhyt kuvakirjaversio

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    maaruska

    8. 9. 2010 10.28

  146. Kyllä, pidin kovasti.

    Kyllä, pidin kovasti. Lukisin kenelle tahansa lapselle tai lapsenmieliselle.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kirsi

    8. 9. 2010 10.28

  147. tottakai tuttu

    tottakai tuttu

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    leena hakkio

    8. 9. 2010 10.30

  148. Haluaisin lukea sukulaislapsille.

    Haluaisin lukea sukulaislapsille.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    drella

    8. 9. 2010 10.45

  149. Olen joskus lapsuudesani

    Olen joskus lapsuudesani lukenut; kiva tarina.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Riksu

    8. 9. 2010 10.46

  150. Olen lukenut ja

    Olen lukenut ja voisin lukea omille lapsilleni

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Miia

    8. 9. 2010 10.49

  151. tottakai olen ja

    tottakai olen ja useampaankin kertaan. Kirja löytyy hyllystä ja olen sen lukenut pariin otteeseen lapsillenikin.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kati

    8. 9. 2010 10.50

  152. en ole

    en ole

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sami

    8. 9. 2010 11.14

  153. En

    En

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Moppi

    8. 9. 2010 11.17

  154. Lapsena minulle on

    Lapsena minulle on luettu ja itse olen lukenut lapsille kyseisen tarinan. Kiehtova on!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tuttipupu

    8. 9. 2010 11.18

  155. Olen lukenut, voisin

    Olen lukenut, voisin lukea nyt omille lapsilleni.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kava

    8. 9. 2010 11.21

  156. en ole

    en ole

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tipe

    8. 9. 2010 11.31

  157. En muista.

    En muista.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Keppi

    8. 9. 2010 11.45

  158. Minulle on luettu

    Minulle on luettu aikoinaan Liisa Ihmemaassa-kirjaa ja olen myös keräillyt kyseisen piirretyn fanituotteita (vanhemmat ostivat niitä). Lukisin kirjaa itsekseni. Myöhemmin ehkä omille lapsilleni.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    wonderland

    8. 9. 2010 11.50

  159. en ole

    en ole

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    anna

    8. 9. 2010 11.58

  160. En ole lukenut,

    En ole lukenut, mutta haluaisin lukea! Tuleville lapsille ois kivaa lukea jos tulee…

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Bii

    8. 9. 2010 12.02

  161. En ole En

    En ole

    En ole lukenut mutta lapsille pitäisi lukea.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Äippä66

    8. 9. 2010 12.06

  162. En ole lukenut

    En ole lukenut kirjaa, mutta olen katsonut sen piirrettynä. Haluaisin omien lasteni tutustuvan tähän tarinaan, sillä se on hyvin mielikuvituksellinen.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Giglio

    8. 9. 2010 12.25

  163. Olen lukenut

    Olen lukenut

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Atti

    8. 9. 2010 12.26

  164. Olen lukenut, suosittelen

    Olen lukenut, suosittelen kaikille, lukisin lapselle

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hei

    8. 9. 2010 12.38

  165. Olen lukenut,haluaisin lukea

    Olen lukenut,haluaisin lukea sen nyt lapselleni

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    n

    8. 9. 2010 13.02

  166. Olen lukenut! Niin

    Olen lukenut! Niin ihana. Tahtoisin lukea kirjan pienelle kummitytölleni Lotalle!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jutta

    8. 9. 2010 13.05

  167. tyttärelleni voisin lukea,

    tyttärelleni voisin lukea, tulisi samalla itsellekin tutuksi..

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    SATU

    8. 9. 2010 13.26

  168. en oo, voisin

    en oo, voisin lukea veljenlapselle

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    laama

    8. 9. 2010 13.31

  169. Minulle on lapsena

    Minulle on lapsena luettu se ja voisin lukea tyttärelleni…

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Immortal

    8. 9. 2010 14.05

  170. Ei ole luettu

    Ei ole luettu itselle, mutta tyttärelle voisin lukea ja itse asiassa luenkin joku päivä !

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Nettifretti

    8. 9. 2010 14.05

  171. En ole lukenut.

    En ole lukenut.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    namelesS

    8. 9. 2010 14.23

  172. En ole lukenut,

    En ole lukenut, mutta pitäisi kyllä lukea, arvostan, on hieno teos.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Luna

    8. 9. 2010 14.33

  173. Olen ja haluaisin

    Olen ja haluaisin lukea sen tyttärelleni!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Henrik

    8. 9. 2010 14.36

  174. Olen lukenut itse

    Olen lukenut itse lapsena ja omille lapsilleni haluaisin lukea.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Janelle

    8. 9. 2010 14.51

  175. Olen lukenut

    Olen lukenut

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    West84

    8. 9. 2010 15.11

  176. Olen lukenut

    Olen lukenut

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hanna

    8. 9. 2010 15.37

  177. olen lukenut

    olen lukenut

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tg

    8. 9. 2010 16.27

  178. Lapsilleni haluaisin sitä

    Lapsilleni haluaisin sitä lukea. Itse en ole sitä lapsena lukenut.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tiinu

    8. 9. 2010 16.28

  179. En ole lukenut

    En ole lukenut

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Maija

    8. 9. 2010 16.31

  180. en ole lukenut

    en ole lukenut

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    märtsä

    8. 9. 2010 16.38

  181. en ole ikinä

    en ole ikinä lukenut sitä. Lukisin sitä veljen tytölle.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    nipe

    8. 9. 2010 16.56

  182. Lapsena äiti luki

    Lapsena äiti luki sen minulle ja nyt lukisin sen omille lapsilleni.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ninni

    8. 9. 2010 17.07

  183. En ole lukenut,

    En ole lukenut, Siskontytölle lukisin.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Hman

    8. 9. 2010 17.11

  184. En ole itse

    En ole itse lukenut, mutta nyt lukisin kummitytölle.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jenni

    8. 9. 2010 17.16

  185. Olen lukenut

    Olen lukenut

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tre

    8. 9. 2010 17.17

  186. Ei tullutn luettua,

    Ei tullutn luettua, mutta nyt voisi lukea lapsenlapsille

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    koovee

    8. 9. 2010 17.20

  187. En ole lukenut.

    En ole lukenut. Kummipojalle voisin lukea.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Meeza

    8. 9. 2010 17.34

  188. En ole lukenut

    En ole lukenut mutta varmasti joskus tulevaisuudessa mahdollisesti omille lapsille :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    marjutti

    8. 9. 2010 17.41

  189. olen lukenut ja

    olen lukenut ja haluaisin lukea tyttärelleni

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ankkuliini

    8. 9. 2010 17.48

  190. Ei ole vielä

    Ei ole vielä lukenut!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Katariina Kukko

    8. 9. 2010 17.52

  191. olen lukenut ja

    olen lukenut ja haluaisin lukea kummitytölleni

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    z

    8. 9. 2010 17.53

  192. en ole lukenut,

    en ole lukenut, haluaisin lukea sen kummitytölleni :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    apriqoosi

    8. 9. 2010 18.21

  193. En ole lukenut

    En ole lukenut mutta elokuvan olen katsonut. Jos jollekkin haluaisin suositella tai lukea niin varmaankin siskon 7 vuotiaalle tytölle.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mins

    8. 9. 2010 18.25

  194. olen tainnut lukea

    olen tainnut lukea

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tyttönen

    8. 9. 2010 18.49

  195. Äiti taisi lukea

    Äiti taisi lukea minulle jokusen kerran tämän tarinan.
    Mutta kait minä se nytten tyttökaverille tässä vaiheessa ja sitten pistetään samana iltana vaikka lapset tulemaan, niin niille sitten luetaan. :D heh heh ;D ;D

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Megabass

    8. 9. 2010 19.11

  196. Voisin lukea itse

    Voisin lukea itse ja antaisin kirjan jo aikuiselle tyttärelleni joka harrastaa piirtämistä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Oloneuvos

    8. 9. 2010 19.12

  197. Olen pienenä lukenut

    Olen pienenä lukenut ja katsonut piirrettynä. Vielä isonakin Liisa Ihmemaassa kuuluu lempielokuviini :-) Kirjan haluaisin lukea pikkuvelijelle, uskoisin, että hänkin pitäisi siitä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    henski

    8. 9. 2010 19.23

  198. En ole.Lapsen lapselle

    En ole.Lapsen lapselle voisin lukea.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    A.R.

    8. 9. 2010 19.32

  199. Olen lukenut. Nyt

    Olen lukenut. Nyt voisin lukea sen kummipojalleni.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mie

    8. 9. 2010 19.41

  200. muistelin että olisin

    muistelin että olisin ja lapsille olen ainakin jotain satua lukenut

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hanna

    8. 9. 2010 19.50

  201. en ole lukenut

    en ole lukenut

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kaisa

    8. 9. 2010 19.53

  202. En lukenut lapsena.

    En lukenut lapsena. Voisin lukea tyttöystävälle iltalukemisena.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    r

    8. 9. 2010 20.21

  203. En ole ihan

    En ole ihan alkuperäistä tarinaa koskaan lukenut, ja nyt haluaisinkin saada kirjan itseni ja kummityttöni luettavaksi.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Razzmatazz

    8. 9. 2010 21.32

  204. olen lukenut ja

    olen lukenut ja nyt voisi lukea sen ihan omaksi ilokseen uudelleen

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    maria

    8. 9. 2010 21.39

  205. Olen lukenut, mutta

    Olen lukenut, mutta ois kiva saada omaksi =)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mais

    8. 9. 2010 21.58

  206. En ole muistaakseni

    En ole muistaakseni lukenut, mutta voisin lukea kummipojalleni.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tintti

    8. 9. 2010 22.15

  207. en ole lukenut.

    en ole lukenut. mutta kummitytölle vois lukea nyt.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    aksu

    8. 9. 2010 23.25

  208. Olenhan minä sen

    Olenhan minä sen lukunut.
    Pikkuisille piimasuille lukisin sitä nyt

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tuuletar

    8. 9. 2010 23.26

  209. Olen lukenut lapsena

    Olen lukenut lapsena ja voisin lukea uudestaan itselleni ;)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Susse

    8. 9. 2010 23.35

  210. Olen lukenut ja

    Olen lukenut ja pidän myös Disneyn piirretystä versiosta. Omille lapsilleni voisin ihan hyvin lukea, kunhan ovat hieman vanhempia.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    pietu80

    8. 9. 2010 23.47

  211. en ole lukenut,

    en ole lukenut, itselleni ehkä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mappe

    9. 9. 2010 1.04

  212. En ole lukenut.

    En ole lukenut. Voisin lukea iltalukemisena.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    eki

    9. 9. 2010 1.06

  213. en ole lukenut

    en ole lukenut

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    pate

    9. 9. 2010 1.08

  214. En lukenut, itselleni

    En lukenut, itselleni

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    merenkävijä

    9. 9. 2010 1.09

  215. en ole lapsena

    en ole lapsena lukenut, omat lapseni ovat vielä niin pieniä ettei heille ihan vielä viitsi liisaa lukea, saattaa olla liian jännittävää.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    anni409

    9. 9. 2010 7.08

  216. en ole lukenut,

    en ole lukenut, itselleni

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    delected

    9. 9. 2010 7.09

  217. en ole lukenut,

    en ole lukenut, itselleni

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kike

    9. 9. 2010 7.10

  218. en ole lukenut,

    en ole lukenut, itselleni

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hek

    9. 9. 2010 7.11

  219. Olen lukenut lapsena,

    Olen lukenut lapsena, nyt haluaisin lukea sen itselleni

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    manta

    9. 9. 2010 7.21

  220. en ole

    en ole

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    meeri

    9. 9. 2010 8.22

  221. en ole lukenut,

    en ole lukenut, vain elokuvaversiona katsellut. lapselle mieluusti lukisin.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    äskoo

    9. 9. 2010 9.58

  222. En ole lukenut

    En ole lukenut kirjaa,en edes nyt aikuisena. Mutta elokuva on aivan suosikki joka katsotaan vieläkin koko perheen voimin useasti vuodessa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    viper69

    9. 9. 2010 11.07

  223. En ole lukenut,

    En ole lukenut, joten haluaisin lukea sen itselleni

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Abigail

    9. 9. 2010 11.59

  224. Olen lukenut lapsena

    Olen lukenut lapsena

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    aj.

    9. 9. 2010 12.05

  225. En ole lukenut.

    En ole lukenut. Lukisin sen varmaan itselleni.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Liinu

    9. 9. 2010 12.06

  226. En ole lukenut,

    En ole lukenut, mutta haluaisin lukea sen itse.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Orkidea

    9. 9. 2010 12.42

  227. En muista, voisin

    En muista, voisin lukea nyt.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Norsu

    9. 9. 2010 12.43

  228. Itse olen pienenä

    Itse olen pienenä katsonut kyseisen leffan,mutta nykyään itsellä on tapana päivittäin lukea omille lapsille joten ei tuo huono vaihtoehto olisi satutuokion ohjelmistoon. =)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    HM_MAMI

    9. 9. 2010 13.04

  229. Olen lukenut. Haluaisin

    Olen lukenut. Haluaisin lukea sen uudelleen.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    shil

    9. 9. 2010 13.27

  230. Olen lukenut ja

    Olen lukenut ja nyt lukisin sen pienelle kummitytölleni.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Nipsu

    9. 9. 2010 13.37

  231. En ole lukenut

    En ole lukenut itse, olen nähnyt vain elokuvan. Haluaisin lukea kirjan omalle lapselleni.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jenppa

    9. 9. 2010 14.14

  232. Olen lukenut ja

    Olen lukenut ja se on mahtava! Irvikissa on suosikkini. Nyt haluaisin lukea kirjan sekä lapsilleni että uudelleen itselleni.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tarleena

    9. 9. 2010 14.30

  233. on sitä tullu

    on sitä tullu lapsille luettua

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hanhi

    9. 9. 2010 16.59

  234. Minulla oli Liisa

    Minulla oli Liisa Ihmemaassa kirja lapsena ja se oli Peter Panin ohella suosikki. Kunhan minulla on omia lapsia niin niille tahdon lukea.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tanjuli

    9. 9. 2010 17.15

  235. Juu olen, toivottavasti

    Juu olen, toivottavasti saan joskus lukea omille lapsilleni.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jenni

    9. 9. 2010 17.30

  236. joskus kauan sitten.

    joskus kauan sitten.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    elraimo

    9. 9. 2010 18.12

  237. En ole lukenut.

    En ole lukenut. Voisinpa vaikka itse lukea nyt. Kummitytölle antaisin.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Selma

    9. 9. 2010 18.23

  238. Iltasaduksi on sitä

    Iltasaduksi on sitä minulle moneen otteeseen luettu! :) Nuorimmalle pikkuveljelleni!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tiuhti

    9. 9. 2010 18.43

  239. Minulle sitä ei

    Minulle sitä ei koskaan ole luettu, jonka takia se kinnostaa!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jolle

    9. 9. 2010 19.29

  240. en, sukulaislapselle

    en, sukulaislapselle

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Hellu63

    9. 9. 2010 19.49

  241. Minulle ollaan luettu

    Minulle ollaan luettu pienenä. Voisin lukea tulevaisuudessa omille lapsilleni.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    wipsu

    9. 9. 2010 19.55

  242. en ole lukenut,

    en ole lukenut, oma äitini luki minulle ja nyt tahtoisin lukea sen omalle lapselleni.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    =)

    9. 9. 2010 20.41

  243. Olen lukenut montakin

    Olen lukenut montakin kertaa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jozzu87

    9. 9. 2010 21.07

  244. En ole lukenut,

    En ole lukenut, voisin lukea sukulaislapselle.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sa

    9. 9. 2010 21.28

  245. en ole

    en ole

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jk

    9. 9. 2010 21.28

  246. Lapsena luettu Nyt

    Lapsena luettu
    Nyt tahtoisin lukea kolmelle tyttärelleni

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kuutar

    9. 9. 2010 21.34

  247. Kyllä. Haluaisin lukea

    Kyllä. Haluaisin lukea sen kaverini tytölle joka on juuri näillä hetkillä syntymässä :) <3

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jonna

    9. 9. 2010 22.28

  248. Olen lukenut itse

    Olen lukenut itse ja lapsille ja nyt haluaisin lukea tyttärentyttärelle joka on 6 v.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kirstiliini

    9. 9. 2010 22.45

  249. kyllä Liisa tuttu

    kyllä Liisa tuttu on omasta lapsuudesta,omalle tytölleni haluaisin lukea!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Masa

    9. 9. 2010 23.05

  250. tuttuakin tutumpi kertomus,

    tuttuakin tutumpi kertomus, mutta vain elokuvana… kirjaa en muista lukeneeni koskaan.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tiiti66

    10. 9. 2010 6.58

  251. HOitolapsille voisin lukaista

    HOitolapsille voisin lukaista kirjan, koska en ole sitä itsekään koskaan lukenut vaikka tarina onkin tuttuakin tutumpi.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ensu

    10. 9. 2010 7.00

  252. olen lapsena lukenut

    olen lapsena lukenut ja nähnyt piirrettynä elokuvana

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    macke

    10. 9. 2010 7.58

  253. Olen lukenut ja

    Olen lukenut ja omille lapsilleni lukisin

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    asd

    10. 9. 2010 11.40

  254. En ole lukenut,

    En ole lukenut, mutta haluaisin nyt lukea itselleni ja lapsilleni

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Juuso

    10. 9. 2010 11.40

  255. En ole lukenut

    En ole lukenut lapsena ,haluaisin lukea kirjan omalle lapselle ja samalla tutustua itse kirjaan

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    moppe

    10. 9. 2010 12.36

  256. olen lukenut ja

    olen lukenut ja rakastan sitä yli kaiken! ja haluaisin ihan itse lukea sen jälleen.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    nasu

    10. 9. 2010 14.37

  257. Olen lukenut teininä,

    Olen lukenut teininä, tykkäsin

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mimosa

    10. 9. 2010 16.24

  258. en ole koskaan

    en ole koskaan lukenut mutta se olisi mukavaa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Heini

    10. 9. 2010 16.31

  259. en ole lukenut

    en ole lukenut

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    heli

    10. 9. 2010 18.57

  260. En ole lukenut.

    En ole lukenut.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    lena

    10. 9. 2010 20.36

  261. En ole lukenut

    En ole lukenut koskaan, vaikka omistan sen englanninkielisenä. Pitäisi lukea kyllä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    marissa

    10. 9. 2010 21.09

  262. En ole koskaan

    En ole koskaan lukenut, mutta olen aina halunnut. Lukisin kirjan siis itselleni :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    LilyLuna

    10. 9. 2010 23.42

  263. Olen lukenut ja

    Olen lukenut ja aion lukea sen lapsenpsilleni

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ramses

    11. 9. 2010 2.40

  264. onpa tullut luettua

    onpa tullut luettua ja nyt sen voisi lukea lapsenlapselle

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    riti

    11. 9. 2010 9.06

  265. olen...ja nyt tietty

    olen…ja nyt tietty luen omille muxuilleni

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jyrki

    11. 9. 2010 9.46

  266. olen lukenut

    olen lukenut

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Maza

    11. 9. 2010 9.58

  267. olen lukenut

    olen lukenut

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Setu

    11. 9. 2010 9.58

  268. en ole lukenut

    en ole lukenut

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    piitsu

    11. 9. 2010 9.59

  269. en ole lukenut

    en ole lukenut

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    päty

    11. 9. 2010 9.59

  270. Olen lukenut ja

    Olen lukenut ja kohta luen sitä lapsenlapsilleni.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Oulutar

    11. 9. 2010 11.19

  271. Olen lukenut itse

    Olen lukenut itse ja lukenut lapselleni. Nyt haluaisin lukea tämän version aivan itse.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    syystakiton

    11. 9. 2010 12.00

  272. en ole lukenut

    en ole lukenut

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jarimv

    11. 9. 2010 12.27

  273. Olen lukenut

    Olen lukenut

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    pia

    11. 9. 2010 12.50

  274. olen lukenut ja

    olen lukenut ja lukisin sen lapsenlapsilleni

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hoitsu55

    11. 9. 2010 14.43

  275. en ole lukenut

    en ole lukenut

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jontukka

    11. 9. 2010 14.43

  276. En ole lukenut

    En ole lukenut ja varmaankin tyytyisin lukemaan ne itselleni

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Hepa

    11. 9. 2010 15.55

  277. en muista lukeneeni,

    en muista lukeneeni, nyt lukisin omalle lapselle

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Seija

    11. 9. 2010 17.57

  278. Olen lukenut

    Olen lukenut

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Paku

    11. 9. 2010 18.03

  279. olen lukenut :)

    olen lukenut :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    heini

    11. 9. 2010 18.56

  280. on luettu

    on luettu

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hj

    11. 9. 2010 18.58

  281. on luettu

    on luettu

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    iidee

    11. 9. 2010 19.54

  282. en ole, mutta

    en ole, mutta haluaisin itse lukea

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    stiinuska

    11. 9. 2010 20.07

  283. Olen lukenut. Nyt

    Olen lukenut. Nyt lapseni katsovat sen piirrettynä elokuvana. Ja katsoinpa itsekin elokuva versoin siitä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Rae

    11. 9. 2010 20.30

  284. Olen lukenut. Nyt

    Olen lukenut. Nyt lukisin sen sukulaislapsille

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    vellu

    11. 9. 2010 20.39

  285. Äiti luki joskus,

    Äiti luki joskus, juuri nyt en lukisi kellekään. Ehkä joskus omille lapsille.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    marko

    11. 9. 2010 21.37

  286. Liisa ihmemaassa kirjaa

    Liisa ihmemaassa kirjaa kirjaa en ole lukenut,ainoastaan sarjakuvana minulla oli jokin Liisa ihmemaassa teos.Haluaisin lukea Liisa ihmemaassa -kirjan nyt sukulaislapsille.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jakke-81

    12. 9. 2010 2.04

  287. En lukenut lapsena.

    En lukenut lapsena.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sitris

    12. 9. 2010 7.44

  288. olen ja monesti

    olen ja monesti

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tee

    12. 9. 2010 8.33

  289. En ole lukenut

    En ole lukenut

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    marme

    12. 9. 2010 9.53

  290. Olen lukenut -

    Olen lukenut – laittaisin hyllyyn odottamaan mahdollisia tulevia lapsenlapsia…

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    äitikkä

    12. 9. 2010 16.34

  291. Kyllä luin ja

    Kyllä luin ja seuraavaksi oma lapseni kuulee samat sadut.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Miimu

    12. 9. 2010 16.38

  292. olen lukenut

    olen lukenut

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mippu

    12. 9. 2010 16.44

  293. En ole lukenut

    En ole lukenut

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    pipa

    12. 9. 2010 18.54

  294. luettu on.

    luettu on.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Stoge

    12. 9. 2010 19.25

  295. Olen lukenut

    Olen lukenut

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    pola

    12. 9. 2010 19.40

  296. muistan että minulla

    muistan että minulla oli suuri satukirja missä oli tiivistetty versio Liisa ihmemaassa-kirjasta. Haluaisin että sisarentyttäreni saisi tämän kirjan.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    salla90

    12. 9. 2010 20.44

  297. En ole lukenut,

    En ole lukenut, voisin kyllä lukea tyttärelle ja hänen kaverilleen.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pirkko

    13. 9. 2010 13.12

  298. Voi tietenkin olen!

    Voi tietenkin olen! Odotan, että lapsilleni kertyy vielä hiukan enemmän ikää, jotta pääsen lukemaan sitä uudelleen! – kyllä äitiys on ihanaa!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    H3IDI

    13. 9. 2010 13.22

  299. En ole lukenut

    En ole lukenut ja lukisin sen itselleni.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mimma

    13. 9. 2010 18.51

  300. Eipä ole tullut

    Eipä ole tullut luettua :p

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mok

    13. 9. 2010 19.46

  301. En ole lukenut,

    En ole lukenut, mutta voisin lukea lapsilleni.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    risto

    13. 9. 2010 20.52

  302. Äiti luki minulle

    Äiti luki minulle ja siskolleni kun olimme pieniä. Nyt haluaisin lukea tätä omalle 3,5v satujakirjoja rakastavalle tyttärelleni ja myöhemmin 1,5v tyttärelleni :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Janzu

    13. 9. 2010 22.52

  303. OLEN LUKENUT,JOO. NO,EN

    OLEN LUKENUT,JOO. NO,EN AINAKAAN LAPSILLENI LUKISI. EI OLE OIKEASTI LASTENKIRJA.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ulla

    14. 9. 2010 10.08

  304. Luin koulussa englanniksi.

    Luin koulussa englanniksi. Nyt lukisin pojalleni.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Lisbeth

    14. 9. 2010 10.44

  305. En ole lukenut.

    En ole lukenut. Mutta ystäväni lapsi pitäisi siitä varmasti.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    TH

    14. 9. 2010 17.55

  306. olen lukenut

    olen lukenut

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Emppu78

    14. 9. 2010 18.41

  307. En ole lukenut,

    En ole lukenut, mutta nyt mielelläni lukisin sen itselleni

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    NuNu

    15. 9. 2010 0.01

  308. olen lukenut sen

    olen lukenut sen lapsena.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kaya

    15. 9. 2010 9.11

  309. Juu olen lukenut,

    Juu olen lukenut, monta kertaa. Nyt lukisin sen pienelle veljentyttärelle, ja miksei omaksi iloksikin :-)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Rulla

    15. 9. 2010 11.28

  310. Olen lukenut kirjan

    Olen lukenut kirjan ja haluaisin sen nyt lukea omalle pienelle tytölleni.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    meiju

    15. 9. 2010 12.57

  311. Olen lukenut, oli

    Olen lukenut, oli suuri suosikkini. Lapsille olen sitä sittemmin lukenut.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kukkanen

    15. 9. 2010 18.35

  312. Aivan ihana!!

    Aivan ihana!!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    minä

    15. 9. 2010 18.35

  313. Olen lukenut paljon

    Olen lukenut paljon

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Veera

    15. 9. 2010 18.36

  314. Lapsena luin ja

    Lapsena luin ja vanhempana siitä on löytänyt uusia ulottuvuuksia.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kesäheinä

    15. 9. 2010 18.36

  315. Olen lukenut

    Olen lukenut

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    joku

    15. 9. 2010 18.36

  316. en ole lukenut.kummityölleni

    en ole lukenut.kummityölleni lukisin :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    nunnukka

    15. 9. 2010 19.36

  317. en ole sattunut

    en ole sattunut lukemaan.
    esim. poitsulle voisi lukea.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hieno teos

    15. 9. 2010 20.39

  318. Olen lapsena lukenut

    Olen lapsena lukenut ja nyt tahtoisin jakaa sen tuoman ilon myös sukulaislapselle.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tutu

    15. 9. 2010 20.41

  319. En ole lukenut

    En ole lukenut kirjaa mutta piirretyn elokuvan kyllä muistan. Kirja voisi olla aika hyvä kokemus lukea, voisin lukaista sen vaikka mieheni siskonlapsille, he eivät ole koskaan tarinaa edes kuulleet.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jonsku

    15. 9. 2010 21.46

  320. en ole lukenut.

    en ole lukenut. Mutta voisin lukea tuon sisarusten lapsille.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jopu

    15. 9. 2010 22.38

  321. Olen lukenut ja

    Olen lukenut ja voisin lukea itsekin uudelleen vielä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Emppu

    15. 9. 2010 23.36

  322. En ole lukenut.

    En ole lukenut. Voisin lukea sukulaisten lapsille.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jokke

    15. 9. 2010 23.38

  323. En ole vaan

    En ole vaan katsoin sarjoja. Voisin lukea itselleni

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mappe

    15. 9. 2010 23.39

  324. Minä oelen Liisa

    Minä oelen Liisa Ihmemaassa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    unttis

    16. 9. 2010 4.02

  325. Lapsena tuli luettua

    Lapsena tuli luettua ja mieleeni jäi lähtemättömästi kuningattaren sanat PÄÄ POIKKI,PÄÄ POIKKI..Karmivaa, koska muuta tuosta kirjasta en muistakaan.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    RuutuÄssä

    16. 9. 2010 11.10

  326. en ole, olen

    en ole, olen vain katsonut elokuvan

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ansu88

    16. 9. 2010 13.21

  327. Nostalgiaa! Tämän lukisin

    Nostalgiaa! Tämän lukisin omille lapsille :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Satu H.

    16. 9. 2010 13.43

  328. Olen lukenut:) Tahtoisin

    Olen lukenut:) Tahtoisin sen lukea pikkuhiljaa aikuistuvalle tyttärentyttärelleni. Hänen kanssaan olisi hauska lukea, mietiskellä ja jutella kirjasta :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Laila

    16. 9. 2010 21.14

  329. en ole, mutta

    en ole, mutta voisin nyt lukea

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jontey

    16. 9. 2010 22.02

  330. En ole koskaan

    En ole koskaan lukenut kyseistä kirjaa, vaikka se on kirjahyllyssämme…Haluaisin antaa kirjan ystävieni lapsille, koska homeinen talo vei heidän kirjat muun mukana.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Johanna

    17. 9. 2010 1.21

  331. Olen lukenut jonkun

    Olen lukenut jonkun version, antaisin voiton lahjakso pikkusiskolleni joka on aivan uskomaton suuri kirjan fani.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Arhippa

    17. 9. 2010 5.23

  332. en ole lukenut,

    en ole lukenut, lahjapakettiin käärisin sukulaislapselle

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kcp

    17. 9. 2010 5.24

  333. joo luin sen

    joo luin sen koulussa englanniksi

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    elliida

    17. 9. 2010 14.44

  334. Viisi lasta odottaa

    Viisi lasta odottaa kirjan kuuntelemista innolla.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hoyla

    17. 9. 2010 16.04

  335. Olen lukenut lapsena

    Olen lukenut lapsena ja vähän isompanakin.
    Haluaisin lukea sen omille lapsilleni

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Lipfert

    17. 9. 2010 19.41

  336. kyllä on tullut

    kyllä on tullut luettua,nyt voisi lastenlapsille lukea.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hilkk

    17. 9. 2010 22.29

  337. eo ole lukenut,

    eo ole lukenut, lapsilleni voisin lukea.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    aija77

    18. 9. 2010 9.43

  338. En ole lukenut

    En ole lukenut ja nyt täytyisikin paikata aukko sivistyksessä. Lukisin kirjan itse ja myöhemmin mahdollisesti tulevalle lapselle.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Siiri

    18. 9. 2010 14.08

  339. En ole lukenut

    En ole lukenut

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    rabbesi

    18. 9. 2010 16.48

  340. tarina on tuttu,

    tarina on tuttu, vaan kirjaa en ole tainnut koskaan lukea. Niinhän se taitaa olla, että valinta Disney-elokuvan aiheeksi viimeistään muodostaa klassikon.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kaius

    19. 9. 2010 8.13

  341. Kummipojalle voisin antaa

    Kummipojalle voisin antaa lukulahjan; haluan suosia klassikoita kirjavalinnoissa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    nikolai

    19. 9. 2010 8.14

  342. Kirjaa en ole

    Kirjaa en ole lukenut, mutta kiinnostavaa olisi vertailla kirjaa filmitoteutukseen. Aika usein sävy onkin yllättäen aivan erilainen.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    bebe

    19. 9. 2010 8.16

  343. Olen lapsena lukenut,

    Olen lapsena lukenut, nyt lukisin tyttärelleni, kunhan hiukan kasvaa tuosta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    omppu

    19. 9. 2010 14.28

  344. Lapsena juu, mutta

    Lapsena juu, mutta onhan se ihan aikuistenkin kirja…

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    M

    19. 9. 2010 22.12

  345. En ole lukenut

    En ole lukenut ja haluaisinkin lukea sen nyt.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Rosa

    19. 9. 2010 23.39

  346. Luin sen vasta

    Luin sen vasta nuorena aikuisena ja tykkäsin! Voisin lukea sen uudestaan.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tuula

    20. 9. 2010 10.51

  347. En lapsena lukenut

    En lapsena lukenut kyseistä kirjaa. Vasta nyt aikuisena näin ensimmäisen kerran elokuvan.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Nono02

    20. 9. 2010 13.09

  348. En ole lukenut,

    En ole lukenut, mutta haluan lukea sen tyttärelleni.
    Klassikko!!!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sigma

    20. 9. 2010 13.19

  349. En lukenut, kun

    En lukenut, kun minulla ei sellaista ollut. Haluaisin lukea sen kummitytölleni!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Aurinkotyttö

    20. 9. 2010 18.48

  350. Tarina on tuttu.

    Tarina on tuttu. En ole kirjaa vielä lukenut mutta kiinnostaisi tutustua klassikkokirjaan.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kaiju

    20. 9. 2010 18.56

  351. Olen lukenut ja

    Olen lukenut ja nyt kiinnostaisi lukea lapsilleni.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hannah

    20. 9. 2010 18.57

  352. Olen lapsena lukenut.

    Olen lapsena lukenut. Hyvän lukukokemuksen myötä lukisin mielelläni myös lapsilleni.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    saru

    20. 9. 2010 18.59

  353. En ole lukenut

    En ole lukenut mutta kiinnostaisi tutustua kirjaan

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kari

    20. 9. 2010 19.01

  354. O)len lukenut ja

    O)len lukenut ja mielelläni lukisin myös uudelleen.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    AH

    20. 9. 2010 19.03

  355. Olen lukenut. Kirjaa

    Olen lukenut. Kirjaa luettaisiin meidän lapsiperheessä
    koska satukirjat on suosikkejamme.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    SS

    20. 9. 2010 19.06

  356. luen sen itse

    luen sen itse silloin tällöin

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    essukka

    21. 9. 2010 9.44

  357. olen tainut lukea.

    olen tainut lukea. Kummilaosi olisi tulossa kylään, hänelle voisin lukea..

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    lady

    21. 9. 2010 12.11

  358. En ole lukenut

    En ole lukenut

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tiikeri

    21. 9. 2010 13.43

  359. En lukenut lapsena,

    En lukenut lapsena, enkä tullut lukeneeksi omille lapsillenikaan, kun en ylipäänsä ehtinyt lukea heille yhtään mitään. Lapsenlapsille olen yrittänyt korvata tämän, ja heille olen tuonkin kirjan lukenut.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Inkeri

    21. 9. 2010 14.51

  360. Olen lukenut lapsena,

    Olen lukenut lapsena, olen myös lukenut omille lapsilleni. Nyt voisin lukea kummilapsilleni.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Maamu

    21. 9. 2010 16.59

  361. En ole lukenut,

    En ole lukenut, katsonut vain elokuvina. Lukisin kirjaa mielelläni veljeni lapselle

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    lara

    22. 9. 2010 6.19

  362. En ole lukenut

    En ole lukenut kirjaa. Tutustuisin siihen mielelläni lapsenlapseni kanssa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tikka

    22. 9. 2010 9.35

  363. En ole lukenut,

    En ole lukenut, mutta voisin lukea lapsenlapselleni

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Satsa

    22. 9. 2010 22.45

  364. olen lukenut lapsena

    olen lukenut lapsena ja haluaisin lukea myös aikuisena :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mira

    23. 9. 2010 12.51

  365. en ole. pikku

    en ole. pikku sofialle.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sole

    23. 9. 2010 21.18

  366. en ole. Lukisin

    en ole. Lukisin sen itse

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tiiu

    24. 9. 2010 11.09

  367. äidin vanhoja sarjakuvia

    äidin vanhoja sarjakuvia olen lukenut. lukisin omalle tyttärelleni!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Taati83

    25. 9. 2010 16.10

  368. en ole koskaan

    en ole koskaan lukenut. haluaisin lukea ensin itselleni. sitten kummilapsille

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ossi

    25. 9. 2010 22.32

  369. En ainakaan muista

    En ainakaan muista lukeneeni, mutta nyt minulla on ihana kummityttö ja avopuolisoni veljen tyttö, joille lukisin kirjaa erittäin mielelläni.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jenni

    25. 9. 2010 22.43

  370. En ole. Sukulaisten

    En ole. Sukulaisten lapsille.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sepi

    25. 9. 2010 23.21

  371. En ole. Haluaisin

    En ole. Haluaisin lukea sen itselleni :P

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Lessu

    26. 9. 2010 0.54

  372. olen lukenut, nyt

    olen lukenut, nyt haluaisin lukea pikku veljille!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    suba

    26. 9. 2010 10.54

  373. En ole lukenut,

    En ole lukenut, mutta haluaisin lukea pikkusiskolleni!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Katriona

    26. 9. 2010 12.07

  374. en ole lukenut

    en ole lukenut

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mikko

    26. 9. 2010 15.11

  375. Olen lukenut ja

    Olen lukenut ja haluaisin lukea kirjan uudestaan itselleni.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mirkkux

    26. 9. 2010 18.47

  376. En. Lapsenlapsille.

    En. Lapsenlapsille.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Piitu

    26. 9. 2010 20.45

  377. En lukenut lapsena,

    En lukenut lapsena, mutta näin piirretyn

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tipitii

    26. 9. 2010 22.14

  378. En ole tainnut

    En ole tainnut lukea?

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tz

    27. 9. 2010 13.15

  379. en ole lukennut.

    en ole lukennut.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mira

    27. 9. 2010 21.34

  380. en ole lukennut.

    en ole lukennut.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    metu

    27. 9. 2010 21.35

  381. en ole lukennut.

    en ole lukennut.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    noni

    27. 9. 2010 21.35

  382. en ole lukennut.

    en ole lukennut.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    humbold

    27. 9. 2010 21.35

  383. En ole lukenut.

    En ole lukenut. Kummilapselle lukisin.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    takso

    28. 9. 2010 10.27

  384. Olen lukenut, nyt

    Olen lukenut, nyt lukisin 6-v. tyttärelleni.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ellu66

    28. 9. 2010 22.09

  385. En ole tainnut

    En ole tainnut lukea. Nyt lukisin omille lapsilleni.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tinde66

    29. 9. 2010 0.51

  386. en ole varma

    en ole varma olenko lukenut lapsena, mutta nyt olisi mukava lukea, verrata elokuvien versioihin

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Malaika

    29. 9. 2010 5.36

  387. Olen lukenut englanniksi,

    Olen lukenut englanniksi, mutta olisi mukavaa saada suomenkielinen versio omaksi

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ruusu

    29. 9. 2010 5.43

  388. En ole lukenut

    En ole lukenut itse, minulle on luettu se. Nyt lukisin kirjaa siskon tytölle. On vauhdikkaiden tarinoiden perään.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kattis

    29. 9. 2010 5.43

  389. en ole lukenut

    en ole lukenut lapsena, ainakaan alkuperäistä, tarina tosin jostain tuttu silti, eli nyt lukisin sitä itselle samalla kuin lapsille

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mice

    29. 9. 2010 5.45

  390. En ole.

    En ole.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Topias

    29. 9. 2010 6.59

  391. En ole lukenut,

    En ole lukenut, mutta voisin lukea tyttärelle

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Joopajoo

    29. 9. 2010 8.10

  392. Muistan kun pienenä

    Muistan kun pienenä luimme tätä kirjaa usein yhdessä äidin kanssa ja haluaisin jakaa nyt tämän ihanan kirjan oman lapseni kanssa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tiina

    29. 9. 2010 10.56

  393. kirja luettiin minulle

    kirja luettiin minulle kun olin pieni. itse luin sen aikuisena ja kirja tuntui täysin erillaiselta kuin, muistin. hyvä kirja.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hansu

    29. 9. 2010 12.48

  394. Olen lukenut. Lukisin

    Olen lukenut. Lukisin omalle lapselle.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sarita

    29. 9. 2010 17.41

  395. olen lukenut ja

    olen lukenut ja lukisin lapsilleni sen

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    korasa

    29. 9. 2010 21.55

  396. olen lukenut liisa

    olen lukenut liisa ihmemaassa ja katsonut ohjelman myös. Kivoja ovat.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    anne

    29. 9. 2010 22.37

  397. Olen lukenut lapsenaja

    Olen lukenut lapsenaja vieläkin uppoudun taikamaailman lumoihin ukn tuntuu siltä. Lukisin mielelläni liisaa veljeni lapselle vaikka joka päivä, jos hän vaan asuisi hieman lähempänä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    santtuli

    30. 9. 2010 9.44

  398. En ole lukenut

    En ole lukenut

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Piia

    30. 9. 2010 15.47

  399. Ei ole tullut

    Ei ole tullut luettua…

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jukka

    30. 9. 2010 15.48

  400. Olen lukenut. Nykyisin

    Olen lukenut. Nykyisin olen lukenut lapsilleni, sekä olemme katsoneet kaikki mahdolliset sarjat ja DVD:t. Mutta kirja on aina paras.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ninah

    30. 9. 2010 17.30

  401. olen ja omalle

    olen ja omalle pojalle lukisin

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jepjep

    30. 9. 2010 18.10

  402. En ole, en

    En ole, en tiedä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    MiKi

    30. 9. 2010 18.41

  403. Olen lukenut, siskon

    Olen lukenut, siskon lapsille

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Viiru

    30. 9. 2010 20.05

  404. Muistan hämärästi

    Muistan hämärästi

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tamias

    30. 9. 2010 20.06

  405. Olen lukenut, hyvä

    Olen lukenut, hyvä lahjaidea

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    IILE

    30. 9. 2010 20.09

  406. En ole lukenut,

    En ole lukenut, voisin lapsilleni lukea.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Miqee

    1. 10. 2010 0.20

  407. En ole lukenut.

    En ole lukenut. Lapsenlapselle lahjottaisin

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ano

    1. 10. 2010 5.35

  408. En ole lukenut.

    En ole lukenut. Kummityttö Ella sen saisi.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Piiku58

    1. 10. 2010 8.12

  409. en ole lukenut.

    en ole lukenut.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    pööpöö

    1. 10. 2010 8.29

  410. en ole lukenut

    en ole lukenut

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    maisa

    1. 10. 2010 9.27

  411. en ole lukenut..

    en ole lukenut..

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    raate

    1. 10. 2010 9.27

  412. Olen lukenut ja

    Olen lukenut ja nyt voisin lukea sen kummitytölleni.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Eso

    1. 10. 2010 9.32

  413. Olen lukenut monestikin

    Olen lukenut monestikin eri lapsille ja voisin lukea sen sukulaislapselleni tai vaikkapa useammallekin.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Syxy

    1. 10. 2010 9.33

  414. En ole lukenut

    En ole lukenut

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Nikke1

    1. 10. 2010 9.46

  415. Olen lukenut siskon

    Olen lukenut siskon lapsille ja itselle on tuttu lapsuudesta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Järvis

    1. 10. 2010 9.49

  416. En ole lukenut

    En ole lukenut mutta piirreety elokuvan olen nähnyt

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    JUHIS

    1. 10. 2010 9.51

  417. En itse, vanhemma

    En itse, vanhemma lukuvat minulle. Saman voisin tehdä joskus itse.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tj

    1. 10. 2010 10.41

  418. Minulle on luettu

    Minulle on luettu sitä lapsena ja olen itsekin se lukemaan opittuani lukenut. Haluaisin lukea kirjan uudetsaan kuvien kera.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Aija

    1. 10. 2010 11.14

  419. Siskoni luki minulle

    Siskoni luki minulle sitä kun oltiin pieniä. Voisin lukea kummitytölleni.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    riutu

    1. 10. 2010 13.01

  420. Luin kirjan lapsena

    Luin kirjan lapsena kun opin lukemaan. Nyt vanhempana voisin lukea kirjan omille lapsilleni.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kirkki

    1. 10. 2010 13.03

  421. en ole lukenut,

    en ole lukenut, ja nyt lukisn ekaksi itselleni

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    otto

    1. 10. 2010 13.39

  422. Muistaakseni en,koska oli

    Muistaakseni en,koska oli aikas vähän kirjoja siihen aikaan.
    Nyt ei ole kyllä kenelle lukisin ellen sitten itselleni :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Hilu41

    1. 10. 2010 13.58

  423. kyllä muistelen että

    kyllä muistelen että niitä luettiin juu kyllä niin se oli pidin kirjoista.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tuote

    1. 10. 2010 14.16

  424. hämärä muisti kuva

    hämärä muisti kuva on että ,se luettiin meille lapsille

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    anja

    1. 10. 2010 17.12

  425. olen katsonut ohjelman

    olen katsonut ohjelman televisiosta ja nyt haluaisin lukea tarinan kirjasta kummitytölleni.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mimmi

    1. 10. 2010 19.38

  426. olen lukenut lapsena.

    olen lukenut lapsena. nyt lukisin lapsenlapsilleni.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mummeli

    1. 10. 2010 21.34

Kirjoita kommentti