Onko työpaikan äänekkäin taitavin? Arvottu
Sosiaalisuutta pidetään perinteisesti ”hyvän ihmisen” merkkinä, mutta onko sosiaalisuutta se, että ihminen on aina seuran keskipiste, ottaa tilan ja työntää muut syrjään. Professori Liisa Keltikangas-Järvisen tänään julkistettava uutuuskirja Sosiaalisuus ja sosiaaliset taidot (WSOY) syventää ymmärrystä aiheesta ja selventää sosiaalisuuden ja sosiaalisten taitojen eroja.
Sosiaalisuus on synnynnäinen temperamenttipiirre, joka liittyy haluun olla ihmisten kanssa. Sosiaaliset taidot taas ovat opittuja ja tarkoittavat kykyä olla muiden kanssa. Sosiaaliset taidot eivät vaadi pohjakseen mitään tiettyä temperamenttia. Ujolla ihmisellä voi olla erinomaiset sosiaaliset taidot, ja ujous liittyy empatiaan ja herkkyyteen ymmärtää toisia ihmisiä.
”Yhteiskunnassa on monia kuplia, jotka pelkällä olemassaolollaan saavat tietyillä ominaisuuksilla varustetut ihmiset tuntemaan itsensä huonoiksi. Kun puhutaan erilaisuuden ymmärtämisestä, vedotaan usein suvaitsevaisuuteen. Suvaitsevaisuuden odotus kuitenkin sisältää ajatuksen, että asiassa on jotain, jota tulisi suvaita. Ei kukaan pyydä suvaitsemaan hienoja, hyviä ja tavoiteltavia asioita. Suvaitsevaisuutta ei silloin tarvita, kun oikeasti ymmärretään ihmisten erilaisuus.”
Sosiaalisten taitojen kääntöpuoli on aggressiivisuus. Keltikangas-Järvinen kertoo, miten aggressiivinen käytös kehittyy ja miten sen kehittyminen estetään kasvatuksella. Ihmissuhteiden ja työelämän vaikeimpiin ongelmiin kuuluu narsismi, josta ei niinkään kärsi narsistinen ihminen itse vaan ympäristö. Narsismi liittyy aggressiiviseen käytökseen; kirjassa tarkastellaan sen vaikutuksia ihmisen eri kehitysvaiheissa lapsuuden päiväkotikokemuksista työpaikoille.
Liisa Keltikangas-Järvinen on suomalaisen temperamenttitutkimuksen uranuurtaja ja arvostettu tietokirjailija. Hän on julkaissut tietokirjoja vuodesta 1979 lähtien ja käsitellyt teoksissaan itsetuntoa, lasten aggressiivisuutta ja temperamentin vaikutuksia mm. ihmisen yksilöllisyyteen, koulumenestykseen ja elämänhallintaan. Keltikangas-Järvinen on Helsingin yliopiston psykologian professori. Hänet valittiin Vuoden professoriksi 2008.
Tiedotteen välitti Cisionwire.
Arvonta:
Minkälaista työilmapiiriä itse olet kokenut? Miten sitä voisi parhaiten parantaa? Vastaa syyskuun loppuun mennessä, arvomme yhden kirjan.
Kiitos kaikille syntyneestä hyvästä keskustelusta. Kirja arpoutui tällä kertaa nimimerkille “giglio”. Onnea muille seuraaviin arvontoihin.

tekee omat työnsä,eikä
tekee omat työnsä,eikä puutu muitten hommiin
pekk rauma pläkä
7. 9. 2010 19.57
Avoimesti keskustelemalla...
Avoimesti keskustelemalla…
Italo
7. 9. 2010 21.12
Monenlaista ilmapiiriä koettu.
Monenlaista ilmapiiriä koettu. Hyviä ja huonoja. Se, että sanoo asiat suoraan on usein hyväksi.
Pamina
7. 9. 2010 21.13
Samallakin työpaikalla tilanteet
Samallakin työpaikalla tilanteet ja kemiat vaihtelevat. Vaikeissa paikoissa pidän mieluiten etäisyyttä ja vältän ristiriitoja.
Yanne
8. 9. 2010 6.46
Kyllä naisvaltaiset työpaikat
Kyllä naisvaltaiset työpaikat ovat aivan kauheita.
Zarus
8. 9. 2010 6.47
lähes joka työpaikalta
lähes joka työpaikalta löytyy aina se yksi “besserwisser”, joka pilaa ilmapiirin
peku
8. 9. 2010 6.59
Kateutta ja selän
Kateutta ja selän takana paskan puhumista.
Moppi
8. 9. 2010 7.08
Asia on liian
Asia on liian monimutkainen tässä vastattavaksi.
annilauri
8. 9. 2010 7.17
Olen kokenut työpaikoissani
Olen kokenut työpaikoissani monenlaista ilmapiiriä, sekä hyvää, että huonoa.
jasmin
8. 9. 2010 7.38
Äänekkäin ei ole
Äänekkäin ei ole taitavin. Nykyisessä työpaikassani ilmapiiri ei ole kehuttava. Muodostetaan omia “kuppikuntia” ja niissä pyöritään.
Nanu
8. 9. 2010 7.47
Kaikenlaista näkee, yhteispelillä
Kaikenlaista näkee, yhteispelillä hommat hoituu,joustavasti, kaikki huomioiden =0)
Sarituulikki
8. 9. 2010 7.55
Lama lisäsi työpaikoilla
Lama lisäsi työpaikoilla kilpailua ja se lisäsi luonnollisestikkin “viestinviejien”, itsensä kehujien ja lipeksijöiden määrää
simo
8. 9. 2010 8.02
Pääosin työilmapiiri on
Pääosin työilmapiiri on ollut hyvä, avoin keskustelu parantaa asiaa.
Liekki
8. 9. 2010 8.04
toiset vaan lusmuilevat
toiset vaan lusmuilevat
Laura
8. 9. 2010 8.05
kyllä äänekkäin on
kyllä äänekkäin on yleensä se typerin ja ärsyttävin.
tina
8. 9. 2010 8.06
ilmapiiri voi muuttua
ilmapiiri voi muuttua yhden ihmisen myötä.
mahi
8. 9. 2010 8.21
Olen kokenut monenlaisia
Olen kokenut monenlaisia työilmapiirejä, todella läheisestä tunnelmasta eriasteiseen kyräilyyn ja kaksinaamaisuuteen. Sosiaalisesti lahjattomien pitäisi työskennellä omissa paikoissaan, jotta eivät pilaisi muiden ihmisten työilmapiiriä.
Polkka
8. 9. 2010 8.22
Keltikangas-Järvisen kirjassaan luettelemat
Keltikangas-Järvisen kirjassaan luettelemat ominaisuudet jylläävät hyvinkin useilla työpaikoilla.
Iines
8. 9. 2010 8.33
laidasta laitaan on
laidasta laitaan on kokemusta. pahinta ovat olleet narsistiset ja häiriintyneet esimiehet. yleensä muuten työkavereiden kanssa hyvä työilmapiiri, mutta häiriintynyt esimies pilaa parhaimmankin työilmapiirin. kunpa kiusaamiset saataisiin loppumaan. minusta kiusaajan on lähdettävä työpaikasta eikä kiusatun
pikku myy
8. 9. 2010 8.37
äänekkäin on hän
äänekkäin on hän joka suullaan tekee työt
tupu
8. 9. 2010 8.43
aika kehnoja
aika kehnoja
Kimmo roininen
8. 9. 2010 8.44
Monenlaisia tapauksia löytyy.
Monenlaisia tapauksia löytyy. Aikuiset ovat usein kuin pieniä lapsia hiekkalaatikolla.
Maria
8. 9. 2010 8.57
ei se äänekkäin
ei se äänekkäin paras ole, yleensä päinvastoin. Avoin keskustelu ja toisten mielipiteiden huomioiminen auttaa, päsmäröinti ja toisten asioihin liikaa puuttuminen pahentaa.
aakoo
8. 9. 2010 8.57
Monenlaisia, avoimuus ja
Monenlaisia, avoimuus ja ammatillisen osaamisen arvostaminen parantavat ilmapiiriä.
mary
8. 9. 2010 8.58
isossa porukassa löytyy
isossa porukassa löytyy joka lähtöön
japi
8. 9. 2010 9.11
Aivan hirveä, jokainen
Aivan hirveä, jokainen työpaäivä on kuin extreme matkailua, että selviää. Pikkupomoja ihan liikaa, varsinainen pomo naurettava perseennuolija. Asioita ei käsitellä, lykätään vaan maton alle. Ja se matto on jo kohta katossa.
tt-45
8. 9. 2010 9.17
Aikuisten päiväkoteja on
Aikuisten päiväkoteja on pystyssä ympäri maata. Onneksi voi vaihtaa työpaikkaa.
kroko
8. 9. 2010 9.17
välillä täysin sekava
välillä täysin sekava
ghita
8. 9. 2010 9.26
olen kokenut myönteistäkin
olen kokenut myönteistäkin työilmapiiriä, mutta usein ilmapiirillä on taipumus muuttua, koska ihmiset ovat niin erilaisia eikä kaikki voikaan tulla toistensa kanssa parhaiksi kavereiksi.
Ilmapiiriä voisi yrittää parantaa itsetutkiskelulla ja yhteistoiminnalla.
kiko
8. 9. 2010 9.28
ei todellakaan ole
ei todellakaan ole
HLL
8. 9. 2010 9.33
Liittoon kuulumalla koko
Liittoon kuulumalla koko sakki
KeljuK
8. 9. 2010 9.36
avointa keskustelua
avointa keskustelua
intsu
8. 9. 2010 9.38
Naiset osaavat olla
Naiset osaavat olla ilkeitä,jos työnantaja kehuu sinua hyvästä työstä,heti löytyy joku ilkimys,jonka mukaan sinä nuolet pomon p;ttä.Tosi vaikeita työpaikkoja on tullut koettua.Rakennuksilta löytyivät reilummat kaverit.
Safira
8. 9. 2010 9.40
Mikään ei ole
Mikään ei ole kauheampaa kun narsistinen naispomo naisvaltaisessa yhteisössä, jossa pomon suosikki vaihtui koko ajan ja jossa suosikkipaikasta kilpailtiin. Selkäänpuukotus oli jokapäiväistä ja päivän tunnelma riippui pomon tunnelmasta.
Paras työpaikka oli myöskin naisvaltainen. Siellä oli yhteishenkeä ja huumoria yllinkyllin. Töihin menoa oikein odotti! Työt tehtiin hyvillä mielin eikä kyttäilty toisten tekemisiä tai tekemättä jättämisiä.
outi
8. 9. 2010 9.47
tällä hetkellä kotiäitinä..
tällä hetkellä kotiäitinä.. aivan parasta:D
guhh
8. 9. 2010 9.51
Hyviä ja huonoja.
Hyviä ja huonoja. Naisvaltaisilla paikoilla on valitettavasti ollut eniten ongelmia. Olen ollut myös työssä, jossa ei ollut suurempia kismoja, sillä ne selvitettiin heti kahden kesken ja jos jotakin suurenmpia tuli ne selvitettiin porukalla kaikkia osapuolia kuunnellen ja pyrittiin kompromissiin, joka vaikutti parhaalta mahdolliselta kaikkien kannalta. Pidämme edelleenkin yhteyttä ja tapaamme yhä lähes kahdenkymmen vuoden jälkeen.
Riitta-Anneli
8. 9. 2010 10.00
Yleensä ilmapiiri on
Yleensä ilmapiiri on ollut hyvä. Avoimuus parantaa asiaa.
Emm
8. 9. 2010 10.09
Työkaverit ovat olleet
Työkaverit ovat olleet ihan mukavia, mutta onhan toki niitä selän takana pahaa puhuviakin.
Ninni
8. 9. 2010 10.09
hyvää
hyvää
pete
8. 9. 2010 10.16
Avoimuus on parasta
Avoimuus on parasta
TiiP
8. 9. 2010 10.18
aika huonoja
aika huonoja
ippe
8. 9. 2010 10.22
Melko positiivisia kokemuksia.
Melko positiivisia kokemuksia. Tärkeätä ovat avoimuus, auttamisenhalu sekä yhteiset lounas- ja kahvitauot.
Kirsi
8. 9. 2010 10.23
itse olen ollut
itse olen ollut sekä työpaikoilla joissa on ollut niin hyvä kuin huonokin ilmapiiri.
itse voi vaikuttaa paljon työilmapiiriinsä tekemällä työnsä hyvin, olemalla ystävällinen ja auttamalla tarvittaessa toisia sekaantumatta kuitenkaan toisten tekemisiin. hyvä yhteishenki ja avoimmuus on tärkeää työpaikalla.
maaruska
8. 9. 2010 10.25
Kaikkea on tullut
Kaikkea on tullut nähtyä ja koettua. Yleensä paras vaihtoehto on se, että työpaikalla tehdään vain ja ainoastaan töitä.
mari
8. 9. 2010 10.37
Voisi parantaa mm.
Voisi parantaa mm. avoimuudella.
drella
8. 9. 2010 10.45
Monenlaisia työilmapiirejä olen
Monenlaisia työilmapiirejä olen kokenut. Huonoimmassa ei saanut sanoa omaa mielipidettä; olisi vain pitänyt hymistellä, että asiat ovat hyvin, vaikkei niin ollutkaan. Hyvissä paikoissa erilaisuus on rikkaus ja asiat pystytään käsittelemään yhdessä sekä parantamaan epäkohtia.
mandariini
8. 9. 2010 11.02
Aina on joku,
Aina on joku, jonka kanssa ei tule toimeen, mutta itse yritän olla sovussa kaikkien kanssa.
Anni
8. 9. 2010 11.03
avointa
avointa
sami
8. 9. 2010 11.13
Vaihtelee, hiljaisten on
Vaihtelee, hiljaisten on vaikea kyllä saada mielipiteitään esille. Taitava esimies saa kaikkien äänen kuuluville.
Tuttipupu
8. 9. 2010 11.20
Ilmapiiriä on ollut
Ilmapiiriä on ollut laidasta laitaan. Jokaisen tulisi miettiä omaa osuutta.
ulla
8. 9. 2010 11.21
Työskentelen pääasiassa yksin.
Työskentelen pääasiassa yksin.
kava
8. 9. 2010 11.23
avoimuudella
avoimuudella
tipe
8. 9. 2010 11.32
En tiedä.
En tiedä.
Kiy
8. 9. 2010 11.44
Yleensä positiivisia.
Yleensä positiivisia.
Keppi
8. 9. 2010 11.46
Itse täytyy todeta,
Itse täytyy todeta, että työilmapiiriin vaikuttaa paljonkin sen hetkinen työtilanne. Nykyisessä työpaikassa työilmapiiri oli noin pari vuotta sitten erittäinkin hyvä..nyt kiire, henkilöstöpula ja suorastaan työntekijöiden uupuminen rassaa työilmapiiriä niin henkilöstön kuin esimiestenkin osalta.
Työilmapiiriä parantaa uskoakseni töiden jako niin ettei kukaan kuormitu liikaa ja se että kaikki uskaltaisivat sanoa, että en jaksa tai pysty enää tekemään enempää.
TS
8. 9. 2010 12.12
kaikenlaista
kaikenlaista
hei
8. 9. 2010 12.19
äänekkäin ei aina
äänekkäin ei aina ole taitavin, mutta tuntuu että hän itse näin ehkä ajatteleekin.. Mutta meitä tarvitaan kaikenlaisia toimivaan työyhteisöön, niitä äänekkäitä touhun ylläpitäjiä ja sitten niitä hieman hiljaisempiakin..
Kirsikka
8. 9. 2010 12.23
En tiedä
En tiedä
mari.m
8. 9. 2010 12.23
Olen ollut samassa
Olen ollut samassa paikassa nyt kaksi vuotta ja mielestäni työporukka on mitä mahtavin. Olemme kaikki suunnilleen saman ikäisiä ja järjestämme muutaman kerran vuodessa jonkinlaisen illanistujaisen porukan kesken vapaa-ajalla. Töihin on mukava mennä ja se on hieno juttu.
Giglio
8. 9. 2010 12.25
Yleensä positiivista
Yleensä positiivista
Atti
8. 9. 2010 12.27
olen yksin yrittäjä,
olen yksin yrittäjä, joten kyllä minä olen meillä paras
timo
8. 9. 2010 13.04
avointa.
avointa.
esa
8. 9. 2010 13.09
Naisvaltaisella alalla on
Naisvaltaisella alalla on tullut nähtyä ja koettua kaikenlaista.
Nykyisessä työpaikassa (6 hlöä) henki on paras!
ellipsi
8. 9. 2010 13.11
Jatkuva kiire on
Jatkuva kiire on päässyt pilaamaan ennen niin hyvää työilmapiiriä. Kun aiemmin pystyttiin auttamaan toisia töissä, nykyään jokainen keskittyy vaan omaansa, yrittää ne saada edes jotenkin kasaan ja kaikilla on tasaisen tukalaa.. entinen systeemi oli joustavampi vaikka työnantaja sanoisi mitä..
SATU
8. 9. 2010 13.25
en ole ollut
en ole ollut ikinä töissä
laama
8. 9. 2010 13.31
Melkein kaikissa paikoissa
Melkein kaikissa paikoissa on ollut hyvä ilmapiiri. Edellinen tosin oli surkea, siellä ei ollut minkäänlaista luottamusta ja jokainen keskittyi vain hoitamaan omat hommansa niin että julkisivu pysyi kunnossa, kaikki näytti hyvältä paperilla ja ennen kaikkea että bonukset juoksivat. Yhteistyötä ei ollut eikä minkäänlaista kritiikkiä suvaittu, edes täysin älyttömistä asioista ei saanut sanoa mitään. Esimiehiä kiinnosti vain omat bonukset eli tavoitteiden toteutuminen paperilla, varsinaisista lopputuloksista ei kukaan ollut tosissaan kiinnostunut. Onneksi pääsin pois sieltä!
Rulla
8. 9. 2010 13.38
Äänekkäin ei aina
Äänekkäin ei aina ole taitavin, joskus kyllä voi ollakin. Ilmapiiri on ollut hyvä niissä työpaikoissa, joissa esimies kohteli kaikkia samalla, kunnioittavalla tavalla ja kuunteli myös työntekijöitä ja puuttui havaittaviin epäkohtiin asiallisesti. Toisenlaisissakin työpaikoissa on oltu: seläntakana puhumista, ihmisiä kohdeltu miten sattuu, eikä kysytty missään työntekijöiden mielipiteitä tai sitten, jos jotain joku sanonut, annettu mennä toisesta korvasta sisään, toisesta ulos, pidetty omia “lellipentuja.”
ellu
8. 9. 2010 13.42
Mulla on loistava
Mulla on loistava työilmapiiri, ei parantamista =)
Immortal
8. 9. 2010 13.59
Kuppikunnat kannattaa unohtaa...
Kuppikunnat kannattaa unohtaa…
Nettifretti
8. 9. 2010 13.59
En osaa sanoa.
En osaa sanoa.
namelesS
8. 9. 2010 14.15
Työilmapiirit ovat olleet
Työilmapiirit ovat olleet pääosin oikein hyviä, ainoat “hirviöt” ovat olleet esimiehet, mistä niin typeriä akkoja löytyykään noihin virkoihin.
Luna
8. 9. 2010 14.35
Mukavaa.
Mukavaa.
Kippo
8. 9. 2010 14.41
Todella mielenkiintoinen aihe!
Todella mielenkiintoinen aihe! Työympäristöjä on ollut monenlaisia ja ne ovat eronneet paljon siinä että miten ihmisten mielipiteet ovat saaneet tulla esille ja otetuiksi huomioon. Joukossa on ollut “vahvoja”, vanhoja konkareita, joiden sana on ollut painavin. Uusien ideoiden esiin tuleminen voi epäonnistua jos väärä henkilö markkinoi ajatuksen. Toisessa ympäristössä se menee helposti läpi…
kotiäiti
8. 9. 2010 14.41
Eiköhän joka työpaikalla
Eiköhän joka työpaikalla jollakin saralla ainakin ole työilmapiirissä parannettavaa. Eikai siihen muu auta kuin avoimuus ja se että on vaan pakko tulla toimeen erilaisten ihmisten kanssa.
Janelle
8. 9. 2010 14.50
avointa keskustelua
avointa keskustelua
West84
8. 9. 2010 15.11
Viimeiset 7-vuotta olen
Viimeiset 7-vuotta olen saanut työskennellä hyvin johdetussa yksikössä, jossa kaikkien taidot ovat vuorollaan päässeet kukkaan ja huomion keskipisteeksi. Kunpa kaikilla esimiehillä olisi työnohjaajan tutkinto, kuten omallani.
jokiska
8. 9. 2010 15.23
Äänekkäin on yleensä
Äänekkäin on yleensä epävarmoin ja huutamalla yrittää saada itseensä huomiota ettei hänen epäpätevyyttään huomattaisi. Hyvä työpaikan ilmapiiri on tärkeä ja pienet yhteiset hetket, vaikka lounastauolla piknik ulos,töiden jälkeen lasilliselle ja vapaa-ajanvietto mahdollisuus työporukalla ovat tärkeitä. Meillä on mahtava ilmapiiri,kaikki ovat ihania ja löytynyt jopa ystäviäkin!
viper69
8. 9. 2010 15.37
Työkaverit ovat olleet
Työkaverit ovat olleet ihan mukavia, mutta onhan toki niitä selän takana pahaa puhuviakin.
hanna
8. 9. 2010 15.38
Työpaikoilla, joissa olen
Työpaikoilla, joissa olen ollut, on ollut hyvin vaihteleva ilmapiiri. Usein työpaikalla porukka jakaantuu ryhmiin, ja pahanpuhuminen on jokapäiväistä. Kumpa siitä pääsisi eroon.
TusTus
8. 9. 2010 15.44
Olen kokenut pääasiassa
Olen kokenut pääasiassa vain mukavia työilmapiirejä, uskon että optimismilla pääsee pitkälle!!
LadyCharlotte
8. 9. 2010 15.46
tyhjät tynnyrit kolisee
tyhjät tynnyrit kolisee eniten…
puukir
8. 9. 2010 15.47
Työpaikoilta löytyy ihmisiä
Työpaikoilta löytyy ihmisiä hissukasta äännekkääseen ja jokaisella on hyvät ja huonot puolensa
sirkkuli
8. 9. 2010 15.49
nykyinen työpaikkani on
nykyinen työpaikkani on melko mukava, ainoa että ihmiset eivät uskalla suoraan sanoa asioita. Muuten tunnelma on kotoisan leppoisa.
tiinu
8. 9. 2010 16.27
Hyviä työpaikkoja on
Hyviä työpaikkoja on ollut ilmapiirin suhteen. Naisvaltaisissa paikoissa en ole ollut töissä. Toisaalta en hirveästi kiinnitä huomiota työympäristöön kunhan saan tehdä omat työni rauhasa.
Kaamein työkaveri on sellainen joka haluaa viettää koko päivän puhumalla omista asioistaan.
Maija
8. 9. 2010 16.30
itse olen kokenut
itse olen kokenut omassa työpaikassa yllättävän mukavan ilmapiirin en sitten tiedä miten paljon paska puhuvat seläntakana
märtsä
8. 9. 2010 16.41
Pääasiassa ilmapiiri on
Pääasiassa ilmapiiri on ollut hyvä.
Ninni
8. 9. 2010 17.05
Vuosikymmenien aikana olen
Vuosikymmenien aikana olen kokenut pomojen suosikkijärjestelmän sekä tasapuolisen kohtelun. Viimeiset 20 vuotta olivat hyviä.
tantta
8. 9. 2010 17.08
Monenlaista
Monenlaista
Tre
8. 9. 2010 17.17
Omissa työpaikoissa ilmapiiri
Omissa työpaikoissa ilmapiiri on ollut aina hyvä
koovee
8. 9. 2010 17.21
Omassa työpaikassani on
Omassa työpaikassani on pääsääntöisesti hyvä ilmapiiti, mutta kyllä sieltäkin päällepäsmäri löytyy.
Lusse
8. 9. 2010 17.32
Meillä on melko
Meillä on melko hyvä työilmapiiri.
Meeza
8. 9. 2010 17.35
Vaikea kysymys
Vaikea kysymys
Mikuli91
8. 9. 2010 17.43
on hyvä työilmapiiri
on hyvä työilmapiiri
z
8. 9. 2010 17.57
Monenlaisessa ympäristössä ja
Monenlaisessa ympäristössä ja ilmapiirissä olen työskennellyt. Kaikenlaisten kanssa on tultava toimeen.
Tomi
8. 9. 2010 18.15
Avointa keskustelua ja
Avointa keskustelua ja että ei juoruilla selän takana vaan jos joku asia jotain painaa niin olisi parempi sanoa hienovaraisesti suoraan!
mins
8. 9. 2010 18.27
Olen huomannut että
Olen huomannut että naisvaltaisissa työpaikoissa on paljon kateutta ja selän takana puhumista, miehet sanovat paljon suorempaan asiat.
tiina
8. 9. 2010 18.34
Meillä hyvä ilmapiiri
Meillä hyvä ilmapiiri vaikka naisia 11kpl tiimissä.
A.R.
8. 9. 2010 19.33
Miesten keskuudessa on
Miesten keskuudessa on enemmän semmoista rentoa meininkiä. Mutta kyllä niitä pilkun nussijoitakin löytyy ja sitten ei toimi mikään yrityksessä :(
Megabass
8. 9. 2010 19.34
Aika paljon mustamaalaamista
Aika paljon mustamaalaamista ja juoruilua olen havainnut.
Fridaliina
8. 9. 2010 19.35
semmoistakin on koettu,
semmoistakin on koettu, ettei ole saanut sanoa mitä mieltä asioista on. nyt mula on hyvä työpaikka
hanna
8. 9. 2010 19.49
aika hyvä... löytyy
aika hyvä… löytyy niitä poikkeus tapauksia jotka sen pilaa
kaisa
8. 9. 2010 19.49
Voi, voi. Monenlaista
Voi, voi. Monenlaista on koettu. Ihminen on raadollinen. Ei siihen kovin paljon voi itse vaikuttaa vaikka parhaansa koettaa. Selkään puukottajia ja paikan havittelijoita nykypäivänä kyllä riittää, näköjään, ikävä kyllä.
Selma
8. 9. 2010 20.11
Ehkä, ehkä ei
Ehkä, ehkä ei ole. Onhan sitä koettu yhtä sun toista omassakin työpaikassa, mut ny ei oo pahemmin valittamista (lieneekö syynä ylim. palkankorutus).
SusanCharlot
8. 9. 2010 20.17
Pienillä työpaikoilla voi
Pienillä työpaikoilla voi olla vaikeampi puuttua asioihin, koska kaikki tietävät kuka on asiasta sanonut. Tämä voi aiheuttaa kitkaa pitkäksikin aikaa vaikka tarkoitus on ollut päinvastainen.
r
8. 9. 2010 20.17
hyvin menee
hyvin menee
Johanna
8. 9. 2010 20.31
Viimeisimmässä työpaikassa asioita
Viimeisimmässä työpaikassa asioita ei ihan uskallettu sanoa suoraan mikä ärsytti. Sitten puhuttiin selän takana… Lapsellista.
Eeva
8. 9. 2010 20.34
pääasiassa hyviä kokemuksia,
pääasiassa hyviä kokemuksia, ylä- ja alamäkineen, kuten elämään kuuluu
maria
8. 9. 2010 21.38
ei välttämättä, joskus
ei välttämättä, joskus äänekkyys voi olla jopa huonosta itsetunnosta kyse.
korasa
8. 9. 2010 21.49
Varsinkin mieporukassa työnteko
Varsinkin mieporukassa työnteko sujuu leppoisasti.
Zerotin
8. 9. 2010 21.52
On nähty sekä
On nähty sekä suht huonosti toimivia työyhteisöjä että paremmin toimivia. Yhdessä työpaikassa menetin lähes itsetuntoni. Onneksi nykyisessä työpaikassani on arvostava, innostava ilmapiiri.
smak
8. 9. 2010 22.13
Mahdollisimman tasan sukupuolijako
Mahdollisimman tasan sukupuolijako ja sekä miehet että naiset samanlaisiin hommiin. Naisvaltaisilla työpaikoilla ei henki ole kokemukseni mukaan kovin usein hyvä.
pietu80
8. 9. 2010 23.15
Kateellista todella kateellista
Kateellista todella kateellista ja selkään puukottamista
Tuuletar
8. 9. 2010 23.21
avoin keskustelu parasta.
avoin keskustelu parasta.
aksu
8. 9. 2010 23.25
Ilmapiiri luodaan yhdessä,
Ilmapiiri luodaan yhdessä, joten kaikenlaisia työilmapiirejä tullut koettua.
Susse
8. 9. 2010 23.34
haluaisin voittaa. uskoisin,
haluaisin voittaa. uskoisin, että kirjasta voisi olla mulle apua.
Liisus
9. 9. 2010 1.16
Olen ollut monissa
Olen ollut monissa työpaikoissa. Parhain ilmapiiri on sellaisissa, missä asioista voidaan keskustella naamakkain ja joissa jokaisella on selkeä työnkuva. Konfliktejahan aina tulee, mutta ne voidaan hoitaa myös asiallisesti.
Jennuli
9. 9. 2010 2.34
Vähän kaikenlaista
Vähän kaikenlaista
mappe
9. 9. 2010 3.00
Kateellista kotiin päin
Kateellista kotiin päin vetämistä
eki
9. 9. 2010 3.01
Ihan asiallista
Ihan asiallista
pate
9. 9. 2010 3.02
Paras työilmapiiri on
Paras työilmapiiri on kotona.
Merenkävijä
9. 9. 2010 3.05
yleisesti ottaen huonoa
yleisesti ottaen huonoa joka paikassa missä olen ollut. Selkäänpuukottamista, seläntakana pahan puhumista ja piikittelyä. Kaipaisin parempaa johtamista esimiestasolta joka hieman laittaisi noita kuppikuntia kuriin.
anni409
9. 9. 2010 7.13
Varautunutta, epätasa-arvoista, mutta
Varautunutta, epätasa-arvoista, mutta myös ihania ihmisiä kaiken keskellä.
manta
9. 9. 2010 7.19
Kaikkea on nähty,mutta
Kaikkea on nähty,mutta enimmäkseen on ollut sitä seläntakana puhumista,mikä on todella typerintä.
Asiat on käsiteltävä heti ja suoraan,siihen ei ole muuta vaihtoehtoa.
Hessutyttö
9. 9. 2010 8.53
Viimeisen työpaikkani ilmapiiri
Viimeisen työpaikkani ilmapiiri oli kauhea. Oltiin muka niin hyvää pataa ja keskuteltiin asiat halki, mutta tosiasiassa kuppikunnat sahasivat toisten oksaa.
Irtisanottu
9. 9. 2010 9.04
kaikkea on nähty.
kaikkea on nähty. kyttääjistä ihaniin, lämpimiin ihmisiin.
äskoo
9. 9. 2010 10.00
kotona paras
kotona paras
ippe
9. 9. 2010 10.06
pääasiassa huonoja kokemuksia.No
pääasiassa huonoja kokemuksia.No on ollut myös hyviä juttuja mutta ….Puhuminen-keskustelut auttaa ja esimies millainen hän on ja minkäläinen. Myös ns ylin johto minkäläinen on ratkaisee paljon.Naisvaltaiset työpaikat no on hirveitä en tiedä miksi. onneksi nyt oon eläkeläinen joten työmurheet on ohi
dave
9. 9. 2010 10.21
Isossa työpaikassa sekaan
Isossa työpaikassa sekaan mahtuu monenlaista ihmistä. Pitää vaan koettaa tulla toimeen jokaisen kanssa.
Merja
9. 9. 2010 11.05
Työilmapiirejä on hyvin
Työilmapiirejä on hyvin erilaisia – tärkeintä ilmapiirissä on valta-asemassa olevien käytös – he ovat aina esimerkkinä muille.
Jos sallitaan epävirallisten “pomojen” ja valtaa hamuavien tai asemiaan varmistelevien
henkilöiden melskata miten sattuu organisaatiossa – ilmapiiri varmasti menee huonoksi. Johtajilla on vastuu esimerkkinä – organisaatiossa toimitaan, kuten he viestivät, että voi toimia. HARTIAT KYYRYSSÄ TIETOKONEENSA ÄÄRELLÄ OLEVA OMISTAJATOIMITUSJOHTAJA ON PERSEESTÄ.
KRISSE
9. 9. 2010 11.18
On ollut hyviä,
On ollut hyviä, huonoja ja hyvin huonoja. Esimies voi vaikuttaa asioihin paljon ja keskustelu on hyväkis, mutta joskus ihmiset ovat toimineet jollain lailla vuosikausia ja sellaista on vaikea muuttaa. Itse olen lähtenyt pois jos on tuntunut ettei viihdy, mutta jossain vaiheessa olisi kai ns. jäätävä jonnekin jos kaipaa taloudellista turvaa. Kun kuitenkin luonteelle ei sovi työttömyys ja rahattomuus…se, että kotona on asiat hyvin ja että on ns. oma elämä työn ulkopuolella auttaa jaksamaan vaikeampiakin olosuhteita. Toisaalta kannattaa mitä miettiä mitä on syytä kestää ja milloin on itselle parempi vaihtaa maisemaa…
Olga
9. 9. 2010 11.21
Työpaikoillani on ollut
Työpaikoillani on ollut aina hyvä ja kannustava ilmapiiri. Nyt kuitenkin olen huomannut, että nykyisessä työpaikassani kohdellaan työntekijöitä eri arvoisesti. Mietin, että pitäisikö asiasta huomauttaa.
shil
9. 9. 2010 11.42
Olen kokenut pääasiassa
Olen kokenut pääasiassa hyvää työilmapiiriä, mutta ihan aina asiat eivät ole olleet niin hyvin. Mielestäni pomolla on todella paljon valtaa tässä asiassa ja jos muutoksia halutaan, niin niiden tulisi lähteä sieltä tasolta. Vaikka perustyötekijät olisivat kuinka hyviä ja yrittäisivät parhaansa myös työilmapiirin suhteen, pomo voi torpedoida nämä.
Liinu
9. 9. 2010 12.01
Edellisessä työpaikassani konttorin
Edellisessä työpaikassani konttorin naiset harrastivat kiusantekoa päähuvinaan, kyseiset emännät kun kyseisessä firmassa laittaisi ruotuun niin jo kohenisi ilmapiiri.
HM_MAMI
9. 9. 2010 13.02
Ei tosiaan ole
Ei tosiaan ole äänekkäin taitavin. Keltinkangas-Järvisen mielipiteet on tosi fiksuja muutenkin. Työpaikalla tärkeää olisi suvaitsevaisuus. Hyvä johtajuus on a ja o, harmi että niitä on niin harvassa.
Tsaukki
9. 9. 2010 13.29
Äänekkäin on luultavasti
Äänekkäin on luultavasti hankalin. Koettu on pitkässä juoksussa monenlaista ilmapiiriä, pinnaa se kysyy. Aika parantaa, moni vaihtaa työpaikkaa ja sillä ratkeaa moni asia.
Mutsikka
9. 9. 2010 13.41
Monenlaista ilmapiiriä, työpaikkakiusaamistakin.
Monenlaista ilmapiiriä, työpaikkakiusaamistakin.
Jenppa
9. 9. 2010 14.22
Monenlaista, mutta pääasiassa
Monenlaista, mutta pääasiassa ilmapiiri on ollut hyvä.
Tarleena
9. 9. 2010 14.31
Olin 10 vuotta
Olin 10 vuotta töissä konttorissa missä vallitsi todella huono työilmapiiri. Yksi äänekäs ja itsekäs, mutta tod näk hyvin epävarma ihminen hallitsi koko osaston. Hän oli koko ajan vahtimassa toisten tekemisiä, huomautta todella kovalla äänellä jos joku teki virheitä. Joksi ympäri koko firmaa valittamassa ja juoruilemassa kaikesta. Mutta hänelle ei saanut missään vaiheessa huomauttaa hänen tekemisistä virheistä, koska pahemmassa tapauksessa hän purskahti itkuun ja lähti pomolle tai luottamusmiehelle ilmoittamassa työpaikkakiusaamisesta.
Mimmu67
9. 9. 2010 14.36
Olen kokenut syrjäytetyksi
Olen kokenut syrjäytetyksi tulemista, osaaminen työnnettiin syrjään, käytettiin suhteita, olin liian motivoitunut työhön, muut eivät juurikaan..
Raima
9. 9. 2010 15.34
Työpaikkakiusaamista. Yhteensopimattomia kemioita
Työpaikkakiusaamista. Yhteensopimattomia kemioita naisten kesken. Kateutta. Äänekkäin ei ole taitavin.
mymmeli
9. 9. 2010 16.13
Itsensä esiin tuovat
Itsensä esiin tuovat ja äänekkäät käyttävät siihen työaikaa paljon ja hiljaa puurtavat ahertavat heidänkin edestä.
Päkä
9. 9. 2010 16.46
Työskentelen pääasiassa yksin.
Työskentelen pääasiassa yksin.
elraimo
9. 9. 2010 18.11
Äänekkäin on oman
Äänekkäin on oman kokemukseni mukaan tavallisesti se, joka vaan kehuu osaamistaan, jota sitten ei kuitenkaan tosi paikassa ole eikä liioin niitä työhaluja eikä vastuuntuntoa.
Leila
9. 9. 2010 18.42
Itse pitäydyn aika
Itse pitäydyn aika lailla omissa oloissani, mutta onhan se mukavaa, ettei nyt tukkanuottasilla siellä duunissa olla.
tiuhti
9. 9. 2010 18.47
meillä työilmapiiri on
meillä työilmapiiri on kohdallaan.kaikki työkaverit on mukavia.
marjuska
9. 9. 2010 19.24
keljua ja ok,
keljua ja ok, itse voi vaikuttaa, positiivisuus auttaa, pois seläntakana puhumiset, suora puhe tarvittaessa ao henkilön kanssa
Hellu63
9. 9. 2010 19.48
Aina on ollut
Aina on ollut melko hyvä ilmapiiri. Ihmiset ovat olleet mukavia, puheliaita ja positiiviset vitsit ovat saaneet koko porukan nauramaan.
Iitu
9. 9. 2010 19.53
Itse olen luojan
Itse olen luojan kiitos saanut nauttia aina hyvästä työilmapiirista. Tärkeää muistaa olla kohtelias ja vähintäänkin tervehtiä työkavereita!
wipsu
9. 9. 2010 19.54
ei tosiaan äänekkäin
ei tosiaan äänekkäin ole työpaikan fiksuin !
merja
9. 9. 2010 19.59
Miehisellä alalla ilmapiiri
Miehisellä alalla ilmapiiri on äänekäs ja rauhaton.
Jozzu87
9. 9. 2010 21.07
Hyvää tiimihenkeä, mitä
Hyvää tiimihenkeä, mitä voisi vielä parantaa yhteisillä illanvietoilla.
Sa
9. 9. 2010 21.27
Äännekkäin saattaa omata
Äännekkäin saattaa omata todella huonon itsetunnon
kuutar
9. 9. 2010 21.33
Naisvaltaisella alalla olen
Naisvaltaisella alalla olen nähnyt monenmoista kriisiä, mutta myös yhteen hiileen puhaltamista ja hyvää yhteishenkeä.
Tuulia
9. 9. 2010 21.40
monenlaisia on ollut
monenlaisia on ollut
Henna
9. 9. 2010 22.15
on pakko puhua
on pakko puhua aina, kun 95% porukasta on ilman mielipidettä.
tappi
9. 9. 2010 22.47
Työpaikoilla ilmapiirit vaihtelee,riippuu
Työpaikoilla ilmapiirit vaihtelee,riippuu alalla,jos työpanos vaikuttaa kovin palkkaan,on heti kateelliset selän takana pahaa puhumassa!!
Marre
9. 9. 2010 23.04
Pomonani on ollut
Pomonani on ollut narsisti. Kellään ei ollut hauskaa, ja henkilökunnan vaihtuvuus oli suurta. Nykyään kaikki on hyvin. Pomoni on ihminen ja hän ymmärtää erilaisia persoonia. Harmi vaan, että työsopimukseni loppuu vuodenvaihteessa.
Wenny
9. 9. 2010 23.27
Työilmapiiriä voi parantaa
Työilmapiiriä voi parantaa kun jokainen ottaa vastuun omasta viihtymisestään ja samalla kunnioittaa töytovereitaan.
kaneliomena
10. 9. 2010 0.02
Kaikenlaisia työpaikkoja on
Kaikenlaisia työpaikkoja on ollut ja hyvin erilaisia työyhteisöjä työilmapiireineen. Tämän hetkiseen tilanteeseen olen hyvin tyytyväinen.
kirsh
10. 9. 2010 2.36
Ei työpaikat muusta
Ei työpaikat muusta maailmasta juuri eroa; kaikkea löytyy..mutta itse olen ollut onnekkaasti työskentelemässä paikoissa joissa on ollut avoin ja kannustava ilmapiiri.
tiiti66
10. 9. 2010 6.48
ahkera ja sosiaalinen,
ahkera ja sosiaalinen, osaa tehdä yhteistyötä kaikkien kanssa, ei juoruile pahantahtoisesti
macke
10. 9. 2010 7.59
Kaiken laista on
Kaiken laista on vastaan tullut… nini hyvää kun huonoakin
One Big Slave
10. 9. 2010 11.39
Onneksi pelkästään mukavia
Onneksi pelkästään mukavia työyhteisöjä.
asd
10. 9. 2010 11.39
en ole vielä
en ole vielä ollut työelämässä
satu
10. 9. 2010 12.38
Johtajuus voi olla
Johtajuus voi olla aivan hukassa, ole siinä sitten.
manta
10. 9. 2010 12.46
Ymmärrys.
Ymmärrys.
gigi
10. 9. 2010 13.41
Nykyisin ihan ok
Nykyisin ihan ok edellisessä työpaikassa aika kehno
repa
10. 9. 2010 15.35
kokemusta on sekä
kokemusta on sekä miesvaltaisesta että naisvaltaisesta työpaikasta. Ilmapiiri oli parempi miesvaltaisessa työpaikassa. Mikä meitä naisia oikein riivaa, kun ei osata toimia yhdessä??!!
Parhaiten pärjää, kun hoitaa omat hommansa eika puutu rettelöasioihin!
e
10. 9. 2010 16.18
hyvää
hyvää
heli
10. 9. 2010 18.58
Monenlaisissa työpaikoissa on
Monenlaisissa työpaikoissa on tullut oltua,mutta eniten ihmisten välillä on ongelmia naisvaltaisilla aloilla.
Tanjuli
10. 9. 2010 20.37
Olen kokenut sekä
Olen kokenut sekä hyviä että huonoja. Hyvä työilmapiiri syntyy ottamalla toiset huomioon.
Lotta
10. 9. 2010 20.39
Yleensä hyvää, mutta
Yleensä hyvää, mutta myös selän takana puhumista, avoimuus kunniaan.
marissa
10. 9. 2010 21.07
kaikkea on nähty
kaikkea on nähty ja koettu
Sipe
10. 9. 2010 23.43
TYÖILMAPIIREJÄ OLEN NÄHNYT
TYÖILMAPIIREJÄ OLEN NÄHNYT MONENLAISIA. JOHTAJAN IHMISSUHDETAIDOILLA ON SUURI VAIKUTUS SIIHEN MILLAISEKSI ILMAPIIRI MUOTOUTUU.
SALAKKA
11. 9. 2010 6.51
ilmapiiri on hyvä
ilmapiiri on hyvä
tero
11. 9. 2010 8.52
on oltava avointa
on oltava avointa ja toisten kunnioitukseen perustuvaa
riti
11. 9. 2010 9.09
Parhaimmillaan on ollut
Parhaimmillaan on ollut oikein rentoja ja mukavia ihmisiä joiden kanssa on jutellut mielellään kaikesta, pahimmillaan työpaikkakiusaajia.
Mirja-Leena Leskinen
11. 9. 2010 12.25
ilmapiiri vaihtelee työntekijöiden
ilmapiiri vaihtelee työntekijöiden mukaan. Kun työpaikassa on pelkkiä naisia, niin voitte kuvitella ilmapiirin
heidi
11. 9. 2010 12.43
naisvaltainen on pahin
naisvaltainen on pahin
jontukka
11. 9. 2010 14.44
työnsä kun tekee
työnsä kun tekee eikä sekaannu riitoihin niin pärjäilee
hoitsu55
11. 9. 2010 14.46
Olen onneksi päässyt
Olen onneksi päässyt työskentelemään työpaikoissa joissa on hyvä ilmapiiri. Kun on ystävällinen ja tasapuolinen kaikille niin hyvä tulee.
Katja
11. 9. 2010 15.15
Avoimesti keskustelemalla…
Avoimesti keskustelemalla…
Paku
11. 9. 2010 18.03
vain ihania
vain ihania
heini
11. 9. 2010 18.46
ok, mutta välillä
ok, mutta välillä aikuiset on kyllä lapsia
j
11. 9. 2010 18.52
positiivistä
positiivistä
iidee
11. 9. 2010 19.55
onneksi on ollut
onneksi on ollut hyvä ilmappiri aina.
stiinuska
11. 9. 2010 20.08
Nykyisessä duunissa on
Nykyisessä duunissa on hyvä ja kaverillinen henki, pidän siitä.
Diablo
11. 9. 2010 20.32
Vaihtelevaa. Koulutuksella.
Vaihtelevaa. Koulutuksella.
mahoton
11. 9. 2010 20.53
Kesätyöpaikassa oli hyvä
Kesätyöpaikassa oli hyvä henki eikä määräaikaisena tarvinnut enempää asiaa miettiä.
marko
11. 9. 2010 21.35
Vaihtelee kun vuodenajat!
Vaihtelee kun vuodenajat!
Irppa
11. 9. 2010 22.21
Olen kokenut melko
Olen kokenut melko neutraalia työilmapiiriä.Ainahan sitä voisi parantaa,mutta se voisi myös huonontuakin.TYKY-toiminnan lisääminen mielestäni voisi sitä entisestään parantaa.
Jakke-81
12. 9. 2010 1.35
välistä ollut ihan
välistä ollut ihan jees ilmapiiri mutta on ollut myös v****
taija
12. 9. 2010 8.34
vaihtelevaa - välissä
vaihtelevaa – välissä tyyntä, välissä myrskyää
äitikkä
12. 9. 2010 16.35
vähän kaikenlaista työilmapiiriä
vähän kaikenlaista työilmapiiriä tullut koettua,mutta ikävä totuus: naisvaltaiset työpaikat AAAAARRRRGGGGHHHH!
Emppu78
12. 9. 2010 17.35
Rippuu paljolti henkilökemioista
Rippuu paljolti henkilökemioista ja tahdosta!
hyvänsäänaikaan
12. 9. 2010 23.21
Naisvaltaisella alalla kun
Naisvaltaisella alalla kun olen on melkoista juoruilua,toisesta pahaa selän takana puhuista jne…
Masa
12. 9. 2010 23.36
naisporukassa juoruillaan paljon,
naisporukassa juoruillaan paljon, mutta suurin harmituksen aihe on se, miten tietyt tyypit lusmuilevat aina ja pomot ei uskalla panna heitä ruotuun
Tintti
13. 9. 2010 0.08
Yleensä hyvää ilmapiiriä
Yleensä hyvää ilmapiiriä ja ammattimaista käytöstä. Se auttaa, kun elämässä on muutakin sisältöä kuin työ. perhe ja harrastukset antavat perspektiiviä.
tietotyöläinen
13. 9. 2010 10.23
Sisäänpäinkääntynyttä...
Sisäänpäinkääntynyttä…
H3IDI
13. 9. 2010 13.21
Aina olen ollut
Aina olen ollut hyvässä ilmapiirissä, ei edes tule parannusehdotuksia mieleen joita tarvitsisi tehdä :p
Mok
13. 9. 2010 19.45
toiveena päästä työhön
toiveena päästä työhön jossa saa olla yksin, en ole enään erityisen sosiaalinen..
martzu
14. 9. 2010 0.21
Monenlaista on tullut
Monenlaista on tullut nähtyä, mutta yleensä ilmapiiri on aikamoista sattumaa. Jokin yksittäinen tapahtuma tai henkilö voi panna alulle aikamoisen muutoksen, niin hyvässä kuin pahassa.
benkku
14. 9. 2010 7.21
kaikenlaista on tullu
kaikenlaista on tullu vastaan
anna
14. 9. 2010 9.55
Olin eräässä kahvilassa
Olin eräässä kahvilassa töissä…siellä oli tai on siis pomon perseen nuolija. Hirveä riidanhaastaja ja puhui paskaa kaikista muista kuka ei hänen paskanpuhuja tiimiin halunnut. Jokainen ei hänen tiimiinsä halunnut hänen tiiminsä savustettiin työpaikalta….keinolla millä hyvänsä….
E
14. 9. 2010 14.18
Työnjohto vaikuttaa yllätävän
Työnjohto vaikuttaa yllätävän paljon ilmapiiriin.
TH
14. 9. 2010 17.56
Onneksi enimmäkseen hyviä,
Onneksi enimmäkseen hyviä, toisinaan jopa huippuhyviä!
pii
14. 9. 2010 23.39
Olen ollut sekä
Olen ollut sekä huonossa että hyvässä työilmapiirissä. Huonossa yksi ihminen onnistui terrorisoimaan koko työtiimin henkeä. Olisin toivonut että esimies olisi puuttunut siihen, mutta nyt vain hyssytteli ja lakaisit ongelmat maton alle.
NuNu
15. 9. 2010 0.01
Naiset puhuvat aina
Naiset puhuvat aina selän takana toisistaan pahaa ja näin yrittävät tuoda itseäään esille hyvänä työntekijänä.
meiju
15. 9. 2010 13.00
Kaikenlaisia työpaikkoja on
Kaikenlaisia työpaikkoja on nähty. Sulasta sovusta repiviin ristiriitoihin. Omasta mielestäni parasta on avoimuus. Kaikenlainen kyräily ja seläntakana puhuminen eivät ainakaan auta. Ja peiliin kannattaa katsahtaa aika usein, jos se ongelmien aiheuttaja löytyykin sieltä.
"mustikka"
15. 9. 2010 15.55
Katkeruutta on paljon
Katkeruutta on paljon ja lähes joka paikassa missä olen ollut töissä. Kauheimpia ovat paikat, joissa ihmiset ovat työskennelleet samalla porukalla ja samassa paikassa pitkään. Siihen väliin on uuden vaikea mennä, vaikka mitä keskusteluja käytäisiin. Negatiivinen ilmapiiri ahdistaa, ainoa apu tähän olisi taikapussillinen positiivisuutta, kenties?
Szz
15. 9. 2010 16.57
yleensä melko ++.
yleensä melko ++.
vai onko oma asenne liian positiivinen??
mutta jotkut kollegat on täys MULK_***,
mutta se ei ole työpaikan vika, vaan työntekijä oma moka jos on täys kusip**.
työ tekijänsä tappaa
15. 9. 2010 20.23
Kohtalaisen hyvän ilmapiirin
Kohtalaisen hyvän ilmapiirin vallitessa sain työvuoteni kokea
Tutu
15. 9. 2010 21.17
Olen ollut harjoittelemassa
Olen ollut harjoittelemassa monessa paikassa ja nähnyt ilmapiiriä laidasta laitaan. Sellaisessa työpaikassa, jossa riidellään paljon, on kuin kävelisi koko ajan polvet mudassa. Energia on niin huono.
jopu
15. 9. 2010 22.28
Aika vaihtelevia
Aika vaihtelevia
Emppu
16. 9. 2010 1.16
Olen kokenut huonoa
Olen kokenut huonoa ilmapiiriä.
Jokke
16. 9. 2010 1.17
Ihan hyviä on
Ihan hyviä on ollut
Mappe
16. 9. 2010 1.18
Vaihtelevaa. Henkilökemiat vaikuttaa
Vaihtelevaa. Henkilökemiat vaikuttaa paljon työn ilmapiiriin.
Mirkku
16. 9. 2010 2.23
Hyviä on ollut
Hyviä on ollut kokemukset
sakku
16. 9. 2010 2.24
Aika vaihtelevia kokemuksia
Aika vaihtelevia kokemuksia
marjatta
16. 9. 2010 2.26
Suhteellisen hyviä kokemuksia
Suhteellisen hyviä kokemuksia työuralta
katie
16. 9. 2010 2.30
Tyhjät kattilat kolisevat.
Tyhjät kattilat kolisevat. Pitää ottaa kaikki huomioon tasavertaisesti ja olla kaikille ystävällinen.
unttis
16. 9. 2010 4.07
Aivan ihania työkavereita.
Aivan ihania työkavereita.
Kepsu
16. 9. 2010 6.01
Hyvin monenlaista ja
Hyvin monenlaista ja kansainvälistä tunnelmaa
Jellona
16. 9. 2010 13.00
Työpaikkakiusaaminen tuli tutuksi
Työpaikkakiusaaminen tuli tutuksi eräässä työpaikassa kun yksi työkaveri itki olkaani vasten toisen työkaverin pahoja puheita yms. :( Mielenkiintoista miten “aikuiset” ihmiset käyttäytyy toisiaan kohtaan…
Satu H.
16. 9. 2010 13.46
Olen kokenut monenmoista
Olen kokenut monenmoista työilmapiiriä. Naisvaltaisilla aloilla on valitettavan paljon selkään puukotusta, toisaalta olen huomannut nuorekkaassa ilmapiirissä olevan paljon kannustusta, kehua ja myös sitä tukevaa palautetta.
Laila
16. 9. 2010 21.17
Olen kokenut monenmoista
Olen kokenut monenmoista työilmapiiriä. Naisvaltaisilla aloilla on valitettavan paljon selkään puukotusta, toisaalta olen huomannut nuorekkaassa ilmapiirissä olevan paljon kannustusta, kehua ja myös sitä tukevaa palautetta.
Laila
16. 9. 2010 21.17
Naisvaltaisella työmaalla on
Naisvaltaisella työmaalla on liikaa seläntakana paskanjauhamista
Jontey
16. 9. 2010 21.49
Olen osunut pari
Olen osunut pari kertaa huonoon työpaikkaan jossa yritin kaikkeni mutta lopuksi oli pakko lähteä itse pois….
Heli
17. 9. 2010 11.12
Meillä on hyvä
Meillä on hyvä työilmapiiri
elliida
17. 9. 2010 14.43
itse olen aina
itse olen aina ollut hyvässä työilmapiirissä, oma asenne muihin positiivinen ja myönteinen
aija77
18. 9. 2010 9.44
Monenlaisia työpaikkoja olen
Monenlaisia työpaikkoja olen nähnyt ja kokenut, ilmapiirejä myös. Joukkoon mahtuu erilaisia ihmisiä..
Loli81
19. 9. 2010 10.44
Isossa työporukassa on
Isossa työporukassa on väkisinkin jotain erimielisyyksiä, mutta pääasiassa ilmapiiri on rento.
Tiia
19. 9. 2010 20.59
Olen ollut kerran
Olen ollut kerran työpaikassa, jossa ei lainkaan kommunikoitu keskenään muuta kuin aivan pakolliset työasiat ja se ei ihan sosiaaliselle luonteelleni tehnyt hyvää, lopetin työn jo kolmen viikon kuluttua.
Sari
20. 9. 2010 12.41
Kyräilyä, kuppikuntia, ryhmästä
Kyräilyä, kuppikuntia, ryhmästä ulos jättämistä, selkään puukottamista…
Nono02
20. 9. 2010 12.58
hyvää
hyvää
essukka
21. 9. 2010 9.41
Omassa työpaikassani henki
Omassa työpaikassani henki on onneksi hyvä. Jonkinverran muutospaineet kiristävät ihmisten pinnoja, mutta tällöinkin tulisi muistaa, että jokaisen tulisi hoitaa oma hommansa eikä jatkuvasti puuttua muiden tekemisiin.
lady
21. 9. 2010 12.01
Äänekkäin harvemmin on
Äänekkäin harvemmin on se fiksuin…
Tiikeri
21. 9. 2010 14.04
Työilmapiirejä on nähty
Työilmapiirejä on nähty useammanlaisia. Useimmat ihan ok. Totta kyllä on se, että tietynlaiset persoonat hallitsevat ja saavat yhteisön toimimaan haluamallaan tavalla. Kirja on varmasti erittäin mielenkiintoinen – aion ehdottomasti lukea.
Gretchen
21. 9. 2010 17.19
Työpaikkakiusaamista pahimmillaan. Kun
Työpaikkakiusaamista pahimmillaan. Kun työpaikalla esiintyy kiusaamista, pitäisi voida ottaa helposti yhteyttä ulkopuoliseen henkilöön, joka tulee työpaikalle selvittämään asiaa työntekijöiden kesken, kunnes kiusaaminen vähenee
lara
22. 9. 2010 6.10
Olin työpaikalla jossa
Olin työpaikalla jossa oli muutama pomon per….nuolija kirjaimellisesti. Sitten levittelivät muista työntekijöistä perättömiä juoruja pomolle joka uskoi jutut. Oli aika ahdistavaa työskennellä. Onneksi pääsin pois! Työssä itsessään ei olis ollut mitään suurempaa vikaa, harmi.
tinttinen
23. 9. 2010 7.54
Tämänkertaisen artikkelin otsikko
Tämänkertaisen artikkelin otsikko on harvinaisen typerä. Kirja sen sijaan on varmaan kiinnostava.
Ole kokenut sellaista työilmapiiriä, että siellä on tehty työtä. Jokainen parhaansa mukaan. Mutta se olikin Silloin Ennenvanhaan. Mistään sosiaalisuudesta kukaan ei ollut kuullut puhuttavankaan. Hyvinhän meillä meni. Emme toki olleet kaikki sydänystäviä, mutta kunnioitimme toisiamme ja toistemme työtä.
Mormor
23. 9. 2010 18.31
Oman osaston kesken
Oman osaston kesken on ainakin ihan hyvä yhteishenki.
Tz
24. 9. 2010 14.04
Pahin paikka on
Pahin paikka on sellainen missä esitetään parasta kaveria, mutta kun selkänsä kääntää niin haukutaan täysin lyttyyn…
Miqee
25. 9. 2010 12.06
lähes kaikki yksityisasiat
lähes kaikki yksityisasiat kerrotaan kaikille tai jos ei kerrota niin silti kaikki tietävät!
Taati83
25. 9. 2010 16.11
Olen kokenut hyvää
Olen kokenut hyvää ja huonoa työilmapiiriä. Huonossa ilmapiirissä esiintyi selkään puukotusta. Ilmapiiriä voi parantaa suoraselkäisyydellä ja avoimuudella
jenni
25. 9. 2010 22.25
monenlaisia työilmapiirejä olen
monenlaisia työilmapiirejä olen kokenut.
suba
26. 9. 2010 10.41
Välillä hyvinkin ahdistavaa.
Välillä hyvinkin ahdistavaa. Olisi hyvä, jos asioista voitaisiin keskustella syyttelemättä ketään.
Mirkkux
26. 9. 2010 18.21
Naistyöpurukka on todella
Naistyöpurukka on todella ahdistava. Tällä hetkellä olen töissä miesten kanssa ja ihan eri ilmapiiri on tällä hetkellä!
Piia
26. 9. 2010 18.31
Työskentelen itsenäisesti auton
Työskentelen itsenäisesti auton kuljettajana ja kollegoiden kanssa tulee hyvin juttuun.
Jukka
26. 9. 2010 18.32
Monenlaista on nähty..
Monenlaista on nähty.. Paras tapa pitää ilmapiiri hyvänä on avoin keskustelu kaikista ongelmista
Meeri
26. 9. 2010 18.34
Naisporukassa tulee aina
Naisporukassa tulee aina selän takana puhumista, avoimuus olisi tavoiteltava tilanne
JJJ
26. 9. 2010 18.35
Tällä hetkellä aika
Tällä hetkellä aika kireä ilmapiiri esimiehen persoonasta johtuen…
Tipitii
26. 9. 2010 22.17
Monenlaista
Monenlaista
ok
27. 9. 2010 13.42
Äänekkäät valittajat tekee
Äänekkäät valittajat tekee vähiten hommia.
takso
27. 9. 2010 16.40
Olen kokenut sekä
Olen kokenut sekä hyviä että huonoja työilmapiirejä. Enimmäkseen kyllä huonoja.
Jenni
27. 9. 2010 17.20
Kaikennäköistä on nähty,
Kaikennäköistä on nähty, On nähty kun yhtä kiusataan kaikkien taholta, on nähty harmoonista ja yhteensopivaa ja kaikkea siltä väliltä.
Onneksi tulen itse hyvin kaikkien kanssa toimeen ja otan myös kaikki huomioon.
Ninah
28. 9. 2010 20.15
On ollut huonojakin
On ollut huonojakin kokemuksia.
Ellu66
28. 9. 2010 22.10
Huonoa.
Huonoa.
Teemu
29. 9. 2010 7.01
Hyvää
Hyvää
Joopajoo
29. 9. 2010 8.37
Hyvää ja huonoa.
Hyvää ja huonoa.
JREwing
29. 9. 2010 10.38
Melko hyvää pääsääntöisesti.
Melko hyvää pääsääntöisesti. Avoimuutta voisi lisätä.
Kirsi
29. 9. 2010 12.41
työ ilmapiiri pysyy
työ ilmapiiri pysyy hyvänä kun kaikki tekee osansa ja ollaan avoimia uusille ideoille ja mielipiteille.
hansu
29. 9. 2010 12.55