Onni löytyy omasta sisimmästä Arvottu
Elokuva- ja tv-ohjaajana tunnetuksi tullut Taavi Kassila elää onnellista elämää Intiassa äiti Amman ashramissa, jossa hän omistautuu henkisille harjoituksille ja epäitsekkäälle työlle. Totuuden lähteillä -kirjassa (Gummerus) Kassila ottaa lukijan mukaansa tutkimusmatkalleen totuuden etsintään. Hän pohtii elämän tarkoitusta eri uskontojen, tieteen ja taiteen kautta. Teos auttaa näkemään raja-aitojen toiselle puolelle, avartamaan maailmankuvaa ja löytämään rauhaa ja iloa elämään. Taavi Kassila vierailee Suomessa lokakuun alussa.
Halu olla onnellinen yhdistää ihmisiä uskonnosta, rodusta, sukupuolesta, iästä ja maailmankatsomuksesta riippumatta. Taavi Kassila etsi aluksi onnea muun muassa ihmissuhteista ja taiteen maailmasta, kunnes huomasi kaiken olevan kuin erämaan kangastusta. Mistä sitten kestävän onnen voi löytää?
”Kun olen kulkenut henkistä tietä jo vuosia, olen saanut huomata, joutunut myöntämäänkin itselleni, että onni ei löydy ulkopuoleltani, maallisuudesta, vaan minun on käännyttävä sisimpäni, oman sydämeni puoleen ja etsittävä onnea sieltä, jumalallisen suunnasta”, Taavi Kassila kertoo.
Totuuden lähteillä käsittelee muun muassa henkisiä harjoituksia, pyyteetöntä rakkautta, parisuhdetta, selibaattia, uskontoja, hyvyyttä ja pahuutta, Jumalaa ja Paholaista ja ihmisen elämää näiden ilmiöiden välissä ja keskellä. Kassila vertailee kristillisyyden, buddhalaisuuden ja hindulaisuuden näkemyksiä toisiinsa tutkien pyhiä kirjoja ja keskustellen munkkien ja henkisten opettajien kanssa.
”Maailman suuret uskonnot, henkiset traditiot ja niiden pyhimykset näyttävät olevan yhtä mieltä siitä, että elämän tarkoitus ja päämäärä on itsekeskeisyyden voittaminen ja Jumalan löytäminen. Pahan voittaminen hyvyydellä. Siksi pyhimykset ovat ilmaisseet, tosin eri sanoin, että epäitsekäs rakkaus on aidon uskonnollisuuden ja henkisyyden huipentuma, sen korkein ilmentymä. Miksi sitten rakkaus on niin tärkeää? Koska ilman rakkautta elämällä ei ole tarkoitusta, ilman rakkautta elämä jää kaipaamaan suloisuuttaan.”
Taavi Kassila (1953) tunnetaan elokuva- ja tv-ohjaajana, käsikirjoittajana, joogaopettajana, luennoitsijana ja vapaana kirjailijana. Joulukuussa 2008 Kassila muutti Intiaan Äiti Amman ashramiin ja omistautui henkisille harjoituksille ja epäitsekkäälle työlle. Kuva Kaapo Kamu.
Taavi Kassila, Totuuden lähteillä
192 sivua
Ovh. 29,25 €
Tiedotteen välitti Cisionwire.
Arvonta:
Kerro meille lokakuun puoleen väliin mennessä, mistä sinun mielestäsi onni löytyy? Arvomme yhden kirjan vastanneiden kesken.
Kiitos mielenkiintoisista vastauksistanne. Voittajaksi arpoutui nimimerkki “suba”.


nuorena miehenä minulla
nuorena miehenä minulla ja monella muullakin oli merimiesammattikoulussa t-paita,jossa oli Jaska Jokunen ja teksti ” Onni on iso G “,mutta ajat ovat onneksi muuttuneet
kyllä rehellisyys ja ystävällisyys muita ihmisiä kohtaan ovat tärkeitä elementtejä tässäkin asiassa
pekk rauma pläkä
10. 9. 2010 11.24
itse löysin onnen
itse löysin onnen syvältä sisimmästäni. kävin läpi helvetillisen ajanjakson, josta päästäkseni minun täytyi todella tutustua itseeni uudestaan. ymmärsin, miten kaikki liittyy kaikkeen, miten itse voin todella vaikuttaa asioihin teoillani. hyväksyin elämään kuuluvaksi myös ne ikävämmät asiat. ilman niitä ei olisi hyviäkään juttuja, kaikki asiat tarvitsevat vastaparin. ilman toista ei voi olla toista. tätä (ehkä jonkun mielestä kliseetä) mietiskelemällä olen päässyt paljon tasapainoisempaan olemiseen. luulen tunteneeni aitoa onnea tätä kautta.
jezebel
10. 9. 2010 12.33
Tyytyväisyyttä elämään
Tyytyväisyyttä elämään
sirkkuli
10. 9. 2010 15.36
Mahdollisimman yksinkertaisista, lähellä
Mahdollisimman yksinkertaisista, lähellä olevista asioista, arjen askareista.
ulla
10. 9. 2010 16.08
onni löytyy lastenlapsista
onni löytyy lastenlapsista
tupu
10. 9. 2010 16.10
Onni löytyy arkipäivän
Onni löytyy arkipäivän askareista
jussukka
10. 9. 2010 16.21
Onni löytyy läheisyydestä,
Onni löytyy läheisyydestä, rakkaudesta ja pienistä hetkistä.
asta
10. 9. 2010 16.24
Onni löytyy itsensä
Onni löytyy itsensä hyväksymisestä ja mielerauhasta.
Kahvijänö
10. 9. 2010 16.27
Nenästä.
Nenästä.
Kippo
10. 9. 2010 16.27
Onni löytyy arkipäiväisistä
Onni löytyy arkipäiväisistä asioista.Siitä, että pystyy katsomaan kanssaihmisiä “hyvien lasien “läpi.Aina ei tarvitse kiirehtiä ja päteä. Vähempikin riittää.
Kuinka suurta onnentunnetta saa pienistä lapsenlapsista.Kun kuuntelee heidän puheitaan , niin omat murheet ja huolet ovat toisarvoisia.
Onni on terveys, edes jonkinlainen.Ystävät. Siinä on valtava voimavara.Hyvä ystävä on paras vitamiinipilleri.
Mielestäni ihminen itse on kaikkinensa onnea kantava seikkailija. Sen painavan onnen voi jakaa muiden kannettavaksi.
Eläimet.Valtava onnentunne valtaa mieleni, kun eläin katsoo silmiin.Sitten huomaan, että eläin suorastaan hymyilee.Eläimestä leviää läheisyyteen lämpöä.
Nii. Onni on kaikkialla.Kaikki eivät vaan sitä kiirreiltään huomaa.
Imppa
10. 9. 2010 16.32
Onni löytyy mielenrauhasta
Onni löytyy mielenrauhasta ja tasapainosta.
hese
10. 9. 2010 16.33
Pienistä hetkistä
Pienistä hetkistä
eijuu
10. 9. 2010 16.33
Arjesta ja asenteista
Arjesta ja asenteista
mary
10. 9. 2010 16.35
Onni löytyy terveydestä!
Onni löytyy terveydestä!
KeljuK
10. 9. 2010 16.46
mielenrauhasta
mielenrauhasta
ippe
10. 9. 2010 16.50
Pysyvää onnea ei
Pysyvää onnea ei ole olemassakaan, joten sanotaan kuitenkin jalat maassa -vastaus, eli se löytyy siitä kunnollisesta perusturvasta ja toimeentulosta. Varakkaitten osalta se tosiaan voisi olla epäitsekäs työ heikompiosaisten eteen. Joku on sanonut, että kaikki onni on yhteisyyttä, kaikki epäonni itsekkyyttä.
Accordion
10. 9. 2010 16.58
Pienistä ja suurista
Pienistä ja suurista asioista. Kaikkialta, kun on vaan valmis ottamaan sen vastaan.
Jenppa
10. 9. 2010 16.58
rahasta.
rahasta.
esa
10. 9. 2010 17.18
Arjen pienistä jutuista
Arjen pienistä jutuista
Nina
10. 9. 2010 17.27
onni löytyy elämän
onni löytyy elämän pienistä asioista,elämänlaadusta,suhteista toisiin ihmisiin,auttamishalusta niin monesta pienestä asiasta
Safira
10. 9. 2010 17.50
Jokaisen täytyy se
Jokaisen täytyy se onni itse tajuta. Onnea on pienikin asia ja se että sen onnen huomaa.
Irmeliina
10. 9. 2010 18.08
Ei saa onnen
Ei saa onnen kävellä ohitse….on onnea olla onnellinen jokaisesta alkavasta päivästä. Se että on itseensä tyytyväinen.
skeppo
10. 9. 2010 18.09
Onni on mielenrauhaa.
Onni on mielenrauhaa.
Onnea pääsee lähelle kun pysähtyy ja katsoo itseään, rehellisesti ja pelkäämättä. Keskustelee ja tutustuu itseensä. Vähitellen alkaa nähdä myös muut. Muut itsessään ja itsensä muissa.
Onni on sananakin hiukan harhaajohtava, enkä usko että sitä voi edes tavoitella. Se on läsnä aina. Vähän kuin enkelit, joiden sanotaan näyttäytyvän vain niille jotka ovat valmiita enkelin näkemään.
Päästää irti.
Katsoin eilen netistä “Bed of roses” -sarjan jakson joka sai minut äkkiä hymyilemään. Siinä nainen sanoi miehelle:
“Yesterday is history, tomorrow is a mystery. Today is a gift. That is why it’s called present.”
Ahaa- elämys.
Uranus
10. 9. 2010 18.17
Onni löytyy hyvistä
Onni löytyy hyvistä ihmissuhteista.
tuumi
10. 9. 2010 18.22
Onni löytyy vaikka
Onni löytyy vaikka syysauringonpaisteesta.
Lusse
10. 9. 2010 18.24
kotoota
kotoota
heidi
10. 9. 2010 18.57
kotoa
kotoa
japi
10. 9. 2010 18.57
Onni löytyy hyvistä
Onni löytyy hyvistä ihmissuhteista, perheestä, ystävistä…
Pähkinä
10. 9. 2010 18.57
joka paikasta
joka paikasta
ghita
10. 9. 2010 19.05
Siitä että osaa
Siitä että osaa elää tässä hetkessä ja nähdä hyvän ympärillään.
manta
10. 9. 2010 19.24
Tyytyväisyys on kodin
Tyytyväisyys on kodin onni!
fia-ellen
10. 9. 2010 19.47
Onni löytyy kun
Onni löytyy kun tajuaa että ei tarvitse mitään lisää ollakseen onnellinen
kake
10. 9. 2010 20.00
Raha ja holtiton
Raha ja holtiton päihteiden käyttö ovat onnellisen elämän salaisuus
Sakke
10. 9. 2010 20.12
onni löytyy luonnosta,
onni löytyy luonnosta, ihmissuhteista ja elämästä nauttimisesta
puukir
10. 9. 2010 20.15
mielenrauhasta ja ihmissuhteista
mielenrauhasta ja ihmissuhteista
aakoo
10. 9. 2010 20.29
Onni löytyy kesäillasta
Onni löytyy kesäillasta auringonlaskusta järven rannalla. Sitä tunnetta ei voita mikään.. Jos vielä yhden suudelman saisi.
Votelainen
10. 9. 2010 20.52
Onni löytyy hyvästä
Onni löytyy hyvästä parisuhteesta,perheestä ja lastenlapsista.
Assu
10. 9. 2010 20.59
ensin täytyy hyväksyä
ensin täytyy hyväksyä itsensä nahkoineen karvoineen, että löytää sisäisen rauhan ; sitä myöten löytää paikkansa maailmankaikkeudessa-
omalla kohdalla turhien taakkojen poisheittäminen on auttanut asiaa; ettei huolehdi turhaan sellaisesta mihin ei koe voivansa vaikuttaa
…silloin löytää onnen pienistä arkisista asioistakin
mari
10. 9. 2010 21.49
Onni syntyy siitä,
Onni syntyy siitä, ettei himoitse liikaa, vaan on iloinen siitä, mitä on.
iamam
10. 9. 2010 22.01
on löytyy pienistä
on löytyy pienistä asioista, arjesta, auringonkimalluksesta lumihangella tai kesäisestä kastepisarasta. omasta sisimmästä sillojn kun on sinut itsensä kanssa
maaruska
10. 9. 2010 22.10
ystävyydestä
ystävyydestä
intsu
10. 9. 2010 22.14
Rakkaudesta ja pienistä
Rakkaudesta ja pienistä iloista. Lopullinen onni tietysti sitten Jumalasta mutta näin maallisia asioita ajatellen =)
Sartsu
10. 9. 2010 23.25
Tekee hyvää miettiä
Tekee hyvää miettiä välillä kaikkea sitä mikä on hyvin elämässä ja olla onnellinen siitä.
Myy
10. 9. 2010 23.25
ONNI LÖYTYY SIITÄ
ONNI LÖYTYY SIITÄ ,ETTÄ OSAA ILOITA PIENISTÄ ASIOISTA NAUTTIA HYVISTÄ HARRASTUKSISTA ,LUONTO ON MINULLE SUURI ILON JA VOIMAN LÄHDE,ETTÄ KUNNIOITTAA ITSEÄÄN,JA RAKASTAA ITSEÄÄN,SILLOIN JAKSAA KUNNIOITTAA MYÖS MUITA.
nimimerkki “kuulkaa korpeimme kuiskintaa”
PIRJO KUPARI
11. 9. 2010 2.20
Harrastuksista, ystävistä ja
Harrastuksista, ystävistä ja elämän pienistä ihmeistä. Joka päivältä löytyy jotakin hämmästeltävää ja ihemettelemistä, kun jaksaa säilyttää uteliaisuutensa erilaisia asioita kohtaan.
Riitta-Anneli
11. 9. 2010 7.58
onni on sisäinen
onni on sisäinen tunne, minkä itse voi hankkia tai ympäristö sen voi antaa ja lahjoittaa
rupsahtanut ukko
11. 9. 2010 8.48
kotoa
kotoa
tero
11. 9. 2010 8.51
Onni löytyy omista
Onni löytyy omista harrastuksista, koirasta sekä toimivista ihmisuhteista
Kere
11. 9. 2010 9.21
Onnea ei oikeastaan
Onnea ei oikeastaan koskaan löydy. Onni on onnene tavoittelussa.
annilauri
11. 9. 2010 10.05
Ihan kivasta työstä
Ihan kivasta työstä tosi kivasta ystävästä, kivoista vaatteista ja hyvästä sexistä.
SusanCharlot
11. 9. 2010 10.06
Onni on minulle
Onni on minulle pieniä asioita, löytö kirpputorilta, lapsen nauru, hyvä ruoka, ym. Kunhan on tyytyväinen itseensä ja osaansa, niin onnikin on helppo löytää lähes mistä vaan.
tiina
11. 9. 2010 10.10
pienistä asioista
pienistä asioista
kaisa
11. 9. 2010 10.19
Onni löytyy pienistä
Onni löytyy pienistä arkisista asioista. Vaikkapa kaunis syyspäivä. Puolukkametsä. Koirani remuamisen katseleminen.
Merja
11. 9. 2010 10.38
pitää osata iloita
pitää osata iloita ja olla kiitollinen pienistäkin asioista. terveys on yksi tärkeä tekijä, hyvät ihmissuhteet, tasapainoinen arki, hyvä itsetunto
pikku myy
11. 9. 2010 10.48
Onni löytyy mielenrauhasta
Onni löytyy mielenrauhasta ja terveydestä
jasmin
11. 9. 2010 10.52
Onni on mielentila,
Onni on mielentila, jonka jokainen voi itse valita. Onni ei riipu tavarasta, kauneudesta, nuoruudesta, julkisuudesta jne. Onnen löytää itsestään ja perheestään jos vain haluaa. Vastoinkäymisiin ei tarvitse jäädä makaamaan vaan niistäkin voi oppia näkemään sen hyvän mikä siihen sisältyy. Onneen ei tarvita isoja tekoja, joskus pelkkä hymy ja kiitoksen lausuminen saa aikaan onni-ilmiön, sen saman kun heittää veteen kiven ja renkaat leviää laajalle.
outi
11. 9. 2010 11.28
onni löytyy arjesta
onni löytyy arjesta perheen kanssa.
=)
11. 9. 2010 11.31
Läheiset ihmiset ja
Läheiset ihmiset ja terveys.
Pamina
11. 9. 2010 11.33
Arjen pienistä sekä
Arjen pienistä sekä suurista iloista.
Italo
11. 9. 2010 11.34
Pitkälti juuri Taavi
Pitkälti juuri Taavi Kassilan jalanjälkiä seuraamalla.
Iines
11. 9. 2010 11.39
pienistä arjen asioista
pienistä arjen asioista
jk
11. 9. 2010 11.42
Onni löytyy äitiydestä.
Onni löytyy äitiydestä.
Tuuli
11. 9. 2010 11.48
Onni löytyy mielenrauhasta
Onni löytyy mielenrauhasta ja tasapainoisesta olosta
Atti
11. 9. 2010 12.07
Onni löytyy pienistä
Onni löytyy pienistä hetkistä.
Polkka
11. 9. 2010 12.09
Pienistä asioista ja
Pienistä asioista ja hetkistä.
Jips
11. 9. 2010 12.10
Näin aikuisena se
Näin aikuisena se löytyy enimmäkseen rauhallisista hetkistä läheisten kanssa ja aamutupakasta kahvin kera.
Yanne
11. 9. 2010 12.16
Rakkaani kanssa vietetyt
Rakkaani kanssa vietetyt rauhalliset ja villit hetket.
Zarus
11. 9. 2010 12.25
kotoa
kotoa
sami
11. 9. 2010 12.48
itsestä.
itsestä.
susse
11. 9. 2010 13.07
Kotoa ja lapsien
Kotoa ja lapsien hymystä
Immortal
11. 9. 2010 13.09
Kun oma lapsesi
Kun oma lapsesi kertoo rakastavansa sinua…
Nettifretti
11. 9. 2010 13.09
kotoa
kotoa
märtsä
11. 9. 2010 13.10
Ystävien ja perheen
Ystävien ja perheen luota
Mirja-Leena Leskinen
11. 9. 2010 13.24
mielenrauhasta
mielenrauhasta
Maija
11. 9. 2010 13.29
OInnea ei löydy.
OInnea ei löydy.
Onni ilmiantaa itsensä, jos antaa.
Keppi
11. 9. 2010 13.32
Arjen pienistä iloista:
Arjen pienistä iloista: Katson scifisarjaa tv:stä ihan “ihmemiehenä” ja samalla syön appelsiiniKeKsejä seKä KirsKuttelen puruKalustoani. EnKä Kirjoita tähän nyt anagrammi-nimimerKKiä.
jaffa: Krii !
11. 9. 2010 13.39
Arjen pienistä jutuista
Arjen pienistä jutuista
West84
11. 9. 2010 13.43
Sisäisestä rauhasta ja
Sisäisestä rauhasta ja tyytyväisyydestä, jossa ei elä pelot, syyllisyydet ja turhautumiset.
Luna
11. 9. 2010 14.03
Onni on sisäinen
Onni on sisäinen rauha, oivallus ja tietoisuus, että olemme henkiolentoja tässä kehossa ja olemme täällä ennenkaikkea oppimassa, että olemme perimmältämme puhdasta valoa ja rakkautta, ihan jokainen. Pahuuskin on vain kehittymätöntä hyvää.
Pirjo Palonen
11. 9. 2010 14.07
Onni löytyy arjen
Onni löytyy arjen pienistä asioista.
hoitsu55
11. 9. 2010 14.27
Onni on itsessään.
Onni on itsessään.
jontukka
11. 9. 2010 14.27
Onni löytyy itsestä.
Onni löytyy itsestä. Pitää rohkeasti kohdata oma minuutensa, kestää hunojakin aikoja ja heittäytyä täysillä mukaan elämään. Muu hyvä seuraa tästä.
Wenny
11. 9. 2010 14.41
itsestä
itsestä
HL
11. 9. 2010 14.54
Kiitollisuudesta kaikeen hyvään
Kiitollisuudesta kaikeen hyvään mitä elämästään jo nyt löytyy, pikku hetkistä, hymyistä, läheisyydestä, katseista, ihan arjen pikku jutuista, lapsen halauksesta jne.. ja tutkimusmatkasta omaan sisimpäänsä, tullen toimeen itsensä kanssa, rakastaen itseään ja hyväksyen itsensä sellaisena kuin on..
Kirsikka
11. 9. 2010 15.11
Onni löytyy arkisista
Onni löytyy arkisista aioista ja tyytyväisyydestä .
Joinakin päivinä onni on kuitenkin syvällä piilossa.
CATCAT
11. 9. 2010 16.03
rakkaista ihmisistä
rakkaista ihmisistä
Laura
11. 9. 2010 17.49
Onni löytyy arkipäivän
Onni löytyy arkipäivän askareista ja läheisistä ihmisistä, pienistä asioista joita pitää opetella arvostamaan
Paku
11. 9. 2010 18.10
läheisistä ihmisistä
läheisistä ihmisistä
hjj
11. 9. 2010 18.40
elämästä, kivoista harrastuksista,
elämästä, kivoista harrastuksista, antoisasta työstä, rakkaista ihmisistä
heini
11. 9. 2010 18.42
Luonnonkeskeltä.
Luonnonkeskeltä.
Jute
11. 9. 2010 19.27
läheisistä
läheisistä
iidee
11. 9. 2010 19.53
Kavereista
Kavereista
stiinuska
11. 9. 2010 19.59
uudesta päivästä aina.
uudesta päivästä aina.
sole
11. 9. 2010 20.10
Arjen pienistä asioista
Arjen pienistä asioista voi iloita. Lapsen hauskat sanomiset saavat hymyn huulille ja meilen iloseksi ja onnelliseksi, että tälläinen lapsi on meillä.
Onnelliseksi tekee puolison extempore puristus takapuolesta kesken perunoiden kuorimisen!
Ulli
11. 9. 2010 20.17
Onni löytyy omasta
Onni löytyy omasta itsestä
piude
11. 9. 2010 20.24
arjesta
arjesta
harjakka
11. 9. 2010 20.29
Onni löytyy arjen
Onni löytyy arjen pienistä asioista.
Janelle
11. 9. 2010 20.45
Onni löytyy siitä,
Onni löytyy siitä, kun pääsee sopuun itsensä ja ympäristönsä kanssa ja saa toteuttaa itseään kaikilla elämän aloilla.
macke
11. 9. 2010 20.45
Onni koostuu elämän
Onni koostuu elämän pienistä onnen jyvistä.
Johanna
11. 9. 2010 20.45
Onni löytyy omasta
Onni löytyy omasta itsestä ja elämästä. Osaa olla kiitollinen pienistä asioista ja nähdä asioiden valoisat puolet.
wipsu
11. 9. 2010 20.46
Onni koostuu pienen
Onni koostuu pienen pienistä arkipäiväisistäkin asioita. Ja luonto, ystävät, perhe. yms.
aksu
11. 9. 2010 21.22
Onni löytyy arjen
Onni löytyy arjen pienistä ihmeistä ja iloista.
Liekki
11. 9. 2010 21.24
Onni löytyy siitä
Onni löytyy siitä oivalluksesta, että tämä on yksi ja ainut elämäni, jonka voin tehdä omanlaisekseni ja parhaaksi itselleni.
minni
11. 9. 2010 21.33
Ehkä se on
Ehkä se on enimmäkseen vain arjen sietämistä ja realistista suhtautumista. Ja pysähtymistä hyvien asioiden äärelle.
marko
11. 9. 2010 21.34
tavallisesta elämästä perheen
tavallisesta elämästä perheen kanssa
SATU
11. 9. 2010 21.40
Onni löytyy läheisistä
Onni löytyy läheisistä ihmisistä.
Aurinkotyttö
11. 9. 2010 22.26
Hetkessä elämisestä.
Hetkessä elämisestä.
Sofi
12. 9. 2010 0.20
Omasta sisimmästä.
Omasta sisimmästä.
m-liisa
12. 9. 2010 0.28
Pienistä arjen pilkahduksista.
Pienistä arjen pilkahduksista.
r
12. 9. 2010 1.26
Mielestäni onni löytyy
Mielestäni onni löytyy etäisyyden ottamisesta,joko lyhyempi- tai pidempikestoisemmasta.
Jakke-81
12. 9. 2010 1.29
Hyvinvoinnista, terveydestä
Hyvinvoinnista, terveydestä
Moppi
12. 9. 2010 7.29
sisältä ja se
sisältä ja se että tekee sen eteen jotakin :)
taija
12. 9. 2010 8.31
monista pienistä asioista
monista pienistä asioista omasta asenteesta miten käsittelee asiat
sirkka
12. 9. 2010 8.37
pienistä asioista
pienistä asioista
hanna
12. 9. 2010 9.09
pienistä asioista :)
pienistä asioista :)
satu
12. 9. 2010 9.23
Perheestä
Perheestä
Tre
12. 9. 2010 9.50
itsensä tuntemisesta ja
itsensä tuntemisesta ja kuuntelemisesta
kroko
12. 9. 2010 10.10
Elämästä.
Elämästä.
namelesS
12. 9. 2010 11.20
Se löytyy ihmisen
Se löytyy ihmisen omasta mielestä..
Pontus
12. 9. 2010 11.42
mielen tasapainosta
mielen tasapainosta
maria
12. 9. 2010 12.25
ihan arkipäiväisistä asioista
ihan arkipäiväisistä asioista se löytyy, perheestä, työstä…
hanna
12. 9. 2010 12.30
kirjoja tänne olen
kirjoja tänne olen holisti bibliholisti
risto vanhanen
12. 9. 2010 13.04
usko Herraan Jeesukseen
usko Herraan Jeesukseen omana Vapahtajanasi, niin pelastut ja onnea on puhdas omatunto
Hellu63
12. 9. 2010 13.39
Arkipäivän asioista, ystävistä,
Arkipäivän asioista, ystävistä, lemmikeistä ja omasta suhtautumisesta ja asenteesta.
Selma
12. 9. 2010 13.58
onni löytyy pienistä
onni löytyy pienistä arjen asioista kuten kummilapsen halauksesta, tattisaaliista, ruskan väreistä
e
12. 9. 2010 14.02
Onni löytyy jokaisesta
Onni löytyy jokaisesta ihmisestä itsestään. Ei sitä tarvitse sen kauempaa lähteä etsimään.
Tanjuli
12. 9. 2010 14.10
tervydestä ja itsensä
tervydestä ja itsensä kanssa tasapainossa olosta
riti
12. 9. 2010 14.53
Riittästi rahaa välttämättömiin
Riittästi rahaa välttämättömiin menoihin, harrastuksiin, huvituksiin sekä ihmissuhteista, rauhasta. Siihen vaaditaan paljon.
Kiy
12. 9. 2010 15.01
terveydestä
terveydestä
hp
12. 9. 2010 16.02
Onni voi löytyä
Onni voi löytyä vain itsestä. Kukaan toinen tai raha ei voi tehdä ketään onnelliseksi. Hetkessä eläminen, mielenrauha. Jokaisella on onni sisällään, se vain pitää löytää.
"mustikka"
12. 9. 2010 16.08
onni löytyy ihan
onni löytyy ihan vaan normaalista arjesta
Emppu78
12. 9. 2010 17.30
Mielenrauhasta ja tasapainoisuudesta.
Mielenrauhasta ja tasapainoisuudesta.
Lotta
12. 9. 2010 17.58
Hyvästä parisuhteesta
Hyvästä parisuhteesta
repa
12. 9. 2010 18.09
Itsensä hyväksymisestä
Itsensä hyväksymisestä
Emm
12. 9. 2010 18.18
normaalista arjesta
normaalista arjesta
Stoge
12. 9. 2010 19.02
Hyvä parisuhde
Hyvä parisuhde
pola
12. 9. 2010 19.46
Onni löytyy vierestä.
Onni löytyy vierestä.
jacobus
12. 9. 2010 19.55
onni löytyy pienistä
onni löytyy pienistä onnen hetkistä
salla90
12. 9. 2010 20.20
Ystävistä ja mielekkäästä
Ystävistä ja mielekkäästä tekemisestä joka saa itsen loistamaan.
shil
12. 9. 2010 20.37
onni löytyy tyytyväisyydestä
onni löytyy tyytyväisyydestä itseensä, lapsista ja arjen pienistä hyvistä hetkistä
Peeii
12. 9. 2010 21.34
Itsensä hyväksymisestä sellaisena
Itsensä hyväksymisestä sellaisena kun on.
Kaikkea ei voi saada, vaan pitää nähdä se hyvä mitä itsellä on. Henkisestä tasapainosta.
Hyvistä ihmissuhteista.
Li-Ha
12. 9. 2010 21.51
terveydestä ja harrastuksista
terveydestä ja harrastuksista
tantta
12. 9. 2010 21.52
Kuulemma arjesta...
Kuulemma arjesta…
hyvänsäänaikaan
12. 9. 2010 23.19
Onni löytyy läheisistä
Onni löytyy läheisistä ihmisistä,arjen pienistä asioista,oman lapsen hymystä…
Marre
12. 9. 2010 23.21
Arjen pienistä iloista
Arjen pienistä iloista
siru64
13. 9. 2010 0.21
oman pään (tai
oman pään (tai sydämen) sisältä
jansku
13. 9. 2010 6.46
Läheisyydestä
Läheisyydestä
slk
13. 9. 2010 8.00
läheisyys on tärkeää,
läheisyys on tärkeää, mutta kai se omien tarpeiden ohitus hvyillä mielin olisi hieno taito – sen oppimista harjoitellessa toivon edelleen halausta puolisoltani.
maarit
13. 9. 2010 8.20
Onni löytyy läheltä
Onni löytyy läheltä
kimmo roininen
13. 9. 2010 8.50
Onni löytyy arjen
Onni löytyy arjen pienistä iloista ja elämän arvostamisesta.
Sari
13. 9. 2010 9.53
Onni löytyy lapseni
Onni löytyy lapseni naurusta. Joka päivä kiitän luojaa siitä että hän on minulle tämän onnen suonut. Niinäkin päivinä kun olen masentunut ja ahdistunut, jaksan jatkaa elämää lapseni vuoksi. Toki myös usko Jumalaan on vahvasti läsnä arjessani. Luotan Hänen johdatukseen.
Jora
13. 9. 2010 9.59
sisäisestä rauhasta
sisäisestä rauhasta
mahi
13. 9. 2010 10.00
paljon pieniä asioita
paljon pieniä asioita vaaditaan minun onnellisuuteen. Toimeentulo, ihmissuhteet, rauha, turvallisuus ym.
Kiy
13. 9. 2010 10.28
Onni ei löydy
Onni ei löydy yksittäisestä asiasta vaan sen tunnustamisesta että elämä on henkistä kasvua ja eräänlainen seikkailu.
Pirkko
13. 9. 2010 13.02
Onni löytyy pienistä
Onni löytyy pienistä asioista, onni pitää oivaltaa eikä sitä pidä jatkuvasti etsiä. Onnea on terveys, rakkaus, hyvä ruoka, ystävät, koti…lista on pitkä :)
niiskuneiti
13. 9. 2010 13.15
Onni löytyy omasta
Onni löytyy omasta sängystä :) Nimittäin poikani nimi on Onni :) Äidin onni
H3IDI
13. 9. 2010 13.24
Onnen löytää koettelemusten
Onnen löytää koettelemusten jälkeen.
Jenni
13. 9. 2010 13.31
Onni löytyy silloin,
Onni löytyy silloin, kun on sinut oman itsensä kanssa.
Anni
13. 9. 2010 14.26
Onni on pieniä
Onni on pieniä välähdyksiä elämässä, hetkiä jolloin ei ole onneton…ei se varsinaisesti ole missään löydettävissä.
Nimetön
13. 9. 2010 15.00
Onni löytyy kyvystä
Onni löytyy kyvystä hyväksyä itsensä ja muut, onni löytyy usein pieninä murusina maailmalta, harvemmin suurina köntteinä. Ne pienetkin muruset jos oppii tunnistamaan, voi olla kokolailla onnellinen..
Sarituulikki
13. 9. 2010 16.00
ONNI ON ELÄMÄN
ONNI ON ELÄMÄN TURVALLISUUTTA
wiipi
13. 9. 2010 17.23
Ystävistä
Ystävistä
elraimo
13. 9. 2010 18.47
Onni löytyy sieltä,
Onni löytyy sieltä, mitä lähellä on.
Norsu
13. 9. 2010 19.21
Eri asioista. Pitää
Eri asioista. Pitää löytää se itse.
Orkidea
13. 9. 2010 19.22
Ikävä kyllä en
Ikävä kyllä en tiedä, siitä kai se masennus tuleekin…
Mok
13. 9. 2010 19.50
onni löytyy arjen
onni löytyy arjen pienistä asioista
marjuska
13. 9. 2010 20.07
Arjen pienistä asioista!
Arjen pienistä asioista!
minkk
13. 9. 2010 20.49
hyvästä parisuhteesta, perheestä,
hyvästä parisuhteesta, perheestä, terveydestä
Tomi
13. 9. 2010 21.48
Onni löytyy arjesta
Onni löytyy arjesta ja juhlasta.
Sa
13. 9. 2010 22.15
stressittömyydestä
stressittömyydestä
heli
13. 9. 2010 23.57
koiran kanssa luonnossa
koiran kanssa luonnossa liikkumisesta..
martzu
14. 9. 2010 0.23
Netistä löytyy vaikka
Netistä löytyy vaikka mitä ihmeitä, surffaillessa olen onnellinen.
Ode
14. 9. 2010 7.28
Lapsenlapsen ilosta
Lapsenlapsen ilosta
A.R.
14. 9. 2010 9.13
kotoa
kotoa
anna
14. 9. 2010 9.52
Onni löytyy hyvistä
Onni löytyy hyvistä ihmissuhteista.
Lisbeth
14. 9. 2010 10.32
Onni koostuu yhdessä
Onni koostuu yhdessä olosta, läheisyydestä, rakkaudesta, sydämestä, elämän pienistä asioista.
Ninni
14. 9. 2010 11.01
Onni löytyy elämän
Onni löytyy elämän pienistä iloista. Ei tartte olla miljoonia tilillä että on onnellinen.
Asta
14. 9. 2010 12.18
Kyllä se onni
Kyllä se onni löytyisi tällä hetkellä rahasta ja terveydestä…kumpaakaan kun ei ole.. helpottaisi jos olisi rahaa niin voisin rauhassa kuntouttaa itseäni eikä tarvisi miehen rahoja kokoajan käyttää
H
14. 9. 2010 12.31
Onni löytyy siitä
Onni löytyy siitä on elämän perusasiat kunnossa
Nikke1
14. 9. 2010 12.38
Onni löytyy hyvistä
Onni löytyy hyvistä ystävistä ja ihmissuhteista
Järvis
14. 9. 2010 12.40
Että on terve
Että on terve ja löytyy muutama hyvä ystävä
JUHIS
14. 9. 2010 12.45
Onni on arjen
Onni on arjen pienissä asioissa.
Meeza
14. 9. 2010 13.26
Onni on hengen
Onni on hengen ja kehon tasapaino
imppu
14. 9. 2010 13.46
Onni löytyy kun
Onni löytyy kun on sinut itsensä kanssa.
kivi
14. 9. 2010 15.35
Onni on siellä
Onni on siellä mistä löydettyäsi tiedät olevasi onnellinen.
TH
14. 9. 2010 17.47
Siitä että elämä
Siitä että elämä on tasapainossa, itse olet tasapainossa
minni
14. 9. 2010 19.02
Arjen pienistä asioista
Arjen pienistä asioista
Jozzu87
14. 9. 2010 19.18
Onnin koostuu perus
Onnin koostuu perus asioista, kuten perheestä, ystävyydestä ja terveydestä, täytyy osata olla onnellinen siitä mitä on, eikä miettiä että mikä voisi olla toisin.
Onnellinen
14. 9. 2010 19.58
Omasta asenteesta
Omasta asenteesta
NuNu
14. 9. 2010 23.48
Onni löytyy ihan
Onni löytyy ihan omasta elämästä kunhan sitä osaa suhtautua pieniinkin asioihin oikealla tavalla. Ei onneen tarvita paljoa, liikaa valitetaan, että elämä ei ole onnellista. Kaikki riippuu kuitenkin itsestä ja omasta ajatusmaailmasta.
jonsku
15. 9. 2010 0.02
Minun onni löytyy
Minun onni löytyy metsäpolulta,, järven rannalta.. puolukkamättäältä.. syksyn lehtien seasta.
Iso kivi.. onko mitää niin turvallista…
Vanha puu.. istu hiljaa puun juurella.. Kuuntele mitä sisin sanoo… Kiitä luontoa.
Zazz
15. 9. 2010 15.08
Positiivisesta elämänasenteesta.
Positiivisesta elämänasenteesta.
Szz
15. 9. 2010 16.46
onni löytyy omasta
onni löytyy omasta itsestään. se on asennekysymys.
Ritu
16. 9. 2010 0.21
Terveydestä
Terveydestä
mappe
16. 9. 2010 1.57
itsestä
itsestä
eki
16. 9. 2010 1.58
läheisistä ihmisistä
läheisistä ihmisistä
pate
16. 9. 2010 1.59
Parisuhteesta
Parisuhteesta
Merenkävijä
16. 9. 2010 2.00
Onni löytyy arjesta
Onni löytyy arjesta ja lähimmäisten rakkaudesta
shari
16. 9. 2010 2.11
Läheisistä ihmisistä ja
Läheisistä ihmisistä ja terveydestä
mirkku
16. 9. 2010 2.13
Terveydestä ja hyvistä
Terveydestä ja hyvistä ihmissuhteista
Skari
16. 9. 2010 2.14
Hyvät ihmissuhteet ja
Hyvät ihmissuhteet ja terveys on tärkeitä asioita
AH
16. 9. 2010 2.16
mielenrauha
mielenrauha
maryl
16. 9. 2010 2.17
Positiivinen elämänasenne
Positiivinen elämänasenne
kerttu
16. 9. 2010 2.18
Onni löytyy oman
Onni löytyy oman pään sisältä.
kirsh
16. 9. 2010 2.45
Onni todellakin löytyy
Onni todellakin löytyy omasta sisimmästä eli omasta elämän asenteesta.Onnen tunteeseen ei tarvita suuria…vaan pieniä arkisiakin asioita ,mutta ne täytyy oppia näkemään ja kokemaan…silloin se onni löytää sydämeesi.
RuutuÄssä
16. 9. 2010 12.33
tasapainoinen elämänasenne, rukous
tasapainoinen elämänasenne, rukous
hei
16. 9. 2010 13.27
Onni löytyy vierestä
Onni löytyy vierestä yleensäkkin jos on Nainen vieressä. :)
Megabass
16. 9. 2010 18.07
itselleen armeliaana olemisesta
itselleen armeliaana olemisesta
Jakke 69
16. 9. 2010 19.06
Onni löytyy pienistä
Onni löytyy pienistä hetkistä. Siitä kun aamulla saa herätä kullan vierestä, käydä illalla lämpimässä suihkussa (sitäkin osaa arvostaa kylpyhuone remontin jälkeen :D ) tai vaikkapa nauttia hyvästä ruoasta. Onni on kyky nauttia elämästä pienine ja suurine murheineen ja iloineen.
Laila
16. 9. 2010 21.12
En tiedä, mutta
En tiedä, mutta toivottavasti löydän sen pian
Jontey
16. 9. 2010 22.10
Onni löytyy vaatimattomuudesta,
Onni löytyy vaatimattomuudesta, rakastamisesta, toisten auttamisesta ja olemalla sovussa lähimmäistensä, ystäviensä ja itsensä kanssa. Sekä uskomalla Jumalaan ja Jeesukseen.
unttis
16. 9. 2010 22.32
Ihan tavallisista pienistä
Ihan tavallisista pienistä arkipäivän asoista.
Emppu
17. 9. 2010 0.33
Elämästä itsestään.
Elämästä itsestään.
Jokke
17. 9. 2010 0.35
Pienistä mukavista asioista
Pienistä mukavista asioista
Mappe
17. 9. 2010 0.37
en tiedä, tuntuu,
en tiedä, tuntuu, että mitä lähemmäksi totuutta päätyy, sitä kauempana on onni, ehkä kirjassa olisi sitten vastauksia, sillä minulla niitä ei ole
Mice
17. 9. 2010 5.27
Onni on silloin
Onni on silloin kun sitä ei tarvi ajatella ja etsiä
elliida
17. 9. 2010 14.25
onni löytyy ihmisen
onni löytyy ihmisen sisimmästä ,
aivan omasta mielestä.
q be ashes
17. 9. 2010 19.25
arjen pikku asioista
arjen pikku asioista
Lipfert
17. 9. 2010 20.25
Tämä voi olla
Tämä voi olla hyvä…
teodor
19. 9. 2010 2.07
Onnea on hymy
Onnea on hymy ja hellä kosketus rakkaalta ihmiseltä. Onnea on sateen ropina peltikattoon ja aamuinen auringonpaiste aamukahvipöytään. Toisin sanoen, onnentunne syntyy aivan niistä pienistä asioista, kunhan vain itse osaa huomata ja ottaa ne vastaan.
Reeta
19. 9. 2010 8.54
Onni löytyy läheltä,
Onni löytyy läheltä, omista ihmisistä, tavallisista päivistä, pienistä hetkistä.
omppu
19. 9. 2010 17.53
Onni löytyy ihmisen
Onni löytyy ihmisen omasta sisimmästä.
tuula
20. 9. 2010 10.55
onni löytyy sitä
onni löytyy sitä etsiville, ihan läheltä.
ensu
20. 9. 2010 16.39
Arjesta sen onnen
Arjesta sen onnen on löydyttävä, muuten sitä päätyy ajamaan takaa loputtomiin…
tiiti66
20. 9. 2010 16.40
merestä
merestä
essukka
21. 9. 2010 9.40
Onni löytyy unelmista.
Onni löytyy unelmista. Olen onnellinen siitä, että elämän perusasiat ovat kunnossa ja osaan vielä unelmoida, teen myös töitä unelmien eteen.
Pirkko
21. 9. 2010 9.51
Hyvästä itsetunnosta ja
Hyvästä itsetunnosta ja asenteesta, pienistä asioista arjessa, haaveista ja niiden täyttymisestä, läheisistä perhe- ja ihmissuhteista
lara
22. 9. 2010 6.05
perheestä
perheestä
lady
22. 9. 2010 11.23
Onni on kiinni
Onni on kiinni omasta asenteesta, mutta myös aktiivisista valinnoista elämässä.
Tiikeri
22. 9. 2010 14.29
Pienistä arjen asioista.
Pienistä arjen asioista.
tinttinen
23. 9. 2010 8.04
Kotoa
Kotoa
Mira
23. 9. 2010 12.46
Arjen asioista, sitten
Arjen asioista, sitten kun lakkaa etsimästä sitä onnea niin vimmatusti.
Jussi
23. 9. 2010 18.26
rakkaudesta, perheestä, lapsista
rakkaudesta, perheestä, lapsista
Lessu
24. 9. 2010 9.46
Omista ajatuksista
Omista ajatuksista
Tiiu
24. 9. 2010 11.08
Onni löytyy oman
Onni löytyy oman itsentä hyväksymisestä sellaisenaan kuin on, ja onni löytyy myös pienten arkisten asioiden iloitsemisesta!
eve
25. 9. 2010 16.07
Onni löytyy elämällä
Onni löytyy elämällä tässä hetkessä tyytyväisenä eikä toivoen koko ajan jotain muutosta
Ansku
25. 9. 2010 17.14
tyytyväisyydestä
tyytyväisyydestä
sepi
25. 9. 2010 23.20
läheisistä
läheisistä
hilleri
26. 9. 2010 4.12
akipäivän pienistä asioista
akipäivän pienistä asioista ja halusta etsiä positiivia asioita elämässä
suba
26. 9. 2010 11.30
Läheisistä ihmisistä
Läheisistä ihmisistä
Piitu
26. 9. 2010 20.34
siitä miten maailman
siitä miten maailman kokee
ansu88
27. 9. 2010 19.30
perheestä, kodista, lapsista
perheestä, kodista, lapsista ja miehestä.
Hanna
27. 9. 2010 22.29
Onni löytyy omasta
Onni löytyy omasta itsestä, kun pääsemme yhteyteen todellisen minän kanssa, joka on piilossa jossain egon rakentamien maskien alla. Todellisen minämme kautta olemme yhtä universumin kanssa.
Believe in goodness prevailing.
Jenska
28. 9. 2010 11.16
Onni on metsässä
Onni on metsässä pieni lintu, joka istahtaa puunoksalle yläpuolelleni, kun olen juuri selälläni maassa katselemassa pilviä, jotka kulkee ylitseni.
Kaija
28. 9. 2010 18.18
Onni löytyy kyvystä
Onni löytyy kyvystä nauttia elämästä.
risto
28. 9. 2010 21.28
Terveydestä, läheisistä ihmisistä
Terveydestä, läheisistä ihmisistä ja mielekkäästä tekemisestä
Kirsi
29. 9. 2010 12.40
Omasta asenteesta
Omasta asenteesta
Ninah
30. 9. 2010 18.24
Miten käsittelee elämän
Miten käsittelee elämän varjopuolen asiat
Miki
30. 9. 2010 21.26
Onni löytyy hyvistä
Onni löytyy hyvistä ihmissuhteista
Viiru
30. 9. 2010 21.30
Terveys on nro
Terveys on nro 1 ja omat lapset
Tamias
30. 9. 2010 21.32
Inner peace and
Inner peace and love
IILE
30. 9. 2010 21.34
ihmissuhteista
ihmissuhteista
meeri
1. 10. 2010 13.30
Läheisistä
Läheisistä
Mirva
1. 10. 2010 20.18
onni löytyy elämän
onni löytyy elämän pienistä asioista
jossu82
3. 10. 2010 5.24
omasta perheestä. etenkin
omasta perheestä. etenkin omat lapseni ovat upeinta mitä ikinä voin elämästäni saada.
anni409
3. 10. 2010 20.51
onni löytyy omasta
onni löytyy omasta lähiympäristöstä.
kaunis auringon nousukin tuo mieleen pienen onnen läikähdyksen.
hansu
3. 10. 2010 23.25
Onni löytyy tunteesta,
Onni löytyy tunteesta, että toimii oikein.Kauneuden ja hyvyyden etsintä elämässä ja sen tavoitteleminen luo onnea. Toisten tukeminen ja nostaminen ylös liejusta myös. Tavoitteena korkeat henkiset päämäärät pienin askelin. Olla, omalta pieneltä osaltaan, tuomassa iloa ja harmoniaa maailmaan. Se on pysyvää onnea.
satunen
4. 10. 2010 2.58
Onni löytyy itsensä
Onni löytyy itsensä hyväksymisestä ja oman tiensä löytämisestä.
manta
4. 10. 2010 7.25
Omasta itsestä.
Omasta itsestä.
Keppi
4. 10. 2010 12.18
Hyvin ajatukset menee
Hyvin ajatukset menee omiin yksiin
Goldie
4. 10. 2010 15.06
Hyvästä itsetunnosta, perheestä
Hyvästä itsetunnosta, perheestä ja ystävistä.
Nono02
4. 10. 2010 17.03
Omasta perheestä
Omasta perheestä
pola
4. 10. 2010 18.22
Minun onneni löytyy
Minun onneni löytyy täältä kotoa. Pieni 1v poikani tekee minut onnelliseksi joka päivä naurullaan, halauksillaan ja vain olemalla osa elämääni. Päivääkään en vaihtaisi pois.
Nooruska
4. 10. 2010 21.06
Odotusten ja toiveiden
Odotusten ja toiveiden realisointi, sopusointu itsensä ja ympäristön kanssa.
sisko
4. 10. 2010 21.11
Onni löytyy mielenrauhasta
Onni löytyy mielenrauhasta
jasmin
4. 10. 2010 21.33
Saan toteuttaa itseäni,
Saan toteuttaa itseäni, kulkea omaa tietäni mutta vahingoittamatta muita
macke
4. 10. 2010 22.08
Olen saanut kokea
Olen saanut kokea vanhemmuuden ilon, olla välikappaleena kun uusi elämä syntyy. Näin olen osa sukupolvien ketjua.
ufo
4. 10. 2010 22.12
Onni löytyy kotoa,
Onni löytyy kotoa, omien rakkaiden luota:)
Lady W
4. 10. 2010 22.14
Onni löytyy etsimättä
Onni löytyy etsimättä onni tulee ihmisen sisältä onni on olla onnellinen
Teukka
4. 10. 2010 22.50
Kun tietäis ;)
Kun tietäis ;)
kassu
5. 10. 2010 14.55
Tavallisesta arjesta läheisten
Tavallisesta arjesta läheisten ihmisten kanssa.
Ellu66
5. 10. 2010 23.43
Omasta rauhasta.
Omasta rauhasta.
M
7. 10. 2010 13.45
Onni löytyy asenteesta,
Onni löytyy asenteesta, ei voi ikinä olla onnellinen ellei pysty nauttimaan siitä mitä jo on.
Pale
7. 10. 2010 14.41
Normaalista perheen arjesta,
Normaalista perheen arjesta, kun toisia kuunnellaan.
Jonsetti
7. 10. 2010 15.31
Onni löytyy sittenkin
Onni löytyy sittenkin arjesta.
Myy
7. 10. 2010 19.58
Onni löytyy perheestä.
Onni löytyy perheestä.
Miqee
8. 10. 2010 0.11
Onni löytyy läheltä,
Onni löytyy läheltä, sieltä mistä sitä aina ei muista etsiäkään….mitä kauempaa hakee, sitä enemmän pitää nähdä vaivaa onnen olotilan pysyvyyden eteen.
benkku
8. 10. 2010 6.25
Onni on ennenkaikkea
Onni on ennenkaikkea asenne elämään. Samoilla lähtökohdilla toinen olisi onnellinen, toinen ei.
nikolai
8. 10. 2010 6.27
Onnea on ennen
Onnea on ennen kaikkea terveys; kun on terve, niin lopun edestä onnellisuus on itsestä kiinni. Ei silti; ei sairaus onnea ja onnellisuutta estä.
kaius
8. 10. 2010 6.29
Kissoista
Kissoista
Tz
8. 10. 2010 13.00
Onnistumisista :)
Onnistumisista :)
zubs
8. 10. 2010 15.24
onni löytyy kun
onni löytyy kun on itsensä sekä elämänsä kanssa tasapainossa.
Ellusca
8. 10. 2010 21.19
Sisäinen rauha tuo
Sisäinen rauha tuo onnea.
Valo
9. 10. 2010 0.34
arjen pienistä asioista
arjen pienistä asioista
syksytyttö
9. 10. 2010 8.18
Onni löytyy pienistä
Onni löytyy pienistä hetkistä nauttimisesta. Syksyiset värit, kuuma kaakao, sateen ropina katolla. Silloin sydän sykähtää.
Murmeli^^
9. 10. 2010 12.03
Omasta perheestä
Omasta perheestä
Marre
9. 10. 2010 19.57
Onni löytyy pienistä
Onni löytyy pienistä arkisista asioista, jotka saavat ihmiset hymyilemään.
Mirkkux
9. 10. 2010 19.57
Onni syntyy pienistä
Onni syntyy pienistä asioista ja hetkistä
Maya
10. 10. 2010 19.23
Nautinnollisesta ja tasapainoisesta
Nautinnollisesta ja tasapainoisesta arjesta
Meeri
10. 10. 2010 19.24
Onni syntyy siitä,
Onni syntyy siitä, että osaa nauttia pienistäkin hetkistä ja ammentaa niistä voimaa
JJJ
10. 10. 2010 19.25
Pienistä asioista nauttimisesta
Pienistä asioista nauttimisesta
mmm
10. 10. 2010 19.25
Onni löytyy usein
Onni löytyy usein pienistä asioista.
Ne ovat kuin puroja joista muodostuu parhaimmillaan joki!
Aija
11. 10. 2010 8.17
Onnea ei voi
Onnea ei voi etsiä, se vain tulee itsestään.
Siispä elä jokainen päivä niin kuin se olisi sinun viimeisesi.
Hessutyttö
11. 10. 2010 18.12
Kun hengittää normaalisti
Kun hengittää normaalisti ja ajattelee omia ajatuksiaan ja kuuntelee muitakin siinä sivussa, se on ONNEA. Se on hyvin yksinkertaista.
riisipussi
11. 10. 2010 20.47
Onni löytyy sisältä....
Onni löytyy sisältä….
BisaNte
11. 10. 2010 22.30
Onni löytyy asenteesta.
Onni löytyy asenteesta. Klassinen onko lasi puoliksi täynnä vai tyhjä… Materiasta saatu onni on lyhytaikainen jos sen eteen ei ole joutunut odottamaan ja tekemään työtä.
Sigma
12. 10. 2010 12.07
Onni on: hymyilevät
Onni on: hymyilevät kasvot
takso
12. 10. 2010 15.11
pään sisältä
pään sisältä
loise
12. 10. 2010 15.41
Onni löytyy elämän
Onni löytyy elämän pienistä asioista ja ihmisten ystävällisyydestä.
Rowny
13. 10. 2010 11.24
Perheestä, työstä, terveydestä,
Perheestä, työstä, terveydestä, tavallisesta arjesta.
Tinde66
13. 10. 2010 19.22
joka paikasta
joka paikasta
Pertsa
14. 10. 2010 6.27
Arjesta.
Arjesta.
JREwing
14. 10. 2010 7.36
Arjen kiireestä huolimatta
Arjen kiireestä huolimatta on osattava löytää joka päivälle edes pieni hetki itselle, olkoon se sitten rääkkijumppa tai kahvikuppi omine ajatuksineen!
mussu
14. 10. 2010 10.08
Onni löytyy vastaantulevan
Onni löytyy vastaantulevan hymystä.
Eveliina
14. 10. 2010 15.19
Onni on kätketty
Onni on kätketty meidän jokaisen sisimpään se pitää vai oppia löytämään.
Pätti
14. 10. 2010 15.37
Tyytyväisestä perusasenteesta ja
Tyytyväisestä perusasenteesta ja pienistä valopilkuista arjessa
Tipitii
14. 10. 2010 21.44
Onni löytyy tavallisista
Onni löytyy tavallisista arkisista asioista.
vera
14. 10. 2010 23.44
onni löytyy, kun
onni löytyy, kun suhtaudut positiivisella asenteella kaikkeen minkä kohtaat. asioihin sekä ihmisiin =)
Marsu
15. 10. 2010 2.27
onni löytyy parhaiten
onni löytyy parhaiten etsimättä, pienillä arkisilla valinnoilla ja teoilla.
osku
15. 10. 2010 9.59
Onni ei löydy
Onni ei löydy etsien tulee eläen:)
Onni on herätä uuteen aamuun
Onni on oma-koti ja rakas puoliso vierellä.
Tuote
15. 10. 2010 10.42
Mitä onni on?
Mitä onni on?
Onni on tasapainoinen olo ja hyvämieli.
Onni on tajuta ettei onnea löydä etsien se tulee todellakin vain eläen.
Tåpias
15. 10. 2010 10.44
Kotoa rakkaiden luota.
Kotoa rakkaiden luota.
mrsmo
15. 10. 2010 12.42
hyvistä ihmissuhteista ja
hyvistä ihmissuhteista ja terveydestä
rami
15. 10. 2010 16.27
läheisistä ihmisistä
läheisistä ihmisistä
Piia
15. 10. 2010 20.03
rakkaasta ihmisistä
rakkaasta ihmisistä
Jukka
15. 10. 2010 20.04