Rouva Agathen rakkaus hurmaa lukijansa Arvottu
Skotlantilaisen Andrew Nicollin esikoisromaani Rouva Agathen rakkaus (Gummerus) on riemastuttava aikuisten satu ja koskettava vanhanajan rakkaustarina. Romaani nosti Nicollin kerralla maailman tietoisuuteen ja kirjan oikeudet on myyty jo yli 20 maahan. Kirja valittiin Skotlannissa vuoden 2008 parhaaksi romaaniksi, ja se on ollut bestseller niinkin erilaisissa maailmankolkissa kuin Israel, Norja ja Australia.
Melkein kaikki Dotin kaupungin asukkaat rakastavat pormestari Tibo Krovicia. Mutta se, jonka rakkautta kelpo pormestari kaikkein eniten halajaa, on saavuttamattomissa. Ihana, uhkeapovinen, tummahiuksinen Agathe Stopak, Tibon pitkäaikainen sihteeri ja intohimoisten unelmien kohde, on onnellisesti naimisissa. Tai niin Tibo luulee.
Agathen ja Tibon suhde lähtee arvaamattomille raiteille viattoman tuntuisesta sattumuksesta, kun Tibo eräänä kauniina päivänä ryntää pelastamaan Agathen lounaslaatikkoa Dotin keskusaukion suihkulähteestä.Täydellisen rakkauden tiellä on kuitenkin moninaisia esteitä: Agathen tunnekylmä, arvaamaton aviomies; Tibo Krovicin arkkivihollinen, yhtä kiero kuin lihava lakimies Guillaume – ja tietenkin tarinan päähenkilöt itse, joiden hienotunteisuus toisiaan kohtaan tuntuu jatkuvasti asettuvan heidän tulenpalavien tunteidensa tielle.
”Tämä fantastisia yksityiskohtia ja hienovaraista huumoria tarjoileva sadunomainen rakkausromaani on todellinen herkkupala.”
– Publishers Weekly
”Yksi parhaista koskaan lukemistani kirjoista. Kirjan huumori ja keveys piti minut otteessaan ensimmäiseltä sivulta viimeiseen.”
– Daily Telegraph
Andrew Nicoll
Skotlantilainen Andrew Nicoll aloitti työuransa tukkijätkänä, siirtyi sanomalehtimieheksi ja julkaisi ensimmäisen romaaninsa, Rouva Agathen rakkauden, vuonna 2008. Kirjasta tuli maailmanmenestys. Nicoll on naimisissa ja hänellä on kolme lasta.

Andrew Nicoll, Rouva Agathen rakkaus
alkuteos The Good Mayor
suomentanut Maria Erämaja
518 sivua
Ovh. 32 €
Arvonta:
Mikä on koskettavin rakkaustarina jonka olet lukenut? Arvomme yhden kirjan vastanneiden kesken juhannuksen jälkeen.
Arvottu:
Kirja arpoutui nimimerkille “kaisa”. Onnea voittajalle ja muille seuraaviin arvontoihin.

nyt ei tule
nyt ei tule heti mieleen
pekk rauma pläkä
4. 6. 2010 11.33
Tuulen viemää
Tuulen viemää
Hei
4. 6. 2010 13.43
Onhan niitä paljon,
Onhan niitä paljon, laajalti tulkittuna melkein mikä kirja vaan on rakkaustarina.
Kaima
4. 6. 2010 15.31
Tuulen Viemää
Tuulen Viemää
tupu
4. 6. 2010 15.31
tuulen viemää
tuulen viemää
ippe
4. 6. 2010 15.31
Lady chatterlayn rakastaja
Lady chatterlayn rakastaja
riitta uygun
4. 6. 2010 15.34
Tuulen viemää
Tuulen viemää
lukija
4. 6. 2010 15.38
tuulen viemää
tuulen viemää
laura
4. 6. 2010 16.00
Romeo ja Julia!?
Romeo ja Julia!?
KeljuK
4. 6. 2010 16.02
fanny tuli ensiksi
fanny tuli ensiksi mieleen…
tina
4. 6. 2010 16.05
Täytyy varmaan mainita
Täytyy varmaan mainita klassikko eli Ylpeys ja ennakkoluulo. :)
jenni
4. 6. 2010 16.06
Tietysti tuulen viemää
Tietysti tuulen viemää
eijuu
4. 6. 2010 16.07
tuulen viemää
tuulen viemää
dr
4. 6. 2010 16.08
Birgit Th. Sparre:
Birgit Th. Sparre: Maria del Carmen
carmensilva
4. 6. 2010 16.12
Rakkaustarina, iik? Jouduin
Rakkaustarina, iik?
Jouduin oikein pistämään pannukahvit tulelle, että olisin saanut kaivetuksi pääkoppelostani jonkun lukemani ikimuistoisen rakkaustarinan.
Jostain syystä olen puolitiedottomasti ja mitä ilmeisimmin vältellyt varsinaisia rakkaustarinoita – pidän siitä kun rakkaus ilmestyy kuvaan aivan yllättäen ja hyvin epätodennäköisissä olosuhteissa.
Koskettavinta rakkaus on usein rujoissa kulisseissa, vanhoissa ja kyynisissä ihmisissä, toivonsa menettäneissä.
Hyvä on. Koskettavin on ollut oma, menetetty rakkaustarinani jossa on paljon samoja aineksia kuin Titanicissa.. pitäisiköhän alkaa siirtää tarinaa paperille nyt, viimeistään nyt kun jo pitelen kiinni reelingistä timantti kädessä.
Uranus
4. 6. 2010 16.52
Tuulen viemää
Tuulen viemää
sirkkuli
4. 6. 2010 16.54
Tuulen viemää!
Tuulen viemää!
Assu
4. 6. 2010 16.55
En ole lukenut.
En ole lukenut.
Kippo
4. 6. 2010 17.32
casablanka
casablanka
japi
4. 6. 2010 17.43
Akselin ja Elinan
Akselin ja Elinan tarina Täällä pohjantähden alla-kirjassa.
Lusse
4. 6. 2010 17.56
Pim Mustakorva
Pim Mustakorva
luna
4. 6. 2010 18.11
Bim Mustakorva
Bim Mustakorva
luna
4. 6. 2010 18.11
Märta Tikkanen: Vuosisadan
Märta Tikkanen:
Vuosisadan rakkaustarina
aakoo
4. 6. 2010 18.12
Tuulen viemää.
Tuulen viemää.
Meevu
4. 6. 2010 18.20
Tikkasen Vuosisadan rakkaustarina
Tikkasen Vuosisadan rakkaustarina
Tuuli
4. 6. 2010 18.26
Tuulen viemää
Tuulen viemää
Tuuli
4. 6. 2010 18.27
elokuu
elokuu
ghita
4. 6. 2010 18.33
tuulen viemää
tuulen viemää
esa
4. 6. 2010 19.17
nora robertsin trilogia
nora robertsin trilogia jonka eka kirja on morriganin risti, se on vampyyritarina aikuiseen makuun ja empäs kerrokaan miten loppuu viimeinen kirja, se on jäänyt mieleen ja useastikin luettu uudelleen.
sari
4. 6. 2010 19.42
tuulen viemää
tuulen viemää
intsu
4. 6. 2010 20.06
Onhan noita
Onhan noita
skeppo
4. 6. 2010 20.07
En muista
En muista
Irmeliina
4. 6. 2010 20.08
tuulen viemää...
tuulen viemää…
untitledD
4. 6. 2010 20.15
Tuulken viemää
Tuulken viemää
sarituulikki
4. 6. 2010 20.57
Tuulen viemää varmaankin
Tuulen viemää varmaankin
Piitu
4. 6. 2010 21.34
Humiseva harju
Humiseva harju
Cathy
4. 6. 2010 21.40
E. M. Forsterin
E. M. Forsterin Maurice, vähän erilainen rakkaustarina.
Mandylor
4. 6. 2010 21.44
Tuulen viemää
Tuulen viemää
namelesS
4. 6. 2010 21.53
tuulen viemää
tuulen viemää
sirkka
4. 6. 2010 22.21
Michel del Castillon
Michel del Castillon `Järjestyksen Yö`
Masi
4. 6. 2010 23.10
Humiseva harju
Humiseva harju
Annu
5. 6. 2010 0.13
Rakkaustarinat lukematta, mutta
Rakkaustarinat lukematta, mutta Tuulen viemää tulee mieleen.
Tiina
5. 6. 2010 2.45
Niin kaksi täysin
Niin kaksi täysin erillaista ja samallaista rakkaustarinaa, Jane Austinin Ylpeys ja Ennakkoluulo, sekä Stephenie Meyerin Houkutus.
Ihania!!
Pirita
5. 6. 2010 9.30
Jane Eyre tai
Jane Eyre tai Jenny Dove… vaikea päättää.
iamam
5. 6. 2010 10.47
Hiljaiset sillat.
Hiljaiset sillat.
ok
5. 6. 2010 12.52
Hmm...en näin äkkiseltään
Hmm…en näin äkkiseltään osaa sanoa olenko edes koskaan lukenut yhtään rakkaustarinaa..en oikein pidä rakkaustarinoista, niitä on vaikea kirjoittaa niin etteivät ne olisi korneja..
Olga
5. 6. 2010 13.09
Kotiopettajattaren romaani
Kotiopettajattaren romaani
Paula
5. 6. 2010 15.45
Hiljaiset sillat ja
Hiljaiset sillat ja täytyy sanoa että ei siitä tehty leffakaan hassumpi ole. Kirjassa tarina vain on niin paljon koskettavampi!
Wenla
5. 6. 2010 19.35
Tuulen viemää.
Tuulen viemää.
Mirkku
5. 6. 2010 21.22
Humiseva harju.
Humiseva harju.
Mattis
5. 6. 2010 21.22
Tuulen viemää.
Tuulen viemää.
Laura
5. 6. 2010 21.24
Hiljaiset sillat.
Hiljaiset sillat.
Jaska
5. 6. 2010 21.24
niitä on paljon,
niitä on paljon, okalinnut yksi parhaimmista
maaruska
5. 6. 2010 22.59
Tuulen viemää
Tuulen viemää
ommi
6. 6. 2010 0.06
Okalinnut ja Tuulen
Okalinnut ja Tuulen viemää .
vorraaja
6. 6. 2010 10.03
Edith Piafin elämänkerrassa
Edith Piafin elämänkerrassa oli monta kaunista, epäonnista ja uskomatonta rakkaustarinaa.
outi
6. 6. 2010 11.21
Ylpeys ja ennakkoluulo
Ylpeys ja ennakkoluulo
Hemppa
6. 6. 2010 12.09
järki ja tunteet
järki ja tunteet
mimma
6. 6. 2010 13.50
en osaa sanoa
en osaa sanoa
puukir
6. 6. 2010 13.54
hiljaiset sillat
hiljaiset sillat
intsu
6. 6. 2010 14.38
Charlotte Bronten Kotiopettajattaren
Charlotte Bronten Kotiopettajattaren romaani
Ruby
6. 6. 2010 15.53
En ole lukenut
En ole lukenut rakkausromaaneja.
M
6. 6. 2010 15.55
Akseli ja Elina
Akseli ja Elina
annax
6. 6. 2010 16.44
Cathy ja Heatcliff
Cathy ja Heatcliff kirjasta Humiseva harju
Kaisa
6. 6. 2010 16.59
En kyllä muista
En kyllä muista
Mok
6. 6. 2010 18.27
ehkä vielä tulossa?
ehkä vielä tulossa? aika hyvä oli kyllä Huokausten silta tai jotain sinnepäin, tv-elokuvanakin, valokuvaajan ja kotiäidin tarina
hellu63
6. 6. 2010 18.36
Diana Gabaldonin Muukalainen.
Diana Gabaldonin Muukalainen.
Ted Ancker
6. 6. 2010 18.55
Se oli yhdessä
Se oli yhdessä vampyyrikirjassa, missä vampyyri ja ihminen rakastuivat. Nimeä en muista enkä löytänyt googlestakaan.
Tanjuli
6. 6. 2010 18.55
Hiljaisten siltojen tarina.
Hiljaisten siltojen tarina.
NuNu
6. 6. 2010 19.30
Ishiguron Pitkän päivän
Ishiguron Pitkän päivän ilta
drella
6. 6. 2010 19.59
Humiseva harju! Ah!
Humiseva harju! Ah!
Anna
6. 6. 2010 20.02
Hiljaiset sillat
Hiljaiset sillat
Janelle
6. 6. 2010 20.32
Tuulen viemää
Tuulen viemää
West84
6. 6. 2010 20.42
?
?
rr
6. 6. 2010 20.52
On vaikea mainita
On vaikea mainita vain yhtä teosta, mutta Jane Austenin Viisasteleva sydän ja Northanger Abbey ovat takuuvarmoja valintoja. Upeita rakkaustarinoita löytyy myös Marquezilta mm. Surullinen ja uskomaton tarina sekä Rakkautta koleran aikaan.
Durum
6. 6. 2010 20.54
en osaa sanoa
en osaa sanoa
pete
6. 6. 2010 21.44
Tuulen viemää ainakin.
Tuulen viemää ainakin.
Peeii
6. 6. 2010 21.59
On rakkaustarinat jääneet
On rakkaustarinat jääneet vähälle kun ei muista lukeneensa mitään sellaista:)
koovee
6. 6. 2010 23.31
romeo ja julia.
romeo ja julia.
aksu
7. 6. 2010 0.15
Humiseva harju
Humiseva harju
sami
7. 6. 2010 2.42
Tuulen viemää.
Tuulen viemää.
jasmin
7. 6. 2010 6.24
Eipä tule nyt
Eipä tule nyt mieleen.
Pipsa 49
7. 6. 2010 6.42
En ole lukenut
En ole lukenut
tre
7. 6. 2010 7.20
en ole pahemmin
en ole pahemmin lukenut rakkaustarinoita
kelso
7. 6. 2010 8.17
Jane Austenin Ylpeys
Jane Austenin Ylpeys ja ennakkoluulo
Polkka
7. 6. 2010 8.43
Romeo & Julia
Romeo & Julia
Immortal
7. 6. 2010 8.47
Romeo & Julia
Romeo & Julia
Nettifretti
7. 6. 2010 8.47
Kotiopettajattaren romaani
Kotiopettajattaren romaani
Ninni
7. 6. 2010 8.59
casablanca
casablanca
HL
7. 6. 2010 9.00
Paul Neimark :
Paul Neimark : Hän elää
MacArthur Park
7. 6. 2010 9.29
Humiseva harju
Humiseva harju
Sepi 2
7. 6. 2010 9.37
Anna-sarjan kirjat nuorena
Anna-sarjan kirjat nuorena tyttönä
mustikka
7. 6. 2010 9.39
Humiseva harju
Humiseva harju
Mira
7. 6. 2010 10.48
casablanca
casablanca
tipe
7. 6. 2010 10.48
Runotyttö-sarja
Runotyttö-sarja
Tintti
7. 6. 2010 10.49
romeo ja julia
romeo ja julia
moksis
7. 6. 2010 11.25
Romeo & Julia
Romeo & Julia
Jonsetti
7. 6. 2010 11.36
Ei nyt juuri
Ei nyt juuri tule mieleen
Atti
7. 6. 2010 11.40
eos
eos
df
7. 6. 2010 11.53
Tuulen viemää
Tuulen viemää
Susanna
7. 6. 2010 11.53
ei mikään
ei mikään
j
7. 6. 2010 11.56
Gabaldonin tarina Clairen
Gabaldonin tarina Clairen ja Jamesin rakkaudesta menneisyydessä on riipaisevan kaunis tarina
Jozzu87
7. 6. 2010 11.57
Aika monta
Aika monta
A.R.
7. 6. 2010 12.40
Ehdottomasti Tuulen viemää
Ehdottomasti Tuulen viemää klassikko. Itkettää ja koskettaa joka kerta. Luen kirjan uudelleen vajaan 10 vuoden välein
Sari
7. 6. 2010 12.42
Tuulen Viemää tulee
Tuulen Viemää tulee ensimmäisenä mieleen
Miia
7. 6. 2010 12.56
Tuulen viemää ja
Tuulen viemää ja sen jatko-osat
hei
7. 6. 2010 13.07
Viesti mereltä -kirja
Viesti mereltä -kirja oli hyvin liikuttava rakkaustarina, kirjan lopussa oli pakko kaivaa nessut esille!
niiskuneiti
7. 6. 2010 13.22
Jonathan Coe: Unen
Jonathan Coe: Unen talo
Susse
7. 6. 2010 13.47
Tuulen Viemää!
Tuulen Viemää!
Nooba
7. 6. 2010 13.54
tuulenviemää
tuulenviemää
anna
7. 6. 2010 14.14
Andrei Makine: Maa
Andrei Makine: Maa ja taivas
Sara
7. 6. 2010 14.19
niitä on niin
niitä on niin monta .D
tanja78
7. 6. 2010 14.43
on useita!
on useita!
H3IDI
7. 6. 2010 14.51
Tuhat loistavaa aurinkoa
Tuhat loistavaa aurinkoa
m
7. 6. 2010 15.17
twilight
twilight
mml
7. 6. 2010 16.06
jane austenin kirjat
jane austenin kirjat
pupu
7. 6. 2010 16.07
TUULEN VIEMÄÄ
TUULEN VIEMÄÄ
CATCAT
7. 6. 2010 16.34
Ylpeys ja ennakkoluulo
Ylpeys ja ennakkoluulo
Maija
7. 6. 2010 16.54
Tuhat loistavaa aurinkoa
Tuhat loistavaa aurinkoa
pola
7. 6. 2010 18.06
tyttö tuulesta, poika
tyttö tuulesta, poika pimeästä
Kimmo Roininen
7. 6. 2010 18.50
Tuulen Viemää
Tuulen Viemää
elraimo
7. 6. 2010 20.11
Tuulen viemää
Tuulen viemää
maria
7. 6. 2010 20.27
tuulen viemää
tuulen viemää
Paku
7. 6. 2010 20.35
Niitä on monta.
Niitä on monta.
Selma
7. 6. 2010 21.02
Tuulen viemää
Tuulen viemää
Stoge
7. 6. 2010 21.03
Titanic ehkä!
Titanic ehkä!
Oloneuvos
7. 6. 2010 21.07
Romeo ja Julia
Romeo ja Julia
tantta
7. 6. 2010 21.30
lassie palaa kotiin?
lassie palaa kotiin? :)
kaarina maununtytär toiseksi paras.
maari
7. 6. 2010 23.00
tuulen viemää
tuulen viemää
j
7. 6. 2010 23.03
Täällä pohjan tähden
Täällä pohjan tähden alla
mappe
8. 6. 2010 4.39
Marketan ja Juhanin
Marketan ja Juhanin avioliitto
eki
8. 6. 2010 4.41
Mäkelän Liisu
Mäkelän Liisu
pate
8. 6. 2010 4.48
Myrskyluodon Maija
Myrskyluodon Maija
Merenkävijä
8. 6. 2010 4.50
Love Story
Love Story
Moppi
8. 6. 2010 7.22
Ylpeys ja ennakkoluulo
Ylpeys ja ennakkoluulo
zara
8. 6. 2010 8.27
Uh-huh, en lue
Uh-huh, en lue kirjoja, jotka listataan otsikolla “Rakkaustarinat”. Mutta onhan sitä kaunista rakkautta esimerkiksi Linnan Täällä Pohjantähden alla -kirjassakin, joten sanotaan että se.
Jussi
8. 6. 2010 8.40
Humiseva harju on
Humiseva harju on ylitse muiden. Kestää uudelleen lukemisen yhä. Kuitenkin on väärin verrata menneen kauden kirjoja nykykirjoihin, joista haluaisin mainita Louis de Bernieresin kirjan “Kapteeni Corellin mandoliini”.
Mormor
8. 6. 2010 8.45
Sori vaan, tuossa
Sori vaan, tuossa äskeisessä Mormorin kommentissa meni s-postiosoite virheelliseksi.
Siis: Humiseva harju. Nykykirjoista: Kapteeni Corellin mandoliini.
Mormor
8. 6. 2010 8.47
tuulen viemää
tuulen viemää
mahi
8. 6. 2010 9.42
Leo Tolstoin Anna
Leo Tolstoin Anna Karenina
Herme
8. 6. 2010 10.45
Vaikea sanoa mikä
Vaikea sanoa mikä olisi paras.
kava
8. 6. 2010 11.03
En osaa sanoa
En osaa sanoa
slk
8. 6. 2010 11.09
Tuulen viemää.
Tuulen viemää.
Tartsa
8. 6. 2010 11.26
En ole lukenut
En ole lukenut ikinä mitään rakkaustarinaa.
Supu
8. 6. 2010 11.45
ei ole ollut
ei ole ollut
fgvb
8. 6. 2010 13.46
Vaikea sanoa, Suden
Vaikea sanoa, Suden vuosi oli aika ihana.
Sohvi
8. 6. 2010 13.49
Kotiopettajattaren romaani
Kotiopettajattaren romaani
äskoo
8. 6. 2010 14.49
tuulen viemää ja
tuulen viemää ja fanny
hanna
8. 6. 2010 16.46
Ylpeys ja ennakkoluulo
Ylpeys ja ennakkoluulo
Liinu
8. 6. 2010 20.15
Diana ja Dod
Diana ja Dod
stiinuska
8. 6. 2010 20.54
tuulen viemää
tuulen viemää
jontey
8. 6. 2010 21.49
The Sound of
The Sound of Music
minna
8. 6. 2010 23.04
Ylpeys ja ennakkoluulo
Ylpeys ja ennakkoluulo
Snow
9. 6. 2010 0.48
Tuulen viemää.
Tuulen viemää.
sand
9. 6. 2010 9.04
Tuulen viemää
Tuulen viemää
Kirsi
9. 6. 2010 9.47
jaa, en nyt
jaa, en nyt heti muista :-)
Miki
9. 6. 2010 11.39
Anna Karenina
Anna Karenina
Viiru
9. 6. 2010 11.45
En tiedä
En tiedä
Tamias
9. 6. 2010 11.53
Tuulen viemää!!!
Tuulen viemää!!!
IILE
9. 6. 2010 11.57
Ei ole vielä
Ei ole vielä osunut hyppysiin tämän alan teoksia
Juhis
9. 6. 2010 12.02
Casblanca on loistava
Casblanca on loistava elokuva, kirjaa en ole lukenut
Järvis
9. 6. 2010 12.07
Kotiopettajattaren romaani
Kotiopettajattaren romaani
Emppu
9. 6. 2010 14.53
Tuulen viemää
Tuulen viemää
Jokke
9. 6. 2010 14.54
Rakkautta koleran aikaan.
Rakkautta koleran aikaan.
Mappe
9. 6. 2010 14.56
Romeo ja Julia
Romeo ja Julia :D
Megabass
9. 6. 2010 18.05
Tuulen viemää tulee
Tuulen viemää tulee äkkiseltään mieleen.
kizzu
10. 6. 2010 9.44
Robert James Wallerin
Robert James Wallerin
hiljaiset sillat oli aika hyvä.
yks vaan
10. 6. 2010 11.31
Dianan Gabaldonin kirjasarja
Dianan Gabaldonin kirjasarja Skotlannista
Giglio
10. 6. 2010 13.51
Hevoskuiskaaja.
Hevoskuiskaaja.
Jamma
10. 6. 2010 18.28
jaah...empäs oo lueskellu
jaah…empäs oo lueskellu
heidi
10. 6. 2010 21.46
Ylpeys ja ennakkoluulo
Ylpeys ja ennakkoluulo
Olli
11. 6. 2010 0.52
Romeo ja Julia
Romeo ja Julia
Sa
11. 6. 2010 19.04
Humiseva harju, niin
Humiseva harju, niin karu ja raaka.
mira
11. 6. 2010 19.32
Houkutus
Houkutus
malgraA
11. 6. 2010 20.35
Suuri Illusioni
Suuri Illusioni
elliida
11. 6. 2010 21.48
Humiseva Harju
Humiseva Harju
piia
12. 6. 2010 16.35
Romeo Ja Julia
Romeo Ja Julia
Neo
12. 6. 2010 16.35
En lue kirjoja.
En lue kirjoja.
Napo_
12. 6. 2010 17.44
Tuulen viemää..ehdottomasti. Itken
Tuulen viemää..ehdottomasti. Itken joka kerta
TR
12. 6. 2010 19.21
ei tule mieleen
ei tule mieleen
kaisa
12. 6. 2010 22.17
Sesse Koiviston Kätkössä
Sesse Koiviston Kätkössä rastaanmuna.
Jakke-81
12. 6. 2010 22.47
Tuulen viemää
Tuulen viemää
Jenni
13. 6. 2010 0.52
Tuhat loistavaa aurinkoa!!
Tuhat loistavaa aurinkoa!!
ensu
13. 6. 2010 11.19
Ensimmäisenä nousee mieleen
Ensimmäisenä nousee mieleen Tuulen viemää, koska en erityisesti hae luettavaksi romanttisia rakkaustarinointa. Miettimällä olisi saattanut nousta mieleen esimerkkejä pieleen menneestä rakkaudesta; vaikkapa se Liza Marklundin “tositarina” kirja.
tiiti66
13. 6. 2010 11.20
Anni Polvan kirjat.
Anni Polvan kirjat. Niissä jos jossain on menneen ajan mutkatonta rakkautta jossa kaikki on helppoa ja naiset pirteän kauniita ja miehet komeita.
eevu
13. 6. 2010 11.22
kaari utrion kirjat
kaari utrion kirjat
ansu
13. 6. 2010 15.25
niitä on niin
niitä on niin paljon.. täällä jo moneen kertaan mainitut Hiljaiset sillat, Bronten ja Austenin kirjat ja monta monta muuta. Rakkaustarinat on aina niin mukaansa tempaavia..
SATU
13. 6. 2010 17.20
hiljaiset sillat
hiljaiset sillat
Lipfert
13. 6. 2010 20.56
Hevoskuiskaaja
Hevoskuiskaaja
Sumi
13. 6. 2010 22.56
Enpä ole lukenut
Enpä ole lukenut sellaista.
Matti55
14. 6. 2010 10.18
Anni Polvan kirjat
Anni Polvan kirjat
Piiku58
14. 6. 2010 11.18
Love Story
Love Story
emtsei
14. 6. 2010 12.11
Tuulen viemää <3(:
Tuulen viemää <3(:
sinski
14. 6. 2010 12.31
Tällaista haluaa lukea...
Tällaista haluaa lukea…
toffe
14. 6. 2010 13.25
tuulen viemää
tuulen viemää
heli
14. 6. 2010 15.41
En ole lukenut
En ole lukenut rakkausromaaneja tms, joten en osaa sanoa.
tinttinen
14. 6. 2010 16.32
Ei tule mitään
Ei tule mitään mieleen näin yhtäkkiä.
natsa
14. 6. 2010 16.32
Koskettavin, mutta samalla
Koskettavin, mutta samalla myös ärsyttävin, rakkaustarina on Bellan ja Edwardin tarina Twilight – Houkutuksessa. Se tempaisee mukaansa, muttei ole kovin hyvin kirjoitettu.
pretoria
14. 6. 2010 19.45
en ole vielä
en ole vielä lukenut rakkausromaania
77
14. 6. 2010 22.09
tuulen viemää
tuulen viemää
oono
14. 6. 2010 22.09
En osaa sanoa.
En osaa sanoa.
Nono02
14. 6. 2010 23.43
tuulen viemää
tuulen viemää
Iitu
15. 6. 2010 10.39
medaljonki (tarinaa monessa
medaljonki (tarinaa monessa eri sukupolvessa egyptiläisen skabareen johdattelemana), en muista kirjoittajaa.
maarit
15. 6. 2010 10.44
Hiljaiset Sillat
Hiljaiset Sillat
Larsa
15. 6. 2010 18.40
niitä on useita
niitä on useita
kili
16. 6. 2010 7.34
tuulen viemää
tuulen viemää
Mary
16. 6. 2010 8.36
Ylpeys ja ennakkoluulo
Ylpeys ja ennakkoluulo
Lirppu
16. 6. 2010 10.23
tuulen viemää
tuulen viemää
Nasta
16. 6. 2010 10.40
tuulen viemää
tuulen viemää
mita
16. 6. 2010 11.54
Humiseva harju
Humiseva harju
Sirkka-Liisa
16. 6. 2010 12.01
tuulen viemää
tuulen viemää
naka
16. 6. 2010 17.03
Tuulen viemää
Tuulen viemää
Tapio
16. 6. 2010 23.37
Tuulen viemää
Tuulen viemää
Ulla
16. 6. 2010 23.39
Tuulen viemää
Tuulen viemää
Timo
16. 6. 2010 23.40
Tuulen viemää
Tuulen viemää
Hannu
16. 6. 2010 23.40
Tuulen viemää
Tuulen viemää
Hanne
16. 6. 2010 23.41
Tuulen viemää.
Tuulen viemää.
JREwing
17. 6. 2010 12.42
romeo ja julia
romeo ja julia
despot
17. 6. 2010 14.44
Nyt tuli paha....
Nyt tuli paha…. Niin paljon kun olenkin lukenut vuosien mittaan, niin ei kyllä nouse yhtäkään mieleen..
SIS69
17. 6. 2010 19.03
Koskettavimmat rakkaustarinat löytyvät
Koskettavimmat rakkaustarinat löytyvät kyllä elämänkertaosastolta; muistelmat ja omaelämänkerrat sekä elämänkerrat esim. julkisuuden henkilöistä.
osku
18. 6. 2010 10.05
Edith Piafin elämänkerta;
Edith Piafin elämänkerta; vaikkei ehkä perinteinen rakkaustarina olekaan.
benkku
18. 6. 2010 10.07
John Irvingin Leski
John Irvingin Leski vuoden verran
nikolai
18. 6. 2010 10.09
Veljeni Leijonamieli!!!
Veljeni Leijonamieli!!!
kaius
18. 6. 2010 10.11
joanne harrisin kirjat;
joanne harrisin kirjat; esimerkiksi appelsiinin tuoksu.
amelia
18. 6. 2010 10.13
Tuulen viemää
Tuulen viemää
Anneli
18. 6. 2010 12.38
Tuulen viemää
Tuulen viemää
Elina
18. 6. 2010 13.09
en osaa sanoa
en osaa sanoa
sepi
18. 6. 2010 21.35
The Notebook
The Notebook
Knopfler
19. 6. 2010 15.12
En muista kirjan
En muista kirjan nimiä.
sarikox
19. 6. 2010 17.21
Ehkäpä humiseva harju
Ehkäpä humiseva harju
Tiiu
20. 6. 2010 14.04
Romeo ja Julia..
Romeo ja Julia..
Tuittuinen
20. 6. 2010 22.44
Tämä on niin
Tämä on niin klisee, mutta ei voi mitään, kyllä se “Tuulen viemää” on. Jatko-osa Scarlettkin sykäyttää, vaikka sitä on moni kritisoinut.
Sanna
21. 6. 2010 4.09
Hiljaiset sillat
Hiljaiset sillat
Rippostiina
21. 6. 2010 8.00
eipäs nyt tule
eipäs nyt tule mieleen
eija
21. 6. 2010 10.53
notebook
notebook
Turo
21. 6. 2010 14.09
vaikuttaa lukemisen arvoiselta
vaikuttaa lukemisen arvoiselta kirjalta!
ilmari perttula
21. 6. 2010 16.35
Gunnar Mattsson: Prinsessa
Gunnar Mattsson: Prinsessa
Kuntsi
21. 6. 2010 16.37
Tuulen viemää
Tuulen viemää
kati
21. 6. 2010 16.44
Tuulen viemää
Tuulen viemää
pia
21. 6. 2010 16.44
En osaa sanoa.
En osaa sanoa.
Lotta
21. 6. 2010 16.45
kyllä se on
kyllä se on tuo tuulen
viemää.
marjuska
21. 6. 2010 18.28
P.S i love
P.S i love you
meryem
21. 6. 2010 19.21
Paljon hyviä, hankala
Paljon hyviä, hankala valita vain yhtä.
kirsh
21. 6. 2010 20.11
Hiljaiset sillat (josta
Hiljaiset sillat (josta on tehty elokuvakin)
siltana
21. 6. 2010 20.54
Bim Mustakorva, joka
Bim Mustakorva, joka on aina yhtä liikuttava ja surullinen
huiski
21. 6. 2010 20.56
Titanic
Titanic
Kaartsina
21. 6. 2010 20.57
Tuulen viemää
Tuulen viemää
Tuulispää
21. 6. 2010 21.02
Tuhat loistavaa aurinkoa
Tuhat loistavaa aurinkoa
mer
21. 6. 2010 23.35
TUULEN VIEMÄÄ ITKETTÄÄ
TUULEN VIEMÄÄ ITKETTÄÄ IHANASTI.
Mummeli
22. 6. 2010 16.19
Ylpeys ja ennakkoluulo
Ylpeys ja ennakkoluulo
Karamelli
22. 6. 2010 18.40
Angelique-sarja
Angelique-sarja
Siru
22. 6. 2010 18.53
love story
love story
kepu
22. 6. 2010 18.54
humiseva harju
humiseva harju
Mirva
22. 6. 2010 20.25
Diana Gabaldonin Muukalainen
Diana Gabaldonin Muukalainen
Noora
22. 6. 2010 21.09
LOTR
LOTR
Tero
22. 6. 2010 21.29
En tiedä.
En tiedä.
Keppi
22. 6. 2010 22.15
Tamara McKinley: Matildan
Tamara McKinley:
Matildan viimeinen valssi
Kaiken kaikkiaan kirja jota ei voinut laskea käsistään
marjo66
22. 6. 2010 22.59
Hiljaiset sillat
Hiljaiset sillat
Mirkkux
23. 6. 2010 20.06
En ole vielä
En ole vielä lukenut.
TH
23. 6. 2010 21.47
Tuulen viemää ja
Tuulen viemää ja Bim mustakorva
Ellu
24. 6. 2010 10.21
En muista.
En muista.
Tz
24. 6. 2010 11.19
Tottakai se on
Tottakai se on se perus Romeo & Julia. Ihana ja koskettava.
daft
25. 6. 2010 4.00
Nicholas Sparksin kirjoittamat
Nicholas Sparksin kirjoittamat ovat tosi kauniita, koskettavia ja osaksi surullisiakin. Yksi parhaista on Hääjuhla.
Heli
25. 6. 2010 13.36
niitä on monta...
niitä on monta…
pipa
25. 6. 2010 18.20
Tuulen viemää ja
Tuulen viemää ja Casablanca
Laura
26. 6. 2010 13.33
netta musketin kirjat
netta musketin kirjat
martzu
26. 6. 2010 16.42
Ehdottomasti täällä jo
Ehdottomasti täällä jo useaan otteeseen ehdotettu TUULEN VIEMÄÄ, ihanaa romantiikkaa! <3
Jenni
26. 6. 2010 21.26
En osaa sanoa
En osaa sanoa
ansu88
26. 6. 2010 21.49
Romeo ja Julia
Romeo ja Julia
mahoton
27. 6. 2010 12.01
p.s rakastan sinua
p.s rakastan sinua
takso
27. 6. 2010 19.07
Tuulenviemää
Tuulenviemää
Murmeli
28. 6. 2010 10.29
Tässä sitä nikipannukahveitten
Tässä sitä nikipannukahveitten äärellä mietin että mikä tuo olisi tuo paras lukemani rakkaustarina mutta ei muistu mieleen ei sitten millään.
Paras rakkaustarina taitaa olla tästä omasta elämästäni ja tämä rakkaustarinahan jatkuu….
Pappa
28. 6. 2010 10.34
P.S. Rakastan sinua
P.S. Rakastan sinua oli toimiva romanttinen tarina
Aija
28. 6. 2010 11.04
Tuulen viemää
Tuulen viemää
riti
28. 6. 2010 12.43
Humiseva harju, siinä
Humiseva harju, siinä oli jotain niin karun koskettavaa, ja aitoa.
Kia
28. 6. 2010 17.08
Humiseva harju
Humiseva harju
Gembotzo
29. 6. 2010 7.28
beckhamit
beckhamit
lea
29. 6. 2010 12.42
Lumikki ja seitsemän
Lumikki ja seitsemän kääpiötä
node
29. 6. 2010 17.31
Ylpeys ja Ennakkoluulo
Ylpeys ja Ennakkoluulo
Jenni
29. 6. 2010 20.18
Anna Karenina
Anna Karenina
Tipitii
29. 6. 2010 20.35
Tuulen viemää ja
Tuulen viemää ja sen jatko Scarlett
Tarkku
30. 6. 2010 15.42
En ole lukenut
En ole lukenut juuri rakkaustarinoita,n iin en osaa sanoa. Tuulen viemää olen nähnyt vain elokuvana
elina
30. 6. 2010 19.00
Robert James Waller:
Robert James Waller: Hiljaiset sillat
Tutka
30. 6. 2010 21.27