Kirja kaikille aisteille Arvottu
Martina Schlegelin Hyvän olon yrttitarha tarjoaa yrttitietoutta ja antaa vinkkejä ja ohjeita yrttien hyödyntämiseen hyvinvoinnissa, hemmottelussa ja keittiössä.
Tiian kommentti: Erilaistet yrtit ja yrttijuomat ovat tällä hetkellä hyvin trendikkäitä. Ihmiset haluavat huolehtia itsestään yhä paremmin. Yrttihoidoilla on vuosisataiset perinteet eikä niihinl liity mitään mystiikkaa. Voimme ottaa esimerkkiä muista kansoista. Kiinassa ja Japanissa juodaan paljon vihreää teetä, Marokossa ja Tunisiassa minttuteetä jne. Minttu onkin mitä oivallisin antioksidantti se tekee hyvää paitsi vatsalle myös koko keholle.
Kirja kertoo paitsi eri yrttien käytöstä myös niiden historiasta ja yrtteihin liittyvistä uskomuksista ja perinteestä. Mikä yrteistä nostattaa lempeä ja mikä hoitaa haavoja? Miten yrttejä käytettiin muinaisessa Mesopotamiassa tai Egyptissä? Yrttien taika on tunnettu jo vuosituhansien ajan.
Hyvän olon yrttitarha on kirja pieniin hyvän olon hetkiin. Jo sivuja selatessa mieli lepää. Saksankielinen alkuperäisteos Ein Garten voller Duftkräuter on palkittu Deutscher Gartenbuchpreis -kilpailussa.
Annabelle Fagner on apteekkari ja Martina Schlegel on lukion lehtori, joka on ollut pitkään intohimoinen yrttien ja niiden historian harrastaja. Kirjoittajat asuvat Saksassa.
Hyvän olon yrttitarha; ISBN 978-952-247-044-7
Ovh 32,90
Arvonta:
Oletko kokenut yrttien voimaa? Vastaa meille helmikuun aikana, arvomme vastanneiden kesken yhden Hyvän olon yrttitarhan. Vielä ehdit osallistua arvontaan.
Arvottu:
Onni potkaisi nimimerkkiä JREwing. Onnea voittajalle ja muille seuraaviin kilpailuihin.

tuoksutkin jo hurmaa
tuoksutkin jo hurmaa
intsu
30. 1. 2010 10.19
Kasvatan kesäisin erilaisia
Kasvatan kesäisin erilaisia yrttejä ja kuivatan niitä talvella käytettäväksi teehen ja ruokiin. Käytän myös paljon luonnon yrttejä.
klaara
30. 1. 2010 11.24
Olen tehnyt teetä
Olen tehnyt teetä kasvattamistani sitruunamelissoista, tureena ja kuivattuna. Sitruunamelissalla on mieto unta antava vaikutus ilman sivuvaikutuksia. Tepsii ainakin minulla.
Mutsikka
30. 1. 2010 11.41
olen
olen
Kj
30. 1. 2010 11.45
Nokkosista saa hyvää
Nokkosista saa hyvää uutetta!
KeljuK
30. 1. 2010 11.53
En ole kokenut,mutta
En ole kokenut,mutta kiinnostusta olisi.
*orvokki*
30. 1. 2010 11.54
kasvatan tavallisimpia yrttejä
kasvatan tavallisimpia yrttejä itse ja myös säilön niitä, ihan vaan maun vuoksi (no onhan persiljassa kyllä paljon C-vitamiinia). Mummo aikanaan laittoi salaattiin nuoria voikukan ja pihakärsämön lehtiä, ovat kuulemma terveellisiä.
Sari
30. 1. 2010 12.06
Olen, nokkosta, ym.
Olen, nokkosta, ym. esim. koivunlehtiteetä.
Tutu
30. 1. 2010 12.12
en ole kokenut..ainakaan
en ole kokenut..ainakaan vielä !?
pekk rauma pläkä
30. 1. 2010 12.12
Yrittitarha kasvaa saviruukuissa
Yrittitarha kasvaa saviruukuissa ikkunalaudalla : sitruunamelissaa, basilikaa ja kirveliä.
mari
30. 1. 2010 12.16
en aio kokeilla
en aio kokeilla
ippe
30. 1. 2010 12.25
Tuoreet yrtit ovat
Tuoreet yrtit ovat ihania, voi sitä basilikan tuoksua!
mape
30. 1. 2010 12.28
Joskus tullut nautittua
Joskus tullut nautittua alkoholiin liuenneita yrttejä. tiedä häntä sitten ovatko yrtit, puhdas viina vai noiden yhdistelmä antaneet hetkittäistä voimaa……joka lopulta on vienyt voimattomuuteen.
Heksa
30. 1. 2010 12.28
Kasvattelen sisällä ja
Kasvattelen sisällä ja kesällä kasvihuoneessa.
kiti
30. 1. 2010 12.29
käytän yrttejä päivittäisessä
käytän yrttejä päivittäisessä ruoanlaitossa ja juon mm.yrttiteetä.
chr
30. 1. 2010 12.29
kyllä käytän
kyllä käytän
tupu
30. 1. 2010 12.43
tavallisimpia ruukkuyrttejä tulee
tavallisimpia ruukkuyrttejä tulee käytettyä, mutta maun ja koristelun takia. En ole turvautunut yrtteihin terveysvaikutusten takia.
antsu
30. 1. 2010 12.44
Meillä käytetään paljon
Meillä käytetään paljon tilliä ja persiljaa, joskus jotakin muutakin. Ne on kai tarkoitettu makua antamaan, ei terveellisyyden takia.
tuomo
30. 1. 2010 12.45
Käytän yrttejä ja
Käytän yrttejä ja joitakin kasvatan itsekin
sirkkuli
30. 1. 2010 12.48
Olen kasvattanut yrttejä
Olen kasvattanut yrttejä ja kokenut joidenkin auttavan. Sitruunamelissa rauhoittaa ja persiljasta saa rautaa.
Kahvijänö
30. 1. 2010 12.51
Abso-piip-lutely ! Se
Abso-piip-lutely ! Se on geeneissä.
Accordion
30. 1. 2010 13.06
Ihanaa yrtit! Kohta
Ihanaa yrtit! Kohta kesä…
SA
30. 1. 2010 13.08
Toisinaan
Toisinaan
ninnu
30. 1. 2010 13.11
käytän yrttejä säännöllisesti
käytän yrttejä säännöllisesti
heidi
30. 1. 2010 13.16
En ole syönyt
En ole syönyt enkä muutenkaan käyttänyt yrttejä voimanhakumielessä. Mausteeksi kylläkin ja olenhan noita muutamia yrttiviinoja joskus naukannut.
T. I. Ira
30. 1. 2010 13.16
Flunssaisena tulee kokeiltua
Flunssaisena tulee kokeiltua kaikenlaista… taas kipeänä ja ensi viikolla työhaastattelu. Mikähän tähän auttaisi?
Roona
30. 1. 2010 13.39
Yrtit ovat ihania
Yrtit ovat ihania mutta käyttö suppeaa siis niitä tuttuja ja tunnettuja olisi ihanaa laajentaa tuttavuuttamme.
LyTu
30. 1. 2010 14.04
Koitettu on
Koitettu on
Nahka
30. 1. 2010 14.16
Yrtit on kova
Yrtit on kova sana!
norppa
30. 1. 2010 14.17
En ole kokeillut.
En ole kokeillut.
Lusse
30. 1. 2010 14.20
En ole kokeillut.
En ole kokeillut.
Anu
30. 1. 2010 14.21
En ole kokeillut
En ole kokeillut
ari
30. 1. 2010 14.23
En ole käyttänyt
En ole käyttänyt pahemmin yrttejä ruuanlaitossa.. ehkä pitäisi..
Soikka
30. 1. 2010 14.23
En ole kokeillut
En ole kokeillut
MJM
30. 1. 2010 14.24
joitakin on kokeiltu.
joitakin on kokeiltu.
BloxX
30. 1. 2010 14.54
Juuri kotona talvilukemistona
Juuri kotona talvilukemistona toinen yrttien ja muiden puutarhan tuotteiden käyttöä käsittelevä erinomainen kirja. Ihana aihe.
kukka
30. 1. 2010 15.04
kasvatan sisällä ja
kasvatan sisällä ja ulkona
HL
30. 1. 2010 15.17
Käytän yrttejä paljon
Käytän yrttejä paljon sekä kasvatan joitain kotonakin :)
untitledD
30. 1. 2010 15.30
en....jos ei saunatuoksuja
en….jos ei saunatuoksuja lasketa
jyrki
30. 1. 2010 15.37
ilman yrttejä kokkailu
ilman yrttejä kokkailu olisi tosi tylsää puuhaa,kasvatan itse osan,tuoreet yrtit erityisesti ovat ehdoton juttu meillä!
mari
30. 1. 2010 15.42
Kyllä
Kyllä
heidi
30. 1. 2010 15.46
erilaisia yrttejä olen
erilaisia yrttejä olen kokeillut ja kasvattanut, ja kyllä on makua ja muutakin tehoa
sipe
30. 1. 2010 15.51
Keräsin viime kesänä
Keräsin viime kesänä nokkosia ja olen itse kerännyt vihkon jossa on tietoa yrteistä.
mari
30. 1. 2010 15.55
Kyllä. Kasvatan kasvihuoneessani
Kyllä. Kasvatan kasvihuoneessani monia ihania yrttejä.
kava
30. 1. 2010 16.01
Kyllä yrtit on
Kyllä yrtit on hyviä ja puhdistavat kehoa.
emppu
30. 1. 2010 16.48
tuoksutkin jo hurmaa
tuoksutkin jo hurmaa
mervi
30. 1. 2010 17.12
Kyllä
Kyllä
Mari M.
30. 1. 2010 17.12
En tiedä
En tiedä
ninni
30. 1. 2010 17.19
En ole kokeillut.
En ole kokeillut.
Janelle
30. 1. 2010 17.21
Kyllä ja kasvatellut
Kyllä ja kasvatellut itsekin ikkunalaudalla ja pihamaalla.
Alli
30. 1. 2010 17.28
En ole kokeillut
En ole kokeillut
marme
30. 1. 2010 17.32
en ole kokeillut
en ole kokeillut
anja
30. 1. 2010 17.59
Kyllä yrteissä se
Kyllä yrteissä se voima on-käytetty jo ennenvanhaan eli todella kauan sitten.Inkivääriä esim kipuihin kun hammasta tms.särki.Tämä oli vain yksi esimerkki.Meidän tulee vaalia luontoa,sillä se on meidän hengissä pitäjä suurilta osin.Arvostetaan kun vielä voimme!!!!
perhonen78
30. 1. 2010 18.07
Iän myötä olen
Iän myötä olen alkanut kiinnittämään huomiota tälläisiin asioihin kuten yrtit ja tuoksut ja aromaterapia.
Wirpukka
30. 1. 2010 18.21
Jonkinverran käytän yrttejä
Jonkinverran käytän yrttejä
maikki
30. 1. 2010 18.26
Yrtit on olennainen
Yrtit on olennainen osa ruoanlaittoa.
minni
30. 1. 2010 18.42
Jonkin verran tulee
Jonkin verran tulee käytettyä, enemmänkin haluaisin käyttää, mutta pitäisi perehtyä aiheeseen vähän paremmin..
Szz
30. 1. 2010 18.46
Yrttiteetä juon aika
Yrttiteetä juon aika usein.
Liekki
30. 1. 2010 18.47
en vielä
en vielä
Hanna
30. 1. 2010 18.59
Yrttejä käytän etenkin
Yrttejä käytän etenkin antamassa makua ruokiin. Kiinnostaisi perehtyä myös niiden lääkinnällisiin ominaisuuksiin.
Kapu
30. 1. 2010 18.59
Juon silloin tällöin
Juon silloin tällöin yrttiteetä, mutta ruuanlaitossa tuoreita yrttejä tulee käytettyä harvoin.
Frida
30. 1. 2010 19.12
En ole käyttänyt
En ole käyttänyt
Tuuli
30. 1. 2010 19.12
Yrtit ovat tuoreina
Yrtit ovat tuoreina mahtavia ja niistä saa aivan uudenlaisia makuja ja elämyksiä
Nina
30. 1. 2010 19.54
mielenkiintoinen
mielenkiintoinen
kyykäärme
30. 1. 2010 20.04
Tuoksuttelen joskus basilikaa
Tuoksuttelen joskus basilikaa keittiössä.
Paula
30. 1. 2010 20.16
yrtit eivät ole
yrtit eivät ole ennestään tuttuja
Riikka
30. 1. 2010 20.27
En ole käyttänyt
En ole käyttänyt yrttejä
jarmo
30. 1. 2010 20.58
Juon kamomilla ja
Juon kamomilla ja minttuteetä ja ruokiin yrttejä, mutta vaikutuksesta en tiedä.
Tusen
30. 1. 2010 20.59
en
en
heikki
30. 1. 2010 21.04
En ole kokenut
En ole kokenut
Knopfler
30. 1. 2010 21.20
Olen. Mahtavia maun
Olen. Mahtavia maun ja energian lähteitä.
mary
30. 1. 2010 21.41
en ole kokeillut
en ole kokeillut
sirkka
30. 1. 2010 21.45
En ole kokeillut
En ole kokeillut
vexi
30. 1. 2010 22.37
Olen kokeillut yrttejä
Olen kokeillut yrttejä niin sisäisesti kuin ulkoisestikkin yrttihauteita ja tehokkaita ovat.
kikka-likka
31. 1. 2010 0.00
Kasvatan erityisesti chilipaprikoita
Kasvatan erityisesti chilipaprikoita ja kukkia, ei oikein riitä enään tilaa yrteillle.
Sippe
31. 1. 2010 0.15
Käytän kyllä
Käytän kyllä
ommi
31. 1. 2010 0.28
Käytän vain mausteina
Käytän vain mausteina kaupasta ostettuna.
mappe
31. 1. 2010 1.30
Käytän silloin tällöin.
Käytän silloin tällöin.
Eki
31. 1. 2010 1.33
Jos on tarjouksessa..
Jos on tarjouksessa..
Pate
31. 1. 2010 1.38
Itse kerään nokkosia,
Itse kerään nokkosia, muutkin yrtit kiinnostavat.
Merenkävijä
31. 1. 2010 1.39
Joitakin yrttejä käytän
Joitakin yrttejä käytän
karkkuli
31. 1. 2010 6.49
En ole kokeillut
En ole kokeillut
pip
31. 1. 2010 7.10
en ole kokenut
en ole kokenut
pikku myy
31. 1. 2010 8.01
Yrtteja käytän mausteina
Yrtteja käytän mausteina ruokiin ympäri vuoden ja olen valmistanut niistämyös teetä. Yrttiruukkuja on aina keittiöni ikkunalaudalla ja kesäisin kasvatan niitä myös parvekkeella. Yrttejähän on aina käytetty lääkkeenä erilaisiin vaivoihin varsinkin Keski-Euroopassa ja ne toimivat yhä nykyisin useiden lääkkeiden raaka-aineina.
Aava
31. 1. 2010 8.33
Yrttejä jonkun verran,
Yrttejä jonkun verran, mutta tuoretta inkivääriä sitäkin enemmän.
annilauri
31. 1. 2010 8.38
Nokkosteetä teen joka
Nokkosteetä teen joka vuosi
IILE
31. 1. 2010 8.57
Jaa, enpä taida
Jaa, enpä taida hirveästi käyttää yrttejä
Tamias
31. 1. 2010 9.01
En ole kokenut.
En ole kokenut.
Sari
31. 1. 2010 9.03
En ole koskaan
En ole koskaan kokenut tuota.
Janne
31. 1. 2010 9.04
Kyllä, olen kasvatellut
Kyllä, olen kasvatellut itsekin ikkunalaudalla (tosin huonolla menestyksellä).
Ande
31. 1. 2010 9.17
En ole kokenut.
En ole kokenut. Chilipaprikoita, tomaattia ja tavallisia paprikoita sen sijaan tulee kesäisin itse kasvateltua.
JaVe
31. 1. 2010 9.21
Enpä juuri.
Enpä juuri.
Topsu
31. 1. 2010 9.22
kokeiltu on
kokeiltu on
maria
31. 1. 2010 9.23
En ole kokeillut
En ole kokeillut
MIKI
31. 1. 2010 9.28
Olen kokeillut ja
Olen kokeillut ja ihan toimivia osa on, osa on puppua
Viiru
31. 1. 2010 9.31
En ole kokeillut,
En ole kokeillut, halua on muttei aikaa. Joskus ostan kuivattuna, muttei ne ole sama asia kuin tuore. Yrtti teetä kyllä juon silloin tällöin.
tapu
31. 1. 2010 9.33
En ole
En ole
Hande
31. 1. 2010 9.35
keittiön ikkunalla kasvaa
keittiön ikkunalla kasvaa aina yrttejä, niin kesällä kuin talvellakin. kesällä tosin enemmän, kun voi tehdä yrttimaan parvekkeellekin
takkuinen
31. 1. 2010 10.07
Olen kokenut.
Olen kokenut.
murr
31. 1. 2010 10.16
käytän todella vähän
käytän todella vähän yrttejä
anna
31. 1. 2010 10.23
en ole kokeillut
en ole kokeillut
heli
31. 1. 2010 10.23
en ole kokenut
en ole kokenut
Jozzu87
31. 1. 2010 10.23
en
en
pete
31. 1. 2010 10.24
Vähissä määrin, lähinnä
Vähissä määrin, lähinnä ruoanlaitossa.
Smile
31. 1. 2010 10.45
Olen kasvattanut itse
Olen kasvattanut itse yrttejä ja käytän niitä paljon ruokaa laittaessani. Basilika on suosikkini:)
Tirlittan-67
31. 1. 2010 10.56
en ole
en ole
va
31. 1. 2010 11.04
en tiedä
en tiedä
vajts
31. 1. 2010 11.05
Enpä tiedä siitä
Enpä tiedä siitä voimasta, mutta yrteistä pidän.
iamam
31. 1. 2010 11.21
En ole kokeillut
En ole kokeillut
vannu
31. 1. 2010 11.22
Yrtit tuntuvat monasti
Yrtit tuntuvat monasti olevan uskon varaisia asioita.
joka
31. 1. 2010 11.31
En tietääkseni
En tietääkseni
Keppi
31. 1. 2010 11.32
EN
EN
Irmeliina
31. 1. 2010 11.37
En
En
Skeppo
31. 1. 2010 11.38
En ole
En ole
Pontus
31. 1. 2010 11.44
en
en
ippe
31. 1. 2010 11.46
En ole.
En ole.
eräjorma
31. 1. 2010 11.58
en ole kokeillut,
en ole kokeillut, mutta halua kyllä olisi vaan en oikein osaa käyttää
Mira Roininen
31. 1. 2010 12.00
Laitan keväällä ja
Laitan keväällä ja kesällä yrteejä kasvamaan kukkaruukkuihin.
Iines
31. 1. 2010 12.11
En ainakaan tietoisesti.
En ainakaan tietoisesti.
tinttinen
31. 1. 2010 12.14
Ruuanlaitossa tulee käytettyä
Ruuanlaitossa tulee käytettyä toisinaan yrttejä, mutta tietoisesti en ainakaan mitään taikaiskua ole niistä saanut.
natsa
31. 1. 2010 12.14
Enpä oo tainnu...
Enpä oo tainnu…
JummiJammi
31. 1. 2010 12.15
en omasta mielestäni
en omasta mielestäni mitään ihmeellistä
wepe
31. 1. 2010 12.15
aika harvoin yrttejä
aika harvoin yrttejä mihinkään käytän edes..
roopetti
31. 1. 2010 12.15
en ole kokeillut..
en ole kokeillut..
Susanna
31. 1. 2010 12.16
Enpä usko.
Enpä usko.
Inkeri
31. 1. 2010 12.16
En ole perehtynyt
En ole perehtynyt yrttien vaikutuksiin, joten vaikea sanoa…
aksu
31. 1. 2010 12.16
en ole
en ole
anni409
31. 1. 2010 12.22
en ole
en ole
delected
31. 1. 2010 12.22
en ole
en ole
kike
31. 1. 2010 12.23
en ole
en ole
hek
31. 1. 2010 12.23
Olen
Olen
Moppi
31. 1. 2010 12.29
Käytän yrttejä ruuanlaitossa
Käytän yrttejä ruuanlaitossa ja myös kasvatan niitä itse.
AR
31. 1. 2010 12.33
Nokkosessa jotain ihmeellistä.
Nokkosessa jotain ihmeellistä.
Jute
31. 1. 2010 12.38
käytössä ovat päivittäin
käytössä ovat päivittäin ja niiden teho on havaittu, enpä luopuisi enää. Kiva olisi saada lisää käyttövinkkejä.
Len
31. 1. 2010 12.41
Kyllä tulee yrttejä
Kyllä tulee yrttejä käytettyä !
Immortal
31. 1. 2010 12.48
Kyllä, yrttejä on
Kyllä, yrttejä on kiva käyttää ruuanlaitossa
Nettifretti
31. 1. 2010 12.49
Olen huomannut Carmolis-yrttitipat
Olen huomannut Carmolis-yrttitipat varsin toimivaksi avuksi flunssan hoidossa. Käytän melko paljon yrttejä ruuanlaitossa.
Daisy
31. 1. 2010 12.49
En ole kokeillut
En ole kokeillut
vallu
31. 1. 2010 13.04
Kasvatan yrttejä ja
Kasvatan yrttejä ja poimin myös luonnosta. Ovat olennainen osa ruoanlaittoani.
Dora
31. 1. 2010 13.13
Joskus olen kasvattanut
Joskus olen kasvattanut itse ja käytän muutenkin silloin tällöin tuoreita yrttejä
Piitu
31. 1. 2010 13.20
kyllä yrttien voima
kyllä yrttien voima tuntuu
Pia
31. 1. 2010 13.34
Kyllä, joskus tulee
Kyllä, joskus tulee käytettyä yrttejä.
H
31. 1. 2010 13.38
Käytän yrttejä joka
Käytän yrttejä joka päivä ja paljon ruoanlaitossa.
Lene
31. 1. 2010 13.48
En ole kokenut,mutta
En ole kokenut,mutta kiinnostusta olisi.
West84
31. 1. 2010 14.09
Vielä en ole
Vielä en ole kokenut yrttien voimaa.Voisi ollakin apua,en ole vielä kokeillut,mutta vielä ehtii.
Jakke-81
31. 1. 2010 14.14
en ole vielä
en ole vielä
elliida
31. 1. 2010 14.26
jonkin verran
jonkin verran
eva
31. 1. 2010 14.31
en ole
en ole
tero
31. 1. 2010 14.38
Eipä ole tullut
Eipä ole tullut testattua
Mok
31. 1. 2010 14.46
En vielä. :)
En vielä. :)
Kippo
31. 1. 2010 14.47
kyllä, tuoreet yrtit
kyllä, tuoreet yrtit ovat ihania!
puukir
31. 1. 2010 14.49
Yrtit ovat kyllä
Yrtit ovat kyllä käteviä.
heaben
31. 1. 2010 14.51
Pitäisi kyllä kokeilla
Pitäisi kyllä kokeilla
Add
31. 1. 2010 14.52
olen
olen
sami
31. 1. 2010 14.54
en hirveästi mut
en hirveästi mut ois kiva paneutua asiaan paremmin jos ois joku lähde mistä tietoa sais
the
31. 1. 2010 15.26
En ole vielä,mutta
En ole vielä,mutta tarkoitus on kokeilla
pola
31. 1. 2010 15.29
Kasvatan tavallisia yrttejä
Kasvatan tavallisia yrttejä (maustekasveja) itsekin. Luonnossa villinä kasvavista kasveista saisi paljonkin tarpeellisia, hyödyllisiä aineksi niin syötäväksi kuin terveydenhoitoonkin.
Piharatamon lehti sopii haavalaastariksi. Salaattiaineksia on paljonkin: maitohorsma, voikukka, poimulehti, koivun lehdet jne. Kuivattu nokkonen sopii leipätaikinaan tai keitoksi.
CATCAT
31. 1. 2010 15.54
Noup.
Noup.
Susse
31. 1. 2010 16.14
Jotain, mutta tiedon
Jotain, mutta tiedon hankinta tahtoo olla hankalaa
marjo66
31. 1. 2010 16.31
Yrttiteetä olen kyllä
Yrttiteetä olen kyllä nauttinut, muu on kokematta.
antti
31. 1. 2010 16.49
Olen kokeillut mm.
Olen kokeillut mm. nokkosta, mustikan, puolukan ja vadelman lehtiä.
Pipsa 49
31. 1. 2010 16.50
käytän yrttejä päivittäisessä
käytän yrttejä päivittäisessä ruoanlaitossa
aakoo
31. 1. 2010 16.56
Käytän luonnonyrttejä, esim.
Käytän luonnonyrttejä, esim. nokkosta ja siankärsämöä. Kasvatan myös tilliä, persiljaa, sitruunamelissaa, timjamia, kirveliä. Yrtit ovat ihania!
out-in
31. 1. 2010 17.34
yrtit ovat parasta.Harva
yrtit ovat parasta.Harva vai niitä osaa tai uskaltaa skeptisyyttään käyttää,ennenkuin joku toinen on ne nyppinyt pihalta,käärinyt pussiin ja myy kullan kilohinnalla luontaiskaupassa..
mie
31. 1. 2010 17.38
Kyllä yrteistä saa
Kyllä yrteistä saa ihanasti tuoksua ja makua ruokaan.
Jonsetti
31. 1. 2010 17.59
Kasvatan kesäisin ainakin
Kasvatan kesäisin ainakin basilikaa, se on suosikkini.
Polkka
31. 1. 2010 18.13
valkosipuli auttaa flunssassa
valkosipuli auttaa flunssassa
Hellu63
31. 1. 2010 18.25
vihreä tee on
vihreä tee on tosi hyvää ja terveellistä. Se parantaa aineenvaihdutaa ainakin minulla.
hese
31. 1. 2010 18.27
eipä ole tullut
eipä ole tullut kokeiltua
maaruska
31. 1. 2010 18.37
En ole kokenut
En ole kokenut
Sepi2
31. 1. 2010 18.52
Yrttejä tulee käytettyä
Yrttejä tulee käytettyä lähinnä ruoanlaitossa makua antamaan, sekä minttua yrttijuomassa kesäisin tuoreena ja talvisin kuivattuna.
Glida
31. 1. 2010 19.23
Jonkinverran käytän yrttejä
Jonkinverran käytän yrttejä
Stoge
31. 1. 2010 19.37
Pihan yrtit on
Pihan yrtit on käytössä keväästä syksyyn ja kuivattuna tai pakasteena talvellakin. Mausteena hyviä
sis
31. 1. 2010 19.44
en
en
Henna
31. 1. 2010 19.47
mausteena käytän
mausteena käytän
stiinuska
31. 1. 2010 19.58
Käytän paljon yrttejä
Käytän paljon yrttejä ruoanlaitossa ja pidän yrttiteestä.
mika
31. 1. 2010 20.20
Yrttejä olen itse
Yrttejä olen itse kerännyt luonnosta ja kasvattanut sitruunamelissaa, anisiisoa, basilikkaa… ja nauttinut.
Bella
31. 1. 2010 20.25
En ole kokeillut.
En ole kokeillut.
Ripa
31. 1. 2010 20.30
Vaimo tarjoilee välillä
Vaimo tarjoilee välillä
repa
31. 1. 2010 20.40
ei ole vielä
ei ole vielä tullut kokeiltua.
satu
31. 1. 2010 20.44
Kuuman pizzan päälle
Kuuman pizzan päälle tuoretta basilikaa ja oreganoa.
porkkana
31. 1. 2010 21.00
Pidän yrteistä mausteena,
Pidän yrteistä mausteena, vaikken aina muistakaan niitä käyttää.
jepsu
31. 1. 2010 21.20
Kyllä, vihreätee kuuluu
Kyllä, vihreätee kuuluu jokaiseen päivään.
ntiQ
31. 1. 2010 21.21
olen
olen
Johanna
31. 1. 2010 21.42
Käytän kyllä yrttejä
Käytän kyllä yrttejä ruuanlaitossa, mutta siitä voimasta en osaa niin sanoa.
Tiikeri
31. 1. 2010 22.11
Mausteina mennään. Kasvattaminen
Mausteina mennään. Kasvattaminen olisi kivaa , että saisi aina tuoreita yrttejä, mutta se ei ole nyt mahdollista-
Tomi
31. 1. 2010 22.16
en hirveästi
en hirveästi
masja
31. 1. 2010 22.30
kovasti nautin yrttikylvystä
kovasti nautin yrttikylvystä omassa kotikylpylässäni — niin olen sellaisen itselleni antanut … ihana on. Tai vaimo se oikkesti laitto!
jyrki
31. 1. 2010 23.03
En kovin paljoa.
En kovin paljoa.
aksu
31. 1. 2010 23.40
olen kokenut
olen kokenut
xyzz
1. 2. 2010 0.25
Ruuan laitossa aika
Ruuan laitossa aika ajoin.
r
1. 2. 2010 0.28
En ole kokenut.
En ole kokenut.
Sumi
1. 2. 2010 3.22
Kyllä, niin ruokien
Kyllä, niin ruokien maustamisessa kuin yrttiteenäkin.
sara
1. 2. 2010 4.25
Yrteistä käytän tuoreena
Yrteistä käytän tuoreena lähinnä basilikaa ja tilliä.
Pia
1. 2. 2010 4.29
Käytän yrttejä ja
Käytän yrttejä ja joitakin kasvatan itsekin
jasmin
1. 2. 2010 6.24
kyllä
kyllä
kib
1. 2. 2010 6.52
Totta Mooses!
Totta Mooses!
Kepsu
1. 2. 2010 7.45
en ole kokeillut
en ole kokeillut
zara
1. 2. 2010 7.51
Yrttiteet jo jatkuvasti
Yrttiteet jo jatkuvasti käytössä.
mervi
1. 2. 2010 7.54
En ole, mieli
En ole, mieli kyllä tekisi
jussi
1. 2. 2010 8.13
En
En
affa
1. 2. 2010 8.14
Yrttiteet on tuttuja,
Yrttiteet on tuttuja, ruokien maustaminen yrteillä myös. Yrttikylvyt kiinnostaa kovasti.
Tartsa
1. 2. 2010 8.35
Olen kokeillut
Olen kokeillut
slk
1. 2. 2010 9.32
ruokien maustamisessa yrtit
ruokien maustamisessa yrtit tärkeitä
mahi
1. 2. 2010 9.53
lasketaanko kamomillatee yrteiksi,
lasketaanko kamomillatee yrteiksi, sitä lipittelen silloin tällöin…
nasuliini
1. 2. 2010 10.17
kyllä olen..
kyllä olen..
Kirsikka
1. 2. 2010 10.19
en vielä, valitettavasti
en vielä, valitettavasti pohjoisen puoleinen keittiönikkuna rajoittanee omaa yrttitarhan perustamista
Martina
1. 2. 2010 10.28
Kyllä. Yrittijalkakylvyt kesäisin
Kyllä. Yrittijalkakylvyt kesäisin ovat jokaviikkoinen juttu ja ne toimivat ! Suosittelen!
Maaru
1. 2. 2010 10.31
Kyllä ruokamausteina, teenä
Kyllä ruokamausteina, teenä sekä puhdistuskuureina.
Komisario
1. 2. 2010 11.04
Käytän päivittäin yrttejä.
Käytän päivittäin yrttejä.
jussi67
1. 2. 2010 11.05
ei kesää ilman
ei kesää ilman yrttejä
Harmi
1. 2. 2010 11.09
Ei ole tullut
Ei ole tullut koettua.
Hepa
1. 2. 2010 11.27
Käytän tuoreita yrttejä
Käytän tuoreita yrttejä ruokien kanssa.
kyyria
1. 2. 2010 11.30
Jonkin verran kiinnostaa
Jonkin verran kiinnostaa
Kere
1. 2. 2010 11.43
En ole kokeillut
En ole kokeillut
IITU
1. 2. 2010 11.56
en
en
sdfsdf
1. 2. 2010 11.58
Joitain yrttejä on
Joitain yrttejä on kasvimaalla, lähinnä käytän niitä ruuan maustamiseen. Mintusta tulee kyllä hyvää teetä ja salvia häätää ötökät kaalien kimpusta, paljon on vielä oppimista!
Rulla
1. 2. 2010 12.05
Kyllä olen.. varsinkin
Kyllä olen.. varsinkin minttu on upea yrtti moneen juttuun sopiva,niin makeaan,suolaiseen ruokaan kuin juomiinkin
Marja
1. 2. 2010 12.56
Kyllä olen muutamia
Kyllä olen muutamia kokeillut, kiinnostusta olisi kyllä enemmänkin asiaan paneutua.
Päivi
1. 2. 2010 13.45
yrtit ovat ihania,
yrtit ovat ihania, mutta kotikasvatus vähän vaikeaa…
syksy
1. 2. 2010 13.58
ruokaan ja teehen
ruokaan ja teehen
mm
1. 2. 2010 14.03
Kyllä olen kokeillut,
Kyllä olen kokeillut, oreganoa ja basilikaa
naaaaa
1. 2. 2010 14.24
en ole kokeillut
en ole kokeillut
Johanna
1. 2. 2010 15.23
en ole
en ole
Hane
1. 2. 2010 15.41
En ole kokenut
En ole kokenut yrttien voimaa
Ori
1. 2. 2010 16.05
enpä ole.
enpä ole.
anselmi71
1. 2. 2010 16.22
Käytän säännöllisesti yrttejä.
Käytän säännöllisesti yrttejä. Esim. nyt kun olen flunssassa teen teetä timjamista tai salviasta
Abigail
1. 2. 2010 16.36
Yrttitee illalla tuo
Yrttitee illalla tuo hyvän unen.
Kaisa
1. 2. 2010 16.41
en ole kokeillut
en ole kokeillut
erru
1. 2. 2010 17.02
Olen kokenut yrttien
Olen kokenut yrttien voimaa haistellessani.
Olli Korhonen
1. 2. 2010 17.34
Ilman yrttejä ei
Ilman yrttejä ei tule ihminen toimeen, minttu ja kamomilla ovat elämäni suola ja sokeri.
Hilma
1. 2. 2010 18.00
Kyllähän niitä on
Kyllähän niitä on tullut kokeiltua.
Selma
1. 2. 2010 18.18
En ole kasvattanut
En ole kasvattanut yrttejä.
Marikki
1. 2. 2010 18.38
En ole suuremmin.
En ole suuremmin.
niisku
1. 2. 2010 18.56
Vähiin on jääneet
Vähiin on jääneet kokeilut.
Peeii
1. 2. 2010 19.14
eipä ole tullut
eipä ole tullut kokeiltua
emi
1. 2. 2010 19.44
En ole kokenut.
En ole kokenut.
sue
1. 2. 2010 19.50
En
En
sepi
1. 2. 2010 20.53
noup
noup
heidi
1. 2. 2010 21.21
Olen kokeillut yrttejä
Olen kokeillut yrttejä mm. jalkakylpyihin.
sini
1. 2. 2010 21.23
En ole kokeillut
En ole kokeillut yrttejä.
Tinde66
1. 2. 2010 22.26
Yrtit tarjoavat aivan
Yrtit tarjoavat aivan uskomattoman maku-/tuoksumaailman.
Temmis
1. 2. 2010 22.28
En kauhiasti, mutta
En kauhiasti, mutta aatoksissa on kokeilut ollunna
Jontey
1. 2. 2010 22.41
olen kokeillut yrttejä
olen kokeillut yrttejä jossain määrin tekemällä esim teetä nokkosista, kanervasta, koivusta, herukasta ja kokkailemalla esim hiushauteita ja kasvovesiä yrteistä
Malaika
1. 2. 2010 22.47
Muutamia yrttejä olen
Muutamia yrttejä olen kokeillut.
Sari
1. 2. 2010 23.23
Yrtit on mahtavia!
Yrtit on mahtavia!
Tero
1. 2. 2010 23.24
Yrttikylpyä on tullut
Yrttikylpyä on tullut kokeiltua
koovee
2. 2. 2010 2.47
pihalla on yrttilaatikko,
pihalla on yrttilaatikko, jossa kesällä kasvaa niitä tavallisimpia, mutta aika rajoittunutta on sekä käyttö että kasvattaminen…
tiiti66
2. 2. 2010 7.14
En, vielä.
En, vielä.
JREwing
2. 2. 2010 8.06
En ole kokeillut
En ole kokeillut
Nikke1
2. 2. 2010 9.08
Yrttiteetä kyllä tulee
Yrttiteetä kyllä tulee juotua
IILE
2. 2. 2010 9.10
En käytä yrttituotteita
En käytä yrttituotteita
Tamias
2. 2. 2010 9.16
En käytä vielä
En käytä vielä
JUHIS
2. 2. 2010 9.21
Nokkosia kerään
Nokkosia kerään
Järvis
2. 2. 2010 9.27
Tuoreet yrtit ovat
Tuoreet yrtit ovat kyllä ihania, enemmänkin voisin niitä kyllä hyödyntää.
Tintti
2. 2. 2010 11.23
en ole mutta
en ole mutta tuoksuista tykkään
hanna
2. 2. 2010 11.48
Vihreää teetä juon
Vihreää teetä juon ja tuoreita yrttejä tulee joskus ruuissa käytettyä.
kizzu
2. 2. 2010 12.12
en ole, mutta
en ole, mutta olemme juuri rakentamassa kotia, ja sinne aion takapihalle laittaa oman pienen yrttitarhan kasvamaan.
H3IDi
2. 2. 2010 13.13
En ole kokeillut.
En ole kokeillut.
piia24
2. 2. 2010 13.30
en vielä
en vielä
rr
2. 2. 2010 14.41
En ole oikein
En ole oikein koskaan oppinut käyttämään yrttejä, ehkä minun pitäisi kokeilla.
Giglio
2. 2. 2010 15.02
En ole kokenut
En ole kokenut vielä, mutta aihe kiinnostaa.
niina-
2. 2. 2010 15.49
kyllä, käytän yrttejä
kyllä, käytän yrttejä silloin tällöin, ruokaan, flunssan hoitoon jne.
äSkoo
2. 2. 2010 16.28
en ole kokeillut
en ole kokeillut
caksu
2. 2. 2010 16.55
en ole kokeillut
en ole kokeillut
jossu82
2. 2. 2010 17.56
Yrtit ruuassa saavat
Yrtit ruuassa saavat voimaan paremmin.
jenni
2. 2. 2010 18.03
en ole mitenkään
en ole mitenkään
kovin iso fani yrttien suhteen.
joskus ruuan yhteydessä
niin
2. 2. 2010 19.57
yrtit on sitten
yrtit on sitten mielenkiintoisia ja maailma on pullollaan erillaisia kasveja joita ei ole tutkittu läheskään tarpeeksi.
lilli
2. 2. 2010 21.11
hyvin vähän olen
hyvin vähän olen ollut tekemisissä yrttien kanssa, jotain teetä ja sellaista.
Ritu
2. 2. 2010 22.32
en ole kokeillut
en ole kokeillut
jassa
2. 2. 2010 23.00
Tuoreet yrtit ovat
Tuoreet yrtit ovat ihania, jo pelkkä tuoksu on hurmaava, ja esteettinen ilo, mausta puhumattakaan!
tii
3. 2. 2010 0.27
Oman kasvimaan yrtit
Oman kasvimaan yrtit ovat parhaita ja tuoreita.
Jokke
3. 2. 2010 0.59
Haluaisin kokeilla yrttejä
Haluaisin kokeilla yrttejä enenmänkin. ;)
sipe
3. 2. 2010 2.21
kyllä, yrtit ovat
kyllä, yrtit ovat pop
laura
3. 2. 2010 8.41
yrteillä voi hoitaa
yrteillä voi hoitaa melkein mitä vaan alakuloisuudesta flunssaan!
omenaliina
3. 2. 2010 10.45
olen tosi huono
olen tosi huono kokeilemaan yrttien käyttöä. Huono valinta pilaa helposti koko ruoan, joten käyttöä olisi ohjeille.
ensu
3. 2. 2010 11.23
Yrtit antavat mukavasti,
Yrtit antavat mukavasti, ja terveellisesti, makua ruokiin, joten tuleehan niitä käytettyä.
eevu
3. 2. 2010 11.25
halua kokeilla yrttien
halua kokeilla yrttien käyttöä olisi, mutta taidoista ja tiedosta uupuu…
benkku
3. 2. 2010 11.28
yrttien parasta antia
yrttien parasta antia on se, että niitä on mukava ja nopea ja helppo kasvattaa itsekin.
osku
3. 2. 2010 11.30
enemmänkin voisi käyttää,
enemmänkin voisi käyttää, ja monipuolisemmin, eikä vain oreganoa pizzan päällä…
nikolai
3. 2. 2010 11.35
olen
olen
mita
3. 2. 2010 15.19
Joitakin yrttejä osaan
Joitakin yrttejä osaan käyttää luonnosta , mutta enempi tieto lisäisi kyllä käyttöä
wiivin
3. 2. 2010 16.11
keväisin kasvatan yrttejä,
keväisin kasvatan yrttejä, mm.basilikaa ja oreganoa
yrtit tuovat ruokaan pikantin säväyksen, etenkin tuoreena
minttupastilli
3. 2. 2010 16.23
On tullut kokeiltua.
On tullut kokeiltua.
TH
3. 2. 2010 16.38
En tiä
En tiä
tre
3. 2. 2010 17.45
En ole kokeillut
En ole kokeillut
lipfert
3. 2. 2010 18.36
Liian vähän tulee
Liian vähän tulee käytettyä
Susanna
3. 2. 2010 20.50
en
en
kede
3. 2. 2010 20.59
en ooo kokeilu
en ooo kokeilu
keikkana
3. 2. 2010 21.24
Kesällä parvekkeella kasvatan
Kesällä parvekkeella kasvatan ruohosipulia ja basilikaa m.m . Muuten ostan yrttiruukkuja kaupasta .
Eeva
3. 2. 2010 22.54
En ole kokeillut
En ole kokeillut yrttejä.
Ellu66
3. 2. 2010 23.04
hurmasta en tiedä,
hurmasta en tiedä, muuta kasvatan ja käytän yrttejä paljon
lena
4. 2. 2010 14.12
En ole vielä.
En ole vielä.
rabbesi
4. 2. 2010 14.41
en ole kasvattanu,
en ole kasvattanu, maistanut olen
pupujussi
4. 2. 2010 15.44
en ole asiantuntija,haluaisin
en ole asiantuntija,haluaisin kyllä.
jenni
4. 2. 2010 16.13
Pidän yrteistä ja
Pidän yrteistä ja olen osallistunut perheessämme niiden kasvattamiseen.
marri
4. 2. 2010 16.41
Olen kasvattanut ja
Olen kasvattanut ja käytän paljon yrttejä ruoanlaitossa
kaiju
4. 2. 2010 16.42
Jonkinverran olen kasvattanut,
Jonkinverran olen kasvattanut, kiinnostaisi paljon lukea ja tietää enemmän yrteistä
hannah
4. 2. 2010 16.45
Käytän yrttejä monipuolisesti
Käytän yrttejä monipuolisesti ja olen myös itse kasvattanut. Yrttien tuoksu on ihana tuoreissa yrteissä. Onneksi niitä saa kautta vuoden ostaa kaupasta.
paivi
4. 2. 2010 16.49
Silloin tällöin
Silloin tällöin
elraimo
4. 2. 2010 17.43
flunssan oireissa on
flunssan oireissa on tullut eteen. Niin yrtit on siinä auttanut hajullaankin
Megabass
4. 2. 2010 20.36
en ole kokeillut
en ole kokeillut
tantta
5. 2. 2010 4.12
En ole kokeillut,
En ole kokeillut, paitsi yrttiteetä tulee juotua joskus.
Anski
5. 2. 2010 14.50
Basilikaa ruoanlaitossa...
Basilikaa ruoanlaitossa…
Pariisi
5. 2. 2010 17.44
Yrttiteetä olen kokeillut.
Yrttiteetä olen kokeillut.
Ruby
5. 2. 2010 17.46
Basilikaa melkein ruokaan
Basilikaa melkein ruokaan kuin ruokaan…
M
5. 2. 2010 17.48
en
en
samppa
5. 2. 2010 19.05
Tavallisimpia yrttejä tulee
Tavallisimpia yrttejä tulee käytettyä. Voisi käyttää enemmänkin, hyviä ovat.
Gretchen
5. 2. 2010 22.15
olen syönyt jonkin
olen syönyt jonkin verran , vähempi valmistanu.
sinipiika
5. 2. 2010 23.23
en ole
en ole
hilleri
6. 2. 2010 0.53
ei
ei
japsu
6. 2. 2010 0.54
Nokkosia ja koivulehtiä
Nokkosia ja koivulehtiä olen kerännyt.
Mappe
6. 2. 2010 2.28
nokkonen on ykkönen!Mutta
nokkonen on ykkönen!Mutta kyllä basilika ja oregano huumaavat ruuanlaitossa raavaankin miehen!:)
ulpu
6. 2. 2010 10.24
nokkosta on joskus
nokkosta on joskus tullut kokeiltua
riti
6. 2. 2010 11.17
yrtti ruoka on
yrtti ruoka on ykkönen
reppu
6. 2. 2010 12.55
Enpä oikeastaan ole
Enpä oikeastaan ole hirveästi yrteillä tehnyt kokeiluja
Temppu
6. 2. 2010 13.21
Enpä ole
Enpä ole
Emppu78
6. 2. 2010 16.59
Pidän yrteistä, mutta
Pidän yrteistä, mutta mitään erityisiä voimakokemuksia niistä ei kyllä ole.
Miss72
7. 2. 2010 16.01
Yrttiteetä olen juonut
Yrttiteetä olen juonut
Tiiu
7. 2. 2010 16.14
Vähiin ovat jääneet
Vähiin ovat jääneet yrttikokeiluni. Tietoa ja taitoa ei oikein ole. Mutta jos voitan tämän kirjan, niin sitten olisi…
Mormor
7. 2. 2010 16.39
Käytän yrttejä.
Käytän yrttejä.
Piiku58
7. 2. 2010 17.35
Teetä olen juonut
Teetä olen juonut
ansu88
7. 2. 2010 19.51
En vielä ole.
En vielä ole.
Sa
7. 2. 2010 20.41
Käytän yrttejä paljon
Käytän yrttejä paljon ruoanlaitossa, niitä kasvattamalla säästää rahaa ja saa luomua.
Norsu
7. 2. 2010 22.27
Tämä on jokakeväinen
Tämä on jokakeväinen intohimoni, yrtit tuoksuvat vastustamattomalle ja niitä voi käyttää hyvin moneen asiaan. Lääkinnästä ruoanlaittoon.
Orkidea
7. 2. 2010 22.28
Yrtit ei ole
Yrtit ei ole mun juttu.
Blondi93
7. 2. 2010 22.28
Käytän jonkun verran
Käytän jonkun verran yrttejä
Sarita
8. 2. 2010 9.19
jossainmäärin tosi hyvin
jossainmäärin tosi hyvin tuloksin ja kokemuksin…
piksu
8. 2. 2010 9.25
Onkohan tilli yrtti?
Onkohan tilli yrtti? Se on ainakin kalan kanssa ehdoton.
Matti55
8. 2. 2010 9.44
En juurikaan.
En juurikaan.
Kkk
8. 2. 2010 10.32
en ole kokenut
en ole kokenut
apriqoosi
8. 2. 2010 13.02
olen kokenut, kauneuden
olen kokenut, kauneuden ja terveyden hoidossa
helmi
8. 2. 2010 13.24
En
En
mikko
8. 2. 2010 18.50
en ole vielä
en ole vielä
jyri
8. 2. 2010 21.05
Aika vähän, joskus
Aika vähän, joskus olen kokeillut jopa mintunlehtijalkakylpyä, lapsuuden kodin pihassa kasvoi monia eri yrttejä.
monsu
8. 2. 2010 21.41
: )
: )
Tiia Salonen
8. 2. 2010 23.21
en ole kokeillut
en ole kokeillut yrttien voimaa, mutta käytän yrttejä ruuan maustamiseen. Pidän erityisesti italialaisesta ja suomalaisesta keittiöstä, joten meikkis maustaa lähes aina yrtein enkä eksoottisilla curryilla tai muilla kaukaisilla mausteseoksilla.
yki
9. 2. 2010 9.34
En ole vielä
En ole vielä kokeillut. Kuullut olen.
Mummeli
9. 2. 2010 9.59
en vielä
en vielä
tipe
9. 2. 2010 10.06
Enpä muuten kuin
Enpä muuten kuin ruuanlaitossa.
Yrteistä kiinnostunut
9. 2. 2010 11.17
Itse en kasvata
Itse en kasvata yrttejä, mutta nautin kyllä niiden tuoksuista ja mauista teessä. Olen kyllä miettinyt että yrttien kasvatusta voisi joskus kokeilla.
Heidi
9. 2. 2010 11.30
en ole koskaan
en ole koskaan kyllä kokeillut!
Masu
9. 2. 2010 11.52
ei kommenttia
ei kommenttia
nedo
9. 2. 2010 12.18
Tavallisimpia yrttejä tulee
Tavallisimpia yrttejä tulee käytettyä. Voisi käyttää enemmänkin, hyviä ovat.
hannamanna
9. 2. 2010 12.48
Vihreää teetä on
Vihreää teetä on tullut kyllä juotua, erityisesti sitä minttua. ;D
Karo
9. 2. 2010 15.30
kyllä kesällä parveke
kyllä kesällä parveke käy tähän viljelyyn
seija vural
9. 2. 2010 17.36
Yrttiteetä juon aika
Yrttiteetä juon aika usein.
HCML
9. 2. 2010 17.48
En ole kokeillut.
En ole kokeillut.
Lotta
9. 2. 2010 18.13
En
En
Nikol
9. 2. 2010 18.17
olen oikea "yrtti-ihminen"
olen oikea “yrtti-ihminen”
marjuska
9. 2. 2010 18.32
Käytän kyllä säännöillisesti.
Käytän kyllä säännöillisesti.
Päkä
9. 2. 2010 18.57
en, mutta haluaisin
en, mutta haluaisin
Janika
9. 2. 2010 19.01
kyllä olen kokeillut
kyllä olen kokeillut
Paku
9. 2. 2010 19.31
En mitään voimaa,
En mitään voimaa, mutta paljon hyviä makuja
Kuntsi
9. 2. 2010 20.03
Kyllä olen
Kyllä olen
Minnihiiri
9. 2. 2010 20.31
Kyllähän yrttejä pitää
Kyllähän yrttejä pitää käyttää.
Nanu
9. 2. 2010 21.17
persiljaa c-vitamiini pitoisuuden
persiljaa c-vitamiini pitoisuuden vuoksi
taru
9. 2. 2010 21.31
Ruuanlaitossa olen käyttänyt.
Ruuanlaitossa olen käyttänyt. Tuoreista yrteistä ruokaan tulee parempi maku.
tp66
9. 2. 2010 22.50
Kamomillateetä käytän särkylääkkeen
Kamomillateetä käytän särkylääkkeen asemesta. Timjamitee virkistää. Kiinnostaisi käyttää yrttejä enemmänkin muutenkin kuin ruoanlaitossa.
Maija
10. 2. 2010 0.23
en ole kokenut
en ole kokenut yrttien taikaa.NIMIMRKKI PIRJO PIPPURINEN.
PIRJO KUPARI
10. 2. 2010 2.16
En vielä!
En vielä!
helianthus
10. 2. 2010 10.46
en
en
ville
10. 2. 2010 12.27
Olen sen verran
Olen sen verran hölmö etten aina erota mikä on yrtti ja mikä ei, mutta olen tod. näk. kokeillut…
Olga
10. 2. 2010 12.31
mausteina yrtit hyviä
mausteina yrtit hyviä
ris
10. 2. 2010 14.51
Uskon todellakin yrttien
Uskon todellakin yrttien voimaan terveyden ja hyvinvoinnin edistäjinä ja sairauksien ehkäisijöinä ja parantajina.
Gaz
10. 2. 2010 23.06
Olen kasvattanutkin; ensi
Olen kasvattanutkin; ensi kesänä taas
jabadabaduu
11. 2. 2010 1.10
teetä olen maustanut
teetä olen maustanut yrteillä ja kuivannut yrttejä mausteiksi.
La Ma
11. 2. 2010 9.48
Chilit auttaa kaikkiin
Chilit auttaa kaikkiin vaivoihin :)
Samu
11. 2. 2010 11.41
Haluaisin kokeilla.
Haluaisin kokeilla.
Johannap
11. 2. 2010 18.19
Kamomillaa käytän vähän
Kamomillaa käytän vähän kaikkeen. Se tepsii niin flunssaan kuin menkkakipuihinkin.
Anne-Mari
11. 2. 2010 18.52
Yrttiteet ja mausteet
Yrttiteet ja mausteet jatkuvassa käytössä
mellu
11. 2. 2010 19.47
Uudelle pihalleni on
Uudelle pihalleni on tarkoitus myös yrttitarha perustaa. Yrttejä käytän lähinnä mausteena.
jonsku
11. 2. 2010 19.49
Yrtit kruunaavat ruuan,
Yrtit kruunaavat ruuan, yrtit tuovat pikaisia muistoja matkoilta. Kohta on jo maaliskuu ja aika kasvattaa ikkunalla lempiyrttejä.
mutsikka
12. 2. 2010 13.32
Yrteistä tulee ihania
Yrteistä tulee ihania tuoksuja!
JohannaK
12. 2. 2010 20.01
Olen, kasvatan itse
Olen, kasvatan itse yrttejä sekä kuivaan niitä omaan käyttöön.
hette
12. 2. 2010 23.34
En ole
En ole
Ilona
14. 2. 2010 15.37
En
En
Minä
14. 2. 2010 15.37
Olen kokeillut
Olen kokeillut
Sp
14. 2. 2010 15.38
En ole kokeillut
En ole kokeillut
Pk
14. 2. 2010 15.38
En
En
Nalle
14. 2. 2010 15.38
Käytän yrttejä runsaasti.
Käytän yrttejä runsaasti.
Anneli
14. 2. 2010 19.32
en ole
en ole
pp
15. 2. 2010 10.11
yrttivasta on parasta
yrttivasta on parasta
Mummeli
15. 2. 2010 11.38
en
en
hm
15. 2. 2010 23.03
En ole kokeillut.
En ole kokeillut.
Tz
16. 2. 2010 9.59
Kyllä käytän villiyrttejä,
Kyllä käytän villiyrttejä, itsekasvatettuja, kaupan kuivattuja, ensimmäinen villiyrtti on keväällä vuohenputki, nam.
sele
16. 2. 2010 10.11
En ole kokeillut,
En ole kokeillut, mutta kiinnostaisi kyllä.
Kirsi
16. 2. 2010 13.31
En ole kokeillut,
En ole kokeillut, mutta ehkä jonain päivänä.
Marko Kanerva
16. 2. 2010 20.38
Käytän yrttejä ja
Käytän yrttejä ja joitakin kasvatan itsekin
Sloaneranger
16. 2. 2010 22.20
kyllä olen
kyllä olen
sxx
17. 2. 2010 12.22
Yrttien maailma on
Yrttien maailma on kokemisen arvoinen! Kasvatan omia yrttejä, basilikaa, timjamia, kirveliä, minttua… Onnistuu avomaalla! Ja Suomen intensiivisen kesän ansiosta aromit ovat ylivertaisia. Lassen Sie sich entführen in die wunderbare Welt der Kräuter!
kroko
17. 2. 2010 15.36
Matkoilla on tullut
Matkoilla on tullut kokeiltua
Jepu
18. 2. 2010 0.39
Kasvatan itse yrttejä
Kasvatan itse yrttejä ja kyllä niitä tulee paljon käytettyä eri tarkoituksiin
Ninah
18. 2. 2010 0.46
En tiedä mitään
En tiedä mitään yrteistä tai mihin niitä käyttäis
Juppe
18. 2. 2010 0.46
Isoäitini käytti eri
Isoäitini käytti eri yrttejä lääkkeenä kaiken maailman vaivoihin. Muistan kun häntä ympäröi aina vahva tuoksu.
MikMat
18. 2. 2010 0.51
Muutamia yrttejä kasvattelen
Muutamia yrttejä kasvattelen ja käytän niitä ruokiin.
MiNi
18. 2. 2010 0.59
Yrtit on hyviä
Yrtit on hyviä kaikkeen.
tietysti
19. 2. 2010 7.03
osallistun kilpailuun
osallistun kilpailuun
päivi leskinen
19. 2. 2010 11.14
olen kokeillut, toimovat
olen kokeillut, toimovat
helmi
19. 2. 2010 13.51
olen kokeillut, toimivat
olen kokeillut, toimivat
helmi
19. 2. 2010 13.52
yrtit auttaa
yrtit auttaa
nennukka
19. 2. 2010 16.48
Olen kokeillut, yrtit
Olen kokeillut, yrtit <3
Anu
19. 2. 2010 18.45
joo
joo
MTH80
19. 2. 2010 20.26
Yrteissä on ytyä,
Yrteissä on ytyä, kannattaa tutustua aihealueen kirjoihin
Arhippa
20. 2. 2010 3.07
Kyllä olen kokeillut.
Kyllä olen kokeillut. Mm nokkosia, kuusen kerkiä, koivun lehtiä, voikukan lehtiä jne.
skibi
20. 2. 2010 8.38
basilika ja oregano
basilika ja oregano on oikeestaan ne mun yrtit mitä tunnen, ja nekin vain mausteina…
Hejdy
20. 2. 2010 15.30
Käytän yrttejä, mutten
Käytän yrttejä, mutten terveysmielessä.
Mirkkux
21. 2. 2010 11.21
Joo
Joo
M
21. 2. 2010 14.13
Eipä ole tullut
Eipä ole tullut kokeiltua
Nyyrikki
21. 2. 2010 14.32
empä ole kokenut
empä ole kokenut
sulo69
21. 2. 2010 20.00
En, vielä.
En, vielä.
Nono02
23. 2. 2010 16.00
Yritän aina välillä
Yritän aina välillä kasvattaa mutta oon vähän poropeukalo.
niksu
23. 2. 2010 23.38
olen, tepsivät ja
olen, tepsivät ja toimivat
Ruusu
24. 2. 2010 0.13
Silloin tällöin.
Silloin tällöin.
Sari
24. 2. 2010 10.04
En ole.
En ole.
Tero
24. 2. 2010 10.04
En oo kokenut
En oo kokenut yrttien voimaa ollenkaan :)
Pedro
25. 2. 2010 0.49
Kyllä, jossain määrin.
Kyllä, jossain määrin.
Lilliputti
25. 2. 2010 21.57
Kyllä olen. Ja
Kyllä olen. Ja keräilen aiheeseen liittyviä kirjoja, joissa neuvotaan yrttien käytöstä niin ravintona, lääkkeenä kuin kauneudenhodossakin
MiCe
25. 2. 2010 21.58
Jonkin verran olen
Jonkin verran olen yrttien vaikutuksista kuullut, lähinnä erältä asiaan vihkityneeltä kaverilta
KristaP
26. 2. 2010 0.27
taitoa puuttuu... tähänastiset
taitoa puuttuu… tähänastiset kokeilut ovat olleet vähän sinne päin.
kaius
26. 2. 2010 10.32
Rakastan yrttejä ja
Rakastan yrttejä ja kasvatan niitä kesäisin. Ne tekevät ruoalle niin hyvää!!!!
Tipitii
26. 2. 2010 18.01
Tykkään yrteistä, kesällä
Tykkään yrteistä, kesällä mökillä on yrttitarha kasvimaalla. Helppo saada makua vähällä vaivalla.
Gertsiina
26. 2. 2010 18.40
Olen kokeillut yrttejä
Olen kokeillut yrttejä monella tavalla: sekä ravintona että erilaisina lääkehoitoina. Erittäin mielenkiintoista.
Sartti8
26. 2. 2010 18.44
Uskon yrtteihin, toivon
Uskon yrtteihin, toivon vain että tietäisin niistä enemmän
mariamaria
26. 2. 2010 22.55
Yrttejä olen käyttänyt
Yrttejä olen käyttänyt lähinnä kauneudenhoidossa, mm. hiushuuhteluissa. Parantavat vaikutukset kiinnostavat myös
Kattis
26. 2. 2010 22.56
en juuri mitään
en juuri mitään aiheesta tiedä, mutta kiinnostavalta vaikuttaa
KCP
27. 2. 2010 0.45
Rouva on lääkinnyt
Rouva on lääkinnyt kaikenlaisilla rohdoilla ja kyllähän nuo tehoavatkin
Cristo
27. 2. 2010 0.46
en ole kokenut,
en ole kokenut, mutta uskon että voivat aittaa vaivaan jos toiseenkin
Mimmuliini
27. 2. 2010 0.47
yrteissä on ytyä
yrteissä on ytyä :D
Repets
27. 2. 2010 1.41
uskon ehdottomasti yrttien
uskon ehdottomasti yrttien tehoon ja apuun monessa vaivassa
Nellu-nallu
27. 2. 2010 2.11
yrttejä ei käytetä
yrttejä ei käytetä tarpeeksi hyödyksi ja on hyvä että tällaisia kirjoja tehdään jottei vanha tietämys vaikutuksista katoa
sampsam
27. 2. 2010 2.13
Uskon yrttien voimaan,
Uskon yrttien voimaan, tosin myös tässä asiassa osa on huuhaata, osa paikkansa pitävää
peaCe
27. 2. 2010 2.25
en ole kokeillut,
en ole kokeillut, voisi kai tuota kokeilla jos joku osaisi oikein yrttejä käyttää
Azlakki
27. 2. 2010 2.26
Kyllä yrteissä on
Kyllä yrteissä on oma taikansa
mappe
27. 2. 2010 2.27
en ole kokenut
en ole kokenut yrttien vaikutuksia itse, mutta voisivat olla kokeilemisen arvoisia
Tetere
27. 2. 2010 2.51
Jos vihreä tee
Jos vihreä tee lasketaan yritiksi niin kyllä, olen testannut ja toimii
Milli
27. 2. 2010 2.52
En ole kokenut.
En ole kokenut.
Herotes
27. 2. 2010 9.33
Yrteissä piilee terveyden
Yrteissä piilee terveyden salaisuus.
Emuda
27. 2. 2010 9.35
en
en
Sukovi
27. 2. 2010 9.35
Juon yrttiteetä päivittäin.
Juon yrttiteetä päivittäin. Se on piristävää.
Rihanne
27. 2. 2010 9.36
Silloin tällöin.
Silloin tällöin.
Tulsku
27. 2. 2010 9.37
en ole kokeillut
en ole kokeillut
oona
27. 2. 2010 12.29
olen
olen
mahoton
27. 2. 2010 17.55
rehab is for
rehab is for quitters again
an2a
28. 2. 2010 3.39
Kyllä, esimerkiksi basilikalla
Kyllä, esimerkiksi basilikalla maustettu tee rauhoittaa mukavasti vatsaa, inkivääri taas hermomyrkkynä lievittä tulehdustiloja :)
tanja m
28. 2. 2010 7.55
en ole kokeillut
en ole kokeillut
mummo
28. 2. 2010 11.03
Kokeilen mielelläni erilaisia
Kokeilen mielelläni erilaisia yrttejä
Mirkku
28. 2. 2010 12.08
En ole kokeillut
En ole kokeillut
Laura
28. 2. 2010 12.09
En ole kokeillut
En ole kokeillut yrttien vaikutuksia
Jaska
28. 2. 2010 12.09
En ole kokeillut
En ole kokeillut
Mattis
28. 2. 2010 12.10
Käytän yrttejä ja
Käytän yrttejä ja joitakin kasvatan itsekin
Heli
28. 2. 2010 12.51
En ole, mutta
En ole, mutta ruoanlaitossa käytän tuoretta basilikaa.
M
28. 2. 2010 13.16
Basilikaa on tullut
Basilikaa on tullut ikkunalaudalla kasvatettua.
Pia
28. 2. 2010 15.59
Yrtit ovat ihania
Yrtit ovat ihania osaisipahan vain käyttää kaikkea mahdollista
P49
28. 2. 2010 17.14
Laihdutusruokien myötän olen
Laihdutusruokien myötän olen vähittelen päässyt uusien mausteiden pariin
Adelie
28. 2. 2010 18.22
Mielenkiintoinen!!
Mielenkiintoinen!!
tinke
28. 2. 2010 18.32
käytän
käytän
mie123
28. 2. 2010 18.51
En ole kovin
En ole kovin paljoa yrtteihin tutustunut
Pia
28. 2. 2010 20.14
Eivät ole tuttuja.
Eivät ole tuttuja.
Purri
28. 2. 2010 21.25
en ole.
en ole.
ukko
28. 2. 2010 21.27
joskus.
joskus.
shagma
28. 2. 2010 21.28
en ole kokeillut.
en ole kokeillut.
närvätti
28. 2. 2010 21.30
Eipä ole kummemmin
Eipä ole kummemmin kokemusta, kuin kamomillateen rauhoittavasta vaikutuksesta.
pera
28. 2. 2010 21.58
En ole kokeillut.
En ole kokeillut. Kiinnostaisi kyllä.
meeri
28. 2. 2010 22.00
On jonkinlaisia kokemuksia.
On jonkinlaisia kokemuksia. Yrttien käyttö hyvinvointiin liittyen kiehtoo kyllä enemmänkin.
pancho
28. 2. 2010 22.01
Haluaisin perehtyä asiaan.
Haluaisin perehtyä asiaan.
sola2
28. 2. 2010 22.02
Kiinnostaa. Valkosipulia käytän
Kiinnostaa. Valkosipulia käytän flunssan torjuntaan.
Eino
28. 2. 2010 22.03
kivahan se olis
kivahan se olis opiskella kaikenlaista
jepa
28. 2. 2010 23.51
Saman voiman, kuin
Saman voiman, kuin muustakin ruoasta.
Kepsu
1. 3. 2010 8.15
En ole, mutta
En ole, mutta haluaisin.
Liinu
1. 3. 2010 8.33
Käytän yrttejä, ne
Käytän yrttejä, ne on luonnon omia “lääkkeitä”.
Merja
1. 3. 2010 14.54