Umami muualla Facebook

Julkaistu 26. 7. 2015 Teksti Tiia Koskimies, kuvat /kuva Tiia Koskimies 31 kommenttia Kirjallisuus

Viimeinen resepti -kesädekkari 36/36 Arvottu

Pellonpää haki kaupasta Leenan viimeiseksi ruokaohjeeksi jääneen tomaattikeiton valmistamiseen tarvittavat raaka-aineet. Keittiössään hän kääri hihansa, pesi kätensä ja ryhtyi mieluisaan kokkauspuuhaan.

Hän teki kuten edellisellä kerralla, kuullotti sipulit, chilin ja anjovikset oliiviöljyssä ja ripautti joukkoon hyppysellisen suolaa. Sitten hän kaatoi joukkoon tomaattitölkin sisällön, puoli tölkillistä vettä ja tilkan kasvislientä. Kun keitto oli kiehunut parikymmentä minuuttia, hän soseutti sen tasaiseksi ja maistoi. Anjoviksen suolaisuus, chilin lempeä puraisu ja tomaatin tuoma hapokkuus olivat kohdallaan, mutta jotain vielä puuttui. Hän muisti ruokatoimittajan ja Brillat Savarinin neuvot. Kun ruoan suolaisuus, hapokkuus ja makeus ovat kohdallaan, maun aistii hyvänä. Pellonpää maistoi keittoa, samalla hän tajusi, mikä siitä puuttui. Hän lisäsi joukkoon hieman sokeria ja hymyili kulinaariselle oivallukselleen.

Vaikka toimittaja Kiurun murhatutkimukset oli saatu päätökseen, ei Ilona Ylipään kiinnostus komisariota kohtaan ollut lopahtanut. Päinvastoin. Pellonpää ehti vielä sytyttää kynttilät ennen kuin ovikello soi. Rikoskomisarion tutustuminen ruoka- ja viinikulttuuriin jatkui miellyttävissä merkeissä. Seuraavana päivänä he menisivät yhdessä käymään Ilonan viinikellarilla.

Tomaattikeitto

1 pieni sipuli hienonnettuna
2-3 cm:n pätkä punaista chiliä hienonnettuna
öljyä
5 anjovisviipaletta, hieman lientä
1 tlk kokonaisia kuorittuja tomaatteja
1/2 tlk vettä
2 rkl kasvislientä
2 tl sokeria
(suolaa)

Kuullota sipulia ja chiliä öljyssä, kunnes ne pehmenevät. Lisää anjovikset ja jatka hetki paistamista. Kaada joukkoon tomaatit ja vesi. Lisää tilkka kasvislientä. Anna keiton kiehua noin 30 minuuttia. Soseuta se hyvin ja siivilöi halutessasi. Maista ja lisää sokeri sekä tarvittaessa ripaus suolaa. Kesällä voit käyttää isoj kypsiä kaltattuja ja siemenettömiä kotimaisia tomaatteja. Suomalaisissa tomaateissa tosin harvoin on yhtä intensiivinen maku kuin tölkitetyissä italialaisissa.

Tiia Koskimies: Viimeinen resepti
Tarinan poliisitutkinnassa avusti: Ylikonstaapeli Anneli Aunola
Kannen kuva: Tiia Koskimies
Taitto: Hanna Koskimies

Keitto-ohjeen laati: Matias Koskimies

Arvonta

Arvomme kaikkien kesädekkarimme lukeneiden ja mielipiteensä siitä kertoneiden kesken elokuun lopussa ihanan ruokaan liittyvän yllätyspalkinnon!

Mitä pidit dekkarin aiheesta, joka liittyi ruokaan, viiniin ja ylipäänsä ruokakulttuuriin?
Mitä pidit dekkarissa esiintyvistä henkilöhahmoista, esim. rikoskomisario Pekka Pellonpäästä? Jäikö jokin henkilöhahmo erityisesti mieleesi, miksi?
Yllätyitkö loppuratkaisusta?
Haluaisitko lukea jatkossa vastaavanlaisia dekkareita?
Mitä muuta haluaisit sanoa?

Arvonnan voitti Tiiti66. Lämpimät onnittelut!


Aiheet: , , , ,

31 kommenttia

  1. En ole ennen

    En ole ennen lukenut näin ruoka-juomapainotteista tarinaa. Tämän pituisessa se on ihan mielenkiintoinen. Mutta, jos parisataasivuisessa kirjassa olisi näin paljon ruokaa ja juomaa, se ei olisi enää kiinnostavaa.
    Minä epäilin koko ajan Ilonaa. Ja pelkäsin, että syyllinen on serkku. Hän on niin säälittävä. Hänellä menee elämässä huonosti ja ainoa sukulainen menestyy elämässä.
    Toivon lisää näitä jatkokertomuksia.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sinu

    26. 7. 2015 7.18

  2. Ihan mukava dekkari,

    Ihan mukava dekkari, kiitos Tiia. Reseptejä olisi voinut olla muitakin, kesään painottuvia. Lisää kertomuksia, kiitos.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Lena

    26. 7. 2015 10.21

  3. Tämä oli tosi

    Tämä oli tosi kiva! Ihania reseptejä, lisääkin olisi voinut olla.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    MirvaP

    26. 7. 2015 10.37

  4. Ihanaa luettavaa. Minut

    Ihanaa luettavaa. Minut tosin tempaisi se asiantuntijuus ruokaan ym alan kulttuuriin ajoittain niin mukaansa etten muistanut lukevani ns jännitysdraamaa. Kiehtova aihevalinta ja tietysti tutut kulmat.kaupungin Todella sujuva ”kynä” sinulla on! Kiitos!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mari

    26. 7. 2015 15.19

  5. Mukavaa kotimaista työmatkalukemista

    Mukavaa kotimaista työmatkalukemista (Sveitsissä) 36:ksi päiväksi. Syyllisen paljastaminen tuli kyllä aika nopeasti yhdessä jaksossa. Kiva kokemus.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Liisa

    26. 7. 2015 16.15

  6. Tarinassa sopivasti jännitystä

    Tarinassa sopivasti jännitystä ja huumoria. Pekka Pellonpää oli mainio hahmo; saisi selvitellä jatkossakin rikoksia. Kivaa myös se, että lukijan tietämys ruoka-, viini- ja ravintola-asioista lisääntyi. Loppuratkaisu (=syyllinen) oli tosi yllättävä, sitä tyyppiä en olisi osannut yhtään epäillä! Ei olisi haitannut, vaikka Leena Kiurun reseptejä olisi julkaistu enemmänkin eikä vain tätä viimeistä (jota toki täytyy kokeilla) :-)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    HelenaP

    26. 7. 2015 17.51

  7. reseptejä lisää

    reseptejä lisää

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    intsu

    26. 7. 2015 18.45

  8. Oli mukava lukea

    Oli mukava lukea ruokaaiheinen kirja. Tiialla on ruokajutut hyvin ”hanskassa”. Jäin kaipaamaan, miten serkun viinisotkut selvisivät, sillä hänhän kiristi kahta hyypiötä. Murhaaja oli yllätys! Toivottavasti saadaan kirjalle jatkoa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Anelma

    26. 7. 2015 20.53

  9. Tykkäsin

    Tykkäsin

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tomi

    26. 7. 2015 21.49

  10. Kiva juttu, yllättävä

    Kiva juttu, yllättävä päätös. Voisinpa lukea toisenkin samanlaisen jutun.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    maria

    27. 7. 2015 6.05

  11. Juttu oli hyvä

    Juttu oli hyvä ja hahmot kiinnostavia. Lukisin mielelläni lisää dekkareita ja muunkin lajin juttuja umamissa!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    manna

    27. 7. 2015 14.10

  12. Oli mukava lukea

    Oli mukava lukea dekkaria joka liittyi ruokakulttuuriin. Haluaisin myös jatkossa lukea niitä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sus

    28. 7. 2015 0.22

  13. voisi olla jatkossakin

    voisi olla jatkossakin samanlaisia jatkokertomuksia vaikkapa jotain muuta tyylilajiakin. Ihan mielenkiintoinen.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tiiu

    29. 7. 2015 11.51

  14. Mukavan kesäinen kertomus

    Mukavan kesäinen kertomus seurattavaksi. Tyylilaji sopi hyvin juuri tähän vuodenaikaan.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tiiti66

    30. 7. 2015 6.43

  15. ihan jees aihe,

    ihan jees aihe, mutta suht tylsä kuitenkin

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Nu

    31. 7. 2015 3.24

  16. Romatiikkaa ja kiva

    Romatiikkaa ja kiva ois ruoka jutut siellä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kahi

    31. 7. 2015 6.02

  17. Mielenkiintoista lukemista

    Mielenkiintoista lukemista

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sirkka

    31. 7. 2015 6.34

  18. Hyvää vaihtelua perinteisille

    Hyvää vaihtelua perinteisille deekkareille..

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kere

    31. 7. 2015 6.42

  19. Aika erikoisesti painottunutta.

    Aika erikoisesti painottunutta. Lukisinkohan mieluummin ihan keittokirjaa?

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    muu

    31. 7. 2015 8.27

  20. Vaihtelu virkistää!

    Vaihtelu virkistää!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    e-Liina

    31. 7. 2015 9.30

  21. tykkäsin

    tykkäsin

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    santtu

    31. 7. 2015 10.30

  22. Kiinnostavaa vaihtelua, ihan

    Kiinnostavaa vaihtelua, ihan hauskaa lukea.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Doris

    31. 7. 2015 13.39

  23. Luin vähän, mutta

    Luin vähän, mutta ruokapainotteisuus meni överiksi. Tykkään kyllä ruoka-aiheista ja lukemisesta, mutta nyt kävi ilmi, että en pidä aiheesta niinkään fiktiossa. Opin siis itsestäni jotain uutta. Varmasti kiva heille, jotka aiheesta pitävät.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Riot

    31. 7. 2015 15.28

  24. Ihan kiva ja

    Ihan kiva ja mielenkiintoisia hahmoja. Ruoka ei aiheena ole ihan ykkösmielenkiinto, helpot ja nopeat reseptit kiinnostavat.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kirsi

    31. 7. 2015 18.15

  25. tykkäsin

    tykkäsin

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    TheZ2K

    1. 8. 2015 13.28

  26. En ole vielä

    En ole vielä lukenut kyseistä kirjaa, mutta aikomuksissa on.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jogi

    4. 8. 2015 19.34

  27. en ole vielä

    en ole vielä lukenut.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    pex

    5. 8. 2015 21.14

  28. Savarini oli täysin

    Savarini oli täysin oikeassa tasapaino pitää löytää, ja istten niillä voi kikkailla. Hauska idea tuoda resepeti esiin.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Aaro2

    25. 8. 2015 12.27

  29. mukava kesäjännäri, kiitos

    mukava kesäjännäri, kiitos

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    marjo66

    27. 8. 2015 22.24

  30. Luin silloin tällöin

    Luin silloin tällöin enkä oikein päässyt mukaan

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    piitu

    28. 8. 2015 10.45

  31. Aihe oli kiinnostava.

    Aihe oli kiinnostava.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Päivi

    31. 8. 2015 16.59

Kirjoita kommentti