Michelle Obaman puutarhakirja
Valkoisen talon keittiöpuutarha avautuu lukijoille. Yhdysvaltain presidentin puoliso Michelle Obama on julkaissut ensimmäisen oman kirjansa American Grown, joka kertoo hänen keittiöpuutarhansa synnystä, hoidosta sekä maukkaan sadon hyötykäytöstä talon keittiöissä ja tarjoiluissa.
Valkoisen talon eteläpiha koki muodonmuutoksen keväällä 2009, kun perinteinen nurmikko sai väistyä Obaman toivoman hyötykasvitarhan tieltä. Vihanneksia, marjoja ja yrttejä pursuavaa tarhaa pölyttämään perustettiin myöhemmin myös mehiläispesä.
Kirja luotaa myös usean yhdysvaltalaisen yhteisöviljelyhankkeen vaiheita ja tuloksia eri puolelta maata. Hyötyviljelyä on käytetty niin viihtyisyyden lisäämiseen kuin tuottamaan ruokaa hädänalaisille ihmisille.
Keittiöpuutarhan kautta maailmankartalle
Keittiöpuutarhasta on tullut keskustelunaihe niin Yhdysvalloissa kuin ympäri maailman. Perustamista edelsi muun muassa sissiviljelyn leviäminen valtavirran tietoon. Kaupungeissa havaittiin, että pihoilla, puistoissa ja tilapäisillä jättömailla on sopivia tiloja perustaa erikokoisia viljelmiä niin silmien kuin makuaistienkin iloksi.
Trendiä ovat seuranneet monet muutkin julkisuuden henkilöt, kuten Englannin kuningatar, sekä tavalliset ihmiset kotipihoillaan, palstoillaan ja naapurustoissaan.
Michelle Obama kertoo englanninkielisessä kirjassaan samanlaisista tuskista kuin muutkin aloittelevat viljelijät: lähteekö mikään edes kasvamaan. Tomaattien, raparperin ja bataattien pulskistuttua presidentin puolisolla oli käytössään Valkoisen talon keittiöhenkilökuntaa valmistamaan sadosta maukkaita ruokia. Kirjassaan hän jakaa näitä reseptejä.
Ihan itse kasvatettu on herkemmin maistettu
Valkoisen talon keittiöpuutarha on yksi tekijä osallistumisen ja lähituotannon maailmanlaajuisessa kehityksessä. Sen ansiosta kotitarveviljely nähdään nyt yhtenä keinona lisätä etenkin lasten kiinnostusta terveelliseen ja kasvispitoiseen syömiseen.
Obama yhdistää työnsä kasvimaatoiminnan puolesta toiseen lempihankkeeseensa Let Move! Molempien aloitteiden tavoitteena on kääntää lasten lihominen laskuun. Vuonna 2010 alkaen Lets Move! on kannustanut lapsia liikkumaan ja syömään terveellisesti sekä ohjannut kuntia tarjoamaan tähän paremmat mahdollisuudet kouluissa, niin oppitunneilla kuin kouluravintoloissakin.
Nähdäänkö tätä juurevaa kehitystä Suomessakin? Kaupunkiviljely on levinnyt kaikkiin suuriin kaupunkeihin ja viljelypalstoille ja säkkiviljelmille jonotetaan sijaa. Julkisten kattojen ja parvekkeiden käyttöä suunnataan kohti ruokaisia lähielämyksiä. Tulevat satokaudet näyttävät, istuuko kuokka myös Suomen presidentin puolison käteen tai lähteekö Helsingin kaupunginjohtaja ruukkuviljelijäksi kaupungintalon sisäpihalle. (Ruokatieto)
Ruokaerämaat todellisuutta pienituloisten asuinalueilla Yhdysvalloissa(27.2.2012)
Michelle Obama aikoo ruokakirjailijaksi (21.3.2011)
Heurekassa avautui lapsille ja nuorille suunnattu tutkimusretki ruokaan(10.2.2011)
Lisätietoja

