Pahamaineisinta natsirikollista metsästettiin yli 15 vuotta
SS-everstiluutnantti ja natsien keskitysleirien operatiivinen johtaja Adolf Eichmann järjesti holokaustissa miljoonien juutalaisten kuljetukset tuhoamisleireihin. Kun liittoutuneet valtasivat Berliinin vuonna 1945, tunteeton natsirikollinen riisui SS-univormunsa ja pakeni. Tähtäimessä Eichmann (Gummerus) on tutkimuksiin, haastatteluihin ja arkistolähteisiin perustuva tositarina sekä trillerimäinen seikkailukertomus vuosia kestäneestä ajojahdista.
Holokaustin jälkeen amerikkalaissotilaat pidättivät Adolf Eichmannin ja sulkivat hänet Oberdachstettenin vankileirille. Valenimellä esiintyvä Eichmann pelkäsi jatkuvasti, että hänet tunnistettaisiin – ainoastaan SS-upseeri, eversti Opperbeck, tiesi hänen henkilöllisyytensä. SS-upseerit kokoontuivat suunnittelemaan pakoa leiriltä. Toiset upseerit auttoivat Eichmannia väärentämään henkilöllisyyspaperit Otto Heningerin nimellä, ja sotilaspalvelija yritti polttaa pois hänen SS-tatuointiaan.
Pako leiriltä onnistui, mutta seuraavaksi Eichmann sai kintereilleen Israelin turvallisuuspalvelu Mossadin. Alkoi hyytävä takaa-ajo läpi Euroopan sodanjälkeisen jälleenrakentamistyön aina Etelä-Amerikkaan asti. Natsirikollisen kiinniottaminen ei ollut helppoa, sillä se oli tehtävä salassa: Eichmann oli saatava kiinni elävänä ja hänet oli vietävä lakien vastaisesti Argentiinasta Israeliin vankilaan. Eichmann ja hänen perheensä onnistuivat piileskelemään Argentiinassa väärällä henkilöllisyydellä yli 15 vuotta, kunnes Mossad onnistui tehtävässään. Eichmann tuomittiin kuolemaan ja hänet teloitettiin hirttämällä vuonna 1962 Israelin Ramlassa.
Neal Bascomb
Neal Bascomb (s. 1971) on yhdysvaltalainen kirjailija ja toimittaja. Hän on työskennellyt myös Lontoossa, Pariisissa ja Dublinissa ja kirjoittanut useita historia-aiheisia bestseller-tietokirjoja.
Tähtäimessä Eichmann – Pahamaineisen natsirikollisen metsästys
433 sivua
Ovh 28 €
Mervin kommentti: Tämä kirja herättää paljon ajatuksia. Olen kiinnostunut juutalaisten kohtaloista, aina siitä lähtien, kun tyttönä löysin aikanaan lapsuuskotini kirjahyllystä Tadeusz Borowskyn kirjan Kotimme Auschwitz ja luin sen suuren järkytyksen vallassa. Keskitysleirillä tapahtuneet kauheudet jäivät ikuisesti mieleeni, enkä voinut ymmärtää sellaista pahuutta, raakuutta ja julmuutta. Enkä käsittänyt sitä, kuinka kokonaiset kansat osallistuivat Saksan johdolla niin kammottaviin tekoihin. En voinut myöskään käsittää, kuinka saksalaiset “yhtenä miehenä ja naisena” toteuttivat massiivisen juutalaisten joukkotuhon ja, miksi mielipuolta Hitleriä toteltiin niin totaalisesti. Elämäni aikana olen sittemmin lukenut aiheesta paljon lisää ja seurannut TV-dokumentteja juutalaisvainoista ja natsirikollisten metsästyksestä. Siitä ei ole kovinkaan kauan, kun näin ohjelman Adolf Eichmannin pakoilusta ja kiinnisaamisesta, mistä ko. kirjakin kertoo. Onneksi hirviö saatiin lopulta satimeen. Olen aina tuntenut suurta sympatiaa juutalaisia ja Israelia kohtaan. He ovat valtionsa ansainneet, niin paljon, kuin he ovat saaneet kärsiä. Heidän vainoajiensa tekoja ei voi ikinä unohtaa, eikä antaa anteeksi. Siitäkään ei ole kovin kauan, kun satuin katsomaan italialaista dokumenttia, jossa kerrottiin Euroopan uusnatsien touhuista ja laajentumispyrkimyksistä. Heidän rikolliset touhunsa kammottavat, inhottavat ja pelottavat. Kuinka valtiot voivat sallia heidän toimintaansa?
