Umami muualla Facebook

Julkaistu 12. 12. 2017 Teksti Liisa Wilska Ei kommentteja Kuvataide

Joulukortin mestarit 1/3: Jenny Nyström

Jenny Nyströmin (1854-1946) joulukortit tunnetaan kaikkialla Pohjolassa. Hänen lämmin kuvamaailmansa kertoo vuosisadanvaihteen joulunvietosta. Erityisesti taiteilija tunnetaan pohjoismaisen joulutontun luojana. Korteissaan hän on kuvannut runsaasti myös kodin joulua sekä kristillistä jouluperinnettä.

Jenny Nyström syntyi Kalmarissa Etelä-Ruotsissa vuonna 1854. Hän aloitti taideopinnot Göteborgin piirustus- ja maalauskoulussa 1865 ja jatkoi Tukholman taideakatemiassa 1873. Jenny Nyström matkasi 1880-luvulla Pariisiin stipendiaattina ja sai töitänsä esille kuuluisaan Pariisin Salonkiin.

Nyström kiinnostui tontusta jo 17-vuotiaana, kun hän luki Viktor Rydbergin sadun Lille Viggs Äfventyr på Julaftonen. Innokkaana piirtäjänä hän kuvitti sadun. Joulutarinan tontun sukujuuret ja ulkonäkö löytyvät kansanomaisista haltijatontuista.
 Joulutonttu on pitkäpartainen, rumanlainen mutta ystävällinen pieni mies, jolla oli harmaa vaatetus ja punainen myssy.

Jenny Nyströmin kuvat ovat pitkälti luoneet skandinaavisen joulukuvaston. Joulutontun tulee mielestämme näyttää juuri tällaiselta.

joulukuva191-575x387

Vaikka Nyström oli erityisen mieltynyt tonttuunsa, niin häntä kiinnosti myös perheiden joulunviettotavat. Joulukorteissa perheet valmistavat lahjoja ja jouluruokia sekä noutavat ja koristavat joulukuusta.  Joulunpyhiä vietetään esimerkiksi käymällä joulukirkossa, kisailemalla kuusen ympärillä tai ulkoilemalla talvisessa maisemassa.

jenny-nystrom-3

ImageHandler.ashx_

Ennen joulukorttiperinteen vakiintumista 1900-luvun alussa ystäviä muistettiin uudenvuodentervehdyksillä. Jenny Nyströmin korteissa esiintyi paljon onnea tuovaa symboliikkaa: neliapiloita, hevosenkenkiä sekä vaurauden merkkinä seteleitä, rahasäkkejä ja porsaita.


Kirjoita kommentti