Umami muualla Facebook

Julkaistu 27. 7. 2012 Teksti Liisa Wilska 524 kommenttia Kulttuuri

Kesäkalenteri: Muodon juurilla taiteilijakodeissa Arvottu

Millaisessa kodissa taiteilija Venny Soldan-Brofeldt asui perheineen Tuusulanjärven rannalla? Entä miltä näytti naapurissa, Eero Järnefeltin luona Suvirannassa? Millaisia esineitä taiteilijakodeissa oli ja miten taiteilijat ovat niitä ikuistaneet teoksiinsa? Tästä kaikesta kertoo Järvenpään taidemuseon Muodon juurilla -näyttely.

(Vasemmalla Venny Soldan-Brofeldtin maalaus Kaarina Antintytär, 1935, öljy. Kuva: Järvenpään taidemuseo/ Matias Uusikylä)

Tuusulan Rantatien taiteilijayhteisössä elettiin monitaiteellisessa vuorovaikutuksessa ja ateljeekodit muodostuivat englantilaisen Arts and Crafts -liikkeen hengessä myös uuden suomalaisen muotoilukulttuurin edistäjiksi. Taideteollisuusmies William Morrisin (1834-1896) perustama liike halusi palauttaa käsityön arvostuksen sekä synnyttää ajatuksen rakennuksen ja sisustuksen käsittelemisestä yhtenä esteettisenä kokonaisuutena. Samalla se halusi teollistumisen  vastapainoksi korostaa elämän luonnonmukaisuutta. Pyrkimyksenä oli yhdistää niin rakennukset, sisustukset kuin puutarhatkin osaksi arjen elämää. Morrisin ihanne oli “simple life” – yksinkertainen elämä ja tätä ihannetta Tuusulanjärven taiteilijakodeissakin pyrittiin noudattamaan.

Eero Järnefeltin Suviranta

Juhani Ahon ja Venny Soldan-Brofeldtin Ahola

Taiteilijaperheet suosivatkin käsityönä valmistettuja esineitä ja Venny Soldan-Brofeldt, kuten Eero Järnefelt ja Pekka Halonen, suunnittelivat huonekaluja, tekstiilejä ja arjen käyttötavaroita ateljeekoteihinsa. Yksinkertaisuuden ja maalaiselämän ihannointi sekä uskollisuus materiaaleille olivat taiteilijoille tärkeitä.  Oman värinsä suomalaisiin taiteilijakoteihin toi myös kansallisromanttinen kiinnostus Karjalan rakennustaiteeseen ja perinteeseen. Tässä ajattelussa ovat juuret myös suomalaisen muotoilun aatteille ja tyyleille, joista Järvenpään taidemuseon näyttely kertoo rinnastaen taiteen ja muotoilun kultakauden teoksia keskenään.

Pekka Halosen vuonna 1902 valmistunut kansallisromanttinen Halosenniemi

Runoilija J.H. Erkon Erkkola

Muodon juurilla taiteilijakodeissa
8.6.-30.9. 2012

Järvenpään taidemuseo
Kirjastokatu 8, Järvenpää

Aukioloajat: toukokuu-syyskuu ti-su 11-18

Tuusulan Rantatien taiteilijayhteisö

Eero Järnefelt: Suviranta, vesiväri. Kuva Järvenpään taidemuseo/Matias Uusikylä

Arvonta

Arvomme elokuun puolivälissä kaikkien aiheeseen komentoineiden kesken yhden herkullisen Jam It! -hillopakkauksen, jossa on neljä pientä hillopurkkia.

Oletko kiinnostunut taiteilijakodeista? Missä olet vieraillut?

Arvonnan voitti Annuliini. Lämpimät onnittelut!

Aiheet: , , , , , , ,

524 kommenttia

  1. Olen käynyt Halosenniemessä,

    Olen käynyt Halosenniemessä, Ainolassa, Hvitträskissä ja Emil Cedercreutzilla

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sirhe

    27. 7. 2012 6.47

  2. jonkin verran.

    jonkin verran.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    poju

    27. 7. 2012 7.33

  3. en ole käynyt

    en ole käynyt missään

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tarjap

    27. 7. 2012 7.38

  4. Akseli Gallen-Kallelan erämaa-ateljeessa

    Akseli Gallen-Kallelan erämaa-ateljeessa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    herraelmeri

    27. 7. 2012 7.43

  5. ei kiinnosta

    ei kiinnosta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hassu

    27. 7. 2012 7.44

  6. Jonkun verran, olen

    Jonkun verran, olen vieraillut taöu maalrin kodissa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    slk

    27. 7. 2012 7.49

  7. En ole vieraillut.

    En ole vieraillut.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Yanne

    27. 7. 2012 7.51

  8. En pidä taiteesta.

    En pidä taiteesta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Zarus

    27. 7. 2012 7.51

  9. ei ole mun

    ei ole mun “juttuni”

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ÄIPYLI

    27. 7. 2012 7.57

  10. Kyllä. Olen käynyt

    Kyllä. Olen käynyt Repinin Terijoen huvilassa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Stella

    27. 7. 2012 7.59

  11. Hieman kiinnostunut. Savossa

    Hieman kiinnostunut. Savossa oli joku tämmöinen paikka, mutta en yhtään muista siitä tarkemmin. Se oli koulun järjestämä retki kauan sitten. :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Niina

    27. 7. 2012 8.08

  12. Pekka Halosen taitelijakodissa,

    Pekka Halosen taitelijakodissa, Ainolassa ja Hviträskissä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mari

    27. 7. 2012 8.10

  13. ei kiinnosta

    ei kiinnosta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hilleri

    27. 7. 2012 8.11

  14. Olen vieraillut ja

    Olen vieraillut ja aiemmin asunutkin taiteilijakodin naapurissa. Tokihan työrauhan taiteilijalle annoin etten mennyt sinne jatkuvasti molottamaan.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    molovieraaKsi

    27. 7. 2012 8.14

  15. En ole (vielä)

    En ole (vielä) vieraillut yhdessäkään taiteilijakodissa, mutta kiinnostaisi kyllä. Pienten lasten kanssa vierailut kohdistuneet toisenlaisiin paikkoihin…

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pilvi

    27. 7. 2012 8.19

  16. Jonkin verran kiinnostunut

    Jonkin verran kiinnostunut

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Italo

    27. 7. 2012 8.20

  17. Kiinnostaa kyllä

    Kiinnostaa kyllä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pamina

    27. 7. 2012 8.21

  18. en ole käynyt

    en ole käynyt

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    angel

    27. 7. 2012 8.23

  19. en erityisemmin urho

    en erityisemmin
    urho kekkosen

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    piip

    27. 7. 2012 8.25

  20. Kyllä olen kiinnostunut

    Kyllä olen kiinnostunut ja myös vieraillut useissa ja käyn vaikka toistamiseen samassa paikassa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Rica

    27. 7. 2012 8.25

  21. En ole tainut

    En ole tainut käydä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ann

    27. 7. 2012 8.28

  22. Kiinnostaa.Tänä kesänä vierailen

    Kiinnostaa.Tänä kesänä vierailen Sibeliuksen syntymäkodissa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    fia

    27. 7. 2012 8.30

  23. visavuori

    visavuori

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    intsu

    27. 7. 2012 8.35

  24. Olen kiinnostunut. Viimeksi

    Olen kiinnostunut. Viimeksi olen käynyt taidelinnassa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tl66

    27. 7. 2012 8.36

  25. en ole vielä

    en ole vielä vieraillut

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    villiviini

    27. 7. 2012 8.37

  26. Runebergin kodissa Porvoossa.

    Runebergin kodissa Porvoossa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mammuli

    27. 7. 2012 8.41

  27. Jonkun verran kiinnostaa,

    Jonkun verran kiinnostaa, jos lomamatkan viereen osuu.. Halosenniemessä olen käynyt, Aleksis Kiven kodissa, ulkomailla myös eri taiteilijoiden kodeissa, kuten Picasson talossa Malagassa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tintti

    27. 7. 2012 8.41

  28. Kiinnostaa.

    Kiinnostaa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    LK

    27. 7. 2012 8.43

  29. Olen. Hvitträskissä mm.

    Olen. Hvitträskissä mm.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kerkko

    27. 7. 2012 8.45

  30. en ole käynyt

    en ole käynyt vielä missään

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    antti

    27. 7. 2012 8.48

  31. En ole vieraillut,

    En ole vieraillut, kyllä kiinnostaa!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Fammu

    27. 7. 2012 8.49

  32. En ole käynyt

    En ole käynyt vielä missään.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tara

    27. 7. 2012 8.53

  33. empä oikeastaan

    empä oikeastaan

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    heidi

    27. 7. 2012 8.58

  34. Olen vieraillut Sibeliuskodissa.

    Olen vieraillut Sibeliuskodissa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    duff

    27. 7. 2012 9.00

  35. Kyllä kiinnostaa... Olen

    Kyllä kiinnostaa… Olen kylläkin käynyt vain Ainolassa ja Hvitträskissä…

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sarituulikki

    27. 7. 2012 9.01

  36. En ole vieraillut.

    En ole vieraillut.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Hande

    27. 7. 2012 9.04

  37. Hyvin vähän on

    Hyvin vähän on kiinnostusta, mutta olen kyllä käynyt muutamassa vanhassa kartanossa Keski-Suomessa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Maaku

    27. 7. 2012 9.08

  38. Ei kyllä kiinnosta

    Ei kyllä kiinnosta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Safira

    27. 7. 2012 9.14

  39. olen, olen vieraillut

    olen, olen vieraillut varmaan liki kymmenessä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mary

    27. 7. 2012 9.16

  40. kyllä kiinnostaa

    kyllä kiinnostaa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tupu

    27. 7. 2012 9.18

  41. Monenlaisissa, useimmat taiteilijat

    Monenlaisissa, useimmat taiteilijat kantavat kotiaan mukanaan, varsinkin nykyisin, kun asunnottomuus ja köyhyys on kasvussa, monilla ei ole kotia lainkaan.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Accordion

    27. 7. 2012 9.25

  42. en

    en

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    pete

    27. 7. 2012 9.26

  43. Olen kiinnostunut mutta

    Olen kiinnostunut mutta en kyllä muista koskaan moisessa Suomessa vierailleeni…

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Olga

    27. 7. 2012 9.29

  44. Kyllä, pyrin käymään

    Kyllä, pyrin käymään aina vain kun on mahdollista erilaisisa taiteilijakodeissa. Viime viikolla kävin Posiolla, taiteilija Anu Pentikin ensimmäisessä kodissa, jossa hän aloitti keramiikan ja nahkan työstämisen. Upea kokemus. Itselläni on juuri noita 70-luvun alkupuolen Pentikin suunnittelemia tuotteita: laukkuja,pussukoita, kynttilänjalkoja.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Marra

    27. 7. 2012 9.29

  45. Tämä juttu sai

    Tämä juttu sai kyllä kiinnostumaan, en ole ennen käynyt.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    JJ

    27. 7. 2012 9.37

  46. En ole käynut

    En ole käynut taiteilijakodeissa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Lusse

    27. 7. 2012 9.38

  47. Kiinnostaa. Olen vieraillut

    Kiinnostaa. Olen vieraillut Ainolassa, Halosenniemessä. Hvitträskissä ja Marilassa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Laisa

    27. 7. 2012 9.39

  48. Jonkin verran olen

    Jonkin verran olen kierrellyt.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kukkameri

    27. 7. 2012 9.44

  49. en ole käynyt

    en ole käynyt

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ippe

    27. 7. 2012 9.50

  50. Jotkut kiinnostaisivat, ei

    Jotkut kiinnostaisivat, ei vielä ole osunut kohdalle

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    marjo66

    27. 7. 2012 9.53

  51. Lapsena on tullut

    Lapsena on tullut käytyä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Aino

    27. 7. 2012 9.56

  52. En ole erityisemmin

    En ole erityisemmin kiinnostunut.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Nipsu

    27. 7. 2012 9.56

  53. Jepujee. Halosenniemi, Villa

    Jepujee.
    Halosenniemi, Villa Hvitträsk ja Ainola.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Greekaz

    27. 7. 2012 9.58

  54. Olen käynyt mm.

    Olen käynyt mm. Ainolassa, Halosenniemessä ja Visavuoressa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tua

    27. 7. 2012 9.59

  55. En ole kiinnostunut

    En ole kiinnostunut

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mapo

    27. 7. 2012 9.59

  56. En ole kiinostunut.

    En ole kiinostunut.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Assu

    27. 7. 2012 10.05

  57. en kauhean kiinnostunut

    en kauhean kiinnostunut

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    HLL

    27. 7. 2012 10.08

  58. Kyllä olen kiinnostunut,

    Kyllä olen kiinnostunut, mutta en muistaakseni ole niissä vieraillut.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pipsa

    27. 7. 2012 10.09

  59. en ole käynyt

    en ole käynyt

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tipe

    27. 7. 2012 10.10

  60. Olen kiinnostunut taiteilijakodeista.

    Olen kiinnostunut taiteilijakodeista. Olen käynyt Särestöniemi- museossa , Reidar Särestöniemen taiteilijakodissa Kittilässä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Annmari

    27. 7. 2012 10.20

  61. e ole vieraillut

    e ole vieraillut taiteilijakodeissa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hanna

    27. 7. 2012 10.26

  62. esim Eeva Ryynäsen

    esim Eeva Ryynäsen ateljee Lieksassa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jaakko

    27. 7. 2012 10.28

  63. Olen kiinnostunut, on

    Olen kiinnostunut, on tullut käytyä mm. Ainolassa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Paula

    27. 7. 2012 10.31

  64. Taiteilijakodit ovat hurmaavia

    Taiteilijakodit ovat hurmaavia
    Olen erittäin kiinnostunut, koska taiteilijakodit ovat yleinsä kauniin luonnon/ympäristön ympäröiviä ja sisältä persoonallisia. Tästä huolimatta en ole vielä vieraillut missään suomalaisessa taiteilijakodissa, vaikka se onkin ollut aikomuksena.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Karkki

    27. 7. 2012 10.33

  65. En nyt sanoisi

    En nyt sanoisi että erityisen kiinnostsunut, mutta Aleksis kiven synnyinkodissa olen vieraillut.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Víchii

    27. 7. 2012 10.33

  66. Heh, juurikin noissa

    Heh, juurikin noissa olen vieraillut pariinkiin kertaa ja lisäksi Alvar Aallon kesäkodissa Muuratsalossa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    MiKi

    27. 7. 2012 10.34

  67. Kyllä vain. Esim.

    Kyllä vain. Esim. Gallen-Kallelassa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    m

    27. 7. 2012 10.48

  68. En ole

    En ole

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kaprika

    27. 7. 2012 10.50

  69. halosenniemen läheiset paikat

    halosenniemen läheiset paikat kaikki

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    japi

    27. 7. 2012 10.50

  70. namii

    namii

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    laalaa

    27. 7. 2012 10.57

  71. kiertelen kesäisin mitä

    kiertelen kesäisin mitä erilaisemmissa taiteilija paikoissa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ghita

    27. 7. 2012 11.04

  72. Hvitträskissä

    Hvitträskissä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mari54

    27. 7. 2012 11.05

  73. en ole vieraillut

    en ole vieraillut enkä kiinnostunut

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tss

    27. 7. 2012 11.08

  74. en ole

    en ole

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    esko

    27. 7. 2012 11.10

  75. kyllä, Eeva Ryynäsen

    kyllä, Eeva Ryynäsen ateljee Lieksassa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    aakoo

    27. 7. 2012 11.12

  76. en ole vieraillut.

    en ole vieraillut. jos joskus kohdalle sattuu, niin voisin käydä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    RR

    27. 7. 2012 11.12

  77. kiinnostaa

    kiinnostaa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    atula

    27. 7. 2012 11.15

  78. en ole käynyt,mutta

    en ole käynyt,mutta kovasti kiinnostaa ja haluaisin käydä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    puhi

    27. 7. 2012 11.18

  79. Eipä ihmeemmin kiinosta.

    Eipä ihmeemmin kiinosta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sari

    27. 7. 2012 11.18

  80. Kiinnostaa jonkin verran.

    Kiinnostaa jonkin verran. Olen käynyt ainakin Gallen-Kallelan kodissa sekä Hvitträskissä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    spicy

    27. 7. 2012 11.20

  81. en ole käynyt

    en ole käynyt missään

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    miisu

    27. 7. 2012 11.21

  82. Hei, En ole

    Hei,

    En ole vielä käynyt mutta Eva Ryynäsen ateljee kiinnostaa ja siellä aikomus käydä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jusu-

    27. 7. 2012 11.22

  83. Gallen-Kallelan kodissa olen

    Gallen-Kallelan kodissa olen käynyt, en muissa, mutta kiinnostaa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pirde

    27. 7. 2012 11.23

  84. sibeliksen ainolassa

    sibeliksen ainolassa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sipe

    27. 7. 2012 11.35

  85. En ole vielä

    En ole vielä ehtinyt mutta tarkoitus olisi käydä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    lissukka

    27. 7. 2012 11.38

  86. Olen kiinnostunut, mutten

    Olen kiinnostunut, mutten vieraillut.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sikurina

    27. 7. 2012 11.41

  87. en ole kiinnostunut

    en ole kiinnostunut erityisemmin taiteesta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jenna

    27. 7. 2012 11.44

  88. olen joskus käynyt

    olen joskus käynyt Ainolassa ja hviträskissä, mutta muuten en tunne syvempää mielenkiintoa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    juha

    27. 7. 2012 11.47

  89. En ole kovinkaan

    En ole kovinkaan kiinnostunut, mutta voisihan sitä käydä jos paikalle sattuisi.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ansu

    27. 7. 2012 11.52

  90. Olen vieraillut Akseli

    Olen vieraillut Akseli Gallen-Kallelan taidemuseossa Espoossa. Kyllä voisin muissakin vierailla, eli kiinnostaa! :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Helene

    27. 7. 2012 11.54

  91. Olen vieraillut Hvitträskissä

    Olen vieraillut Hvitträskissä ja Halosenniemessä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Helena

    27. 7. 2012 12.03

  92. Mielenkiintoista, mutta en

    Mielenkiintoista, mutta en ole vieraillut.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mari

    27. 7. 2012 12.16

  93. Hyvää hilloa

    Hyvää hilloa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ritu

    27. 7. 2012 12.17

  94. en=en missään

    en=en missään

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    gdgf

    27. 7. 2012 12.22

  95. Emil Wikströmin koti

    Emil Wikströmin koti Visavuori Valkeakoski

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    lena

    27. 7. 2012 12.25

  96. Olen vieraillut Akseli

    Olen vieraillut Akseli Gallen-Kallelan kodissa ja kyllähän nuo kiinnostavia ovat.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Asta

    27. 7. 2012 12.32

  97. Halosenniemessä ja HVitträskissä

    Halosenniemessä ja HVitträskissä olen käynyt, Eino Leinon pikkumökissä myös. Kiinnostaa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    piaS

    27. 7. 2012 12.37

  98. Noormarkussa sijaiseva Maire

    Noormarkussa sijaiseva Maire Gullichsenin Villa Mairea taitaa olla ainoa, mutta sitäkin viehättävämpi taiteilijakotikokemukseni. Myös luonnonkaunis ympäristö luo erityisen tunnelman.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Perenaine

    27. 7. 2012 12.40

  99. Oishan se ok

    Oishan se ok mutta en ole tainut käydä missään jos oikein muistan

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tåpias

    27. 7. 2012 12.43

  100. en

    en

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hpp

    27. 7. 2012 12.44

  101. Tuusulanjärven rannalla olevien

    Tuusulanjärven rannalla olevien kohteiden kautta on tie kulkenut

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    KeljuK

    27. 7. 2012 12.49

  102. EN OLE EHTINYT

    EN OLE EHTINYT VIELÄ MIHINKÄÄN.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    VIENO HAJU

    27. 7. 2012 12.53

  103. Olen ja olen

    Olen ja olen käynyt kyllä useammassakin.
    Siirryn aina ajassa taakse päin aina talon silloisen haltijan aikaan , minulle historia on kovin tärkeää.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    PIRKKO

    27. 7. 2012 12.55

  104. ei ole tullut

    ei ole tullut käytyä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    siru

    27. 7. 2012 12.58

  105. Mielenkiintoisia ja upeita

    Mielenkiintoisia ja upeita paikkoja nuo taiteilijakodit. Itse olen vieraillut vain Visavuoressa ja Hvitträskissä. Täytyypä lähteä vielä tänä kesänä ainakin Järvenpäähän.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    klaara

    27. 7. 2012 13.00

  106. en ole, mutta

    en ole, mutta haluaisin ehdottomasti käydä kaikissa näissä suomalaisissa kohteissa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mari

    27. 7. 2012 13.01

  107. En ole käynyt,

    En ole käynyt, pitäisiköhän?

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Viu

    27. 7. 2012 13.04

  108. Hienoja rakennuksiahan ne

    Hienoja rakennuksiahan ne on.
    Olen käynyt Gallen-Kallelan Kalelassa pari kertaa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    piks

    27. 7. 2012 13.23

  109. En ole käynyt,

    En ole käynyt, eikä paljoa kiinnostakaan :D

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    naaaaaaa

    27. 7. 2012 13.24

  110. en, eikä suuresti

    en, eikä suuresti kiinostakkaan.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jari

    27. 7. 2012 13.27

  111. Toki. Koti kertoo

    Toki. Koti kertoo paljon – mutta ei sittenkään sitä tärkeintä eli miksi ihmisestä tulee taiteilija.
    Voi kun tältä köyhältä taiteilijaelämältä liikenisikin taloudellisisa resursseja taitelijakodeissa vierailuihin :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Uranus

    27. 7. 2012 13.37

  112. Kiinnostaa mutta en

    Kiinnostaa mutta en ole käynyt

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    iines

    27. 7. 2012 13.45

  113. olen kiinnostunut taiteilijakodeista

    olen kiinnostunut taiteilijakodeista useassa olen käynyt tutustumassa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    eeka

    27. 7. 2012 13.53

  114. Ainolassa ja Emil

    Ainolassa ja Emil Cedercreutzilla olen ainakin käynyt. Kiinnostaa, kun osuu matkan varrelle.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Päivi

    27. 7. 2012 14.06

  115. olen käynyt visavuoressa

    olen käynyt visavuoressa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    anja

    27. 7. 2012 14.19

  116. En ole vieraillut,

    En ole vieraillut, mutta olisi kyllä kiinnostavaa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Maija

    27. 7. 2012 14.20

  117. En ole ollut

    En ole ollut kiinnostunut vierailemaan.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tuisku

    27. 7. 2012 14.22

  118. Kiinnostusta on, mutta

    Kiinnostusta on, mutta en ole käynyt vielä sellaisessa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Rippostiina

    27. 7. 2012 14.23

  119. Olen kiinnostunut, mutten

    Olen kiinnostunut, mutten ole koskaan käynyt.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sanne

    27. 7. 2012 14.24

  120. Olen muistaakseni käynyt

    Olen muistaakseni käynyt joskus Aleksis Kiven syntymäkodissa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jamppa

    27. 7. 2012 14.25

  121. Ei ole tullut

    Ei ole tullut vierailtua.Täytyisi kyllä mennä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    timppa68

    27. 7. 2012 14.26

  122. Ruovedellä olen käynyt

    Ruovedellä olen käynyt Akseli Gallen-Kallelan ateljeessa.Ihana paikka!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    minttu66

    27. 7. 2012 14.27

  123. Kiinnostaa jonkin verran,

    Kiinnostaa jonkin verran, mutta en ole vielä päässyt vierailemaan muistaakseni yhdessäkään.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Maria

    27. 7. 2012 14.30

  124. en ole vieraillut

    en ole vieraillut eikä kiinnosta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kirsikka

    27. 7. 2012 14.33

  125. En oel erityisen

    En oel erityisen kiinnostunut

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mimi

    27. 7. 2012 14.36

  126. sibeliuksen syntymäkoti

    sibeliuksen syntymäkoti

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    KK

    27. 7. 2012 14.44

  127. sibeliuksen koti

    sibeliuksen koti

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    elq

    27. 7. 2012 14.53

  128. no enpä llioin

    no enpä llioin

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ramona

    27. 7. 2012 14.58

  129. Juu, mikä ettei.

    Juu, mikä ettei. En ole kylläkään vieraillut.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    pirre

    27. 7. 2012 15.02

  130. KIINNOSTAA KODIT, MUTTA

    KIINNOSTAA KODIT, MUTTA EN OLE KÄYNYT

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mabu

    27. 7. 2012 15.05

  131. Olen kiinnostunut jonkin

    Olen kiinnostunut jonkin verran, mutta olen vieraillut niissä aika vähän. Nuorena perheeni vei minut Sibeliuksen kotiin ja Pietarissa käydessäni vierailin Anna Ahmatovan kodissa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Elina

    27. 7. 2012 15.08

  132. En

    En

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    JP

    27. 7. 2012 15.10

  133. Runebergin kodissa Porvoossa

    Runebergin kodissa Porvoossa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mliisa

    27. 7. 2012 15.15

  134. Jäkissä asuneensa esitellyt

    Jäkissä asuneensa esitellyt taiteilijakodit ovat hyvinkin tuttuja

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Maija

    27. 7. 2012 15.36

  135. Olen käynyt vain

    Olen käynyt vain Cecar Manriquen taiteilijakodissa Teneriffan saarella.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Wirpukka

    27. 7. 2012 15.42

  136. En ole käynyt

    En ole käynyt

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    TheZ2K

    27. 7. 2012 15.54

  137. En ole kiinnostunut

    En ole kiinnostunut

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    marme

    27. 7. 2012 15.57

  138. Kiinnostaisi kyllä, mutten

    Kiinnostaisi kyllä, mutten ole päässyt käymään.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Liekki

    27. 7. 2012 15.58

  139. Kiviäkin kiinnostaa

    Kiviäkin kiinnostaa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kukkadikki

    27. 7. 2012 16.02

  140. Kiinnostaa. Vierailen aina,

    Kiinnostaa. Vierailen aina, kun kohdalle sattuu.
    Tuttuja mm. Halosenniemi, Ainola, Hvitträsk, Visavuori ja Runebergin koti.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ve-Ha

    27. 7. 2012 16.02

  141. en ole juuri

    en ole juuri kiinnostunut.. :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    e99

    27. 7. 2012 16.13

  142. En ole vieraillut

    En ole vieraillut varmaan missään. Lapsien ollessa pieniä, kohteet valikoituivat hieman toisenlaisiksi, nyt kyllä voisi vierailla.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ahle

    27. 7. 2012 16.17

  143. en ole vieraillut

    en ole vieraillut missään

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sussukka

    27. 7. 2012 16.19

  144. Olen kiinnostunut, mutten

    Olen kiinnostunut, mutten ole tähän mennessä käynyt.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Melissa

    27. 7. 2012 16.26

  145. olen kiinnostunut vierailemaan

    olen kiinnostunut vierailemaan taiteilijakodeissa, vaikkakaan en ole niissä ehtinyt juuri vierailemaan.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    vetku

    27. 7. 2012 16.41

  146. Terijoella Repinin kodissa.

    Terijoella Repinin kodissa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kahvijänö

    27. 7. 2012 16.42

  147. Ei niin paljoa

    Ei niin paljoa kiinnosta ,että olisin jossain käynyt.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    John

    27. 7. 2012 16.42

  148. En ole vieraillut,

    En ole vieraillut, mutta kiinnostaisi joskun käydä jossakin taitelijakodissa =)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mammanen

    27. 7. 2012 16.43

  149. En ole vieraillut

    En ole vieraillut missään taiteilijakodissa. Kyllä olisi hieno käydä jossain.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    JONNANEMMA

    27. 7. 2012 16.49

  150. En ole pääsyt

    En ole pääsyt käymään

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    MARIN

    27. 7. 2012 16.51

  151. Halosenniemessä sekä muissa

    Halosenniemessä sekä muissa rantatien varrella olevissa kodeissa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    karpalo

    27. 7. 2012 16.51

  152. kiinnostavia ovat, mutta

    kiinnostavia ovat, mutta ei ole tullut vielä monessa käytyä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    riti

    27. 7. 2012 16.55

  153. en ole käynyt

    en ole käynyt

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sirkka

    27. 7. 2012 17.04

  154. Olen vieraillut Halosenniemessä,

    Olen vieraillut Halosenniemessä, Tarvaspäässä ja Hvitträskissä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    POSsu1949

    27. 7. 2012 17.06

  155. jonkun verran,eva ryynäsen

    jonkun verran,eva ryynäsen ateljee oli fantastinen

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ice

    27. 7. 2012 17.35

  156. Enpä juurikaan

    Enpä juurikaan

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    A.R.

    27. 7. 2012 17.44

  157. No ei kyllä

    No ei kyllä kiinnosta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    dugu

    27. 7. 2012 17.49

  158. en ole vieraillut

    en ole vieraillut

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    yo-yo

    27. 7. 2012 17.50

  159. En ole käynyt,

    En ole käynyt, mutta kiinnostaa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Polkka

    27. 7. 2012 17.50

  160. Olen käynyt Kari

    Olen käynyt Kari Suomalaisen taiteilijakodissa Visavuoressa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kikero

    27. 7. 2012 17.54

  161. en kauhean kiinnostunut,

    en kauhean kiinnostunut, mutta vieraillut olen Kittilässä Reidar Särestöniemen ateljeessa ja hänen syntymäkodissaan ja nähnyt veljensä Antun.(joskus 80-luvulla)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    minna

    27. 7. 2012 17.54

  162. En ole käynyt

    En ole käynyt

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sus

    27. 7. 2012 18.01

  163. Olen kiinnostunut taiteilijakodeista.

    Olen kiinnostunut taiteilijakodeista. Olen vieraillut ainakin Ilmari Kiannon taiteilijakodissa Suomussalmella.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    MrR

    27. 7. 2012 18.04

  164. kyllä, Taivalkoskella Päätalo-kotimuseossa

    kyllä, Taivalkoskella Päätalo-kotimuseossa käyty

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Hellu63

    27. 7. 2012 18.16

  165. Kyllä kiinnostaisi,mutta kaikki

    Kyllä kiinnostaisi,mutta kaikki on vielä näkemättä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jigi

    27. 7. 2012 18.29

  166. En ole käynyt,

    En ole käynyt, mutta kiinnostaisi kyllä vierailla

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tiinu

    27. 7. 2012 18.42

  167. En ole käynnyt,Särestöniemessä

    En ole käynnyt,Särestöniemessä haluaisin käydä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kipsu

    27. 7. 2012 18.44

  168. Olen käynyt Taivalkoskella

    Olen käynyt Taivalkoskella Kalle Päätalon lapsuudenkodissa ja Porvoossa Runebergien taitelijakodissa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tuulispää

    27. 7. 2012 18.59

  169. ei oikein kiinnosta

    ei oikein kiinnosta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    rali

    27. 7. 2012 19.00

  170. En ole kiinnostunut.

    En ole kiinnostunut.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sa

    27. 7. 2012 19.02

  171. Olen käynyt mm.

    Olen käynyt mm. Aholassa ja Runebergien museokodissa Porvoossa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Zerotin

    27. 7. 2012 19.08

  172. En ole k

    En ole k

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tiiu

    27. 7. 2012 19.10

  173. Kiinnostunut olen, mutta

    Kiinnostunut olen, mutta en nyt muista olenko missään vieraillut!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Otto R.

    27. 7. 2012 19.17

  174. Nyt kun minulla

    Nyt kun minulla on enemmän aikaa, aionkin vierailla joissakin taiteilijakodeissa – kunhan keksin jonkin edullisen bussireissun. Niitähän nykyään riittää.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    UFo

    27. 7. 2012 19.19

  175. Eipä ole vielä

    Eipä ole vielä tilaisuutta tarjoutunut, omaa autoa ei ole myöskään.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jansku

    27. 7. 2012 19.20

  176. Reidar Särestöniemen kodissa

    Reidar Särestöniemen kodissa olen vieraillut pohjoisessa kierrellessä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Macke

    27. 7. 2012 19.21

  177. Muutamassa paikassa olen

    Muutamassa paikassa olen käynyt. Olivat enimmäkseen hienoja rakennuksia täynnänsä komeita esineitä. Upeita kokonaisuuksia.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mandariini

    27. 7. 2012 19.22

  178. En ole käynyt

    En ole käynyt

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Päivi

    27. 7. 2012 19.29

  179. Säreistöniemessä on käyty.

    Säreistöniemessä on käyty.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    koopas

    27. 7. 2012 19.29

  180. VOIS SITÄ KÄYDÄ

    VOIS SITÄ KÄYDÄ KATSOMASSA KUN MATKAN VARRELLE TULEE

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    KAHI

    27. 7. 2012 19.33

  181. Juhani Ahon kodissa

    Juhani Ahon kodissa Iisalmessa tuli juuri käytyä heinäkuussa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Leijonaemo

    27. 7. 2012 19.38

  182. eipä oo vissii

    eipä oo vissii tullu käytyä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jay

    27. 7. 2012 19.39

  183. Hviträskissä olen käynut

    Hviträskissä olen käynut en muualla,ei kauheasti kiinnosta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ansu

    27. 7. 2012 19.57

  184. Olen käynyt kaikissa

    Olen käynyt kaikissa muissa paitsi Erkkolassa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tamias

    27. 7. 2012 20.25

  185. olen kiinnostunut, en

    olen kiinnostunut, en vain ole käynyt missään

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    eira

    27. 7. 2012 20.38

  186. en ole käynyt,

    en ole käynyt, mutta haluaisin käydä jossakin

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    heikki

    27. 7. 2012 20.38

  187. en ole käynyt

    en ole käynyt

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    henni

    27. 7. 2012 20.39

  188. en ole käynyt,

    en ole käynyt, mutta käyn joskus

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    marjo

    27. 7. 2012 20.39

  189. Eero Järnefeltin koti

    Eero Järnefeltin koti olisi mielenkiintoinen kohde. Samoin kyllä nuo muutkin.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kaisa Kaulio

    27. 7. 2012 20.41

  190. eipä ole tullut

    eipä ole tullut käytyä vielä!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    laura

    27. 7. 2012 20.41

  191. Olen kiinnostunut mutta

    Olen kiinnostunut mutta en ole vieraillut yhdessäkään.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Rippa

    27. 7. 2012 20.46

  192. En ole vieraillut

    En ole vieraillut mutta tulen varmasti vierailemaan 15 vuoden sisällä!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    33tu

    27. 7. 2012 20.53

  193. Joel Lehtosen syntymäkodissa.

    Joel Lehtosen syntymäkodissa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    stiinuska

    27. 7. 2012 21.11

  194. en oo käyny

    en oo käyny

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Marko Krrank

    27. 7. 2012 21.30

  195. En ole vieraillut

    En ole vieraillut missään, mutta jos satun sellaisen ohi sopivasti kulkemaan ajan kanssa, niin piipahtanen.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kapsu

    27. 7. 2012 21.43

  196. En ole vieraillut,

    En ole vieraillut, jonkin verran kiinnostaa. Riippuu henkilöstä/taiteenlajista.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    suvi s

    27. 7. 2012 21.59

  197. En ole kiinnostunut,

    En ole kiinnostunut, sillä ne ovat ankeita.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Faasi

    27. 7. 2012 22.19

  198. juu voishan noissa

    juu voishan noissa joskus käydä :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tallu

    27. 7. 2012 23.19

  199. Olen ihan kiinnostunut.

    Olen ihan kiinnostunut. Lähinnä olen vieraillut Tuusulanjärven eri taiteilijakodeissa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kamssu

    27. 7. 2012 23.20

  200. Ainolassa olen käynyt

    Ainolassa olen käynyt ainoastaan.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Nevernemo

    27. 7. 2012 23.30

  201. kyllä ne kiinnostaa,

    kyllä ne kiinnostaa, mutta en ole käynyt vielä missään.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    aksu

    28. 7. 2012 0.06

  202. Enpä erityisemmin, enkä

    Enpä erityisemmin, enkä ole vieraillut.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    fii

    28. 7. 2012 0.13

  203. Runebergin kotona Porvoossa

    Runebergin kotona Porvoossa ja Ainolassa on tullut piipahdettua.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pia

    28. 7. 2012 1.50

  204. En ole vielä

    En ole vielä vieraillut yhdessäkään taiteilijakodissa, mut Ainolassa haluaisin käydä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Elkka

    28. 7. 2012 3.05

  205. en oo

    en oo

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jyrki

    28. 7. 2012 5.53

  206. Visavuoressa.

    Visavuoressa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Patako

    28. 7. 2012 5.57

  207. En ole käynyt

    En ole käynyt missään.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    KatLi

    28. 7. 2012 6.00

  208. En ole itse

    En ole itse vielä vieraillut missään noissa valitettavasti.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Megabass

    28. 7. 2012 6.17

  209. enpä ole tullut

    enpä ole tullut vierailleeksi, olis kyllä kiva joku taiteilijakoti käydä tsekkaamassa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sar i

    28. 7. 2012 7.10

  210. En ole koskaan

    En ole koskaan kaynyt.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mini

    28. 7. 2012 7.14

  211. En ole vieraillut.

    En ole vieraillut.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Myy

    28. 7. 2012 7.14

  212. en ole

    en ole

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kyynel

    28. 7. 2012 8.28

  213. En ole kiinnostunut

    En ole kiinnostunut

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Minstu

    28. 7. 2012 8.36

  214. En ole ikinä

    En ole ikinä vieraillut taitelijakodissa, mutta jos eteen sattuisi niin kyllä vierailisin. Taiteilijoiden sisustustyylit, ja varsinkin omien teosten esillepano omissa kodeissaaan kiinnostaa erityisesti.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Leena

    28. 7. 2012 8.45

  215. En ole käynyt,

    En ole käynyt, mutta kiinnostaisi kovasti.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Anu

    28. 7. 2012 8.52

  216. en ole käynyt

    en ole käynyt vielä missään

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    flashis

    28. 7. 2012 8.56

  217. en ole käynyt,

    en ole käynyt, kiinnostaisi kyllä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jasmin

    28. 7. 2012 8.58

  218. Olen kiinnostunut, mutta

    Olen kiinnostunut, mutta en ole vielä käynyt missään.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    pirita mäkinen

    28. 7. 2012 9.07

  219. Halosenniemessä, Ainolassa, Gallelassa,

    Halosenniemessä, Ainolassa, Gallelassa, ja parissa muussa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Hupunen

    28. 7. 2012 9.08

  220. ainakin ainolassa

    ainakin ainolassa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jenn

    28. 7. 2012 9.32

  221. En ole kiinnostunut

    En ole kiinnostunut taiteesta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Täti

    28. 7. 2012 9.48

  222. Olen kiinnostunut, mutta

    Olen kiinnostunut, mutta en ole ehtinyt vierailla niistä missään

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Atti

    28. 7. 2012 10.33

  223. Taiteilijoiden kodit ovat

    Taiteilijoiden kodit ovat tosi kiinnostavia. Olen vieraillut Halosenniemessä, Ruovedellä Gallen-Kallelan kodissa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Maija-Leena Virtanen

    28. 7. 2012 10.39

  224. Olenkäynnyt ryynäsellä

    Olenkäynnyt ryynäsellä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pikkuorava.tikujataku.

    28. 7. 2012 10.45

  225. olen kiinnostunut taiteilijakodeista,

    olen kiinnostunut taiteilijakodeista, en ole vieraillut missään

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    maija

    28. 7. 2012 10.55

  226. Olen vieraillut kaikki

    Olen vieraillut kaikki Tuusulan ja Järvenpään taiteilijakodit

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Iita

    28. 7. 2012 11.14

  227. Tottahan toki pitää

    Tottahan toki pitää kaikkein itseään ja etenkin muita kanssapersoonia kunnioittavan henkilön olla poikkeillut Pielavedellä, Lepikon torpassa!

    Siinä on ihka oikeasti ehta taiteilijakoti, sillä Kekkosta laaja-alaisempaa elämän taiteilijaa tuskin koskaan enää syntynee… ;-))

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kutkis

    28. 7. 2012 11.17

  228. Voin sanoa pitäväni

    Voin sanoa pitäväni taiteilijakodeista.Olen vieraillut ainakin Kari-paviljongissa Sääksmäellä ja Akseli-Gallen-Kallelan paikassa Ruovedellä.Kyllä näissä tunnelmaa piisaa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jakke-81

    28. 7. 2012 11.56

  229. Olen vieraillu J.V

    Olen vieraillu J.V Snellamnin kodissa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Melike

    28. 7. 2012 12.07

  230. En ole.

    En ole.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ok

    28. 7. 2012 13.23

  231. Jonkin verran kiinnostaa,

    Jonkin verran kiinnostaa, olen käynyt Ainolassa ja Visavuorella.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    maikki

    28. 7. 2012 13.24

  232. En ole koskaan

    En ole koskaan vieraillut. Voisi joskus tutustua :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ellukka

    28. 7. 2012 13.33

  233. En ole valitettavasti

    En ole valitettavasti käynyt missään, mutta kiinnostusta olisi. Vaikeaa käydä, kun ei ole autoa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Murmeli

    28. 7. 2012 13.59

  234. tuusulanjärven taitelija kodin

    tuusulanjärven taitelija kodin on kierretty muutamaan kertaan ihan historiansakin vuoksi… sisko asuu siinä lähellä joten oulusta ei sinne ihan noin vaan mennä…. kiinnostavia olivat ja hienoja pihoja ihailin…

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sari

    28. 7. 2012 14.26

  235. Kiinnostusta löytyy, Eeva

    Kiinnostusta löytyy, Eeva Ryynäsen ateljeessa olen käynyt

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hpphkl

    28. 7. 2012 14.27

  236. Ainakin kulttuuripappila Sylvi

    Ainakin kulttuuripappila Sylvi Pieksämäellä on tullut nähtyä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    manta65

    28. 7. 2012 14.30

  237. Ruovedellä Akseli Gallen-Kallelan

    Ruovedellä Akseli Gallen-Kallelan erämaa ateljeessa. Hieno paikka, mutta taitaa ainakin tänä vuonna olla suljettu. Ovat kiinnostavia paikkoja ja haluaisin käydä kaikissa mahdollisissa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Taiteen ystävä

    28. 7. 2012 14.31

  238. en ole kiinnostunut

    en ole kiinnostunut enkä ole vieraillut

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    repukka

    28. 7. 2012 15.28

  239. Kyllä kiinnostaisi, mutta

    Kyllä kiinnostaisi, mutta ei ole vielä ehtinyt käydä missään päin.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Santtu

    28. 7. 2012 16.25

  240. en ole kiinnostunut

    en ole kiinnostunut

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    miia

    28. 7. 2012 16.56

  241. Kiinnostavia paikkoja, olen

    Kiinnostavia paikkoja, olen käynyt Runebergin kotimuseossa Pietarsaaressa ja Porvoossa, Ruovedellä Kalelassa sekä Hvitträskissä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kalpa

    28. 7. 2012 17.10

  242. en ole

    en ole

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    e

    28. 7. 2012 17.25

  243. En ole vieraillut.

    En ole vieraillut. Kiinnostaisi kyllä tutustua!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mare

    28. 7. 2012 17.43

  244. En ole vieraillut

    En ole vieraillut mutta varsinkin tuo Runoilija J.H. Erkon Erkkola vaikuttaa tosi mielenkiintoisen näköiseltä paikalta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    lufica

    28. 7. 2012 17.47

  245. En ole vieraillut,mutta

    En ole vieraillut,mutta se kiinnostaa joka on Somerolla kivistä tehty.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Marjukka

    28. 7. 2012 18.24

  246. en ole koskaan

    en ole koskaan käynyt

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Heli

    28. 7. 2012 18.25

  247. En ole koskaan

    En ole koskaan käynyt. Voisin kyllä käydä, ei vain ole tullut tilaisuutta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Heiji

    28. 7. 2012 18.56

  248. Enpä juuri

    Enpä juuri

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Peeii

    28. 7. 2012 19.48

  249. En ole koskaan

    En ole koskaan vieraillut,voisin kyllä tilaisuuden tullen

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Aaa

    28. 7. 2012 20.01

  250. Ei kiinnosta

    Ei kiinnosta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    pipa

    28. 7. 2012 20.28

  251. Olen vieraillut Ainolassa

    Olen vieraillut Ainolassa ja Aholassa. Ainola oli ihan positiivinen kokemus, mutta Ahola melkoinen pettymys. Kävisin mielelläni vielä ainaki Halosenniemessä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Villasukka

    28. 7. 2012 20.29

  252. en ole vieraillut

    en ole vieraillut kiinnostusta kyllä löytyy mutta sopivaa tilaisuutta vierailulle ei ole osunut kohdalle.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hanna-mari

    28. 7. 2012 20.34

  253. Täältä Kainuun korvesta

    Täältä Kainuun korvesta on kaikkiin etelän paikkoihin aivan liian pitkä matka. Mutta onhan meillä täällä ILMARI KIANNON TURJANLINNA:))

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mamma

    28. 7. 2012 21.02

  254. En ole käynyt

    En ole käynyt

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    amati

    28. 7. 2012 21.49

  255. Kiinnostunut olen jonkin

    Kiinnostunut olen jonkin verran, en ole vieraillut

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tomi

    28. 7. 2012 22.03

  256. Hvitträskissa

    Hvitträskissa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Violetti

    28. 7. 2012 22.08

  257. Kyllä. Ainolassa.

    Kyllä. Ainolassa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tutu

    28. 7. 2012 22.16

  258. Kiinnostaa

    Kiinnostaa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sipa

    28. 7. 2012 23.13

  259. Kyllä. Nelimarkan kodissa.

    Kyllä. Nelimarkan kodissa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mappe

    29. 7. 2012 0.12

  260. Kiinnostavat, mutta en

    Kiinnostavat, mutta en muista vierailleeni.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Eki

    29. 7. 2012 0.13

  261. Ei kiinnosta

    Ei kiinnosta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pate

    29. 7. 2012 0.14

  262. Kiinnostavat. Ryynäsellä.

    Kiinnostavat. Ryynäsellä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Merenkävijä

    29. 7. 2012 0.16

  263. Tuusulan kohteet on

    Tuusulan kohteet on tulleet tutuiksi

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    maria

    29. 7. 2012 6.05

  264. En ole vieraillut

    En ole vieraillut eikä niin hirvittävän kovaa kiinnostustakaan ole.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Nanu

    29. 7. 2012 7.52

  265. en ole

    en ole

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jj

    29. 7. 2012 8.29

  266. en ole, ei

    en ole, ei kiinnosta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hh

    29. 7. 2012 8.31

  267. Tutustun parhaiten katsomalla

    Tutustun parhaiten katsomalla rauhassa kirjasta taiteilijakoteja.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    eemari

    29. 7. 2012 9.21

  268. Olen. En ole

    Olen. En ole

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    gre

    29. 7. 2012 9.30

  269. Kiinnostaa, mutta en

    Kiinnostaa, mutta en ole vielä vieraillut missään.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Katriina H.

    29. 7. 2012 11.16

  270. Kiinnostaa, en ole

    Kiinnostaa, en ole vielä käynyt missään, mutta tarkoituksena olisi käydä loppukesän aikana.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Aleksi V.

    29. 7. 2012 11.30

  271. Halosenniemenssä olen käynyt

    Halosenniemenssä olen käynyt kerran.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    nipee

    29. 7. 2012 12.01

  272. Olen mutta en

    Olen mutta en ole missään päässyt vierailemaan, vielä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    MM

    29. 7. 2012 12.19

  273. en missään

    en missään

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mai

    29. 7. 2012 12.21

  274. ei kiinnosta

    ei kiinnosta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    masa

    29. 7. 2012 12.43

  275. halosenniemellä

    halosenniemellä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ella

    29. 7. 2012 12.57

  276. Riippuu taiteilijasta olisinko

    Riippuu taiteilijasta olisinko kiinnostunut. En ole kyllä vieraillut missään, vielä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Annu

    29. 7. 2012 13.38

  277. Olen käynyt kahdesti

    Olen käynyt kahdesti Halosenniemessä. Upea paikka, voin hyvin kuvitella, miten Pekka Halonen itse osallistui rakentamiseen.
    Ollessani talouskoulussa Järvenpäässä vuonna -66 asuin Aholassa. Rakennus oli silloin vähän rapistunut, vaaleaksi maalattu. Asuin Maija-nimisen tytön kanssa yläkerrassa, viimeinen ikkuna vasemmalla oli meidän huoneemme ikkuna.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    lintanen

    29. 7. 2012 14.00

  278. Kiinnostaisi kovasti, ei

    Kiinnostaisi kovasti, ei vaan ole tullut käytyä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kaarina

    29. 7. 2012 14.12

  279. sama juttu kuin

    sama juttu kuin edellisellä vastaajalla. Kiinnostaisi käydä vaan enpä ole vielä saanut toteutetuksi aietta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    malla

    29. 7. 2012 14.47

  280. Olisi ihana vierailla,

    Olisi ihana vierailla, en ole vielä käynyt yhdessäkään, ollut kyllä joka kesä mielessä. Ehkä kun lapset kasvavat ja kiinnostuvat kanssa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Omppu

    29. 7. 2012 15.02

  281. En ole käynyt

    En ole käynyt missään

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    vannu

    29. 7. 2012 15.11

  282. kiinnostaa, mutten ole

    kiinnostaa, mutten ole käynyt missään

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ninja

    29. 7. 2012 15.28

  283. kYLLÄ NE KIINNOSTAA

    kYLLÄ NE KIINNOSTAA AIKA AJOIN. AKSELI GALLEN-KALLELAN KODISSA
    SUURI TOIVEENI OLISI PÄÄSTÄ KATSOMAAN REIDAR SÄRESTÖNIEMEN TAULUJA HÄNEN TAITEILIJAKOTIINSA.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    TELLERVO

    29. 7. 2012 16.21

  284. Taiteilijakodit kyllä kiinnostaa

    Taiteilijakodit kyllä kiinnostaa mutta eipä ole tullut käytyä missään.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Arto I.

    29. 7. 2012 18.41

  285. Olen kiinnostunut. En

    Olen kiinnostunut. En ole vieraillut taiteilijakodissa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mormor

    29. 7. 2012 18.56

  286. En ole vieraillut

    En ole vieraillut mutta voisi olla kiinnostavaa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Henna73

    29. 7. 2012 19.03

  287. Onhan se ihan

    Onhan se ihan mielenkiintoista, mutta en ole vieraillut.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Minna

    29. 7. 2012 19.23

  288. en ole koskaan

    en ole koskaan vieraillut, mutta voisi olla kiinnostavaa vierailla tulevaisuudessa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jk85

    29. 7. 2012 19.30

  289. kiinnostaisi vierailla

    kiinnostaisi vierailla

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    wiipi

    29. 7. 2012 19.45

  290. Olen käynyt ihailemassa

    Olen käynyt ihailemassa Eeva Ryynäsen taitelijakotia Vuonislahdessa. Hieno paikka kotikirkkoineen kaikkineen.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tuulia

    29. 7. 2012 19.52

  291. Olen kiinnostunut.

    Olen kiinnostunut.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jora

    29. 7. 2012 20.10

  292. En ole käynyt,

    En ole käynyt, ei kiinnosta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Anni

    29. 7. 2012 20.14

  293. En ole vieraillut

    En ole vieraillut missään. En ole erityisen kiinnostunutkaan.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Miia

    29. 7. 2012 20.19

  294. Ei kiinnosta, enkä

    Ei kiinnosta, enkä ole vieraillut.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    siriri

    29. 7. 2012 20.24

  295. En ole käynyt.

    En ole käynyt.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Päde

    29. 7. 2012 20.37

  296. Oln vieraillut vain

    Oln vieraillut vain elävän taitelijan kesäkodissa. Maila Ponkkkonen, suosittelen tutustumaan hänen töihinsä!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tuisku

    29. 7. 2012 21.00

  297. ei kiinnosta

    ei kiinnosta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    so

    29. 7. 2012 21.04

  298. kiinnostaa mutten ole

    kiinnostaa mutten ole käynyt moneen vuoteen

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tiitsi

    29. 7. 2012 21.16

  299. Olen. En ole

    Olen. En ole vieraillut.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    shil

    29. 7. 2012 21.36

  300. en ole käynyt

    en ole käynyt mutta voisihan semmoinenn olla kiinnostavakin

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    maaruska

    29. 7. 2012 21.38

  301. en muista vierailleeni

    en muista vierailleeni

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    m

    29. 7. 2012 22.13

  302. Tahtoisin kovasti päästä

    Tahtoisin kovasti päästä käymään Gallen-Kallelan museossa, mutta vielä ei ole löytynyt samanmielistä seuraa reissulle.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Minni

    29. 7. 2012 22.47

  303. Olen käynyt Pekka

    Olen käynyt Pekka Halosen Halosenniemessä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Hannele Grandell

    29. 7. 2012 22.58

  304. En juurikaan. En

    En juurikaan. En ole vieraillut.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    natsa

    30. 7. 2012 6.32

  305. Olen erittäin kiinnostunut

    Olen erittäin kiinnostunut taiteilijakodeista. Olet vieraillut mm. Akseli Gallen-Kallelan kodissa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kartsa

    30. 7. 2012 7.56

  306. En ole kiinnostunut,

    En ole kiinnostunut, mutta olen vieraillut ainakin Aleksis Kiven kodissa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Paula

    30. 7. 2012 9.16

  307. En oo vierarillu

    En oo vierarillu missään

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mmtk

    30. 7. 2012 9.56

  308. Olen kiinnostunut niistä

    Olen kiinnostunut niistä vasta viime aikoina. Viime kesänä kävin läpi Tuusulanreitin taiteilijakoteja.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ira

    30. 7. 2012 11.05

  309. en ole vieraillut

    en ole vieraillut

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tero

    30. 7. 2012 11.39

  310. Visavuoressa.

    Visavuoressa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    minicat

    30. 7. 2012 11.56

  311. Ei ole tuttuja

    Ei ole tuttuja

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tre

    30. 7. 2012 12.18

  312. Olen :D

    Olen :D

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jomä

    30. 7. 2012 13.33

  313. Olen. Hvitträskissä on

    Olen. Hvitträskissä on käyty.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    -K-

    30. 7. 2012 13.51

  314. k

    k

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    k

    30. 7. 2012 14.20

  315. Heiskan taiteilijakoti

    Heiskan taiteilijakoti

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Satu

    30. 7. 2012 14.25

  316. Eipä ole vielä

    Eipä ole vielä tullut vierailtua missään, ehkä pitäisi käväistä !

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tiia

    30. 7. 2012 15.00

  317. Olen kiinnostunut, en

    Olen kiinnostunut, en vaan ole tainnut vierailla vielä missään.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Nenna

    30. 7. 2012 15.33

  318. en ole vieraillut.

    en ole vieraillut.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mirva

    30. 7. 2012 15.34

  319. kiinnostavia ovat. joskus

    kiinnostavia ovat. joskus lapsena käytiin kalle päätalon kotipaikalla.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    N30

    30. 7. 2012 16.49

  320. En ole käynyt

    En ole käynyt yhdessäkään mutta kiinnostaisi kyllä kovasti.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jenni

    30. 7. 2012 16.57

  321. En ole käynyt,

    En ole käynyt, mutta kiinnostaisi kyllä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tonnari

    30. 7. 2012 17.32

  322. En ole käynyt.

    En ole käynyt.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    eippa

    30. 7. 2012 18.06

  323. En ole vieraillut

    En ole vieraillut missään.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mirkku

    30. 7. 2012 19.05

  324. Olisi kiva käydä

    Olisi kiva käydä Retretissä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jaana

    30. 7. 2012 19.12

  325. Sammatintorpassa olen käynyt.

    Sammatintorpassa olen käynyt.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Päivi

    30. 7. 2012 19.40

  326. Sisälle ei...harmi.... :/

    Sisälle ei…harmi…. :/ Hieno taulu “Suviranta”.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kissa

    30. 7. 2012 20.17

  327. En ole ollut

    En ole ollut kiinnostunut, eikä ole ollut aikaakaan kiinnostua.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kaneli30

    30. 7. 2012 20.30

  328. Olen kiinnostunut. Olen

    Olen kiinnostunut. Olen vieraillut Sibeliuksen kotona.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    malinka

    30. 7. 2012 20.58

  329. Visavuoressa olen käynyt

    Visavuoressa olen käynyt

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tajusi

    30. 7. 2012 21.02

  330. En ole

    En ole

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sepi

    30. 7. 2012 22.07

  331. Kiinostaa kyllä mutta

    Kiinostaa kyllä mutta en ole käynyt

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Emppu

    31. 7. 2012 2.12

  332. Olen kiinnostunut. Vierailulla

    Olen kiinnostunut. Vierailulla käyn jokaisessa jonka ohi ajan.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kepsu

    31. 7. 2012 5.59

  333. En ole ikinä

    En ole ikinä vieraillut missään taiteilijakodissa, harmi sinällään, koska ovat niin monipuolisesti kiinnostavia.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    nikoladeus

    31. 7. 2012 6.42

  334. en ole vieraillut

    en ole vieraillut taiteilijakodissa, vaikka ovat kiinnostavia.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    taru

    31. 7. 2012 9.06

  335. Tuusulassa Pekka Halosen

    Tuusulassa Pekka Halosen kodissa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mahi

    31. 7. 2012 9.24

  336. En ole vieraillut

    En ole vieraillut ainoassakaan mutta voisin kyllä vierailla jos sattuisin lähellä olemaan.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    piitu

    31. 7. 2012 10.01

  337. en ole kiinnostunut

    en ole kiinnostunut

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kimmo

    31. 7. 2012 10.54

  338. en ole

    en ole

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ormi

    31. 7. 2012 12.53

  339. en kovin kiinnostunut

    en kovin kiinnostunut

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hanhi

    31. 7. 2012 13.41

  340. Aikaisemmin en ole

    Aikaisemmin en ole juurikaan ollut kiinnostunut, taiteilijakodit ja kotimuseot tyyppiset paikat ovat mielestäni olleet tylsiä, kaikin puolin pitkäveteisiä vierailukohteita. Johtunee varmaankin siitä, että olen vieraillut sellaisessa viimeksi lapsena ja minulle ne eivät ainakaan pienenä olleet kovin jännittäviä ja hauskoja paikkoja
    Viimeaikoina kuitenkin olen kiinnostunut myös taiteilijakodeista ja ajatuksena onkin ollut kesäloman aikana käydä sellaisissakin.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sanna

    31. 7. 2012 14.10

  341. En ole kiinnostunut...

    En ole kiinnostunut… olen käynyt Kuubassa Ernest Hemingwayn kodissa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kath

    31. 7. 2012 14.27

  342. ei kiinnosta

    ei kiinnosta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Stoge

    31. 7. 2012 14.31

  343. en ole kiinnostunut

    en ole kiinnostunut

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hef

    31. 7. 2012 14.36

  344. Ainolassa olen käynyt

    Ainolassa olen käynyt

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    siru.k

    31. 7. 2012 15.45

  345. Olen kiinnostunut, Hvitträsk

    Olen kiinnostunut, Hvitträsk on suosikkini.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Annuliini

    31. 7. 2012 15.57

  346. en ole

    en ole

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Timpe84

    31. 7. 2012 16.20

  347. En ole käynyt

    En ole käynyt

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Skeppo

    31. 7. 2012 16.35

  348. järnefelt ja tuusulan

    järnefelt ja tuusulan kierros lähes kokonaan se on ihana alue ja mitä taiteilijoita siellä asuikaan.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Marita

    31. 7. 2012 22.22

  349. En ole osannut

    En ole osannut olla kiinnostunut. Hillot kiinnostavat enemmän. ;D

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Hlj

    31. 7. 2012 23.10

  350. En ole vieraillut

    En ole vieraillut missään taiteilijakodissa, mutta tämä esittely kyllä sytytti kiinnostuksen simple life -ideologiaa noudattaneeseen Tuusulan taiteilijakotiyhteisöön

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ensu

    1. 8. 2012 6.16

  351. Runebergin kodissa

    Runebergin kodissa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mari

    1. 8. 2012 8.02

  352. Ainolassa on tullut

    Ainolassa on tullut käytyä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    miisa

    1. 8. 2012 8.40

  353. En ole käynyt,

    En ole käynyt, en ole ainakaan vielä niin kiinnostunut

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Bemy

    1. 8. 2012 9.51

  354. Olen todella kiinnostunut

    Olen todella kiinnostunut taiteilijakodeista, mutta tähän mennessä olen tutustunut niihin vain kirjojen välityksellä. Haaveenani on rakentaa itsekin hieman normaalia “taiteellisempi” ja mielikuvituksekkaampi uniikki-koti yhdessä rakkaani kanssa. Olen itse valokuvaaja ja puolisoni on säveltäjä :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kerttu

    1. 8. 2012 12.35

  355. Olen kiinnostunut!

    Olen kiinnostunut!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    JJKK

    1. 8. 2012 15.47

  356. En ole vielä...

    En ole vielä…

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sande

    1. 8. 2012 18.03

  357. Ainolassa on tullut

    Ainolassa on tullut käytyä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    puupu

    1. 8. 2012 18.34

  358. En ole vieraillut

    En ole vieraillut missään taiteilijakodissa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Minttuli

    1. 8. 2012 19.34

  359. Visavuoressa olen käynyt.

    Visavuoressa olen käynyt.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    PKi

    1. 8. 2012 19.40

  360. En ole juurikaan

    En ole juurikaan kiinnostunut.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    monsu

    1. 8. 2012 21.32

  361. En ole vieraillut

    En ole vieraillut missään.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Rauno

    1. 8. 2012 22.00

  362. Kiinnostaa, vaan en

    Kiinnostaa, vaan en ole vieraillut.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    väpä

    1. 8. 2012 22.12

  363. olen käynyt Akseli

    olen käynyt Akseli Gallen-Kallelan erämaa-ateljeessa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jossu82

    2. 8. 2012 0.27

  364. KIINNOSTAA..

    KIINNOSTAA..

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kirsikka

    2. 8. 2012 6.23

  365. kiinnostaa en ole

    kiinnostaa en ole kyllä vielä vieraillut

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    riku ruoho

    2. 8. 2012 11.54

  366. Jos et välitä

    Jos et välitä pätkääkään siitä missä olet, et voi eksyä! en ole käynyt missään ikinä ja miksi kävisin onko niissä videopelejä ???

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    rick whalroos

    2. 8. 2012 11.56

  367. en ole

    en ole

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    roope

    2. 8. 2012 11.56

  368. asun sellaisessa olen

    asun sellaisessa olen nääs taiteilija

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    rikrok

    2. 8. 2012 11.57

  369. En ole kiinnostunut

    En ole kiinnostunut enkä ole vieraillut missään

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    lunacat

    2. 8. 2012 13.15

  370. Enpä oikein ole

    Enpä oikein ole kiinnostunut. Ala- ja yläasteella tullut luokkaretkillä vierailtua.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Giglio

    2. 8. 2012 14.33

  371. En erityisen kiinnostunut

    En erityisen kiinnostunut ole. Olen käynyt Reidar Särestöniemen taiteilijakodissa, koska se kuului erään leirin ohjelmaan. Kohdalle sattuessa voisin vierailla näissä, mutta luulen, etten erityisesti lähde hakemaan.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Elli

    2. 8. 2012 14.36

  372. Kiinnostaa ja olen

    Kiinnostaa ja olen käynyt Visavuoressa ja Säreistössä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    homipa

    2. 8. 2012 20.00

  373. Hvitträskissä olen käynyt

    Hvitträskissä olen käynyt useamman kerran. Ja Amos Andersonin museokodissa. Minua Kiinnostaa hyvin paljon taiteilijakodit, ja tämä juttunne oli hyvä ! Kiitos siitä !

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sanna-Riikka

    2. 8. 2012 20.51

  374. Parhaiten mieleeni ovat

    Parhaiten mieleeni ovat jääneet käynnit Villa Maireassa, Tarvaspäässä, Halosenniemessä, VIsavuoressa, Ainolassa, Hvitträskissä, Alvar Aallon ateljeessa, Visavuoressa ja Särestöniemen ateljeessa. Viime viikolla tutustuin Villa Kokkoseen. Pyrin myös ulkomailla vierailemaan taiteilijoiden kodeissa ja ateljeissa. Antavat inspiraatiota ja ymmärrystä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    miam

    2. 8. 2012 21.44

  375. Taiteilijoista vain Halosenniemessä,

    Taiteilijoista vain Halosenniemessä, mutta myös Ainolassa ja Runebergin kodissa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pia_M

    3. 8. 2012 0.18

  376. en ole juurikaan

    en ole juurikaan kiinnostunut, enkä ole vieraillut enkä varmaan tule vierailemaankaan..

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    susanna

    3. 8. 2012 9.26

  377. lapsena on tullut

    lapsena on tullut käytyä Runebergin kodissa Porvoossa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    toffe

    3. 8. 2012 9.34

  378. En ole vieraillut

    En ole vieraillut missään taiteilijakodissa nyt aikuisena, mutta ala-asteelta muistelen, että kävimme Runebergin talossa kiertelemässä. Mielenkiintoinen se oli, mutta nykyään tulee enemmän käytyä ihan museoissa, ehkä sen vertaa ei tietyn taiteilijan teokset kiinnosta että keskittyisi vain yhteen, vaan mieluummin näkee sitten useamman taiteilijan töitä kerralla.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jonsku

    3. 8. 2012 10.53

  379. En ole vieraillut

    En ole vieraillut taiteilijakodeissa vaikka taiteesta pidänkin.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Marjatta

    3. 8. 2012 11.08

  380. En ole juurikaan

    En ole juurikaan vieraillut.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    TP

    3. 8. 2012 12.01

  381. Enpä juuri. Halosenniemessä

    Enpä juuri. Halosenniemessä on tullut käytyä joskus aikoinaan luokkaretkellä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tls

    3. 8. 2012 16.10

  382. Tuusulanjärven rannalla sijaitsevissa

    Tuusulanjärven rannalla sijaitsevissa sekä siellä täällä, näin tarkemmin ajatellen aika monessa, Töölössä jossain ja siinä kapealla kannaksella Munkkiniemestä Tapiolan suuntaan. Mutta ei kai juuri kukaan niiden nimiä voi muistaa?

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kati

    3. 8. 2012 16.38

  383. VOI ETTÄ SÄRESTÖNIEMEN

    VOI ETTÄ SÄRESTÖNIEMEN TAITELIJAKOTI KIINNOSTAIS MUTTA SINNE ON PITKÄ MATKA MEILTÄ.
    OLEN KÄYNYT AKSELI GALLEN-KALLELAN TAITEILIJAATELJEESSA SEKÄ ALEKSIS KIVEN KODISSA JA SIBELIUKSEN AINOLASSA

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    TELLERVO

    3. 8. 2012 17.34

  384. Kyllä! Olen käynyt

    Kyllä! Olen käynyt jo mm. Villa Mairea, Visavuori, Runebergin koti…

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kirsi

    3. 8. 2012 17.51

  385. Olen käynyt Ruoveden

    Olen käynyt Ruoveden Kalelassa. Kaikki kaunis kiinnostaa kyllä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tit

    3. 8. 2012 18.10

  386. Olen kiinnostunut historiasta,

    Olen kiinnostunut historiasta, joten olen kiinnostunut siltä kannalta myös taiteilijakodeista aikansa kuvana. En ole kuitenkaan muistaakseni missään ns. kotimuseossa tainnut käydä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    lentoemo

    3. 8. 2012 18.15

  387. Olen aina rakastanut

    Olen aina rakastanut taiteilija koteja. Valitettavasti en ole vielä päässyt vierailemaanmissään. Joten olen joutunut tyytymään pelkkää haaveiluun ja leehtien sivuihin.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ellu

    3. 8. 2012 18.17

  388. En ole vieraillut

    En ole vieraillut mutta olisi varmasti kiinnostavaa käydä jossakin.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hese

    3. 8. 2012 18.49

  389. Gallen-Kallela pääkäupunkiseudulla, ja

    Gallen-Kallela pääkäupunkiseudulla, ja Edefelt Porvoossa. Matka on alkanu :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Päkä

    4. 8. 2012 10.37

  390. Ei ole tullut

    Ei ole tullut käytyä, mutta kuvat näyttivät hienoilta, täytyypä käydä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sally

    4. 8. 2012 10.47

  391. Runebergin koti

    Runebergin koti

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Lipfert

    4. 8. 2012 11.12

  392. en ole käynyt,

    en ole käynyt, täytyypä käydä :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    merja

    4. 8. 2012 12.02

  393. en ole vieraillut

    en ole vieraillut

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Heltsu

    4. 8. 2012 14.11

  394. En ole vieraillut.

    En ole vieraillut.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    neiti

    4. 8. 2012 14.26

  395. Olen kiinnostunut, täytyy

    Olen kiinnostunut, täytyy vierailla niissä tulevaisuudessa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    JREwing

    4. 8. 2012 16.03

  396. Runebergin kodissa olen

    Runebergin kodissa olen käynyt

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    vesis

    4. 8. 2012 16.59

  397. EN OLE KÄYNYT

    EN OLE KÄYNYT MISSÄÄN.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    irja

    4. 8. 2012 19.50

  398. En ole vieraillut,

    En ole vieraillut, mutta olen kyllä kiinnostunut.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jonsetti

    4. 8. 2012 22.17

  399. Olisihan niissä mielenkiintoista

    Olisihan niissä mielenkiintoista käydä ja saada eläytyä niihin hetkiin, mutta on myönnettävä, etten ole käynyt vielä ainoossakaan! :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ärrä

    5. 8. 2012 8.19

  400. en ole käynyt

    en ole käynyt

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hippuu

    5. 8. 2012 8.21

  401. Kyllä kiinnostaa...

    Kyllä kiinnostaa…

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Iitu

    5. 8. 2012 8.48

  402. Kiinnostaa, mutten ole

    Kiinnostaa, mutten ole käynyt.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Aino

    5. 8. 2012 9.35

  403. Onhan ne ihan

    Onhan ne ihan mielenkiintoisia, en ole kyllä vieraillut yhdessäkään mutta hienon näköisiä ovat!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Knopfler

    5. 8. 2012 12.21

  404. Eipä ole tullut

    Eipä ole tullut käytyä, eikä kamalasti kiinnostakaan.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    zuzu

    5. 8. 2012 12.32

  405. Port Lligatissa Salvador

    Port Lligatissa Salvador Dalin taiteilijakodissa, huippupaikka!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pii

    5. 8. 2012 17.08

  406. En ole käynyt

    En ole käynyt taiteilijakodeissa, tuo Halosenniemi vaikuttaa mielenkiintoisen näköiseltä paikalta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Anne.L

    5. 8. 2012 17.36

  407. Halosenniemessä olen vieraillut...

    Halosenniemessä olen vieraillut…

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sip

    5. 8. 2012 21.46

  408. En ole tutustunut

    En ole tutustunut sellaisiin paikkoihin

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ramses

    6. 8. 2012 5.08

  409. olen kiinnostunut

    olen kiinnostunut

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    maggi

    6. 8. 2012 8.41

  410. Taiteilijakodit ovat hienoa

    Taiteilijakodit ovat hienoa kulttuuriperintöä, toivoisin pääseväni käymään useammassa :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Anu

    6. 8. 2012 9.26

  411. kyllä

    kyllä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    karo

    6. 8. 2012 11.13

  412. Voi miten minua

    Voi miten minua kovasti kiinnostaisi tutustua ko kohteisiin.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Lyydia

    6. 8. 2012 13.06

  413. Kävisin erittäin mielelläni

    Kävisin erittäin mielelläni tutustumassa, jos vain olisi lomaa! Nyt joutuu vain tyytymään lehtiartikkeleihin ja postikortteihin.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pippa

    6. 8. 2012 17.13

  414. en oo kiinnostunut

    en oo kiinnostunut oikeestaan, enkä vieraillut.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    larsbe

    6. 8. 2012 17.20

  415. Olisi kiva joskus

    Olisi kiva joskus vierailla taiteilijakodeissa. Kiinnostaisi kovasti. Vielä en ole niihin ehtinyt.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tarleena

    6. 8. 2012 19.06

  416. En ole vieraillut.

    En ole vieraillut. Olisi varmaan kiinnostavaa. Romanttinen mielikuva köyhästä taiteilijasta täytynee ottaa uudelleen pohdittavaksi.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Nika

    6. 8. 2012 20.28

  417. kiinnostaa mutten ole

    kiinnostaa mutten ole käynyt. Ruovedellä kiinnostuin Runebergista enemmänkin.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kolme poikaa

    7. 8. 2012 2.13

  418. Voishan ne kiinnostaa...

    Voishan ne kiinnostaa…

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    M

    7. 8. 2012 11.13

  419. kiinnostaa, mutta en

    kiinnostaa, mutta en ole vielä käynyt missään

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Miksa78

    7. 8. 2012 14.35

  420. en erityisemmin

    en erityisemmin

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jarmo

    7. 8. 2012 21.10

  421. muutamassa olen käynyt

    muutamassa olen käynyt

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    nanna

    7. 8. 2012 21.12

  422. jonkin verran kiinnostaa

    jonkin verran kiinnostaa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    julle

    7. 8. 2012 21.12

  423. ei kiinnosta juurikaan

    ei kiinnosta juurikaan

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    elli

    7. 8. 2012 21.15

  424. kiinnostaa mutta en

    kiinnostaa mutta en ole koskaan käynyt

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    väne

    7. 8. 2012 21.16

  425. hieman kiinnostaa

    hieman kiinnostaa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jarmo

    7. 8. 2012 21.18

  426. Olen vieraillut useissa

    Olen vieraillut useissa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    larissa

    7. 8. 2012 21.19

  427. Jonkinverran kiinnostaa, olen

    Jonkinverran kiinnostaa, olen vieraillut Runebergin kodissa Porvoossa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tapu

    8. 8. 2012 9.19

  428. Hvitträsk ja Gallen-Kallelan

    Hvitträsk ja Gallen-Kallelan museo on tullut katsottua.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sumi

    8. 8. 2012 10.09

  429. En ole kovin

    En ole kovin kiinnostunut, mutta mielestäni ne ovat silti tärkeitä kulttuurikohteita joita tulee vaalia ja säilyttää. Olen joissain kyllä vieraillut, mutta en enää muista missä ja kenen.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    B.

    8. 8. 2012 14.21

  430. En ole erityisen

    En ole erityisen kiinnostunut.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tatti

    8. 8. 2012 15.50

  431. Akseli Gallen-Kallelan erämaa-ateljeessa.

    Akseli Gallen-Kallelan erämaa-ateljeessa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ninni

    8. 8. 2012 19.04

  432. On käyty Halosenniemessä

    On käyty Halosenniemessä ja tykätään hillosta. Eilen oltiin Maila Talvion salongissa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    juolevi

    8. 8. 2012 19.19

  433. En ole erityisen

    En ole erityisen kiinnostunut, mutta voin vierailla jos jokin paikka kohdalle sattuu. Olen vieraillut Runebergin kodissa Paraisilla.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Rosa

    8. 8. 2012 23.27

  434. Olen kiinnostunut mutta

    Olen kiinnostunut mutta en ole vieraillut vielä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    salla123

    9. 8. 2012 2.06

  435. en ole vieraillut.

    en ole vieraillut. Toistaiseksi.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Elina

    9. 8. 2012 9.34

  436. En ole käynyt

    En ole käynyt missään!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    meripaju

    9. 8. 2012 12.58

  437. En juurikaan ole

    En juurikaan ole kiinnostunut.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pet

    9. 8. 2012 13.54

  438. Akseli Gallen-Kallelan ateljeessa

    Akseli Gallen-Kallelan ateljeessa olen käynyt.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ellu

    9. 8. 2012 20.05

  439. En ole vielä

    En ole vielä käynyt, kiinnostaa kylläkin.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Piipa

    10. 8. 2012 0.04

  440. En ole käynyt,

    En ole käynyt, voisihan sitä toki mennäkkin.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hannamanna

    10. 8. 2012 11.07

  441. Olisin kiinnostunut, mutta

    Olisin kiinnostunut, mutta vielä ei ole ollut tilaisuutta oikein vieraililla semmoisessa. Innolla odottelen eläkepäiviä, jospa sitä sitten…..

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Hs65

    10. 8. 2012 13.18

  442. Satunnaisesti olen vieraillut...

    Satunnaisesti olen vieraillut… en muista tyyppien nimiä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Metallii

    10. 8. 2012 13.19

  443. Ainakin Hvitrsäkissä ja

    Ainakin Hvitrsäkissä ja Gallen-Kallelan museossa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Arhippa

    10. 8. 2012 14.40

  444. Hvitträsk ja Gallen-Kallelan

    Hvitträsk ja Gallen-Kallelan museo tulee mieleen kotimaisista

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    KCP

    10. 8. 2012 14.41

  445. Hvitträskissä ainakin, muita

    Hvitträskissä ainakin, muita ei nyt muistu mieleen

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Samsam

    10. 8. 2012 14.41

  446. Hvitträsk ja Gallen-Kallelan

    Hvitträsk ja Gallen-Kallelan museo on viime aikoina olleet käyntikohteina

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Azlak

    10. 8. 2012 14.44

  447. Hvitträsk ja Gallen-Kallelan

    Hvitträsk ja Gallen-Kallelan museo on tänä kesänä olleet kohteina

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Janttara

    10. 8. 2012 14.47

  448. Hvitträskissä on ainakin

    Hvitträskissä on ainakin tullut käytyä useaan kertaan

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mariamaria

    10. 8. 2012 14.48

  449. Hvitträsk ja Gallen-Kallelan

    Hvitträsk ja Gallen-Kallelan museo on nähty

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ruusu

    10. 8. 2012 14.48

  450. Hvitträskissä olen käynyt

    Hvitträskissä olen käynyt

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kattis

    10. 8. 2012 14.48

  451. Hvitträsk ja Gallen-Kallelan

    Hvitträsk ja Gallen-Kallelan museo on tässä lähellä ja niissä olen käynyt

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Lillukka

    10. 8. 2012 14.49

  452. Hvitträskissä olen käynyt

    Hvitträskissä olen käynyt kerran, muita ei nyt tule mieleen

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kristaliini

    10. 8. 2012 14.49

  453. Gallen-Kallelan museossa olen

    Gallen-Kallelan museossa olen piipahtanut

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Maukkuti

    10. 8. 2012 14.50

  454. Hvitträskissä

    Hvitträskissä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mirkkuli

    10. 8. 2012 14.50

  455. Hvitträsk ja Gallen-Kallelan

    Hvitträsk ja Gallen-Kallelan koti on tullut vierailtua

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Peace

    10. 8. 2012 14.51

  456. Hvitträsk

    Hvitträsk

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Cristo

    10. 8. 2012 14.51

  457. Hvitträsk ja Gallen-Kallelan

    Hvitträsk ja Gallen-Kallelan museo

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Nellukka

    10. 8. 2012 14.51

  458. Halosenniemessä olen käynyt

    Halosenniemessä olen käynyt kiertelemässä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mirkkux

    10. 8. 2012 16.51

  459. En ole vieraillut

    En ole vieraillut vielä, mutta koska olen jokin aika sitten muuttanut Tuusulaan, tarkoitukseni on kiertää Tuusulan rantatien kulttuurikohteet jossain vaiheessa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tillil

    10. 8. 2012 17.42

  460. Hvitträsk ja Gallen-Kallelan

    Hvitträsk ja Gallen-Kallelan museossa olen käynyt

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    TELLERVO

    10. 8. 2012 17.44

  461. en ole kiinnostunut,

    en ole kiinnostunut, enkä vieraillut.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ripe

    11. 8. 2012 9.02

  462. en erityisemmin ole

    en erityisemmin ole kiinnostunut, joskus kyllä sellaisessa käynyt.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    smn

    11. 8. 2012 12.51

  463. Voisin käydä jos

    Voisin käydä jos kohdalle osuisi.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    fisunen

    11. 8. 2012 17.10

  464. En ole kiinnostunut

    En ole kiinnostunut

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sally

    11. 8. 2012 23.45

  465. Jonkin verran kiinnostavat,

    Jonkin verran kiinnostavat, olen vieraillut Tuusulanjärven rannalla olevissa taiteilijakodeissa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    minä

    12. 8. 2012 1.52

  466. En ole vieraillut

    En ole vieraillut missään.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    cmyk

    12. 8. 2012 15.28

  467. en ole vieraillut

    en ole vieraillut missään.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    santra

    12. 8. 2012 16.50

  468. Olisi kiva kurkistaa

    Olisi kiva kurkistaa kunnioitettavien ihmisten koteihin. Muutamissa olen elämäni aikana käynyt. Vaikuttavin taiteilijakoti on ollut Eeva Ryynäsen koti.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    amac

    12. 8. 2012 17.49

  469. kiinnostavia ovat...en ole

    kiinnostavia ovat…en ole vielä käynyt missään

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Anne

    12. 8. 2012 19.21

  470. Enpä juuri.

    Enpä juuri.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    TH

    12. 8. 2012 20.30

  471. Muistan että Ainolassa

    Muistan että Ainolassa olisin joskus kauan sitten viereillut.
    Taiteilijat koteineen ovat lähellä sydäntäni.
    Mitä olisikaan elämä ilman taidetta ?

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pätti

    13. 8. 2012 8.18

  472. Taiteijoiden taide kiinnostaa,

    Taiteijoiden taide kiinnostaa, ei niinkään paikat, joissa he ovat asuneet.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Aya

    13. 8. 2012 12.26

  473. Haluaisin tutkiskella näitäkin,

    Haluaisin tutkiskella näitäkin, mutta aika ja raha on rajallista… En ole käynyt muistaakseni yhdessäkään.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Szz

    13. 8. 2012 15.02

  474. Olen kiinnostunut,

    Olen kiinnostunut,

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Niisku

    13. 8. 2012 17.42

  475. Ainolassa olen käynyt,muutkin

    Ainolassa olen käynyt,muutkin kiinnostaa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Vesku

    13. 8. 2012 18.12

  476. en vielä

    en vielä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    merja

    13. 8. 2012 18.13

  477. en ole vieraillut-

    en ole vieraillut- kiinnostais kyllä käydä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kaijas

    13. 8. 2012 19.59

  478. en ole kiinnostunut

    en ole kiinnostunut

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    joni

    13. 8. 2012 20.14

  479. en ole käynyt

    en ole käynyt missään

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mira

    13. 8. 2012 20.15

  480. ei kiinnosta

    ei kiinnosta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    humbold

    13. 8. 2012 20.15

  481. en ole vieraillut

    en ole vieraillut

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    metu

    13. 8. 2012 20.16

  482. En muista käyneeni,

    En muista käyneeni, eli ei ilmeisesti kiinnostusta ole ollut tarpeeksi.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    RMR

    13. 8. 2012 21.21

  483. en ole vieraillut

    en ole vieraillut

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jeps

    13. 8. 2012 22.30

  484. ei kiinnosta

    ei kiinnosta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    eila62

    14. 8. 2012 6.47

  485. eipä kiinnosta

    eipä kiinnosta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    rene66

    14. 8. 2012 7.04

  486. en ole vieraillut

    en ole vieraillut missään vaikka olen kyllä kiinnostunut

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    helsi

    14. 8. 2012 8.22

  487. Olen vieraillut, mutta

    Olen vieraillut, mutta en muista missä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sooon

    14. 8. 2012 8.29

  488. En muista käyneeni

    En muista käyneeni missään, Ainolassa haluaisin käydä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Hannele

    14. 8. 2012 8.42

  489. En ole käynyt.

    En ole käynyt. Ei kiinnosta. Sibeluksen syntymäkoti tosin löytyisi ihan tuosta nurkan takaa kaupunkimme keskustasta…

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    M

    14. 8. 2012 12.14

  490. Ei ole tullut

    Ei ole tullut käytyä,kiinnostaa kyllä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    vade

    14. 8. 2012 12.19

  491. Halosenniemi, Ainola, Hvitträsk

    Halosenniemi, Ainola, Hvitträsk ja Visavuori

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mari

    14. 8. 2012 13.39

  492. en ole kiinnostunut.

    en ole kiinnostunut. Ainut paikka jonne haluaisin mennä on Lottamuseo Tuusulassa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kertte

    14. 8. 2012 13.50

  493. Kiinnostaa kyllä, mutta

    Kiinnostaa kyllä, mutta ei ole tullut käytyä kuin Ainolassa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Nelilehti

    14. 8. 2012 13.56

  494. Ei ole tullut

    Ei ole tullut käytyä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    miumau

    14. 8. 2012 14.05

  495. en ole koskaan

    en ole koskaan vieraillut sellaisessa..

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ellis

    14. 8. 2012 15.07

  496. en ole

    en ole

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    eva

    14. 8. 2012 16.33

  497. En ole käynyt

    En ole käynyt varmaan missään taiteilijakodissa, mutta tokihan kiinnostaa. Erityisesti arjen historian esittäjänä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tiiti66

    14. 8. 2012 16.48

  498. Halosenniemi ja Kalle

    Halosenniemi ja Kalle Päätalon syntymäkoti on tuttuja

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    takso

    14. 8. 2012 16.53

  499. Kyllä kiinnostaa, olen

    Kyllä kiinnostaa, olen muutamissa käynytkin mutta Särestöniemen taiteilijakotiin haluaisin päästä käymään

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    TELLERVO

    14. 8. 2012 16.54

  500. en ole käynyt

    en ole käynyt

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sippe

    14. 8. 2012 17.37

  501. Olen käynyt Reidar

    Olen käynyt Reidar S:n taiteilijakodissa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pate

    14. 8. 2012 17.48

  502. Kiinnostaa, mutten ole

    Kiinnostaa, mutten ole käynyt missään taiteilijakodissa. Ulkomailla olen vieraillut joissain kotimuseoissa kylläkin.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kiiu

    14. 8. 2012 18.08

  503. eipä ole tullut

    eipä ole tullut käytyä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    aro

    14. 8. 2012 18.14

  504. en ole käynyt

    en ole käynyt vielä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mie123

    14. 8. 2012 19.05

  505. En ole vieraillut.

    En ole vieraillut.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    eetuu-

    14. 8. 2012 20.01

  506. Olen kiinnostunut. Voikohan

    Olen kiinnostunut. Voikohan Villa Mairean laskea taiteilijakodiksi?

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tipitii

    14. 8. 2012 20.28

  507. En oo tainnut

    En oo tainnut käydä missään voi olla että luokkaretkillä kuitenkin jossain

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    JJP

    14. 8. 2012 21.07

  508. Tutustun mielelläni, erityisesti

    Tutustun mielelläni, erityisesti ovat jääneet mieleen Ainola, Särestöniemi-museo Kittilässä ja Eva Ryynäsen koti Lieksassa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    marja-leena

    14. 8. 2012 21.51

  509. Eipä ole tullut

    Eipä ole tullut vierailtua varmaan missään Halosenniemi kiinnostaisi erityisesti.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    benque

    15. 8. 2012 7.01

  510. olen kiinnostunut,mutta en

    olen kiinnostunut,mutta en muista vierailleeni missään

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    merja

    15. 8. 2012 8.10

  511. en ole vieraillut

    en ole vieraillut

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    anja

    15. 8. 2012 10.44

  512. Ainola Järvenpäässä ja

    Ainola Järvenpäässä ja Runebergin koti Porvoossa, muissa en ole vieraillut eikä oikein kiinnostakaan.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sari

    15. 8. 2012 12.46

  513. En nyt jaksa

    En nyt jaksa muistaa missä kolun luokkaretkillä on käyty mutta useammassa kuitenkin.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    JuhaP

    15. 8. 2012 13.14

  514. Vänrikki Stoolin tuvalla

    Vänrikki Stoolin tuvalla olen käynyt.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Henkka

    15. 8. 2012 14.39

  515. Kyllä. en viellä.

    Kyllä. en viellä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    k.k.

    15. 8. 2012 17.54

  516. En ole käynyt

    En ole käynyt vielä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mansu

    15. 8. 2012 18.08

  517. En ole vielä

    En ole vielä käynyt mutta ehkä joskus tulevaisuudessa käyn.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Liisa

    15. 8. 2012 18.09

  518. En ole kauheen

    En ole kauheen kiinnostunut, joskus pienenä käytiin kyllä jossain, en vaan muista missä ;)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jontey

    15. 8. 2012 20.09

  519. Oiskohan ollut Ainola

    Oiskohan ollut Ainola jos oikein muistan

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    NanuM

    15. 8. 2012 21.35

  520. Kyllä olen kiinnostunut.

    Kyllä olen kiinnostunut. Olen käynyt J.L. Runebergin synnyinkodissa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    myyrä

    15. 8. 2012 22.09

  521. Kovasti kiinnostaa! Aina,

    Kovasti kiinnostaa!
    Aina, kun matkan varrelle on sattunut niin koti- kuin ulkomaillakin, niin tullut poikettua…

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kka1968

    15. 8. 2012 22.12

  522. En ole vieraillut

    En ole vieraillut taiteilijakodeissa, voisin kyllä käydä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mäyrä

    15. 8. 2012 22.31

  523. En ole vieraillut

    En ole vieraillut taiteilijakodeissa, voisin ehkä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kiisu

    15. 8. 2012 22.38

  524. En ole vieraillut

    En ole vieraillut taiteilijakodeissa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kamu

    15. 8. 2012 22.50

Kirjoita kommentti