Umami muualla Facebook

Julkaistu 10. 7. 2012 Teksti Liisa Wilska 570 kommenttia Kulttuuri

Kesäkalenteri: Taiteilijakoti Kittilässä Arvottu

On sanottu, että lappilainen taiteilija Reidar Särestöniemi (1925-1981) oli sekä ihmisenä että taiteilijana iloinen väriläikkä harmaan Suomen harmaassa taiteessa. Jo hänen taiteilijatiensä lähtökohta oli poikkeuksellinen. Hän syntyi ja eli Särestössä, Kittilässä, joka sijaitsee yli sata kilometriä napapiirin pohjoispuolella.

Särestöniemi-museo, Reidar Särestöniemen taiteilijakoti Kittilän Kaukosessa esittelee Särestöniemen taidetta ja työympäristöä. Museon kokoelmissa on lähes viisisataa taideteosta, joista valtaosa on öljyvärimaalauksia, pastellitöitä ja akvarelleja, mutta myös puupiirroksia ja metalligrafiikkaa. Lisäksi kokoelmissa on mm. piirroksia, luonnoksia ja luonnoslehtiöitä. Esillä olevat työt vaihtuvat teemoittain kerran tai kahdesti vuodessa.

Särestöniemi-museo on ollut yleisölle avoinna vuodesta 1985.  Museon kokoelmat perustuvat Reidar Särestöniemen veljen Anton Särestöniemen (1921-1997) lahjoitukseen.

Maisema (1968)

Museon galleriassa on 1.12.2011-10.10.2012 esillä näyttely Jänkä kuin koti. Reidarin suuri rakkaus oli pohjoisen luonto ja sen eri ilmentymät. Kodin vieritse virtaavaa Ounasjokea hän puhutteli veljekseen. Kenties syvin rakkaus kohdistui jänkään. Jängät ympäröivät taiteilijan lapsuuskotia samoin kuin sittemmin omaa asumusta ja työtilaa. Jänkien takana kohoavat tutut tunturisilhuetit rajoittuivat milloin siniseen milloin punaiseen tai väkevän keltaiseen taivaankanteen. Jänkä oli taiteilijan sielunmaisema.

Reidar ja hänen bernhardinkoiransa Sielu

Särestöniemi-museo,  
Särestöntie 880, 
99110 Kaukonen

liisa.tervahauta(at)sarestoniemenmuseo.fi

puhelin (kahvila, neuvonta): 
016 – 654 480

Museo avoinna: tiistai-lauantai 12-18 ympäri vuoden.
Lipunmyynti sulkeutuu klo 17.
Isot ryhmät (noin 30 hlöä) etukäteistilauksesta myös maanantaisin.

Arvonta

Arvomme elokuun alussa kaikkien kommentoineiden kesken Iittalan sinisen Korento-mukin.

Taiteilija Klaus Haapaniemen Iittalalle suunnittelema taianomainen Korento-kuvio jatkaa elämäänsä ajankohtaisessa sinisessä sävymaailmassa ja täydentää vahvojen printtikuvioiden valikoimaa.

Onko Lappi sinulle tuttu? Kerro, mikä sinua Lapissa kiehtoo. Kerro hyviä vinkkejä Lapin kohteista!

Arvonnan voitti sailla. Lämpimät onnittelut!


570 kommenttia

  1. ei ole tuttu

    ei ole tuttu

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tepa

    10. 7. 2012 6.08

  2. lappi ei ole

    lappi ei ole minulle tuttu

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    timpe

    10. 7. 2012 6.09

  3. Olen käynyt kerran.

    Olen käynyt kerran. Ei ollut minun paikka.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sihe

    10. 7. 2012 6.35

  4. Lappi on tuttu

    Lappi on tuttu ja kyllä siinä kiehtoo koko kokonaisuus; luonto, ihmiset, sen tarjoamat tekemiset… Toivoisin voivani käydä useammin, erityisesti ruska-aikaan.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    lentoemo

    10. 7. 2012 6.48

  5. ei ole mitenkään

    ei ole mitenkään tuttu

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    elli

    10. 7. 2012 7.11

  6. en ole käynyt

    en ole käynyt

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hexi

    10. 7. 2012 7.11

  7. maisemat

    maisemat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    intsu

    10. 7. 2012 8.09

  8. kerran Ylläksellä viikon

    kerran Ylläksellä viikon ollut talvella,varmaan luonto ja reilut ihmiset parasta !

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    pekk rauma pläkä

    10. 7. 2012 8.18

  9. Muutamassa paikassa olen

    Muutamassa paikassa olen käynyt

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sirkka

    10. 7. 2012 8.34

  10. Kuusamoa pidemmällä en

    Kuusamoa pidemmällä en ole Lapissa koskaan käynyt, mutta ruska-aikaan olisi ihana patikoida Lapin tuntureilla.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Wirpukka

    10. 7. 2012 9.32

  11. Olen käynyt useammastikin

    Olen käynyt useammastikin lapissa jotain vetoavaa siellä on.
    Olen kolunnut käsivarren lapin ja ihan suomineidon päälaella asti.
    Eiköhän se ole se karunkaunis maisema siitä nautin.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    TuoTe

    10. 7. 2012 10.03

  12. LAPIN TANGO Lapin

    LAPIN TANGO
    Lapin luonto luo outoa taikaa, se on kaunis ja vertaamaton,
    rinne tunturin kauaksi hohtaa, ruska loistossaan kuin satu on.
    Lapin muistan ja tunturit jylhät, sekä auringon tuon keskiyön,
    metsälampien välkkyvät silmät, talvi-iltojen tähtien vyön.
    Kun kerran matkallain Lapin maahan eksyin, ei haihdu rinnastain outo taika tuo, mua kutsuu Lappi vain, sen tenho yksin, sen muisto mulle aina kaipuuta luo.
    Lapin luonto luo outoa taikaa, se on kaunis ja vertaamaton,
    rinne tunturin kauaksi hohtaa, ruska loistossaan kuin satu on.
    Kun kerran matkallain Lapin maahan eksyin, ei haihdu rinnastain outo taika tuo, mua kutsuu Lappi vain, sen tenho yksin, sen muisto mulle aina kaipuuta luo.
    Lapin luonto luo outoa taikaa, se on kaunis ja vertaamaton,
    rinne tunturin kauaksi hohtaa, ruska loistossaan kuin satu on.

    Näin Unto Monosen tekstiä lainatakseni tähän vastaukseen.
    Mononen on hyvin kiteyttänyt minunkin tunteeni tähän sanomattoman kauniin tangonsa sanoitukseen.

    Olen käynyt useasti lapissa ja aina se kutsuu puoleensa hyvinkin vetoavalla tavallaan olen lumoutunut lapista ja sen luonnosta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    TuoTe

    10. 7. 2012 10.12

  13. Olen 80-luvulla ollut

    Olen 80-luvulla ollut kerran Kuusamossa talvella, muuta kokemusta minulla ei ole

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Fammu

    10. 7. 2012 10.35

  14. Lappi on tuttu.

    Lappi on tuttu. On tullut reissattua siellä monesti. Varsinkin aivan pohjoisessa ( ei puskalappi) rauhallisuus ja luonto kiehtoo.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kaarina

    10. 7. 2012 10.41

  15. hilla soilla on

    hilla soilla on tullut käytyä muutamaan otteeseen, ötököitä on riittänyt mutta on kyllä ollut kaiken vaivan arvoista ,viellä kun pääsisi joskus vaeltamaan ruska-aikana.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hanna-mari

    10. 7. 2012 10.56

  16. En ole koskaan

    En ole koskaan käynnyt Lapissa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pia

    10. 7. 2012 11.00

  17. Tuttu paikka! Kai

    Tuttu paikka! Kai kymmenen kertaa.Ihana lappi. Äänetön,rauhallinen…!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kissa

    10. 7. 2012 11.47

  18. Ei kovin tuttua.

    Ei kovin tuttua. Rovajärveä (pum! pum!) pohjoisempana ei ole tullut käytyä. Saamelaisten pyhät paikat: kivikehät, maamerkit, seidat yms. kiehtovat. Isot voimat niissä jyllää ja varmaan
    alkuperäisväestöllä perimätietoa paikoista on mutta ei niistä etelänmiehille ole syytä kertoa. Näin ne säilyy paremmin luonnontilassa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    saameKolorivi

    10. 7. 2012 15.57

  19. En ole käynyt

    En ole käynyt Kuusamoa pidemmällä ja sielläkin ihan pikkupoikana mutta hauskaa meillä oli ja porojakin nähtiin.
    Kyllä lapissa jotain taikaa on eittämättä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tåpias

    10. 7. 2012 16.53

  20. Ylläs ja Pallas

    Ylläs ja Pallas ovat tuttuja jo lapsuudesta. Lapissa kiehtoo sen rauhalisuus ja luonnon kauneus.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Annikki

    10. 7. 2012 17.02

  21. Lappi on minulla

    Lappi on minulla vielä kokematta. Syksyllä haluaisin nähdä ruskan.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Marke

    10. 7. 2012 18.59

  22. joskus vielä tuonnekin...

    joskus vielä tuonnekin…

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    juolevi

    10. 7. 2012 19.30

  23. Lappi ei ole

    Lappi ei ole vielä tullut tutuksi, mutta kiehtova se on.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tit

    10. 7. 2012 19.52

  24. Ei ole tuttu,

    Ei ole tuttu, mutta sen rauhallisuus kiehtoo!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    maikki

    10. 7. 2012 19.55

  25. Lappi on tuttu

    Lappi on tuttu lähinnä lapsuuden ajoilta, jolloin tuli vierailtua sukulaisissa Tornio-Muonio akselilla. Lapin lumo jäi mieleen, mahtavat maisemat, hiljaisuus, luonto ja ennenkaikkea suurenmoiset lappilaiset ihmiset.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    maria

    10. 7. 2012 21.00

  26. Asun Lapissa, ei

    Asun Lapissa, ei tiettyä mielipaikkaa kodin lisäksi.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tomi

    10. 7. 2012 21.32

  27. Pari kertaa vain

    Pari kertaa vain käynyt, joten ei kovinkaan tuttu paikka ole.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Gretchen

    10. 7. 2012 21.50

  28. eipä ole tullut

    eipä ole tullut käytyä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    irkku

    11. 7. 2012 5.49

  29. en ole vielä

    en ole vielä ehtinyt tutustua

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    karppa

    11. 7. 2012 5.50

  30. en ole tutustunut

    en ole tutustunut

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jenna

    11. 7. 2012 6.02

  31. joskus kauan sitten

    joskus kauan sitten olen käynyt

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    raili

    11. 7. 2012 6.03

  32. En ole käynyt

    En ole käynyt Lapissa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    neiti

    11. 7. 2012 8.47

  33. Olen käynyt kaksi

    Olen käynyt kaksi kertaa talviaikaan

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pamina

    11. 7. 2012 10.26

  34. Ei valitettavasti ole

    Ei valitettavasti ole tuttu, kovasti tekisi mieli vaeltamaan ja kokemaan erilaisia talviaktiviteetteja, esim. haluaisin ajella reen kyydissä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Olga

    11. 7. 2012 15.10

  35. olen käynyt kerran

    olen käynyt kerran

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mai

    11. 7. 2012 17.38

  36. ei kovin tuttu,

    ei kovin tuttu, ainakaan vielä..

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jezebel

    11. 7. 2012 17.38

  37. Olin lapsena viimeksi

    Olin lapsena viimeksi lapsena,olisi ihana viedä omat lapset sinne kesällä mutta kun on niin kallista tuo kotimaanmatkailu :(

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    SM

    11. 7. 2012 17.41

  38. Haave päästä ruska

    Haave päästä ruska aikaan lappiin

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    KAHI

    11. 7. 2012 17.43

  39. ei ole tuttu,

    ei ole tuttu, en ole käynyt eikä kiehdokaan

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    haamu

    11. 7. 2012 17.43

  40. Maisemien avaruus on

    Maisemien avaruus on kiehtovaa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Lusse

    11. 7. 2012 17.45

  41. On tullut käytyä.

    On tullut käytyä. Talvella Ylläs on ykkönen!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Brasa

    11. 7. 2012 17.46

  42. Lapin ruska ja

    Lapin ruska ja maisemat ovat hyvin kauniit.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Anna

    11. 7. 2012 17.51

  43. Kyllä, Lappi on

    Kyllä, Lappi on hyvinkin tuttu, koska olen sieltä kotoisin! Karu ympäristö elää ja asua. Maisemat ovat loistavia ja luonnon kauneus on taikaa! Mieli lepää tunturissa ja hillasoilla.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    päivi

    11. 7. 2012 17.51

  44. Ihanat maisemat

    Ihanat maisemat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ....

    11. 7. 2012 17.54

  45. hyvähän täälä on

    hyvähän täälä on asua

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    pöökeli

    11. 7. 2012 17.55

  46. Olen syntynyt Meri-Lapista

    Olen syntynyt Meri-Lapista ja rakastan Lapin kulttuuriruokaa on aina paras. Luontomaisemia on niin kauniita kesällä kalastella ja talvella lasketella tuntureilla. Joskus haluaisin muuttaa takaisin synnyinkaupunkiini kaipaan sitä kovasti,vaikka asun etelässä pitkään.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Titu

    11. 7. 2012 18.01

  47. Ei ole tuttu.

    Ei ole tuttu. Kuvista päätellen siellä mieli lepää ja rauhoittuu.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Rippostiina

    11. 7. 2012 18.05

  48. ei ole tuttu,

    ei ole tuttu, mutta haluaisin kyllä tutustua

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    miisu

    11. 7. 2012 18.06

  49. tuttu on

    tuttu on

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    masa

    11. 7. 2012 18.09

  50. En ole käynyt

    En ole käynyt ihan Lapissa asti, Kuusamossa kylläkin. Lapissa kiehtoo luonto ja tunnelma, erityisesti ruska-aika.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Zerbiina

    11. 7. 2012 18.11

  51. Olen käynyt vain

    Olen käynyt vain Rovaniemellä Santaparkissa, ihana paikka!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tytttö

    11. 7. 2012 18.11

  52. kaunis luonto kiehtoo

    kaunis luonto kiehtoo

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ice

    11. 7. 2012 18.12

  53. Pari kertaa on

    Pari kertaa on tullut käytyä ja siellä kiehtoo koko kokonaisuus eli kaikki mitä siellä on ja mitä siellä voi tehdä, että näin.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Santtu

    11. 7. 2012 18.16

  54. Ei ole tuttu,

    Ei ole tuttu, mutta tunturit kiinnostaisivat.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    timii

    11. 7. 2012 18.17

  55. En ole koskaan

    En ole koskaan päässyt käymään

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    iines

    11. 7. 2012 18.23

  56. En ole käynyt

    En ole käynyt Lapissa, mutta kiinnostaisi käydä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Riks

    11. 7. 2012 18.23

  57. Tuttu vuosien takaa.

    Tuttu vuosien takaa. mm ruska. Kilpisjärvi on ihana!!!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    vm

    11. 7. 2012 18.31

  58. Lappi kiehtoo kovasti

    Lappi kiehtoo kovasti paljon, mutta vielä en ole päässyt tutustumaan unelmaani.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Polkka

    11. 7. 2012 18.32

  59. Ei ole vielä

    Ei ole vielä tuttu,toivottavasti joskus pääsen käymään.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hoitsu55

    11. 7. 2012 18.33

  60. Jos Salla lasketaan

    Jos Salla lasketaan lappiin, niin sinne olen häämatkani tehnyt, ihania muistoja.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tiinu

    11. 7. 2012 18.37

  61. Lappi kutsuu taas

    Lappi kutsuu taas reilun viikon päästä. Suosittelen kaikille hetken hiljentymistä jäämeren rannalla. Mielenrauhalle paras paikka maailmassa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Greekaz

    11. 7. 2012 18.38

  62. Ylläs oli hieno

    Ylläs oli hieno kesälläkin. Viikon päästä Kuusamoon, jos se nyt on lappia

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kalle

    11. 7. 2012 18.44

  63. Pari kertaa olen

    Pari kertaa olen käynyt ja mielelläni menisin uudestaankin. Luonto kiinnostaa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mandariini

    11. 7. 2012 18.47

  64. On ollut ilo

    On ollut ilo tutustua Lappiin eri näkökulmista, alkaen lapsuuden Sodankyläkäynneistä, nuoruuden elokuvajuhliin, ensimmäiset ja kolmannet ainakin. Silloinen poikaystävä on puoliksi lappilainen, joten hänen kotikyläänsä Pelkosenniemeen ja Pyhäjärven kylään tutustuin, Pyhätuntureita koluttiin, kun hän teki tutkijanhommia siellä. Siinä kunto kasvoi, niitä kivikkoja kiipeillessä ja metsiä tarpoessa. Kerran ajoin Ladalla Kajaanista Kilpisjärvelle, koko matkan yhtäsoittoa, aamuyöstä olimme perillä Saanan juurella. Tenolla olen ollut kolmen kaverin kanssa lohenkalastusreissulla syksyllä. Saatiin kolme uroslohta ja yksi naaras, tinttejä. Keräilin maastosta katajanmarjoja ja herkkutatteja. Lapissa olisi vielä paljon hienoja paikkoja, missä voisi olla mielenkiintoista käydä, kuten ne kanjonit jossain ja Lemmenjoki. Tenolta on jäänyt mieleen myös saamelainen Jussi -niminen vanhempi mies, joka oli ystävällinen Kajaanin tytölle. Lapissa kannattaisi jokaisen suomalaisen joskus käydä, antaa vähän perspektiiviä siihen, millainen maa tämä Suomi oikein onkaan. Herkkulakkoja tekisi mieli.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tuijottaja

    11. 7. 2012 18.55

  65. Lapissa kiehtoo huikaisevat

    Lapissa kiehtoo huikaisevat maisemat, värit ja valo,
    jokien ja järvien puhtaus,eläimistö, lakkasuot…

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mari

    11. 7. 2012 18.56

  66. Lappi on vain

    Lappi on vain lapsuudesta tuttu, mahtava luonto ja rauhoittava äänimaailma.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kati

    11. 7. 2012 18.59

  67. Ei ole tullut

    Ei ole tullut koskaan käytyä Lapissa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Peeii

    11. 7. 2012 19.00

  68. Kilpisjärvellä ja kolmen

    Kilpisjärvellä ja kolmen maan rajalla on tullut käytyä kerran. Pidän enemmän eteläisen Suomen ja rantamaisemien katsomisesta kuin Lapin erämaista. Ei vaan oikein kolahtanut, ainakaan ekalla kerralla. Toki ne -30 asteen pakkaset vaikutti asiaan ja oltiin vähän liikaakin sisätiloissa. Lapissa on paljon hyvää, mutta en sinne ihan heti haluaisi palata.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ams

    11. 7. 2012 19.02

  69. En ole ikinä

    En ole ikinä käynyt oikeassa Lapissa. Pohjoisin paikka on Kuusamo :I Olisi kyllä tosi kiva lähteä kunnolla katsomaan millaista siellä on (myös Ruotsin ja Norjan Lapissa)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    naaaaaaa

    11. 7. 2012 19.08

  70. Onhan tuolla tullut

    Onhan tuolla tullut oltua: armeijassa ja muilla reissuilla ja ei kyllä ole ikävä takaisin.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Yanne

    11. 7. 2012 19.13

  71. Olen käynyt, kiva

    Olen käynyt, kiva paikka.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Zarus

    11. 7. 2012 19.13

  72. sieltä kotoisin

    sieltä kotoisin

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    eijuu

    11. 7. 2012 19.18

  73. on tuttu, niin

    on tuttu, niin taajamat kuin erämaat. 90-luvulla tuli patikointi innostus ja usein on tullut oltua patikalla. Luonto ja ihmiset,ilmapiiri kiehtoo. Tuolla Särestöniemen ateljeella kerran kävin.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    aakoo

    11. 7. 2012 19.18

  74. tuttu paikka

    tuttu paikka

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tero

    11. 7. 2012 19.20

  75. Lappi ei tuttu!

    Lappi ei tuttu! Talviset maisemat lähinnä kiinnostaa ja luonto

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    KeljuK

    11. 7. 2012 19.20

  76. Joskus lapsena on

    Joskus lapsena on tullut käytyä ruska-aikaan.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jarkki

    11. 7. 2012 19.21

  77. En ole koskaan

    En ole koskaan käynyt Lapissa.Ruska kyllä kiinnostaisi,mutta itikka -aikaan en halua sinne missään nimessä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    minttu66

    11. 7. 2012 19.22

  78. Lappi ei ole

    Lappi ei ole tuttu. Varmasti kiehtova paikka.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Lieppo

    11. 7. 2012 19.22

  79. Ei ole tuttu

    Ei ole tuttu

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Anni

    11. 7. 2012 19.23

  80. En ole luonto-ihmisiä.Mutta

    En ole luonto-ihmisiä.Mutta kai sekin täytyisi kerran elämässä kokea että olisi ainakin viikon pohjoisessa!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    timppa68

    11. 7. 2012 19.23

  81. En ole koskaan

    En ole koskaan käynyt. Syksyllä varmaan kaunista.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    L-M.K

    11. 7. 2012 19.23

  82. en ole käynyt

    en ole käynyt

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    e

    11. 7. 2012 19.30

  83. Ei kovin tuttu.

    Ei kovin tuttu. Mielenkiintoa löytyy. Nähtävyydet ja harrastusmahdollisuudet kiinnostavat sekä Lapin ruoka.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Li-Ha

    11. 7. 2012 19.37

  84. lapsena tuli käytyä

    lapsena tuli käytyä paljon lapissa sekä nyt vanhemmiten hiihtolomilla, kiva paikka

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    elbe

    11. 7. 2012 19.49

  85. Ei ole tullut

    Ei ole tullut käytyä kuin ihan pienenä. Kiinnostaa kyllä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sussukka

    11. 7. 2012 19.51

  86. Aika vähän on

    Aika vähän on tullut Lapissa käytyä, enemmän lapsuudessa. Ainutlaatuinen alue.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    r

    11. 7. 2012 19.53

  87. Eipä ole tuttu.

    Eipä ole tuttu. Joskus pienenä olen käynyt Rovaniemellä, Rukalla, Ranualla ja Syötteellä. Haluaisin kyllä käydä joskus ruska aikaan vaikka ylläksellä tai jossain muualla ”siellä ylempänä” :D

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mmtk

    11. 7. 2012 19.53

  88. Kerran käynyt &

    Kerran käynyt & hienot oli maisemat ja fiilikset reissulla. Toivottavasti joskus vielä uudestaan.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Hdii

    11. 7. 2012 19.56

  89. Pyhätunturia ylempänä en

    Pyhätunturia ylempänä en ole käynyt.
    Siitä reissusta ei mitään kummempaa poltetta Lappiin jäänyt

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Eski

    11. 7. 2012 19.57

  90. Ei kovinkaan tuttu.

    Ei kovinkaan tuttu. Olen käynyt pikaisesti vain kerran lapsena.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Iitu

    11. 7. 2012 19.58

  91. Aavasaksa

    Aavasaksa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mari

    11. 7. 2012 20.00

  92. Nuorena olen käynyt

    Nuorena olen käynyt Lemmenjoella, karua ja hiljaista silloin. Mitenkähän on muuttunut neljässäkymmenessä vuodessa?

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Lieppo

    11. 7. 2012 20.05

  93. En ole koskaan

    En ole koskaan käynyt ,suunnittelen matkaa sinne.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Marjatta

    11. 7. 2012 20.08

  94. Lappi ei ole

    Lappi ei ole tuttu,toivon että joskus tulisi tilaisuus ja mahdollisuus tutustua siihen.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kipsu

    11. 7. 2012 20.13

  95. En voi sanoa,

    En voi sanoa, että olisi tuttu. Tenavana viimeksi reissaattiin perheen voimin ristiin rastiin lappia viikon verran. Mieleen jäivät ainoastaan se jumalaton hyttysmäärä ja mäkärät.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mölli

    11. 7. 2012 20.18

  96. Olen asunut lapissa

    Olen asunut lapissa yli 20 vuotta ja en kaipaa sinne yhtään.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Assu

    11. 7. 2012 20.19

  97. murtsikointi

    murtsikointi

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    roope

    11. 7. 2012 20.24

  98. Suorastaan rakastan lappia!

    Suorastaan rakastan lappia! Vaellusretket tuntureilla ovat mahtava kokemus kerta toisensa jälkeen ja kauniin luonnon ääreen tahtoo palata aina vain uudestaan.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Nenna

    11. 7. 2012 20.24

  99. hiihto on parasta

    hiihto on parasta lapissa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    muffe

    11. 7. 2012 20.26

  100. Kerran teininä käynyt

    Kerran teininä käynyt Lapissa, mutten kovin hyvin paikkoja tunne. Kuvia sitäkin enemmän nähnyt, ja niissä kiehtoo erakkoa puoleensavetävät tunturit ja pitkät vaellusreitit.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kek

    11. 7. 2012 20.26

  101. en ole käynyt

    en ole käynyt ainakaan 20 vuoteen

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ansu

    11. 7. 2012 20.35

  102. en ole käynyt

    en ole käynyt vielä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tuan

    11. 7. 2012 20.41

  103. lappi on vielä

    lappi on vielä hyvin vieras minulle

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    so

    11. 7. 2012 20.42

  104. Vain kerran olen

    Vain kerran olen kunnon vaelluksella ollut Lapissa enkä ehkä tähän asti ole niin sinne kaivannutkaan. Mutta nyt alan ymmärtää, mitä mieli ja sielu rauhoittuakseen tarvitsevat. Uskoisin sen löytäväni Lapista.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    manta

    11. 7. 2012 20.47

  105. Sallan Naruska hieno

    Sallan Naruska hieno paikka,tykkään ja suosittelen.Rauhaa ja puhtautta!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hassu

    11. 7. 2012 20.47

  106. Lapissa kiehtovat tunturit,

    Lapissa kiehtovat tunturit, ruska ja muutenkin kaikin puolin upea luonto.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Heidi

    11. 7. 2012 20.52

  107. Syksy Levillä on

    Syksy Levillä on aina yhtä kiehtovaa!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    elli

    11. 7. 2012 21.04

  108. Olen käynyt sekä

    Olen käynyt sekä kesällä että talvella. Liikaa mäkäräisiä kesäaikaan.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tanjus

    11. 7. 2012 21.09

  109. Lapissa on tullut

    Lapissa on tullut lomailtua muutamia kertoja, useimmiten kesäaikaan. Tämä johtuu siitä, että silloin on mielestäni ilmassa sitä oikeaa Lapin taikaa, tunnelmaa ja lumoa! Luonto kukoistaa ja voi hyvin :)

    Kannattaa vuokrata mökkejä matkan varrella!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    lilaaa

    11. 7. 2012 21.15

  110. Kaunista seutua, vaikka

    Kaunista seutua, vaikka sääskiä on paljon.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    odepop

    11. 7. 2012 21.24

  111. Olen käynyt pari

    Olen käynyt pari kertaa Lapissa ja kyllähän tunturit ovat näkemisen ja kokemisen arvoisia!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tintti

    11. 7. 2012 21.29

  112. on tuttu, enontekiö

    on tuttu, enontekiö etenkin. Siellä Sari Keskitalo Vuontisjärvella luotsaa kaikenlaisia luontoretkiä ja muuta turisteille kesäisin ja talvisin. Ne ovat mukavia.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    leena

    11. 7. 2012 21.30

  113. Nuorena olen käynyt

    Nuorena olen käynyt kerran.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hoo

    11. 7. 2012 21.31

  114. olen lapista kotoisin,ei

    olen lapista kotoisin,ei nappaa paikkana

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    nina

    11. 7. 2012 21.42

  115. Lappi ei ole

    Lappi ei ole entuudestaan minulle kovinkaan tuttu. Mutta haluaisin kovasti erityisesti talviaikaan päästä mökkilomalle Lappiin.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Laura

    11. 7. 2012 21.44

  116. En ole koskaan

    En ole koskaan käynyt lapissa…joskus tekisi sekin huuma mieli kokea…nyt ei ole mahdollista.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Heli

    11. 7. 2012 21.45

  117. Olen käynyt Lapissa

    Olen käynyt Lapissa muutaman kerran, mutta olen enemmänkin järvi-Suomea ihannoiva.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tutu

    11. 7. 2012 21.54

  118. Olen käynyt. Lapissa

    Olen käynyt. Lapissa kiehtoo luonto ja maisemat.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Midre

    11. 7. 2012 21.54

  119. Täälläpä asun, mutta

    Täälläpä asun, mutta en silti voi sanoa että on Lappi tuttu, kun se kuitenkin aika iso maapläntti on…

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Maija

    11. 7. 2012 22.02

  120. Lappi ei ole

    Lappi ei ole mitenkään tuttu, mutta lasten varttuessa tarkoitus olisi mennä viikoksi mökkeilemään ja tekemään päivävaelluksia.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kosti

    11. 7. 2012 22.17

  121. k

    k

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    k

    11. 7. 2012 22.18

  122. Hävettää melkein myöntää,

    Hävettää melkein myöntää, etten ole koskaan käynyt Lapissa, matkat ovat aina suuntautuneet etelää kohti. Mutta pakko Lappiinkin on joskus päästä, ihan maisemien takia.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tintti

    11. 7. 2012 22.20

  123. Lappi ei ole

    Lappi ei ole minulle kovin tuttu, yhden kerran olen käynyt

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jasmin

    11. 7. 2012 22.20

  124. Ylläs on hyvä

    Ylläs on hyvä paikka hiihdellä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kaisa Kaulio

    11. 7. 2012 22.23

  125. ei ole tuttu,

    ei ole tuttu, kun en ole koskaan käynyt – vielä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ode

    11. 7. 2012 22.31

  126. Pikkupoikana kerran olin

    Pikkupoikana kerran olin yhdellä Lapin leirillä. Sitten seuraavan kerran leiri oli Rovajärvellä, ei kovin rentoa meininkiä. Tulevaisuudessa aion kyllä käydä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jansku

    11. 7. 2012 22.32

  127. Kävin ensimmäistä kertaa

    Kävin ensimmäistä kertaa Lapissa rippikoulun merkeissä. Siitä lähtien olen lähes joka vuosi käynyt siellä. Sitä taikaa ei voi oikein sanoilla kuvata, se täytyy itse kokea.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    puupu

    11. 7. 2012 22.33

  128. Vielä on Lappi

    Vielä on Lappi minulta näkemättä, hiukan epäilen että sääsket ja mäkäräiset himmentäisivät matkailun iloa siellä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    UFo

    11. 7. 2012 22.34

  129. Käytiin kaverin kanssa

    Käytiin kaverin kanssa käsivarressa saakka, ja aika monessa paikassa. Joulupukkikin tuli nähtyä pajassansa. oltiin sitä ennen monta päivää erityisen kiltisti.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Makke

    11. 7. 2012 22.36

  130. En ole Lapissa

    En ole Lapissa koskaan käynyt, joten ois varmaan näkemisen arvoinen paikka.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jussi

    11. 7. 2012 22.39

  131. on tuttu ja

    on tuttu ja kauniit maisemat kiinnostaa. ja rauhallisuus.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    aksu

    11. 7. 2012 22.58

  132. On tuttu. Luonto

    On tuttu. Luonto ja rauhallisuus kiehtoo.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tutka

    11. 7. 2012 23.25

  133. Lappi on aina

    Lappi on aina käymisen arvoinen. Puhdasta, kaunista luontoa jokaisena vuodenaikana ja oma erityinen tunnelmansa jota ei voi unohtaa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mare

    11. 7. 2012 23.38

  134. Lapissa tulee käytyä

    Lapissa tulee käytyä talvisin laskettelulomilla. Lapissa on oma rauhansa ja maisemat ovat uskomattomat.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    nipee

    12. 7. 2012 0.25

  135. olen käynyt lapissa.

    olen käynyt lapissa. lapin luonto on kaunis

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jossu82

    12. 7. 2012 1.21

  136. En ole käynyt

    En ole käynyt lapissa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mappe

    12. 7. 2012 2.16

  137. Ei ole tuttu

    Ei ole tuttu

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Eki

    12. 7. 2012 2.17

  138. Lappi ei ole

    Lappi ei ole minulle tuttu muutenkuin televisiosta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pate

    12. 7. 2012 2.18

  139. Lappi ei ole

    Lappi ei ole tuttu, kerran olen käynyt lähellä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Merenkävijä

    12. 7. 2012 2.20

  140. Kulttuuri:)

    Kulttuuri:)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    BisaNte

    12. 7. 2012 2.22

  141. ei oo tuttu

    ei oo tuttu

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jyrki

    12. 7. 2012 3.17

  142. en ole koskaan

    en ole koskaan käynyt oulua ylempänä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jatta

    12. 7. 2012 3.49

  143. kanden viikon sisällä

    kanden viikon sisällä olisi tarkoitus käydä tenolla.
    Tietääkö joku onko siellä vielä mäkäriä?

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    marre

    12. 7. 2012 3.50

  144. Kullanhuuhdonta elokuva oli

    Kullanhuuhdonta elokuva oli ihana kuvaus lapin luonnosta ja elämästä siellä. Pidin siitä kovasti.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    henkka

    12. 7. 2012 3.51

  145. Lappi on minulle

    Lappi on minulle kaukainen haave maa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    helevi

    12. 7. 2012 3.51

  146. tuttu on, eikä

    tuttu on, eikä kiehdo pätkääkään. parhaat kohteet löytyy mahdollisimman kaukaa lapista…

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    PRKL

    12. 7. 2012 3.59

  147. Olen käynyt Lapissa

    Olen käynyt Lapissa ja kyllä pala minua jäi sinne.Siellä tulee kumman rauhallinen olo,kiire häviää,ihmiset ovat erilaisia kiireettömiä,luonnon kanssa tottuneet elämään.Olen kyllä suunnitellut tekeväni ruskamatkan sinne.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Safira

    12. 7. 2012 4.39

  148. Tuttu on, luonto

    Tuttu on, luonto ja kiireettömyys parasta ja tietenkin ruska on kaunis.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sani

    12. 7. 2012 5.17

  149. Ei ole tuttu,

    Ei ole tuttu, en ole käynyt.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    KatLi

    12. 7. 2012 5.17

  150. Lappi vetää joka

    Lappi vetää joka kesä puoleensa, sen maisemat ja rauhallisuus.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mintsu

    12. 7. 2012 5.29

  151. suomussalmella olen käynyt,en

    suomussalmella olen käynyt,en pohjoisemmassa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    siru

    12. 7. 2012 5.31

  152. joskus tullut piipahdettua

    joskus tullut piipahdettua

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    japi

    12. 7. 2012 6.17

  153. ei ole tuttu,mutta

    ei ole tuttu,mutta luonto kiehtoo.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mirva

    12. 7. 2012 6.21

  154. Lappi on jäänyt

    Lappi on jäänyt vähälle huomiolle

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ghita

    12. 7. 2012 6.34

  155. En ole koskaan

    En ole koskaan käynyt Lapissa, ehkä menen joskus.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ninni

    12. 7. 2012 6.39

  156. en ole käynyt

    en ole käynyt koskaan lapissa, mutta haluaisin käydä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    aija77

    12. 7. 2012 6.46

  157. ei ole ei..

    ei ole ei..

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    e99

    12. 7. 2012 6.47

  158. en o käyny

    en o käyny

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Marko Krrank

    12. 7. 2012 6.50

  159. Ei niin tuttu

    Ei niin tuttu kuin toivoisin, muutaman kerran olen käynyt. Merkitsee luontoa ja hiljaisuutta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mary

    12. 7. 2012 6.53

  160. En ole käynyt

    En ole käynyt lapissa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    marme

    12. 7. 2012 7.06

  161. Muutaman kerran Tenolla

    Muutaman kerran Tenolla käynyt. Ei ole kyllä minua varten, ainakaan kalastus. Vaeltamassa voisin käydä. Mutta matka on turhan pitkä lähteä täältä asti.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    HanSu

    12. 7. 2012 7.06

  162. Lapsena tuli Lappi

    Lapsena tuli Lappi koluttua aika tarkasti. Maisemat on upeat, mut ne pienet lintuset jotka puree niin v… kipeesti , ei oo kivoja ;)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sar i

    12. 7. 2012 7.11

  163. lapissa kiehtoo maisemat,

    lapissa kiehtoo maisemat, tiedän, että ne ovat henkeäsalpaavat!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Nenna

    12. 7. 2012 7.21

  164. Ei ole tuttu.

    Ei ole tuttu.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Hande

    12. 7. 2012 7.29

  165. ei,luonto,en tiedä

    ei,luonto,en tiedä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ho

    12. 7. 2012 7.30

  166. Lappi on tuttu

    Lappi on tuttu ja luonto kiehtoo meitä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    slk

    12. 7. 2012 7.31

  167. Osallistun arvontaan

    Osallistun arvontaan

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Hilkka

    12. 7. 2012 7.50

  168. Ei kovin tuttu,

    Ei kovin tuttu, kerran tullut oltua. Lapissa kiehtoo erämaat ja rauha.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Immortal

    12. 7. 2012 7.51

  169. Kerran käyty. Erämaa,

    Kerran käyty. Erämaa, etäisyydet, hiljaisuus, eräretket…

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Nettifretti

    12. 7. 2012 7.52

  170. En ole käynyt.

    En ole käynyt.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Päde

    12. 7. 2012 7.53

  171. On tuttua seutua,

    On tuttua seutua, ruska varsinkin on kaunis

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hanhi

    12. 7. 2012 7.57

  172. Käyty on. Karun

    Käyty on. Karun kaunis.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    juha

    12. 7. 2012 8.03

  173. Lapissa kiehtoo hiljaisuus

    Lapissa kiehtoo hiljaisuus ja kiireettömyys ja ennen kaikkea maisemat. Suosittelen vaeltamista, reittejä löytyy kaiken kuntoisille. Hyvät kengät mukaan ja hyttysmyrkkyä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mari54

    12. 7. 2012 8.08

  174. lappi on melko

    lappi on melko vierasta seutua,kerran käynyt

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hele

    12. 7. 2012 8.09

  175. Joskus muksuna tuli

    Joskus muksuna tuli käytyä Lapissa isän kanssa.. Enää ei ole varaa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    LeenuLii

    12. 7. 2012 8.13

  176. olen ollut lapissa

    olen ollut lapissa paljon,lappi ei niin ihmeesti kiehdo

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tina

    12. 7. 2012 8.15

  177. Hiljaisuus, maisemat,kiireettömyys ja

    Hiljaisuus, maisemat,kiireettömyys ja ihanat ihmiset siellä kiehtoo.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Päkä

    12. 7. 2012 8.15

  178. Aika harvoin ja

    Aika harvoin ja jos tulee käytyä niin talvella, hyttyaset syö muuten elävältä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    MiKi

    12. 7. 2012 8.16

  179. en ole käynyt

    en ole käynyt eikä kiehdo yhtään

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hilleri

    12. 7. 2012 8.22

  180. Lapissa kiehtoo sen

    Lapissa kiehtoo sen avaruus. Länsi-Lappi ja itärajan pupleinen Lappi eroavat toisistaan, kannattaa tutustua molempiin.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mari

    12. 7. 2012 8.24

  181. Luonto kiehtoo!

    Luonto kiehtoo!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    fia

    12. 7. 2012 8.36

  182. Tuttu on ja

    Tuttu on ja luonto, rauhallisuus parasta antia

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    äitikkä

    12. 7. 2012 8.49

  183. Karu erilainen luonto

    Karu erilainen luonto kiehtoo.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Susu

    12. 7. 2012 8.50

  184. Lapin luonto on

    Lapin luonto on ainutlaatuinen.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Atti

    12. 7. 2012 8.50

  185. ei ole

    ei ole

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kyynel

    12. 7. 2012 8.55

  186. Olen käynyt Ylläksellä

    Olen käynyt Ylläksellä joulua viettämässä. Oli kovat pakkaset -34 astetta, kylmää, valkoista, puhdasta, hiljaista … Mykistävää.
    Kuusamossa olen käynyt usein – mutta sitä ei Lapiksi kulemma katsota….

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sarituulikki

    12. 7. 2012 8.57

  187. En ole valitettavasti

    En ole valitettavasti ikinä käynyt.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Hanna

    12. 7. 2012 9.01

  188. ihan lapissa en

    ihan lapissa en ole käynyt.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jenn

    12. 7. 2012 9.06

  189. On vähän tuttu,

    On vähän tuttu, mutta kiva olisi päästä käymään Jäämerellä. :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Anastasia

    12. 7. 2012 9.09

  190. En ole koskaan

    En ole koskaan käynyt, enkä mene. Matkani suuntautuvat aina etelämmäs.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kahvijänö

    12. 7. 2012 9.15

  191. Lapissa olen ollut

    Lapissa olen ollut vaeltamassa ja laskettelemassa. Vaikka se onkin vähän kliseistä, niin luonnon karuus kiehtoo.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Karkki

    12. 7. 2012 9.16

  192. On tuttua matkailun

    On tuttua matkailun merkeissä. Säreistöniemessä käytykin.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    koopas

    12. 7. 2012 9.17

  193. Olen käynyt Lapissa

    Olen käynyt Lapissa viimeksi lapsena. Olisi kyllä hienoa viettää joskus juhannus Lapin valoisissa maisemissa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Zerotin

    12. 7. 2012 9.18

  194. Lappi on vieras

    Lappi on vieras alue.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ve-Ha

    12. 7. 2012 9.22

  195. Olen muutaman kerran

    Olen muutaman kerran käynyt mutta ei ole sinne mitään hinkua mennä.Kauheesti hyttysiä kesällä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tara

    12. 7. 2012 9.24

  196. Lappi ei toistaiseksi

    Lappi ei toistaiseksi ole minulle kovinkaan tuttu, sillä olen siellä päässyt käymään vain yhden kerran. Ensi viikolla olen kuitenkin menossa sinne uudestaan. Tuolta yhdeltä kerralta tosin minulle jo jäi sellaiset muistot, että Lapissa on todella kaunista. Haluan joku päivä nähdä Lapin syksyn ja sen kaiken ruskan.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Faasi

    12. 7. 2012 9.25

  197. Lappi on kiva

    Lappi on kiva vaelluskohde, varsinkin Kilpisjärven tienoo.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    heidi

    12. 7. 2012 9.26

  198. Lapin ainutlaatuinen luonto!

    Lapin ainutlaatuinen luonto!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Matilda

    12. 7. 2012 9.37

  199. yötön yö, hiljaisuusja

    yötön yö, hiljaisuusja lakat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    nss

    12. 7. 2012 9.53

  200. Hienot maisemat. :)

    Hienot maisemat. :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kukkameri

    12. 7. 2012 9.54

  201. Lapsuusmaisemaa. Sinne on

    Lapsuusmaisemaa. Sinne on hyvä aina palata. Luonto on kaikkalla tutustumisen arvoinen

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sonka

    12. 7. 2012 10.01

  202. Enpä oo koskaan

    Enpä oo koskaan käyny, ehkä sit tulevaisuudessa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kaprika

    12. 7. 2012 10.01

  203. Olen käynyt vain

    Olen käynyt vain kerran Lapissa, lapsena.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Heluna

    12. 7. 2012 10.01

  204. Olen palsena käynyt

    Olen palsena käynyt Lapissa talvilomilla. Minulle Lappi merkitsee mahdollisuutta päästä laksettelemaan ja hiihtämään, nauttimaan kunnon talvesta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Giglio

    12. 7. 2012 10.01

  205. Lapin matka on

    Lapin matka on vielä tekemättä. Aion vielä mennä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Iines

    12. 7. 2012 10.05

  206. En ole koskaan

    En ole koskaan käynyt, mutta Lappi tuo mieleen tunturit, maaruskan ja joulupukin :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Miia

    12. 7. 2012 10.10

  207. jonkin verran tuttu

    jonkin verran tuttu

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    pete

    12. 7. 2012 10.12

  208. Muutaman kerran olen

    Muutaman kerran olen käynyt lapissa, kiva ja rauhaisa paikka

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Viiru

    12. 7. 2012 10.15

  209. On tuttu varsinkin

    On tuttu varsinkin talviaikaan. Luosto on huippu paikka, samoin Saanan seutu. Lappi on Suomen luontoa ja puhtautta parhaimmillaan.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    m

    12. 7. 2012 10.17

  210. lapissa hienot erämaat

    lapissa hienot erämaat ja joet .

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    zorro

    12. 7. 2012 10.34

  211. Olen päässyt kokemaan

    Olen päässyt kokemaan Lapin taikaa kerran. On se hienoa, että Suomessa on tuollainen paikka. Ihan eri maailmaa. Täytyy päästä toistekin… :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ärrä

    12. 7. 2012 10.39

  212. Muutaman kerran olen

    Muutaman kerran olen käynyt Lapissa. Kilpisjärven Saana on valloitettu, Mallan luonnopuistossa on vallettu, Tankavaaralla on huuhdottu kultaa, Ylläkselle on kiivetty, Pyhällä on vaellettu, Ametistikaivoksella on kaivettu muistoksi ametisteja, Luostolla on pidetty lysthiä ja Kuusamon karhunkierros on kierretty ja upeita koskia nähty. Paljon ihania paikkoja on vielä käymättä, mutta ehkä vielä joskus …

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pirde

    12. 7. 2012 10.40

  213. Lapissa on taikaa.

    Lapissa on taikaa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    harpa

    12. 7. 2012 10.41

  214. Olen käynyt lapsena

    Olen käynyt lapsena viimeksi Lapissa. Hienot maisemat siellä kyllä oli! Aion mennä kyllä uudelleen sitten kun siihen vain on mahdollisuus!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    lufica

    12. 7. 2012 10.58

  215. Ei ole tullut

    Ei ole tullut vielä käytyä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    marika.t

    12. 7. 2012 11.28

  216. Upeat maisemat.

    Upeat maisemat.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ok

    12. 7. 2012 11.29

  217. Ei ole tuttu,valitettavasti.

    Ei ole tuttu,valitettavasti. Paljon kuullut hyvää ja nähnyt upeita kuvia maisemista. Vielä sinne kyllä menen. :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sonsu

    12. 7. 2012 11.35

  218. Ei ole valitettavasti

    Ei ole valitettavasti tuttu, haluaisin kyllä käydä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kizzu

    12. 7. 2012 11.38

  219. lapin hiljaisuus on

    lapin hiljaisuus on parasta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    anja

    12. 7. 2012 11.44

  220. ei ole tuttu,

    ei ole tuttu, Lapissa kiehtoo ruska ja revontulet

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Stella

    12. 7. 2012 11.49

  221. Olen nähnyt unia

    Olen nähnyt unia Lapista jo lettipää-ajoista lähtien. Mutta en ole koskaan päässyt perille.
    Unissani seison aina Kilpisjärven rannalla, korkealla töyräällä jonka päällä on pieni saunamökki. Haistan maidonvalkoisten koivuklapien tuoksun, pitelen suurta niittykukkakimppua kädessäni ja odotan..

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Uranus

    12. 7. 2012 11.49

  222. Kyllä Lappia on

    Kyllä Lappia on tullut koluttua. Joka syksy käyn viikon kalareissussa eri puolilla Lappia. Ruska ja kirkkaat kalaisat vedet ovat parasta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Arska

    12. 7. 2012 11.50

  223. En ole ikinä

    En ole ikinä Lapissa käynyt, mutta siinä kiehtoo mystisyys, ruska ja revontulet.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Nimetön

    12. 7. 2012 12.20

  224. Lappi on todella

    Lappi on todella kaunis matkakohde kesällä, syksyllä, talvella ja keväällä! Siellä on aina jotain ihasteltavaa ja Suomen kauneimmat maisemat!
    Kuusamo on hyvä matkakohde ja nyt Ranuan eläinpuiso, kun siellä on se ihana jääkarhun pentu! :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Paula

    12. 7. 2012 12.26

  225. Asun lähes Lapissa

    Asun lähes Lapissa ja ihanaa täällä valoisuus, nytkin yöt valoisia. Kerran olen käynyt Inarissa asti ajelemassa muutaman päivän ajan ja oli ihanaaaa! Suurin haaveeni on kesämökki Inarinjärven rannalta. Siellä tunturien keskellä on puhdasta ja rauhallista ja tilaa ympärillä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Merja

    12. 7. 2012 12.35

  226. asun jopa 4

    asun jopa 4 -5 kuukautta vuodesta lapissa parasta luonto

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sipe

    12. 7. 2012 12.37

  227. Juu muutaman kerran

    Juu muutaman kerran tullut käytyä, ruska-aikana tekis miel mennä uudestaan

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    KiPa

    12. 7. 2012 12.45

  228. Lappi on upea

    Lappi on upea paikka, tosin liian harvoin tulee käytyä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tamias

    12. 7. 2012 12.48

  229. Ei ole tuttu

    Ei ole tuttu

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    enni

    12. 7. 2012 12.49

  230. Ruka ja Levi

    Ruka ja Levi ovat hyviä laskettelukohteita ja varsinkin maisemat hienoja.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    laskettelija

    12. 7. 2012 12.49

  231. erittäin tuttu ,koska

    erittäin tuttu ,koska asun lapissa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tupu

    12. 7. 2012 12.50

  232. en ole koskaan

    en ole koskaan käynyt lapissa. mieli kyllä tekisin.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    nuppu

    12. 7. 2012 13.03

  233. Olen käynyt vaeltamassa

    Olen käynyt vaeltamassa Enontekiöllä ja oli kyllä aivan mahtavat maisemat siellä! :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Helene

    12. 7. 2012 13.05

  234. Olemme käyneet Rovaniemellä,Kuusamossa,

    Olemme käyneet Rovaniemellä,Kuusamossa, ranuan eläinpuistossa.Se on kyllä elämys kun on karua,ja kauniit maisemat,maisemat ovat todella mielettömän kauniit.Kannattaa mennä Lappiin.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Marjukka

    12. 7. 2012 13.18

  235. Lapissa kiehtoo elämänmenon

    Lapissa kiehtoo elämänmenon lupsakkuus ja upea maisema.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Annuliini

    12. 7. 2012 13.21

  236. Etelä-Lapissa on tullut

    Etelä-Lapissa on tullut käytyä, ihan pohjoisessa
    ei. Eikä pohjoisin lappi välttämättä kiinostaisikaan.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Martamm

    12. 7. 2012 13.21

  237. Lappi: itikoita, mäkäräisiä

    Lappi: itikoita, mäkäräisiä sun muita öttiäisiä. Ei kiitos!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Irmeliina

    12. 7. 2012 13.22

  238. Lemmenjoen seutu on

    Lemmenjoen seutu on todella kaunista aluetta. Neuvoisin olemaan avomielinen lappiin mennessä ja muistakaa varoa niitä ”natiiveja” eli poroja :D

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Skeppo

    12. 7. 2012 13.23

  239. Olen käynyt Lapissa

    Olen käynyt Lapissa joskus pienenä, joten en muista kovin hyvin. Muistan vaan kauniit, jylhät maisemat ja viileyden.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sikurina

    12. 7. 2012 13.38

  240. Yötön yö kesällä

    Yötön yö kesällä ja kaamos talvella on parasta tälläiselle etelän tytölle.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tapiiri2

    12. 7. 2012 13.43

  241. Lappi ei ole

    Lappi ei ole minulle kovin tuttu, olen käynyt siellä ainostaan kerran 16 vuotiaana seurakunnan järjestämällä lasketteluleirillä.
    Haluaisin kuitenkin nyt kovasti lähteä tutustumaan siihenkin. Suomen muutkin alueet kiinnostavat nykyään kovasti, lähinnä etelä-suomen paikat ovat elämän aikana tulleet tutuiksi. Nyt kesällä olenkin suunnitellut lomailevani suomessa että näkisin vähän enemmän Suomeakin.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sanna

    12. 7. 2012 13.52

  242. eipä ole tullut

    eipä ole tullut käytyä lapissa ehkä joskus

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kaarin

    12. 7. 2012 14.00

  243. En ole lappiin

    En ole lappiin vielä päässyt. Toivottavasti joku päivä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mete

    12. 7. 2012 14.06

  244. Ei ole Lappi

    Ei ole Lappi tuttu.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Päivi

    12. 7. 2012 14.23

  245. Kilpisjärvi <3

    Kilpisjärvi <3

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kati

    12. 7. 2012 14.26

  246. Valitettavasti en ole

    Valitettavasti en ole käynyt lapissa. Haluaisin kyllä joskus käydä katsomassa lapin ruskaa :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    amati

    12. 7. 2012 14.34

  247. En ole koskaan

    En ole koskaan käynyt Lapissa. Ei kyllä olekaan minua houkutteleva lomakohde. En välitä laskettelusta/hiihdosta ja muulloin siellä taitaa olla liikaa itikoita minun makuuni :)
    Tosin en voi totuutta tietää, koska en siellä ole vieraillut.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    JJ

    12. 7. 2012 14.40

  248. ei ole tuttu

    ei ole tuttu

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Hanna

    12. 7. 2012 14.46

  249. En oo Lapissa

    En oo Lapissa käyny

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sami78

    12. 7. 2012 14.48

  250. Sieltä kotoisin :)

    Sieltä kotoisin :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    J

    12. 7. 2012 14.59

  251. maisemat

    maisemat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ella

    12. 7. 2012 15.14

  252. Olen käynyt Lapissa

    Olen käynyt Lapissa aikuisiällä vain kerran, eli aivan liian vähän. Upea paikka käydä ja matkailla – en minä sinne asumaan osaisi itseäni ajatella, mutta reissuja sinne tekisin mielelläni. On kovin erinäköistä kuin täällä etelämmässä, se kiehtoo, kuten luonto usein. Erämaa, villiys, vapaus. Nyt minun rupesi tekemään sinne mieli. Pitää houkutella joku vaelluskaveriksi!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kapsu

    12. 7. 2012 15.15

  253. Ei ole tuttu.

    Ei ole tuttu.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mormor

    12. 7. 2012 15.33

  254. Ei ole tuttu.

    Ei ole tuttu.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    miimu

    12. 7. 2012 15.42

  255. Oon käyny Lapissa

    Oon käyny Lapissa kerran. Se oli viikon rippileiri Kiilopään kupeessa hiihtolomalla. Oli tosi upeeta!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Elkka

    12. 7. 2012 16.35

  256. en ole koskaan

    en ole koskaan käynyt lapissa, saapi nähdä tuleeko koskaan käytyä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tarjap

    12. 7. 2012 16.36

  257. Lappi ei ole

    Lappi ei ole tuttu.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Josku

    12. 7. 2012 16.38

  258. Kilpisjärven seutu käsivarressa

    Kilpisjärven seutu käsivarressa on minun suosikki.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    matti

    12. 7. 2012 16.44

  259. Ei ole kovin

    Ei ole kovin tuttu.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    LK

    12. 7. 2012 17.11

  260. Luonto, hiljaisuus.

    Luonto, hiljaisuus.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    m

    12. 7. 2012 17.12

  261. Matkailu Lapissa on

    Matkailu Lapissa on haaveissani ollut jo vuosikaudet, elämäntilanteestani johtuen en ole sinne koskaan päässyt. Ehkä joskus – olen optimisti ;) Lapissa kiehtoo ihana luonto, kauniit maisemat, rauha ja rauhoittuminen.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Nina

    12. 7. 2012 17.12

  262. En ole ikinä

    En ole ikinä käynyt lapissa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tatti

    12. 7. 2012 17.41

  263. En ole koskaan

    En ole koskaan käynyt Lapissa. Lappi kiehtoo mutta myös pelottaa minua.
    Haluan ehdottomasti käydä siellä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sannukka

    12. 7. 2012 17.49

  264. Ei ole tuttu

    Ei ole tuttu

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Päivi

    12. 7. 2012 17.55

  265. ei ole

    ei ole

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    esko

    12. 7. 2012 17.58

  266. Puolisoni on Lapista

    Puolisoni on Lapista lähtöisin, muuten en Lappia tunne. Lapissa varmaan viehättää se ”viimeinen aito erämaa”.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Viu

    12. 7. 2012 18.00

  267. Ei ole tuttu.

    Ei ole tuttu.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Black Dog

    12. 7. 2012 18.03

  268. Olen käynyt kaksi

    Olen käynyt kaksi kertaa ja pidän kyllä siitä erilaisesta talvesta mikä siellä on verrattuna etelään

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Annika

    12. 7. 2012 18.10

  269. Käyn Lapissa vuosittain.

    Käyn Lapissa vuosittain. Lappi on ihan oma maailmansa, siellä on tilaa ja avaruutta ja sielu lepää.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Hemppa

    12. 7. 2012 18.24

  270. ei ole tuttu

    ei ole tuttu

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ippe

    12. 7. 2012 18.36

  271. Lapsuudessa kävin paljonkin

    Lapsuudessa kävin paljonkin lapissa, isäni oli sieltä kotoisin.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pipsa

    12. 7. 2012 18.38

  272. Ei hirveän tuttu

    Ei hirveän tuttu paikka. Siellä minua kiehtoo eniten luonto!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ninnna

    12. 7. 2012 18.58

  273. ei ole tullut

    ei ole tullut käytyä lapissa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kirsikka

    12. 7. 2012 18.59

  274. Maisemat ja tunnelma

    Maisemat ja tunnelma parasta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sipa

    12. 7. 2012 19.00

  275. Luostolle ja Pyhälle

    Luostolle ja Pyhälle lusthin pitoon

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Hannes

    12. 7. 2012 19.01

  276. Lapissa olen käynyt

    Lapissa olen käynyt viimeksi lapsena, mutta Lapin luonto kyllä kiinnostaisi.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tintti

    12. 7. 2012 19.03

  277. Lapissa kiehtoo erämaa.

    Lapissa kiehtoo erämaa. Vaellusreitit ja maisemat, joita ei välttämättä liiallinen liikenne häiritse.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Nina

    12. 7. 2012 19.09

  278. olen käynyt useammastikin,kaunista

    olen käynyt useammastikin,kaunista seutua tuntureineen

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    aikku

    12. 7. 2012 19.13

  279. Kävimme parikymmentä vuotta

    Kävimme parikymmentä vuotta sitten Lapissa asuntoautolla ajellen.Ajoimme Saariselälle asti
    matka oli kaikin puolin mukava,opinpahan ettei kesä aikaan mennä joelle astioita pesemään ilman hyttysverkkoa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jane

    12. 7. 2012 19.22

  280. Ei ole erityisen

    Ei ole erityisen tuttu paikka, eikä myöskään kiehdo suuremmin.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sa

    12. 7. 2012 19.26

  281. Lappi on kiehtova

    Lappi on kiehtova varsinkin luonto siellä on ihanaa yleensäkkin Lapin ruska on ihana kokemus Tunturin on mahtavia siellä,kilpisjärvi on kaunis seutua.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    pola

    12. 7. 2012 19.29

  282. Ei ole kovin

    Ei ole kovin tuttu paikka, mutta luonto kiehtoo.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mammuli

    12. 7. 2012 19.36

  283. Muutaman kerran olen

    Muutaman kerran olen käynyt.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    karpalo

    12. 7. 2012 19.51

  284. Ei ole tuttu.

    Ei ole tuttu. Mutta ainakin ruska kiehtoo.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    suvi s

    12. 7. 2012 20.10

  285. Lappi ei ole

    Lappi ei ole tuttu en ole käynyt siellä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    pipa

    12. 7. 2012 21.00

  286. Särestöniemen maisemissa lapsuuteni

    Särestöniemen maisemissa lapsuuteni viettänyt – kyllä lapin luonnossa on outoa taikaa sääskien lisäksi!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jasmis

    12. 7. 2012 21.45

  287. En voi sanoa

    En voi sanoa että Lappi on minulle tuttu. Olen ollut 13-vuotiaana Sallassa viikon leirikoulussa. Aikaa tuosta on 30 vuotta ja aikuisiällä en ole Lapissa käynyt.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Katriina H.

    12. 7. 2012 21.47

  288. Olen käynyt Lapissa

    Olen käynyt Lapissa vain kerran. Arcticum teki todella suuren vaikutuksen, samoin Joulupukin paja. Muutenkin tykkäsin Lapin loppukesästä: oli lämmintä ja kaunista, viikon mökissä asuminen oli ihanan rauhoittavaa ja rentouttavaa. Lapset innostuivat valtavasti siitä, että ikkunan takana saattoi nähdä poroja!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tarleena

    12. 7. 2012 23.08

  289. En ole koskaan

    En ole koskaan käynyt

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    siru.k

    13. 7. 2012 0.00

  290. tuttu on kyllä.olen

    tuttu on kyllä.olen etelä-lapista kotoisin.lapin luonto on ainutlaatuinen,kumpa vaan saisimme pitääkin sen sellaisena.kohteita on kovasti :simo-ja torniojoki,aavasaksan ja kilpisjärven mahtavat vaarat ja tunturit,levin upea kylpylä jne.paikkoja kyllä löytyy aina alueiden mainoksista,jokaiselle jotain.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    angel

    13. 7. 2012 0.17

  291. Lapsena kävin äidin

    Lapsena kävin äidin ja enon kanssa karavaanari alueilla lapissa. Olin kuitenkin niin pieni, etten muista juuri mitään. Ei ole siis kovin tuttu.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tidi

    13. 7. 2012 6.23

  292. käyty muutamia kertoja.

    käyty muutamia kertoja. rauha ja luonto kiehtovat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    laura

    13. 7. 2012 6.23

  293. Siitä on pari

    Siitä on pari kymmentä vuotta, kun lapissa viimeksi olen käynyt. Olisi mukava mennä sinne rentoutumaan.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    natsa

    13. 7. 2012 6.27

  294. En ole oikein

    En ole oikein koskaan päässyt siihen ihastumaan

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    JummiJammi

    13. 7. 2012 6.28

  295. Lappi ei niinkään

    Lappi ei niinkään tuttu, silloin tällöin tullut käytyä, mutta ehkä se tuntemattomuus juuri kiehtoo. Lappiin syntyi ensi kertaa kaipaus päästä aikoinaan juuri ja juuri kouluikäisenä, Yrjö Kokon kirjojen myötä. ”Oikeaan” Lappin haluaisin tutustua, en turistikohteisiin.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    w1zard

    13. 7. 2012 7.25

  296. Lappi ei ole

    Lappi ei ole tuttu. Poikani asuu Rovaniemellä, ylemmäs lappia en ole koskaan ”ehtinyt”, halunnut mennä. Lapsenlapset ovat tärkein lapin elämykseni.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kepsu

    13. 7. 2012 8.12

  297. ei

    ei

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    memuli

    13. 7. 2012 9.13

  298. Lappi on taikaa!

    Lappi on taikaa!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    KK

    13. 7. 2012 9.43

  299. On, kävimme reilu

    On, kävimme reilu kymmen vuotta joka talvi kevätlomalla Kuusamossa. Pidin Kuusamon tunnelmasta, siellä oli rauhallista ja pääsi laskettelemaan ja hiihtämään ilman pelkoa tungoksesta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jonsku

    13. 7. 2012 10.16

  300. On tuttu olen

    On tuttu olen varsinais-suomesta muuttanut lappiin äskettäin. ja päivä päivältä tulee tutummaksi

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Anne

    13. 7. 2012 10.42

  301. Olen käynyt Lapissa

    Olen käynyt Lapissa useaan otteeseen ja rakastan sitä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jenni

    13. 7. 2012 11.07

  302. Valitettavasti en ole

    Valitettavasti en ole vielä päässyt käymään Lapissa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sari

    13. 7. 2012 11.11

  303. En ole koskaan

    En ole koskaan käynyt Kuusamo tai Pudasjärveä korkeammalla, joten ei ole tuttu. Haluaisin käydä ehdottomasti.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    piaS

    13. 7. 2012 11.30

  304. Tulin juuri Ylläkseltä

    Tulin juuri Ylläkseltä viikon reissulta. Oli mukavaa ja rauhallista.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kalpa

    13. 7. 2012 11.42

  305. Lapin kaunis luonto

    Lapin kaunis luonto ja rauha.Hulppeat maisemat.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tuikku

    13. 7. 2012 12.01

  306. Lapissa kiehtoo kaikki.

    Lapissa kiehtoo kaikki. Nuorena tuli pyörittyä paljonkin siellä isän kanssa. Siellä on rauhaa ja nostalgiaa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    anu

    13. 7. 2012 12.30

  307. Haluaisin käydä lapissa

    Haluaisin käydä lapissa ja nähdä sen erämaan mutta en ole koskaan päässyt käymään. Haluaisin ainakin käydä katsomassa joulupukkia :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mari

    13. 7. 2012 12.45

  308. Lapin luonto talvella.

    Lapin luonto talvella.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sipu

    13. 7. 2012 12.50

  309. En ole kuunaan

    En ole kuunaan käynytkään.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jaug

    13. 7. 2012 13.02

  310. Ruska. Saariselkä suosikkini.

    Ruska. Saariselkä suosikkini.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    lena

    13. 7. 2012 13.04

  311. En ole koskaan

    En ole koskaan käynyt Lapissa, mutta luonnonrauha varmasti olisi mieleeni.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kirsti

    13. 7. 2012 13.38

  312. Isän suku on

    Isän suku on pohjoisesta kotoisin, itse asuin opiskeluaikana Rovaniemellä viisi vuotta ja se kyllä riitti. Yksi parhaista Rollon pohjoispuoleisesta Suomesta tulevista asioista on räppärit kuten inarinsaamelainen Amoc.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Hilla

    13. 7. 2012 13.40

  313. Ikuinen haave, käynyt

    Ikuinen haave, käynyt ole en.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ahaa

    13. 7. 2012 13.44

  314. Aikas tuttu on

    Aikas tuttu on ja mieleinen upean luontonsa vuoksi, Auttinkönkäällä on upeat koskimaisemat ja pitkosluontopolku ja melko lähellä Korouoma. Rukalta löytyy hyviä vaellusreittejä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Fippouzim

    13. 7. 2012 13.56

  315. Kerran olen käynyt

    Kerran olen käynyt lapissa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    susku

    13. 7. 2012 14.01

  316. Rakastan Lappia ja

    Rakastan Lappia ja tahtoisin muuttaa sinne.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Liekki

    13. 7. 2012 14.55

  317. Rovaniemeä pohjoisemmaksi en

    Rovaniemeä pohjoisemmaksi en ole vielä päässyt. Haluaisin kyllä joskun viettää viikon vaelluksella, toteutuneeko koskaan…

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    länssuomalaine

    13. 7. 2012 15.01

  318. Lapissa kiehtovat tunturit

    Lapissa kiehtovat tunturit ja syksyn väriloisto, ihmiset ja eläminen siellä. Ehdottomasti mentävä sinne taas.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    eemari

    13. 7. 2012 15.38

  319. Avarat maisemat

    Avarat maisemat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    POSsu1949

    13. 7. 2012 15.53

  320. kerran olen käynyt,

    kerran olen käynyt, luonto kiehtoo

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mliisa

    13. 7. 2012 16.08

  321. Rauhaa ja todella

    Rauhaa ja todella kauniita maisemia!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tiina

    13. 7. 2012 16.15

  322. Olen kerran käynyt

    Olen kerran käynyt Lapissa. Silloinkin sattui satamaan koko ajan joten joten paikkoihin tutustuminen jäi aika vähäiseksi.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kikero

    13. 7. 2012 17.40

  323. Lapissa on paras

    Lapissa on paras lumimaisema! Porot sopivat maisemaan. Paras kohde missä olen käynyt on Rovajärven ampumaharjoitusalue.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Joni

    13. 7. 2012 17.55

  324. Olen käynyt vain

    Olen käynyt vain yhden kerran Lapissa pari vuotta sitten, Lemmenjoella ja ihastuin siihen vallan!! Tänä syksynä lähdemme mieheni kanssa kiertämään Lappia…ihanaa!!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Hupunen

    13. 7. 2012 18.42

  325. Lappi on tuttu

    Lappi on tuttu ihan Muonion korkeudelle asti.
    Rovaniemi,Simo,Tornio,Pello,Kolari ja erityisesti Kittilä Levi on ollut minulle sykähdyttävä kokemus…se on aivan oma maailmansa.
    Lapissa minua kiehtoo luonnon karu kauneus, maiseman avaruus ja ne yöttömät yöt.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tirlittan

    13. 7. 2012 19.18

  326. Ei ole tuttu

    Ei ole tuttu en ole käynyt

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tiitsi

    13. 7. 2012 19.20

  327. Enpä ole vielä

    Enpä ole vielä käynyt

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    dugu

    13. 7. 2012 19.22

  328. Lapissa kiehtoo sen

    Lapissa kiehtoo sen mystisyys.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kaneli30

    13. 7. 2012 19.25

  329. revontulet kiehtoo, ja

    revontulet kiehtoo, ja ne haluan nähdä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    miia

    13. 7. 2012 19.54

  330. en ole koskaan

    en ole koskaan käynyt oulua pohjoisempana

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    marre

    13. 7. 2012 20.14

  331. haluaisin käydä lapissa,

    haluaisin käydä lapissa, tenolla kalassa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    heikka

    13. 7. 2012 20.15

  332. jos tänä kesänä

    jos tänä kesänä onnistuisi lapin reissu

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    helvi

    13. 7. 2012 20.15

  333. haluaisin käydä lapissa

    haluaisin käydä lapissa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    eeri

    13. 7. 2012 20.16

  334. porot on eksoottisia

    porot on eksoottisia

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    stiinuska

    13. 7. 2012 21.11

  335. villi luonto, karu

    villi luonto, karu kauneus

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    petshkina

    13. 7. 2012 21.23

  336. Upea luonto

    Upea luonto

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jadis

    13. 7. 2012 21.26

  337. Lapissa on kunnon

    Lapissa on kunnon talvet ja sopivan lämpimät kesät.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    brynolf1

    14. 7. 2012 1.05

  338. Ystäviäni asuu Rovaniemellä,

    Ystäviäni asuu Rovaniemellä, mutta lappi on tuttu jo lapsuudesta. Kiertelimme Suomea vanhempieni kanssa 60-luvulla, ja Lappi oli suosikki kohteemme.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    emma

    14. 7. 2012 1.52

  339. En ole käynyt

    En ole käynyt kun kerran lapissa käsivarressa..se hiljaisuus on kuin huuto..sitä ei voi olla huomaamatta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Marita

    14. 7. 2012 1.55

  340. en ole kertaakaan

    en ole kertaakaan lapissa käynyt

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    san

    14. 7. 2012 9.33

  341. Muutamia kertoja olen

    Muutamia kertoja olen lapissa käynyt, eri vuodenaikoina, kesäaika oli kivaa, kun ei ollut juurikaan muita lomailijoita, luonto oli aika karua vielä mutta kohtuullista.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    marsu

    14. 7. 2012 10.08

  342. jossain määrin, kyllähän

    jossain määrin, kyllähän Lapissa on oma taikansa, joka jokaisen täytyisi kokea.. itikoineen kaikkineen..

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kirsikka

    14. 7. 2012 11.14

  343. pakko myöntää, ei

    pakko myöntää, ei ole lappi tullut tutuksi. Mutta ikinä ei ole liian myöhäistä lähteä tutustumaan.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    katkoo

    14. 7. 2012 11.19

  344. Vielä en ole

    Vielä en ole Lapin taikaa päässyt kokemaan, mutta alue kiehtoo ja sinne on joskus päästävä…

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Erika

    14. 7. 2012 11.24

  345. Ei ole tuttu

    Ei ole tuttu :(

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    asdf2k12

    14. 7. 2012 12.03

  346. Kilpisjärvellä on tullut

    Kilpisjärvellä on tullut käytyä parina syksynä, luonto on upea ja Inarin Siida-museo oli näkemisen arvoinen

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Hellu63

    14. 7. 2012 14.51

  347. ei vielä.

    ei vielä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    poju

    14. 7. 2012 15.28

  348. lapin taika

    lapin taika

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    pikkumyy

    14. 7. 2012 15.56

  349. Lapissa on tullut

    Lapissa on tullut käytyä useasti ja aina sinne haluaa uudestaan.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pippuri

    14. 7. 2012 16.43

  350. " Suomineidon kainalossa"

    ” Suomineidon kainalossa” tullut vaellettua joku vuosi sitten.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    monau

    14. 7. 2012 17.19

  351. Viihdyn paremmin lämpimässä.

    Viihdyn paremmin lämpimässä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    zuzu

    14. 7. 2012 17.29

  352. Ei ole tuttu.

    Ei ole tuttu. Joskus olisi kiva käydä Lapissa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sonja

    14. 7. 2012 18.02

  353. Porot!

    Porot!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Vi

    14. 7. 2012 18.27

  354. Ei ole tuttu

    Ei ole tuttu mutta olisin kiinnsotunut vaeltamisesta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    lunacat

    14. 7. 2012 20.12

  355. Luonto.

    Luonto.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    wiipi

    14. 7. 2012 20.46

  356. Enpä ole juurikaan

    Enpä ole juurikaan käynyt lapissa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    piitu

    14. 7. 2012 20.56

  357. Ei ole tuttu

    Ei ole tuttu

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sus

    14. 7. 2012 21.04

  358. kun olin lapsi,

    kun olin lapsi, kävimme joka kesä lapissa. inhosin niitä ötököitä siellä. aikuisena siellä kiehtoo ruska.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    N30

    14. 7. 2012 22.37

  359. Ei ole vielä

    Ei ole vielä päästy käymään, mutta haluaisin kyllä viedä perheeni sinne.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Supu

    14. 7. 2012 23.05

  360. Lapin luonto luo

    Lapin luonto luo outoa taikaa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    JREwing

    15. 7. 2012 7.56

  361. muutaman kerran on

    muutaman kerran on tullut käytyä, kyllä se on luonto joka kiehtoo

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    riti

    15. 7. 2012 9.15

  362. On tuttu, olen

    On tuttu, olen asunut siellä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jaana

    15. 7. 2012 10.13

  363. ei tuttu

    ei tuttu

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    A.R.

    15. 7. 2012 10.29

  364. Ei ole vuosikausiin

    Ei ole vuosikausiin tullut matkailtua Lappiin, mutta kaikilta reissuilta on upeat muistot.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    pietu80

    15. 7. 2012 11.02

  365. Puhtaus ja luonto

    Puhtaus ja luonto kiehtovat. Siellä tuntee olevansa aika yksin.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Szz

    15. 7. 2012 11.52

  366. Asun lapissa (muutin

    Asun lapissa (muutin vajaa 10 vuotta sitten tänne) ja täällä on hyvä olla. Vinkkinä kaikille: Laulu pienestä kansasta -näytelmää katsomaan Ylläkselle. Näytökset alkaa elokuun loppupuolella :D

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Henna73

    15. 7. 2012 12.01

  367. Kemin lumilinna.

    Kemin lumilinna.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Temmis

    15. 7. 2012 12.51

  368. Ei.

    Ei.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    minicat

    15. 7. 2012 13.54

  369. Pari kertaa käynyt

    Pari kertaa käynyt ja mieli tekisi taas.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Emm

    15. 7. 2012 14.11

  370. En ole nähnyt

    En ole nähnyt

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Miika

    15. 7. 2012 14.17

  371. Kaunis lapin luonto

    Kaunis lapin luonto

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Rampe

    15. 7. 2012 14.43

  372. ON. Rauha.

    ON.
    Rauha.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mahoton12

    15. 7. 2012 15.03

  373. oon käyny opiskeluaikoinani

    oon käyny opiskeluaikoinani särestöniemen taiteilijakodissa ja voin kyllä todeta, että kyynel tuli silmiin kun kuunneltiin elämyksekästä elokuvamusiikkia tummuvassa lappihämyssä. ei tunnelma parane ja taulut plus muut taideaiheet innoittavia, lappi muuten ihan parasta sielunhoitoa!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    lapinlumo

    15. 7. 2012 15.18

  374. En ole koskaan

    En ole koskaan käynyt Lapissa mutta haluaisin vielä kokea sen taianomaisen lumon.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Minttu

    15. 7. 2012 16.40

  375. En ole koskaan

    En ole koskaan käynyt lapissa! Ensi kesänä sinne olisi tarkoitus ajella moottoripyörällä täältä Etelä-Suomesta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sumi

    15. 7. 2012 16.54

  376. Ei ole tuttu,

    Ei ole tuttu, joskus tosi kauan sitten lapsena siellä käynyt

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Marjuu

    15. 7. 2012 18.07

  377. Lappi on ihana

    Lappi on ihana paikka, haluaisin sinne useammin, usein tullut kuitenkin käytyä Kuusamossa, joka ei ole vielä Lappia.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Johanna

    15. 7. 2012 19.50

  378. Lapin luonto ja

    Lapin luonto ja hiljaisuus

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    minnA

    15. 7. 2012 19.56

  379. En ole Vuokatin

    En ole Vuokatin vaaraa pohjoisempana käynyt. Ateneumin Lappi-näyttelyssä sentään kävin, ja siellä näin monia Särestöniemen töitä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ulla R.

    15. 7. 2012 20.48

  380. Lappi on tuttu

    Lappi on tuttu ja siellä kiehtoo ennen kaikkea upea luonto!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Janelle

    15. 7. 2012 21.07

  381. Lapissa kiehtoo omat

    Lapissa kiehtoo omat juuret. Vaikka olen asunut ison osan elämästi ulkomailla ja muutettuani Suomeen niin muutin pääkaupunkiseudulle, isä ja suvun juuret ovat Lapissa. Vaikka en siellä koskaan ole itse asunut, tiedän että se tulee ikuisesti olemaan osa minua ja identiteettiäni ja olen siitä ylpeä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Saana

    15. 7. 2012 21.11

  382. Kilpisjärvi on ihaninta

    Kilpisjärvi on ihaninta Lappia, karua ja sen takia niin kaunista.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pii

    15. 7. 2012 21.13

  383. Lappi on ihana

    Lappi on ihana paikka, maisemat rauhoittavat kummasti mieltä. Pallas-Ounastunturin kansallispuisto on yksi parhaimpia paikkoja vaeltamiseen.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tompppaz

    15. 7. 2012 21.37

  384. Kyllä on tuttu.

    Kyllä on tuttu. Asun Lapissa ja nautin Lapin luonnosta päivittäin.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jonsetti

    15. 7. 2012 21.39

  385. Lappi on niin

    Lappi on niin kaunis, raikas luonto on ihan parasta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    anninka

    15. 7. 2012 21.49

  386. Olen siitä omituinen

    Olen siitä omituinen immeinen, etten koskaan ole käynyt Lapissa eikä ole aikomustakaan mennä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kamssu

    16. 7. 2012 1.15

  387. Aika vähän olen

    Aika vähän olen matkustellut Lapissa. Varmasti siellä on puhdas luonto ja paljon tilaa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ani

    16. 7. 2012 2.36

  388. Lappi kiehtoo ainutlaatuisuudellaan.Vinkkinä

    Lappi kiehtoo ainutlaatuisuudellaan.Vinkkinä Ranuan eläinpuisto

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Annmari

    16. 7. 2012 9.17

  389. Olisi kiva päästä

    Olisi kiva päästä joskus tutustumaan Lappiin. Vielä en ole Oulua korkeammalla käynyt.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tp

    16. 7. 2012 9.18

  390. Ei ole tuttu,

    Ei ole tuttu, en ole käynyt, mutta luonto kiinnostaa ja olisi kiva käydä retkeilemässä lapin luonnossa jne

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sininenlotus

    16. 7. 2012 9.21

  391. kyllä on tuttu

    kyllä on tuttu , sekä itä , että länsi-lappi , olen ollut työreissuilla useasti . suosittelen !

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jaakko

    16. 7. 2012 10.25

  392. Ei vielä, mutta

    Ei vielä, mutta aion tutustua lähemmin.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    noyvei

    16. 7. 2012 10.35

  393. Olen kotoisin Lapista,

    Olen kotoisin Lapista, joten aika normaalia menoa se kaikki siellä on.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Simo

    16. 7. 2012 10.40

  394. Lapissa kiehtoo luonto

    Lapissa kiehtoo luonto sekä erityisesti ajatus pysähtyneisyydestä. Moni asia on säilynyt muuttumattomana, mikä tuntuu tässä hektisessä ajassa hurmaavalta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sailla

    16. 7. 2012 11.18

  395. En ole koskaan

    En ole koskaan käynyt Lapissa, jotenkin on aina ajatellut että siellä on niitä hyttysiä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    PKi

    16. 7. 2012 11.31

  396. En ole ikinä

    En ole ikinä käynyt Lapissa, mutta haluaisin käydä siellä luonnon takia. MIestäni taas kiinnostavat kalastusmahdollisuudet.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Enna

    16. 7. 2012 11.48

  397. olen käynyt kerran

    olen käynyt kerran

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    HCML

    16. 7. 2012 11.54

  398. ei o

    ei o

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    efg

    16. 7. 2012 12.11

  399. lapissa eniten kiehtoo

    lapissa eniten kiehtoo luonto ja siellä elävät eläimet kuten kuukkelit ja tunturispoulit, tietenki porojen ohella.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Vichii

    16. 7. 2012 12.53

  400. Lappi on tuttu

    Lappi on tuttu Sodankylän seudulta, suosittelen lapin metsissä marjastamista, siinä touhussa sielu lepää!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    niiskuneiti

    16. 7. 2012 13.06

  401. On tuttu. Tosin

    On tuttu. Tosin en ole kymmeneen vuoteen siellä käynyt, mutta haluaisin!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Loli81

    16. 7. 2012 13.29

  402. Pari kertaa käynyt,

    Pari kertaa käynyt, kaunis.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tannttu

    16. 7. 2012 14.10

  403. sen kauneutta ja

    sen kauneutta ja valkeutta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    JP

    16. 7. 2012 15.38

  404. Vaelluksella käynyt. Luonto

    Vaelluksella käynyt. Luonto on kaunista ja karua.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Satu

    16. 7. 2012 16.03

  405. osallistun arvontaan

    osallistun arvontaan

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    vilperi

    16. 7. 2012 16.23

  406. Vielä en ole

    Vielä en ole käynyt Lapissa, mutta eihän sitä koskaan tiedä!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mallu

    16. 7. 2012 18.47

  407. Olen käynyt ainoastaan

    Olen käynyt ainoastaan yhden kerran luokkaretkellä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jora

    16. 7. 2012 19.34

  408. Levi on tuttu

    Levi on tuttu ja tykkäsin kovasti =)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Meikäläinen

    16. 7. 2012 19.41

  409. Ei ole tuttu

    Ei ole tuttu paikka minulle.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    *siri*

    16. 7. 2012 19.57

  410. Voi kun saisi

    Voi kun saisi lapin taian joskus kokea

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mimde

    16. 7. 2012 20.19

  411. Lappi on kuin

    Lappi on kuin suoraan satujen kirjoista. Se on täynnä mystiikkaa ja olo on kuin peikot, keijut ja muut metsänhenget tarkkailisivat minua metsissä kulkiessani. Lappi on myös puhdasta luontoa ja paikka rauhoittumiseen ja itsensä tutkiskeluun. Lappi on minun elävä satuni.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Minttu

    16. 7. 2012 20.41

  412. Lappi on sinänsä

    Lappi on sinänsä vieras paikka, olen käynyt vain 3 kertaa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Hannele Grandell

    16. 7. 2012 21.28

  413. Lapissa kiehtoo erilaisuus.

    Lapissa kiehtoo erilaisuus. En ole vielä käynyt.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tit

    16. 7. 2012 22.19

  414. Luonto, jossa silmä

    Luonto, jossa silmä ja mieli lepää!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jupe

    17. 7. 2012 7.12

  415. En ole ikinä

    En ole ikinä käynyt Lapissa mutta tänä kesänä on tarkoitus lähteä kun mies on sieltä kotoisin niin hän haluaa esitellä kotikuntaansa minulle.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Heli

    17. 7. 2012 9.27

  416. Hilla

    Hilla

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mona

    17. 7. 2012 10.32

  417. Ei ole kovin

    Ei ole kovin tuttu

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kath

    17. 7. 2012 10.38

  418. Ranua on pohjoisin

    Ranua on pohjoisin paikka, jossa olen ikinä käynyt. Olisi ihana päästä ruska-aikaan tuntureille vaeltamaan.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Anne

    17. 7. 2012 11.16

  419. Ei ole tuttu.

    Ei ole tuttu. Aion kuitenkin syksyllä mennä ystävien kanssa sinne vaeltamaan.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    henna4

    17. 7. 2012 12.03

  420. Joka vuosi vaeltamaan

    Joka vuosi vaeltamaan Lappiin, se on paikka hiljentyä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    juuu

    17. 7. 2012 12.19

  421. Itse asun Lapissa,

    Itse asun Lapissa, joten se on minulle tuttu paikka.

    Hyviä kohteita Lapissa on Kemi-Tornio, Rovaniemi ja Luosto.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tohveli

    17. 7. 2012 13.22

  422. Tuttu on luononrauha

    Tuttu on luononrauha ja hiljaisuus

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Lipfert

    17. 7. 2012 14.02

  423. Olen kuullut, että

    Olen kuullut, että Lapissa hyttyset on kuin helikopterit. – Kaupunki-ihmisellä ei mitään tsäänssejä viihtyä siellä, silloinkaan kun on edes OK lämpötila.

    Kaikki kuulemma myös sikakallista ja tylsää.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Metallii

    17. 7. 2012 14.15

  424. en pidä lainkaan

    en pidä lainkaan lapista

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    RR

    17. 7. 2012 15.11

  425. pari kertaa olen

    pari kertaa olen Lapissa käynyt ja minun mieleeni on jäänyt kun tarvitsimme vettä. Kysyimme talosta ja he osoittivat vuorilta putoavia puroja että sieltä sitä puhdasta vettä saa ja niin sitä todella sai, kylmmä kirkasta ja puhdasta vettä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    TELLERVO

    17. 7. 2012 15.41

  426. Olin Inarijäevellä ja

    Olin Inarijäevellä ja meillä oli hyttysverkot kasvoilla. Kun söimme ihanaa loimutettua merlohta en muistanut verkkoa vaan laitoin kalapalan suuhun ja pureskelin verkossa olevaa kalaa….tämä pääsi tapahtumaan useita kertoja, lisi pitänyt nostaa verkkoa ja sujautta alakautta kala suuhun.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    TELLERVO

    17. 7. 2012 15.43

  427. Lappi on minulle

    Lappi on minulle hyvin tuttu paikka, luonto on upea ruskan aikaan.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    nud

    17. 7. 2012 15.48

  428. On tuttu käyn

    On tuttu käyn usein patikoimassa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    PIKKUMUMMU

    17. 7. 2012 16.09

  429. On kyllä ihana

    On kyllä ihana lappi nuorempana kävin usein.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    HANSU

    17. 7. 2012 16.11

  430. lapissa joskus pikku

    lapissa joskus pikku tyttönä käynyt=)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    vanilja

    17. 7. 2012 16.50

  431. En ole käynyt.

    En ole käynyt.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    maikki

    17. 7. 2012 18.30

  432. melkein lapissa asutaan

    melkein lapissa asutaan ja usein siellä käydään…syksystä pidän eniten, tunturit ja metsät silloin tosi kauniina.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mimmi ja me

    17. 7. 2012 19.14

  433. en ole koskaan

    en ole koskaan käynyt lapissa, mutta haaveena on vielä joskus sinnekin päästä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    limppu

    17. 7. 2012 19.17

  434. Olen käynyt vain

    Olen käynyt vain Rovaniemellä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    taru

    17. 7. 2012 22.07

  435. Olen käynyt Rovaniemellä

    Olen käynyt Rovaniemellä ja tykkäsin kovasti!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    moivaan

    17. 7. 2012 22.10

  436. Lappi on hienoa

    Lappi on hienoa seutua ja sieltä tulee ja on tullut loistavia taiteilijoita.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ani

    17. 7. 2012 23.15

  437. Olen käynyt pari

    Olen käynyt pari kertaa ruska-matkalla. Ihanat värit!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    loguma

    18. 7. 2012 0.05

  438. en ole vielä

    en ole vielä käynyt toivottavasti joskus pääsisi

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    riku ruoho

    18. 7. 2012 5.24

  439. ei tunne aluetta

    ei tunne aluetta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    rick whalroos

    18. 7. 2012 5.24

  440. mikä ????

    mikä ????

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    roope

    18. 7. 2012 5.25

  441. Ikinä en ole

    Ikinä en ole päässyt lapissa käymään. Kait sielläkin päin Suomea pitäisi joskus lähteä käymään

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Maaku

    18. 7. 2012 11.03

  442. Ei ole tuttu

    Ei ole tuttu

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tre

    18. 7. 2012 11.33

  443. Lappi ei ole

    Lappi ei ole tuttu. Revontulet ja ruska olisi upeat nähdä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tl66

    18. 7. 2012 15.32

  444. Lappi on lähellä

    Lappi on lähellä sydäntäi. :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    s.h

    18. 7. 2012 15.42

  445. Olen käynyt Kittilässä.

    Olen käynyt Kittilässä. Kallossa ja Pöntsössä. Ja tietenkin Sirkassa!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Marle

    18. 7. 2012 16.24

  446. Tuntsan erämaa tarjoaa

    Tuntsan erämaa tarjoaa upean avaruuden viettää päiväkausia täysin yksin keskellä villiä pohjolaa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Joonas

    18. 7. 2012 17.09

  447. Luonto on niin

    Luonto on niin toisenlainen kuin täällä etelässä ja tietenkin tunturit. Hiihtäminen aurinkoisena kevättalven päivänä on upeaa, ruska on vielä näkemättä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Rulla

    18. 7. 2012 17.49

  448. Luonto on siellä

    Luonto on siellä omanlaisensa, kaunis.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tiinu

    18. 7. 2012 18.08

  449. Luosto on kiva

    Luosto on kiva paikka

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kurre

    18. 7. 2012 18.34

  450. Levi on tuttu.

    Levi on tuttu. Lappiin vian on liian pitkä matka Etelä-Suomesta, mieluummin käyn vaikka Ahvenanmaalla. Tai Porvoossa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Nika

    18. 7. 2012 19.05

  451. Minua Lapissa kiehtoo

    Minua Lapissa kiehtoo sen jylhät maisemat.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Peippo

    18. 7. 2012 19.27

  452. lappi ei ole

    lappi ei ole kovin tuttu,lapin ruska kiinnostaisi

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sip

    18. 7. 2012 22.35

  453. En ole koskaan

    En ole koskaan käynyt Lapissa, mutta olen päättänyt joskus siellä vielä käyväni katsomassa tuntureita.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kaneliomena

    18. 7. 2012 23.36

  454. Lappi ei ole

    Lappi ei ole minulle tuttu – valitettavasti, mutta kovasti haluaisin sen olevan. Kerran olen vain Lapissa käynyt joskus lapsena ja unohtumattominta tuolla reissulla oli ihan oikean Joulupukin ja Joulupukin poron tapaaminen :) Poroa pääsin jopa silittämäänkin.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jonzu

    19. 7. 2012 8.47

  455. Ei Lappi kovin

    Ei Lappi kovin tuttu ole, vaikka lähettyvillä olenkin liikkunut.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Harri

    19. 7. 2012 9.26

  456. Olen käynyt Lapissa

    Olen käynyt Lapissa muutaman kerran mutta haluaisin sinne kyllä uudestaan. Se on rauhoittava ja jollain tapaa mystinen paikka.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Knopfler

    19. 7. 2012 12.49

  457. Erilaisuus verrattuna pääkaupunkiseutuun.

    Erilaisuus verrattuna pääkaupunkiseutuun.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mimmu02

    19. 7. 2012 13.18

  458. Napapiirin asuntomessuilla olen

    Napapiirin asuntomessuilla olen joskus käynyt.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Nipsu

    19. 7. 2012 17.31

  459. No onhan se

    No onhan se tuttu kun on tullut asuttua siellä vuosia.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    raw

    19. 7. 2012 17.34

  460. Syksyllä, talvella ja

    Syksyllä, talvella ja keväällä lapissa on mukava olla. Mutta kesällä , kun on pahin sääskiaika, siellä en halua olla. Lapissa luonto, hiljaisuus, ruoka ja ihmiset ovat parasta. ja tietysti matkaseura.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mamma

    19. 7. 2012 18.12

  461. luonto ja luonnon

    luonto ja luonnon rauha on parasta. tosin lapin tuntuemukseni rajoittuu aika lailla Kuusamoon, mutta haaveissa olisi päästä joskus viettämään vaikkapa joulu lapissa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    maaruska

    19. 7. 2012 18.48

  462. on tuttu ku

    on tuttu ku asunu siellä koko lapsuuteni yli 20 vuotta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    eekku

    19. 7. 2012 23.03

  463. maisemat

    maisemat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kiia

    20. 7. 2012 15.39

  464. en ole vielä

    en ole vielä päässyt kokemaan Lappia

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Anne.L

    20. 7. 2012 19.40

  465. kyllä etelässä asuvalle

    kyllä etelässä asuvalle kaikki on lapissa uutta:)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ellis

    20. 7. 2012 21.54

  466. luonto

    luonto

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    m

    20. 7. 2012 22.28

  467. No itse Lapissa

    No itse Lapissa asunut 20 vuotta ja voin sanoa, että takaisin menisin, kun saisi töitä sieltä :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Megabass

    21. 7. 2012 6.14

  468. Lappi on ihan

    Lappi on ihan outoa maastoa, kyllä siellä olisi mukava asua, jos siellä olisi töitä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    marjaana

    21. 7. 2012 9.25

  469. Ei ole tuttu.

    Ei ole tuttu.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Bemy

    21. 7. 2012 11.53

  470. Lapissa asuu suurin

    Lapissa asuu suurin osa sukua; syy Lapin matkailuuni.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Anna

    21. 7. 2012 19.40

  471. Lappi on minulle

    Lappi on minulle erittäin rakas paikka eli hyvinkin tuttu!

    Lapissa minua kiehtoo eniten sen alkuperä, historia ja luonnonmukaisuus. Ihmiset ovat niin aitoja, vilpittömiä ja etenkin murretta on kiva kuulla. Myös luonto lumoaa, kauniit tunturit ja maisemat vievät meneessään sydämen.

    Matkustan yleensä kesäisin ja syksyisin, koska silloin se on kauneimillaan, mutta aitoa Lappia näkyy enää vain Kilpisjärvellä, Enontekiössä sekä Utsjoen maisemissa eli aivan pohjoisissa osissa Suomea.

    Vinkeinä antaisin että erittäin upeaa seutua on Utsjoen ja Tenojoen varsitie kun ajaa sitä ylöpäin Karigasniemeltä Utsjoella – aivan henkeäsalpaavia näkymiä!
    Samoin Kilpisjärvi on unelmakohde kuten myös Levi, joka on kylläkin jo kaupallistunut liikaakin, mutta sieltä löytyy kaikki palvelut jos niitä haluaa.

    Totuus on että ”Lapin luonto luo outoa taikaa….”

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Hs65

    22. 7. 2012 9.59

  472. lumi

    lumi

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hh

    22. 7. 2012 10.00

  473. hiihto keskukset

    hiihto keskukset

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hjj´

    22. 7. 2012 10.01

  474. Itselleni tutussa lapissa

    Itselleni tutussa lapissa minua kiehtoo luonnonrauha ja täten jonkinlainen ”maagisuus”.Suosittelen ainakin kilpisjärveä matkailukohteeksi.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jakke-81

    22. 7. 2012 10.49

  475. Eipä ole, ruska-aika

    Eipä ole, ruska-aika olisi kiva joskus kokea.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    M

    22. 7. 2012 14.18

  476. Totta kai se

    Totta kai se on tuttu, kun olen asunut siellä yli 20 vuotta ja kyllä se sydän kaipaa sinne takaisin.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Elina

    22. 7. 2012 15.02

  477. Lappiin pitää joka

    Lappiin pitää joka vuosi päästä: joko hiihtämään tai vaeltamaan. Lapissa kiehtoo uskomaton luonto ja hiljaisuus, jossa mieli lepää.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Hemppa

    22. 7. 2012 15.58

  478. Lapissa olen päässyt

    Lapissa olen päässyt käymään harmittavan vähän, ehkä kaksi kertaa. Lapin tunturit ja maisemat ovat kuitenkin omaa luokkaansa ja luonnon rauha!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Hannele

    22. 7. 2012 16.05

  479. ei ole tuttu

    ei ole tuttu

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jape

    22. 7. 2012 20.07

  480. Olen käynyt lapissa

    Olen käynyt lapissa pari kertaa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    nanna

    22. 7. 2012 20.10

  481. levillä olen käynyt

    levillä olen käynyt

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    julius

    22. 7. 2012 20.13

  482. erämaavaellus kiinnostaisi

    erämaavaellus kiinnostaisi

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    elli

    22. 7. 2012 20.14

  483. haaveni on päästä

    haaveni on päästä kullankaivajaksi lappiin

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    väne

    22. 7. 2012 20.15

  484. en tunne lappia

    en tunne lappia lainkaan

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    larissa

    22. 7. 2012 20.16

  485. Olen olljut lapissa

    Olen olljut lapissa leirikoulussa lapsena, silloin ainakin kiehto ajattomuus, ja rauha

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    lilla

    22. 7. 2012 23.02

  486. Lapin ruska-aika on

    Lapin ruska-aika on upea kokemus.
    Tunturilappi kiehtoo.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    SS

    23. 7. 2012 4.59

  487. Olen käynyt lapissa

    Olen käynyt lapissa muutaman kerran ja
    upeaa oli viettää siellä lomaa ja tutustua paikalliseen kulttuuriin ja elämänmenoon.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kaiju

    23. 7. 2012 5.01

  488. Lapissa kiehtoo luonto

    Lapissa kiehtoo luonto ja matkailunähtävyydet.
    Olen matkustellut siellä ja paras kokemus oli kullanhuuhdontatapahtuma ja poroerotus.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mirkkuli

    23. 7. 2012 5.06

  489. Lapissa tulee käytyä

    Lapissa tulee käytyä joka vuosi. Siellä kiehtoo kaikki; rauha, hiljaisuus, karu luonto…

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ninni

    23. 7. 2012 9.46

  490. Ei ole tuttu

    Ei ole tuttu eikä kiehdo.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    JL

    23. 7. 2012 12.45

  491. Olen viimeksi käynyt

    Olen viimeksi käynyt Lapissa todella pienenä, mutta haluaisin mennä uudestaan! Joskus olisi kivaa viettää joulua Lapissa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    78958

    23. 7. 2012 13.13

  492. Lapin luonto kiehtoo!

    Lapin luonto kiehtoo! Vaeltaminen, erämaat, keskiyön aurinko, tunturit…

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    JJKK

    23. 7. 2012 15.22

  493. Lappi ei ole

    Lappi ei ole tuttu! Kiehtoo!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ellukka

    23. 7. 2012 19.43

  494. en ole käynyt

    en ole käynyt

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    anna

    23. 7. 2012 19.50

  495. eipä ole tullut

    eipä ole tullut lapissa vierailtua.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ripe

    24. 7. 2012 11.43

  496. En ole Kuusamoa

    En ole Kuusamoa pidemmälle vielä edennyt mutta mukavaa oli sielläkin.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tåpias

    24. 7. 2012 11.52

  497. porot.

    porot.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    33tu

    24. 7. 2012 12.15

  498. ainutlaatuinen luonto, ruska,

    ainutlaatuinen luonto, ruska, hiihtoretket

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jvoltti

    24. 7. 2012 12.41

  499. Lapissa oli tylsää

    Lapissa oli tylsää lapsena kesällä, talvella ei. Särestöniemi-museo ois kyllä varmaan hieno.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    essi

    24. 7. 2012 13.14

  500. Lapissa on taikaa

    Lapissa on taikaa – ”koskematon” luonto ja erämaa kiehtoo

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hp

    24. 7. 2012 15.08

  501. Ei kovinkaan tuttu

    Ei kovinkaan tuttu sillä Kuusamossa olen käynyt pikkupoikasena ja siitä on kyllä aikaa.
    Lappi kiehtoo kyllä ja uskon että pääsen tutustumaan myöhemmin

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jjo

    25. 7. 2012 7.14

  502. Lappi ei ole

    Lappi ei ole tuttu paikka, mutta houkuttelee.
    Vaeltaminen lapin maisemissa kiinnostaisi.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Aya

    25. 7. 2012 11.20

  503. En ole ikinä

    En ole ikinä päässyt käymään Lapissa.. :/

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    eewu

    25. 7. 2012 17.31

  504. Lappi on minulle

    Lappi on minulle hyvin tuttu koska olen lapsuudesta asti tavannut käydä siellä perheeni kanssa. Lappilainen on myös nimeni ja rakkain paikka siellä on ylipäätään luonto.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    salla123

    25. 7. 2012 22.20

  505. Lappi on minulle

    Lappi on minulle tosi tuttu. Hyvä Lapin kohde on Salla, Levi ja Rovaniemi. Kylläpä kelpaa matkustella nuihin kohteisiin.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Elisa

    25. 7. 2012 23.19

  506. Ruska, ei muuta

    Ruska, ei muuta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Yrjö

    26. 7. 2012 0.12

  507. On sitä tullut

    On sitä tullut käytyä lapissa useampaankin otteeseen ja aina se vaan kiehtoo minua.
    luonto on niin karua erilaista kuin täällä ruuhkasuomessa.
    ihmiset ystävällisiä ja mukavia

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mummeli

    26. 7. 2012 8.52

  508. syksyn kaunis ruska

    syksyn kaunis ruska ja talven lumo

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ann

    26. 7. 2012 18.50

  509. Ei ole tuttu

    Ei ole tuttu juurikaan, mutta pitäisin varmaan Lapin syksystä, syksy kun on muutenkin lempivuodenaikani

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Samsam

    27. 7. 2012 2.14

  510. Ainut osa Lappia

    Ainut osa Lappia jonka tunnen on Kemi ja siellä nyt ei viehätä juuri mikään talvella. Kesällä ihan kiva merikaupunki. Lapissa on varmaan parasta kiireettömyys ja luonto

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Azlak

    27. 7. 2012 2.15

  511. On liiankin tuttu.

    On liiankin tuttu. Lapissa kiehtoo luonto, ruska, puhtaus ja rauha, joka tosin on näennäistä jos siellä asuu, naapurit kun tuppaavat ronkkimaan kaikkien asiat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Arhippa

    27. 7. 2012 2.27

  512. Lappi ei ole

    Lappi ei ole kovin tuttu, mitä nyt muutaman laskettelukohteen olen kolunnut. Lapissa ruska on hieno

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    KCP

    27. 7. 2012 2.27

  513. Lapissa kannattaa käydä

    Lapissa kannattaa käydä tutusmaan Muonion kunnassa Pakasaivoon eli Lapin helvettiin jos on niillä nurkilla ajelemassa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mirva

    27. 7. 2012 2.28

  514. Kaikenlaiset paikalliset tapahtumat

    Kaikenlaiset paikalliset tapahtumat kuten poikkinainti Pellossa ovat erilaisia etelän eläjille, kannattaa tutustua. Lapissa on toki eniten nähtävää kun liikkuu luonnossa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Peace

    27. 7. 2012 2.29

  515. Eniten saat Lapista

    Eniten saat Lapista irti kun vuokraat mökin ja painut luontoon. Syksyllä, kun itikat ei enää kuppaa hengiltä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Janttara

    27. 7. 2012 2.30

  516. Parastahan lapissa on

    Parastahan lapissa on luonto. Mahtavat jylhät maisemat ja välittömät ihmiset, liiankin välittömät joskus

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mariamaria

    27. 7. 2012 2.31

  517. Lappi ei ole

    Lappi ei ole kovin tuttu, olen asunut siellä kaksi elämäni ensimmäistä vuotta ja niistä en mitään muista

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ruusu

    27. 7. 2012 2.32

  518. Vinkkejä en osaa

    Vinkkejä en osaa antaa mutta itseä Lapissa kiehtoo maisemat ja rauhaisa elämänmeno

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Cristo

    27. 7. 2012 2.32

  519. Lapissa on hienoa

    Lapissa on hienoa se, että luonto on lähellä, sen kun avaat ovesi! Syksyllä Lappi on parhaimmillaan

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kristaliini

    27. 7. 2012 2.33

  520. Lappi on kaunis

    Lappi on kaunis ja rakas paikka, vaikka asumaan sinne en lähtisi millään

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Maukkuti

    27. 7. 2012 2.37

  521. Lappi on mahtava

    Lappi on mahtava luontoretkeilijälle ja onhan siellä vähän erilainen elämänmeno kuin ruuhka-Suomessa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kattis

    27. 7. 2012 2.37

  522. Lapissa kannattaa käydä

    Lapissa kannattaa käydä laskettelukauden ulkopuolellakin, syksyllä varsinkin upea paikka

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Lillukka

    27. 7. 2012 2.38

  523. En ole koskaan

    En ole koskaan käynyt Lapissa. Toivottavasti joskus pääsen!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mimi

    27. 7. 2012 15.07

  524. Kerran tai kaksi

    Kerran tai kaksi olen käynyt ja lähtisin kyllä uudelleenkin, varsinkin ruskan aikaan olisi kiva käydä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tiiu

    27. 7. 2012 19.03

  525. Kerran olen käynyt

    Kerran olen käynyt eikä siihen intoa jäänyt

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Emppu

    28. 7. 2012 0.05

  526. En ole käynyt,

    En ole käynyt, mutta olen seurannut siskon reissuja.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jokke

    28. 7. 2012 0.08

  527. En ole käynyt,

    En ole käynyt, mutta erämää ja ruska kiehtoisi

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mappe

    28. 7. 2012 0.10

  528. Ei ole, en

    Ei ole, en ole ikinä käynyt! Lapissa kiehtoo kauniit maisemat ja rauhallisuus.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Emmi

    28. 7. 2012 18.25

  529. Pidän lumimatkailusta ja

    Pidän lumimatkailusta ja kaikesta lumeen liittyvistä aktiviteeteista, joten Lappi on tuttu talvimatkailusta. Laskettelu on se ykköstekeminen Lapin lomalla, mutta toki upea luonto antaa mahdollisuutta nauttia muustakin.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kiiu

    29. 7. 2012 5.39

  530. en ole vielä

    en ole vielä käynyt lapissa 3 viikoa ja sit mennää suomussalmelle vaik eihän se viel lappii oo

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    miuku

    29. 7. 2012 10.47

  531. Joskus pienenä siellä

    Joskus pienenä siellä olen käynyt ( ei muistikuvia), pitäisi ehdottomasti joskus aikuisiällä lähteä katsomaan ruskaa….

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    MM

    29. 7. 2012 11.58

  532. Ai hitsi, Särestöniemi-näyttely

    Ai hitsi, Särestöniemi-näyttely kelpaisi kyllä. Näin hänen teoksiaan Ateneumissa vähän aikaa sitten.

    Lappi ei ole kamalan tuttu, mutta olen siellä kuitenkin lapsena käynyt. Olen nähnyt lumisen Kilpisjärven ja Saanan, poroja tiellä, hyttysiä riittämiin. Mummuni on aikanaan asunut Lapissa, ja hänen luonaan on muutamia siitä ajasta muistuttavia esineitä. Taulut lapintytöstä ja maisemista ovat kauniita, mutta suosikkini on aito komsio :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Hippi

    30. 7. 2012 4.30

  533. Lapissa kiehtoo mahdollisuus

    Lapissa kiehtoo mahdollisuus elää -edes hetken ajan- hieman hitaammin ja hieman enemmän luonnossa kiinni.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tiiti66

    30. 7. 2012 6.50

  534. Ei ole kovin

    Ei ole kovin tuttu, lapsena olen käynyt.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kartsa

    30. 7. 2012 8.16

  535. Olen käynyt Lapissa

    Olen käynyt Lapissa pari kertaa. Minua ei kiinnosta talviurheilulajit, vaan Lapin kauneus. Särestöniemessä olen myös käynyt piipahtamassa. Jännä paikka keskellä ei mitään.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mirkkux

    30. 7. 2012 9.01

  536. en ole koskaan

    en ole koskaan käynyt lähelläkään Lappia

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ira

    30. 7. 2012 10.28

  537. Laskettelureissut talvisin. Kesällä

    Laskettelureissut talvisin.
    Kesällä en ole käynyt kuin Kuusamossa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jomä

    30. 7. 2012 13.49

  538. Ei ole tullut

    Ei ole tullut koskaan käytyä Lapissa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Eeva

    30. 7. 2012 13.50

  539. Lappi ei ole

    Lappi ei ole minulle kauhean tuttu. Siellä kiehtoo porot ja tunturit.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    eetuu-

    30. 7. 2012 13.54

  540. en ole käynyt

    en ole käynyt Lapissa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    harour

    30. 7. 2012 14.43

  541. täällä on kaikki

    täällä on kaikki mahtavaa paitsi itikat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    rollo

    30. 7. 2012 15.46

  542. On tuttu, oltu

    On tuttu, oltu lapsena faijan kanssa vaellusretkellä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ipe

    30. 7. 2012 16.53

  543. 3 krt Lapissa

    3 krt Lapissa ollut hiihtämässä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Eeva

    30. 7. 2012 20.23

  544. Suomen Lappi vielä

    Suomen Lappi vielä käymättä, Ruotsin puolella kerran käyty

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tipitii

    30. 7. 2012 21.15

  545. En ole koskaan

    En ole koskaan käynyt, mutta kiinnostaisi kyllä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sepi

    30. 7. 2012 22.28

  546. Lapissa kiehtoo laskettelu!

    Lapissa kiehtoo laskettelu! Sääli sinänsä, että silloin kun sinne menee niin aikaa ei oikein jää rinteiden ulkopuoliseen toimintaan, vaan joka mahdollinen minuutti menee lasketellen.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    nikoladeus

    31. 7. 2012 6.27

  547. Ei ole tuttu

    Ei ole tuttu enkä jaksaisi matkaa sinne asti.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kikka

    31. 7. 2012 8.08

  548. ei ole tuttu,

    ei ole tuttu, valitettavasti, jospa joskus pääsisi käymään.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mahi

    31. 7. 2012 9.45

  549. Kaunis luonto kiehtoo,

    Kaunis luonto kiehtoo, hyvät hiihtomaastot

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    JJJ

    31. 7. 2012 10.09

  550. En ole koskaan

    En ole koskaan käynyt lapissa, mutta ruska-aikaan varmastikin mahtava elämys

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Meeri

    31. 7. 2012 10.09

  551. en ole käynyt

    en ole käynyt

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    helsi

    31. 7. 2012 11.33

  552. ei

    ei

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    rene66

    31. 7. 2012 11.36

  553. Kyllähän siellä hiihtelee

    Kyllähän siellä hiihtelee

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    takso

    31. 7. 2012 16.27

  554. Ei ole vielä,

    Ei ole vielä,

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Niisku

    31. 7. 2012 16.39

  555. tuttu on ja

    tuttu on ja erilainen luonto kiehtoo

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Anne

    31. 7. 2012 19.38

  556. En ole koskaan

    En ole koskaan käynyt, talvinen Lappi kiinnostaisi vierailukohteena

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mari

    31. 7. 2012 20.40

  557. Kerran olen Lapissa

    Kerran olen Lapissa käynyt. Itseäni kiehtoo siellä luonto ja varsinkin kesän yötön yö.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    cmyk

    31. 7. 2012 21.07

  558. ihan se maaginen

    ihan se maaginen maisema on ihana;)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mie123

    31. 7. 2012 21.16

  559. Kauniit maisemat, rauhallisuus,

    Kauniit maisemat, rauhallisuus, luonto.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mansu

    31. 7. 2012 22.48

  560. Mahtavat maisemat, luonto

    Mahtavat maisemat, luonto :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    liisa

    31. 7. 2012 22.48

  561. Lappi on tuttu,

    Lappi on tuttu, valitettavasti vain laskettelurinteiden ja talven osalta. Mielelläni kävisin myös ruska-aikaan tai alkukesän valoisuutta kummastelemassa. Onhan se nyt hiukan noloa olla suomalainen eikä ole kokenut yötöntä yötä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ensu

    1. 8. 2012 5.56

  562. ei oikeastaan kiehdo

    ei oikeastaan kiehdo Lapissa mikään

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tolby

    1. 8. 2012 8.47

  563. Lappi ei ole

    Lappi ei ole kovin tuttu

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tintti

    1. 8. 2012 9.14

  564. Hiihtoreissuilla olen käväissyt

    Hiihtoreissuilla olen käväissyt useammastikin ,leireillä ollut

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    SamppaA

    1. 8. 2012 10.28

  565. Lappi on tuttu

    Lappi on tuttu ja siellä tulee käytyä melkein joka kesä. Kiva rentoutua mukavien ihmisten parissa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jukkal

    1. 8. 2012 15.26

  566. Lapissa tulee käytyä,

    Lapissa tulee käytyä, kun on kohtuullisen matkan päässä. Mahtava rauha ja luonto. Kannattaa käydä!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Piia

    1. 8. 2012 15.31

  567. Olen käynyt vain

    Olen käynyt vain kuusamossa, kaunis paikka!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    smn

    1. 8. 2012 20.18

  568. Luostolla on hieno

    Luostolla on hieno paikka: ametistikaivos, jossa voi itse etsiä ametisteja.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    RMR

    1. 8. 2012 21.07

  569. Lappi ei ole

    Lappi ei ole tuttu eikä pohjoiseen ole minkäänlaista hinkua ollutkaan.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Piabella

    1. 8. 2012 21.12

  570. siellä on oikeasti

    siellä on oikeasti taikaa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    satutyttö

    1. 8. 2012 23.03

Kirjoita kommentti