Umami muualla Facebook

Julkaistu 4. 9. 2009 Teksti Mervi Hannele Sandbacka Ei kommentteja Kulttuuri

Leikkivä lapsi luo, oivaltaa, oppii ja pärjää

Hiljattain imestyneet kirjat Kuningasvuosi – leikin kulta-aika ja Luova lapsi oivaltaa, oppii ja pärjää ovat tärkeitä puheenvuoroja lapsen puolesta. Kirjoista hyötyvät niin ammattikasvattajat kuin lasten vanhemmat.

Timo Jantusen ja Raija Lautelan toimittama Kuningasvuosi on koulujen alkaessa erityisen ajankohtainen puheenvuoro lapsuuden ja kiirehtimättömän kehityksen merkityksestä. Fokuksessa on esikouluikäisen tärkeä kehitysvaihe: ainutkertainen kuningasvuosi ennen kouluun siirtymistä.

Mikä merkitys vuorovaikutuksella ja leikillä on lapsen aivojen kehittymiselle ja oppimiselle? Miten kuusivuotias oppii? Mitä on koulukypsyys?

”Vaikka ihmiseksi kasvaminen näyttää sopimattoman hitaalta tämän päivän hektisessä sykkeessä, kasvun peruslaki ei näytä muuttuneen. Sen hitauden tunteminen käy yhä merkityksellisemmäksi”, kirjoittavat Timo Jantunen ja Raija Lautela kirjan esipuheessa.

Teollistuneissa maissa yhä pienempiä lapsia istutetaan koulunpenkille. Suomalaislasten tilanne on kansainvälisesti erikoinen; he voittavat oppimissaavutusvertailut, vaikka aloittavat koulun vanhimpina eivätkä edes viihdy koulussa erityisen hyvin.

Kirjan muut kirjoittajat ovat varhaiskasvatuksen tutkijoita, kasvatusfilosofeja, pedagogeja, lastenpsykiatreja ja lääkäreitä. Painokkaan puheenvuoron teoksessa käyttävät muun muassa lastenpsykiatrian erikoislääkäri Jari Sinkkonen, aivotutkija ja emeritusprofessori Matti Bergström sekä lastenpsykiatrian professori Fredrik Almqvist.

kuningasvuosi

Kuningasvuosi – leikin kulta-aika
Toim. Timo Jantunen ja Raija Lautela
184 sivua
Hinta 30,40 euroa
www.tammi.fi

Lapsen voi kannustaa luovaksi

Luova lapsi oivaltaa, oppii ja pärjää -teoksen kirjoittaja Jim Solatie on tarkastellut luovuutta kahdenkymmenen vuoden ajan yritysmaailman näkökulmasta. Nyt ilmestyvässä teoksessaan hän soveltaa kansainvälisestikin tunnustettuja oppejaan lasten kannustamiseen. Tämä Solatien teos on julkaistu myös Kiinassa.

Luovuus on nykyihmisen keskeisin kyky. Aiemmin elämästä selviytyi kunnialla, kunhan omaksui tarvittavat säännöt, tavat ja taidot. Nyt meidän on osattava luovia jatkuvasti muuttuvassa maailmassa, jossa vanhat ratkaisut harvoin toimivat sellaisenaan – ja jossa uudet ratkaisut johtavat usein uusiin kysymyksiin. Ei riitä, että lapsemme oppivat muistamaan ja toistamaan. On elintärkeää, että he oppivat huomaamaan, oivaltamaan ja keksimään.

Kirjassa opetetaan tekniikoita, joista lapsi pitää, joista hän oppii ja, joita hän haluaa toteuttaa yhdessä aikuisten kanssa. Kirja auttaa myös ymmärtämään lapsen maailmaa entistä paremmin. Konkreettiset selkeät ohjeet auttavat rohkaisemaan lasta niin, että hän saavuttaa asioita, joista on voinut olla vaikeaa edes uneksia.

luova-lapsi

Jim Solatie
Luova lapsi oivaltaa, oppii ja pärjää
141 sivua
Hinta 17,40 euroa
www.tammi.fi

Artikkelikuva © Agg | Dreamstime.com


Aiheet: , , , , , , , , ,

Kirjoita kommentti