Paloma konsertoi Suomessa helmikuussa Arvottu
Radiosoittolistoilla New York –ja Stone Cold Sober –singleillä jyräävä artisti esiintyy 12.2. Hennessy Artistry -tilaisuudessa.
Syyskuussa Do You Want The Truth Or Something Beautiful –debyyttialbumin julkaissut Paloma Faith konsertoi helmikuussa ensimmäistä kertaa Suomessa. Ympäri maailmaa radiosoittolistoilla New York – ja Stone Cold Sober –singleillä jyrännyt brittilaulajatar esiintyy 12.2. Helsingin Apollo Live Clubilla Hennessy Artistry –tilaisuudessa.
Kutsuvierastilaisuuteen on myynnissä rajoitettu määrä lippuja, jotka tulevat myyntiin Lippupalvelun myyntipisteissä sekä verkkokaupassa 4.1.2010 alkaen.
Brittilaulajan syksyllä julkaistu debyyttialbumi on saanut ylistäviä arvioita ja Faith on noussut yhdeksi brittimedian ja muotilehtien vakiokasvoista. 40-luvun tyyliä ihailevan laulajan jokaista liikettä on seurattu, näyttävää pukeutumistyyliä ihailtu ja musiikkia ylistetty. Paloma Faithin nimi nousi tunnetuksi aiemmin keväällä, kun hänen Stone Cold Sober –singlen julkaisua jouduttiin aikaistamaan Briteissä neljä kuukautta, koska brittiradiot eivät suostuneet vetämään hienoa singleä pois soitosta. Kappale on ollut iso hitti myös mm. Saksassa, Australiassa, Italiassa ja Suomessa kappale on ollut syksyn ajan yksi radioiden soitetuimpia kappaleita.
Albumin toinen singlelohkaisu New York on noussut raketin lailla Euroopan singlelistoilla, jonka lisäksi kappale on mm. Suomessa iTunes-listan neljännellä sijalla sekä radiosoittolistan sijalla 10.
Itä-Lontoon Hackneysta kotoisin oleva puoliksi espanjalainen ja puoliksi britti laulajatar on nuoresta iästään huolimatta ehtinyt tekemään paljon –Faith on mm. toiminut burlesque-tanssijana, taikurin assistenttina sekä hän on esiintynyt haamuna huvipuiston kummitusjunassa. Aiemmin suosittua Paloma Faith Presents -klubia Lontoossa pyörittänyt laulajatar näyttelee myös 25.12.
Suomessa ensi-iltansa saavassa Terry Gilliamin The Imagination of Dr Parnassus –elokuvassa mm. Heath Ledgerin rinnalla. Hennessy Artistry on maailman suosituimman konjakkibrandin, Hennessyn tapa sekoittaa Hennessy-cocktailien lisäksi myös erilaisia musiikkityylejä omien genrejen huippuartistien voimin – Global Art Of Mixing.
Ainutlaatuisissa Artistry -konserttitapahtumissa kohtaavat innovatiivinen osaaminen, musiikkimaailman huiput sekä hienostunut ja moderni brandi. Tulos on jännittävä yhdistelmä musiikkia, tähtiä ja tyyliä. Hennessy Artistry – The Global Art of Mixing kiertue lähti käyntiin New Yorkissa vuonna 2006 ja neljän vuoden aikana maailmalla on järjestetty useita kymmeniä samankaltaisia, ainutlaatuisia Hennessy Artistry –musiikkitapahtumia. Vuonna 2008 edellisen kerran Suomessa järjestetyssä Hennessy Artistry tilaisuudessa nähtiin lavallla Kat DeLuna, M. Pokora sekä Concious Youths.
www.myspace.com/palomafaith
www.palomafaith.com
www.hennessyartistry.com
Katso video: http://www.youtube.com/watch?v=mpbAlv_rzWg
Arvonta:
Mikä Paloman esiintymisistä on jäänyt mieleen? Vastaa meille helmikuun puoleen väliin mennessä. Arvomme 3 albumia.
Voittajat:
Arvonnan voittivat Skeppo, koovee ja Kattis. Onnittelut voittajille ja kiitokset kaikille muille osallistuneille!

en ole nähnyt
en ole nähnyt yhtään
ippe
19. 1. 2010 12.45
En ole nähnyt,
En ole nähnyt, mutta New York on aivan upea kappale :o)
Pia
19. 1. 2010 19.00
ihan vieras
ihan vieras
maarit
19. 1. 2010 12.47
aivan tuntematon
aivan tuntematon
tupu
19. 1. 2010 12.51
tuntematon
tuntematon
intsu
19. 1. 2010 12.55
Tuntematon? Mutta katsotaan
Tuntematon? Mutta katsotaan päästäänkö seuraamaan=???
KeljuK
19. 1. 2010 12.57
mulle hän on
mulle hän on tuntematon
tiina
19. 1. 2010 13.04
Nimi on sentään
Nimi on sentään tuttu, esiintymisiä en muista
nähneeni.
Martamm
19. 1. 2010 13.07
aivan tuntematon
aivan tuntematon
kata
19. 1. 2010 13.11
Aivan outo on
Aivan outo on
Irmeliina
19. 1. 2010 13.18
Aivan outo on
Aivan outo on minullekin
nautiskelija
19. 1. 2010 15.18
Kuka ihme on
Kuka ihme on Paloma. En ole ikinä edes kuullut nimeä saati esiintymistä nähnyt!
Skeppo
19. 1. 2010 13.19
Musiikki on tuttua,
Musiikki on tuttua, esiintymisiä en ole nähnyt.
Marjut
19. 1. 2010 13.20
en ole nähnyt
en ole nähnyt yhtään esiintymistä :)
untitledD
19. 1. 2010 13.20
tuntematon paloma
tuntematon paloma
ghita
19. 1. 2010 13.24
En ole nähnyt
En ole nähnyt hänen esiintymisiä missään, paitsi Voicella (TV:ssä siis) tuli joskus Paloman haastattelu, missä hän kerto albumistaan. Mielesätäni Paloman ääni on kiva ja muistuttaa Duffyn ääntä vähän ja myös vähän Amy Winehousea. Stone Cold Sober ja New York on hyviä biisejä, vaikka en kuuntele paljoa tuon tyyppistä musaa.
GagaHilton
19. 1. 2010 13.26
No siis New
No siis New York videohan on aivna loistava
http://www.youtube.com/watch?v=hvXeUqlfxhY
miten pikkunaisesta lähtee sellainen ääni?
Ihmettelen jollei tätä biisiä ole Uuden sinkkuelämä leffan soundtrackilla
Seregi
19. 1. 2010 13.27
En ole valitettavasti
En ole valitettavasti nähnyt ollenkaan hänen esiintyvän.
Anu
19. 1. 2010 13.31
tuntematon kyyhkynen
tuntematon kyyhkynen
japi
19. 1. 2010 13.34
Ei ole tullut
Ei ole tullut nähtyä!
Tutu
19. 1. 2010 13.37
tuntematon
tuntematon
125
19. 1. 2010 14.02
en tunne vielä
en tunne vielä mitään
toope
19. 1. 2010 14.02
en ole vielä
en ole vielä nähnyt
laura
19. 1. 2010 14.02
uusi tuttavuus
uusi tuttavuus
eve
19. 1. 2010 14.02
Aivan tuntematon esiintyjä.
Aivan tuntematon esiintyjä. En ole koskaan kuullutkaan.
Muumi
19. 1. 2010 14.04
Kaikki.
Kaikki.
Santtu
19. 1. 2010 14.35
Minulle tuntematon.
Minulle tuntematon.
Assu
19. 1. 2010 14.39
uusi tuttavuus
uusi tuttavuus
heidi
19. 1. 2010 14.41
Paloma - aivan
Paloma – aivan tuntematon.
rll
19. 1. 2010 14.41
En ole ennen
En ole ennen törmännyt moiseen
snibu
19. 1. 2010 14.43
who?
who?
jyrki
19. 1. 2010 14.45
en tunne ensinkään
en tunne ensinkään
pekk rauma pläkä
19. 1. 2010 14.46
Ei tule mieleen.
Ei tule mieleen.
Marik
19. 1. 2010 14.55
Eipä ole tullut
Eipä ole tullut aiemmin vastaan
mary
19. 1. 2010 14.58
En tunne
En tunne
Tiikeri
19. 1. 2010 15.05
En tunne kyseistä
En tunne kyseistä artistia. :(
Kippo
19. 1. 2010 15.13
valitettavasti on tuntematon
valitettavasti on tuntematon kaunokainen minullekin. ehkäpä levyn myötä tutustuisin paremmin :)
puukir
19. 1. 2010 15.15
En ole nähnyt
En ole nähnyt häntä livenä.
MJS
19. 1. 2010 15.20
tuntematon
tuntematon
HL
19. 1. 2010 15.23
Kuullut olen, mutta
Kuullut olen, mutta nähnyt en.
Pia
19. 1. 2010 15.27
Minullekin vielä vieras
Minullekin vielä vieras artisti, mutta olisi kiva päästä katsomaan (on saanut niin hyviä arvosteluja).
anskuli
19. 1. 2010 16.03
kaikki
kaikki
kk
19. 1. 2010 16.09
En ole kuullut
En ole kuullut
siru64
19. 1. 2010 16.17
En tunne
En tunne
ommi
19. 1. 2010 16.18
En ole nähnyt
En ole nähnyt enkä kuullut kertaakaan.
Marjatta
19. 1. 2010 16.35
En ole nähnyt
En ole nähnyt hänen esiintyvän, mutta hyviä kappaleita hänellä on. Tämä uusi New York -biisi on tosi kaunis.
jass
19. 1. 2010 16.35
Tositaiseksi tuntematon
Tositaiseksi tuntematon
mallu
19. 1. 2010 16.38
en tunne
en tunne
anja
19. 1. 2010 16.44
tuntematon
tuntematon
Johanna
19. 1. 2010 17.07
NEW YORK OLI
NEW YORK OLI HYVÄ
VESA
19. 1. 2010 17.12
Ei ole tuttu
Ei ole tuttu artisti.
skibi
19. 1. 2010 17.19
En tunne
En tunne
MMMMM
19. 1. 2010 17.29
Tuntematon suuruus.
Tuntematon suuruus.
Nanu
19. 1. 2010 17.38
Olen nähnyt hänet
Olen nähnyt hänet Voicella. New York on ihan hyvä kappale. Tästä naisesta vielä kuullaan tulevaisuudessa lisää.
Anelma
19. 1. 2010 18.18
Tuntematon tyyppi
Tuntematon tyyppi
Lusse
19. 1. 2010 18.19
en tunne
en tunne
sirkkuli
19. 1. 2010 18.32
ilmeisemmin tutustumisen arvoinen
ilmeisemmin tutustumisen arvoinen
kroning2003@yahoo.com
19. 1. 2010 19.07
En ole nähnyt,
En ole nähnyt, kuullut kyllä. Ei hassumpi ääni.
Kahvijänö
19. 1. 2010 19.07
En ole ikinä
En ole ikinä nähnyt häntä esiintymässä
Knopfler
19. 1. 2010 19.08
En ole nähnyt
En ole nähnyt joten en voi sanoa
mikko
19. 1. 2010 20.04
En ole nähnyt
En ole nähnyt esiintymässä
ansu88
19. 1. 2010 20.28
Yhtäkään live-esiintymistä en
Yhtäkään live-esiintymistä en ole nähnyt, mutta ensi kertaa musiikkivideon nähdessä hätkähdin jotenkin ulkonäön ja äänen kontrastia.
Pippa
19. 1. 2010 21.36
Aivan tuntematon
Aivan tuntematon
marme
19. 1. 2010 21.42
Empä ole nähnyt
Empä ole nähnyt mitään :(
Tuote
19. 1. 2010 22.04
Minulle outo ja
Minulle outo ja täysin tuntematon
Pirkko
19. 1. 2010 22.05
New York -
New York – Aivan ihana kappale ja Paloma Faithillä on fantastinen ääni
tp66
19. 1. 2010 22.10
En tiedä kun
En tiedä kun en ole nähnyt, mutta on varmaan ihan hyvä.
Rampe
19. 1. 2010 22.27
en tunne.
en tunne.
rami
19. 1. 2010 22.29
sama laulu kuin
sama laulu kuin muillakin, en tunne naista
otto
19. 1. 2010 22.38
New York biisin
New York biisin video on mahtava
KCP
19. 1. 2010 23.09
Livenä en ole
Livenä en ole nähnyt mutta videot on kyllä aika hienost toteutettuja
Arhippa
19. 1. 2010 23.10
en ole nähnyt
en ole nähnyt vielä
Tomi
19. 1. 2010 23.50
Aivan upea laulaja!
Aivan upea laulaja! Rakastan sitä New York biisiä :)
Julisa
20. 1. 2010 0.25
En ole nähnyt
En ole nähnyt mutta olen jostain kyllä lukenut hänestä
kaiju
20. 1. 2010 4.26
Aivan tuntematon mutta
Aivan tuntematon mutta musiikki vaikuttaa hyvältä
sakke
20. 1. 2010 4.27
Upea laulaja fantastinen
Upea laulaja fantastinen ääni
saru
20. 1. 2010 4.28
En tunne vielä
En tunne vielä mutta vaikuttaa upealta esiintyjältä
aion tutustua videoihin
AH
20. 1. 2010 4.31
Tuntematon vielä minulle
Tuntematon vielä minulle , varmaan upea esiintyjä
seppe
20. 1. 2010 4.33
En ole nähnyt
En ole nähnyt vielä, hyvä laulaja varmaan
joanna
20. 1. 2010 4.37
Aivan outo
Aivan outo
marjo66
20. 1. 2010 7.12
Uusi kiinnostava tuttavuus.
Uusi kiinnostava tuttavuus.
annilauri
20. 1. 2010 7.13
tuntematon hän minulle
tuntematon hän minulle on
Mira Roininen
20. 1. 2010 7.14
En ole nähnyt.
En ole nähnyt.
JREwing
20. 1. 2010 7.30
En ole nähnyt
En ole nähnyt yhtään. Tuntematon minulle.
Tartsa
20. 1. 2010 7.34
Aivan tuntematon minulle
Aivan tuntematon minulle
ari
20. 1. 2010 7.37
En ole nähnyt
En ole nähnyt yhtään hänen esiintymisiään, mutta musavideot ovat ainakin hyviä.
Leppis
20. 1. 2010 7.40
en ole nähnyt
en ole nähnyt
mita
20. 1. 2010 7.41
En ole ikinä
En ole ikinä kuullutkaan…
Polkka
20. 1. 2010 7.42
En tunne
En tunne
kere
20. 1. 2010 7.44
tuntematon suuruus
tuntematon suuruus
maria
20. 1. 2010 7.50
täysin tuntematon
täysin tuntematon
abc-1
20. 1. 2010 8.02
Ei pienintä hajua
Ei pienintä hajua kuka hän on
peku
20. 1. 2010 8.03
en tunne
en tunne
sandra
20. 1. 2010 8.04
En ole nähnyt
En ole nähnyt
Moppi
20. 1. 2010 8.25
En ole nähnyt
En ole nähnyt esiintymisiä, mutta kuullut kyllä. Kaunis ääni.
Jonsa
20. 1. 2010 8.36
en ole paljoa
en ole paljoa nähnyt. Mutta New York video on aivan mieletön ! :)
satu
20. 1. 2010 8.46
En ole perehtynyt
En ole perehtynyt ko. artistin esiintymisiin
mari
20. 1. 2010 8.55
Stone Cold Sober
Stone Cold Sober soinut aika usein radioissa ja kuullostaa aika kivalta.
Jouku
20. 1. 2010 9.06
Tuntematon
Tuntematon
slk
20. 1. 2010 9.15
NH (never heard)
NH (never heard)
MiKi
20. 1. 2010 9.18
en ole nähnyt.
en ole nähnyt.
anselmi71
20. 1. 2010 9.21
Ei ole entuudestaan
Ei ole entuudestaan tuttu minulle.
M
20. 1. 2010 9.27
en muista nähneeni,
en muista nähneeni, kiinnostaisi kyllä.
Sari
20. 1. 2010 9.28
En tunne, mutta
En tunne, mutta tutustuisin mielelläni.
Ruby
20. 1. 2010 9.28
En muista nähneeni
En muista nähneeni esiintymisiä.
Pariisi
20. 1. 2010 9.29
ei ole tuttu
ei ole tuttu
zara
20. 1. 2010 9.33
Ei ole kyllä
Ei ole kyllä tuttu minulle
IILE
20. 1. 2010 9.37
Hieman ns outo
Hieman ns outo lintu eli en ole kuullut-nähnyt esiintyjää.
dave
20. 1. 2010 9.40
tuntematon suuruus mulle?!
tuntematon suuruus mulle?!
Hellu63
20. 1. 2010 9.40
Tuntematon
Tuntematon
Tamias
20. 1. 2010 9.41
täysin tuntematon neito
täysin tuntematon neito minulle. Voisin tutustua =)
tuomo
20. 1. 2010 9.54
en tunne
en tunne
anna
20. 1. 2010 10.02
Yhtään esiintymistä en
Yhtään esiintymistä en ole nähnyt, ihan outo nimi.
Pia
20. 1. 2010 10.04
en ole nähnyt
en ole nähnyt
Immortal
20. 1. 2010 10.14
ei ole tuttu
ei ole tuttu vielä…
Nettifretti
20. 1. 2010 10.14
Täysin tuntematon minulle
Täysin tuntematon minulle
CATCAT
20. 1. 2010 10.20
En ole nähnyt
En ole nähnyt esiintymisiä
Sarita
20. 1. 2010 10.24
En tunne
En tunne
Viiru
20. 1. 2010 10.27
never heard
never heard
johanna
20. 1. 2010 10.49
Aivan tuntematon
Aivan tuntematon
Atti
20. 1. 2010 11.00
en ole päässyt
en ole päässyt näkemään livenä, mutta musiikista kyllä tykkään
Pia
20. 1. 2010 11.05
New York on
New York on ihana!
Mikaelpieni
20. 1. 2010 11.07
Kuka Paloma? En
Kuka Paloma? En ole kuullutkaan.
Peeii
20. 1. 2010 11.12
Konserttiiin en ole
Konserttiiin en ole päässyt. Voisi tutustua.
Iines
20. 1. 2010 11.17
Ei mikään
Ei mikään
Supernaut
20. 1. 2010 11.32
aivan tuntematon minulle
aivan tuntematon minulle
wiivin
20. 1. 2010 11.37
En oo nähny
En oo nähny
Pontus
20. 1. 2010 11.37
En ole kerennyt
En ole kerennyt yhtään näkemään.
Jute
20. 1. 2010 11.46
En tunne vielä
En tunne vielä
Hande
20. 1. 2010 11.59
En tunne Palomaa,
En tunne Palomaa, vaikka olen ehkä tietämättäni kuullut hänen hittibiisinsä radiosta.
ams
20. 1. 2010 12.00
En tunne koko
En tunne koko tyyppiä
äitikkä
20. 1. 2010 12.04
En ole nähnyt
En ole nähnyt yhtään.
AR
20. 1. 2010 12.05
livenä en ole
livenä en ole nähnyt
jk
20. 1. 2010 12.08
En ole nähnyt
En ole nähnyt yhtään esiintymistä.
mika
20. 1. 2010 12.17
En ole nähnyt.
En ole nähnyt.
Piitu
20. 1. 2010 12.20
En ole nähnyt
En ole nähnyt yhtään esiintymistä.
West84
20. 1. 2010 12.24
?
?
rr
20. 1. 2010 12.46
en ole nähnyt
en ole nähnyt
sami
20. 1. 2010 12.50
ei ole tuttu
ei ole tuttu enkä ole nänhyt
hanhi
20. 1. 2010 12.50
rakastan hänen musiikkiaan,
rakastan hänen musiikkiaan, mutta en ole nähnyt esiintymisiä.:)
!
20. 1. 2010 13.04
en ole koskaan
en ole koskaan tullut käyneeksi yhdelläkään hänen keikallaan.
kati
20. 1. 2010 13.06
ei tule nopeasti
ei tule nopeasti mieleen
Vastaaja
20. 1. 2010 13.14
ei tule mieleen
ei tule mieleen
Vastaaja
20. 1. 2010 13.15
siis ei kilauta
siis ei kilauta yhtään kelloa tämä neitokainen…En usko kuulleeni mitään.
antsu
20. 1. 2010 13.34
Artistin nimi ei
Artistin nimi ei kerro minulle mitään…
Olga
20. 1. 2010 13.35
Outo.
Outo.
Lene
20. 1. 2010 13.48
WHO!?
WHO!?
JUHIS
20. 1. 2010 14.00
Paloma Blanca, eikös
Paloma Blanca, eikös Katri Helenalla ole sen niminen biisi
Järvis
20. 1. 2010 14.12
En ikävä kyllä
En ikävä kyllä ole ikinä nähnyt hänen esiintyvän.
Tarleena
20. 1. 2010 14.18
En ole tuttu
En ole tuttu artisti
Nikke1
20. 1. 2010 14.23
en ole nähnyt
en ole nähnyt
sdfsdf
20. 1. 2010 14.24
Ei ole tuttu
Ei ole tuttu artisti myöskään minulle
ELLAN
20. 1. 2010 14.31
Musiikkivideo ainoastaan (hyvää
Musiikkivideo ainoastaan (hyvää musaa)
Suklaa
20. 1. 2010 14.42
En ole kuullut
En ole kuullut koskaan, aivan tuntematon minulle.
tapu
20. 1. 2010 14.51
ei tule mieleen
ei tule mieleen mitään
MJM
20. 1. 2010 15.12
en oo kuullunna
en oo kuullunna
lakka
20. 1. 2010 15.20
en ole käynyt
en ole käynyt ko keikalla
ira
20. 1. 2010 15.27
En ole nähnyt
En ole nähnyt esiintymisiä
miia
20. 1. 2010 15.47
tuntematon artisti
tuntematon artisti
pupu
20. 1. 2010 15.49
never heard, never
never heard, never seen
H3IDI
20. 1. 2010 15.52
En tunne.
En tunne.
Sari
20. 1. 2010 16.03
Aivan tuntematon minulle.
Aivan tuntematon minulle.
Janne
20. 1. 2010 16.03
en ole nähnyt
en ole nähnyt yhtään
jasmin
20. 1. 2010 16.11
Aivan tuntematon artisti
Aivan tuntematon artisti minulle
NuNu
20. 1. 2010 16.15
En ole ikinä
En ole ikinä käynyt hänen konsertissaan.
Supu
20. 1. 2010 16.15
en ole esiintymisiä
en ole esiintymisiä nähnyt…..
kasi
20. 1. 2010 16.30
Esiintymisiä en ole
Esiintymisiä en ole nähnyt
mimma
20. 1. 2010 16.51
En ole nähnyt
En ole nähnyt
TH
20. 1. 2010 17.22
en ole kuullutkaan
en ole kuullutkaan
erru
20. 1. 2010 17.26
Täytyy kyllä myöntää,
Täytyy kyllä myöntää, en muista yhtään näin äkikseltään
koovee
20. 1. 2010 17.34
En ole kuullut
En ole kuullut ennen.
Alli
20. 1. 2010 17.37
En ole nähnyt
En ole nähnyt yhtään…
Szz
20. 1. 2010 18.05
new york video
new york video
pete
20. 1. 2010 18.42
Eipä ole mikään
Eipä ole mikään jäänyt :D
Add
20. 1. 2010 18.50
eipä juuri mikään
eipä juuri mikään
A.R.
20. 1. 2010 18.54
Ei tule mieleen
Ei tule mieleen
tre
20. 1. 2010 19.01
en ole nähnyt
en ole nähnyt
Maija
20. 1. 2010 19.10
Ihan uusi tuttavuus
Ihan uusi tuttavuus tämä Paloma minulle.
Janelle
20. 1. 2010 19.17
olen vain kuullut
olen vain kuullut hänen musaa…
weeks
20. 1. 2010 19.19
en ole nähnyt
en ole nähnyt vielä esityksiä
eela
20. 1. 2010 19.19
Tiedän vain hänen
Tiedän vain hänen hittinsä….
heemi
20. 1. 2010 19.20
En ole edes
En ole edes kuullut..
Mok
20. 1. 2010 19.23
En ole nähnyt
En ole nähnyt , kuullut vain.
Suski
20. 1. 2010 19.27
En tunne
En tunne
elraimo
20. 1. 2010 20.01
En ole nähnyt.
En ole nähnyt.
Mari M.
20. 1. 2010 20.04
En ole nähnyt.
En ole nähnyt.
mervi
20. 1. 2010 20.04
En ole nähnyt
En ole nähnyt yhtään
Oulutar
20. 1. 2010 20.06
Aivan tuntematon suuruus
Aivan tuntematon suuruus
vallu
20. 1. 2010 20.14
en ole nähnyt
en ole nähnyt yhtään
Jozzu87
20. 1. 2010 20.24
en ole nähnyt
en ole nähnyt
Jozzu87
20. 1. 2010 20.25
Ihan uusi juttu
Ihan uusi juttu tämä, mutta vaikuttaa hyvältä.
BloxX
20. 1. 2010 20.29
en tunne
en tunne
Hane
20. 1. 2010 20.46
En tunne
En tunne
Tessa
20. 1. 2010 20.54
tuntematon esiintyjä minulle
tuntematon esiintyjä minulle vielä
jyri
20. 1. 2010 20.56
en ole nähnyt
en ole nähnyt
äSkoo
20. 1. 2010 21.17
Tuntematon minulle
Tuntematon minulle
naaaaa
20. 1. 2010 21.25
Esiintymistä en ole
Esiintymistä en ole nähnyt, mutta musiikki kuulostaa hyvältä.
sumi
20. 1. 2010 21.51
tuttu on, ja
tuttu on, ja pidän
Brewer
20. 1. 2010 22.13
ei muistu että
ei muistu että olisin nähnyt, mutta kiva olisi
masja
20. 1. 2010 22.20
en tunne
en tunne
aksu
20. 1. 2010 22.32
varmaan toi helsingin
varmaan toi helsingin apollon keikka TULEE olemaan hienoin :)
maari
20. 1. 2010 22.36
en tunne laisinkaan
en tunne laisinkaan
Jontey
20. 1. 2010 22.39
Aivan uusi tuttavuus
Aivan uusi tuttavuus tämä Paloma. :)
mervi
20. 1. 2010 23.27
En ole nähnyt
En ole nähnyt
Emppu
21. 1. 2010 1.41
New York
New York
mappe
21. 1. 2010 2.02
Jools Holland's Hootenanny
Jools Holland’s Hootenanny
Eki
21. 1. 2010 2.05
Friday Night with
Friday Night with Jonathan Ross
Pate
21. 1. 2010 2.07
Never Mind the
Never Mind the Buzzcocks
Merenkävijä
21. 1. 2010 2.09
Aivan tuntematon
Aivan tuntematon
vallu
21. 1. 2010 8.30
En ole nähnyt
En ole nähnyt livenä
jussi
21. 1. 2010 9.03
En ole koskaan
En ole koskaan nähnyt häntä, joten eos.
anu
21. 1. 2010 9.03
en ole nähnyt
en ole nähnyt enkä kuullut
tk
21. 1. 2010 9.22
En ole nähnyt
En ole nähnyt hänen esiintyvän.
kava
21. 1. 2010 9.30
en tunne edes
en tunne edes koko ihmistä,enkä ole kuullut hänen tuotantoaan
iines
21. 1. 2010 9.41
lauluääni on jäänyt
lauluääni on jäänyt mieleen
mahi
21. 1. 2010 9.57
New York, New
New York, New York!
sini
21. 1. 2010 10.37
Luonnollisuus ja oma
Luonnollisuus ja oma tyyli
mik
21. 1. 2010 11.09
Eilen näin hänet
Eilen näin hänet eka kertaa tv-mainoksessa, joten enpä ole aiemmin tutustunut ko. henkilöön ja esiintymisistä en osaa siis sanoa.
tinttinen
21. 1. 2010 11.31
aivan tuntematon
aivan tuntematon
tero
21. 1. 2010 11.37
tuntematon minulle
tuntematon minulle
natsa
21. 1. 2010 12.55
live-esiintymisiä en ole
live-esiintymisiä en ole nähnyt vielä.
suskinen
21. 1. 2010 13.02
en tunne
en tunne
iguh
21. 1. 2010 13.24
En tiedä...
En tiedä…
Komisario
21. 1. 2010 14.35
Täysin tuntematon artisti
Täysin tuntematon artisti vielä minulle!
jenni
21. 1. 2010 15.25
En osaa sanoa
En osaa sanoa
kape
21. 1. 2010 15.31
En ole nähnyt.
En ole nähnyt.
Andrea Wikström
21. 1. 2010 15.43
Aivan tuntematon tämä
Aivan tuntematon tämä on minulle, joten paha mennä sanomaan.
Jonsku
21. 1. 2010 16.28
En ole kyllä
En ole kyllä nähnyt yhtään esiintymistä :(
Henu
21. 1. 2010 16.53
En tunne
En tunne
Sepi2
21. 1. 2010 17.42
Viimevuotinen kiertue?
Viimevuotinen kiertue?
Karo
21. 1. 2010 18.04
En ole nähnyt
En ole nähnyt artistia esiintymässä
Piitu
21. 1. 2010 18.47
vieras on
vieras on
homejuusto
21. 1. 2010 18.48
aivan outo
aivan outo
makela32
21. 1. 2010 19.13
en tunne
en tunne
hoitsu55
21. 1. 2010 19.14
Esiintymisistä parhain juurikin
Esiintymisistä parhain juurikin Gilliamin uudessa leffassa!
Laura
21. 1. 2010 19.16
En ole nähnyt
En ole nähnyt bhänen esiintymisiään, ainoastaa New York -musiikkivideon.
Giglio
21. 1. 2010 20.44
En valitettavasti ole
En valitettavasti ole nähnyt.
pirre
21. 1. 2010 21.14
aivan outo
aivan outo
maaruska
21. 1. 2010 21.16
paloman lauluihin olisi
paloman lauluihin olisi kiva tutustua
tuntematon laulaja
piia
21. 1. 2010 21.25
en ole nähnyt
en ole nähnyt ainuttakaan konserttia
stiinuska
21. 1. 2010 21.29
Radiossa soiva New
Radiossa soiva New York taitaa olla ainoa tuttavuus tähden kanssa.
Temmis
21. 1. 2010 22.12
En tunne...
En tunne…
Marre
21. 1. 2010 23.32
en tunne
en tunne
jassa
22. 1. 2010 0.18
En ole nähnyt
En ole nähnyt hänen esiintymisiään.
r
22. 1. 2010 0.34
Ei ole tuttu
Ei ole tuttu
Ellu66
22. 1. 2010 2.15
En tunne ko.
En tunne ko. esiintyjää.
*orvokki*
22. 1. 2010 8.06
en ole koskaan
en ole koskaan kuullutkaan
jepa
22. 1. 2010 12.23
tuntematon
tuntematon
keikkana
22. 1. 2010 12.26
The Imagination of
The Imagination of Dr Parnassus -elokuva, joka on aivan loistava.
Daisy
22. 1. 2010 13.13
En tunne.
En tunne.
nameless
22. 1. 2010 14.35
En ole nähnyt.
En ole nähnyt.
-
22. 1. 2010 14.40
Tuntematon minulle
Tuntematon minulle
tammi
22. 1. 2010 14.47
New York on
New York on loistava!
Olli Korhonen
22. 1. 2010 15.06
uusi, loistava kyky;
uusi, loistava kyky; jota en ole vielä livenä nähnyt
jotain
22. 1. 2010 16.02
En ole ollut
En ole ollut Paloman keikalla enkä ole nähnyt häneltä mitään konserttitaltiointejakaan, mutta mieleeni muistuu syksyllä Voice-musiikkikanavalla näytetty Paloma Faithin haastattelu. Hänen puheensa on hauskan kuuloista.
Marikki
22. 1. 2010 16.07
En ole käynyt
En ole käynyt keikalla, kuullut vain radiossa
Tiia
22. 1. 2010 16.27
Ihan uusi tuttavuus.
Ihan uusi tuttavuus.
tls
22. 1. 2010 17.23
Enpä ole ennen
Enpä ole ennen kullut hänestä. http://www.youtube.com/watch?v=hvXeUqlfxhY
Mutta tatuoinnit ovat upeat!
Suss
22. 1. 2010 18.35
en tiedä
en tiedä
heli
22. 1. 2010 20.13
En ole nähnyt.
En ole nähnyt.
Tinde66
23. 1. 2010 1.34
nimi jotenkin tutu,
nimi jotenkin tutu, muuten ei tietoa..
Kirsikka
23. 1. 2010 7.55
En ole live-esiintymisiä
En ole live-esiintymisiä nähnyt, mutta upeä ääni neidolla on niiden kappaleiden perusteella, mitä olen kuullut. :)
Anni
23. 1. 2010 10.47
Voiko oisinkin joskus
Voiko oisinkin joskus nähny leidin lavalla! Hieno laulaja, biisit kyllä kolisee.. ehkä jonain päivänä sitte livenäkin :)
Maiju
23. 1. 2010 12.34
itsekkin tässä, että
itsekkin tässä, että on tuntematon. mutta tuotahan soitetaan koko ajan radiossa :D ei oikein mieleen ole jäänyt
Megabass
23. 1. 2010 12.54
en tunne
en tunne
pupujussi
23. 1. 2010 13.55
en ole nähnyt
en ole nähnyt hänen esityksiään
hanna
23. 1. 2010 15.40
upea ääni
upea ääni
porkkana
23. 1. 2010 15.56
en ole koskaan
en ole koskaan moisesta artistista kuullutkaan.
tiiti66
23. 1. 2010 16.32
Täytynee tutustua kun
Täytynee tutustua kun on sen verran vieras artisti kyseessä….
ensu
23. 1. 2010 16.33
en ole nähnyt
en ole nähnyt yhtään esiintymistä
Paku
23. 1. 2010 18.22
En ole nähnyt
En ole nähnyt enkä tiedä olenko kuullutkaa
LyPiTe
23. 1. 2010 21.07
En ole nähnyt
En ole nähnyt vielä toistaiseksi.
Riikka
23. 1. 2010 22.01
valitettavasti en ole
valitettavasti en ole nähnyt yhtään
mmaaari
23. 1. 2010 23.14
Vielä en ole
Vielä en ole nähnyt Palomaa esiintymässä,mutta epäilemättä näkemisen arvoinen,näin mies näkökulmasta.:)Eikä tietenkään kuulostakaan pöllömmältä.
Jakke-81
23. 1. 2010 23.50
ei voi tietää
ei voi tietää
the
24. 1. 2010 2.26
En ole nähnyt
En ole nähnyt vielä yhtään…
Tonnari
24. 1. 2010 11.55
Upea ääni ja
Upea ääni ja hieno lintutatuointi selässä
repa
24. 1. 2010 12.02
Mikään esitys ei
Mikään esitys ei ole jäänyt mieleen, vaikka muutama kappale onkin tuttu
jarimv
24. 1. 2010 13.30
en ole nähnyt
en ole nähnyt
m
24. 1. 2010 16.27
en ole nähnyt
en ole nähnyt yhtäkään.
hippa
24. 1. 2010 18.13
En ole nähnyt
En ole nähnyt hänen esiintyvän.
Sa
24. 1. 2010 22.58
Ei oo nähny
Ei oo nähny esityksiä.
Tz
25. 1. 2010 10.39
En ole nähnyt,
En ole nähnyt, nimen vain kuullut.
kizzu
25. 1. 2010 14.34
Ei ole kokemusta
Ei ole kokemusta
maavai
25. 1. 2010 15.52
Ihan outo
Ihan outo
Tuuli
25. 1. 2010 15.58
en tunne
en tunne
reppu
25. 1. 2010 17.54
en ole ähnyt
en ole ähnyt yhtään.
sannu
25. 1. 2010 18.06
enpä ole konsertissa
enpä ole konsertissa ollut
kuitsu
26. 1. 2010 10.19
Ei ole lainkaan
Ei ole lainkaan tuttu.
Vinkka
26. 1. 2010 16.20
en ole nähnyt
en ole nähnyt
g
26. 1. 2010 17.19
en ole
en ole
g
26. 1. 2010 17.20
En ole nähnyt
En ole nähnyt ollenkaan
sarituulikki
26. 1. 2010 18.49
Jonkun videon olen
Jonkun videon olen nähnyt, mutten kyllä muista nimeä.
Ninni
26. 1. 2010 19.14
en ole nähnyt
en ole nähnyt hänen esiintymistään
Henna
26. 1. 2010 22.15
Itse asiassa en
Itse asiassa en ole nähnyt hänen esityksiään. New York -musiikkivideo on kyllä ihan vakuuttava :)
Tinseli
26. 1. 2010 23.43
En osaa sanoa
En osaa sanoa
Kirsi
27. 1. 2010 10.28
ei tiiä
ei tiiä
master82
27. 1. 2010 17.03
en tiedä
en tiedä
Susanna
27. 1. 2010 17.43
en ole nähnyt
en ole nähnyt
Tiiu
27. 1. 2010 17.59
ei niin mikhnään
ei niin mikhnään
eräjorma
27. 1. 2010 19.21
En ole nähnyt
En ole nähnyt esiintymisiä
sepi
28. 1. 2010 10.37
outo artisti, mutta
outo artisti, mutta pitää tutustua
keke
28. 1. 2010 10.55
En tunne.
En tunne.
Sukovi
28. 1. 2010 11.19
Uppo outo.
Uppo outo.
Herotes
28. 1. 2010 11.19
En tiedä.
En tiedä.
Emilia
28. 1. 2010 11.20
En osaa sanoa,
En osaa sanoa, kun en tunne.
Rihanne
28. 1. 2010 11.21
En tiedä
En tiedä
Tulsku
28. 1. 2010 11.22
Tämä nainen on
Tämä nainen on täysin tuntematon, mutta otan selvää…
mimmi
29. 1. 2010 0.36
vielä ainakin minulle
vielä ainakin minulle tuntematon
riti
30. 1. 2010 11.07
ei ole tuttu
ei ole tuttu
Mappe
31. 1. 2010 14.29
Enpähän ole nähn
Enpähän ole nähn yt.
Keppi
31. 1. 2010 15.56
New York-video on
New York-video on upea!
Kirsikka
1. 2. 2010 4.22
En ole nähnyt
En ole nähnyt niitä.
Kuntsi
1. 2. 2010 15.44
en tunne kyseistä
en tunne kyseistä taiteilijaa
marjuska
1. 2. 2010 19.48
ei mikään, en
ei mikään, en ole nähnyt livenä
Malaika
1. 2. 2010 22.39
En ole nähnyt
En ole nähnyt
Jokke
2. 2. 2010 0.09
en ole palomaa
en ole palomaa vielä nähnyt!
oona
2. 2. 2010 11.31
jee
jee
Janika
2. 2. 2010 12.56
Tunnelma
Tunnelma
annina
2. 2. 2010 18.32
Tuntematon
Tuntematon
Mummo
3. 2. 2010 15.20
New Yorkin video
New Yorkin video
Nono02
4. 2. 2010 15.38
en ole vielä
en ole vielä nähnyt
Jakke 69
4. 2. 2010 20.28
en ole vielä
en ole vielä nähnyt yhtäkään
riitta uygun
4. 2. 2010 22.46
ei mikään
ei mikään
sxx
5. 2. 2010 18.40
enpä ole nähnyt
enpä ole nähnyt yhtään esiintymistä
JohannaK
5. 2. 2010 20.15
Ihanat vaatteet ja
Ihanat vaatteet ja kampaukset, teatraallisuus.
tii
6. 2. 2010 2.20
Enpä ole yhtään
Enpä ole yhtään esiintymistä nähnyt…
Emppu78
6. 2. 2010 11.48
en ole nähnyt
en ole nähnyt livenä, mutta videot on hienoja
Kattis
6. 2. 2010 14.52
New York
New York
Mirkkux
6. 2. 2010 17.29
Ei ole tuttu
Ei ole tuttu juttu
Piiku58
7. 2. 2010 18.03
En kuuntele tällaista
En kuuntele tällaista musiikkia
Blondi93
7. 2. 2010 18.23
en ole nähnyt
en ole nähnyt yhtään
Minnihiiri
7. 2. 2010 22.59
Ei ole mielikuvaakaan..:)
Ei ole mielikuvaakaan..:)
BisaNte
8. 2. 2010 10.02
Livenä en ole
Livenä en ole Palomaa nähnyt
mussu
8. 2. 2010 11.36
Uusi tuttavuus hän
Uusi tuttavuus hän on.
Kkk
8. 2. 2010 20.13
en ole nähnyt
en ole nähnyt yhtään esiintymistä
MrsKelso
8. 2. 2010 20.33
En ole nähnyt
En ole nähnyt aikaisemmin, mutta nyt kiinnostuin:)
LadyW
9. 2. 2010 9.48
En ole nähnyt
En ole nähnyt hänen esiintymisiään, mutta kovasti kiinnostaisi nähdä hänen burlesque-esityksensä.
MiNi
9. 2. 2010 14.20
On minulle täysin
On minulle täysin tuntematon esiintyjä
MikMat
9. 2. 2010 14.48
En tunne
En tunne
Jepu
9. 2. 2010 14.58
En tunne hänen
En tunne hänen tuotantoaan rnkä ole nähnyt hänen esityksiä
Juppe
9. 2. 2010 15.06
Nimen olen lukenut
Nimen olen lukenut ja kuullut, mutta en tiedä hänestä sen enempää.
Ninah
9. 2. 2010 15.21
En tiedä hänestä
En tiedä hänestä mitään
Teijo
9. 2. 2010 15.40
new york on
new york on aivan loistava!!
hannamanna
9. 2. 2010 16.00
en tiä
en tiä
mimmiliina
9. 2. 2010 19.55
En ole vielä
En ole vielä päässyt tutustumaan Paloman esityksiin.
byebyenancy
10. 2. 2010 12.14
Kivat hiukset :)
Kivat hiukset :)
Hejdy
11. 2. 2010 10.47
Paloma?
Paloma?
Jepjep
12. 2. 2010 8.32
Stone cold sober
Stone cold sober
Mark
12. 2. 2010 9.10
New york
New york
Hellu
12. 2. 2010 9.10
en osaa sanoa
en osaa sanoa
erkkimerkki
12. 2. 2010 10.24
ikinä kuullutkaan.
ikinä kuullutkaan.
heidi
12. 2. 2010 21.16
Paloman esiintymisissä pistää
Paloman esiintymisissä pistää silmään loistava karisma ja erikoinen pukeutuminen
sampsam
13. 2. 2010 1.00
Paloman vidot ovat
Paloman vidot ovat oivaltavia ja hienosti toteutettuja, lavalla en ole nähnyt
Cristo
13. 2. 2010 1.01
New Yorkin video,
New Yorkin video, esim taustat vaihtuvat hienosti
MIce
13. 2. 2010 1.02
En ole nähnyt
En ole nähnyt kuin telkussa, mutta mieleen on kyllä jäänyt ainakin New York ja Stone Cold Sober
mariamaria
13. 2. 2010 1.03
Haluaisin nähdä Paloman
Haluaisin nähdä Paloman esiintymisen, vaikuttaa hienolta artsistilta, hyvä ääni ja erikoinen persoona
Azlakki
13. 2. 2010 1.04
Videot on jääneet
Videot on jääneet mieleen, varsinkin New York
Ruusu
13. 2. 2010 1.07
en ole nähnyt
en ole nähnyt Palomaa, mutta kuullut kylläkin, mahtavia lauluja
Repetti
13. 2. 2010 1.09
Tykkään New York
Tykkään New York kappaleesta
KristaP
13. 2. 2010 1.24
Hienoja kappaleita mimmi
Hienoja kappaleita mimmi laulaa
Masako
13. 2. 2010 1.30
en ole nähnyt
en ole nähnyt Palomaa livenä, mutta tykkään kaikista lauluista joita olen kuullut
PC
13. 2. 2010 1.31
en tunne
en tunne
Kaarna
13. 2. 2010 1.32
New York
New York
Kede
13. 2. 2010 10.01
en ole nähnyt
en ole nähnyt
takso
13. 2. 2010 12.52
Ihan uusi tuttavuus
Ihan uusi tuttavuus minulle, eli mitään ei ole jäänyt mieleen, vielä..
Usram
13. 2. 2010 13.01
en ole harmi
en ole harmi kyllä vielä nähnyt Paloman esiintymistä..
Marsu
14. 2. 2010 0.40
en ole nähnyt
en ole nähnyt
Hilu
14. 2. 2010 11.21
En ole nähnyt.
En ole nähnyt. :)
Tappivanukas
14. 2. 2010 16.58
en ole nähnyt
en ole nähnyt yhtään hänen esiintymistään livenä
Anne
14. 2. 2010 17.24
En ole livenä
En ole livenä nähnyt
JJ
14. 2. 2010 18.42
Upea-ääninen nainen, en
Upea-ääninen nainen, en ole harmikseni livenä nähnyt
mmm
14. 2. 2010 18.43
En ole nähnyt
En ole nähnyt yhtään esiintymistä
Meeri
14. 2. 2010 18.43
Yhtään esiintymistä en
Yhtään esiintymistä en ole nähnyt toistaiseksi
maya
14. 2. 2010 18.46
Kuulin nyt ensimmäistä
Kuulin nyt ensimmäistä kertaa artistista…
Tipitii
14. 2. 2010 19.00
En muista mitään
En muista mitään en yhtäkään
Mummonpoika
15. 2. 2010 8.58
Vaikeaa on vastata
Vaikeaa on vastata kun juttu tuntuu vieraalta olisi mukavaa tutustua kyllä.
Päivänsäde
15. 2. 2010 8.59
En osaa tähän
En osaa tähän nyt äkkiseltään sanoa mikä
Menninkäinen:)
15. 2. 2010 9.00
No ei ole
No ei ole tullut näkökenttään
kroko
15. 2. 2010 9.26
En ole nähnyt.
En ole nähnyt.
tj
15. 2. 2010 9.39
ei ole sattunut
ei ole sattunut kohdalle
anja
15. 2. 2010 10.57
en tunne.
en tunne.
pööpöö
15. 2. 2010 14.42
Tuntemattomia minulle mutta
Tuntemattomia minulle mutta kiinnostaa kyllä
PL
15. 2. 2010 16.27
ei mikään
ei mikään
evsev
15. 2. 2010 17.58
en ole kuullut
en ole kuullut
mmmmm
15. 2. 2010 17.58
en tunne, mutta
en tunne, mutta kiinnostaa kyllä
tktkt
15. 2. 2010 17.59
ei ole vielä
ei ole vielä tuttu
svsvs
15. 2. 2010 17.59
En ole nähnyt
En ole nähnyt vielä yhtäkään!
Adelie
15. 2. 2010 22.30
jaa a
jaa a
Ninax
15. 2. 2010 22.45
ei toistaiseksi nähty
ei toistaiseksi nähty livenä
kka1968
15. 2. 2010 23.40
ei kokemusta
ei kokemusta
anne69
15. 2. 2010 23.40
ei vielä nähtynä
ei vielä nähtynä
iiro90
15. 2. 2010 23.40
en ole nähnyt,
en ole nähnyt, mutta raportoin heti kun olen ;)
ilari92
15. 2. 2010 23.41
veikkaanpa että ovat
veikkaanpa että ovat kaikki olleet hyviä
veera95
15. 2. 2010 23.41
ei näköhavaintoa
ei näköhavaintoa
vilma97
15. 2. 2010 23.42