Umami muualla Facebook

Julkaistu 22. 1. 2010 Teksti Kari Hynninen Ei kommentteja Musiikki

The Baseballs menestyy

Saksalaisyhtye The Baseballs jatkaa maailmanvalloitustaan. Yhtyeen debyyttialbumi ”Strike!” nousi eilen Ruotsin virallisen albumilistan ykköseksi ja ylitti samalla kultalevyrajan, myyden yli 20 000 kappaletta.

Ensi viikolla The Baseballs esiintyy Tukholmassa loppuunmyydyssä konsertissa. Keväänaikana ”Strike!”-albumi julkaistaan lukuisissa muissa Euroopan maissa mukaan lukien Iso-Britanniassa.

”Strike!”-albumi on ollut jo kolme kuukautta putkeen Suomen myydyin levy. Albumi on pysytellyt Suomen virallisen albumilistan kärjessä jo 12 perättäistä viikkoa. Levyä on myyty yli 76 000 kappaletta eli triplaplatinan verran. ”Strike!” oli myös viime vuoden myydyin äänite Suomessa.

The Baseballs palaa Suomeen 4. helmikuuta esiintymään EMMA-gaalaan, jossa yhtye on myös ehdolla vuoden ulkomainen artisti –kategoriassa. Maaliskuussa on vuorossa loppuunmyyty Suomen kiertue, jonka aikana yhtye esiintyy Tampereella, Seinäjoella ja kolmesti Helsingissä. Tulevana kesänä The Baseballs tulee esiintymään useilla kotimaisilla festivaaleilla.

Kuvan ja jutun välitti:
www.warnermusic.com

The Umbrella:

http://www.youtube.com/watch?v=DM2177pHMT0

Aiheet: , , ,

Kirjoita kommentti