Elonkerjuulta odotettu single 21.5.
Elonkerjuulta odotettu single, Viistäköön siipeni maata, paikalla olla en saata, kun veri vetää taas luoksesi lähtemään, maanantaina 21.5.
Elonkerjuu nousi viime vuoden lopussa otsikoihin ilmoittaessaan jatkavansa neljän alkuperäisjäsenen voimin ja etsivänsä joukkoonsa uuttaa laulajaa sekä keulahahmoa. Yhtyeen kotisivujen keskustelupalsta sekä Facebook alkoivat täyttyä lukuisilla fanien riemuvoittoisilla kommenteilla. Jatkoa oli selvästi odotettu. Alkuvuodesta 2012 yhtye ilmoitti löytäneensä etsimänsä ja kokoonpano oli kasassa. Elonkerjuun uusi solisti on syntyjään eteläpohjalainen näyttelijä ja muusikko Juha Lagström.
Heti Juhan löytymisen jälkeen alkoi kappaleiden työstäminen. Simo Rallilla, Lenni Paarmalla sekä Juhalla oli kaikilla pöytälaatikossa kappaleita, joista alettiin etsimään potentiaalisia hittejä yhdessä. Ralli ja Paarma olivat pallotelleet jo aiemmin olemassa olevaa materiaalia. ”On hauska huomata, että ensimmäinen sinkkumme on myös ensimmäinen biisi mitä aloimme työstää viime syksynä. Hyvin pian sovitusta tehdessä huomasimme, että Elonkerjuuhan on tehnyt ensimmäisen discobiisinsä! Olimme tyytyväisiä. Tässä on jotakin uutta rouheutta. 70- luvun betoninen kivijalka, viettelevä viulu, sähkökitarat kirmaa ja Juhan laulu soi kuulaan komeasti!”, yhtyeen kitaristi Simo Ralli kuvailee tyytyväisenä.
Tulevana maanantaina fanien puolen vuoden odotus palkitaan kun Elonkerjuu julkaisee ensimmäisen singlensä Viistäköön siipeni maata. Kappale on Simo Rallin säveltämä ja sanoittama, sovituksesta vastaa koko yhtye yhdessä tuottaja Mara Salmisen kanssa. ”Ennen kuin Elonkerjuu teki raakileestani biisin, oli sävel ja muutama avainsana hypähdellyt kielen päällä jo pidemmän aikaa. Uusi alku ja sen tunnelmat saivat laulun loksahtamaan lopullisesti kohdilleen. Mielestäni laulusta kuuluu läpi tekemisen meininki, usko ja periksiantamattomuus, mutta myös viesti: ’Ei tämä elämä nyt niin kauhian vakavaa ole! ’”, Ralli summaa.
Elonkerjuu on viettänyt kevään studiossa työstämässä syksyllä julkaistavaa albumia. Loppuvuonna käynnistyy myös koko maan kattava kiertue, jonka keikkapaikat julkistetaan kesän aikana.
Single, Viistäköön siipeni maata, julkaistaan digitaalisesti maanantaina 21. toukokuuta sekä jaetaan samanaikaisesti kaikille radioille.
Yhtyeen kokoonpano:
Juha Lagström, laulu ja kitara
Simo Ralli, kitara ja taustalaulu
Lenni Paarma, rummut ja taustalaulu
Johanna Koivu, viulu ja taustalaulu
Antero Naali, basso

