Eljas Erkon päiväkirjat Arvottu
Eljas Erkko (1895-1965) teki Helsingin Sanomista Suomen johtavan sanomalehden ja piirsi nimensä historiaan myös diplomaattina, poliitikkona ja talouselämän toimijana.
Professori Raimo Salokankaan ja professori Ohto Mannisen kirjoittama elämäkertateos Eljas Erkko – Vaikenematon valtiomahti (WSOY 2009) pohjautuu Eljas Erkon päiväkirjoihin ja kirjeenvaihtoon, jotka nyt ensimmäistä kertaa ovat olleet tutkijoiden käytettävissä.
Aikansa päätoimittajien tapaan Erkko oli aktiivinen politiikassa. Hänen poliittisen uransa huippukohta oli ulkoministerin tehtävä vuosina 1938-1939. Talvisodan aattona syksyllä 1939 hän puolusti Suomen itsemääräämisoikeutta Stalinin vaatimuksia vastaan. Tässä hän edusti erilaista näkemystä kuin Paasikivi, joka nimittikin talvisotaa ”Erkon sodaksi”. Erkon ulkoministerikausi päättyi Cajanderin hallituksen eroon heti talvisodan sytyttyä.
Poliittisen eliitin ytimeen Erkko ei enää päässyt palaamaan, mutta käytti vaikutusvaltaa muilla tavoilla. Jatkosodan aikana Erkko vastusti Saksa-suuntausta, teki lehdestään sitoutumattoman ja piti auki yhteyksiä amerikkalaiseen uutisvälitykseen. Sodan jälkeen hän toi suomalaisille Valitut Palat ja Aku Ankan ikkunoiksi länteen.
Eljas Erkko siirtyi diplomaattiuralta isänsä seuraajaksi Helsingin Sanomien johtoon vuonna 1927. Erkko oli sekä jahkailematon toimen mies että analyyttinen pohdiskelija, joka halusi vaikuttaa silloinkin, kun valtiollinen johto ei hänen neuvojaan kaivannut. Hänessä henkilöityy usein esitetty ajatus lehdistöstä neljäntenä valtiomahtina.
Manninen, Ohto – Salokangas, Raimo:
Eljas Erkko – Vaikenematon valtiomahti
WSOY 2009
Ovh 41 euroa
749 sivua
Arvonta:
Mitä mieltä olet Helsingin Sanomien asemasta “Suomen vaikenemattomana valtiomahtina”, onko sillä sitä yhä?
Vastaa meille itsenäisyyspäivään mennessä, arvomme yhden Erkon kirjan vastanneiden kesken.
Arvonta suoritettu:
Suurin osa tuntuu olevan sitä mieltä, että Hesari toki vaikuttaa mielipiteisiin vaikkei mahti olekaan. Jos maailmalla tapahtuu jotain todella mullistavaa itse ainakin pyrin lukemaan tietoa mahdollisimman monesta läheteestä ja seuraan myös eri maiden uutiskanavia. Eroja uutisoinnissa on yllättävänkin paljon.
Onni suosi nimimerkkiä “lvx”, jolle lähtee Erkon kirja.

En ole mitään
En ole mitään mieltä
snibu
18. 11. 2009 19.50
Kyllä sitä on
Kyllä sitä on
siru64
18. 11. 2009 19.50
Aivan sama :)
Aivan sama :)
norppa
18. 11. 2009 19.50
ei ole
ei ole
ippe
18. 11. 2009 19.54
ei ole...
ei ole…
Jukka
6. 12. 2009 8.10
Kyllä vaikuttaa, ehkä
Kyllä vaikuttaa, ehkä liikaakin.
Meevu
18. 11. 2009 19.56
kyllä on
kyllä on
tupu
18. 11. 2009 19.56
Kyllä on, näin
Kyllä on, näin on
Piia
6. 12. 2009 8.11
On. Osittain ansiotta.
On. Osittain ansiotta.
mary
18. 11. 2009 19.58
dominoi kaikkia
dominoi kaikkia
jyrki gröhn
18. 11. 2009 19.59
Minusta Helsingin Sanomat
Minusta Helsingin Sanomat on toiminut kautta aikain luotettavana uutislähteenä. Toivotan menestystä jatkossakin.
antti
18. 11. 2009 20.08
MAHTI EI OLE
MAHTI EI OLE KADONNUT sitä on jäljellä entistäkin enemmän. Ainahan on esillä se mitä Hesari on kulloisestakin asiasta ollut mieltä. Sitä kuunnellaan..
hande
18. 11. 2009 20.10
Kyllä Helsingin Sanomat
Kyllä Helsingin Sanomat on minun mielestäni edelleen luotettava ja puolueeton sanomalehti.
Sitä ei voi kukaan politiikko tai rahamies ostaa onneksi, niinkuin esim. Italiassa on mahdollista tehdä.
Sanan voima on mahtava
19. 11. 2009 19.50
En oikeen osaa
En oikeen osaa sanoa..
Riikka
18. 11. 2009 20.13
Ei ole mielipidettä
Ei ole mielipidettä asiaan
ansu88
18. 11. 2009 20.13
ei mahti ole
ei mahti ole kadonnut
sirkka
18. 11. 2009 20.13
Kyllä on
Kyllä on
kape
18. 11. 2009 20.22
Sitähän se on
Sitähän se on
sirkkuli
18. 11. 2009 20.23
ei niin paljon
ei niin paljon kun menneinä vuosina,mut vähän kuitenkin.suunta hiukan iltapäivälehtien mukainen
tiina
18. 11. 2009 20.29
Eipä juurikaan..
Eipä juurikaan..
Kippo
18. 11. 2009 20.34
Ei ole.
Ei ole.
Mark4
18. 11. 2009 20.36
HS on mukana
HS on mukana porukassa joka möi Suomen Itsenäisyyden eu:n kautta monikansallisille tuhomonopoleille ja nyt toimii nato-mainoksena, molemmat maamme Perustuslain vastaisia tekoja, joita vastustan ehdottomasti.
Siitä lehdestä tuskin on luettavissa vaatimuksia maanpetturien Valtionoikeuteen viemisestä.
Sulkakynä
18. 11. 2009 20.37
ei oikeastaan
ei oikeastaan
tero
18. 11. 2009 21.11
ei tod. ole
ei tod. ole
heidi
18. 11. 2009 21.12
En ole tutustunut
En ole tutustunut asiaan.
Tutu
18. 11. 2009 21.13
Saisi hiukan taas
Saisi hiukan taas terävöityäkin…
Elvi
18. 11. 2009 21.22
Enpä osaa mitään
Enpä osaa mitään sanoa
Kettu
18. 11. 2009 22.11
kyllä
kyllä
sarituulikki
18. 11. 2009 22.21
sitähän se on
sitähän se on
pekk rauma pläkä
18. 11. 2009 22.23
Vaikea sanoa, on
Vaikea sanoa, on aika vähän tullut luettua Hesaria.
Kahvijänö
18. 11. 2009 22.29
En osaa sanoa
En osaa sanoa
Tiikeri
18. 11. 2009 23.52
ehkä niin, jos
ehkä niin, jos suomella käsitetään vain pääkaupunkiseutu :)
jyrki
19. 11. 2009 0.08
Mielestäni nykyaikana muidenkin
Mielestäni nykyaikana muidenkin lehtien sanomisilla on merkitystä.
mappe
19. 11. 2009 0.53
En osaa sanoa
En osaa sanoa
emppu
19. 11. 2009 1.01
HELSINGIN SANOMILLA ON
HELSINGIN SANOMILLA ON VALTAA JA MAHTIA.
nimimerkki eräs lukija.
Pirjo Kupari
19. 11. 2009 1.22
Mielestäni ei
Mielestäni ei
eki
19. 11. 2009 1.46
En osaa sanoa
En osaa sanoa
Pate
19. 11. 2009 2.10
Ehkä vähäsen
Ehkä vähäsen
Merenkävijä
19. 11. 2009 2.55
kyllä hesarilla vaikutusta
kyllä hesarilla vaikutusta on, jos ei muualla niin ainaskin kesämökin puuceessä.
jussi
19. 11. 2009 4.26
Hesari kuuluu niihin
Hesari kuuluu niihin samoihin kategorioihin kuin Karpon ja muiden sensaatiohakuisten ,ihmisten ja maailmalla tapahtuvien katastrofien uutisointiin ja rahastukseen!
KeljuK
19. 11. 2009 6.41
Kaipa sitä mahtia
Kaipa sitä mahtia on
Mape
19. 11. 2009 7.07
ei ole
ei ole
mervi
19. 11. 2009 8.46
ei ole
ei ole
Mari M.
19. 11. 2009 8.46
dominoi täysin yhden
dominoi täysin yhden puolueen puolesta
japi
19. 11. 2009 9.01
vaikutta erittäin paljon
vaikutta erittäin paljon
ghita
19. 11. 2009 9.29
Hesari tuntuu olevan
Hesari tuntuu olevan mielestään se ainoa oikea lehti Suomessa. Luen kyllä melkein ainoastaan netissä, ei tule lehtenä.
tuomo
19. 11. 2009 9.50
Ei mulla ole
Ei mulla ole asiasta mielipidettä. En ole kyseistä lehteä koskaan lukenut.
Irmeliina
19. 11. 2009 9.57
Ei pitäisi olla.
Ei pitäisi olla.
Skeppo
19. 11. 2009 9.58
se on ihan
se on ihan ok
laura
19. 11. 2009 10.26
Kyllä Hesarilla on
Kyllä Hesarilla on valtaa ja se pystyy ohjailemaan lukijoitaan kirjoituksillaan. Pääkaupunkilaisena luen Hesaria, mutta kriittisesti.
Ride
19. 11. 2009 11.02
Onhan laajalevikkisellä lehdellä
Onhan laajalevikkisellä lehdellä toki valtaa.Sehän antaa lukijakunnalleen “maailman ymmärtämisen” välineet” ja näin ollrn vaikuttaa ja ohjaa ihmisten käyttäytymistä valintatilanteissa.
T. I. Ira
19. 11. 2009 11.12
Onhan Hesarilla tietysti
Onhan Hesarilla tietysti valtaa, muut lehdet tulevat kaukana perässä.
Pirkko
19. 11. 2009 11.32
Kyllä näin pienellä
Kyllä näin pienellä vaikutusalueella noin merkittävän lehtitalon valta väistämättä on suuri; Hesari paljolti päättää mitä asioita nousee politiikan ja yleisemminkin keskustelun asialistalle.
tiiti
19. 11. 2009 11.40
Hesari vaikuttaa paljon.
Hesari vaikuttaa paljon.
Ruby
19. 11. 2009 11.44
Kyllä on vaikutusvaltaa.
Kyllä on vaikutusvaltaa.
M
19. 11. 2009 11.45
Hesari on se,
Hesari on se, jota uskotaan. Itsekin luen sitä aina välillä, vaikka samat uutiset suunnilleen saan muistakin lehdistä.
Sari
19. 11. 2009 12.03
paras lehti on
paras lehti on kyllä .
jin
19. 11. 2009 12.21
En lue Hesaria
En lue Hesaria
mikko
19. 11. 2009 12.29
Demareitten äänitorvi.
Demareitten äänitorvi.
Terhi
19. 11. 2009 13.06
en liiemmin pidä
en liiemmin pidä Hesarin ns. ykkösasemasta maassamme, siksipä en sitä tilaakaan. Muitakin lehtiä on olemassa, ja saa paljon halvemmalla. Melkein säälittää pari työkaveria, jotka nousevat tosi aikaisin lukeakseen koko lehden ennen töihintuloa.
antsu
19. 11. 2009 13.13
Ei taida enää
Ei taida enää olla.
Kirsi
19. 11. 2009 13.14
Kyllä on voimissaa
Kyllä on voimissaa ja voi paksusti.
Keppi
19. 11. 2009 13.27
Ei ole
Ei ole
repa
19. 11. 2009 13.48
Ei sen enempää
Ei sen enempää kuin muutkaan sanomalehdet. On ylimielistä kuvitella, että Helsingin Sanomilla olisi sen isompaa vaikutusvaltaa kuin vaikkapa Aamulehdellä. Toimittajilla on nykyisin isommat mahdollisuudet tutkia asioiden taustoja, ja hyvä näin.
Katti
19. 11. 2009 14.50
On mutta käyttää
On mutta käyttää välillä asemaansa väärin.
JTU
19. 11. 2009 15.16
on valtaa
on valtaa
mai
19. 11. 2009 16.27
sdp:n äänitorvi
sdp:n äänitorvi
masa
19. 11. 2009 16.30
Näin ei-Helsinkiläisenä tuo
Näin ei-Helsinkiläisenä tuo hesarin suuruuden julistaminen on aina tuntunut ihan älyttömältä. No kait se sitä voi olla, jos pääkaupunkilaiset lukee sitä lehteä kuin raamattua.
Lene
19. 11. 2009 16.52
vaikuttaa liikaa.
vaikuttaa liikaa.
anja
19. 11. 2009 18.09
Ei Hesari ole
Ei Hesari ole mitenkään erityisasemassa muuhun mediaan nähden.
Lusse
19. 11. 2009 18.10
No jaa, media
No jaa, media se on sekin ja media ei ole objektiivinen
Knopfler
19. 11. 2009 18.29
Se on kuin
Se on kuin YLEkin: vasemmiston media-työkalu. Ei ollut alussa, mutta valvonta komission jälkeen tuli itsesensuuri ja Neuvosto-myötäily kaikessa uutisoinnissa ja levy on jäänyt päälle. Puoluetoimistossa tarkistetaan kaikki vaaleja silmälläpitäen.
“Stalinisti sakkia”
Komisario
19. 11. 2009 19.07
No jonkun verran
No jonkun verran ehkä dominoi, mielestäni kyllä ihan positiivisessa mielessä.
Nimetön
19. 11. 2009 20.07
En edes ymmärrä
En edes ymmärrä kysymystä, täytyy myöntää.
Nikol
19. 11. 2009 20.11
ON
ON
POSsu1949
19. 11. 2009 20.53
jaa-a
jaa-a
Nakke
19. 11. 2009 21.10
Vaikea sanoa,luen muita
Vaikea sanoa,luen muita sanomalehtiä
saku
19. 11. 2009 21.29
Jonkin verran vaikutusta
Jonkin verran vaikutusta on
kaiju
19. 11. 2009 21.33
Ehkä vähän vaikuttaa
Ehkä vähän vaikuttaa liikaa
sarrie
19. 11. 2009 21.34
Näyttää olevan,mutta ei
Näyttää olevan,mutta ei vaikuta mielipiteisiini
mirkku
19. 11. 2009 21.37
Ei taida enää
Ei taida enää olla
pälvi
19. 11. 2009 21.40
En tiedä asiasta
En tiedä asiasta
Mallu
20. 11. 2009 0.30
En lue Helsingin
En lue Helsingin sanomia
Sarita
20. 11. 2009 10.37
Hesarilla on valtaa,
Hesarilla on valtaa, mutta en lue sitä.
Liekki
20. 11. 2009 11.25
ehkä se on
ehkä se on ennen ollut niin
Tomi
20. 11. 2009 16.16
Tällä hetkellä minulle
Tällä hetkellä minulle tulee toinen sanomalehti, mutta mielelläni Hesariakin olen lukenut. Tuhti lukupaketti, josta uutisia asioista ja ilmiöistä, joita ei tiedä olevan olemassakaan ja voi seurata tärkeinä pitämiään aiheita. Varmasti vaikuttaa ihmisiin.
nina
20. 11. 2009 18.54
En asu hesarin
En asu hesarin varsinaisella levikkialueella joten ei ole tullut luettua koko lehteä ikinä. Viihteellisempään suuntaan on kuitenkin kuulemma mennyt uutisointi tässäkin lehdessä.
sepi
20. 11. 2009 20.00
Ja varmasti on
Ja varmasti on valtaa
sysieläin
20. 11. 2009 22.12
Ajat ovat muuttuneet.
Ajat ovat muuttuneet.
Tii
21. 11. 2009 3.09
Ehkä lehden omasta
Ehkä lehden omasta mielestä, mutta kai ihmiset osaavat ajatella itsekin.
annilauri
21. 11. 2009 9.54
Tuskin
Tuskin
ninni
21. 11. 2009 10.27
Joskus oli enemmän,
Joskus oli enemmän, nyt on vain yksi muiden joukossa.
eevu
21. 11. 2009 10.29
Se "valta" mitä
Se “valta” mitä Hesarilla (tai millään tiedotusvälineellä) on, on ansaittua. Eli asiantuntemuksesta ja valppaudestahan se muodostuu.
ensu
21. 11. 2009 10.30
Hesari on ykkönen.
Hesari on ykkönen. Ainoa lehti, jota voi lukea, eikä vain selailla.
Janne
21. 11. 2009 10.32
Ei meille muuta
Ei meille muuta lehteä tule, eikä tarvitsekaan tulla.
Sari
21. 11. 2009 10.32
kyllä on vieläkin.
kyllä on vieläkin. Uskoisin että tällä formaatilla saa moni hiljainenkin taho äänensä kuulumaan :)
tanja
21. 11. 2009 10.34
On varmaan dominoinut
On varmaan dominoinut ennen, mutta ei toivottavasti enää nyt.
mari
21. 11. 2009 10.46
Luulee olevan ,
Luulee olevan , mutta tosiasiassa se ei ole sitä.
Etusivu uusiks'
21. 11. 2009 10.50
Asema ei varmaankaan
Asema ei varmaankaan ole yhtä hallitseva kuin ennen.
kyyria
21. 11. 2009 10.52
ei enää nyt
ei enää nyt
ippe
21. 11. 2009 10.54
Ei ole
Ei ole
Misa
21. 11. 2009 11.00
Olen samaa mieltä
Olen samaa mieltä
West84
21. 11. 2009 11.13
Pitää paikkansa
Pitää paikkansa
Tamias
21. 11. 2009 11.36
Täysin samoilla linjoilla
Täysin samoilla linjoilla valitettavasti
Viiru
21. 11. 2009 11.42
On. Osittain ansiotta.
On. Osittain ansiotta.
aatu
21. 11. 2009 11.43
Taitaa olla tosi
Taitaa olla tosi
IILE
21. 11. 2009 11.49
TRUE
TRUE
MiKi
21. 11. 2009 11.55
en ole miettinyt
en ole miettinyt asiaa
maria
21. 11. 2009 12.15
Täytyy sanoa nyt
Täytyy sanoa nyt etten tiedä kun en lue Hesaria.
Järvis
21. 11. 2009 12.49
En osaa sanoa
En osaa sanoa
naaaaa
21. 11. 2009 12.50
ei ole
ei ole
tk
21. 11. 2009 13.05
Ei pidä paikkansa
Ei pidä paikkansa
JUHIS
21. 11. 2009 13.11
on
on
HL
21. 11. 2009 13.23
En osaa sanoa.
En osaa sanoa.
Maruska
21. 11. 2009 13.23
ehkä HS:lla jotain
ehkä HS:lla jotain valtaa on.
ainakin päätoimittajilla, ja HS:n
suuromistajilla…
(kaikki valta ei ole näkyvää)
yx vaan
21. 11. 2009 13.28
on
on
jk
21. 11. 2009 13.44
ei enään
ei enään
hp
21. 11. 2009 14.09
Ei varmaankaan -
Ei varmaankaan – monikaan kehä kolmosen ulkopuolella ei edes tilaa Helsingin Sanomia.
Tutu
21. 11. 2009 14.09
Hengin Sanomilla on
Hengin Sanomilla on edelleen jonkin verran valtaa asioihin.
Sa
21. 11. 2009 14.34
Hesarilla on vuosien
Hesarilla on vuosien saatossa noussut maine päähän, joten en usko heidän vaikutusvaltaansa.
M.P.T
21. 11. 2009 14.38
Tottahan tuo on
Tottahan tuo on edelleenkin jossain määrin.
NuNu
21. 11. 2009 14.39
Jonkun on johdettta
Jonkun on johdettta ja se on nyt helsingin sanomat sit
KAROLIINA
21. 11. 2009 14.45
Riippuu kastikkeesta.
Riippuu kastikkeesta.
BrandonClare
21. 11. 2009 16.10
Ei minun mielestäni
Ei minun mielestäni ole enää.
Jonsetti
21. 11. 2009 17.01
Näinpä tuntuu olevan
Näinpä tuntuu olevan
Tuuli
21. 11. 2009 17.34
Kyllä hesarilla valtaa
Kyllä hesarilla valtaa on.
elraimo
21. 11. 2009 17.43
Ei ole.
Ei ole.
Hande
21. 11. 2009 18.08
Valtaa on, mutta
Valtaa on, mutta lehti on puolueellinen.
Add
21. 11. 2009 18.47
Ei ole enää
Ei ole enää sama kuin ennen
Mok
21. 11. 2009 19.00
On Hesarilla vaikutusvaltaa.
On Hesarilla vaikutusvaltaa.
Tinde66
21. 11. 2009 19.03
On yhä sitä
On yhä sitä mielestäni.
tinttinen
21. 11. 2009 19.09
En osaa sanoa
En osaa sanoa
Piitu
21. 11. 2009 20.02
pääkaupunkiseudulla kylla on
pääkaupunkiseudulla kylla on
heikki
21. 11. 2009 20.47
en tiedä
en tiedä
jonttu
21. 11. 2009 21.11
kyllähän se merkittävä
kyllähän se merkittävä teikijä on mutta ei ehkä ihan valtio mahti
lipfert
21. 11. 2009 21.36
En osaa sanoa
En osaa sanoa
anni409
21. 11. 2009 21.37
Ei ole mielipidettä
Ei ole mielipidettä asiaan
delected
21. 11. 2009 21.37
Aika usea suomalainen
Aika usea suomalainen lukee Helsingin Sanomia pääkaupunkialueen ulkopuolellakin, joten kyllä sillä jotain mahtia toki on.
Polkka
21. 11. 2009 21.38
Mulla ei ole
Mulla ei ole tähän mielipidettä…
Immortal
21. 11. 2009 21.56
Yhdentekevä asia minulle...
Yhdentekevä asia minulle…
Nettifretti
21. 11. 2009 21.57
En osaa sanoa
En osaa sanoa
Johanna
21. 11. 2009 21.59
En osaa sanoa
En osaa sanoa
Nikke1
21. 11. 2009 22.17
Ehkä jonkin verran
Ehkä jonkin verran olen samaa huomannut.
Janelle
21. 11. 2009 22.40
en tiedä koska
en tiedä koska asun pohjois suomessa ja Helsingin sanomia luen hyvin harvoin
maaruska
21. 11. 2009 23.02
ei ole
ei ole
sami
21. 11. 2009 23.43
On mahtia, ansiostakin.
On mahtia, ansiostakin.
keljuk
22. 11. 2009 0.11
on
on
aksu
22. 11. 2009 0.13
Kyllä Helsingin sanomat
Kyllä Helsingin sanomat on suomen vaikenematon valtiomahti edelleenkin.
Jakke-81
22. 11. 2009 0.37
En osaa sanoa.
En osaa sanoa.
Maija
22. 11. 2009 1.11
mainoksia täynnä koko
mainoksia täynnä koko lehti, ei ole mitenkään erityinen.
ellusca
22. 11. 2009 1.36
En menisi näin
En menisi näin sanomaan.
Sumi
22. 11. 2009 2.10
Kyllä varmasti aika
Kyllä varmasti aika paljon.
eela
22. 11. 2009 3.54
Uskoisin näin
Uskoisin näin
heemi
22. 11. 2009 3.54
Kyllä!
Kyllä!
weeks
22. 11. 2009 3.55
Kyllä on
Kyllä on
Sepi 2
22. 11. 2009 8.01
Ei ole
Ei ole
Moppi
22. 11. 2009 8.37
Valtakunnan päälehtenä on
Valtakunnan päälehtenä on arvoa ja asemaa.
Anneli
22. 11. 2009 9.17
Meille ei vtule
Meille ei vtule Hesaria, joten vaikea sanoa.
Enen
22. 11. 2009 9.22
Kyllä se media
Kyllä se media vie ihmistä ja niin tekee hesari
Megabass
22. 11. 2009 9.43
Media määrää nykyään
Media määrää nykyään paljon.
Piiku58
22. 11. 2009 11.12
En mitään mieltä
En mitään mieltä
jarmo
22. 11. 2009 11.22
Kyllä
Kyllä
kape
22. 11. 2009 13.50
jaa a
jaa a
nina28
22. 11. 2009 15.01
En oikeen osaa
En oikeen osaa sanoa..
Stoge
22. 11. 2009 16.15
Ei mielestäni missään
Ei mielestäni missään nimessä ole
ninnu
22. 11. 2009 17.00
Helsingin sanomat. Voisiko
Helsingin sanomat. Voisiko siitä sanoa että se on ‘Suomen vaikenamaton valtiomahti’? Jos verrataan nykyiseen presidenttiin, niin ehkä kyllä. Mutta jos katsotaan yleistä HS:ien tasoa niin ei sieltä tahdo muuta mielenkiintoista löytyä kuin kulttuuri- ja tiedesivut. Suurin osa uutistuotannosta on ottanut takapakkia, ehkä sen takia että HS:ssa on yritetty ottaa eroa keltaiseen lehdistöön, mutta ongelmaksi on muodostunut yleinen hampaattomuus. Tuntuu että toimittajat eivät uskalla, tai saa tehdä työtään nykyisin lehdessä, tai sitten osaavia toimittajia ei ole enään lehden toimituksessa. Jos näin on niin parempi tämä nykyinen linja on silloin, sillä muuten lehti helposti kaatuisi iltapäivälehtien ajatusköyhien uutiskirjoittelun tasolle.
Suosittelenkin hesaria palkkaamaan vaikkapa kalevasta potkut saavat toimittajat itsellensä.
lvx
22. 11. 2009 17.30
Hesari on hyvä
Hesari on hyvä lehti.
Blondi93
22. 11. 2009 18.04
Onhan sillä vaikutusvaltaa
Onhan sillä vaikutusvaltaa ja piilevää voimaa.
Temmis
22. 11. 2009 18.35
En osaa sanoa
En osaa sanoa
Oulutar
22. 11. 2009 19.04
OK
OK
TH
22. 11. 2009 19.24
En osaa sanoa
En osaa sanoa
heidi
22. 11. 2009 19.25
Ei ole mielipidettä
Ei ole mielipidettä asiaan..
Pedro
22. 11. 2009 20.04
Vaikuttaa ansiotta liian
Vaikuttaa ansiotta liian paljon
mahoton
22. 11. 2009 20.18
Kyllä on yhä.
Kyllä on yhä.
Ellu66
22. 11. 2009 22.16
ei ole
ei ole
heli
22. 11. 2009 22.26
On ja ei
On ja ei riippuu tilanteesta ja tapauksesta.
Pappa
22. 11. 2009 22.46
ei ole
ei ole
Tuula
22. 11. 2009 23.52
En lue Hesaria
En lue Hesaria
tre
23. 11. 2009 10.23
valitettavasti tästä asiasta
valitettavasti tästä asiasta ei ole mielipidettä, pitäisi varmaan lukea kirja
mahi
23. 11. 2009 10.36
ei ole mielipidettä
ei ole mielipidettä
H3IDI
23. 11. 2009 13.12
On sitä, muttei
On sitä, muttei puolueeton, kuten joskus väitetään.
PT225
23. 11. 2009 13.20
Eiköhän sekin lehti
Eiköhän sekin lehti ole mennyt alaspäin.
Tiiu
23. 11. 2009 17.28
kyllä se saattaa
kyllä se saattaa sitä olla
jyri
23. 11. 2009 17.48
Ei ole!
Ei ole!
Peeii
23. 11. 2009 22.07
Kyllä Hesarilla on
Kyllä Hesarilla on vieläkin aiheetontakin valtaa, onneksi tiedon lähteitä on nykyään muitakin, eivätkä ihmiset usko pelkästään yhteen totuutena. Hesari ei nykyään edes julkaise kaikkia uutisia….
Arhippa
24. 11. 2009 1.17
ihan ok
ihan ok
saikku
24. 11. 2009 3.23
On valtaa.
On valtaa.
Pariisi
24. 11. 2009 10.32
ei ole valtaa
ei ole valtaa
hoitsu55
24. 11. 2009 12.52
En ole mitään
En ole mitään mieltä, ei kiinnosta.
Tz
24. 11. 2009 13.16
No en ihan
No en ihan kehuisi vaikenemattomaksi, kyllä ovat itse mieluisat aiheet valinneet ja kaikkea ei ole aina tuotu julki, olkoon sitten syynä ollut yleinen hyvä tai muu tarpeellinen salassapitovelvollisuus.
Mahtilehtihän on edelleen, mutta enpä usko heidänkään ns. puoluettomuuteen.
Ninah
24. 11. 2009 16.57
Hesarilla on vieläkin
Hesarilla on vieläkin aivan liian paljon valtaa.
porkkana
24. 11. 2009 17.24
ei ole
ei ole
g
24. 11. 2009 17.39
eo
eo
r
24. 11. 2009 17.42
No comments ;)
No comments ;)
MikMat
24. 11. 2009 18.52
HS on aina
HS on aina ottanut epäsuorasti poliittisesti kantaa ja sen kirjoituksilla on aivopesty ihmisiä
MTH80
24. 11. 2009 18.58
Ei todellakaan ole!
Ei todellakaan ole!
Jennamoi
24. 11. 2009 19.37
Ainahan se lehdistö
Ainahan se lehdistö on ollut ns. kolmas mahti
Jepu
24. 11. 2009 20.02
ei ole enää
ei ole enää
puukir
24. 11. 2009 20.40
Ihansama
Ihansama
Jonttu
24. 11. 2009 21.08
Kyllä vaikutusvaltaa on
Kyllä vaikutusvaltaa on
CATCAT
24. 11. 2009 21.30
en osaa sanoa
en osaa sanoa
Juppe
24. 11. 2009 21.46
Ei ole
Ei ole
Marre
24. 11. 2009 22.16
enpä usko..
enpä usko..
Heidi Viitala
24. 11. 2009 23.01
jaa-a
jaa-a
m
25. 11. 2009 0.23
Onhan Hesari tavallaan
Onhan Hesari tavallaan mielipiteen muokkaaja jutuillaan mitkä siinä ilmestyvät. Kyllähän toimitus päättää mitä julkaistaan ja mitä ei. Eli siinä mielessä mielipiteen muokkaajana ainakin on valtaa.
MiNi
25. 11. 2009 2.36
En osaa sanoa.
En osaa sanoa.
Karkki
25. 11. 2009 8.48
en
en
pete
25. 11. 2009 11.43
on kehdellä edelleen
on kehdellä edelleen oma valtansa…
maarit
25. 11. 2009 12.33
Hesari on vaikutusvaltainen
Hesari on vaikutusvaltainen edelleen
Atti
25. 11. 2009 12.56
Ei ole.
Ei ole.
r
25. 11. 2009 15.15
Kyllä, ei elämää
Kyllä, ei elämää ilman Hesaria.
Mutsikka
25. 11. 2009 18.17
en ole huomannut,
en ole huomannut, vaikka Hesaria jonkin verran luenkin
lukunurkka
25. 11. 2009 21.55
Eiköhän tuon asian
Eiköhän tuon asian kaikki Hesaria lukevat tiedä ja osaa suodattaa lukemansa sen mukaan
helmikkä
25. 11. 2009 21.58
Hesari muokkaa mielipiteitä.
Hesari muokkaa mielipiteitä.
kaarna8
25. 11. 2009 22.00
Tahallisesti tai tahtomattaan,
Tahallisesti tai tahtomattaan, lehdistö muokkaa mielipiteitä aina.
Jauhiskoi
25. 11. 2009 22.03
Hesari ottaa aina
Hesari ottaa aina kantaa .Jo pelkästään sillä, julkaistaanko juttu vai ei.
Naamiska
25. 11. 2009 22.08
Pah, ai mikä?
Pah, ai mikä?
Minna
25. 11. 2009 23.13
kyllä se taitaa
kyllä se taitaa olla nii
caksu
26. 11. 2009 8.34
vaikea sanoa, kun
vaikea sanoa, kun en itse lue hesaria
tupu
26. 11. 2009 9.28
ei ole
ei ole
mt
26. 11. 2009 14.56
noup.
noup.
anselmi71
26. 11. 2009 15.27
No ei...
No ei…
Emppu78
26. 11. 2009 23.27
ei ole
ei ole
sarkku
27. 11. 2009 10.57
Minusta Helsingin Sanomat
Minusta Helsingin Sanomat ovat luotettava ja hyvä sanomalehti. Siitä löytyy uutiset kuin uutiset.
AISKI
27. 11. 2009 12.46
Minusta Helsingin Sanomat
Minusta Helsingin Sanomat ovat luotettava ja hyvä sanomalehti. Siitä löytyy uutiset kuin uutiset.
PETE-75
27. 11. 2009 12.46
Minusta Helsingin Sanomat
Minusta Helsingin Sanomat ovat luotettava ja hyvä sanomalehti. Siitä löytyy uutiset kuin uutiset.
HENNA77
27. 11. 2009 12.46
Minusta Helsingin Sanomat
Minusta Helsingin Sanomat ovat luotettava ja hyvä sanomalehti. Siitä löytyy uutiset kuin uutiset.
HENNA777
27. 11. 2009 12.46
Minusta Helsingin Sanomat
Minusta Helsingin Sanomat ovat luotettava ja hyvä sanomalehti. Siitä löytyy uutiset kuin uutiset.
HANNA-75
27. 11. 2009 12.47
Millään ei ole
Millään ei ole nykyään suurta valtaa
Essukka
27. 11. 2009 23.16
Millään ei ole
Millään ei ole nykyään suurta valtaa
Essukka
27. 11. 2009 23.16
enpä osaa olla
enpä osaa olla tuosta mitään mieltä
hanna
28. 11. 2009 9.24
Eipä se taida
Eipä se taida olla.
Lailamorjesta
28. 11. 2009 10.41
ei ole
ei ole
master82
28. 11. 2009 18.49
En oikein osaa
En oikein osaa sanoa tähän mitään.
Jaska
28. 11. 2009 20.05
En ole tästä
En ole tästä oikein mitään mieltä.
Laura
28. 11. 2009 20.06
On
On
PL
28. 11. 2009 20.18
Kyllä se sitä
Kyllä se sitä on.
Mirkkux
29. 11. 2009 15.24
Kyllähän Helsingin Sanomat
Kyllähän Helsingin Sanomat on varmasti edelleenkin Suomen arvostetuin sanomalehti, mutta mediamaailma on kuitenkin muuttunut. Nykyaikana keltainen lehdistö taitaa olla yhteiskunnassa melko suuri mahti ja ns. arvostettukin media uutisoi keltaisen lehdistön julkisuuteen tuomia asioita. Hyvänä esimerkkinä asiasta on Ilkka Kanervan tekstailukohu.
Mari
29. 11. 2009 22.04
iltapäivälehdet tuntuvat sanelevan
iltapäivälehdet tuntuvat sanelevan mitä mieltä ollaan ja esim. myös lietsovat hysteriaa helposti
MrsKelso
30. 11. 2009 12.12
Hesari väittää olevansa
Hesari väittää olevansa koko Suomen kattava lehti, muttei se sitä todellakana ole…
tj
30. 11. 2009 12.16
melko suuri vaikutus,
melko suuri vaikutus, mutta oiskohan kuitenkin vähenemään päin ?
Allu
30. 11. 2009 15.11
ei ole
ei ole
kelso
30. 11. 2009 18.07
Vaikutusta on.
Vaikutusta on.
JREwing
1. 12. 2009 7.45
En osaa sanoa
En osaa sanoa
ano
1. 12. 2009 10.29
ennen oli ennen
ennen oli ennen nyt on nyt..en usko
Mira Roininen
1. 12. 2009 13.42
kyllä
kyllä
Johanna
1. 12. 2009 14.39
Voitin jo tämän
Voitin jo tämän arvonnan!
Odotan palkintoa ^^ eli turha osallistua
-Mukavat joulun odotukset
Kiukas
1. 12. 2009 17.13
no niin no,ei
no niin no,ei sitä täälläpäinnii lueta
sipsu
1. 12. 2009 20.50
Jollaintavoin ehkä onkin.
Jollaintavoin ehkä onkin.
Kkk
2. 12. 2009 0.17
ei ole
ei ole
sand
2. 12. 2009 13.10
ei ole
ei ole
Paku
2. 12. 2009 19.55
Ehkä joskus ollut,
Ehkä joskus ollut,
mutta nykyään kumartelee milloin kenenkin suuntaan.
Aija
3. 12. 2009 14.23
hesari toimii
hesari toimii
masja
3. 12. 2009 17.28
en osaa sanoa,
en osaa sanoa, en ole perehtynyt
aiheeseen.
bombus
3. 12. 2009 22.40
enpä osaa sanoa
enpä osaa sanoa
sxx
4. 12. 2009 19.00
Ei kyllä enää
Ei kyllä enää todellakaan ole.
Nimetön
4. 12. 2009 21.57
Empä osaa hesarista
Empä osaa hesarista sanoa juuta enkä jaata, kun täällä korvessa asun, eikä moista sanomalehteä ole tarvis tilata.
Sonja Lång
5. 12. 2009 0.21
Empä osaa hesarista
Empä osaa hesarista sanoa juuta enkä jaata, kun täällä korvessa asun, eikä moista sanomalehteä ole tarvis tilata.
Raimo Lång
5. 12. 2009 0.21
Empä osaa hesarista
Empä osaa hesarista sanoa juuta enkä jaata, kun täällä korvessa asun, eikä moista sanomalehteä ole tarvis tilata.
Tuula Lång
5. 12. 2009 0.22
Empä osaa hesarista
Empä osaa hesarista sanoa juuta enkä jaata, kun täällä korvessa asun, eikä moista sanomalehteä ole tarvis tilata.
Tanja Lång
5. 12. 2009 0.22
Empä osaa hesarista
Empä osaa hesarista sanoa juuta enkä jaata, kun täällä korvessa asun, eikä moista sanomalehteä ole tarvis tilata.
Aki Lång
5. 12. 2009 0.22
Empä osaa hesarista
Empä osaa hesarista sanoa juuta enkä jaata, kun täällä korvessa asun, eikä moista sanomalehteä ole tarvis tilata.
Anu Lång
5. 12. 2009 0.23
Empä osaa hesarista
Empä osaa hesarista sanoa juuta enkä jaata, kun täällä korvessa asun, eikä moista sanomalehteä ole tarvis tilata.
Niko Lång
5. 12. 2009 0.25
Empä osaa hesarista
Empä osaa hesarista sanoa juuta enkä jaata, kun täällä korvessa asun, eikä moista sanomalehteä ole tarvis tilata.
Jere Lång
5. 12. 2009 0.25
Empä osaa hesarista
Empä osaa hesarista sanoa juuta enkä jaata, kun täällä korvessa asun, eikä moista sanomalehteä ole tarvis tilata.
Emmi Lång
5. 12. 2009 0.25
Ei varmaankaan enää
Ei varmaankaan enää ole
päiskä
5. 12. 2009 9.54
On vielä valtaa.
On vielä valtaa.
Nalle
5. 12. 2009 12.49
On.
On.
Ilona
5. 12. 2009 12.50
Hesari vaikuttaa yhä
Hesari vaikuttaa yhä paljon, sitä ei edes aina huomaa.
Minä
5. 12. 2009 12.51
Kyllähän sillä hesarilla
Kyllähän sillä hesarilla vielä on aika suuri vaikutusvalta, mutta on vähenemään päin.
Sp
5. 12. 2009 12.52
On yhä asema
On yhä asema ja vaikutusvaltaa.
Pk
5. 12. 2009 12.53
Kyllähän tuota mahtia
Kyllähän tuota mahtia riittää edelleen. Mutta niin medialla ylipäätänsä
hh
5. 12. 2009 13.03
ei ole enää
ei ole enää
ippe
5. 12. 2009 13.56
Ehkä Hesari on
Ehkä Hesari on menettänyt vahvaa asemaansa hieman muille lehdille…
Jate74
5. 12. 2009 15.01
Mielenkiintoisia. Haluaisin lukea.
Mielenkiintoisia. Haluaisin lukea.
unttis
5. 12. 2009 17.11
Mielenkiintoista
Mielenkiintoista
unttis
5. 12. 2009 17.15
häh?
häh?
evsev
5. 12. 2009 17.51
kai sillä on
kai sillä on
svsvs
5. 12. 2009 17.52
onhan sillä kaiketi
onhan sillä kaiketi
mmmmm
5. 12. 2009 17.52
No minä en
No minä en sitä kyllä tiedä tarkalleen
tktkt
5. 12. 2009 17.53
on
on
kirsh
5. 12. 2009 18.03
kyllä hesari on
kyllä hesari on mielestäni menettänyt asemaansa muille lehdille
marjuska
5. 12. 2009 18.20
Kyllä on, osittain
Kyllä on, osittain ansaittuakin.
Kuntsi
5. 12. 2009 21.24
ei todellakaan ole
ei todellakaan ole mikään mahti. informaatiota on niin laajasti muuallakin kuin vain hesarin sivuilla.
Jeff
6. 12. 2009 10.41
mahtia ja voimaa
mahtia ja voimaa on nykyisin enemmän internetissä!
Marsu
6. 12. 2009 13.23
Tutkivan journalismin taso
Tutkivan journalismin taso lehdistössä on laskenut. Tuntuu, että toimittajaksi “pääsee kuka tahansa” ja jutut ovat sitä tasoa. Ei voi kieltää, etteikö Hesarissa oltaisi edelleen keskitason paremmalla puolella, esimerkiksi kattavat piirroskuvat jonkin uutisoitavan asian tapahtumaketjusta / syystä ovat edelleen hyvinkin informatiiivisia ja mielenkiintoista luettavaa.
AK
6. 12. 2009 13.41
Eiköhän se edelleenkin
Eiköhän se edelleenkin ole yksi mahtitekijöistä
muun median kanssa!
ukkeli
6. 12. 2009 15.13
Onko sillä mitään
Onko sillä mitään väliä?
Bemy
6. 12. 2009 16.01
Ei ole.
Ei ole.
Hessutyttö
6. 12. 2009 18.02
ei ole
ei ole
Minnihiiri
29. 12. 2009 18.53