4xKOSKELA -näyttely Lahdessa

Kuvataiteilija, professori Matti Koskelan ja hänen taiteilijapoikiensa Juha Koskelan, Kimmo Koskelan ja Ilkka Koskelan yhteinen näyttely pidetään Lahden taidemuseossa 12.9.-12.10.2008.
4xKOSKELA -niminen näyttely esittelee monipuolisesti kuvataidetta, korumuotoilua, valokuva- ja mediataidetta sekä teollista muotoilua. Kuvataiteilija, professori Matti Koskela on taiteilijaperheen isä. Matin pojista Juha on koulutukseltaan kultaseppä, Kimmo mediataiteilija ja Ilkka muotoilija. Yhteisnäyttelyssä on esillä kunkin neljän tekijän viimeisintä
tuotantoa, jota on täydennetty vanhemmilla omilla suosikeilla.

Lahtelaisella Matti Koskelalla (s. 1933) on tänä vuonna tuplasti syytä
juhlaan. Marraskuussa taiteilija täyttää 75 vuotta, minkä lisäksi
debyyttinäyttelystä tulee tänä vuonna kuluneeksi 50 vuotta. Matti
Koskelalta näyttelyssä nähdään 2000-luvun puolella syntyneitä guassi- ja
akryylimaalauksia sekä grafiikkaa.
Juha Koskela (s. 1957) on ammatiltaan muotoilija ja kultaseppä MFA. Hän
opiskeli ja työskenteli Yhdysvalloissa 1980- ja 90-luvuilla, minkä
johdosta hänestä kehittyi yksi harvoista Anticlastic Raising -nimisen
jalometallin muokkaustekniikan todellisista taitajista ja kehittäjistä
maailmassa. 1990-luvun lopulla Juha Koskela liittyi Union Design -ryhmään,
joka on Helsingissä toimiva nykyaikainen kultaseppien ateljeetyöpaja.
Nykyisin hän asuu ja työskentelee Isossakyrössä Pohjanmaalla. Näyttelyssä
on esillä hänen kullasta, hopeasta ja titaanista valmistamiaan koruja.
Kimmo Koskela (s. 1960) on valmistunut valokuvaajaksi Lahden
muotoiluinstituutista vuonna 1983. Hän on uransa aikana tehnyt
aktiivisesti yhteistyötä eri alojen taiteilijoiden kanssa. Kimmo Koskelan
laaja tuotanto koostuu elokuva- ja videoteoksista, mediataiteesta ja
installaatioista sekä näyttämöteoksista ja performansseista. Nykyisin hän
toimii mediataiteilijana, kuvaajana, ohjaajana ja tuottajana Helsingissä.
Hänen näyttelyteoksensa koostuvat videoinstallaatiosta sekä
valokuvasarjasta.
Ilkka Koskela (s. 1963) on valmistunut 1992 Taideteollisesta korkeakoulusta
muotoilijaksi. Hänen töissään arkipäivästä löydetyt ideat kehittyvät
suuriksi huonekaluiksi: tähti ja piippu -aiheet muuttuvat tuoleiksi,
nastasta syntyy pyörivä istuin ja mäyräkoirasta muotoilija on venyttänyt
pitkän penkin. Viime aikoina Ilkka Koskela on keskittynyt erityisesti
valaisinten suunnitteluun, joita nähdään tässäkin näyttelyssä.
4xKOSKELA-näyttely kokoaa taiteilijaperheen osaajat saman kokonaisuuden
ääreen. Näyttelyn yhteydessä julkistetaan lisäksi värikäs
4xKoskela-julkaisu, joka esittelee kaikkien neljän taiteilijan uraa ja
tuotantoa.
Lahden taidemuseo
Vesijärvenkatu 11 A
Puh. (03) 814 4547
Avoinna: ma-pe 10-17, la-su 11-17
www.lahdenmuseot.fi


